Purnaanpa hieman. Aiheesta jauhoin jo tuossa faktaa/omituisuuksia -postauksessa, mutta tuntui että pitää avautua aiheesta enemmän. Niin, se minun puhetapani. Minähän olen kuin joku putoushahmo, tukka Veli Sikiöltä ja teksti Sanna-Raipelta. Yay. Ja jos joku nyt kommentoi että miten minun pitäisi vaan hyväksyä itseni ja piirteeni sellaisena kuin on, niin haistakaa kukkanen. Tämä asia vaivaa todella pahasti, joten mikään "hyväksy itsesi, kaikki tykkää susta tollasena" -mantra ei nyt auta. Sama vaikka Johnny Depp tykkäisi, kun itse en! Jos ujo voi opetella ujoudestaan pois, epävarma saada itsevarmuutta, lihava laihduttaa, niin kyllä tätäkin piirrettä voi muuttaa.
Olin pentuna tosi hiljainen. Siis todella ujo ja hiljainen. Hoitopaikassa minulta kysyttiin, että miksi en puhu mitään, vastasin että " Ei ole mitään asiaa". Voi miten toivonkaan, että en olisi tuossa asiassa muuttunut. Koulukiusattuna olin pitkälle teini-ikään hiljainen, mutta kun sain ystäviä, niin juttu luisti. Yläasteella kaverit eivät uskoneet luokkatoverieni palautetta että olen hiljainen, ujo ja pelkään ihmisiä. Kai se joskus teini-iässä muuttui. Nykyään olen suoranainen moottoriturpa aina kun viihdyn. Kiukkuisena tai sellaisessa seurassa jossa en viihdy, olen yhäkin hiljainen. Moni tulkitseekin, että jos olen hiljaa - jokin on vialla tai olen loukkaantunut jostain. Noh, parempi tottua, sillä vakaa aikeeni on muuttaa tämä piirre itsessäni.
Paljon "vikoja" osaan itsessäni hyväksyä, mutta jatkuvaa kuittailua puhetavastani en enää kestä. Ja muistutan vielä, minua vaivaa puhetapani, ei se huomauttelu. Koska siitä huomauttaminenhan on vähän kuin sanoisi että "Sulla on musta tukka" - Joo niin on. Fakta, I know. Se huomauttaminen vaan palauttaa aina mieleen tuon epämiellyttävän faktan itsestäni, ja sen, etten ole vieläkään saanut tehtyä asialle mitään. Eikä tyypit sitä pahalla tarkoita, jotkut ovat jopa kehuneet, mutta itse en asiaa siedä. Ja se, että asiasta huomauttelu loppuisi sen vuoksi että saatan loukkaantua, ei auta. Kun tiedän totuuden itse! Se, että asiasta ei sano, ei tarkoita että mielipiteeni asiaan olisi eri. Enkä minä loukkaannu, ei se ole siitä kiinni.
Ensiksi pitää opetella ajattelemaan sanomisiaan. Suuni käy nopeammin mitä aivot, ja jotenkin pitäisi opetella kääntämään kuvio toisinpäin. Oikeasti ajatella ennen kuin aukaisen suuni. Toinen, on puhenopeus. Luulen että jos ajattelen mitä sanon, myös nopeus vähän hilliintyy. Se vain, että koska olen ammatissa jossa pitää puhua, joudun oikeasti takomaan mieleeni jatkuvasti, että THINK! muuten sama meno jatkuu mikä aiemminkin. Aina hetken aikaa pärjään ihan hyvin, mutta jossain kohtaa asia unohtuu ja sama hypernopea puhetulva jatkuu. En voi sietää ääneni nauhottamista, koska sen kuuntelu on jotain kamalaa. Viimeksi ihmettelin, että miten kukaan saa minusta mitään selvää. Mietinkin, että jos kuvittelisi puhettani nauhotettavan koko ajan, auttaisikohan se? Olen hyvä mielikuvaharjoituksissa :3
Onneksi edessä on 6.12 asti kuiva kausi, sisältäen lähinnä treeniä ja töitä. Alkoholi nimittäin pahentaa. Mitä kivempaa mulla on, sen nopeampaa ja enemmän sitä puhettakin tulee. Ensiksi pitää opetella ajattelemaan asiaa päivittäin, ja lähes koko ajan, jotta saan tuosta prosessista rutiinin. Että jossain kohtaa siitä tulisi automaatio ajatella sanomisiaan, ja hitaampi puheentuotto olisi selviö ajattelemattakin. Mutta toistaiseksi ei auta kuin takoa asia syvälle kalloon, ei siitä muuten mitään tule. Ja muistaa asia 24/7, myös kotona Puolison kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti