I'm not done

Pöö. Jos päivittäisi taas jotain muutakin kuin outoja memejä tai random ilmoituksia someasioista. Tosin, mitä minulle kuuluu? No ei kummempia tietenkään. Minä sosiaalinen erakko, ei mitään ihmeellistä auringon alla.

Tai no, Projekti Oulu on taas vähän uusioharkinnassa. Miksi ei vain päätetä että mennään ja that's it? No siksi että eurot. Ei olla niin pöljiä, että minä päätän yritystoimintani, Puoliso irtisanoutuu vakiduunistaan ja muutetaan vieraalle paikkakunnalle tuosta vain. Työpaikka on pakollinen, puolisolla ainakin. Vaikka saisinkin töitä ihan heti, eka tili tulee kuitenkin vasta joskus syyskuussa. Jollain on pakko elää, ja puoliso ei saisi tukia, itsestänikään en ihan tiedä. On vain pakko pistää vähän uusioharkintaan ihan sen vuoksi, että ei tehdä taloudellista itsemurhaa.

Jos nytkin taloustilanne on kituva, niin ilman Puolison duunipaikkaa ollaan kusessa. Ja pahasti. Haluan muuttaa sinne ihan tosissani, mutta ne perkeleen eurot. Helpointa olisi asua täällä just niin kauan että puoliso saa duunia ja muuttaa sitten. Jos vaan voitaisiin. Mutta kun ei voida, koska tästä asunnosta pitää lähteä 31.7 sen helvetin remontin vuoksi. Pakko muuttaa jonnekin. Nyt onkin sitten kolme vaihtoehtoa. A) Muutetaan Ouluun ja toivotaan parasta B) Jäädään Tampereelle ja pysytään toistaiseksi C) Jäädään Tampereelle joksikin aikaa ja muutetaan heti kun Puoliso & minä saadaan duunia. Tällä hetkellä olen vaihtoehtojen A ja C kannalla. Pitänee nyt keskustella Puolison kanssa aiheesta. Sillä jos jäädään Treelle vaikka sitten muutamaksi kuukaudeksikin, niin sitä asuntoa pitää pian hakea. Ja muutto on aika arvokasta puuhaa, en oikein tiedä että mitä mieltä armas kumppanini on siitä, että muutetaan heti uusiksi. Blääh, miksei asiat voisi järjestyä itsestään? Jos lottoaisi ja voitettaisi se 57 miljoonaa eurojackpotista?

Muutoin elämään ei kuulu mitään ihmeellistä. Treenaan ja käyn töissä. Rakkauselämäni on kunnossa ja mielialakin positiivinen. Uloskin pitäisi mennä, houkuttelin Caratraa kanssani Bella Morte -goottiklubille pääsiäisperjantaina. Jos pitäisi hauskaa <3

Love me like you never loved before

Jos...

♦ saisit selville, että vuoden ikäinen lapsesi ei olekaan sinun, haluaisitko vaihtaa lapsen omaan biologiseen lapseesi?
- Näin lapsia haluamattomana vaikea kuvitella että mitä tekisi. Ehkä haluaisin oman lapseni takaisin sitten kuitenkin.

♦ sinulla todettaisiin parantumaton tauti ja saisit tietää kuolevasi kolmen kuukauden kuluessa, olisitko viikon sisällä valmis suostumaan kehosi syväjäädytykseen, jos tietäisit, että sinulla on pieni mahdollisuus elää?
- En. Elämä on tässä ja nyt ja yrittäisin vain nauttia lopuista kuukausista.

♦ sinulla olisi kyky siirtyä kauas tulevaisuuteen ja palata vuoden kuluttua, mukanasi kaikki tieto, mutta ei yhtään konkreettista esinettä, lähtisitkö matkalle jos siihen sisältyisi 50% mahdollisuus kuolla?
- En lähtisi. Kuten yllä kirjoitin, elämä on tässä ja nyt.

♦ voittaisit suurehkon summan rahaa ystäväsi sanelemalla, mutta itse maksamallasi lottorivillä, kertoisitko ystävällesi?
- Kertoisin. Muistaisin häntä varmasti jollain lahjalla tms, mutta kyllä kertoisin.

♦ sinut palkittaisiin 16 000 eurolla, olisitko valmis näkemään vuoden ajan hirveitä painajaisia?
- En. Vuoden helvetti noin pienestä summasta?

♦ sinulla olisi mahdollisuus palata ajassa taaksepäin, mutta ei palata enää takaisin, lähtisitkö?
- Tätä jouduin miettimään. En lähtisi. Menneisyydessä on paljon asioita jotka ehkä haluaisin tehdä toisin, mutta en siltikään lähtisi, sillä se muuttaisi nykytilannetta. Jos olisin laittanut kiusaajilleni vastaan, en olisi välttämättä päätynyt Tampereelle ja Puolison kainaloon.

♦ sinulle maksettaisiin viisi miljoonaa siitä, että jättäisit kotimaasi etkä enää koskaan saisi astua sen kamaralle, lähtisitkö?
- Lähtisin aivan saman tien. Kyllä vain!

♦ asuntosi syttyisi palamaan ja pelastettuasi perheesi ja lemmikkisi sinulla olisi vielä aikaa pelastaa yksi tärkeä esine, mikä se olisi?
- Sormus.

♦ voisit muuttaa yhden asian tämän hetkisessä elämässäsi, mikä se olisi?
- Parantaisin taloudellista tilannettani.

♦ voisit teollasi pelastaa 1000 nälkäänäkevää, olisitko valmis luopumaan television katselusta viideksi vuodeksi?
- Kyllä. Mitäpä töllöttimellä?

♦ saisit pillerin, jonka avulla sinulle riittäisi puolen tunnin uni vuorokaudessa, olisitko valmis luopumaan kaikesta omistamastasi?
- En. Nukkuminen on ihanaa.

♦ sinulle annettaisiin mahdollisuus palata valitsemaasi hetkeen menneisyydessä ja muuttaa tapahtumien kulkua, lähtisitkö muuttamaan ja mitä hetkeä?
- En lähtisi. Mutta jos muuttaisin jotain, palaisin peruskouluaikaan laittamaan kiusaajille luut kurkkuun.

♦ voisit elää 90-vuotiaaksi ja säilyttää viimeiset 60 vuotta 30 vuotiaan ruumiin tai mielen, kumman valitsisit?
- Jaa. Tuohon ikään mennessä sitä varmasti oppisi elämästä ja maailmasta yhtä sun toista, joten pitäsin kroppani. Silläkin uhalla että vanhana voi tulla dementiaa yms. kivaa. Mutta en koe olevani tarpeeksi fiksu nyt, että haluaisin tähänkään mielentilaan jäädä.

♦ tietäisit kuolevasi vuoden kuluttua, muuttaisitko millään tavalla tämänhetkisiä elämäntapojasi?
- Muuttaisin. Lakkaisin stressaamasta rahasta, duunista yms. Keskittyisin rakkaisiini.

♦ voisit kutsua kenet tahansa, kenet maailman kaikista ihmisistä haluaisit päivällisvieraaksesi?
- Marilyn Monroen. Jos elävistä pitää valita niin Michael Weatherlyn.

♦ pitäisi valita, kumman valitsisit: sen ettet enää koskaan voisi poistua paikkakunnalta jossa asut, vai että joutuisit poistumaan sieltä palaamatta enää koskaan takaisin?
- Ehdottomasti poistuisin palaamatta. Tampere on iso sydän, mutta en voisi koskaan jäädä niin totaalisesti paikalleni. Minnekään.

♦ tietäisit että tekosi poistaisi yhden ydinpommin maailmasta, testamenttaisitko koko omaisuutesi ihmiskunnalle?
- Hohohoho, mun kaiken velkani? Vai minkä omaisuuteni? Mutta olettaen että mulla nyt yleensäkin olisi omaisuutta, en testamenttaisi. Yhden ydinpommin poistaminen on kuin tappaisi yhden hyttysen kesäisenä iltana järvenrantamökillä. Ei vaikuttaisi mitenkään.

♦ voisit siten estää saimaannorpan kuolemisen sukupuuttoon, olisitko valmis makaamaan vuoden halvaantuneena?
- Hui mikä kysymys. Olen aina ajatellut tekeväni sen hoitokieltotestamentin, etten joutuisi tuollaiseen tilaan jos jotain sattuisi. Kamala ajatus, että olisin toisten vaivoina noin totaalisesti. Mutta kai ryhtyisin, jos olisi varmaa että se olisi vain vuosi ja sen jälkeen voisin jatkaa terveenä eloani kuten tähän asti.

♦ sinulla olisi siihen mahdollisuus, muuttaisitko jostain tapahtumasta mieleesi jääneitä muistoja?
- Joo. Poistaisin totaalisesti muutaman kipeimmän jutun.

♦ saisit nyt heti tästä päivästä alkaen 8 300 euroa vuodessa rahaa, sillä ehdolla ettet enää koskaan saisi tehdä työtä?
- Täh? Kuka noin pienestä summasta edes harkitsisi? Mun yrittäjätulo vastaa about tuota ja kuolen ennemmin kuin eläisin näin koko loppuelämäni. En missään nimessä.

♦ saisit esittää kysymyksen jollekin ihmiselle valheenpaljastustestissä, kuka tämä ihminen olisi ja mitä kysyisit?
- Puolisolle. En kerro kysymystä, henkilökohtainen asia. Ja kyllä, kaikki on parisuhteessani hyvin. Ei, en epäile puolison valehdelleen minulle mistään, on vain eräs kysymys, johon en koskaan ole saanut kunnon vastausta.

♦ voisit huomenna herätä jotain kykyä tai ominaisuutta rikkaampana mikä se olisi?
- Täysi terveys. Ei kondromalasiaa, säärivaivoja jotka estää lenkkeilyn tai kroonista poskiontelo-ongelmaa.

♦ löytäisit kadulta lompakon, jossa olisi 600 euroa rahaa, veisitkö lompakon poliisiasemalle, jos siinä ei olisi nimeä?
- Veisin.

♦ voisit kohottaa äo:täsi 40 pisteellä, mutta sen jälkeen joutuisit kärsimään koko poskesi yli ulottuvasta arvesta, tekisitkö sen?
- En. Olen turhamainen. Ja tämä nykyinen älyni (tai sen puute...) riittää minulle mainiosti.

♦ seurustelukumppanisi joutuisi onnettomuuteen ja halvaantuisi jaloista alaspäin, olisitko yhä valmis menemään hänen kanssaan naimisiin?
- Tietenkin. Puoliso <3

♦ sinulla olisi mahdollisuus kuulla kaikki huonot puolesi ystäviltäsi rehellisesti, olisitko valmis kuulemaan ne?
- Joo. Olen varsin tietoinen suuresta ostasta huonoja puoliani jo muutenkin, mutta voisin oppia jotain itsestäni jos ne suoraa ja rehellisesti kuulisi. Tosin, tiedän myös sen minkä taatusti kaikki läheiset ystävänikin tietävät: Olen herkkä ja pitkävihainen, joten todellisuudessa kukaan läheinen ei taatusti uskaltaisi sanoa vikojani suoraan, sillä ei olisi takeita etten katkaisisi välejä.

♦ saisit 16 000 euroa, suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta?
- Joo. Edellyttäen että saisin elää erakon elämää. En voisi käydä töissä peseytymättä O.o

♦ saisit kysyä ennustajalta yhtä asiaa elämästäsi ja se olisi varmasti totta, mitä kysyisit?
- Tulenko ikinä pärjäämään taloudellisesti omillani?

♦ saisit valita, haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika?
- En halua lapsia, joten ei väliksi. Ei kumpaakaan kiitos.

♦ näkisit äitisi suutelemassa vierasta miestä intohimoisesti ravintolan ulkopuolella, mitä tekisit?
- Raivostuisin isäni puolesta.

♦ tietäsit, että viikon kuluttua puhkeaa kolmas maailmansota, mitä tekisit?
- Mjaa, kai sitä kävisi jonkun preppaajien (maailman lopun odottajat -tvsarja) pikakurssin tms :D :D

♦ tietäisit, että et varmasti jää kiinni, olisitko valmis lunttaamaan?
- Täh? Mähän olen luntannut pitkin peruskoulua ja lukiota aina vaikeissa kokeissa.

♦ kumppanisi haluaisi muuttaa vuodeksi yksin Lapin erämaahan miettimään elämäänsä, suostuisitko?
- Yksin? No me ollaan yksikkö niin se, että Puoliso muttaa ”yksin” tarkoittaisi että ”me muutetaan”. Tottakai suostuisin.

Ai niin.

Ja instagram myös. Emilyaurora83.

Viimein sen sai windows phonelle.

Tweet!

Sain jonkun tilapäisen mielenhäiriön ja liityin twitteriin. Ei kannata kysyä miksi, en tiedä itsekään. Anyway, löydyn sieltä @emiliyA83. Jos joku nyt kokee omituista halua seurata minua. Oli muuten hankalaa valita tuo kun kaikki on jo käytössä. Paluu teinivuosien nimimerkinkeksintään.

I Dreamed a Dream

Hihi. Ihana mies vei mut katsomaan Les Miserables -musikaalin. Pidän musikaaleista, erityisesti noista klassikoista, ja en Puolisolle ollut edes maininnut tuosta Miserablesista että haluaisin sen nähdä. Yllärinä se kuitenkin oli hommannut Tampereen teatteriin liput tuonne, ja paljasti asian eilen.

Rehellisesti sanottuna en osannut arvata ylläriksi teatteria. Leffaa mietin, mutta siinä ei olisi mitään ylläriä tai erityistä - mehän käydään leffassa yhtenään. Tiesin, että ruokaa se ei ole, koska Puoliso sanoi että syötävä on etukäteen. Ajattelin että voisi olla jotain paintballia tms aktiivista juttua, mutta kun Puoliso sanoi että voin laittaa korkkarit, niin hylkäsin sitten senkin ajatuksen. Teatteri oli superiloinen ylläri.

Ja Les Miserables oli loistava. Ihan mielettömät roolisuoritukset, puvustus ja lavastus oli upeaa, tarina mukaansatempaava... Ihan huikea. Ei suotta olla tuotakaan kehuttu. Ja Tampereen teatterihan on puitteinakin jo mainio, kaunis historiallinen rakennus. Jossa vieläpä kummittelee :)

Mulla on vapaa viikonloppu ihan muuten vain. Koska tarvitsen sitä. Piti alunperin käydä ruokkimassa ystävän Bengaleita kun pariskunta on kiinassa, mutta niiden kissanruokkija nro 1 pystyikin hoitamaan homman loppuun. Aion nukkua pitkään, liikkua, katsoa leffoja ja nauttia Puolisosta. Pelkästään tämä perjantainen ilta on mainio, kun ei ole paineita nukkumaanmenosta.

Viikonloppuja tyypit <3

Northern Crown

Tiistaina vietettiin vuosipäiväämme, tuli Puolison kanssa 8 vuotta yhteiseloa täyteen. Syötiin hyvin, mutta huomenna pitäisi olla sitten jotain Puolison suunnittelemaa. Odotan mielenkiinnolla <3

Ostara. Kevätpäiväntasaus, kevään juhla. Iloinen asia, ja pitäisi olla hyvällä päällä. Ja minuu ottaa taas niin paljon kaikki aivoon tänään ettei tosikaan. Ensinnäkin. Pikkukiusa. Asiakkaat, jotka luulevat olevansa kavereitani ja "Emputtelevat". "Emppu, mitäs mieltä olet Emppu?" "Emppu tuletko katsomaan Emppu" Kuulostavat joltain tungettelevalta puhelinmyyjältä joka toistaa nimeä koko ajan. Ja  mähän vihaan sitä, että mua kutsutaan Empuksi. Se on Emilia, ei Emppu. Mutta eihän sitä asiakkaalle sovi raivostua. Varsinkin noin pienestä. Mutta kun ärsyttää! Ehkä otan sen saman tekniikan käyttöön, jota käytän kun joku kutsuu minua vanhalla nimelläni. En reagoi. Just sanoin puhelinmyyjälle kun kysyi minua entisellä nimelläni, että ei ole sennimistä henkilöä tässä numerossa. Hähä. Lopetti puhelun hämmentyneenä.

Toiseksi, täällä töissä ravaa myyjiä/kerääjiä/tyrkyttäjiä/ruinaajia ihan helvetisti. Milloin mitäkin rihkamaa, piirroksia, kolehtia jos vaikka minne hyväntekeväisyyteen ja jos jonkinsortin koululuokkaa. Tällä viikolla jo nelisen ruikkaajaa/myyjää koettu. Laitan kohta oikeasti oveen lapun  että kaupustelu ja ruinaaminen kielletty.

Kolmanneksi, vituttaa taas nämä "Mitä oot tehny sun tukalle?!?" "Mikä sua vaivaa?!" " Et oo ollenkaan oma ittes enää" "Mikä on vialla, et oo ensinkään ittes ja toi tukkakin..." Ja siis, nämä kommentithan ovat kaikki noilta puolitutuilta, oppilailta yms, jotka eivät tosissaan tunne sitten ensinkään hyvin. Joo. Se, että laitatin rastat ja vaihdoin tukanväriä tarkoittaa sitä, että mulla on joku vialla ja olen jotenkin kriisissä tai että kaikki ei ole kunnossa. Melkein nauroin tuolle "Et oo ollenkaan oma ittes enää" ... Öö, mistä lähtien kyseinen opiskelija luuli että tuntisi minut? Emmehän ikänä ole nähneet vapaa-aikana, ainoastaan ope-oppilas kontakti. Jepjep. Tukkakommentit nyt on ihan tuttua kauraa, mielipide on kuin peräreikä, jokaisella on sellainen. Mutta se, vähän keljuttaa että tulee noita väitteitä etten ole oma itseni. Puoliso on ainoa, jolla on oikeus ihmetellä, että mikä minua vaivaa tms. Koska hän on ainoa joka minut oikeasti tuntee läpikotaisin.

Ja sikälimikäli joku ruudun silläpuolen pyörittelee päätään että minulla ei ole kaikki muumit laaksossa: Olen ok. Siitä huolimatta, että postausaiheet ovat joulusta saakka aika synkeitä. Kaamosmasennus oli tänä talvena harvinaisen paha, talousvaikeudet pahensi sitä kunnolla. Mutta toipumassa ollaan. Mutta muutos on osa toipumistani. Haaveiden toteutus, päätösten teko ja irtautuminen kaikesta sellaisesta, jota en oikeasti elämässäni kaipaa tai tarvitse. Olen aina ollut kameleontti ulkonäöllisesti, joten ei kannata ihmetellä vakka pukeutuisin jätesäkkiin. It's just me. Ja Oulusta käsinkin pidetään taatusti yhteyttä ystäviin <3

Whaa?

Miksi ihmeessä mun blogissa on kävijöitä Jenkeistä tai Venäjältä? Miten ihmeessä ketään sieltä voi ees kiinnostaa? :D

Deep Down I Died

Pöö.

Viikko edennyt Steak & blowjob -päivään ja minä niiskutan yhä. Jopa siinä määrin, että pt-ope peruutti tämän päivän treffit sen vuoksi että minua ei voi treenauttaa. Olen joskus tuhonnut terveyttäni treenaamalla flunssaisena, ja toiste en sitä virhettä tee. Eivätkä näemmä pt-porukkakaan. Ei ole kiva liikkua jos happi ei tahdo kulkea. En niistä enää jatkuvalla syötöllä, mutta nenän kautta ei tahdo ilma kuitenkaan kunnolla kulkea, sitkeässä on. Josko sitä ensviikolla sitten treenaisikin taas.

Viikonloppuna olisi lähinnä töitä ja normi viikonloppua. Olisi kai jotain lumousdj-juttua tms menoa jos vaan haluaisi, mutta pidän vähät euroni säästössä ja jätän kaikki väliin. Pysytään kotona niin säästyy nekin eurot :)

Tässäpä paskaa kuvaa pehkostani. En ole kuvauksellinen, joten nää mun selfiet on sen mukasia <3 Mutta epäileville voin iloisena ilmoittaa, että eilen ilmestyneessä Schwarzkopfopfin kesä-syys  -hiusmuotikatalogissa tää persikkaisen pinkki pastelliväri oli useassa kohtaa esillä. Oon muotia! En tosin tiennyt sitä värjätessäni päätäni, mutta kuitenkin. Tämä on ollut ehkä kaksijakoisin tukkatyyli ever. Osan reaktio on ollut että ihan mahtavat/ihana väri/mikä upee tukka/ ja osa taas öö... mitä oot tehny sun tukalle?/nyt et voi harjata sitä/hyi eks toi oo epäsiisti... Noo,  minähän satun rakastamaan niin väriä kuin tyyliäkin. Mun allergian takia tosin saa katsoa että miten ylläpidän tätä väriä. Puuterinen pinkki vaatii aika vaalean pohjan, ja mä en voi vaalentaa. Tätä pinkkiä varten blondatessa otin kaksi allergialääkettä ja lantrasin seoksen olemattomaksi hillitäkseni allergiaa, ja nokkosihottuma oli aikamoinen. Jos blondaan vielä kerrankin, saattaa iho mennä rikki. En tiedä mikä olisi ollut allerigaoireiden tilanne jos en olisi ottanut lääkkeitä tai lantrannut seosta. Joten ehkä koitan saada vaaleanpunaista aikaan värillä, ehkä vaalennan sitä värillä tai kenties annan oman kasvaa.

Tähän tyyliin esim.

Takut ovat rakkautta. Puolison mielipide? No eihän se ikänä mun tukastani mitään sano. Miksi sanoisi kun muutan sitä niin usein? Ei sitä mun hiukset kiinnosta, vaan minä. Joskus kännissä se myönsi, että tykkäsi mun pitkistä hiuksista. Mutta se onkin ainoa kommentti ever jonka olen herrasta ulos saanut :D

Ensi tiistaina on kahdeksas vuosipäivä. Ensi perjantaina Puoliso vie minut ulos sen kunniaksi. En tiedä mitä tai minne, se selviää sitten. Tiedän että ei ole urheilua tai ruokaa, mutta that's it. En usko sen olevan leffakaan, koska siinä nyt ainakaan ole mitään erityistä, käydäänhän leffassa yhtenään. Pitää malttaa viikko että saan tietää :)  Ensiviikolla lupasin ruokkia myös lomailevien ystävien bengaleita. Tyypit matkaa kiinaan ja olen sitten viikonlopun kissavahti. Ei se mitään, koska bengalikisut ovat rakkautta.

If I had a heart

Mitäs uutta sitten tiistain? Öö, ei mitään. Paitsi että värjäsin takkuni. Pinkiksi. Tai siis sellai puuterisen vaaleanpunaiseksi, ei miksikään barbie-pinkiksi. Mulla on keijutukka. Yay! Taida enää kauaa kaveritkaan tunnistaa kadulla jos vastaan tulee...

Viikonloppu on mennyt mukavasti rentoutuessa ja tukkaa värjäillessä. Olen allerginen sille pirhanan värinpoistolle, joten näin isot muutokset pitää tehdä rauhassa ja kotona, sillä allergisoin. Saattaa olla viimeisiä blondauksia ever, ihan siksi että kauaa en selviä nokkosrokolla, jossain välissä se pahenee pakosta rikkinäiseen ihoon, joka on tuska! Joten eipä parane pelleillä tämän enempää. Halusin kai vaalentaa "viimeisen kerran", pysyä vaalean pastellisissa sävyissä ja värjätä vain tyveä. Värjätä voin, mutta värinpoistoja en. Takkujen kanssa nyt ei huvita värjäillä muutenkaan ihan jatkuvalla syötöllä. On nimittäin aika touhua. Väriä menee tolkuttomasti, levitys on hankalaa ja pesu & kuivaus vielä hankalampaa. Nää tiivistyi ihan hurjana, lyheni aika tavalla. Noo, rakastan tukkaani <3

Tästä tulee nyt jälleen kilometripostaus joka sisältää tajunnanvirtaa elämästäni ja muuta schaissea. 

About a family.

Minä <3 nessut.

Nyt on helpottunut olo. Koulun ja minun välinen diili on nyt selkeä, tai siis kaikki osapuolet ovat nyt tietoisia mitä tapahtuu heinäkuun jälkeen. Ja kaikki ovat asiasta hyvillä mielin, ettei mitään pahaa verta jää minnekään. Hyvä. Helpotus ja huokaus kun ei tarvitse tapella ja puolustella itseä ja ratkaisujaan. Mitä nyt asia pitää kertoa sille ainoalle taholle, joka ei asiasta tiedä: Minun perhe. Yrittäjäperheeni reaktiota vähän pelkään.

Ja se pelkohan sai minut jälleen vähän pohtimaan, että paljonko asiasta on omien korvieni välissä? Mitä oikein pelkään? Äitini suuttuvan? Olenko ihan terve - mähän olen kolmekymmpinen! Kuka kolmekymppinen pelkää vanhempiensa reaktiota johonkin? Onko ihme, että äitini suhtautuu minuun ja elämääni sangen määräävästi jos annan siihen mahdollisuuden. Jos käyttäydyn yhä kuin teini. Ei kenenkään pidä kolmekymppisenä vanhemmiltaan lupia kysellä! Ja minähän olen siis niin hiirulainen, että vanhempani eivät tiedä nimenmuutoksestani. Ja en muuten kerrokaan. Vihaan alkuperäistä ristimänimeäni, jopa niin paljon että näen mielessäni punaista aina kun joku minua sillä nimellä kutsuu. Mutta siitäkään huolimatta en aio kertoa nimenmuutoksesta.

Pelkään kai olevani pettymys. Niin, minustahan ei tullut mallia tai ballerinaa (ylläripylläri tyypit, harrastin balettia yli 10 vuotta ja olen käynyt mallikoulun) kuten äitini toivoi. Äitini oli kovin pettynyt, kun pituuteni jäi vain 165 senttiin. Muuten olisin ollut siis ilmiselvä malli. Itsehän kiitin jumalatarta puuttuvista senteistä. Minusta ei myöskään tullut äitiä heti parikymppisenä, enkä nainut sitä rikkaan perheen poikaa. En pysynyt kiltisti kirkossa ja uskovassa hengessä, otin tatuointeja ja lävistyksiä eikä tukkanikaan ole normaali. En ole tehnyt oikein mitään sillätavoin mitä äitini "suunnitteli" tai toivoi. Ei hän ole noista asioista purnannut tai minua syyllistänyt, taidan tehdä sen ihan ilman apuakin. Ainoa mistä olen saanut kuulla kunniani on tatuoinnit, lävistykset, tyyli, lapsien puute, hiukset ja elintavat. Mutta nuo muut asiat, ei hän ole kuin pari hassua kertaa maininnut miten kiva olisi ollut jos olisin nainutkin Herra kansanedustajan.  Ei ole surkutellut enempiä lyhyyttäni tai sitä, että lopetin baletin jo teininä.

Tuntuu välistä, että äitini ei oikein tunne minua. Hänellä on mielikuva minusta sellaisena, millainen olin lapsena ja teininä. Hän ei ole tutustunut minuun kunnolla aikuisena. Enkä ole oikein antanut siihen mahdollisuutta, kun piilotan itseni niin hyvin. En kerro vaikeista asioista. En niistä helpoistakaan. Enhän edes käy siellä kuin kerran puoleen vuoteen!  Muutin vasta parikymppisenä pois kotoa, mutta ei minua niinä loppuaikoina paljoa näkynyt muutenkaan kotona. Ja se oli vaikeaa aikaa, äitini ei millään halunnut "päästää" minua, joten muina naisina tein sitten kyllästyttyäni tempun että hain koulunvaihtoa Lahteen ihan omin päin. Ja sehän lisäsi sitä kuilua, sitä etäisyyttä, jonka olin muutenkin vaikeiden teinivuosien aikana ottanut. Normaalisti kai sitä pitäisi lähentyä jossain välissä. Aikuistuttua tutustua uusiksi. Me emme oikein tutustuneet. Pidän yllä sitä samaa naamiota jonka pidän uusissa tilanteissa. Näyttelen muille normaalia. En paljasta itseäni, sisintäni tai korttejani. En ole oma aito itseni. Ja ei kukaan jaksa perheelleen jaksa näytellä kovinkaan usein.

En kai voi äitiäni syyttää loputtomiin,  peiliinhän tässä on katsominen ja lujaa. Enhän kerro äidilleni edes oikeaa virallista nimeäni! Kuka äiti ei tiedä tyttärensä nimeä? No minun äiti. Kun tytär ei kerro. En kerro, kun pelkään taas sitä kuuluisaa loukkaantumista. Mutta kumpi loukkaa enemmän, se että olen muuttanut nimeni vai se, että en luota omaan äitiini senkään vertaa että uskaltaisin nimeni kertoa? Pitäisi ehkä sittenkin aukaista pääni tuossa asiassa. Tuli vähän törkeä olo. Koska rakastan kuitenkin äitiäni ja perhettäni ja kyllähän heidän pitää tyttärensä nimi tietää.

Muutama fakta elämästäni tähän loppuun.

- Lopetan yritystoiminnan. Mutta senhän te jo tiesittekin.
- Muutan Ouluun. Taisitte tietää senkin.
- Lopetan hiusalan. Ehkä.
- Saatan hakea ammattikorkeaan. Tai hain. Mutta saatan ehkä mennä pääsykokeisiinkin. Ja ei, ei insinööriksi. Eikä Tampereelle, vaan sinne Ouluun.

The Last Man in My Life

Väliinhän kaikki juhliminen jäi, samoin kuin kaikenlainen treenaus. Lauantaina töiden jälkeen hain otrivin-nenäsumutetta ja menin kotio niistämään. Kurkku on järkyttävän kipeä ja aamut sen vuoksi täyttä tuskaa. Heräilen öisin kurkkukipuun ja nuhaan ja koitan saada kuitenkin levättyä kunnolla. Töistä kun ei voi saikkea pitää. Onneksi ensiviikolla ei ole mitään pidempiä luentoja, jäis kyllä pitämättä kun ääni ei kestä.

Lauantaina oli työpäivä, mutta muutoin olen nyhjöttänyt kotosalla. Leffaillut, korkannut Viikinkien toisen kauden, takuttanut tyveäni ja pujoitellut irtohiuksia takaisin takkuihin, kokkaillut ja nukkunut vähän väliä. Huominen duunipäivä ei paljoa innostaisi.. Ajatus pitkään nukkumisesta ja kotona sairastelusta houkuttaisi enemmän. Noh, mitäpä sitä ei rahan vuoksi tekisi.

Koitan valaa Puolisoon positiivista asennetta. Ottaa Oulun sellaisena "jos nyt töitä saadaan.. " -juttuna. Minä taas uskon että sitä saa mitä tilaa, eli jos asenne on valmiiksi negatiivinen, niin ei mistään mitään tulekaan. Komensin kääntämään ajatuksensa että "Töitä löytyy taatusti" -asenteeseen. Ei saa luovuttaa ennen kuin yrittää.

Meille tulee tässä kuussa 8 vuotta yhteistä taivalta. Ilmoitin aiemmin Puolisolle, että jätän kaiken hänelle, että en tule itse häntä asiasta muistuttamaan. Ihan siksi, että viimeiset 7 vuosipäivää olen järkännyt minä. Nyt on pallo hänellä, minä en sano juuta tai jaata mihinkään. No, perjantaina Puoliso varoitti minua buukkaamasta vuosipäivän viikonlopulle suunnitelmia. Ilmoittaa kuulemma tarkemmin sitten lähempänä. Itsehän riemastuin, tiedossa on siis jotain!