Viikonloppu on mennyt mukavasti rentoutuessa ja tukkaa värjäillessä. Olen allerginen sille pirhanan värinpoistolle, joten näin isot muutokset pitää tehdä rauhassa ja kotona, sillä allergisoin. Saattaa olla viimeisiä blondauksia ever, ihan siksi että kauaa en selviä nokkosrokolla, jossain välissä se pahenee pakosta rikkinäiseen ihoon, joka on tuska! Joten eipä parane pelleillä tämän enempää. Halusin kai vaalentaa "viimeisen kerran", pysyä vaalean pastellisissa sävyissä ja värjätä vain tyveä. Värjätä voin, mutta värinpoistoja en. Takkujen kanssa nyt ei huvita värjäillä muutenkaan ihan jatkuvalla syötöllä. On nimittäin aika touhua. Väriä menee tolkuttomasti, levitys on hankalaa ja pesu & kuivaus vielä hankalampaa. Nää tiivistyi ihan hurjana, lyheni aika tavalla. Noo, rakastan tukkaani <3
Tästä tulee nyt jälleen kilometripostaus joka sisältää tajunnanvirtaa elämästäni ja muuta schaissea.
Kovin olen miettinyt tuota koulu-asiaakin. Taidan kuitenkin hakea vain duunia, ja jättää kouluajatukset sikseen. Eli tuskin menen pääsykokeisiinkaan. Ihan siksikin, että ei ole varaa opiskella. Mun pakolliset menot ovat isommat mitä opintotuki suo, eikä niitä tukikuukausia ole mitenkään kamalasti jäljellä kun kerta aika paljon olen opiskellut. Kaiveleeko? No vähän, mutta I'll survive. Eikä nyt ole siitä kyse, että jotenkin olisin tyytymätön alaani. Nykytilanne aiheuttaa ura-ahdistuksen. Kun työstään ei saa elantoaan, alkaa se kaivelemaan. Niinä kuukausina kun kaikki on hyvin ja euroa virtaa ja pärjään, rakastan alaani. Se, miksi haluan vaihtaa alaa tai opiskella on kai enemmän halua paeta epäonnistunutta yrittäjyyttäni ja suurta vitutusta kampaamokoulumaailmaan. Siihen vitutukseen auttaa nyt vain nykykuvioiden vaihtaminenkin. Kesä - miten odotankaan sinua! En pääse sopimuksista irti ennen heinäkuun loppua. Ja minullahan on countdown-applikaatio puhelimessakin, tiedän tasan mikä on tj! Niin paljon odotan homman päättymistä.
Olen kovin tietoinen että olen tosissani heittänyt asioita uusiksi niin elämässäni kuin ulkonäössänikin. Jopa soittolistani on kokenut jonkinmoisen muutoksen. Miksi? En tiedä. Kai se on hyvän tovin ollut jo tuloillaan. Pitkin syksyä ja talvea on synkistyttänyt, vähän väliä olen turhautunut milloin mihinkin ja kaikki on välistä keittänyt yli pahastikin. Kai se joulu-tammikuinen romahdus, kun ammatillinen korttitaloni sortui oli se oljenkorsi, joka katkaisi kamelin selän. Se viimeinen niitti joka sai minut heittämään asioita vauhdilla ulos elämästäni.
Olen jättänyt urakalla asioita ja jopa ihmisiä pois elämästäni sangen itsekkäästikin. En kaipaa elämääni mitään negatiivista ja energiavampyyrit lähtee ekana. Olen aika hyvin päässyt irti muiden luomista odotuksista, paineista ja asenteista, että miltä minun kuuluu näyttää, miltä minun oletetaan näyttävän ja mistä minun odotetaan pitävän. Vitut. Olen kameleontti. Tuulen tyttö. Elän elämääni juuri niin kuin haluan, ja mielestäni on aika viimein ravistella vähän. Heivata odotukset helvettiin ja antaa palaa. Osa "odotuksista" on taatusti omien korvieni välissä, mutta osa ei. Pahimmillaan kuulin viikottain kommentteja kuten " Et sinä tuollaisesta pidä", "Kyllä minä sinut tunnen, hankit varmasti yhden lapsen" tai "Ai mitenniin et tykkää? Tokihan sun täytyy tykätä, ihan sun tyylinen". Vihaan tuollai oletuksia. Ei ihmisistä voi olettaa noin vain mitään. Edes läheisistään. Olen seurustellut Puolison kanssa tasan 8 vuotta tässä kuussa. Ja edelleen hänessä on uusia puolia. En odota tuntevani häntä täysin. En odota tietäväni aina mistä hän pitää. Ihmiset muuttuu. Se kai on pitkän suhteemme yksi salaisuuksista. Jaksamme tutustua toisiimme aina uudestaan.
Viimeiset 10 vuotta olen ollut aika helposti johdateltavissa. Pakenin kontrolloivaa äitiäni Lahteen. Juoksin miehen perässä pitkin Lahtea kun en ketään tuntenut. Pahimmillaan olen yrittänyt jopa näyttää siltä, miltä kulloinenkin kumppanini haluaa minun näyttävän. Mr O, jonka kanssa minulla oli vaiherikas n. 6 kk pituinen juttu ennen Puolisoa, sanoi ettei pidä goottityylistä. Mitä tein minä? vaihdoin tyyliäni hetkellisesti Vero Moda - mimmiksi. Nyt lähinnä ihmettelen että miksi vitussa mr O halusi alunperinkään sitten olla kanssani missään romanttisessa tekemisessä?!? Ja mitä hittoa minä siinä näin? :D
Hain opiskelemaan, koska minulle sanottiin että en voi olla Heseläinen forever. No, tiesinhän minä sen, mutta olisi voinut kyllä odottaa tovi että valkenee se mitä tosiasiassa haluan tehdä. Tosin, löysin tekulta kasan rakkaita ystäviä ja puolison. Oli silläkin opintopätkällä siis suuri plussa elämääni enkä vaihtaisi siitä hetkeäkään pois. Tampereelle muutto oli niitä harvoja asioita, joissa päätös oli ihan yksin omani ja omiin haluihini perustuva. Siitäkin sain äidiltä kuulla kunniani, Puolison olisi kuulemma pitänyt jäädä Lahteen ja odottaa minua siellä palaavaksi, eikä seurata minua tänne. Tampereella tosin annoin kampaamokoulun open - entisen pomoni viedä minua kuin pässiä narussa. Ja siinä lie'assa mentiinkin pitkään. Kunnes vasta viikko takaperin katkaisin narun lopullisesti. Tosin, huokaisen vasta kun heinäkuun vika koittaa.
Ja vaikka nämä pohdintatekstini ja kommentit ihmisten heivaamisesta elämästäni saattavat antaa minusta tosi itseriittoisen kusipään kuvan, toivon että osaatte lukea tekstini miten sen tarkoitan. En tarkoita, että elokuussa jätän nokka pystyssä korot kopisten Tampereen näyttäen sentteriä kaikille ja hokien että ette tunne minua. Se ei nyt ihan ole se mitä tarkoitan. Ne ihmiset jotka haluan karistaa elämästäni on kourallinen ihmisiä, joita en ole oikeastaan ystäviksi voinut laskeakaan. Ne ihmiset, joiden odotukset ja oletukset minusta haluan rikkoa, ovat lähinnä perhettäni. Tämänkin blogin lukijoissa on kuitenkin tyyppejä, jotka olen päästänyt lähelleni. Jotka oikeasti peräti tuntevat minut. Ja teitä armaat en halua ajaa luotani pois <3 Jaksakaa minua tovi näissä elämäni murrosvaiheissa. Kyllä tuulen tyttökin tästä jälleen asettuu. Ja vaikka muuttaisin kuuhun, yhteydenpito ei lakkaa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti