Tiistaina vietettiin vuosipäiväämme, tuli Puolison kanssa 8 vuotta yhteiseloa täyteen. Syötiin hyvin, mutta huomenna pitäisi olla sitten jotain Puolison suunnittelemaa. Odotan mielenkiinnolla <3
Ostara. Kevätpäiväntasaus, kevään juhla. Iloinen asia, ja pitäisi olla hyvällä päällä. Ja minuu ottaa taas niin paljon kaikki aivoon tänään ettei tosikaan. Ensinnäkin. Pikkukiusa. Asiakkaat, jotka luulevat olevansa kavereitani ja "Emputtelevat". "Emppu, mitäs mieltä olet Emppu?" "Emppu tuletko katsomaan Emppu" Kuulostavat joltain tungettelevalta puhelinmyyjältä joka toistaa nimeä koko ajan. Ja mähän vihaan sitä, että mua kutsutaan Empuksi. Se on Emilia, ei Emppu. Mutta eihän sitä asiakkaalle sovi raivostua. Varsinkin noin pienestä. Mutta kun ärsyttää! Ehkä otan sen saman tekniikan käyttöön, jota käytän kun joku kutsuu minua vanhalla nimelläni. En reagoi. Just sanoin puhelinmyyjälle kun kysyi minua entisellä nimelläni, että ei ole sennimistä henkilöä tässä numerossa. Hähä. Lopetti puhelun hämmentyneenä.
Toiseksi, täällä töissä ravaa myyjiä/kerääjiä/tyrkyttäjiä/ruinaajia ihan helvetisti. Milloin mitäkin rihkamaa, piirroksia, kolehtia jos vaikka minne hyväntekeväisyyteen ja jos jonkinsortin koululuokkaa. Tällä viikolla jo nelisen ruikkaajaa/myyjää koettu. Laitan kohta oikeasti oveen lapun että kaupustelu ja ruinaaminen kielletty.
Kolmanneksi, vituttaa taas nämä "Mitä oot tehny sun tukalle?!?" "Mikä sua vaivaa?!" " Et oo ollenkaan oma ittes enää" "Mikä on vialla, et oo ensinkään ittes ja toi tukkakin..." Ja siis, nämä kommentithan ovat kaikki noilta puolitutuilta, oppilailta yms, jotka eivät tosissaan tunne sitten ensinkään hyvin. Joo. Se, että laitatin rastat ja vaihdoin tukanväriä tarkoittaa sitä, että mulla on joku vialla ja olen jotenkin kriisissä tai että kaikki ei ole kunnossa. Melkein nauroin tuolle "Et oo ollenkaan oma ittes enää" ... Öö, mistä lähtien kyseinen opiskelija luuli että tuntisi minut? Emmehän ikänä ole nähneet vapaa-aikana, ainoastaan ope-oppilas kontakti. Jepjep. Tukkakommentit nyt on ihan tuttua kauraa, mielipide on kuin peräreikä, jokaisella on sellainen. Mutta se, vähän keljuttaa että tulee noita väitteitä etten ole oma itseni. Puoliso on ainoa, jolla on oikeus ihmetellä, että mikä minua vaivaa tms. Koska hän on ainoa joka minut oikeasti tuntee läpikotaisin.
Ja sikälimikäli joku ruudun silläpuolen pyörittelee päätään että minulla ei ole kaikki muumit laaksossa: Olen ok. Siitä huolimatta, että postausaiheet ovat joulusta saakka aika synkeitä. Kaamosmasennus oli tänä talvena harvinaisen paha, talousvaikeudet pahensi sitä kunnolla. Mutta toipumassa ollaan. Mutta muutos on osa toipumistani. Haaveiden toteutus, päätösten teko ja irtautuminen kaikesta sellaisesta, jota en oikeasti elämässäni kaipaa tai tarvitse. Olen aina ollut kameleontti ulkonäöllisesti, joten ei kannata ihmetellä vakka pukeutuisin jätesäkkiin. It's just me. Ja Oulusta käsinkin pidetään taatusti yhteyttä ystäviin <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti