The Chosen Pessimist

Huu. Huomenna muutetaan! Ollaan saatu ihanasti muuttoapuakin. Alkaa mennäkin hermo tähän pahvilaatikkoelämään. Jääkaapissakin valo vaan, kun eihän sinne viite ostaa mitään ruokaa muuton vuoksi. Kokkailuistakaan juuri mitään tule, kun kaikki on jo paketissa. Haluan normaalia, terveellistä ruokaa kiitos!

Töissäkin tänään jännä päivä, kävi tiistaina mummeli permisaikeissa. Tukka vihersi, joten tein metallitestin (esim. vanhan talon putkistossa saattaa olla metallia, joka jää hiuksiin). Testi näytti metallille positiivista, ja permistä ei voi siis tehdä, koko tukka voi palaa. Pitäisi ensin tehdä metallinpoisto, jotta permis onnistuu. Ymmärsikö mummeli tämän? Noei! Mummo otti sen lisämyyntinä, että tyrkytetään jotain hoitoa, jotta permiksestä tulisi superhyvä. Kielsi koko ajan, ettei tukassa mitään metallia ole. Vihertävyyskin tulee muka väristä. Tehtiin hoito sitten kuitenkin, mummo päätti "kokeilla tätä meidän tapaa". Tänään olisi mummo tulossa sitten permikseen, ja odotan valmiiksi kauhulla. Mummeli odottaa, että permis on jotain yliluonnollisen mahtavaa. Ja tulos on kuitenkin ihan normi permis. Mummo kyseenalaisti osaamiseni jo tiistaina, ja tein vähän sen päätöksen, että jos mitään ongelmaa tulee, yksikin poikkipuolinen sana niin katkaisen homman ja mummeli saa hakea permiksensä muualta. Vähän se pelko, että kun tulos onkin ihan normi permis, niin on pettynyt, eikä suostu maksamaan hintaa siitä. Ainoa syy vissiin, että miksi ei mennyt heti muualle kuten vähän uhosi, on se hinta. Olen edullisempi mitä muut. Olisi pitänyt olla tiistaina fiksu, ja näyttää ovea heti kun ei uskonut. Kieltäytyä tekemästä mitään. Olisi mennyt toisaalle kuulemaan saman metallijutun, koska eihän meihin voi luottaa kun ei olla "oikeita kampaajia". Oli sauhu nousta korvista!

Juuri tuon takia haluan koulumaailmasta pois. Etten halua jatkaa edes ammattikampaajana tuolla. En missään muodossa. Sillä niin kauan kun koulun nimi lukee yhtään missään, minä en ole "oikea kampaaja". On opettajia ja oppilaita, ja opettaja ei kuitenkaan ole "oikea kampaaja". Ei asiakkaiden silmissä. Jos pyytäisin yhtä kovia hintoja mitä osa keskustan kampaajista, siitä se riemu repeäisi, sillä minähän olen opettaja, en oikea kampaaja. Ette usko miten monta kertaa on pitänyt sanoa, että kyllä minä olen ihan oikea kampaaja, enkä opettaja ensinkään! Yhtäkään opekoulua en ole käynyt! Jumalattarelle kiitos, että ammattipiireissä ajatusmaailma on eri, ja opekokemus on vain hyvä juttu! Alle neljä viikkoa. Neljä lyhyttä viikkoa. Tahdon poooois!

Litha&juhannus.

Tänään on tasan 1 kk (30 päivää) siihen, kun vedän ovet kiinni viimeisen kerran! Yay! Kuukausi on kuitenkin lyhyt aika. Ovat tähänkin asti menneet sangen vikkelää. Ja nyt on kaikkea ohjelmassakin. Tämä viikko menee muuttaessa, ensiviikko kamoja purkaessa ja oppilaiden viimeisiä töitä katsellessa. Lumouskin olisi. Heinäkuun puolivälissä Puoliso Veli & Käly tulevat käymään. Sitten onkin jo lähes lopettamisen aika! Hihi. Pian!

Juhannus meni mukavasti. Lähdettiin torstaina ajelemaan Vaalaan, ja matka meni ihan ok, ei kauheita ruuhkia. Ilma oli juuri niin viileä, mitä muuallakin suomessa. Ei millään meinannut tarjeta. Tuli pidettyä hauskaa, grillailtua ja rentouduttua. Juhannusyö oli suorastaan maaginen kun istuttiin saunan portailla Puolison kanssa kaksin, katseltiin yötöntä yötä ja kuunneltiin hiljaisuutta. Magiaa! Takaisin tultiin eilen, ja ruuhkaan juututtiin pariinkin otteeseen. Jämsässä sekä Orivedellä. Mutta kotio päästiin, palautettiin auto ja käytiin Sohossa syömässä. Kotona tuijoteltiin Penny Dreadful -sarjaa ja menin aikaisin pehkuihin.

Tällä viikolla olisi töitä lauantaita myöten, mutta muuton vuoksi teen vajaata päivää. Tänään piti käydä tukussa aamusta, toivottavasti vikan kerran. Kotona odottaa sitten siivukset ja muuttopakkaukset. Samalla kaavalla koko viikko.

Olo on haikea. Emme olisi millään halunneet lähteä Kainuusta. Palata tänne. Nyt lasken päiviä että pääsen koulun otteesta irti lopullisesti. Mitä ka lopettamista tulen, sitä epätoivoisemmaksi käyn. Olo on muutenkin vähän kelju, tuli syötyä Anoppilassa todella hyvin, ja olo on sen mukainen. Tein aamulla evääksi avocadopastaa ja salaattia (ilman juustoja) ja välipalaksi ananasjogurttia luonnonjugurtista. Limpparin ja lonkeron vaihdoin veteen, ja sateinen kävely tukusta töihin (30 min) teki ainoastaan todella hyvää! Tiesin eilen Sohoon mennessäni, että on tosiaan sitten viimeinen rasvamättöburgeri pitkään aikaan!

Jusseja.

Muutto etenee. Puoliso on ollut ihana, ja käyttänyt lomaansa aktiiviseen pakkailuun. Itsellä ei ole aina ihan virta enää töiden jälkeen riittänyt. Ollaan ihan "aikataulussa" asioiden suhteen. Säkkejä kerääntyy ja laatikot lisääntyy, onneksi tavara vähenee. Paljon ollaan heitetty menemäänkin.

Huomenna lähdetään Vaalaan Puolison perheen luo. Lähdetään jo iltapäivästä, heti kun auto on haettu ja kamat lastattu. Jos vaikka välttyisi juhannusruuhkalta? Takaisin tullaan sunnuntaina, silloin on ainakin ruuhkia odotettavissa. Yay.

Mutta juhannuksesta tj 1 kk. Työpäiviä on enää n. 24! Puolison perheellä on paljon jengiä tänä vuonna, ihan mahtavaa! Tiedossa hauskaa ja rentouttavaa aikaa mukavassa seurassa. Sitä on kaivattukin. Ja laatuaika Puolison kanssa <3

Juhannuksen jälkeen onkin sitten muutto, viisi päivää aikaa pakata loput rojut. It's possible!

Hyvää juhannusta ja lithaa tyypit, älkää paleltuko näihin ihaniin juhannusnietoksiin!

Hate.

Tulin tänään Raisiosta. Olen lähinnä siivoillut ja pakkaillut lisää muuttokamoja. Turun kirpparikierrokselta tarttui mukaan täytettä vaatekaappiin, mutta ei onneksi muuta. Ei tarvita yhtään enempää muutettavaa.

Olo on vähän haikea. Porukat toivoo selkeästi, että muutettaisiin Turkuun. Minä haluan Ouluun. Toisesta Oulun duunista pitäisi lupailujen mukaan tulla soitto ensiviikolla. Peukut pystyyn, sillä otan muutosta huolimatta paikan vastaan, mikäli sen saan. Vaikkakin se mutkistaisi näitä asumiskuvioita.

En vain osaa iloita Tampereelle jäännistä. Onhan siinä puolensa, mutta ei, en osaa olla siitä iloinen. Asunto on kiva, täällä olisi mahdollisesti töitä luvassa jne, mutta silti. Haluan Ouluun.

Ketuttaa sekin, että Cm-hiustalolle aukesi kosmetiikkamyyjän paikka Ouluun. Kun hain Cm-hiustaloa, en löytänyt sieltä Oulua. En löydä yhäkään. Ilmeisesti siellä on tuotemyyntiä sittarilla, mutta ei kampaamoa? Haku on nimenomaan myyjäksi, ei hiusalalle. En voi edes hakea, sillä siinä on hakuyhteystietona sama nainen, joka haastatteli minua Tampereelle. Pyhpöh.

Haluaisin kääntää kalenterin heinäkuulle. Viikkoja olisi jäljellä viisi ja puoli, ja siinäkin on viisi ja puoli viikkoa liikaa. Huomenna olisi asiakkaallinen päivä, ja tarvitsen rahaa tosi kipeästi. Siltikin, lähinnä vituttaa. Vituttaa myös olla vielä koulun kanssa tekemisissä. En halua! Auttaako marina? Ei. Viisi ja puoli on sitäpaitsi aika vähän. Verrattuna 25 viikkoon, josta laskemisen aloitin. Epätoivoinen much? En vain saa tätä ärsytyksen, masennuksen ja vitutuksen tunnetta karistettua. Jos raha ei olisi issue, heittäisin pyyhkeen kehään ja sanoisin että hoovee. Pitäisin ne pakolliset sovitut tunnit, mutta muun pistäisin jo pakettiin. Mutta raha on issue, pakko tehdä kaikki asiakkaat, jotka irtoaa. Voi olla että se mitä eniten tarviin, on lomaa ja taukoa. Tämä tilanne saa mut inhoamaan koko hiusalaa. Toivon, että motivaatio löytyy taas, kun alan saamaan työstä oikeasti rahaakin, opetuspaska jää ja voi keskittyä vain ja ainoastaan omaan työhön. Muuten olen kusessa.

Viikot, kulukaa nopeasti!!

Irstauden Ilosanoma

Viimeinkin. Seinä tuli vastaan. Tätä olen toivonut ja odottanut.

Avauduin pari merkintää takaperin huonoista elämäntavoista. Viimein tuli blokki ja ällötys kaikkea paskaa kohtaan. Viimeinkin ajatus pitsasta ällöttää, ja kaipaa juomaksi lähinnä vettä eikä mitään keinomakeutettua moskaa, alkoholista puhumattakaan.

Evääksi piti tänään olla pitsa, mutta valmistautuessani työpäivään ajatus sen syömisestä ellotti niin paljon, että paistoin kasvismunakkaan ja teinkin salaatin. Aloin ajattelemaan muita "herkkuja", kuten lämpimiä juustoleipiä, jätskiä tai karkkia, ja sama ellotus valtasi niitäkin ajatellessa. Jopa lempinamit, sirkusaakkoset tympii jo ajatuksena. Vihdoin!!

Olen siitä outo tapaus, että mielen voima mulla on aika tolkuton, enkä aina hallitse itsekään sitä. En voi kääntää "vaihdetta" erilaiseksi, vaan jos herkkuja tekee mieli, niin siinähän tekee. Muistan yhä, kun joskus teki mieli turkinpippureita. Koitin kaikki konstit ruokarytmistä vedenjuontiin ja kävelylenkkiin. Taistelin kolme päivää, kunnes neljäntenä menin ostamaan niitä samperin turkkareita, ja himo meni ohi. Jos joku sanoo minulle jonkun herkkuhimon iskiessä että "odota 15 min niin menee ohi", niin mun reaktio on lähinnä totaalinen repeäminen. Jos mun tekee jotain mieli, niin ennätys on noin viikon. Tonnikalapasta oli silloin kyseessä. Himo kyseistä ruokaa kohtaan meni ohi, kun päätin sen pastan sitten vääntää. Ja jos joku ällöttää, on blokki päällä, niin siitä ei niin vaan päästä eroon! Ei auta muu kuin aika. Edelleen ajatus kanafileestä, rahkasta ja makroilusta ellottaa, mutta on puoli voittoa, että siihen ällötyslistaan liittyi herkut, ja mielitekoihin puhdas ja terveellinen ruoka.

Ja jos joku siellä pyörittelee silmiään, että hiiteen tollaset ja terveellinen safka ääntä kohden, tekosyitä kaikki tyyni, niin voin rehellisesti sanoa, että olen oksentanut sen vuoksi kun piti syödä ruokaa, joka oli sillä hetkellä ällölistalla. Kun sanon, että "seinä tuli vastaan" jonkun ruuan kanssa, että ellottaa ajatuskin, tarkoitan sitä. Tulos oli Yrjö Oksennus Laatta, kun pakosta söin vuonna nakki ja kirves. En puhu mistään "en pidä oliiveista" -tyyppisestä asiasta, vaan ihan tosissaan oksennusreaktiosta kun sanon että ällöttää jokin. Joskus harkitsin jotain terapeuttia, ravintoterapeuttia tms. ammattilaista tän asian kanssa, sillä ei tämä nyt ihan normaaliakaan ole että oksentaa jos syö jotain mitä ei tee sitten yhtään mieli. Mulla on itsellä pieni käry, mistä tämä voi johtua, mutta en nyt avaudu siitä sen enempää. Yksinkertaisesti: Minua ei voi pakottaa syömään yhtään mitään ellen niin halua. En edes minä itse.

Vihaan tätä oloa. Turvonnutta ja vetämätöntä. Tiedän, että pari viikkoa kunnon normiruokaa tekisi ihmeitä, olo paranisi ja turvotus laskisi. Kertyneet kilot on vielä helppo karistaa. Tähän asti vaan en ole saanut itsestäni kiinni, ja ongelma on ollut toi syömisasia, kun ainoa mikä menee alas on jotenkin epäterveellistä. Nyt tästä voi taas tullakin jotain. Mietin sitäkin, että ehkä mulle ei sovi yksi tietty ruokavalio. Nytkin puputin ns. fitnessafkaa sen verran pitkään, että seinä tuli vastaan ja alkoi voimakas ällötys kyseisen ruuan kohdalla. Ja se ainoa sapuska, jota en ollut syönyt piiiitkään aikaan, oli se epäterveellinen. Joten, ylläripylläri, epäterveellinen safka oli siis se ainoa eväs joka ei ällöttänyt. Ratkaisu voisi olla vaihdella ruokavaliota säännöllisin väliajoin, etten kyllästy, ettei mikään ruoka menisi tuolle "hyi helvetti" -listalle vaan kyllästymisen takia. Enkä taaskaan tarkoita, että ihmekuurista toiseen, vaan terveellisten normien sisällä. Ehkä tää tästä.

Muuttamisen ihanuus.

Nyt on pakko olla ihan hitusen iloinen ystävistäni <3

Muuttoavun perään kun kuuluttelin, niin alkaa kohta olemaankin jengiä mukavasti kasassa. Jos vaan kaikki tosiaan tulevat, voin olla niin iloinen! Muutamana kertana ollaan oltu melkeen kaksin. Näillä näkymin pitäisi olla autokin järjestynyt, muuttoapua sekä Hervantaan että Härmälään. Eipä siinä, lisäapu on aina plussaa. Huolin kaikki mukaan jotka vaan viitsevät ja haluavat tulla.

Muuttopäivä on pe 27.6. Perjantai ja kesä voi tietysti vaikuttaa asiaan. Lupailin jotain kurkunkostuketta ja naposteltavaa tulijoille. Hommaan jotain oluen, lonkeron ja limun kaltaista sekä jokusen pitsan noin ainakin.

Sain aloitettua eilen pakkailuja, ja voi toivottomuus sentään. kirjahyllystä tyhjeni n. 2 hyllyä, mutta laatikoita kertyi kuusi. Tosin, hyllykkömme pursuaa, joten kirjapinot muualta vähenivät myös. Silti, hyllyjä olisi vielä jotain 15 eessä. Täpötäysiä. Vaatteita pakkailin nelisen jätesäkkiä, ja sitä ei ees huomaa vaatekaapissa! Noitakin tulee varmaan helpolla parikytä säkkiä loppujenlopuks. Keittiötä en halua ees ajatella. Vaikka pitäisi. Muuttoon päiviä: n. 15. Joista 3-4 menee juhannukseen, kolme Raisioon. Eli noin viikon verran vähemmän mitä luulisi. Pitääkin ensitilassa vähän shoppailla, pakkausteippiä, jätesäkkirullia yms. mukavaa.

Josko tänään jatkaisi, voisi vähän käydä keittiökaappeja läpi, heitellä muinaisia pois ja pakkailla turhia, kuten irtopohjavuuat, vohveliraudat yms. Heitellä sieltäkin jotain vanhoja pannuja pois. Stepperistäkin pitäs päästä eroon. On niin iso! Vois kai laatia facekirpulle joku "annetaan hakijalle" -ilmoitus. Aina masentavaa tää pakkailun aloitus. Missään näy muuten kuin kasvavana laatikkopinona. Ja ei ees olla mitään hamstereita, vaan ihan tavallinen pariskunta normi kamoilla. Mitä nyt kirjoja ja leffoja on ihan hitosti. Mutta ei ees omisteta sohvaa! Ainakin tulevien viikkojen aikataulu järkkääntyi kummasti. Ellei olla reissussa, me muutetaan.

Home.

Viikonloppu meni mainiosti itsekseni. Puoliso lähti aikaisin lauantaina kohti Helsinkiä ja Tallinnaa, minä palasin petiin ja nukuin pitkään. Kävin myös Radiokirpparilla tekemässä löytöjä, ja vietin mitä mainioimman viikonlopun itseni ja kissojen kanssa.

Puolison reissusta sen verran, että jälleen kerran tyyppiä luultiin useamman kerran virolaiseksi. Paras oli, että joku random suomalainen mimmi halusi ottaa Puolison silmistä kuvan :D. Puolison tuntevat saattavat muistaa sen erityisen vaaleansiniset silmät. Todella vaaleansiniset. Kiva kontrasti tyypin tummiin piirteisiin, ja todella moni uusi tuttavuus kysyykin siltä, että käyttääkö tyyppi piilareita. Sen silmiinhän minä ensin ihastuinkin huumorintajun lisäksi <3

Käytiin tänään katsomassa asuntoa Härmälästä. Muuttaa tarvii remontin alta siltikin, vaikka Oulu ei tältä istumalta onnistunutkaan. Kyseessä on saunallinen kaksio 56.5 neliötä Härmälästä, eli sellai 10 min bussilla keskustasta. Parveke, vaatehuone, sauna ja avoin keittiöratkaisu toi isot plussat, joten kamat kantoon ja sinne muuttaen. Toivotaan, että saataisiin muutto kuunvaihde viikonlopulle. Vika päivä sattuu maanantaille, ja on perse muuttopäivä, sillä töitäkin olisi? Joten viikonloppu ois se paras mahdollinen. Vuokrastahan se kiinni on. Lupailin kuitenkin maksaa niistä irtopäivistä, jos se siitä kiinni on.

Hain varastosta turvaan meillä tallessa olleet pahvilaatikot. Puoliso antoi osan pois, mutta aika paljon niitä oli yhä tallessa. Varastoihin on murtauduttu nyt kolmesti kuun sisällä, joten meillä ei tällä hetkellä ole siinä ovessa ees lukkoa. Ja koska koko kaksi rappua tyyppejä muuttaa seuraavan kahden kuun aikana, hain lootat turvaan, että voidaan aloittaa pakkaaminen, ja ennen kuin joku nyysii sen ainoan arvokkaan asian varastosta. Eli ne pahvilaatikot.

Huuh. Olen muuttanut hemmetin monta kertaa, ja silti tämä aloitus on aina se tuskaisin. Laatikoita kertyy, tavara ei vähene, kissat omii tyhjät, paskaa tulee säkkitolkulla... Huoh. Samalla pitäisi pyörittää arkea, metsästää muuttoapua, hoitaa paperiasiat... Ja nyt kun on vielä kesäkuu, niin välissä on mm. juhannus. Ja tän tulevan viikonlopunhan vietän porukoilla Raisiossa. Että jos nyt ees joskus kerkeäisi pakkaamaankin? Siivoamisesta puhumattakaan?

Dead Souls

Tajusinpa tässä netissä pörrätessäni, että naisen sterilisaation ikäraja on 30 vuotta. Olen haaveillut toimenpiteestä jo jonkin aikaa, sillä ei nyt mikään uutinen varmaan kenellekään, että en halua lapsia.

Ehkäisymetodit ovat kohdallani vähän hankala asia, mikään ei oikein sovi. Hormonaalinen ehkäisy sotkee elimistöni, tuhatkunta pillerimerkkiä kokeiltu ja aina jotain probleemaa. Välivuotoa, lihomista, haluttomuutta, näppyläisyyttä tai pahoinvointia. Laastariehkäisyn liimalle olin allerginen, renkulat aiheuttivat niinikään ongelmia...  joten kondomeilla mennään. Olisi vapauttavaa, ettei tarvitsisi miettiä.

Minulle on koko aikuisen elämäni hoettu, että mieleni voi muuttua vielä. No, olen kolmekymppinen, eikä mitään oiretta siihen suuntaan ole. Koululla käväisi ex-kollega tuoreen kolmen viikon ikäisen vauvansa kanssa. Olihan se söpö, mutta minussa se ei aiheuttanut juuri mitään tunteita. Kissanpentu aiheuttaa kissakuumetta, mutta vauvalle olin immuuni. En rehellisesti sanottuna usko, että mieleni yht äkkiä lapsista muuttuisi, jos vastasyntynyt vauvakaan ei aiheuta minussa mitään reaktiota. Lapsia pitää haluta. Sitäpaitsi, niitä ei hankita, vaan saadaan. Olen monesti kuullut tämän "Ajattele niitä, jotka haluavat lapsia eivätkä voi saada niitä!" Entä sitten?  Ei se paranna kenenkään lapsettoman oloa, että minä saisin lapsia "koska niitä kuuluu hankkia". Yhtälailla kuin se, että minä ylensyön ei tuo afrikan nälkäänäkeville kylläisempää oloa. Ei lapseton saa lapsia, jos minä päätänkin lisääntyä. You get my point?

Olin jo varaamassa gyneaikaa, mutta tajusin sentään odottaa siihen, että Puoliso tulee Virosta. Se on ollut viikonlopun Virossa äijäporukalla, ja on tämä nyt sellainen asia, josta hänellä on oikeus tietää tai sanoa mielipiteensä. Puolison mielipide lastenhankinnasta ei ole käsittääkseni ihan niin jyrkkä mitä omani, mutta eipä hänkään niitä kummemmin tunnu elämäänsä kaipaavan. Mutta pitää siitä silti keskustella, sillä kyllä Puolisolla on oikeus saada lapsia elämäänsä, jos niin haluaa. Ei se tarkoita sitä, että minun velvollisuuteni olisi niitä tuottaa, mutta kyse on siinätapauksessa kompromisseista ja valinnoista. Mikäli ollaan Puolison kanssa tulevaisuudesta samalla paperilla, varaan gyneajan sitten ensiviikolla. Mikäli Puoliso taas ilmoittaa vastalauseen, että haluaisi kuitenkin joskus lapsia, pitää vähän keskustella lisää. Lähinnä siitä, että miten kovaa hän niitä haluaa, voi tulla valinta eteen. If you know what I mean.

Jatkan aiheesta alla, mutta jos olet herkkä veltelemään hernuleita nenuusi, jätä lukematta oman mielenrauhasi takia. Jatkan aiheesta omaan, helvetin suoraan tyyliini! Jos joku loukkaantuu, syytä itseäsi.

The Bitter End

Viikko hujahtanut perjantaihin, ja mulla on vapaa viikonloppu. Puoliso lähtee poikaporukalla Viroon, joten olen kaikenpäälle yksin. Rauhallinen viikonloppu kotosalla tekisi kyllä hyvää, sillä kesä, lämpö ja terassit ovat vieneet tätä naista aika kunnolla. Terassien kutsu on ollut aikalailla viikottaista, ja olen vähän hukassa elämäntyylini kanssa. 

Lasken päiviä heinäkuun loppuun. Tämä väliaika tuntuu sen verta kidutukselta, että haen nautintoa elämääni siitä mistä saa, sosialisoinnista ja viihteellä olosta. Hetken hauska turruttaa mukavasti todellisuuden siitä, että ammatillinen suunta on yhä aavistuksen hukassa. 

Tajusin eilen, että se "hukka" on aika kokonaisvaltaista. En ole jaksanut liikuntaa edes ajatella, ei huvita. Ruokavalio on taas mitä sattuu, sillä parin vuoden intohimoisen makrojen laskeskelun jälkeen ajatuskin rahkasta tai kanafileistä oksettaa. En tiedä enää mitä suuhun pistää, sillä fitness-pöperöt tulee korvistakin, mutta en enää tiedä että mikä muu vaihtoehto on olemassa roskaruuan ja fitness-sapuskan välissä. Joku pyörittelee siellä silmiään että mitä tapahtui ihan normaalille kotiruualle? No en minä enää edes muista mitä se on. Aiemmin kokkailin kermaa ja pastaa. Vaihdoin sen kanaan ja salaattiin. Olisiko joku välimuoto? Haluaisin syödä terveellisesti, mutta en rehellisesti sanottuna edes tiedä mitä se "normaali terveellinen ruoka" oikein on. Katselin ystävän vinkistä Clean Eating -juttuja. Hommassa tuntuu olevan jonkinlainen juju. Suht normia sapuskaa, mutta aidoista aineksista eikä mitään keinotekoista käsiteltyä moskaa. 

Pitäisi löytää koko olemiselleni vähän muuta suuntaa kuin kesäterassit ja kotilöhöily. Sitä se arkeni on ollut. Viikonloppuna viihteillään, arkena käydään vähän töissä, syödään jotain epämääräistä moskaa ja katsotaan milloin mitäkin sarjaa maratonina. 

En tajua miten päädyin tähän tilanteeseen, että syön moskaa ja haen elämääni nautintoa terasseilta. Miten sen salihiiren elämäntavan kanssa tuli niin totaalinen seinä vastaan. Yksikin puuro+raejuusto+makeuttamaton mehukeitto vielä ja oksennan. Kalorit, makrot, saleilu ja koko hela hoito alkoi tympäsemään ihan kunnolla. Totaaliblokki. Jatkoin kuitenkin niin pitkään, että en enää tiedä mitä välimuotoa on treenarin ja läskin välillä. Tätä vauhtia olen syksyllä lihava. Paino nousee kohisten kun ruokana on pitsa ja juomana lonkku. Jälkkärinä jätski. Töissä eineksiä eväänä kun ei kokkaus innosta. Kun en enää osaa kokata muuta kuin 45 g pastaa/riisiä, 100 g jotain proteiinia ja vapaasti kasviksia. 

Lopputulos: inhoan itseäni. Inhoan sitä paskaa jota suuhuni tungen, mutta mulla ei ole voimia muuttaa sitä. Koitin tehdä töihin jotain salaattia evääksi, no vitut se mitään nälkää pitänyt ja loppupäivän juoksin jääkaapilla yhtenään. Inhoan miltä vartaloni alkaa taas näyttämään. Inhoan sitä, että mulla ei ole halua tai voimia liikkua muualle kuin kohti terasseja tai pitseriaa. Inhoan sitä, etten osaa enää tehdä normaalia terveellistä ruokaa. Inhoan sitä, että en ole saanut otetta itsestäni ja nostettua itseäni tästä suosta. Jos saan, se jatkuu sen pari päivää, kunnes romahdan. Haen sitä terveellistä ruokaa vääristä lähteistä, romahdan yritysten jälkeen koska mun on vaan niin saatanallinen nälkä. Järkikin sanoo, että ei sitä elä pelkällä salaatilla ja maustamattomalla jogurtilla. Silti yritän, vedän aamiaiseksi jonkun jogurtti+marjasetin, töissä jotain salaattia, välipalana taas joku snadi jogurtti, ja kotiinpäästyä on nälkä niin että näköä haittaa. Nälän vuoksi joko tilataan jotain, tai haetaan kaupasta jotain nopeaa laitettavaa. Ja kappas - kierre on valmis. 

Ehkä voisin käyttää tämän yksinäisen viikonlopun vähän itsetutkiskeluun. Voisi lueskella vähän ruokablogeja, selailla ohjeita ja tutustua taas normaalin ruuan pariin. Tutustua tarkemmin Clean Eating -resepteihin. Voisi kokeilla vaikka pientä kävelylenkkiä. jos saisi tähän elämään jotain rytmiä ja tasapainoa taas. Jos löytäisi sitä iloa muualta kuin terasseista ja aamukamman piikkien taittelusta (Tj 38). Jos vaikka.

Hmmh.

Hämmennys. Nyt en tiedä oikein mitä ajatella. M-Room Oulu on laittanut tänään Mol:iin ilmoituksen, että etsivät työntekijää. Sillä erolla mun tietoihin, että työ alkaisi mahdollisimman pian tai 1.7 viimeistään. Ilmeisesti tarve oli sitten pikemmin. Olisin vain ehkä ennemmin ottanut tiedon vastaan heti haastattelussa tai jo ensipuhelussa, että "tarvitsemme jonkun tänne nopeammin" sen sijaan että mun annetaan ymmärtää että toivoa on kun olen ensin maksanut itseni kipeäksi Ouluun. No olkoon mitä on. On vain jotenkin keljua että on pari viikkoa elätellyt toivoa kivasta paikasta, sillä fiiliksellä että haastis meni ihan kohtuu ok ja että haastattelija piti minusta, ja kieltävän vastauksen jälkeen saa katsella kun paikka on yhä haussa. Väkipakolla on se fiilis, että minä en nyt vain kelvannut. Järki tosin toteaa, että jos tarvitsevat jonkun aloittamaan heti tai 1.7, en minä 1.8 aloitusajankohdalla nyt vain sovi! Joonytunohdankokopaskan enkä murehdi asiaa enempää.

Soitin eilen Cm-hiustalolle ja kyselin paikkaa. Minulla on yhä toivoa. Tyyppi oli just Seinäjoella, mutta lupailin soitella torstaina kun on Treellä niin sovitaan sitten tarkemmin. Kuitenkin, mulla pitäisi olla nyt duunipaikka tiedossa sieltä. Hyvä niin. Tehdään sitten niin, että muutetaan Tampereen sisällä ja haetaan duuneja Oulusta rauhassa. Myönnettävä kuitenkin on: Olen pettynyt, että Oulu lykkääntyy. Olisin kovin halunnut sinne.

Dead End

Tulihan se työpaikkatieto sieltä. Tai siis se tieto, että "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun." Kesti niin kauan että vähän ounastelinkin. Perkeleen jännitys. Ja pistän tosiaankin aika paljon ton jännityksen piikkiin, sillä ihan oikeasti jännitin niin paljon että kahvit läikkyi kupissa. Änkytin ja konkreettisesti tärisin. En puhu mistään pikku perhosista vatsanpohjalla, vaan koko kropan lamaannuttavasta jännitystärinästä. En saanut siellä sitä "tuntumaa", että kuulun tänne. No ilmeisesti en. Ouluun kyllä, mutta M-Roomiin en. Ja se, mitä en ole sanonut kenellekään vielä, ne kaksi neitoa jotka M-Roomilla oli, ovat minuun verrattuna kuin yö ja päivä. Ja minä siis olen se Yö. Pieniä, siroja, nuoria, muodikkaita keijukaisia. Ja minä se peikkotyttö vampyyri. En muodikas, siro tai erityisen nuorikaan. Eihän noilla asioilla ole sinänsä työssä merkitystä, mutta ulkonäöstä huomasin ensivilkaisulla että en nyt selkeästi sovi tähän trendikkääseen profiiliin, jota kaikki muut tuntui edustavan.

Mitä sitten? En tiedä. Cm hiustalolle olisi toivottavasti yhä paikka, mutta kun haluaisin kovin sinne Ouluun. Toinen Oulun työpaikka on yhä ilmoittamatta päätöksestään, koska lupailivat juhannusviikolla. Mutta en nyt rahojani likoon laittaisi. Jos en saanut M-Room -paikkaa, epäilen vahvasti että tuskin pääsen tuonnekaan. Sielläkin kävellessäni takahuoneeseen ja sieltä pois, huomasin erään työntekijänaisen tuijotuksen. Ja siis ihan selkeän O.O -tyyppisen tuijotuksen. Sen oloisen, että jos tuonne pääsen, niin tyypistä tulee ongelmia. Tosin, sinne sopisin tyyppinä paremmin. Paikan työntekijät eivät olleet profiloituneet lokeroon.

Harmittaa ja ahdistaa. Ei Ouluun voi muuttaa kylmiltään, duuni on oltava. Mutta heinäkuun lopussa pitää muuttaa - jonnekin. En halua jäädä tännekään. Ja tiedän, että jos Koulu saa tietää ettei muuteta, niin joku työkutsu tulee ihan satavarmana. Mutta kun olen ennemmin työtön! Olen sanonut niille jo tusinan kertaa että tämä oli tässä, en halua pitää yhtäkään tuntia enää, niin mitä Ex-Pomo ehdottaa: jos pitäisin lisätunteja! Ihan sama mitä sanon niille, tarjousta tulee siltikin. Luultavasti ensialkuun olen hiljaa tai kusetan. Vaikka miten ottaisin täältä paikan vastaan niin väitän luultavasti aika pitkään siltikin muuttavani! Puoliso oli tyypillinen itsensä "no mietitään sitä" Joo. Mutta kun mulla ei ole aikaa miettiä, tai menetän vielä sen Cm-paikankin! Ja tiedän, että jos otan asian uudestaan puheeksi, puoliso lähinnä kiukustuu. Se sanoo aina että mietitään sitä. Pitäisi kai juottaa se känniin ja koittaa sitten. Humalassa se puhuu, mutta muuten lähinnä ärsyyntyy jos haluan keskustella jostain vakavammasta. Turhauttaa!!!