Hämmennys. Nyt en tiedä oikein mitä ajatella. M-Room Oulu on laittanut tänään Mol:iin ilmoituksen, että etsivät työntekijää. Sillä erolla mun tietoihin, että työ alkaisi mahdollisimman pian tai 1.7 viimeistään. Ilmeisesti tarve oli sitten pikemmin. Olisin vain ehkä ennemmin ottanut tiedon vastaan heti haastattelussa tai jo ensipuhelussa, että "tarvitsemme jonkun tänne nopeammin" sen sijaan että mun annetaan ymmärtää että toivoa on kun olen ensin maksanut itseni kipeäksi Ouluun. No olkoon mitä on. On vain jotenkin keljua että on pari viikkoa elätellyt toivoa kivasta paikasta, sillä fiiliksellä että haastis meni ihan kohtuu ok ja että haastattelija piti minusta, ja kieltävän vastauksen jälkeen saa katsella kun paikka on yhä haussa. Väkipakolla on se fiilis, että minä en nyt vain kelvannut. Järki tosin toteaa, että jos tarvitsevat jonkun aloittamaan heti tai 1.7, en minä 1.8 aloitusajankohdalla nyt vain sovi! Joonytunohdankokopaskan enkä murehdi asiaa enempää.
Soitin eilen Cm-hiustalolle ja kyselin paikkaa. Minulla on yhä toivoa. Tyyppi oli just Seinäjoella, mutta lupailin soitella torstaina kun on Treellä niin sovitaan sitten tarkemmin. Kuitenkin, mulla pitäisi olla nyt duunipaikka tiedossa sieltä. Hyvä niin. Tehdään sitten niin, että muutetaan Tampereen sisällä ja haetaan duuneja Oulusta rauhassa. Myönnettävä kuitenkin on: Olen pettynyt, että Oulu lykkääntyy. Olisin kovin halunnut sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti