Tajusinpa tässä netissä pörrätessäni, että naisen sterilisaation ikäraja on 30 vuotta. Olen haaveillut toimenpiteestä jo jonkin aikaa, sillä ei nyt mikään uutinen varmaan kenellekään, että en halua lapsia.
Ehkäisymetodit ovat kohdallani vähän hankala asia, mikään ei oikein sovi. Hormonaalinen ehkäisy sotkee elimistöni, tuhatkunta pillerimerkkiä kokeiltu ja aina jotain probleemaa. Välivuotoa, lihomista, haluttomuutta, näppyläisyyttä tai pahoinvointia. Laastariehkäisyn liimalle olin allerginen, renkulat aiheuttivat niinikään ongelmia... joten kondomeilla mennään. Olisi vapauttavaa, ettei tarvitsisi miettiä.
Minulle on koko aikuisen elämäni hoettu, että mieleni voi muuttua vielä. No, olen kolmekymppinen, eikä mitään oiretta siihen suuntaan ole. Koululla käväisi ex-kollega tuoreen kolmen viikon ikäisen vauvansa kanssa. Olihan se söpö, mutta minussa se ei aiheuttanut juuri mitään tunteita. Kissanpentu aiheuttaa kissakuumetta, mutta vauvalle olin immuuni. En rehellisesti sanottuna usko, että mieleni yht äkkiä lapsista muuttuisi, jos vastasyntynyt vauvakaan ei aiheuta minussa mitään reaktiota. Lapsia pitää haluta. Sitäpaitsi, niitä ei hankita, vaan saadaan. Olen monesti kuullut tämän "Ajattele niitä, jotka haluavat lapsia eivätkä voi saada niitä!" Entä sitten? Ei se paranna kenenkään lapsettoman oloa, että minä saisin lapsia "koska niitä kuuluu hankkia". Yhtälailla kuin se, että minä ylensyön ei tuo afrikan nälkäänäkeville kylläisempää oloa. Ei lapseton saa lapsia, jos minä päätänkin lisääntyä. You get my point?
Olin jo varaamassa gyneaikaa, mutta tajusin sentään odottaa siihen, että Puoliso tulee Virosta. Se on ollut viikonlopun Virossa äijäporukalla, ja on tämä nyt sellainen asia, josta hänellä on oikeus tietää tai sanoa mielipiteensä. Puolison mielipide lastenhankinnasta ei ole käsittääkseni ihan niin jyrkkä mitä omani, mutta eipä hänkään niitä kummemmin tunnu elämäänsä kaipaavan. Mutta pitää siitä silti keskustella, sillä kyllä Puolisolla on oikeus saada lapsia elämäänsä, jos niin haluaa. Ei se tarkoita sitä, että minun velvollisuuteni olisi niitä tuottaa, mutta kyse on siinätapauksessa kompromisseista ja valinnoista. Mikäli ollaan Puolison kanssa tulevaisuudesta samalla paperilla, varaan gyneajan sitten ensiviikolla. Mikäli Puoliso taas ilmoittaa vastalauseen, että haluaisi kuitenkin joskus lapsia, pitää vähän keskustella lisää. Lähinnä siitä, että miten kovaa hän niitä haluaa, voi tulla valinta eteen. If you know what I mean.
Jatkan aiheesta alla, mutta jos olet herkkä veltelemään hernuleita nenuusi, jätä lukematta oman mielenrauhasi takia. Jatkan aiheesta omaan, helvetin suoraan tyyliini! Jos joku loukkaantuu, syytä itseäsi.
Koululla ex-pomo ja työkaverit about olettavat, että tottakai haluan lapsia! He odottavat sitä hetkeä, kun mieleni muuttuu. Oli ex-pomo pudota tuolilta kun tiedusteli aikeitamme lisääntyä, ja vastasin että en minä halua lapsia! "Etkö vieläkään?" ... öö, en! Ei kaikkien naisten mieli muutu! Jotenkin hänellä oli se käsitys, että nuori 20-25 v nainen sanoessaan että ei halua lapsia, tottakai muuttaa mieltään! Kun näytillä oli se tuore vauva, tyypit vihjaili jatkuvasti että "Noniin, sulle tällanen sit kanssa!" tai "Seuraavaksi sinulle sitten, eikö tällanen olisi ihana sullakin?".. Hymyile siinä sitten ketään loukkaamatta, että "Ei ikimaailmassa!"
Ymmärrän toki vihjailun. Ollaan oltu Puolison kanssa yhdessä vajaa 8.5 vuotta. Kaikki ei mene naimisiin, joten ei niistä häistä enää mitään vihjailla. Mutta jos pari on ollut yhdessä näin kauan, ovat iältään yli kolmekymppisiä, niin onhan se ymmärrettävästi sellainen "ajankohta" että lapsia pitäisi tulla. Jotenkin se hyväksytään helpommin, että ei, ei mennä naimisiin. Mutta lapsettomuus sen sijaan onkin järkyttävä ylläri. Ja jotkut sysää sitä Puolisolle: "Ai, eikö sun mies halua?" ... "MINÄ en halua!" Ja sitten mietitään että mikä tuossa naisessa on vialla, kaikki naiset haluavat lapsia!
Ja jos yksikin vetää mulle sen "Olet itsekäs" -kortin esiin niin halkean raivosta. Kumpi tässä on itsekkäämpää: Hankkia lapsi koska olen sen velkaa yhteiskunnalle ja suvulle ja ties vittu kenelle vaikka lapsi ei sitten olisi toivottu vai jättää lapsi hankkimatta, koska se ei ole toivottu! Jokainen ansaitsee syntyä toivottuna. Sitten uikutetaan että kyseessä olisi uusi, arvokas elämä yms. Joo, itketkö myös kumppanisi siittiöiden perään ja joka menkkojen aikana että nyyh, siinä meni taas uusi elämä? Mur! Minun valinnallani olla lapseton ei ole mitään tekemistä "haluan yhä juosta baareissa ja lapsi estää sen" -asian kanssa.
Kyse ei ole siitä että kokisin lapsen jotenkin estävän elämääni tms. Minä nyt en vain halua lapsia! En erityisemmin pidä lapsista yleensäkään. Jotenkin se on joillekin vain niin vaikea ymmärtää. Syytetään itsekkääksi että juoksen ennemmin baareissa tms. Kysellään, että mites sitten vanhana? No jokainen vanhenee. Ja jokainen tästä maailmasta lähtee yksin, ei täältä ketään mukaansa saa. Ja siitä määrästä yksinäisiä vanhuksia joita työssäni kohtaan, voin päätellä että eipä ne lapset tarkoita auvoista sosiaalista vanhuutta.
Äitini alkaa pikkuhiljaa olemaan sinut sen asian kanssa, että minun kauttani ei mummoksi tule. Äiti viimeksi myönsi, että ei kukaan saisikaan hommata lapsia vain ulkoisesta paineesta, sen halun on tultava itsestään. Koin sen pienimuotoisena voittona. Toivon, että äitini tajuaisi kertoa aiheesta myös muulle suvulle. Olen pari vuotta nyt onnistuneesti vältellyt sukujuhlia. En halua kuulla niitä kysymyksiä häistä ja vauvoista. Toiset tarkoittaa hyvää, mutta koska niitä kysmyksiä on viimeiset viisi vuotta tullut niin monta, alan turhautua. Ja jos tulee jatkokysymyksiä tai noita klassikkototeamuksia "kyllä sinä vielä niitä sitten haluat" niin raivostun. Parempi siis, että jätän sukupileet väliin toistaiseksi :D
Noniin, montako hernulia meni nenuun? Luit kuitenkin, varoituksestani huolimatta ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti