perjantai 24. huhtikuuta 2015

Lay the Ghost to rest

Viiiiikonloppu!

Tai no, yksi 6.5 tunnin duunipäivä vielä edessä, mutta perjantain työpäivän jaksaa vaikka käsillään seisten, jos lauantai on vapaa.

Mun pitää nauttia tästä, sillä seuraava vapaa on porukoiden juhlat ja sitä seuraava nimiäistilaisuus. Sitten vedetäänkin kasa lauantaita putkeen. Noh, arkivapaat ovat mainioita salipäiviä.

Olen taas saanut kiinni salikärpäsestä, yay! Olo on taas vireämpi mitä aiemmin. Viimein! Vihaan sitä zombieoloa kun ei huvita tai jaksa mitään. Sitä oloa on jopa vaikea kuvailla. Monesti jos sanoo että "ei saa aikaan/ei huvita/jaksa" se tulkitaan sellaiseksi aikaansaamattomuudeksi. Omaksi "valinnaksi", joksi jonka voi korjata sillä legendaarisella "ota itseäsi niskasta kiinni". Mutta kun kilpparizombie on eri asia. Zombie on hyvä sana. Menet automaatiolla arjen, mutta sitä vireyttä ei saa päälle mistään. Nukut vaikka miten paljon, syöt mitä tahansa, mutta ei auta. Olo on kuin zombiella, ei vain saa tehtyä mitään, ei ole virtaa, menet sellaisessa sumussa.  Haluaisit vain koomata. Tuijottaa telkkarista vaikka ostosteeveetä, kunhan ei tarvitse ajatella tai tehdä mitään. Vähäinenkin energia menee työssäkäyntiin ja arjen pyörittämiseen. Viimepäivät olen setvinyt pyykkivuorta ja kämpän siisteyttä, taannoinen koomajakso aiheutti pienen viiveen siivoustasossa.

Ei ole mitään saleilua kummempia suunnitelmia. Olisi ystävän synttärit Orimattilassa, mutta ei ole nyt varaa matkustaa kun on näitä partyjä ollut. Leffassa ajateltiin käydä, moikataan kummipoikaa ja sen sellaista. Tänään ei ainakaan voi ryypätä, kun huomenna ois taas labrat ja pitää olla paastoarvo. Tosin, kuten viimeksi taisin mainita, on sen verran paljon tullut nyt kiskottua niin jos nyt jättäisi väliin. Viimeksi tuli nautittua pari alkoholijuomaa tiistaina.

Käytiin tiistainakin ulkona töitten jälkeen. Korkattiin Paapan kapakassa terassikausi kun odoteltiin Puolison Serkkua vaimoineen, tyypit kun on Tampereella lomalla. Käytiin August Von Trappessa syömässä. Paikka on Hans Välimäen uusi belgialainen bistro & baari. Kokemus oli varsin mukava. Jopa tiistaiksi oli hyvä olla pöytävaraus, sen verran paljon oli porukkaa. Sapuskan sai aika tehokkaasti gluteenittomana, ja ruoka oli tosi maukasta. Paikoitellen erikoisia yhdistelmiä, esim. sinappia juustolautasella, mutta yhdistelmät toimi. Juomapuoli oli mukavan erikoista, perinteistä karjalaa, lapparia tai karhua et sieltä löydä. Kalliit juomat, halvimmillaan siinä 8.50, mutta sinne mennäänkin nauttimaan, ei ryyppäämään. Muutoin selvittiin mukavan maltillisella hinnalla, kolmen ruokalajin illallisesta huolimatta. Ihan kohtuuhintainen paikka, hyvää ruokaa, joten varmasti käydään vielä joskus toistekin. Suosittelen. Jos kuitenkin olet kasvissyöjä, skippaa. Listalla oli tasan yksi kasvisvaihtoehto.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti