maanantai 7. joulukuuta 2015

Libella Swing

Noniin. Ravintoterapeutti koettu. Menin sinne vähän sekaisin tuntein, en tiennyt mistä edes aloittaa, tai mikä on oleellista tietoa ja ei. Terapettuneiti oli varsin ymmärtäväinen, kuunteli ja osasi kysellä sopivasti, jotta jutuissani oli jotain järkeäkin.

Tuloksena se, että siinä missä ruokarytmini on ihan ok, niin syömisen tahtia tulisi hidastaa. Ja ensisijaisesti keskitytään ärtyvän suolistoni hoitoon, eli kuukauden mittainen eliminaatiodieetti Fodmap -kaavion mukaan, eli pelkästään vatsaystävällisiä juttuja. Ei papuja, kaalia, sipulia, chiliä, rasvaista ruokaa, mausteisia ruokia, kivellisiä hedelmiä, vehnää, ruista tai ohraa, omenaa, hiilihappojuomia, makeutusaineita, hunajaa yms. Tammikuun loppupuolelle uusi aika, ja sitten aletaan lisäämään tuote kerrallaan. Katsotaan että mitä maha tykkää. Jos ei tykkää, niin tuote jätetään taas pois. Jos tykkää niin kivaa, voin syödä sitä.  Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen että tulin käyneeksi. Kerrankin kunnon ohjeet, josta voin rakentaa itse arkeeni sopivat eväät. Ei mutuilua tai internetin ah niin laadukasta infoa, vaan tietoa. Vatsa-asiat ovat hidasta settiä ja joulukin on välissä, joten tammikuussa selvinnee, että mitä masu tykkää. Näin totaalista eliminaatiota en ole koskaan tehnytkään. Olen toki lukenut kyseisestä ruokavaliosta ennenkin, mutta en malttanut noudattaa kunnolla, chili ja sipuli kun ovat hyviä. Noh, kaikkeen tottuu. Vaikka ero chilistä ja kokis Zerosta tekeekin vähän kipeää.

Mulla oli pitkä viikonloppu, eli la-ma välinen vapaacombo, ja mites kävikään, perjantaina lähdin puoliltapäivin kuumeessa kotio. Vielä lauantainakin oli vähän heikko olo. Niin tyypillistä. Vähän vapaata luvassa ja kuka kuumeilee? Enskerralla sitten varmaan 23.12 klo 19 lävähtää joku tauti...

Innostuin taas näpertämään tukkani kanssa, ja takut ovat taas kehissä! Siis rastoitin tukkani. Hienosti olin jo pessyt viikonloppuna pehkon suolasaippualla, ja takuttanut niskaa n. 10 takun verran, ennen kuin kysyin pomolta, että mikä politiikka firmalla on rastojen suhteen.... Onneksi vastaus oli, että jos ovat sellai siistit, eikä "tuolla elää jotain"- mallia, niin rastat ovat ok. Tänään sitten takutin lopun pään, ja nyt pitäisi malttaa antaa vähän tiivistyä, koukkia virkkuukoukulla ihan perkeleesti. Jos viikonloppuna sais päähän jo parit jatkot. Nythän nämä ovat aika höttöiset vielä, kuten ihan tuoreet takut nyt yleensä ovat. Ei vaan voi koukkia määräänsä enempää, sillä kaikki se virkkuukoukuttaminen minimini virkkuukoukulla tuhoaa peukaloni, pakko antaa vähän toipua :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti