Raportoinpa jälleen savuttomuuden etenemisestä. Kohta kolme viikkoa polttamatta, ja suoraan sanoen on vaikea kuvitella että olen yleensäkin joskus tupakoinut. En voi uskoa miten tärkeä asia polttaminen minulle joskus oli, miten vannoin että en tasan lopeta. Ainoa syy joka loppujenlopuksi sai minut niin sanomaan oli pelko. Nytkin on pieni pelko ahterissa. Joo, savuttomuus on sujunut loistavasti, suuri kiitos champixille. Bonusta: Unet ovat todella mielenkiintoisia!
Lääkkeet tapaavat kuitenkin olla kuuriluontoisia, niin tämäkin. Väkisinkin pelkään sitä parin kuukauden päästä koittavaa hetkeä, että mitäs sitten kun ei ole enää lääkkeitä tukena. Palaako oloni normaalin lopettajan tasolle, joka ei tahdo saada tupakkaa mielestään? Tuleeko se tyhjä olo takaisin, jota nyt ei ole ollut? Kuinka paljon kokemastani hyvästä olosta, savuttomuuden helppoudesta on korvieni välissä ja kuinka paljon on kiitos lääkkeille? Olisi hurjan hauska tietää. Yritän asennoitua niin, että teen tämän itse, ei lääkkeet. Että oloni on tasan samanlainen kuurin loputtuakin. En haluaisi pelätä kuurin loppumista. Onneksi on kaksi kuukautta vielä aikaa manipuloida itseni uskomaan omaan tahdonvoimaani.
Tuntuu oudolta kun tupakoivat ystäväni kysyvät että miten on mennyt, kauanko olen pärjännyt ilman yms. Jotenkin samanlainen olo kuin että joku kysyisi kuinka kauan olen pärjännyt ilman porkkanaa? Kaipaanko porkkanansyöntiä? Yhtä outoa kun kysytään tupakoinnista. Kaipaanko? No en!
Olen ollut jokseenkin puolikuntoinen tämän viikon, mutta kumman aikaansaava. Kasa rästitöitä on hoitunut kuin itsestään. Ei niin akuutit tehtävätkin on tullut tehtyä samantien, ja haluaisin kovin tehdä nyt sellaisetkin hommat mitä ei vielä edes pysty hoitamaan. Outo minä. Onkohan pihistely syynä siihen, että teen töitä niin innolla! Tai sitten vapaa viikonloppu, haluan nauttia siitä ilman mitään rästejä kummittelemassa mieleni perukoilla! Kovin motivoivaa oikeastaan ajatella, että joulukuussa on sellaiset 150 euroa "ylimääräistä". Sellaista rahaa, joka ennen hävisi joko savuna ilmaan tai turhan kalliiseen työpaikkamatkusteluun. Noh, nekin 150 € kuussa menevät suoraan luottokorttitilille. Veronpalautukset suoraan osamaksuista eroonpääsemiseen. Ehkä sijoitan ne tulevaisuudessa opintolainan takaisinmaksuun, saisi sitäkin lyhennettyä ahkerammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti