Kuin kaksi marjaa.

On aavistuksen hämmentävää, että jos olen yhtään tälläytynyt niin saan varmasti kuulla yhdennäköisyydestäni Sofi Oksaseen. Aiemmin olivat satunnaisia kommentteja, mutta nykyään saan kuulla aiheesta melkein viikottain. Asiakkailta, tutuilta, facessa, randomeilta bussissa.... Enkä oikein tiedä mitä ajatella enää. Yksi asiakkaistani kutsuukin minua Sofiksi.

Olen todennut, että sillä ei ole mitään merkitystä millainen on meikkini, tukkani tai vaatteeni, näytän ilmeisesti Sofilta siltikin. Ja laserleikkauksen jälkeen kommentit ovat vain lisääntyneet. Satunnaisille kommenteille pystyi hymyilemään ja kiittämään kohteliaisuudesta, mutta nyt kun huomiot ovat arkipäivää, tuntuu hämmentävältä. Ajatus, että jokainen meistä on uniikki, on aina miellyttänyt. Tuntuu vähän että minä en olekaan uniikki, vaan (tyylillisesti ja ulkonäöllisesti) vaatimattomampi versio Sofi Oksasesta.

Sofi vai Emilia? No ainakin otsatukka wammaa!

Olisin mielelläni se uniikki oma itseni, ilman lisänootteja että Helsingissä on joku joka näyttää samalta. Olisi joskus kiva kuulla ulkonäöstään "näytät hyvältä" tai "Hieno asu" tai sitten vaikka jotain kritiikkiäkin eikä vaan aina tuota "Oot tosi paljon Sofi Oksasen näköinen" -lausahdusta. Pitäisi kai joskus koittaa huvikseen näyttää tarkoituksella Sofilta, laittaa pyöreät lasit, muhkea rastakasa, valita Sofin tyylisiä vaatteita ja meikata hänen tapaansa ja tarkastella että mites paljon tässä oikeasti ollaan lookalikejä.

Tällä hetkellä en käytä rastalisäkkeitä about koskaan, koska se lisää huomattavasti Sofikommentteja. Välttelen meikissäkin samoja värejä, ja yhdessä kohtaa mietin koko goottityylin heivaamista asian takia. Tosin totesin, että sillä ei ole huomioihin merkitystä että olenko gootti vai en, joten pukeudun yhä miten haluan ja juuri niihin vaatteisiin mihin haluan. Ei kommenteissa sinänsä mitään pahaa ole enkä loukkaannu tai mitään, ei siitä ole kyse. Kai sitä haluaisi vain olla oma itsensä, kuulla jotain muuta huomiota välistä eikä aina sitä samaa miten paljon näytänkään joltakulta toiselta. Ja siinä, että meinasin silloin joskus saada mieheltä turpaan kun luuli tosissaan minua Sofiksi, ei ole mitään hauskaa! Toivon että moinen reaktio oli se ensimmäinen ja viimeinen kerta.

Mourning sun

Kävin eilen uusimassa ajokorttiani. En ole pitänyt asian kanssa kiirettä, kun ajattelin että jos en sitä uusi, se pysyy voimassa kauemmin. Noh, selvisi että kaikilta menee ajokortti uusiksi 2033 sen lain perusteella, ei vain niillä jotka uusii korttiaan. Tähän asti luulin, että uusi laki inssin uudelleenkäymisestä koskee vain niitä jotka ovat vasta korttiaan saamassa, tai uudistaa korttiaan jotenkin. Vaikka kortin voimassaolopäivä olisi mitä, se on todellisuudessa kaikilla voimassa vain 2033 asti. Onneksi en tuon perusteella junnannut nimenmuutoksen kanssa kauemmin, ei nimittäin ole mitään vaikutusta kortin voimassaoloon.

Töitä on riittänyt, olen kuitenkin saanut järjestettyä päiväni ihan kohtuullisiksi eikä ihan ylipitkiä päiviä ole tarvinnut tehdä. Sain myös kivan läjän veronpalautuksia - 900 euroa. Pistetään jemmaan ja haaveillaan kesäreissusta Irlantiin. 

Huomenna olisi koulun pikkujoulut. Viimevuonna oltiin tyylikkäästi Helsingissä ja Kämpissä, tänävuonna Tampereella. Mennään Coussiccaan syömään ja siitä koulun tiloihin, sillä sattuu sijaitsemaan Tamperetaloa vastapäätä. Toisinsanoen on livenäkymät "linnanjuhliin". Pukukoodina tumma puku ja avecillinen kutsu, joten Puoliso tulee mukaan. Voi tulla ihan hauska ilta :) Ainoa, että minulla ei ole harmainta hajuakaan mitä puen! Olen yleensä korsetissa tuollai pukukooditilaisuuksissa, mutta nyt se ei oikein käy kun kerta homma alkaa ravintolareissulla. Haluaisin kovin pystyä syömään enemmänkin kuin vähän keittoa ja oljenkorren. Noh, raidaan kaappia huomenna ja kiroilen. Shoppailemaan en ehdi. 

Raisiossakin pitäisi käydä, mutta en tiedä missä välissä. Nyt viikonloppuna on nuo juhlat, ja olen lauantaina töissä. Ensiviikonloppuna on niinikään töitä. Sitäseuraavana mennään Raskasta joulua -konserttiin Tamperetalolle. Sitten onkin joulu? Hups. Arkena en voi mennä - töitä. Ja jouluahan en siellä vietä. Ehkä häivyn välipäivinä tai jotain. Pakko kuitenkin käydä, en ole vieraillut puoleen vuoteen. 

Viisi asiaa

Jälleen memejä. Tämän tekeminen oli jopa hieman terapeuttista.

Kerro viisi asiaa miksi rakastat itseäsi!

1) Positiivisuus. Olen vuosien varrella oppinut positiivisemmaksi, eikä minua pienet vastoinkäymiset enää helposti lannista. Elämä hymyilee enemmän tätänykyä, ja huonoja päiviä on selkeästi vähemmän.

2) Huumorintaju. Huumori on maailman parasta antia, ja pidän siitä että olen aika huumorintajuinen tyyppi.

3) Ulkonäkö. Pinnallista joo, mutta olen sinut ulkonäköni kanssa ja pidän nykyään siitä miltä näytän. Rillileikkauksella ja laihduttamisella on oma osuutensa nykyisen tyytyväisyyteni kanssa. Olen kiitollinen vartalolleni joka on suht helposti mukautuva, treenit näkyy pikkuhiljaa, ja vartaloni on rakenteeltaan sopiva saliharrastusta ajatellen.

4)  Äly. Joo en välttämättä ole penaalin terävin kynä ihan joka asiassa, mutta olen kiitollinen siitä mitä on. En ole tyhmä, yleissivistykseni on hyvä ja pidän uusien asioiden oppimisesta. Olen tarpeeksi fiksu jotta voin olla itse tyytyväinen.

5) Sinnikyys. En helpolla luovuta, kun jotain päätän niin se pysyy. Matka päämäärään ei aina ole suora, mutta yleensä sinne pääsen. Yksi Personal trainereistakin kuvaili että "Molly on kova luu, se tekee kyllä kun jotain päättää." - pitää ihan paikkaansa.

I Believe the Impossible

Viikkoni hujahti treenien ja arjen parissa. En tiedä puhuinko tässä blogissa aiheesta ollenkaan, mutta tässä nyt vielä: osallistuin taannoin erääseen kilpailuun, jonka entinen työpaikkani (kampaamo & hierontakoulu) järjesti. Siinä valitiin 2 osallistujaa  7 kk "muutosprojektiin", personal trainer -valmennus, ruokavalio ja lopuksi tyylijuttuja. No, minut valittiin. Ensimmäiset viikot meni koululla käydessä projektin parissa, ja viimeviikolla pääsin aloittamaan uuden salitreenin ja ruokavalion.

Treenaan nyt 4 kertaa viikossa salilla ja 2 krt aerobista päälle, lepopäiviä 1 kpl. Viimeviikko meni vielä ohjelmaan tutustuessa, mutta kyllä kropassa tuntuu! Ruokavaliossa sapuskan ja proteiinin määrää lisättiin, ja nyt ihmettelen, että miten helvetissä jaksoin mitään tehdä aiemmilla kitukaloreillani. Arkeni on aktiivista ihan seisomatyöni takia, ja kalorinkulutus on sen mukainen. Ilmankos mättöhimot välistä iski lujaa ja jatkuva ongelma oli ne pidemmätkin mässyputket, joita en saanut katkaistua. Nyt kun syön enemmän, mättöhimot on tiessään. Kehiin tuli myös palkkari, joten silläkin on varmasti oma osuutensa asiassa. Mielen perukoilla kummittelee yhä vanha ajatus kalorien nostosta että enemmän kaloria = pullukka, mutta kylä se siitä. En vieläkään syö ihan niin paljoa mitä olisi hyväksi, edelleen vajetta tulee päivästä riippuen. Mutta nostan kaloria pikkuhiljaa, saatan olla jonkimoisella säästöliekilläkin, söinhän n. 800-1000 kcal vajeella reippaan vuoden.

Olen myös ylpeä itsestäni tekstintuottoni suhteen, yllättävänkin hyvin olen saanut hillittyä puhenopeuttani. Paikoitellen "hukkaan itseni" yhä, mutta harvenevissa määrin. Käytiin la ystävän luona kahveella kun rouvalla oli syntymäpäivä, ja kerrankin en ollut se "aina äänessä" -tyyppi. Pikemminkin hiljainen. Joo, oli mukavaa, mutta päätin tietoisesti kuunnella enemmän toisten juttua ja rauhoittua itse. Sama tyttö olen mikä ennenkin, rauhallisempi vain.

Tästä viikosta muodostunee samanlainen mikä viimeviikostakin, töitä ja treeniä. Loppuviikosta on Puolison synttärit, armaani täyttää 32 v. Emme luultavasti tee mitään erikoista, Puoliso uhosi viettävänsä synttärinsä sängyssä ja toivoi, että saisi herätä imurin ääneen. Saapa katsoa laitanko aamusta imuroiden vai laitanko jotain imurinääntä jostain youtubesta :D

Nomen est omen

I did it.

Vaihdoin nimeni virallisesti. Emilia on nyt virallisesti etunimeni, ja toisen nimenkin sain itselleni valittua, vaikka pakollista se ei olisi ollutkaan.

Josko nyt loppuisi eräiden venkoilu "Sun nimi on Meeri, joten siksi mä sua kutsun!!!" -meiningillä. Ei, se ei ole enää nimeni yhtään missään. Ei edes paperilla.

Self Control

Purnaanpa hieman. Aiheesta jauhoin jo tuossa faktaa/omituisuuksia -postauksessa, mutta tuntui että pitää avautua aiheesta enemmän. Niin, se minun puhetapani. Minähän olen kuin joku putoushahmo, tukka Veli Sikiöltä ja teksti Sanna-Raipelta. Yay. Ja jos joku nyt kommentoi että miten minun pitäisi vaan hyväksyä itseni ja piirteeni sellaisena kuin on, niin haistakaa kukkanen. Tämä asia vaivaa todella pahasti, joten mikään "hyväksy itsesi, kaikki tykkää susta tollasena" -mantra ei nyt auta. Sama vaikka Johnny Depp tykkäisi, kun itse en! Jos ujo voi opetella ujoudestaan pois, epävarma saada itsevarmuutta, lihava laihduttaa, niin kyllä tätäkin piirrettä voi muuttaa.

Olin pentuna tosi hiljainen. Siis todella ujo ja hiljainen. Hoitopaikassa minulta kysyttiin, että miksi en puhu mitään, vastasin että " Ei ole mitään asiaa". Voi miten toivonkaan, että en olisi tuossa asiassa muuttunut. Koulukiusattuna olin pitkälle teini-ikään hiljainen, mutta kun sain ystäviä, niin juttu luisti. Yläasteella kaverit eivät uskoneet luokkatoverieni palautetta että olen hiljainen, ujo ja pelkään ihmisiä. Kai se joskus teini-iässä muuttui. Nykyään olen suoranainen moottoriturpa aina kun viihdyn. Kiukkuisena tai sellaisessa seurassa jossa en viihdy, olen yhäkin hiljainen. Moni tulkitseekin, että jos olen hiljaa - jokin on vialla tai olen loukkaantunut jostain. Noh, parempi tottua, sillä vakaa aikeeni on muuttaa tämä piirre itsessäni.

Paljon "vikoja" osaan itsessäni hyväksyä, mutta jatkuvaa kuittailua puhetavastani en enää kestä. Ja muistutan vielä, minua vaivaa puhetapani, ei se huomauttelu. Koska siitä huomauttaminenhan on vähän kuin sanoisi että "Sulla on musta tukka" - Joo niin on. Fakta, I know. Se huomauttaminen vaan palauttaa aina mieleen tuon epämiellyttävän faktan itsestäni, ja sen, etten ole vieläkään saanut tehtyä asialle mitään. Eikä tyypit sitä pahalla tarkoita, jotkut ovat jopa kehuneet, mutta itse en asiaa siedä. Ja se, että asiasta huomauttelu loppuisi sen vuoksi että saatan loukkaantua, ei auta. Kun tiedän totuuden itse! Se, että asiasta ei sano, ei tarkoita että mielipiteeni asiaan olisi eri. Enkä minä loukkaannu, ei se ole siitä kiinni.

Ensiksi pitää opetella ajattelemaan sanomisiaan. Suuni käy nopeammin mitä aivot, ja jotenkin pitäisi opetella kääntämään kuvio toisinpäin. Oikeasti ajatella ennen kuin aukaisen suuni. Toinen, on puhenopeus. Luulen että jos ajattelen mitä sanon, myös nopeus vähän hilliintyy. Se vain, että koska olen ammatissa jossa pitää puhua, joudun oikeasti takomaan mieleeni jatkuvasti, että THINK! muuten sama meno jatkuu mikä aiemminkin. Aina hetken aikaa pärjään ihan hyvin, mutta jossain kohtaa asia unohtuu ja sama hypernopea puhetulva jatkuu. En voi sietää ääneni nauhottamista, koska sen kuuntelu on jotain kamalaa. Viimeksi ihmettelin, että miten kukaan saa minusta mitään selvää. Mietinkin, että jos kuvittelisi puhettani nauhotettavan koko ajan, auttaisikohan se? Olen hyvä mielikuvaharjoituksissa :3

Onneksi edessä on 6.12 asti kuiva kausi, sisältäen lähinnä treeniä ja töitä. Alkoholi nimittäin pahentaa. Mitä kivempaa mulla on, sen nopeampaa ja enemmän sitä puhettakin tulee. Ensiksi pitää opetella ajattelemaan asiaa päivittäin, ja lähes koko ajan, jotta saan tuosta prosessista rutiinin. Että jossain kohtaa siitä tulisi automaatio ajatella sanomisiaan, ja hitaampi puheentuotto olisi selviö ajattelemattakin. Mutta toistaiseksi ei auta kuin takoa asia syvälle kalloon, ei siitä muuten mitään tule. Ja muistaa asia 24/7, myös kotona Puolison kanssa.

And There Will Your Heart

Ja ihan uskomaton reissu takana.

Perjantaina lähdettiin iltapäivästä bussilla Helsinkiin, josta sitten Tallink Starilla Tallinnaan. Meillä oli laivalla buffa, ja menomatka meni hujauksessa. Vähän meinasi tuulla ja laiva keinui, mutta mitäs pienistä. Oli ihana nähdä tyyppejä pitkästä aikaa, nähty viimeksi joskus keväällä.

Ajatuksena perjantain osalle oli lähinnä olla hotellilla ja ehkä juoda parit hotellin baarissa. Noh, hotellin baaristahan me kyllä suunnattiinkin sitten johonkin suomivivahteiseen karaokebaariin, jossa jopa minä lauloin. Kaverin kanssa tosin, eli yksin en hoilotellut vieläkään. Baarista jatkettiin hotellihuonebileillä, ja lopulta petiin vasta viiden maissa aamusta. Heräilin kymmeneltä, ja olo oli hittovie sen mukainen että takana oli alkoholipitoinen yö, aloitin aamuni vessassa harjoitellen norjaa. Iltapäivästä kuitenkin norjatreenit päättyi, ja pääsin lillumaan span vesialtaisiin. Spa oli hieno asia, lämmintä vettä ja tiski, josta sai ostella huonelaskuun juotavaa. Itse tosin en kyennyt kokista vahvempaan.

Spasta siirryin huoneeseen päiväunille. Unet teki terää ja käväistiin kaverin kanssa syömässä hotellin kahviossa, josta sitten huoneisiin miettimään jatkoa. Iltapäivä otettiin rauhallisesti huoneissa rupatellen ja juomia nauttien, siirryttiin vanhaan kaupunkiin vasta illemmasta. Alunperin suunniteltu ravintola olikin täynä, joten käveltiin ympäri vanhaakaupunkia ja valittiin randomilla Brewery, joka osoittautui loistovalinnaksi. Ruoka oli hyvää, niillä oli oma panimo joten juomatkin oli mainioita. Tunnelma hyvä ja palvelu loistavaa. Puolisolla tosin on hammasongelma, joka ilmoittaa itsestään aina krapulapäivinä tai juominkien yhteydessä (Hammaslääkäri, mikä se on?), ja Puolisolle nousi kuume.

Siirryin Puolison kanssa huoneeseen suht aikaisin, jo puoliltaöin. Itse luin kirjaa jonkun aikaa ja sain kunnon yöunet. Oltiinkin ensimmäisiä aamiaisella ja niitä harvoja joita ei puhalluttanut.. Krapulaton aamu oli loistovalinta, sillä Eino pisti tuullen myös tallinnassa. Paluulaiva keinui huomattavasti menomatkaa enemmän, mutta pahempaakin olen kokenut. Laiva oli ainoastaan 10 min myöhässä sään takia. Satamasta kamoinemme Kamppiin ja bussia venaamaan ja Treellä oltiin sitten illasta. Sekä meno- että paluumatkalla tuli törmättyä julkkikseenkin, Radio Rockin Jussi Heikelä oli samalla laivalla. Yksi seurueestamme kävi tyypin juttusillakin.

Reissu oli ihan mahtava, ja taatusti haluan samaan hotelliin myös ensikerralla. En ostanut juuri mitään, lonkeroa ja pari huulipunaa vain. En ole ihan shoppailutyyppiä. Tänään maanantai iski avarilla päin näköä ja käynnissä on suht intensiivinen työpäivä. Reissu teki myös parisuhteellemme hyvää, ollaan saatu yhteys takaisin. En tunne enää olevani yksin suhteessa, ja arkistressi helpotti. Muut eivät meinanneet millään uskoa että ollaan seurusteltu melkein 8 vuotta, kun kuherreltiin sen verran ahkerasti. Todettiin molemmat, että tällaista reissua tarvittiin kipeästi.

Erityiskiitos Caratralle kissahoidosta, kotona oli vastassa kaksi iloista ja virkeää kisua. Reissun jälkeen oli mahtavaa palata kotiin, kissojeni luo ja omalle futonille. Selkäni on reissun ja perjantain treenin jäljiltä kipeä kuin mikä, ja tänään on ensimmäinen parempi päivä. Pehmeät hotellivuoteet ovat kuolemaksi. Kuvasaldo on omalta osaltani nolla, mutta onneksi muut räpsi. Julkaisen myöhemmin mitä voin :D

Rock n' roll

Tänään Tallinna!

Ensin tosin koululle tapaamaan mun personal trainerit ja tutustumaan mun uuteen liikunta- ja ruokavaliosuunnitelmaan. Liikkuminen mitä luultavammin lisääntyy ja sapsukamäärä myös. Jännää~
Mun pt-lauma oli pieni lauma lihaksikkaita kundeja, ja sellainen olo että tulen olemaan jokseenkin jumissa huomenna. Ne tyypit eivät sääli minuu sitten yhtään, ja hyvä niin! :D

Salilta painelenkin aika samantein bussiasemalle ja siitä sitten Helsinkiin. Laivalla ois buffet, joten 4 h matka menee varmasti sangen rattoisasti. Huomenna olisi ajatus lillua mukavasti kylpylän vesissä, kokeilla joitain hoitoja. Uusien biksujen osto marraskuussa oli muuten jotain mielenkiintoista. Hennesillä olisi ollut kivojen lilojen biksujen yläosa, mutta ei alaosaa. Seppälässä ja ginassa ei mitään biksujen kaltaistakaan. Onneksi keksin stadiumin, urheiluliikkeessä oli sitten kivat perusmustat biksut.

Koska multa jää pe ja la työpäivät väliin, oon tälläkin viikolla vedellyt pitkää päivää. Eilen tuli 10 h. Ensiviikolla sitten sama meininki, koska raha <3 Takaisin Tallinnastahan tullaan sunnuntaina. Oli ihan mukava idea lähteä nopealla laivalla tällä kertaa, ollaan jo illasta Tallinnassa. Laivalla ryyppääminen on nimittäin kallista.

10 outoa faktaa

Bongasin tällasen jossain ja ajattelin jakaa omat 10 outouttani. En tiedä olenko peräti tehnyt joskus, mutta tässäpä kuitenkin.

1) Olen ikuinen kakara, rakastan piirrettyjä. Koneellanihan on Paavo Pesusienen tuotantokaudet siinä missä My little ponyjen friendship is magic -kaudet. Ikinä en ole liian vanha katsomaan piirrettyjä.

2) Juttelen milloin millekin elolliselle. Viimeksi hississä olleelle banaanikärpäselle: "Et sitten varmana tuu meille"

3) Rakastan vaaleaa ihoani. Teen mitä vain pitääkseni ihoni vaaleana. Sääli vain että olen kärsinyt aknesta about koko ikäni. Ellei kasvoni ole näppyläiset niin selkäni tai rintani. Ja kaikki lääkityksestä e-pillereihin on kokeiltu.

4) Teen yhäkin joskus lapsuusajan "pikaherkkuani"... sula rasva+kaurahiutaleet+sokeri+kaakaojauhe - nam!

5) Näen valveunia ja enneunia.

6) Inhoan omaa puhetapaani. Tiedän puhuvani nopeasti ja paljon, ja vihaan sitä yli kaiken. Haluaisin olla hiljaisempi, vähäpuheisempi. Olin lapsena hiljainen, ja en tajua miten kasvoinkin niin vinoon että en enää osaa pitää päätäni kiinni. Yritänkin muuttaa puhetapaani, mutta jos innostun tai "unohdan" aikeeni muuttaa puhetyyliäni, sama puheripuli jatkuu. Erityisesti alkoholin kanssa. Onko sitten luonnekysymys vai mikä? Joskus vielä otan jonkun tatuoinnin muistuttamaan minua aiheesta. Jos joskus menisi jollekin puheterapeutille tms?

7) Minulla ei ole mitään intohimoja olla rikas. En halua valtavaa kartanoa, kulkea merkkivaatteissa tai ajella kalliilla autoilla. Normaali eläminen ja raha arjen pyörittämiseen riittää. Jos voittaisin lotossa, en käyttäisi sitä kalliiseen materiaan, luultavasti kulkisin bussilla yhäkin. Jos kuitenkin auton hommaisin, se olisi ruumisauto. Tyylikkäitä!

8) En oikeastaan osaa uida. Juuri ja juuri sen pienen lenkin järvessä/meressä, mutta en pääse uima-altaassa päästä päähän. En myöskään osaa kellua. Uppoan kuin kivi, vaikka keuhkot olisivat miten täynä ilmaa tahansa. Uimaopekin ihmetteli asiaa.

9) En halua lapsia. En edes pidä lapsista, enkä tule lasten kanssa toimeen. Vauvat ovat söpöjä hiljaisina, mutta lapsissa 2-5 v ei ole mielestäni oikeastaan mitään söpöä. Ovat suorastaan rasittavia. Ja tähän kaikki äidit voivat nyt kiehua miten itsekäs kusipää olen ja enkö tiedä kuka maksaa eläkkeeni.

10) Näin opeksi esiintymispelkoni on ihan järkyttävä. En ole ikänä laulanut karaokea yksin, en halua missään nimessä tulla videokuvatuksi, ja en mistään hinnasta haluaisi olla julkkis. Puheita en osaa pitää, ja en halua olla huomion keskipiste. Ajatus isoista häistäkin on kammottava, en kestäisi päivää huomion keskipisteenä. Sattuneesta syystä en haluaisi tämän bloginkaan saavan suosiota. Nykytilanne on täydellinen. Jos tästä jostain syystä tulisi suosittu, rajaisin näkyvyyden tietyille valitsemilleni lukijoille.

Nomen est omen

Hihi. Muutin toisen nimeni kutsumanimekseni ihan virallisesti.

Etunimenihän on kunnon mummonimi, kaikki kaimani ovat vanhuksia, ja nimeni perusteella minulle on kaupattu mm. et-lehteä. Pienestä pitäen en ole ollut sinut etunimeni kanssa, ja pitkään olen pitänyt sitä vain vanhempiani miellyttääkseni, sillä äitinihän on varsin ylpeä nimivalinnastaan. Toistaiseksi muutin kutsumanimeni, mutta kokomuutos olisi kiva ihan helpottaakseni virallisia asioita (kuten matkustamista...) sekä ystävien kannalta. Muutama ei tiedä millä hitolla minua pitäisi kutsua. Jostain syystä joillekin on hankala käsittää että toinen nimi voi olla kutsumanimi. En osaa enää edes vastata etunimeeni kunnolla, jos minua joku sillä kutsuu. Sitkeät vanhemmat ystäväni, jotka ovat kieltäytyneet kutsumasta minua toisella nimelläni ovat asian huomanneet, kun vaikka kuinka hokevat ja minä en vain tajua.

Seuraavaksi pudotan etunimeni kokonaan pois, jahka saan selvyyden että onko ihmisellä pakko olla toinen nimi? Nimieni paikan vaihtaminen kuulostaa vain tyhmälle. Pitäisi siis keksiä uusi, mutta en minä tiedä minkä ottaisin toiseksi nimekseni :D kelpaisi ihan hyvin pelkkä etunimi ja sukunimi ilman mitään toisia nimiä.

Korttienmuutosprosessi tulee olemaan ah niin ihana, mutta väliäkö sen. Ensikeväänä se passi menee uusiksi kuitenkin, vedetään loput samaan settiin. Ajokorttikin pitää muuttaa, kävinhän rillileikkauksessa. Tuskin edes odotan kevääseen asti. Ensi viikonloppuna mennään Tallinnaan ja sinne tarvitsen vielä passin, jossa tiedot ovat oikein, joten ennen reissua en mitään asialle tee. Tai no, eipä mikään virasto asioita viidessä päivässä käsittele, mutta en ota riskejä. Ehkä muutan kuin selvitä tuon toisen nimen kysymyksen. Jonkun tiedon mukaan ei pitäisi tarvita, mutta hyvä selvittää kuitenkin.