*sigh*

Viikko savuttomuutta takana, ja olo on suorastaan ihmeellinen. Tuntuu oudolta ajatella, että olen joskus yleensäkin tupakoinut. Tapakin tahtoo jo jäädä, en enää mene bussipysäkille liian aikaisin, tai ruokatunnilla kaiva käsilaukkua tottumuksesta. Tupakoivat ihmiset haisevat ihan järkyttävälle, ja kun muistelen miltä se tuntui tupakoida, tulee mieleen lähinnä se tuhkiksen maku suussa. Jokainen tabletti on ollut rahansa arvoinen. Ainoa mitä en ole vielä kokenut, on juomingit. Alkoholi ja tupakka on kuulunut minulla yhteen viimeiset 10 vuotta. Saapa nähdä miten käy, kun nyt pitäisi siitä nauttia ilman tupakkaa. Aiemmin pelkästään alkoholijuoman maku on laukaissut tupakanhimon. Olen ehkä hitusen huolissani, mutta pitänee luottaa itseeni. 

Niinhän siinä kävi, että löydän itseni töistä lauantaisin nykyään. Suostuin vaihtamaan arkivapaan takia viimeviikolla, mutta jos olisin tiennyt että tänäkin viikonloppuna tarvii olla töissä, en olisi suostunut mistään hinnasta! Nyt ärsyttää, olo on vähän kuin että minut olisi huijattu tekemään 2 viikonloppua putkeen. Loppuisikin vain kahteen, näillä näkymin peräkkäisiä viikoloppuja tulee neljä. Aika hyvin ihmiseltä jonka pitäisi tehdä vain yksi viikonloppu kuussa. Jos tämä jatkuu, että on kyse muustakin kuin vain "joustosta", pitänee miettiä että mitä teen, tai mitä tapahtuu, jos sanon että hemmetti ei käy!

No more fb

Tein eilen ehkä vähän yllättävänkin ratkaisun, ja lähdin facebookista. Minut tuntevat tyypit tietävät minun olevan aikamoinen nörtti, aina jossain galleriassa tai pelaamassa WoWia. Nyt viimeaikoina olen halunnut elämääni enemmän positiivisuutta, ja halusin karsia elämästäni pikkuhiljaa negatiivisia asioita. 

Yksi niistä isoista negatiivisista asioista elämässäni oli facebook. Aina siellä piti roikkua, koska "yhteydenpitoväline ihmisiin" tai "sitä kautta saa tietää mitä kaukana asuville tutuille kuuluu". Toisinsanoen stalkkeriväline. Sitä kautta päästin elämääni myös sellaisia ihmisiä, jotka toivat lähinnä ikäviä muistoja mieleen, tai vaikuttivat negatiivisesti elämääni. Kaikkihan tietävät mitä ovat ärsyttävät statuspäivitykset. Eiköhän jokaisen kaverilistalla ole sellaisia tyyppejä, joiden päivityksiä ei vain jaksa lukea, koska ovat ärsyttäviä. Minuun ne vaikuttivat joskus negatiivisesti, vaikeampi pysyä positiivisena. Toiseksi, facebook lisää koneenkäyttöaikaani. En halua istua tässä niin paljoa. Jos ei muuta tekemistä ole, saatoin roikkua facebookissa. Nyt, otan käteeni vaikka kirjan tai lehden ennemmin. 

Toinen syy, erittäin suuri sellainen, on facen jatkuva muuttuminen. Asetuksia muutellaan, eikä niistä juuri kerrota. Suuresta osaa luin jostain lehdestä. Vihaan sitä mainosp*skaa, että jos et ole varovainen asetustesi kanssa, löydät itsesi tukemasta jotain firmaa/tuotetta. En pidä siitä, että ikinä ei tiedä miltä face näyttää, ja siitä, että nykyään joka tykkäykseni näkyy kaikille. Siitä puhumattakaan, että niillä suojausasetuksilla "näkyy vain kavereille" ei ole suurta merkitystä, kyllä ne saa nähtyä suojauksista huolimatta.

Entäs ne ystävät sitten? Ei kaikilla voi numeroani olla, tai eihän kaikki ole vielä google plussassa. Suoraansanoen, ei kiinnosta. Halusin karsia elämästäni negatiivisia asioita, ja siihen sisältyy myös läjä ihmisiä. Todelliset ystäväni tajuavat kyllä soittaa minulle, lähettää sähköpostia tai käynnistää mesensä! Se, että ei pääse vakoilemaan facessa mitä elämääni kuuluu, onko uusia kuvia tai lukemaan statuspäivityksiäni on vain hyvä. Tiedän kyllä itse, miten pitää yhteyttä erinäisiin ihmisiin, joiden kanssa yhteydenpito aiemmin oli facen varassa. Haluatko tietää mitä minulle kuuluu? Soita, laita tekstari, tai liity google plussaan.

Tiedetäänpähän Puolison kanssa halutaanko meidät oikeasti paikalle esim. juhliin, kun nyt meidät on pakko kutsua puhelimen kautta, ei voi laittaa enää massakutsua facen kautta :D Entä jos jää juhlat väliin? Eipä haittane, silloin kyseessä ei tainnutkaan olla todellinen ystävä.

Tears of autumn rain

Jo meni viikko jälleen nopeasti. Ja kuukausi. Lokakuu on käsillä jo ensiviikolla. Vaihdoin perjantain työpäivän lauantaityövuoroksi, joten sain nauttia ihanasta arkivapaasta. Halusin ottaa vapaapäivästäni kaikki irti, joten suuntasin kaupungille jo aamupäivästä. Käytin hyväkseni intsrumentariumin ilmaisen näöntarkastuksen todetakseni, että pitänee uusia lasini lähiaikoina. En tahtoisi, kalliita ovat. Halusin juhlistaa savutonta elämääni, joten suuntasin Marusekiin lounassushille. Edullista ja todella hyvää! Rakastan sushia, jos pitäisi valita yksi ruoka jota söisi loppuelämänsä päivittäin, se olisi sushi. Marusekista suuntasin ostoksille, punaviiniä, uusia meikkejä ja kaulahuivi. Iltapäivästä oli vielä kampaaja-aika, sain viimein tasoitettua hiukseni. Illasta katseltiin Puolison kanssa elokuvia ja napsittiin cheddarjalapenoja. Ovat muuten jotain parhautta! Paljon mukavammin ei perjantai olisi enää voinut mennä!

Niin, haluan rikkoa yhden myytin, joka jostain syystä tuntuu elävän. Kampaajakin saattaa käydä kampaajalla. Jep, olen kampaaja. Jep, laitan työkseni hiuksia. Istunko siis päivät pitkät tällättävänä? En. Onko töissä aikaa istua penkkiin itse? No ei todellakaan. Värjään hiukseni itse (viimeksi eilen <3 ), mutta leikkuutan ne muualla. Olisinhan toki voinut varata ajan töistä ja mennä ilmaiseksi, mutta kuka nyt vapaapäivänäänkin haluaa työpaikalle hengaamaan? En ainakaan minä. Tiedänhän minä mitä tukalleni pitäisi tehdä, mutta itse oman hiuksensa leikkaaminen on hanurista. Ennemmin uskon sen toiselle.

Eilinen oli kerrassaan rentouttavan ihana, ja nyt töistä kotiutuneena haluan jatkaa tuota rentoa viikonloppuani. Nauttia vapaasta illasta, nauttia siitä, että ei tarvitse mennä mihinkään. Sitäpaitsi, syksy parhaimmillaan! Rakastan syksyä, noita värejä, viileää kirpeää ilmaa. Ja nimenomaan tätä värikästä syksyä, en sitä marraskuun harmautta. Jostainsyystä ihmiset mieltää sen harmaan lehdettömän marraskuun syksyksi O.O
Tehkää itsellenne palvelus ja käykää metsässä kävelyllä, nauttikaa syyssäästä!

Hmh.

Huomenna se alkaa. Savuton elämä. Onneksi. Tupakka maistuu älyttömän pahalle nykyään. Ainoa ongelma taitaa olla vanha sanonta: Old habits die hard. Mieli ei tee, mutta tavasta sitä löytää itsensä parvekkeelta, työpaikan tupakka-alueelta ja kaivamasta sytkäriä. Onneksi joka kerta sytyttäessäni huomaan että ainiin, pahaahan tämä, ja tumppaan. Kyllä se tästä!

Sunnuntaina löysin kuin löysinkin itseni pilatestunnilta, ja ehdin jo unohtaa miten tehokasta se oikeastaan on. Keskivartaloa kivistää ja nyt koitan löytää työaikataulustani salireissun mentävää rakoa. Mitä nyt mr. Puoliso oli oma itsensä vastatessaan vatsalihaskipuvalitteluuni: "haamusärkyä..." :D Ehkä lihon vähän vähemmän jos löytäisin itseni useammin salilta.

Työkuviot hieman ahdistaa taas. Suht pitkään sainkin nauttia vähäisistä lauantaivuoroista, mutta ilmeisesti siihen tulee stoppi ja löydän itseni töistä kuutena päivänä viikossa joka toinen viikko. Pöh! En tahdo! Vapaat lauantait ovat vaikuttaneet kovin positiivisesti työmotivaatiooni, parisuhteeseeni ja kodinhoitooni. Jos löydän itseni töistä jälleen joka toinen lauantai, varmaan pimahdan!

Champix vol 2

Champix-kuuri jatkuu, ja ero on ihan mieletön entiseen. En saa polttamisesta enää yhtään mitään irti! Jos joku lukijani on tupakoitsija - en voi kuin suositella! Polttaminen on vähentynyt radikaalisti, ja en olisi halunnut ostaa enää yhtäkään uutta askia. En kuitenkaan "voi" lopettaa vielä, saattaa romuttaa kuurin ellen tupakoi sitä vaadittua ensimmäistä  viikkoa kokonaan. On siitä puuhasta niin vastenmielistä tullut, että odotan keskiviikkoa innolla! Miinuspuoli? No ruoka maistuu ja kunnolla. Välistä tulee niitä "tyhjiä" hetkiä, kun ennen olisi pistänyt tupakakasi. Kun kuitenkaan ei tee yhtään mieli, sitä lähinnä ihmettelee tyhjää hetkeä että mitäs nyt? Yleensä se päätyy jääkaapille. Jepjep, salille ja sassiin etten ihan paisu. Mutta edelleen, olen ennemmin savuton läski kuin laiha tupakoitsija. Luotan myös siihen, että se tyhjä olo katoaa, kun tupakoinnin tapa häviää. Aikaahan se vie rikkoa tutut rutiinit niin, että ei tunnu oudolta, mutta uskon vakaasti että edessä on aika, kun en koe siinä mitään ihmeellistä etten sytytäkään tupakkaa.

Eilisen piti olla rauhallinen koti-ilta, mutta eräät ystäväni houkuttelivat minut ja Puolison Tuoppi-baariin "parille". Kotiuduimme Puolison kanssa yhden maissa, ja jatkettiin hauskaa kotona. Tanssittiin yhdessä, naurettiin youtube-videoille ja suunniteltiin tulevia. Parisuhteemme taipaleen kunniaksi piti nojailla "meidän" biisimmekin, Alphavillen forever young. Kappaleemme on noinkin kliseinen hidas ihan siitä syystä, että se oli ensimmäinen hitaamme sinä iltana kun tapasimme. Perjantai oli kerrassaan hieno ilta, nautin joka hetkestä ystävieni ja Puolisoni parissa.

Tänään tiedossa yhteistä kokkausta, leffahetkiä ja tunnelmointia kotona. Tarkoitukseni oli päivästä suunnata Zumbaan,  mutta eilinen alkoholi kostautui lievällä krapulalla, ja päätin siirtää liikuntatuokion huomiseen Pilatekseen. Nyt kun savuverho ympäriltäni alkaa hälvetä, tuntuu että elämässä on jälleen makua ja iloa. Ei, en nyt kumman masentunut ollut ennenkään, mutta savuverho ympärillä kuvaa aika hyvin. Muutoksen huomaa vasta kun savuton elämä häämöttää.

Champix

Noniin. Kolmas päivä tupakkalääkityksellä takana. Paketin, lääkärin ja apteekkarin kaikista varoituksista huolimatta, päätäni ei ole kivistänyt, ei ole masentanut eikä olokaan ole ollut huono. Pitänee toivoa, että olo pysyy yhtä normaalina jatkossakin, kun lääkitys tulee voimistumaan.

Olenko sitten huomannut 3 päivän aikana muutoksia? Olen. Tupakka ei maistu yhtä hyvältä mitä aiemmin. Ei tee mieli käydä samalla tavalla savukkeella mitä ennen lääkitystä. Vaikutus tulee luultavasti olemaan voimakkaampikin, kun voimakkuus nousee. Homma kuitenkin toimii niin, että suotavaa olisi tupakoida ensimmäiset 7-14 päivää. Vähentänyt olen kuitenkin ihan automaattisesti, ei vaan tee mieli! Nyt jo näkyy tilini saldossa, että ei kulu savuna ilmaan yhtä paljon mitä ennen.

Olen tehnyt lähes koko viikon iltavuoroa, ja on ollut ilo olla töissä ilman tarvetta juosta savukkeelle. Odotan innolla tulevaa, että pääsen pahasta tavasta kokonaan irti. Vihaan tapaani, ja vihaan itseäni siitä, että huolimatta pitkistäkin savuttomista kausista, olen aina sortunut uusiksi. Nyt en sorru! Tämä on pysyvä juttu.

Iloinen asia on, että minulla on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu. Edellisviikolla oltiin Oulussa Puolison veljen luona, viimeviikonloppuna Helsingissä. Nyt on lisäksi minun ja Puolison parisuhdepäivä, ja suunnitelmissa leffakäynti ja kokata yhdessä jotain erinomaista ruokaa. Ensiviikolla onkin sitten Mabon (Jos et tiedä mikä se on, googlaa) ja sen viikonlopun pyhitänkin Mabonin viettoon.

Positiivisen ajattelun voima

Olen aina ollut aikamoinen pessimisti. Uskonut visusti Murphyn lakiin, että jos jokin voi mennä pieleen, se taatusti menee. Jostain syystä koin, että olen onnekkuudeltani Aku Ankan tasoa, joten pessimismiä on ollut sen takia helppo ylläpitääkin. Olenhan harvinaisen epäonninen, kenossakin olen sen tempun tehnyt, että en saanut ensimmäistäkään numeroa oikein. Kahdesti.

Taannoin havahduin omaan pessimismiini. Asennoiduin valmiiksi maanantaina, että tämä päivä ei voi olla hyvä, onhan maanantai, ja maanantait ovat aina jostain syvältä. Päivä osoittautui normaaliksi arkipäiväksi. Jäin miettimään aihetta, asennoiduin kovin negatiivisesti kaikkeen ikävään mitä päivä voi tuoda tullessaan, ennen kuin se oli edes ehtinyt alkaakaan. Kuinka erilainen voisi päivästä tulla, jos päättäisi jo aamusta, että tänään on hyvä päivä? Hyvin erilainen, voin kertoa.

Seuraavana aamuna hoin itselleni, että tämä päivä on hyvä päivä. Koitin hymyillä peilikuvalleni ja nauttia kirpeästä syysaamusta tihkusateesta huolimatta. Yllätyksekseni koin sen tavallisen arkipäivän varsin hienoksi päiväksi. Nyt useamman viikon positiivisuuskuurin jälkeen, voin ilolla sanoa, että homma oikeasti toimii. Vastoinkäymiset ovat kovin pieni asia jos on päättänyt päivän olevan hyvä, ja hymyillyt jo aamusta. Silloin niistä ei lannistu, "arvasinhan!". Enää en koe olevani onneltani Aku Ankka. Pessimismi jotenkin tuntuu vetävän huonoja asioita puoleensa. Ajattelin negatiivisesti - päivä oli ikävä. Tänään oli perinteisempi maanantai, työmotivaationi tuntui nukkuvan yhä, ahdisti että jaha, siinäpä se viikonloppu. Sisuksissani oli tunne, että tänään tulee jotain ikävää, tänään on huono päivä. Sinnikäästi hoin itselleni, että päivästä tulee hyvä, ja tulihan siitä! Sain vaiennettua sisäisen maanantaivihaajan, ja tämä maanantai oli kerrassaan mukava. Pessimistit - kokeilkaapa! Voitte vaikka yllättyä.

Helsinki oli yhä paikallaan

Se olisi sitten sunnuntai jälleen, ja mikä ihana syysilma! Pitänee käydä lenkillä tässä vielä ja nauttia säästä.

Kävin sitten torstaina siellä lääkärillä, ja sain reseptin lääkkeelle nimeltä Champix. Kalliitahan ne ovat, mutta ilmeisesti tulokset ovat hyviä. Puolisolla on aika lääkärille maanantaina, joten aloitetaan yhdessä kuuri. Lista sivuvaikutuksista oli aika komea, mutta en anna sen pelottaa itseäni vaan pysyn positiivisena. En halua manata itselleni ikäviä asioita vaan uskon positiivisen ajattelun voimaan. Ja on muuten toiminut! Ensiviikolla voin sitten kertoa miltä lääkekuuri vaikuttaa, ja kummoista on tupakointi. Ensimmäisen kuuriviikon aikana pitää nimittäin polttaa vielä.

Perjantai meni aika rauhallisesti, sillä lauantaina suuntasin Helsinkiin kohti Sokosta ja muotinäytöstä. Minun työpaikkani nimittäin buukattiin maskeeraamaan muotinäytöksen malleja, ja minä + 3 muuta heräilimme sitten erittäin aikaisin ollaksemme helsingissä kello 9.30. Näytös liittyi Helsingin Sokoksen uusitun naisten muotiosaston avajaisiin, ja sen juonsi Viivi Pumpanen. Keikka itsessään oli mukava, oli kiva olla mukana ja nähdä muotinäytöksen "backstage". Keikasta suoriuduttuani suuntasin kahvilaan tapaamaan serkkuani, jota en ole nähnyt aikoihin. Serkkuni on menossa naimisiin tammikuussa, ja lupauduin tekemään hänelle häämeikin ikäänkuin häälahjaksi. Kahvilasta siirryttiin baariin rautsikan lähelle muutamalle, ja siiderin iloisella voimalla sitten junalla kohti Tamperetta. Lauantai-ilta menikin Puolison kanssa kotona ollen, syötiin pitsaa ja katseltiin elokuvia.

Tänään tuntuu, että olen jälleen saanut voimiani takaisin. Yskäkin helpottanee pikku hiljaa ja nautin kokkauksesta, viimeiset päivät ovat kiireen takia menneet aikalailla kolmioleipä-pitsalinjalla ja oli aivan ihanaa kokata jälleen kunnon ruokaa, siivota keittiötä ja nauttia syksyisestä sunnuntaista. Ensiviikosta ei toivottavasti tule yhtä kiireistä, ja toivon ehtiväni salille jälleen, ehtiväni hoitaa kotia, itseäni ja juhlistaa Puolison kanssa meidän 5.5 vuotista yhteistä taivalta. Jep, vietetään yhä myöskin puolivuotispäiviä, koska minusta ei kannata jättää yhtäkään hyvää syytä juhlia/käydä ravintolassa käyttämättä.

Vielä pitäisi tehdä vähän työjuttuja huomiselle, valmistautua uuteen viikkoon. Mutta ensin voisi suunnata sinne kävleylle.

Smoking kills

Varasin sitten ajan lääkärille. Aiheesta tupakanpolton lopettaminen. Haluan lopettaa, olen polttanut kohta 10 vuotta, ja ne terveyshaitat alkavat vaikuttaa. Esimerkiksi en oikein haista nykyään enää mitään. Ok, mulla on muutenkin ongelmia nenä-korva-nielu alueella, että yksin savukkeet eivät ole syypää, mutta nyt sekin vähä hajuaisti mitä minulla oli, on mennyttä. Jepjep, laihdutus ja lopettaminen ei oikein toimi yhteen, mutta tässä asiassa oon ennemmin sitten savuton läski.

Nyt joku tupakoimaton miettii, että ihanko lääkärille, eihän se ole kuin tahdonvoimasta kiinni! Ja onhan sitä purkkaakin. Informaatio: ei, tahdonvoima ei yksin auta kun on vuosia tupakoinut. Henkinen koukku on se pahin. Purkka: kokeiltu on, eikä muuta tulosta kuin kipeät leukaperät. Laastari: en voi edes testata. Totesin ehkäisylaastarien kohdalla että kappas, olen allerginen sille liimalle mitä laastareissa on.

Kuulin siis Puolisolta sen työkaverin onnistumisesta lääkkeiden avulla. Lääkäriltä saa superkalliita lääkkeitä, jotka saa tupakan maistumaan pahalta. Ja taas kaikki tupakoimattomat lukijani nauravat, onko se muka hyvää? No, tupakoivalle on. Tarvitaan siinä omaa tahtoakin, mutta lääkkeet ovat auttaneet joitain silloin, kun kaikki muu on jo kokeiltu. Puoliso onneksi hakee lääkkeet ensiviikon alussa, voidaan tsempata toisiamme. Haluan haistaa jälleen, maistaa ruuan kunnolla, kirkkaamman ihon, valkoisemmat hampaat, tuoksua paremmalle, enemmän rahaa tilille (1 kk tupakat = yli 100 euroa), ja ennen kaikkea, haluan välttää ne rumat "tupakkarypyt" ylähuulessa sitten vanhana!

Aion laatia itselleni palkintosysteeminkin. Palkitsen itseni jollain aina joka tupakaton viikko. Rahansäästö ei palkintona ihan vielä toimi, koska yllätys, sekin on jo kokeiltu. Kyllä tämä tästä!

Viikonloppu.

Ah mikä viikonloppu. Kotiuduin juuri Oulusta, jossa vietettiin viikonloppu. Lähdettiin perjantaina töiden jälkeen vuokra-autolla ajelemaan kohti Oulua, ja Puolison veljen kämppää. Oulussa sattui olemaan lauantaina extremerun-tapahtuma, johon Puoliso ja Veli  osallistuivat, lisäksi syntymäpäiväpippalot.

Lähtö ei sujunut ihan ongelmitta, töissä meinasi venyä turhan pitkäksi ja sain juosta kohti Hertz-autovuokraamoa. Ajo itse sujui kuitenkin mukavasti, tiet eivät olleet kovin ruuhkaiset. Saavuttiin perille hieman puolenyön jälkeen, ja päädyttiin aika nopeasti petiin. Aamun valjetessa pojat korkkailivat jo ensimmäisiä oluitaan valmistautuessaan extremerunille, me naiset suuntasimme kauppaan ja valmistamaan illan evästyksiä. Mikäs siinä valmistellessa, kokkaillaan vähän, istutaan lonkeroiden parissa, kokkaillaan taas... :)

Pojat saapuivat runilta kovin hilpeinä, kaljateltassa oli vierähtänyt tovi. Juhlat itsessään oli loistavat, tavattiin kasa uusia ihmisiä ja pidettiin porukalla hauskaa. Muut päättivät jatkaa iltaa Oulun yöelämään, mutta minä ja Puoliso jäätiin kämpille unille. Ihan siitäkin syystä, että tänään piti tosiaan olla ajokunnossa puoliltapäivin. Minä herkkäuninen heräsin kuitenkin aamuyöstä baareilioiden tuodessa kämpille jatkot. Meinasi hermo mennä jossain välissä, mutta onneksi siinä kuuden maissa rauhoittuivat ja sain jatkettua unia. 

Sunnuntai valkeni aika koomaisena, minä ja Puoliso oltiin niitä harvoja joiden olo oli mitä mainioin. Yhden maissa kamat oli kasassa ja hypättiin autoon. Pari pakollista pysähdystä ja ilta kahdeksalta oltiin kotona. Kisut yllättivät kiltteydellään, mitään kapinatuhoja ei ollut tapahtunut. Kiitokset ruokkijoille! Ilman heitä olisi hieno reissu jäänyt minulta väliin.

Koska perjantai oli todella kiireinen ja hektinen, toimitin pakolliset siivoustoimenpiteet heti kotiutuessamme. Kämppä jäi ihan kamalaan kuntoon. Muutoin olen onnistunut projekti-siisteydessä, kämppä on yleisesti ottaen pysynyt siistinä ja minua todenteolla häiritsee jos sotku uhkaa vallata kämpän. Ainoat harmin aiheet ovat asuntomme lattiat ja seinät. Lattiat ovat jotain laminaatti-parkettisysteemiä, jota ei vedellä saisi edes putsata. Mutta keittiö+moinen lattia = katastrofi. Jollain lattiat pitäisi luututa, mutta en hitsivie tiedä että millä saan keittiötahrat lähtemään ellen käytä vähän vettä. Perkele mikä materiaali. Seinissä on ainoa pikku vika, että ovat betonia. En saa seinille sitten minkäänlaista taulua, julistetta tms koristusta. Lisäksi, pikku kisumme kokee tapettien repimisen hauskaksi puuhaksi, ja tapetti on paikoitellen riekaleina. Siinä onkin yksi syy, miksi emme hirveästi pidä enää mitään juhlia täällä. Seinät = järkyttävät. Lattiat = yhtä järkyttävät. Haluan muuttaa! Kämppään jossa on maalia seinässä ja ei mitään hiton laminaatti-parkettilattiaa!

Huomenna alkaakin uusi kiireinen viikko. Maanantaina edessä on tärkeä kokous, torstaina ja lauantaina pitäisi suunnata nenä kohti Helsinkiä ja erästä maskeerauskeikkaa. Keikka on mahtava juttu, mutta vähän jänskättää tietysti, että miten se klaarataan. Lisäksi, keikalle pitää hommata yhtä sun toista mukavaa maskitavaraa. Noh, meneepähän viikko nopeasti kun on töissä kiire.