keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Smoking kills

Varasin sitten ajan lääkärille. Aiheesta tupakanpolton lopettaminen. Haluan lopettaa, olen polttanut kohta 10 vuotta, ja ne terveyshaitat alkavat vaikuttaa. Esimerkiksi en oikein haista nykyään enää mitään. Ok, mulla on muutenkin ongelmia nenä-korva-nielu alueella, että yksin savukkeet eivät ole syypää, mutta nyt sekin vähä hajuaisti mitä minulla oli, on mennyttä. Jepjep, laihdutus ja lopettaminen ei oikein toimi yhteen, mutta tässä asiassa oon ennemmin sitten savuton läski.

Nyt joku tupakoimaton miettii, että ihanko lääkärille, eihän se ole kuin tahdonvoimasta kiinni! Ja onhan sitä purkkaakin. Informaatio: ei, tahdonvoima ei yksin auta kun on vuosia tupakoinut. Henkinen koukku on se pahin. Purkka: kokeiltu on, eikä muuta tulosta kuin kipeät leukaperät. Laastari: en voi edes testata. Totesin ehkäisylaastarien kohdalla että kappas, olen allerginen sille liimalle mitä laastareissa on.

Kuulin siis Puolisolta sen työkaverin onnistumisesta lääkkeiden avulla. Lääkäriltä saa superkalliita lääkkeitä, jotka saa tupakan maistumaan pahalta. Ja taas kaikki tupakoimattomat lukijani nauravat, onko se muka hyvää? No, tupakoivalle on. Tarvitaan siinä omaa tahtoakin, mutta lääkkeet ovat auttaneet joitain silloin, kun kaikki muu on jo kokeiltu. Puoliso onneksi hakee lääkkeet ensiviikon alussa, voidaan tsempata toisiamme. Haluan haistaa jälleen, maistaa ruuan kunnolla, kirkkaamman ihon, valkoisemmat hampaat, tuoksua paremmalle, enemmän rahaa tilille (1 kk tupakat = yli 100 euroa), ja ennen kaikkea, haluan välttää ne rumat "tupakkarypyt" ylähuulessa sitten vanhana!

Aion laatia itselleni palkintosysteeminkin. Palkitsen itseni jollain aina joka tupakaton viikko. Rahansäästö ei palkintona ihan vielä toimi, koska yllätys, sekin on jo kokeiltu. Kyllä tämä tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti