sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Viikonloppu.

Ah mikä viikonloppu. Kotiuduin juuri Oulusta, jossa vietettiin viikonloppu. Lähdettiin perjantaina töiden jälkeen vuokra-autolla ajelemaan kohti Oulua, ja Puolison veljen kämppää. Oulussa sattui olemaan lauantaina extremerun-tapahtuma, johon Puoliso ja Veli  osallistuivat, lisäksi syntymäpäiväpippalot.

Lähtö ei sujunut ihan ongelmitta, töissä meinasi venyä turhan pitkäksi ja sain juosta kohti Hertz-autovuokraamoa. Ajo itse sujui kuitenkin mukavasti, tiet eivät olleet kovin ruuhkaiset. Saavuttiin perille hieman puolenyön jälkeen, ja päädyttiin aika nopeasti petiin. Aamun valjetessa pojat korkkailivat jo ensimmäisiä oluitaan valmistautuessaan extremerunille, me naiset suuntasimme kauppaan ja valmistamaan illan evästyksiä. Mikäs siinä valmistellessa, kokkaillaan vähän, istutaan lonkeroiden parissa, kokkaillaan taas... :)

Pojat saapuivat runilta kovin hilpeinä, kaljateltassa oli vierähtänyt tovi. Juhlat itsessään oli loistavat, tavattiin kasa uusia ihmisiä ja pidettiin porukalla hauskaa. Muut päättivät jatkaa iltaa Oulun yöelämään, mutta minä ja Puoliso jäätiin kämpille unille. Ihan siitäkin syystä, että tänään piti tosiaan olla ajokunnossa puoliltapäivin. Minä herkkäuninen heräsin kuitenkin aamuyöstä baareilioiden tuodessa kämpille jatkot. Meinasi hermo mennä jossain välissä, mutta onneksi siinä kuuden maissa rauhoittuivat ja sain jatkettua unia. 

Sunnuntai valkeni aika koomaisena, minä ja Puoliso oltiin niitä harvoja joiden olo oli mitä mainioin. Yhden maissa kamat oli kasassa ja hypättiin autoon. Pari pakollista pysähdystä ja ilta kahdeksalta oltiin kotona. Kisut yllättivät kiltteydellään, mitään kapinatuhoja ei ollut tapahtunut. Kiitokset ruokkijoille! Ilman heitä olisi hieno reissu jäänyt minulta väliin.

Koska perjantai oli todella kiireinen ja hektinen, toimitin pakolliset siivoustoimenpiteet heti kotiutuessamme. Kämppä jäi ihan kamalaan kuntoon. Muutoin olen onnistunut projekti-siisteydessä, kämppä on yleisesti ottaen pysynyt siistinä ja minua todenteolla häiritsee jos sotku uhkaa vallata kämpän. Ainoat harmin aiheet ovat asuntomme lattiat ja seinät. Lattiat ovat jotain laminaatti-parkettisysteemiä, jota ei vedellä saisi edes putsata. Mutta keittiö+moinen lattia = katastrofi. Jollain lattiat pitäisi luututa, mutta en hitsivie tiedä että millä saan keittiötahrat lähtemään ellen käytä vähän vettä. Perkele mikä materiaali. Seinissä on ainoa pikku vika, että ovat betonia. En saa seinille sitten minkäänlaista taulua, julistetta tms koristusta. Lisäksi, pikku kisumme kokee tapettien repimisen hauskaksi puuhaksi, ja tapetti on paikoitellen riekaleina. Siinä onkin yksi syy, miksi emme hirveästi pidä enää mitään juhlia täällä. Seinät = järkyttävät. Lattiat = yhtä järkyttävät. Haluan muuttaa! Kämppään jossa on maalia seinässä ja ei mitään hiton laminaatti-parkettilattiaa!

Huomenna alkaakin uusi kiireinen viikko. Maanantaina edessä on tärkeä kokous, torstaina ja lauantaina pitäisi suunnata nenä kohti Helsinkiä ja erästä maskeerauskeikkaa. Keikka on mahtava juttu, mutta vähän jänskättää tietysti, että miten se klaarataan. Lisäksi, keikalle pitää hommata yhtä sun toista mukavaa maskitavaraa. Noh, meneepähän viikko nopeasti kun on töissä kiire. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti