Happy Samhain!

Noniin, reissusta kotiuduttu. Nissan Micra oli ajopelinäni, ja suorastaan rakastuin siihen kirppuun. Oikein näppärä pieni "tyttöauto". Bensankulutus 400 km matkalla oli olematonta, sillä oli mukava ajaa, ja jopa tällainen auto-noob osasi käyttää sitä mainiosti. Matkaseurani kissat olivat yllättävänkin rauhallista seuraa, ainoastaan paluumatkalla irtosi maukunaa. Reissuni meni sen verta mukavasti autolla, että saapa nähdä menenkö enää junalla/linja-autolla.

Kissani pääsivät yllättämään, yleensä kollini Hiro on helppo saada koppaansa ja neitini Tara on se vaikea tapaus. Nyt oli aivan päinvastoin! Hyvä ettei tyttö nyt itse sinne koppaan kävellyt, sen verta helposti meni. Ei laittanut vastaan ollenkaan. Hiro sen sijaan... Kollia sai hakea vanhempieni talosta hyvän tovin, ja kun sen sai kiinni, vasta neljännellä yrityksellä sain kopin oven kiinni asti. Pitääkin metsästää vast edes Hiro ensin laatikkoon ja Tara sitten. Onnekas kuitenkin olen, kissani ovat maailman helpoimpia otuksia kuljetettavaksi. Kumpikin on tottunut matukstaja ja päästään Puolison kanssa aika helpolla.

Mukaan tarttui sisustustavaraa, kuten kristallikruunu (musta takorautainen jossa muutama kristalli, ei sellainen kamala 80-luvun mauton härpäke), musta pitkä takorautainen kynttilänjalka ja mustat pellavaverhot. Nyt enää tarvii lahjoa mr. Puoliso avustamaan, en saa lamppua kattoon yksin, enkä ylety laittamaan niitä verhojakaan. Olen kuitenkin innoissani, ehkä tästä läävästä saa kodin näin neljän asutun vuoden jälkeen. Aika hyvin olen saanut tätä jo makuamme vastaavaksi, musta-harmaa-valkoinen sisustus gootikkaalla vivahteella.

Nyt kotiuduttuani on edessä tavaroiden purku ja kunnon paluusiivous. Yritän olla katsomatta liikaa mr. Puolison tuliaisiin, toi minulle ison läjän nameja. Ehkä nautin niitä illasta sitten kun ajattelin pitää halloweenin perinteisen Tim Burton-leffamaratonin.

Halloweenia ja autoilua.

Voi vietävä miten oon huono keksimään otsikoita!

Sain sitten pidennykseni, kuten viime päivityksestä saattoi huomata. Aika hyvin istuu omaan hiukseeni, ja en malttaisi ottaa näitä pois! Ulkona liikkuessa tututkaan tahdo tunnistaa. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti luulleet näitä oikeaksi pehkokseni, kyselleet että kauanko olen kasvattanut hiuksiani ja kuinka hoidan näitä kun ovat niin hyväkuntoiset :D

Halloween on yksi lempijuhlistani, aikanaan pidin usein synttäribileet halloweenina, mutta lopetin järkkäilyn jokunen vuosi sitten. Ihan senkin takia, että ei tähän minikämppään pysty ketään kutsumaan tai mitään kunnollisia bileitä järkätä. Minun halloweenini keskittyy nykyään enemmänkin Samhainin viettoon 31.10. Tänä vuonna tiedossa ei ole edes yhteistä kauhuleffaviikonloppua, vaan mies lähtee äijäreissulle laivalle ja minä kissoineni perheeni luo Turun suuntaan.

Yksi suosikkipalveluistani tätä nykyä on hertz-autovuokraamot. Tulee pääsääntöisesti edullisemmaksi mitä junalla, ja kätevämmäksi, minä kun  usein raahaan kaksi kissankoppaa matkassa. Esim. Tre-Oulu, 2 kissaa, 2 aikuista (ei opiskelijaa), menopaluu, yht noin 300 euroa sis taksit asemalle ja kotiin. Autonvuokraus: n. 200 e sis bensat. Ja on mahdollisuus ajella miten paljon haluaa, lähteä koska huvittaa. Joo, noihin hintoihinhan ostaisi jo käytettyjä autoja. Mutta kun minä en tarvitse arkena autoa. En tarvitse autoa muuten kuin näille pidemmille reissuille! Joten hertz on yhä palveluni.

Minä nyt en ole kovin kummoinen autoilija, mutta olen kehittynyt kuskina valtavasti viimeaikoina. Joudun töissä ajelemaan säännöllisesti, eikä edellisestä autoreissusta ole kuin pari viikkoa. Alan viimeinkin pääsemään sinuiksi autoilun kanssa, en enää panikoi autoilua. Alan viimein luottaa itseeni kuskina. Niin, onhan minulla kortti ollut viimeiset 10 vuotta, mutta siihen mahtui 6 sellaista vuotta kun ei ollut mitään mahdollisuuttakaan ajaa, joten jouduin verestämään ajotaitoani 6 ajamattoman vuoden jälkeen. Ainoa ikävyys tulevassa reissussa on saada lemmikit kiinni ja koppaansa ihan ilman miehistä apua, mr Puoliso on aika velho laittamaan katteja koppaan.

Pst. Tatuointini on nähtävillä tatuointistudio Ink Pistolsin kotisivuilla, luottotatskaajani Tonin galleriassa.

Random

Tällainen pikainen aamupäivitys.

Mitä olen viimepäivät puuhaillut:

Mukava pikku harrastukseni jo usean vuoden ajan <3
Servu: Earthen ring
Hahmo: human mage lvl 85, alchemy ja herbalism
Kilta: Titan Alliance

Uusin harrastukseni:

Kurpitsoille tulee vielä "Halloween-naamat" ja Cthulhu nyt vain sattuu olemaan valkoinen. Aion tehdä vielä klassisen vihreän ja söpön pinkinkin.

Bonuskuva: Minä tätänykyää:





















Jepjep, salama tekee ihmeitä ihonvärilleni. Ja kiloilleni.

Thank Goddess it's friday!

Eilen tuli vuosia täyteen tasan 28. Kitistyäni tarpeeksi ikääntymisestäni, rakas Puolisoni lupasi ostaa minulle lahjaksi rollaattorin. Ei se mitään, kunhan rollaattorissani on sellainen kori tai kassi, johon saa ostokset :D Mitäköhän sille keksisi 30 vuotislahjaksi, ovat jo ensikuussa!

Onnellinen minä sai osan pidennyksistään tänään, loput seuraa ensiviikolla. Väri toimi yllättävänkin hyvin, hieman joudun omaa päätäni sävyttämään. Mutta mikä tunne! Hiusten laatu on loistava, ja ulkonäkö muuttui kertaheitolla. Tuskin maltan odottaa, että loputkin tulevat ja saan uuden tukkani käyttöönkin. Huomenna säntään radiokirppikselle fiilistelemään ja nauttimaan vapaastani, nollaamaan aivoja työkiireiden jälkeen.

Töissäoloa on pahentanut syömättömyyteni. Jostain syystä Champix on aiheuttanut minulle sivuoireitaan vasta nyt, yli kuukauden popsimisen jälkeen. Lääkäri varoitteli sivuvaikutuksista ensimmäisen kahden viikon aikana. Minulle tulee nimittäin tabuista nykyään ihan järjettömän paha olo. Oksetus. Pilleri pitää ottaa aamuisin ja iltaisin, pahin menee äkkiä ohi, mutta se ellotus jatkuu pitkin päivää. Tulos = en saa syötyä oikein mitään. Ei maistu, ei tule oikein nälkäkään. Noh, vaaka näyttää varmaan iloisia lukuja sen johdosta kun ravintoni oli tänäänkin 1 red bull, 1 suklaapatukka ja puoli annosta makaronilaatikkoa. Pitäisi varmaan pitää proteiinijauhetta, hedelmiä tms matkassa jotta saisi pidettyä verensokeria tasapainossa.

Nyt korkkaan lonkeron ja kokkaan Puolisolle. Minä kuitenkaan saa mitään syötyä, niin juodaan sitten.

It's my life.

Viikonloppu ehtinyt sunnuntaihin, ja sainkin mukavasti rentouduttua. Juhlistettiin syntymäpäiviäni, vietin laatuaikaa itseni kanssa ja nautin olostani. Oli mukavaa käydä Puolison kanssa ulkona pitkästä aikaa. Meillä oli aiemmin tapa, käydä kerran kuukauteen ravintolassa syömässä ihan kunnolla, ilman eurorajoituksia. Nyt kun minulla on säästökuuri ja molemmilla tupakkalääkitys (kallein lääke ikinä!), tapa on toistaiseksi jäänyt. Emme ole käyneet ulkona aikoihin, jos on ollut tarkoituskin, joko Puoliso tai minä ollaan jouduttu töihin. Aiomme elvyttää tavan jälleen jahka raha-asiat palautuu ennalleen. 

Tänään on edessä pilates ystävän kanssa ja koitan saada mieleni kohti uutta viikkoa. Sunnuntai on tärkeä päivä minulle, pakko valmistautua henkisesti uuteen viikkoon, koska työni on hektistä ja stressaavaa. Mikään mahti maailmassa ei saa minua maanantaina positiiviseksi, ellen ole sunnuntaina valmistautunut. Omaan sunnuntairutiiniini kuuluu pilates tai muu vastaava liikunta, maanantain valmistelu, kodin järjestäminen, meditaatiota, rentouttava suihku, hyvä ruoka ja rentoutumista elokuvan tai hyvän sarjan parissa. Pahinta mitä tiedän on se, että tuntuu vapaan menevän hukkaan: "taas viikonloppu menny eikä ees huomannut.." Minä todella haluan huomata, että oli juuri viikonloppu!

Ostin itselleni 1 kk tupakoimattomuuslahjan, hiustenpidennykset. En kadu hetkeäkään, että leikkasin hiukseni keväällä, mutta alituista hiusmuutosta kaipaava minä on jälleen kasvattamassa. Pidennykset nopeuttavat asiaa hieman. Ovat kauniimmatkin, oma hiuksistoni muistuttaa pitkänä lähinnä leijonanharjaa. Tilasin ulkomailta, ovat halvempia siellä. Tosin, suomenkin taksoilla maksavat about saman verran mitä ennen paloi tupakan muodossa savuna ilmaan. 

Olen miettinyt elämääni ja sen suuntaa paljon viimeaikoina. Mitä oikeastaan haluan. Elämältäni, ammatillisesti, kodiltani, tulevaisuudelta.. Tavallaan olen pitkin kesää ja syksyä kulkenutkin kohti valitsemaani polkua. Kaikki nämä projektini siisteydestä talouteen, savuttomuus, sosiaalisen median karttelu yms ovat pieniä askelia eteenpäin. Ensimmäinen isompi asia on muutto, ellei omaan asuntoon niin toiseen vuokrattavaan. Samassa yhteydessä menee sisustus uusiksi, nykyisestä säilytetään elektroniikka ja sänky. Kaikki muu menee vaihtoon. Jossain vaiheessa tulen perustamaan oman kampaamon. Vielä ei ole oikea aika sille, mutta jossain vaiheessa. Tätä ei saa tulkita niin, että jotenkin inhoaisin elämääni nyt. Ei, pidän elämästäni ja arjestani. On vain aika uusille tuulille. Tehdä arjesta parempaa. 

On stranger tides

Alkuviikko sujahti taas töissä säntäillessä, töitä on tullut paiskittua ja stressiä on ilmassa. Kodin rauhaan on kuitenkin ihana palata, ja positiivinen ajattelutapa on toiminut hyvin myös stressinhallintana. Nykyään osaan pudottaa työhuolet niskastani samalla, kun vaihdan työvaatteeni takaisin omiini. Ehkä tupakoinnin lopetuksellakin on vaikutuksensa, ennen kaava oli aikalailla: stressaava tilanne -> halu tupakoida -> ei ehdi -> stressaan lisää, koska en pääse sinne savukkeelle. Nyt stressaavista tilanteista pääsee kun hengittelee hetken syvään ja tyhjentää mielen toviksi.

Sain alkuviikosta kuulla, että olen muuttunut viimeaikoina valtavasti, tupakoinnin lopetus, facebookista lähtö, olen (kuulemma) rauhallisempi, järjestelmällsempi, hoikempi... Komentti sai minut hämmentymään. Joo-o, koko kesän ja syksynhän minulla on ollut erinäisiä projekteja. Tietoisia. Mutta en kuitenkaan ole ajatellut "muuttavani" itseäni, että pyrkisin jotenkin uudistumaan. Tietyillä osa-alueilla vain. En tajunnut, että ihminen joka on kanssani tekemisissä joka päivä huomaa muutoksen. Enhän minä itsekään huomaa kokonaiskuvaa, minulla on vain projekteja.

Loppuviikosta toivon voivani vähän hengähtää, että pahimman stressinaiheuttajan pitäisi helpottaa hieman huomisen jälkeen. Ehkä juhlistan lähestyvää syntymäpäivääni jotenkin. Nyt painun nollaamaan aivot Jack Sparrowin parissa.

Läskiä vaiko ei?

Sain kuin sainkin viettää vapaan viikonlopun, vaikka alunperin piti olla lauantaina työvuoro.Vapaasta onnellisena olen nukkunut hullun paljon, siivoillut kotia ja fiilistellyt ihanaa syysilmaa. Eilen Illasta suunnattiin ystävien luo iltaa istumaan. Tarkoituksena oli lähinnä nauttia muutama, eikä vetää kaatokännejä baarissa, mikä on sitä illanviettoa minun makuuni. En niin välitä yökerhoista. Ilta oli mukava, juteltiin kaikenlaista, naurettiin smurffi-biiseille ja kuunneltiin hevisaurusta. Joo-o, ollaan kaikki reippaasti yli parikymppisiä :D

Tuli siis koettua viimein alkoholin nauttiminen ja tupakoinnin lopetus. Ilokseni huomasin, että lonkerot eivät saaneet aikaan mitään tupakkahimotusta. Itseasiassa en osannut edes kaivata. Muut olivat toki vähän hämmentyneitä, että yht äkkiä olemmekin savuttomassa leirissä. Yhä meiltä kysellään sytkäreitä, onko heittää röökiä yms, ja toistaiseksi on ollut aina yhtä erikoista vastata että ei tupakoida.

Toinen iloinen asia on, että kaikista ennakkovaroitteluista huolimatta, en ole lihonnut grammaakaan. Päinvastoin, olen laihtunut lopetettuani tupakoinnin. Vyötäröltä lähtenyt 7 cm. Luin hiljakkoin artikkelin, jossa yhdistettiin tupakointi ja lihominen. Silloin nauroin asialle, tupakanhan pitäisi viedä ruokahalua! Nyt voin nyökytellä olevani samaa mieltä. Laihduin kun lopetin. Tälläkertaa hyväksyin faktan, että saatan lihoa ja että se on ok. Mikä sinänsä on suuri askel minulle, minä en hevillä salli itselleni lihavuutta.

Laihdutin jokunen vuosi takaperin 15 kg. Sen piti olla aluksi pieni muutos elämäntapoihin, alkuperäinen tavoite oli 10 kg. Enkä edes ollut ylipainoinen. Laihdutus oli kuitenkin helppoa ja hauskaa, ja huomasin olevani siinä hyvä kun vauhtiin pääsin. Laihdutuksen loppu osui yksiin taloudellisen katastrofikauden kanssa, eikä minulla ollut varaa lisätä syömistäni. Ei siinä että tosissani edes yritin. Laihdutus jäi päälle kuin itsestään, ja huomasinpa "ilokseni" painavani 49 kg. Aivan liian vähän 165 cm pitkälle naiselle. Vielä 49 kiloisenakin tuumin, että jos vielä pari kiloa. 

Oliko puuha tervettä: No ei lähelläkään. Puolitin mikropuuroannoksen, koska kokonaisessa on liikaa kaloreita. Söin lähinnä näkkäriä, koska siinä on vähemmän kaloreita mitä normi leivässä. Tyypillinen aamiainen saattoi olla ihan omenakin. Banaaneja en juuri syönyt, koska kalorit olivat mielestäni suurehkot verrattuna hedelmän kokoon. Tein paljon kasviskastikkeita, koska kasvis-tomaattisoosissa oli kivan vähän kaloreita. Lihaa en juuri harrastanut, turhan läskistävää. Hesellä/herkuttelemassa kävin n. kerran kuukauteen, ja sekin piti hikoilla lenkkipolulla pois. Alkoholiin en koskenut, join baareissa laittilimua tai vettä ja pompin itseni hikeen tanssilattialla. Onneksi sain työpaikan, ja sain päiviini muuta sisältöä kuin kalorien laskemiset. Töissäkäyvänä en enää ehtinyt samanlaiseen liikuntatahtiin tai kalorivahtiin mitä työttömänä. Muuten olin vaarallisen lähellä anoreksiaa. Nyt kun katson niitä kuvia, en ikinä haluaisi olla niin laiha. Minä olen naisellinen nainen, minussa kuuluukin olla kurvia ja kaarta! 

Mitä tuosta melkein vuoden syömishäiriökaudesta jäi käteen: lihomisfobia. Olen tehnyt paljon töitä mieleni kanssa, että pystyn hyväksymään itseni näin. Toki, usein viittaan itseeni läskinä muka vitsillä: "Väistytkö vähän, läski ei mahdu". Pitäisi lopettaa, en minä ole läski. Muodokas kyllä, mutta en läski. Edelleen se peilistä katsova ihminen on toisinaan liian lihava, sanoo minulle että läski, lenkkipolulle siitä! Onneksi suurimman osan päivistä se on jo hiljaa.

Savutonta elämää.

Raportoinpa jälleen savuttomuuden etenemisestä. Kohta kolme viikkoa polttamatta, ja suoraan sanoen on vaikea kuvitella että olen yleensäkin joskus tupakoinut. En voi uskoa miten tärkeä asia polttaminen minulle joskus oli, miten vannoin että en tasan lopeta. Ainoa syy joka loppujenlopuksi sai minut niin sanomaan oli pelko. Nytkin on pieni pelko ahterissa. Joo, savuttomuus on sujunut loistavasti, suuri kiitos champixille. Bonusta: Unet ovat todella mielenkiintoisia!

Lääkkeet tapaavat kuitenkin olla kuuriluontoisia, niin tämäkin. Väkisinkin pelkään sitä parin kuukauden päästä koittavaa hetkeä, että mitäs sitten kun ei ole enää lääkkeitä tukena. Palaako oloni normaalin lopettajan tasolle, joka ei tahdo saada tupakkaa mielestään? Tuleeko se tyhjä olo takaisin, jota nyt ei ole ollut? Kuinka paljon kokemastani hyvästä olosta, savuttomuuden helppoudesta on korvieni välissä ja kuinka paljon on kiitos lääkkeille? Olisi hurjan hauska tietää. Yritän asennoitua niin, että teen tämän itse, ei lääkkeet. Että oloni on tasan samanlainen kuurin loputtuakin. En haluaisi pelätä kuurin loppumista. Onneksi on kaksi kuukautta vielä aikaa manipuloida itseni uskomaan omaan tahdonvoimaani.

Tuntuu oudolta kun tupakoivat ystäväni kysyvät että miten on mennyt, kauanko olen pärjännyt ilman yms. Jotenkin samanlainen olo kuin että joku kysyisi kuinka kauan olen pärjännyt ilman porkkanaa? Kaipaanko porkkanansyöntiä? Yhtä outoa kun kysytään tupakoinnista. Kaipaanko? No en!

Olen ollut jokseenkin puolikuntoinen tämän viikon, mutta kumman aikaansaava. Kasa rästitöitä on hoitunut kuin itsestään. Ei niin akuutit tehtävätkin on tullut tehtyä samantien, ja haluaisin kovin tehdä nyt sellaisetkin hommat mitä ei vielä edes pysty hoitamaan. Outo minä. Onkohan pihistely syynä siihen, että teen töitä niin innolla! Tai sitten vapaa viikonloppu, haluan nauttia siitä ilman mitään rästejä kummittelemassa mieleni perukoilla! Kovin motivoivaa oikeastaan ajatella, että joulukuussa on sellaiset 150 euroa "ylimääräistä". Sellaista rahaa, joka ennen hävisi joko savuna ilmaan tai turhan kalliiseen työpaikkamatkusteluun. Noh, nekin 150 € kuussa menevät suoraan luottokorttitilille. Veronpalautukset suoraan osamaksuista eroonpääsemiseen. Ehkä sijoitan ne tulevaisuudessa opintolainan takaisinmaksuun, saisi sitäkin lyhennettyä ahkerammin.

Pihistyskuukausi

Tälläkin kertaa kukkarooni muuttaa matti täksi kuuksi. Ihmettelinpä palkkakuitin saatuani, että kumman vähän tulee rahaa! Totesin, että tuloraja ylittynyt, ainakin palkkakuittini mielestä. Itse olin eri mieltä, samoin verokorttini. Palkanlaskija ei ollut sitten huomioinut verokorttini tulorajaa, vaan jättänyt koko vuodeksi entiselleen, viimevuoden tasolle. Ok, joku tarkkaavaisempi olisi tajunnut mokan jo alkuvuodesta, mutta ei se silti oikein ole. Turisin aiheesta töissä hetken, ja summahan voitaisiin hyvittää vielä, moka oikaista. Valitsin vaihtoehdon B, eli nuukailla tämän kuun. Se laittaa minut toden teolla ajattelemaan rahankäyttöäni, koska jäljelle jääneen summan on vain riitettävä! Se on ehdoton ei kaikenlaiselle shoppailulle, alkoholille, biletykselle, ravintoloille, gourmeekokkailuille.

Oikeastaan tilanne sai minut jo havahtumaan. Ensimmäistä kertaa olen näin huolimaton, etten koko vuonna huomaa väärää tulorajaa. Aiemmin ajattelin, että työssäkäyvällä pitää olla elämässä nautintoja, tai tunnen työssäkäynnin turhaksi. Selitin asiaa entisessä blogissani joskus, kuinka tarvitsen shoppailua yms, todisteeksi etten käy töissä turhaan. Miten typerä ihminen voikaan olla! Maksan joitain shoppailujani yhä luottokorttilaskun muodossa, hennesin nettikauppaan on tili, jota tulee kuukausittain lyhennettyä. Löysin osamaksutaivaan hyvän aikaa sitten, ja nyt selvitän tietäni ulos sieltä. Kaupungilla en ole kaupoilla käynyt aikoihin, tupakkaan ei mene rahaa, nettishoppailu on viimeinen rahareikä, joka on saatava kuriin. Ilman tätä köyhempää kuukautta, kun jokainen sentti on budjetoitava, olisinkohan tajunnut pikkiriikkistä ongelmaani nimeltä nettishoppailu.

Aiomme tosiaan ostaa yhteisen asunnon, joten nyt on viimeinen aika muuttaa kulutustottumuksiaan. Jos asumiseen menee enemmän rahaa mitä ennen, jostain senkin rahan on tultava. Se nipistetään shoppailusta, viihteelä olosta, tyyriistä ruokatottumuksista. Täytän juuri ennen Samhainia 28. Olkoon lupaukseni seuraavalle vuodelle, että sinä aikana nollataan luottotili, hyltään osamaksutilit ja kerrytetään eurot omalle tilille lepäämään.

*köh*

Sainpa sitten sen flunssani takaisin. Juuri kun oloni oli normaali, terveeksi luokiteltava, tauti uusi. Nyt jälleen kerran yskitään keuhkoja pellolle, niistetään nenä ruvelle, podetaan kuumeilua ja pysytään pystyssä finrexinin ja teen avulla. Sen siitä saa kun ei pidä sairaslomia, tai ravaa lääkärillä jatkuvasti. Aionko nyt soittaa töihin, että olen kipeä enkä pääse huomenna töihin? En. Liikaa vaivaa vain muille, pakko mennä kuumetta tai ei. Ehkä sitten käyn lääkärillä jos tämä tauti jatkuu vielä joulukuullekin asti. Ei sittenkään pilatesta tänä sunnuntaina, ei sittenkään salireissua tai shoppailua tiistaina. Sensijaan peti, teekuppi, nessupaketti ja läjä Nemi-sarjakuvia.

Puoliso on sensijaan ollut kovin kultainen. Auttoi sunnuntaisiivouksessa, teki ruuan ja keitti teenkin. Onneksi ensiviikonloppu on vapaa. Puolisollakin. Jos olen yhtään enemmän voimissani, hemmottelen miehen piloille kiitokseksi.

The rain comes falling down

Olin koko alkuviikon jokseenkin maassa siitä faktasta, että joudun olemaan jälleen paljon töissä. Loppuviikon koitin kääntää sitä voimavaraksi. Paljon töitä nyt tietää tietenkin lihavampaa tilipussia. Lauantai-vuorot koostuvat lähinnä keikoista, erilaisia tapahtumia eikä sitä tavallista työpaikan arkea. Keikat taas ovat iloinen asia, uusia ihmisiä, uusia kokemuksia sekä kontakteja. Paljon töitä nyt saattaa tietää rennompaa aikaa myöhemmin. Onnistuinkin loitsimaan itseni positiiviselle asenteelle perjantaihin mennessä, ja valmistelinkin tämän päivän keikkahommaa ilolla, siitä huolimatta että piti kohdata pahin painajaiseni: minä autolla parkkihallissa. Onnistuin \o/

Nyt, lauantai-illalla kotosalla, sushit syötynä ja suihkussakin käyty, olen raukealla mielellä. En jaksa ajatella töitä enää seuraavaan 24 tuntiin, vaan nautin lyhyestäkin viikonlopustani. Puolison kanssa puhuttu vakavissaan tulevaisuudesta: asunnon osto. Jepjep, ohan siitä jauhettu jo jonkin aikaa, mutta pankkiin olisi tarkoitus soitella ensiviikolla ja varata aikaa, varmistaa lainantakaajilta että lupauksensa on yhä voimassa. Eräänlaista etenemistä suhteessa sekin, yhteinen omistusasunto. Tälle näppärälle sijainnillemme voimme kyllä heittää hyvästit, mutta mitä "pienestä" bussimatkasta siihen verrattuna, että koti olisi oma, eikä vuokralla. Tuskin maltan odottaa!