tiistai 18. joulukuuta 2012

Walk like a Zombie

Olen toipunut laseroinnista ihan mukavasti. Vasemmassa silmässäni on yhä punainen verenpurkauma, mutta onneksi alkanee sekin vaalenemaan. Silmätippoja kuluu, mutta rakastan tätä silmälasittoman elämän vapautta. Tätä maskeeraajaa ei haittaa edes silmämeikittömyys. Ihan sama, tämä on mahtavaa <3

Tällä viikolla arkeani ohjelmoi työt ja kodinhoito. Lauantaina joskus lähdetään kohti Vaalaa ja Anoppilaa joulunviettoon, ja haluan jättää kaiken mahdollisimman hyvään kuntoon. Haluan kodin olevan mukavasti järjestyksessä, uuden hinnaston kunnossa, oppilaiden työt tarkastettuna ja työpaikkani siistinä. Onneksi tässä on viikkoa vielä jäljellä, ja ehdin käymään tällä viikolla vähän urheilemassakin. Vietävä miten hyvältä tuntui kuntosaleilu tänään. Aion vielä torstaina ja perjantaina, jotta olen lauantain ajomatkaa varten mukavasti jumissa. 

Meikkilakkokin loppuu juuri jouluksi. Ainakin silmäni saa kunnolla levätä, sillä kuka siellä korvessa meikkiä tarvii? No, pitää varustautua perinteiseen joulupäivän baarireissuun. Puoliso vähän sanoi, että ei halua tänävuonna mennä, mutta niin se sanoi viimeksikin. Varmistetaan asia ottamalla baarikamat mukaan: jos baarireleitä ei ole matkassa niin niitä ainakin tarvii! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti