perjantai 27. syyskuuta 2013

Can't you see me standing right here?

Viimepäivät olen keikkunut terveen ja flunssaisen hämärällä rajalla. Kurkku kipuilee ajoittain, nenä on vuotavinaan. Olen joka toinen päivä terve ja joka toinen sairas. Yay. Tekee liikunnan harrastamisesta vähän haastavaa. Tällä viikolla onkin mennyt löysäillessä. Niin salillisesti kuin ruokavaliollisesti... toivottaa nimim. herkkuperse. Lakritsi <3

Huomenna pitäisi alkoholeillakin, peräti kaksissa pippaloissa. Yksi ystävä täyttää vuosia ja toinen pitää läksiäisiä, joten käydään sitten molemmissa. Vieraillaan synttäreillä ensin, sillä läksiäisiä viettävä ihminen on ollut pitkään minulle tärkeä ja halutaan parkkeerata niihin pippaloihin pidemmäksi aikaa. Sosialisointi kuitenkin ilahduttaa, jo oli sellainen olokin että olisi kiva sosialisoida ja juhlia.

Tänään ollaan kaulailtu viinipulloa ja harrastettu hauskoja juttuja:

Minun!

Mr Puolison.

Meidän!
Aiotaan tehdä noita synttäreilleni iso läjä, joten pitihihän sitä harjoitella. Pitänee lähiaikoina vierailla naamiaiskaupassa, tiimarissa yms. mestoissa haalimassa halloweenkamaa partyihin. Lokakuun loppu on liian myöhään, jäätävät jonot ja kaikki loppu, joten olen ajoissa.


Ps. Tarjoon kaljat/siiderit/whatever sille joka tietää mistä biisisistä on otsikon lause ilman googlen kaikkitietävää apua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti