keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Odd One

Pidinpä ihan tietoisesti hiljaista aikaa tovin, ei jaksa joka kerta kirjoitella että kuinka en mitään ole tehnyt tai mitään ei ole tapahtunut. Ei siinä että elämäni olisi kovin tapahtumarikasta nytkään. Aika tavallista arkea, en liiemmin ole sosialisoinut.

Salireissujani on haitannut flunssa, nenä tukossa ja kurkku käheä. Kipu sentään jo hellitti. Josko se tästä ja pääsisin salille loppuviikosta. Töissä on ollut vähän valitettavan hiljaista, saisi kohta taas vilkastua. Tosin ex pomoni sanoikin, että vuodessa on kaksi hiljaista kautta, tammikuu ja koulujen alun jälkeen. Joten kuuluu vissiin jotenkin kuvioon tämä hiljaisuus. Tosin, töitä on siltikin enemmän mitä Hervannassa keskivertopäivänä. Tarvitsen kuitenkin rahaa, Hervannan hiljainen kevät/kesä aiheuti lovin lompakkoon jota yhä paikkailen.

Marraskuussa mennään pienellä porukalla viettämään spa-viikonloppua Tallinnaan. Oltiin keväällä isommalla lössillä Tallinnassa, ja saman jengin reissu olisi tiedossa. Aion niin rentoutua! Toinen suunniteltu reissu sijoittuu ensi kevääksi. Puoliso pelaa Eveä ja Dustia, ja keväällä on fanfest Islannissa. Puoliso haluaa sinne, joten Islanti kutsuu. En itse ole peleihin perehtynyt, mutta enköhän minä keksi tulen ja jään maassa jotain mielekästä tekemistä. Säästäminen - sitä pitää nyt harrastaa!

Omaa turkkianikin leikkautin. Meni hermo siihen tiskirättiin, jonka rumuutta fiksailin klipsipidennyksillä. Tarvitsen vain tuuheaan turkkiini melkein 2 pakettia klipsejä, joka siis painaa päänahkaa ja saa kivistämään kunnolla. Leikkautin sitten sivusiilin, isomman mitä aikaisemmin. Tämä jatkuu taakse. Kiinnittelen klipsit vain toiselle sivulle. Ex pomo sanoi mun näyttävän Veli sikiölle :D Otin kohteliaisuutena.  Itse mietin, että jos olisi yhä rillit, näyttäisin Skrillexille. Mutta rakastan rokkitukkaani, tämä toimii myös lyhyenä. Kuvia? Ei ole.

Niin, päätin sitten pitää ne synttärijuhlat. Pidän ne halloweenina la 2.11, kotosalla. Piti pitää aiemmin, mutta kaveripariskunta pitää tuparit juuri silloin kun alunperin meinasin, joten lykättiin sitten.  Parille kaverille vihjailin aiheesta jo näin hyvissä ajoin, ihan siksi että osa ystävistäni on buukannut viikonloppunsa jo lokakuun puoliväliin asti täyteen. En kuitenkaan ihan vielä kehtaa sitä eventtiäkään aiheesta luoda :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti