Syksy. Myönnettävä on, että nautin siitä kauniin aurinkoisesta versiosta enemmän mitä tästä sateisen harmaasta. Silti ajattelin sännätä fiilistelemään syksyä Suolijärven lenkkipolulle tässä viikonlopun aikana. Sitä on kierrettävä Suolijärveä vielä kun voi, talvella siellä on latuja. Ja minä en hiihdä.
Onneksi työrintamalla on taas vilkastunut, ja töitä on jälleen ollut ihan jees. Siltikin erittäin mukavaa kun ei tarvi olla kokoajan huolissaan eurotilanteestaan. Kuitenkin, peruttiin Islannin-aikeemme juurikin rahan takia. Kaikki olisi pitänyt varata juurikin nyt, ja ihan sitä tonnia ei just nyt löydy mitä lennot, majoitukset ja liput tulisi kysymään. Noh, nautitaan Tallinnan kylpyläreissusta sitten senkin edestä.
Innostuin viikolla luomaan eventin facessa synttäreihinikin. Ihan siksi näin aikaisin, että muualla tulevilla olisi aikaa pläänätä asiaa jos haluavat paikalle. Lisäksi, itselläkin alkaa aikataulu lokakuun viikonloppuihin olemaan aika täysi, joten hyvä kai se oli ajoissa ilmoittaa. Tosin, tulijoita on ilmoittautunut vasta 3 kpl. Noh, bileet se on viidellä henkilölläkin, jääpähän enemmän boolia :D Eivaan, en edes odottanut että kaikki tietäisi suunnitelmistaan niin pitkälle. Halloweenpartyt kuitenkin, la 2.11. Perinteiset bileet halloweenteemalla. Ajattelin panostaa koristeluun, tehdä jonkin kieronvärisen boolin ja tarjoilussa vähän halloweenailla. Itselläni on tarkka ruokavalio, mutta josko sitä tuolloin hölläisi. Ohjeistin kuitenkin, että jos joku nyt haluaa lahjoa jotenkin niin ei mitään syötävää. En ilahdu kuitenkaan mistään makeasta, koska makea ja sokerinen on minulle vähän ongelma.
Materialöydön tein, ebaysta Lip Servicen Secret garden -sarjan paidan, joka on älytön harvinaisuus. En tiedä mahtuuko paita ylleni olkapäistä, paita on hieman naftia kokoa ja olen aika harteikas... Noh, ehkä kiikutan sen ompelijalle jos se ei mene. Pakko se oli kuitenkin saada. Länttään kuvaa jahka saapuu, ei auttanut googlen kuvahakukaan nyt.
Olen tainnut tästä mainita jo, mutta saliharrastuksen kääntöpuoli on ehdottomasti se, ettei kuteet sovi. Housut voi istua vyötäröltä ja pituudesta, mutta reisistä liian tiukka. Paita voi olla muuten hyvä, mutta joko tiukka hauiksista tai harteilta ei istu. Kauluspaitoja en edes koita. Tai peltifarkkuja. Nahkahousut sensijaan ovat iloinen asia, joustavat mukavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti