maanantai 30. syyskuuta 2013

Last't call for alcohol

Ei mennyt taas kaikki ihan niinkuin ajatuksena oli... Kahdet pippalot+kova niukkakalorinen dieetti = minä kännissä kuin käki. Kotona olin jo puoliltaöin, en muista paluusta kotiin tai viimeisistä bilehetkistä about mitään. En ollut syönyt päivän aikana mitenkään paljoa, ja aikamoisella dieetillä ollut viikon, joten hattuunhan se alkoholi hujahti ja äkkiä. Toivon vain etten tehnyt tai sanonut mitään typerää, vaikka humalatilani vuoksi nolasin itseni nyt joka tapauksessa. Sitä sattuu, mutta vituttaa se silti. En normina ole sellainen kääliö. Onneksi Puoliso oli matkassa ja hoiti minut kotiin, olisin luultavasti jäänyt Mortus:n vaivoiksi muuten. Olin taatusti vaivaksi ihan tarpeeksi jo nyt.

En voi muuta kuin pyytää anteeksi, toivon etten pilannut mitään ja loppujuhlat menivät mukavasti.


Voin vakuuttaa että kova humalatila kostautui eilen. Krapula oli komia, ja ajatus viinasta oksettaa vieläkin. Onnistuin oksentamaan pidennyksillekin. Lyhyt tukka for the win. Noh, pari viikkoa onkin väliä ennen kuin on jotai sovittua menoa mihin liittyy juhlimista. Ehkä toivun siihen mennessä. Mikäli haluan toipua, sen verran kova kolaus tuo humalainen örvellykseni oli egolleni.

Tästä viikosta on tulossa aika normi viikko vain. Dieettiä jatketaan viikonlopun mässyjen jälkeen, mutta salia vältän hetken, sillä olen ollut loppuviikosta aika flunssainen ja poskionteloni muistuttavat olemassaolostaan siihen malliin että ehkä parempi näin hetken.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti