Takkukuvaa.

Kuten joskus luvattua, tässä nyt kuvaa takkusista:

Rakas Hullu

Saatiin kerrottua muuttouutinen Puolison perheelle ja sisaruksille. Tyypit ilahtui, erityisesti Puolison veljen vaimoke. Oma perheeni ei tiedä, enkä ihan heti kerrokaan. Tulee yritysasioista kuitenkin vääntöä ja tuhat "hyvää" neuvoa mitä mun nyt pitää ja tarvii tehdä. Ja miten Oulu on kauhean huono idea, kun Turku ja Raisio olisi niiiiiiin paljon fiksumpia ajatuksia ja miten minä nyt olen huono yrittäjä ja juureton ihminen.

Sattuneesta syystä en höpötä asiasta sosiaalisessa mediassa sen enempää. Vihaan elämäni selittämistä, joten pääsen helpommalla kun en kerro kellekään mitään. Toistaiseksi. Viimeistään elokuun alussa sitten voi muutella asuinpaikaksi facessa "Oulu". Ystäville nyt voisi, ainakin valikoiduille sellaisille, mutta toistaiseksi pidän mieluusti osalta asian pimennossa. Miksi minulla ei ole tarpeeksi selkärankaa, jotta voisin todeta kaikille uteliaille että bisnesasiani ovat täysin omiani? Että tosiasiassa en kadu yhtään mitään, vaikka yritys ei onnistunutkaan. Olisin luultavasti katunut yrittämättömyyttä jos tähän en olisi ryhtynyt. Niin ja armas vuokranantajani ei tiedä päätöstäni. Kerron alkuviikosta.

Mikä Oulussa sitten muutoin viehättää paitsi Puolison perhe? No kaupunki itsessään. Sopivan kokoluokan kaupunki, jossa on luontoa lähellä. Ja meri. Olen kasvanut meren äärellä, viettänyt lapsuuteni kesät Turun saaristossa veneillen tai ystävän mökillä. Järvi ei ikinä korvaa merta, ja kaipaan meren lähettyville. Pelkästään se merituuli ja se ilma on rakkautta. Lyhyt matka pohjoiseen on plussaa, en ole koskaan käynyt Oulua ylempänä. Haluan kokea Lapin ruskan!

Viikonloppuna olisi ystävän synttärit, mutta olo on flunssainen, joten saa katsoa että kyetäänkö paikalle. Voi hyvin olla, että niistän nenääni tyhjäksi koko viikonlopun jos tämä olo tästä vain pahenee. Salikäyntien lihaskipu ja naistenvaivat tuovat oman mukavan lisänsä tähän fiilikseen kun kurkku on karhea ja alkava nuha ärsyttää.

Muutenkin olen perunut osallistumisemme about mihin tahansa juttuun tän kevään ajalta. Joka sentti pitää säästää, ihan siksikin että mun firma ei juuri voittoa tee, pikemminkin päinvastoin. Ja joka sentti pitää säästää, joudutaanhan muuttamaan. Ja ihan ilmankin Oulua muutettaisiin, tuleehan tuohon se remppa. Saatan kuitenkin odottaa kevättä ja kesää aika tavalla, järjestelyitä yms. Muutosta.

Don't stop believing

Ilmoitusluontoinen asia.

Me ollaan näillä näkymin muuttamassa tosissamme Ouluun elokuun alussa. Heinäkuun lopussa mulla päättyy vuokrasopimus yrityksen tiloissa. Heinäkuun lopussa pitää muuttaa tästä Hervannan kämpästä pois. Touko-Kesäkuussa pistän siis duunia hakien Oulusta. Puoliso myös. Onko Oulu pysyvää? Saa nähdä. Ehkä. Ehkä ei. Tämä on reitti, joka minun on nähtävä loppuun. Sydämeni sanoo niin. Tiedän, että on ihmisiä joita tämä päätökseni loukkaa. Pyydän sitä anteeksi.

Mun korttitaloni alkoi romahtelemaan tuossa joulun tienoilla pahasti. Jokunen merkintä sitten siitä on ihan päivityskin todisteena. En vain raottanut ollenkaan, että mikä niin suretti. No nyt sen sanon: yritykseni ei kannata. Tulos on jatkuvasti aika plusmiinusnolla. En jaksa taistella. Palaan palkoilliseksi, mutta en koululle enää koskaan. Samaan kohtaan kun tajusin firmani "kohtalon", sukset meni vuokranantajani (ex-pomoni) kanssa ristiin. Ollaan jonkin verran niitä suksia saatu selviksi ja se sortunut korttitalokin kasattua sen verran että pärjään loppuajan vuokrasopparista.

Ehkä voin nähdä nyt ihmisiäkin taas. En kestänyt kohdata viattomia kysymyksiä arjesta ja yrityksestäni, olisin itkenyt kuitenkin. Hauras olen yhä, mutta voimistumaan päin. Tunnelin päähän syttyi se valo. Tämä ahdistus ei ole ikuista. Puoliso on ollut ilmiömäinen. Tuki ja turva. Seissyt rinnallani ja pyyhkinyt kyyneleitäni. Se ihminen, joka on osoittanut olevansa tukenani niin hyvässä kuin pahassa. Ainoa ihminen koskaan, joka on vapaaehtoisesti halunnut olla kanssani synkimpinäkin aikoina. Varmistanut, että olen kunnossa silloinkin, kun kätken kaiken naamion taa. Kukaan ei ole koskaan pystynyt samaan. Menen sen miehen kanssa tämän jälkeen vaikka Siperiaan jos hän pyytää. Rakastan Puolisoa enemmän kuin koskaan.

In lööv

Psst.

Nää takkujatkot on mahtavat <3 <3

Päänahka hieman hellänä ja niskat kipeenä, mutta tää kampaus oli rakkautta ensitakulta!

Kuvaa sitten later on kun oon vähän vähemmän räjähtänyt naamaltani.

Twenty Four Hours

Hähä, sain ekan jeesuskommentin \o/

Tästä ny mitään nää~

Tosin, taisi olla jokin botti, ihan siksikin, että englantiahan jaarittelen tässä blogissani tasan otsikoiden verran ja kommentti oli englanniksi. Ehkä joku on aistinnut pakanuuteni?

Takkutukan elämä tähän asti on aika jännää. Joo, nää rastathan ovat ihan vauvatakkuja vielä, eivätkä aitoa rastaa näheneetkään, mutta silti. Kampaa käytän tasan otsatukkaani nykyään, hoitoaineet vien töihin ja tukan kuivuminen kestää kauemmin jopa näin vauvatakkuvaiheessa. Tuli muuten suihkukaappiin tilaa kun poistin hoitispurkit hyllystä! Nukun toistaiseksi huivi päässä, ettei rastat hankaudu toisiaan vasten ja tule sellaista variksenpelättipehkoa. Pysyvätkin paremmin kurissa yön ajan sillai.

Värjäsin eilen pehkoni tummemman punaiseksi, ihan siksi että ne jatkot on helpompi saada samaan sävyyn kun ei ole mikään mun oma jännä sekoitus vaan tietty purkki mistä väri on kotoisin. Torstaina tulee sitten jatkot. I can't wait! Ei näitä auki kauheasti nimittäin pidellä vielä, on sen verta lyhyet että näillä on oma tahto ja näytän dorkalta kun takut sojoittelee minne tahtoo. Rastoittamisessa meni oma tovinsa, ja vaikka tukkaa on vain puolessa päässä, takkuja on kuulemma koko pään edestä. Mutta arvashan sen, mun supertuuhee lettini... Tätä on valtavasti kaljuista huolimatta. Ja ei, sivusiilit ei häviä mihkään vaikka takkutukka olenkin.

See? Kyllä ne siellä on!

En ole tainnut oikeastaan koskaan aiheesta sen enempää puhuakaan, että olen haaveillut takuista jo hyvän tovin. En ole ikänä uskaltanut edes ajatella asian toteuttamista sen uskomuksen takia, että jos kyllästyy niin eessä on kalju. Joo, lyhyt tulee, mutta joku on saanut avattua polkkamittaiseksikin, niin ihan klani ei ole pakollinen. Rastat on muuntautuvainen kampaus, jota on aika jännä laitella pidempänä, saa väkerrettyä vaikka mitä solmujuttuja yms. Itsehän taatusti koristelen näitä jahka tosiaan tulee ne jatkot. Soudin ja huovin asian kanssa hyvän tovin. Nähdessäni jotkut hienot rastat fiilis oli että "joo, minäkin!", kun taas nähdessäni jonkin epämääräisen pehkon "nohyi, enn...". Kai sitä tajusi, että jos on luotettu tekijä ja hoitaa kampaustaan hyvin, niin rastatkin ovat siistit, eivätkä senoloiset että siellä asuu jotain elävää.

Samassa yhteydessä voin kumota pari muutakin myyttiä kuin tuon kaljujutun, jos joku nyt yhä miettii. Ensinnäkin, näitä voi kyllä pestä. Kunhan vaan antaa kuivua kunolla pesujen välillä. Kerran-pari viikossa yleensä. Itsehän pesin ihan aukinaista tukkaa sen kerran-pari viikossa (kihara ei rasvotu), joten omalla kohdallani ei muutosta tässä. Ja näin vauvatakkuvaiheessa kuivaa vielä suht nopeeta, että toistaiseksi sen kun pesen jos niin haluan. Suihkussa ja saunassahan voi käydä vaikka joka päivä, kunhan ei sitä pehkoaan kastele. Toiseksi, nää haisee vain, jos ei pese, tai jos pesee liikaa ja homehtuu. Rastat voi homehtua, jos ei anna pesujen/kastelujen välillä kuivua. Kolmanneksi, näissä ei pesi yhtään mikään sen todennäköisemmin mitä suorassa tukassakaan. Joku täikommuuni olisi kyllä vittumainen, sillä eihän tätä voi täikammalla aukasta. Mutta kyllä se täishampoo rastoillakin tehoaa. Niiden poisottaminen on vaan oma hommansa. Ja ei takkutukkiin täit tartu sen todennäköisemmin mitä suoraankaan. Vaikka pesis pehkonsa kolmesti päivänaikana normishampoolla ja harjais 100 vetoa tuntiin niin ei se täin olemassaoloon vaikuta. Kuten todettua näitä voi kyllä värjätä, tehdä about kaikkea mitä suorallakin tukalla. Luultavasti jaksan väkertää kampauksiakin erilailla, sillä nyt ylituuheessa tukassani on valmiit ositukset! Aina jos olen aiemmin jotain kampauksia yrittänyt niin hermo on mennyt hyvin äkkiä. Tukkaa liikaa ja peilin kautta vittumainen väsää. Ehkä läjäytän uutta kuvaa sitten loppuviikosta :)

Pikkupeikko takkutukka

Guess what.

Mulla on rastat.

Ens torstaina tulee näihin omiini jatkeet. Oma pehko kun on sen verta lyhyt, että jatkot ovat pakolliset ellen halua näyttää siililtä. Tosin, nää on mahtavat jo nyt. Tuskin maltan oottaa että saan ne jatkot <3

One day like this

Olo alkaa pikkuhiljaa olemaan aurinkoisempi mitä viimeisen kuukauden aikana on oikeastaan kertaakaan ollut. En vieläkään tunne oloani kovinkaan sosiaaliseksi enkä taida haluta sosialisoida vieläkään toviin. Mutta valoa on tunnelin päässä että joskus saatan kaivautua ulos kolostani. Turhautuminen kaikkeen on edelleen kuitenkin suht voimakas, ja pinnani on aika lyhyt. Mietinkin taannoin, että jos jostain syystä menisi Puolison kanssa poikki ja olisin työtön, erakoituisin taatusti aivan täysin vain siksi, kun ei vain huvita mikään tai kukaan. Ilman Puolisoa oon joku potentiaalinen hullu kissanainen :D

Turmion kätilöiden keikka vähän kaivelee kun missaan, mutta eipä siihen marina auta. Säästöä se pienkin on. Rahassa onkin yksi suurin syy, että en juuri minnekään mene. Ei ole varaa oikein tehdä mitään, ja suurin osa sosiaalisesta tekemisestä kysyy euroja. Ja ennen kuin kukaan ihmettelee, että eihän sitä aina ole pakko ryypätä tai shoppailla, että voi sitä kahveellakin käydä - niin ei ole muuten rahaa siihen parin euron sumppiinkaan just nyt.

Viime viikot arkeni on ollut kiireistä muutenkin. Aamulla salille, sieltä koululle tunteja pitämään. Puoliltapäivin kampaamolle ja siellä jatketaankin ilta seiskaan. Mukana sitten sen mukaisesti evästä ja kamaakin että liikkeellä ollaan sen 12 h kerrallaan. Kotiin tullessa alkaa olla aika puhki, että eipä sitä yhteistä aikaa Puolisonkaan kanssa oikein ole ollut. En muista koska oltaiisin istuttu pöydän ääressä päivällisellä yhdessä. Pitäisi ehkä ottaa taas tavaksi syödä yhdessä ja panostaa arjen romantiikkaan. Onneksi Puolison kanssa pyyhkii hyvin noin niikuin yleisesti ottaen.

Hieman huolettaa kun lupasin ruokkia kaverin kissat niiden loman ajan. En vain luvatessani ottanut tätä arkeani huomioon, että enhän minä ehdi käymään siellä muuten kuin kerran päivässä, about kahdeksalta illalla! Pitänee ottaa yhteyttä että onko riittävän usein vai haluavatko etsiä jonkun toisen, jolla on enemmän aikaa.

Suru on kunniavieras

Viikonloppuni vierähti rauhallisissa merkeissä kotosalla. Perjantaina tosin käytiin leffassa jälleen, katsottiin Dallas buyers club. Oli hyvä, suosittelen. Erityisesti Jared Leto ja Matthew McConaughey tekivät loistosuoritukset. Jared Leton Rayon oli suorastaan halattavan symppis hahmo. Aihe sinänsä oli vakava ja ajatuksia herättävä, tyypin piti rikkoa lakia pysyäkseen elossa niinkin pitkään. Nyt synttärilahjalippuni ovat käytetty ja saa katsoa koska on taas varaa käydä leffassa :(

Lauantaini oli melkein vapaa, kävin töissä tekemässä vain yhden leikkuun. Fiilistelin vapaatani katsomalla yhden suosikkileffoistani, Repo the Genetic operan. Saunottiin ja nukuttiin runsaasti, mikäs sen mukavampi tapa viettää viikonloppu.

Perjantai vähän jännittää, olisi vanhojentanssikampaus ja meikki. Eiköhän se suju ihan ok, mutta kun nuo nuoret neitoset ovat aika tarkkoja, ja ajankohta on 7.00 kun pitäisi synnyttää jotain luovaa ja nättiä. Kiva. Lauantainakin olisi kampaus.. Ei, en ole mikään kampausten ylin ystävä. Ehkä siksi se pe vähän jännittääkin. Perjantaina olisi Turmion Kätilöt Yo-talolla, mutta väliin jää aiemmista aikeistani huolimatta. Ja minkäs muunkaan takia kuin rahan.

Eipä siinä, pt-projektissani kiristettiin ruokavaliota dieetin puolelle, hiilarit ja kalorit alas. Toisin sanoen, en nyt viitteisi kaupungilla pyöriä senkään takia. Pysyn dieetissä paremmin kun ei ole houkutusten äärellä. Siinäpä onkin haastetta kerrassaan kun rakennan itelleni tätä vähähiilarista, kuitu- ja proteiinirikasta kasvisruokavaliota :D Eipä paljoa rafloissa tai kylässä käydä kun suunnilleen vain minä yksin saan aikaan sapuskoja jotka sopivat minulle a) kaloreiltaan b) kuiduiltaan c) proteiineiltaan d) vatsalleni e) maultaan. Lihakin toki menisi, jos vaan maistuisi. Muttakun ei maistu. Yök. Ajatuskin pistää etomaan...

The circle

Turhaudun jälleen kaikkeen ja vetelen asioita uusiksi huolella. Joulunahan se vähän alkoi, vaihdoin tukkani mustasta kupariseksi ja turhauduin kännihakuiseen juomiseen. Enkä päissäni ole sen koommin ollutkaan. Nyt sitten heittelin vaatekaapista läjittäin rättejä pois, mutta suurimmaksi osaksi turkiskuoriaistuhojen vuoksi. Jätesäkillinen on tällä hetkellä menossa poistoon. Tilallekin on muutama löytänyt facebookin kirppiksiltä, mutta hieman erinäköistä minua. Näytän paikoitellen joltain gootin ja hipin välimuodolta. Näätte sitten joskus kun virkistäydyn täältä omasta erakkomaailmastani ja suostun tapaamaan muitakin kuin asiakkaitani ja Puolisoa.

Ruokapuolelta kasvikset ovat jälleen vallanneet lautastani, protskutarpeesta huolimatta ahdistaa ja etoo lihan syönti ja illan menuuksi valikoitui kasviscurry. Huomenna teen sitten läjäpäin seitania gluteenijauhoista. Pitää kai paistella noita kanoja Puolisolle, se ei ole niin kasvisituhippi mitä minä vaikka kiltisti pöperöitäni syökin. Kai minä taas jonkin ajan kuluttua kyllästyn pupunruokaan, mutta just nyt ei kana ja pihvi maistu.

Olin halata oppilastani tänään. Sain nimittäin kuulla häneltä, että hän pitää minua aika hiljaisena tyyppinä. Voi nainen ilahtua! Ja oon varmaan joku ainoa tyyppi, joka moisesta ilahtuu. Hymyilin asian takia lopputyöpäivän. Viimein! Minä & hiljainen samassa lauseessa!

En kyllä aina itsekään pysy mielialojeni perässä. Saan näitä "kohtauksia" aika ajoin, kun turhaudun ja tympäännyn kaikkeen. Aiemmin ovat menneet aika nopeaa ohi, mutta jostain syystä tällä kertaa vetelen osio kerrallaan elämääni uusiksi. Ulkonäköä, vaatetusta, lautasen sisältöä, soittolistaa, ja katsotaan nyt lähteekö kaupunkikin vaihtoon. Onneksi Puoliso on aika leppoisan joustava, ja näkee sen tärkeimmän. Oppinut vuosien varrella mukautumaan minuun, vaikka olen taatusti hyvin erilainen tyyppi kuin se jonka hän tapasi n. 8 vuotta sitten. Eipä siinä, ei hänkään ole se sama mies. Ehkä se salaisuus on siinä, että jaksetaan tutustua toisiimme yhä uudelleen, rakastua yhä uudelleen.

This kind of lonely

Siinä missä viime viikonloppu meni viihteillessä ja viikko töitä tehdessä, niin tämä viikonloppu ollaan oltu keskenämme ja lähinnä kotosalla. Kumpikin meistä oli töissä lauantain, mutta muuten ollaan rentouduttu Viikinkien ekan kauden parissa. Toista odotellessa <3

Käväisin myös puntilla, ja lähinnä ketutti kun tuntui koko Hervanta päättäneen saleilla samaan aikaan. Ajattelin aterioida ja sännätä lenkille tästä vielä. Vähän aerobistakin kehiin. Treenit kulkee, ja ruokavaliokin.. jotenkin. Sain pt poppoolta ruokavalio-ohjeet, mutta mun kronkelin herkkä masuni ei sitten sulattanutkaan settiä sellasenaan, vaan kuituja oli lisättävä. Onneksi sain suht vapaat kädet, kunhan makrot ja kalorit pysyy about siinä mitä he säätivät. Muutama hapankorppu kehiin ja masuni kehrää jälleen.

Ensiviikosta tulee jälleen iltaduunivoittoinen, heti huomenissa menee sitten kasiin asti. Tiistai-torstai väli niinikään kuuteen tai seiskaan. Iltavapaa? mikä se sellainen on? Miinuspuolena tässä iltavoittoisessa työssä on se, että en juuri jouda ystäviä tapailemaan. Kun viimein pääsee duunista kuuden-seiskan maissa, juteltuaan asiakkaille koko päivän, ihan vihoviimenen juttu mitä haluaa tehdä on sosialisoida vähän lisää. Läyskyttää kuulumisistaan vähän lisää, olla seurallinen vähän lisää.

Kun pääsen duunista, haluan olla itsekseni ja hiljaa. Harva istuu kotimatkalla edes täydessä bussissa viereeni, taidan näyttääkin siltä että "Puhu mulle niin puren pääs irti!" Sitä haluaa olla ilman velvoitetta viihdyttää ketään tai puhua kenellekään. Puoliso ymmärtää tämän, ja toivon ettei kukaan ystävä loukkaannu jos en nyt heti juokse solmimaan kahvitteluhetkiä, ryyppäjäisiä tai shoppailureissuja kun ehdotetaan. Rakastan ystäviäni ja on aina ihana nähdä, mutta asiakaspalvelijan ja yrittäjän duuni on uuvuttavaa. Enimmäkseen henkisesti. Olen paikoitellen aika erakko. Päästän lähelleni vain kissat ja Puolison.