Turhaudun jälleen kaikkeen ja vetelen asioita uusiksi huolella. Joulunahan se vähän alkoi, vaihdoin tukkani mustasta kupariseksi ja turhauduin kännihakuiseen juomiseen. Enkä päissäni ole sen koommin ollutkaan. Nyt sitten heittelin vaatekaapista läjittäin rättejä pois, mutta suurimmaksi osaksi turkiskuoriaistuhojen vuoksi. Jätesäkillinen on tällä hetkellä menossa poistoon. Tilallekin on muutama löytänyt facebookin kirppiksiltä, mutta hieman erinäköistä minua. Näytän paikoitellen joltain gootin ja hipin välimuodolta. Näätte sitten joskus kun virkistäydyn täältä omasta erakkomaailmastani ja suostun tapaamaan muitakin kuin asiakkaitani ja Puolisoa.
Ruokapuolelta kasvikset ovat jälleen vallanneet lautastani, protskutarpeesta huolimatta ahdistaa ja etoo lihan syönti ja illan menuuksi valikoitui kasviscurry. Huomenna teen sitten läjäpäin seitania gluteenijauhoista. Pitää kai paistella noita kanoja Puolisolle, se ei ole niin kasvisituhippi mitä minä vaikka kiltisti pöperöitäni syökin. Kai minä taas jonkin ajan kuluttua kyllästyn pupunruokaan, mutta just nyt ei kana ja pihvi maistu.
Olin halata oppilastani tänään. Sain nimittäin kuulla häneltä, että hän pitää minua aika hiljaisena tyyppinä. Voi nainen ilahtua! Ja oon varmaan joku ainoa tyyppi, joka moisesta ilahtuu. Hymyilin asian takia lopputyöpäivän. Viimein! Minä & hiljainen samassa lauseessa!
En kyllä aina itsekään pysy mielialojeni perässä. Saan näitä "kohtauksia" aika ajoin, kun turhaudun ja tympäännyn kaikkeen. Aiemmin ovat menneet aika nopeaa ohi, mutta jostain syystä tällä kertaa vetelen osio kerrallaan elämääni uusiksi. Ulkonäköä, vaatetusta, lautasen sisältöä, soittolistaa, ja katsotaan nyt lähteekö kaupunkikin vaihtoon. Onneksi Puoliso on aika leppoisan joustava, ja näkee sen tärkeimmän. Oppinut vuosien varrella mukautumaan minuun, vaikka olen taatusti hyvin erilainen tyyppi kuin se jonka hän tapasi n. 8 vuotta sitten. Eipä siinä, ei hänkään ole se sama mies. Ehkä se salaisuus on siinä, että jaksetaan tutustua toisiimme yhä uudelleen, rakastua yhä uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti