Heti kun sain eiliset tunnit alta pois, vitutuskin laantui hieman. Ei ota aivoon ihan niin pahasti, mitä vielä maanantaina. Päätin myös ryhdistäytyä syömisten puolesta. Yhä sapuskointi etoo, mutta päätin että jos pakotan itseni syömään niin voin pakottaa sitten edes terveellisen ruuan kanssa. Ja tiedän, että kyllä tää taas pian ohi menee ja ruoka alkaa maistumaan normaalisti. Sitä odotellessa ei tarvi mättää, sillä ei minun tee mieli epäterveellistä paskaakaan, etoo yhtä lailla.
Ylihuomenna olisi lähtö Ouluun ja työhaastatteluun. Jännittää. Olen optimistinen ja uskon saavani paikan, mutta jännittää silti. Toivottavasti päättävät nopeasti. Haluan jo järkkäillä asioita kohti Oulua. Siihen mulla riittää motivaatio! Koululla entinen Pomo ei tahdo millään uskoa, että olen oikeasti muuttamassa Ouluun. Olen aivan varma, että se olisi kohta tarjoamassa mulle taas jotain työtä tms. Niin se on aina tähän asti tehnyt. Nytkään se ei ole tehnyt elettäkään löytääkseen yritystalouteen toista opea. Pomon ilme oli aika mielenkiintoinen kun sanoin meneväni Ouluun haastatteluun. Kai se sille kohta valkenee, että olen tosissani. Sen tiesin kyllä koko ajan, että jos haluan tosissani koulusta eroon, sama kaupunki ei hetkeen tule kyseeseen. Olen hyvä diili niille. Yritystaloudet kahdelle ryhmälle, kampaamopuoli ja maskeeraus samassa paketissa ja sangen edullisesti. Saattaa joutua korvaamaan mut kahdellakin uudella opella. Mutta enää en ole heikko ja anna periksi. Mun open urani on niin ohi!
Pitää perjantaiksi tehdä kasa valmisteluja. Pestä ja valmistella työhaastatteluvaatteet. Pakata kaikki muu tarpeellinen. Järjestää todistukset yms. paperit kuntoon, siirtää yksi asiakas.... Tekee oman lisänsä kun pitäisi olla jotenkin edustava ja fiksu, eikä mene vaan Puolison perhettä tapaamaan. Mutta ootan tota Oulunreissua ihan siitäkin syystä, että näen Puolison Veljen & vaimokkeen. Ihania tyyppejä <3 Luvassa taatusti hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti