Noin viikko lääkitystä takana ja nyt alan oikeasti huomaamaan jotain muutosta. Olo on pirteämpi, vähemmän sumuinen, en nuku ihan niin montaa tuntia, on taas huvittanut tehdä esim. ruokaakin. Olen jaksanut taas tehdä itsellenikin jotain, en enää aina pukeudu verskohin. Olen lämmennytkin hieman. Aiemmin siis sormeni olivat aina ihan hyiset, ja palelin aika herkästi. Nyt en ole ihan niin hyinen.
Ero entiseen on hiuksenhieno, mutta minulle jo merkittävä. Sillä, että tukkaa lähtee yhä ihan sairaasti tai että olen edelleen hiton lihava, ei ole mitään merkitystä. Pääasia että en ole enää niin hurjan väsynyt. Ellen olisi saanut lääkitystä, olisi sairasloma ollut seuraava vaihtoehto. Ajalle x, sillä se väsymys ei nukkumalla lähde.
Sitä oloa on vaikea kuvailla, mikä se "väsymys on". Unimäärästä riippumatta olet aina valmis päiväunille. Olo on sumuinen ja vittuuntunut, ärsyynnyt helposti. Syöt liikaa ja epäterveellistä vähän huomaamattakin, mikään terveellinen ei oikein edes maistu. Ei ole ruokahalua, joten sitä syö mitä sattuu, yleensä jotain korkeaenergistä. Muitakin oireita on, tukka on kuiva ja sitä lähtee ihan tolkuttomasti. Jatkuvasti kylmä ja sormet ja varpaat ovat ihan hyiset. Kuukautisetkin ovat omituiset. joillain jää pois kokonaan, itsellä muuttui malliin "niagaran putous" - hommaa vaipat. Ja niiden aikanahan vasta väsyttääkin! Vatsa toimii miten sattuu, lähinnä ei toimi. Ihosi on erilainen, oma ennen rasvainen sekaihoni oli yht äkkiä kuiva. Et jaksa nähdä ketään, töissä käynti ja arkikin on haaste. Onnittelet itseäsi kun jaksoit pestä pyykkiä. Voisikohan palkita itsensä suklaalla? Neuvottelet puolison kanssa imuroinnista, et millään jaksaisi. Itse hain Puolisolle ennemmin ärrältä sikspäkin kuin että silittäisin oman mekkoni. Huokaiset syvään jos toinen haluaisi lasagnea, tai tehdä itse pitsaa. Ihan liian vaivaloista! Itsehän harkitsin tosissani kertakäyttöastioita. Tiskaaminen nyt vain on niin perkeleen uuvuttavaa. Kuulostaako kivalta? Tai normaalilta? Ei minusta. Welcome to my life.
Karsin ruokavaliosta vehnän veke. Vehnän gluteeni olisi syytä jättää kilpparipotilaana pois. Joissain tapauksissa suositellaan kaikkea gluteenia, mutta ennen kuin selviää tarkemmin, jätän väliin vehnän. Hellou gluteeniton pasta ja leipä. Ette ikinä arvaa, että miten monessa leivässä on oikeasti vehnää. Kauratyynyt, sämpylät, moniviljaleivät, ruisleivät... Voin syödä näemmä sitten gluteenitonta leipää tai jälkiuunia. Toivoa sopii että kilpparivajiksen muoto olisi esim. tulehdus- tai dieettiperäistä eikä autoimmuuni (periytyvä..) sillä jälkimmäisessä olisi tosiaan vältettävä kaikkea gluteenia.
lauantai 24. tammikuuta 2015
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
In the Rim
Firman pikkujoulut takana ja sanalla sanoen... mielenkiintoinen ilta. Itse olin selvinpäin, ja se samalla oli hyvä että huono juttu. Hyvä, muistan ihan kaiken ja mulla ei ole nyt kankkusta. Sinänsä ilta oli ihan kiva. Hyvää ruokaa, hyvää juomaa, kollegat on ihan kivaa seuraa ... niin kauan kunnes alkoivat olla änkyräkännissä.
Selvinpäin olo oli huono parista syystä, korvissa soi kun tyypit piti humalassa kovaa meteliä. Otti aivoon paikoitellen pahastikin "Juo nyyyyt!" tai "Etsää minnekkää mee, tuut meidän kans baariin!!!" - vinkumiset. Juhlapaikalta oli hankala päästä pois, sijaitsi sen verran kaukana. Mut houkuteltiin kimppataksiin, etten bussilla menisi, mutta tyypeillä kesti aiottua kauemmin, joten missasin mun aiotun bussin. Yöllä linjat harvenee, joten "jouduin" tappamaan lähes tunnin aikaa kaupungissa ihan persaukisena. Onneksi Puoliso olikin liikenteessä ystävänsä Maken kanssa, joten taksista hyppäsinkin suoraa Amadeukseen. Join about yhden, kunnes etsittiin pitseria käsiimme ja häivyttiin taksilla kotiin.
Nyt kun bileet on ohi, mun on entistä parempi ja tärkeämpi keskittyä terveyteen. Pitänee hommata erinäisiä ravintolisiä: seleeni, sinkki, magnesium, C-vitamiini, D-vitamiini, omega 3 sekä kalsiumia. Ruokavaliota pitänee vähän viilata, enemmän tuoretta ravintoa, pähkinöitä kehiin ja gluteenia sekä sokeria vähäisemmäksi. Enemmän kalaa ja luomua. Ja siis jotain muuta kalaa kuin purkkitonnaria. Liikkua pitäisi (jahka en ole näin räkäinen), nukkua hyvin ja välttää stressiä. Lääkeannostukseni on aika pieni (ikäihmisten ja lasten annostus...), mutta jonkinmoisia vaikutuksia pitäisi olla havaittavissa parin viikon kuluttua.
Liityin facebookissa kilpirauhasen vajaatoiminta -ryhmään, jossa porukka tietää about kaiken sairaudesta, arvoista ja siihen liittyvistä asioista (yli 10 000 jäsentä..). Mun syksyiset veriarvot olivat kyllä viitearvoissa, mutta alarajalla. Yleinen mielipide arvoistani ja vahvoista oireista oli että mulla on ihan selvästi vajaatoimintaa, että tarvitsen tyroksiinilääkityksen. Lääkärithän käyvät asiasta yhden kurssin, ja harva on asiaan perehtynyt sen enempää. Eivätkä välttämättä tiedoista ensinkään uusimpia tutkimuksia tai suosituksia. Verrattaen vaikka afrotukan leikkuu. Tiedän about miten sitä pitäisi leikata ja hoitaa, mutta olen käsitellyt tasan yhden asiakkaan. Tiedänkö afrohiuksista kaiken? No en hemmetissä. Asiakas tietää siinätapauksessa ammattilaista paremmin. Olen onnekas kun sain koelääkityksen vain n. 6 kuukauden tappelun jälkeen, jotkut ovat joutuneet vinkumaan viisikin vuotta.
Toki, en voi vielä "huokaista". Tämä on koelääkitys. Helmikuun lopulla otetaan uudet veriarvot, lääkärillä on kaikki valta ottaa lääkitys multa pois jos niin asian näkee. Joutuisin aloittamaan tappelun uusiksi. Toivoa sopii että veriarvot olisivat otolliset ja lääkäri kuuntelisi enemmän mun tuntemuksia.
Selvinpäin olo oli huono parista syystä, korvissa soi kun tyypit piti humalassa kovaa meteliä. Otti aivoon paikoitellen pahastikin "Juo nyyyyt!" tai "Etsää minnekkää mee, tuut meidän kans baariin!!!" - vinkumiset. Juhlapaikalta oli hankala päästä pois, sijaitsi sen verran kaukana. Mut houkuteltiin kimppataksiin, etten bussilla menisi, mutta tyypeillä kesti aiottua kauemmin, joten missasin mun aiotun bussin. Yöllä linjat harvenee, joten "jouduin" tappamaan lähes tunnin aikaa kaupungissa ihan persaukisena. Onneksi Puoliso olikin liikenteessä ystävänsä Maken kanssa, joten taksista hyppäsinkin suoraa Amadeukseen. Join about yhden, kunnes etsittiin pitseria käsiimme ja häivyttiin taksilla kotiin.
Nyt kun bileet on ohi, mun on entistä parempi ja tärkeämpi keskittyä terveyteen. Pitänee hommata erinäisiä ravintolisiä: seleeni, sinkki, magnesium, C-vitamiini, D-vitamiini, omega 3 sekä kalsiumia. Ruokavaliota pitänee vähän viilata, enemmän tuoretta ravintoa, pähkinöitä kehiin ja gluteenia sekä sokeria vähäisemmäksi. Enemmän kalaa ja luomua. Ja siis jotain muuta kalaa kuin purkkitonnaria. Liikkua pitäisi (jahka en ole näin räkäinen), nukkua hyvin ja välttää stressiä. Lääkeannostukseni on aika pieni (ikäihmisten ja lasten annostus...), mutta jonkinmoisia vaikutuksia pitäisi olla havaittavissa parin viikon kuluttua.
Liityin facebookissa kilpirauhasen vajaatoiminta -ryhmään, jossa porukka tietää about kaiken sairaudesta, arvoista ja siihen liittyvistä asioista (yli 10 000 jäsentä..). Mun syksyiset veriarvot olivat kyllä viitearvoissa, mutta alarajalla. Yleinen mielipide arvoistani ja vahvoista oireista oli että mulla on ihan selvästi vajaatoimintaa, että tarvitsen tyroksiinilääkityksen. Lääkärithän käyvät asiasta yhden kurssin, ja harva on asiaan perehtynyt sen enempää. Eivätkä välttämättä tiedoista ensinkään uusimpia tutkimuksia tai suosituksia. Verrattaen vaikka afrotukan leikkuu. Tiedän about miten sitä pitäisi leikata ja hoitaa, mutta olen käsitellyt tasan yhden asiakkaan. Tiedänkö afrohiuksista kaiken? No en hemmetissä. Asiakas tietää siinätapauksessa ammattilaista paremmin. Olen onnekas kun sain koelääkityksen vain n. 6 kuukauden tappelun jälkeen, jotkut ovat joutuneet vinkumaan viisikin vuotta.
Toki, en voi vielä "huokaista". Tämä on koelääkitys. Helmikuun lopulla otetaan uudet veriarvot, lääkärillä on kaikki valta ottaa lääkitys multa pois jos niin asian näkee. Joutuisin aloittamaan tappelun uusiksi. Toivoa sopii että veriarvot olisivat otolliset ja lääkäri kuuntelisi enemmän mun tuntemuksia.
torstai 15. tammikuuta 2015
Kilpparia.
Tulinpa lääkäristä, apteekin kautta ja tyroksiinit tassussa. Tuli testiin pieni annostus tyroksiinia, ja seurantavaatimus. Helmikuussa labrat ja uusi lekuri. Katsotaan paraneeko olo, ja että mitä labrat sanoo. Että semmosta. Puhuin aiemmin masennuksesta, ja mulle tässä taannoin selvisi, että masennus voi olla yksi kilpirauhasen vajaatoiminnan oire. Toivoa sopii että loppuisi tämä terveyden kanssa venkoilu viimein.
maanantai 12. tammikuuta 2015
Alone Together
Niin, hyvää uuttavuotta!
Uusivuosi vierähti kotikonnuilla, Puolison työkaverin luona. Istuttiin iltaa, käytiin katselemassa raketteja, naposteltiin kaikkea hyvää. Pojat suuntasi saunaan, me naiset nukkumaan. Itse hyödynsin poikien taksia ja sain jopa kyydin, ei tarvinnut kävellä.
Miten vuosi on muutoin alkanut? Noh, sitä tavallista. Töitä ja arkea. Kunnon flunssan sain. Jopa siinä määrin, että perjantaina varasin töistä käsin ajan Hatanpään terveysasemalle ja jäin parin päivän sairaslomalle. Olen yhä hieman räkäinen, mutta en sentään enää saikkea tarvitse.
Ensi viikonloppuna olisi firman pikkujoulut. Jep, tammikuussa. Pomon luona olisi palju, ruokaa ja juomaa. Lupailin mennä, joten kaipa sitä täytyy se lupaus pitää. Ja sehän voi olla ihan hauskaa. Vaikka meininki töissä on ollut taas vähän sellainen että muut supattaa ja vaikenevat kun minä tulen paikalle. Oma asenteeni kun on enemmänkin "who cares", oikein odotan että milloin saan taas sen "nokkava ämmä" -maineen. Mutta todellakin. Ihan sama. Vaihdan alaa kuitenkin heti, kun kuviot selvenee.
Olen niin lopen kyllästynyt hiuksiin ja hiusalaan. Tajusin viimein, että mun tapauksessa ei työvitutus lähde työpaikkaa vaihtamalla. Ja tuolla vielä kun on tuo "jonottamalla hiustenleikkuuseen" -systeemi, niin on se tekemisen paine koko ajan. Jengi tuijottaa mun joka liikettä, mulkoilee pahana jos menen tauolle. En jaksaisi yhtään "No en minä tiedä miten leikataan, sinähän se ammattilainen olet" tai "No leikataan sillai sopivasti" -kommenttia. Mistä minä voin tietää mistä sinä tykkäät? Miten paljon on hemmetti vie sopivasti? Vaikka ihan hyvin tiedän, että sehän se mun homma on, konsultoida ja selvittää ennen itse leikkuuta. Mulla ei vaan ole inspistä eikä kiinnostusta. Ja asiaa ei auta se, että olen herkistynyt ammattiaineille. Mulle on hyvää vauhtia kehittymässä jonkinmoinen ammattiallergia. Ihan hiustenleikkuukin tahtoo kutista sormissa. Allergia yhdistettynä totaaliseen alakyllästymiseen on yhdistelmänä sellainen, että mitä pikemmin keksin jotain muuta, sen parempi.
Uusivuosi vierähti kotikonnuilla, Puolison työkaverin luona. Istuttiin iltaa, käytiin katselemassa raketteja, naposteltiin kaikkea hyvää. Pojat suuntasi saunaan, me naiset nukkumaan. Itse hyödynsin poikien taksia ja sain jopa kyydin, ei tarvinnut kävellä.
Miten vuosi on muutoin alkanut? Noh, sitä tavallista. Töitä ja arkea. Kunnon flunssan sain. Jopa siinä määrin, että perjantaina varasin töistä käsin ajan Hatanpään terveysasemalle ja jäin parin päivän sairaslomalle. Olen yhä hieman räkäinen, mutta en sentään enää saikkea tarvitse.
Ensi viikonloppuna olisi firman pikkujoulut. Jep, tammikuussa. Pomon luona olisi palju, ruokaa ja juomaa. Lupailin mennä, joten kaipa sitä täytyy se lupaus pitää. Ja sehän voi olla ihan hauskaa. Vaikka meininki töissä on ollut taas vähän sellainen että muut supattaa ja vaikenevat kun minä tulen paikalle. Oma asenteeni kun on enemmänkin "who cares", oikein odotan että milloin saan taas sen "nokkava ämmä" -maineen. Mutta todellakin. Ihan sama. Vaihdan alaa kuitenkin heti, kun kuviot selvenee.
Olen niin lopen kyllästynyt hiuksiin ja hiusalaan. Tajusin viimein, että mun tapauksessa ei työvitutus lähde työpaikkaa vaihtamalla. Ja tuolla vielä kun on tuo "jonottamalla hiustenleikkuuseen" -systeemi, niin on se tekemisen paine koko ajan. Jengi tuijottaa mun joka liikettä, mulkoilee pahana jos menen tauolle. En jaksaisi yhtään "No en minä tiedä miten leikataan, sinähän se ammattilainen olet" tai "No leikataan sillai sopivasti" -kommenttia. Mistä minä voin tietää mistä sinä tykkäät? Miten paljon on hemmetti vie sopivasti? Vaikka ihan hyvin tiedän, että sehän se mun homma on, konsultoida ja selvittää ennen itse leikkuuta. Mulla ei vaan ole inspistä eikä kiinnostusta. Ja asiaa ei auta se, että olen herkistynyt ammattiaineille. Mulle on hyvää vauhtia kehittymässä jonkinmoinen ammattiallergia. Ihan hiustenleikkuukin tahtoo kutista sormissa. Allergia yhdistettynä totaaliseen alakyllästymiseen on yhdistelmänä sellainen, että mitä pikemmin keksin jotain muuta, sen parempi.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Vuosi 2014
Perinteinen vuosikatsaus. Vastaan suomeksi, koska ei tätä kukaan enkunkielinen kuitenkaan lue. Enkäjaksanähdävaivaa.
1.
What did you do in 2014 that you’d never done before?
Lopettanut yrityksen.
2. Did you keep your new year’s resolutions, and will you make more for next year?
En kyllä ees muista että mitä lupailin, vai lupailinko mitään. Nyt tein.
3. Did anyone close to you give birth?
Joo, serkku sai pojan :)
4. Did anyone close to you die?
Onneksi ei.
5. What countries did you visit?
Ööh, en tainnut muuten matkustaa.
6. What would you like to have in 2015 that you lacked in 2014?
Terveyttä, rahaa ja vaikka sitä matkustusta.
7. What dates from 2014 will remain etched upon your memory, and why?
31.7. Lopetin yrityksen silloin.
8. What was your biggest achievement of the year?
Työpaikan saanti.
9. What was your biggest failure?
Kunto. Kevät meni masennuksen ja henkisen romahduksen parissa, läsähdin ihan täysin, ja läskistyin.
10. Did you suffer illness or injury?
Joo.
11. What was the best thing you bought?
Uusi kuntosalikortti.
12. Whose behavior merited celebration?
Puolison.
13. Whose behavior appalled you?
Erään ystävän.
14. Where did most of your money go?
Yrityksen lopettamiskuluihin, vuokraan, ruokaan, elämiseen...
15. What did you get really, really, really excited about?
Työpaikasta. Joululomasta.
16. What song will always remind you of 2014?
Turmion Kätilöt - Pyhä maa
17. Compared to this time last year, are you:
a) happier or sadder? - Onnellisempi
Lopettanut yrityksen.
2. Did you keep your new year’s resolutions, and will you make more for next year?
En kyllä ees muista että mitä lupailin, vai lupailinko mitään. Nyt tein.
3. Did anyone close to you give birth?
Joo, serkku sai pojan :)
4. Did anyone close to you die?
Onneksi ei.
5. What countries did you visit?
Ööh, en tainnut muuten matkustaa.
6. What would you like to have in 2015 that you lacked in 2014?
Terveyttä, rahaa ja vaikka sitä matkustusta.
7. What dates from 2014 will remain etched upon your memory, and why?
31.7. Lopetin yrityksen silloin.
8. What was your biggest achievement of the year?
Työpaikan saanti.
9. What was your biggest failure?
Kunto. Kevät meni masennuksen ja henkisen romahduksen parissa, läsähdin ihan täysin, ja läskistyin.
10. Did you suffer illness or injury?
Joo.
11. What was the best thing you bought?
Uusi kuntosalikortti.
12. Whose behavior merited celebration?
Puolison.
13. Whose behavior appalled you?
Erään ystävän.
14. Where did most of your money go?
Yrityksen lopettamiskuluihin, vuokraan, ruokaan, elämiseen...
15. What did you get really, really, really excited about?
Työpaikasta. Joululomasta.
16. What song will always remind you of 2014?
Turmion Kätilöt - Pyhä maa
17. Compared to this time last year, are you:
a) happier or sadder? - Onnellisempi
b)
thinner or fatter? - Lihavampi
c) richer or poorer? - Rikkaampi
18. What do you wish you’d done more of?
Huolehtinut terveydestä, rauhoittunut, ottanut aikaa itselle
19. What do you wish you’d done less of?
Stressannut, murehtinut, painostanut itseä...
20. How did you spend Christmas?
Puolison perheen luona Vaalassa.
21. Did you fall in love in 2014?
Stayed in love. Puoliso since 18.3.2006
22. What was your favorite TV program?
Viikingit.
23. Do you hate anyone now that you didn’t hate this time last year?
En. Viha on niin voimakas sana. On tyyppejä, joihin petyin rankasti, mutta en vihaa ketään.
24. What was the best book you read?
J.R. Ward - King
25. What was your greatest musical discovery?
Pikemminkin löysin vanhan aarteen takaisin. Insomnium. Niin ja sitten uutuutena tietysti Five finger death punch <3
26. What did you want and get?
Muutettiin saunalliseen asuntoon.
27. What did you want and not get?
Timmimpää kroppaa.
28. What was your favorite film of this year?
Dallas buyers club
29. What did you do on your birthday, and how old were you?
31. Juhlittiin Puolison kanssa.
30. What one thing would have made your year immeasurably more satisfying?
Terveys, se, etten olisi kuormittanut itseäni keväällä niin kovin.
31. How would you describe your personal fashion concept in 2014?
Gootti, hippi ja office lady. Kaikkea sekaisin ja peräjälkeen. Kameleontti?
32. What kept you sane?
Puoliso, Kissat, ystävät kuten Caratra, pariskunta E & J, Puolison työkaveri J, Ystävämme Make...
33. Which celebrity/public figure did you fancy the most?
Matthew McConaughey
34. What political issue stirred you the most?
Tasa-arvoinen avioliittolaki.
35. Who did you miss?
Perhettäni, Puolison perhettä
36. Who was the best new person you met?
Veljen tyttöystävä.
37. Tell us a valuable life lesson you learned in 2014.
Mennyttä et voi muuttaa, mutta voit oppia siitä. Irti päästäminen on joskus suurin vapaus.
38. Quote a song lyric that sums up your year.
c) richer or poorer? - Rikkaampi
18. What do you wish you’d done more of?
Huolehtinut terveydestä, rauhoittunut, ottanut aikaa itselle
19. What do you wish you’d done less of?
Stressannut, murehtinut, painostanut itseä...
20. How did you spend Christmas?
Puolison perheen luona Vaalassa.
21. Did you fall in love in 2014?
Stayed in love. Puoliso since 18.3.2006
22. What was your favorite TV program?
Viikingit.
23. Do you hate anyone now that you didn’t hate this time last year?
En. Viha on niin voimakas sana. On tyyppejä, joihin petyin rankasti, mutta en vihaa ketään.
24. What was the best book you read?
J.R. Ward - King
25. What was your greatest musical discovery?
Pikemminkin löysin vanhan aarteen takaisin. Insomnium. Niin ja sitten uutuutena tietysti Five finger death punch <3
26. What did you want and get?
Muutettiin saunalliseen asuntoon.
27. What did you want and not get?
Timmimpää kroppaa.
28. What was your favorite film of this year?
Dallas buyers club
29. What did you do on your birthday, and how old were you?
31. Juhlittiin Puolison kanssa.
30. What one thing would have made your year immeasurably more satisfying?
Terveys, se, etten olisi kuormittanut itseäni keväällä niin kovin.
31. How would you describe your personal fashion concept in 2014?
Gootti, hippi ja office lady. Kaikkea sekaisin ja peräjälkeen. Kameleontti?
32. What kept you sane?
Puoliso, Kissat, ystävät kuten Caratra, pariskunta E & J, Puolison työkaveri J, Ystävämme Make...
33. Which celebrity/public figure did you fancy the most?
Matthew McConaughey
34. What political issue stirred you the most?
Tasa-arvoinen avioliittolaki.
35. Who did you miss?
Perhettäni, Puolison perhettä
36. Who was the best new person you met?
Veljen tyttöystävä.
37. Tell us a valuable life lesson you learned in 2014.
Mennyttä et voi muuttaa, mutta voit oppia siitä. Irti päästäminen on joskus suurin vapaus.
38. Quote a song lyric that sums up your year.
Insomnium - Lose to the night
And all the time we've struggled for
Without a reason or way out
All the grounds we've based our fight on
No one remembers anymore why
And all the blame that has gone into
To run in circles, stand fast still
And all the hatred we've poured into
To fill the trench between us
No more tears from me
These rivers run dry
No more fear in me
This heart's stone inside
And as the shadows give way to light
Grow and thrive
Every day must lose to night
Fade and die
And all the time we spent together
United as one on the same side
And despite the chink in the armour
We fought a good fight, we had our time
And its a shame we let all precious
Gather rust, brittle and decay
Shame we had to kill all the graceful
To grasp what we really had there
Without a reason or way out
All the grounds we've based our fight on
No one remembers anymore why
And all the blame that has gone into
To run in circles, stand fast still
And all the hatred we've poured into
To fill the trench between us
No more tears from me
These rivers run dry
No more fear in me
This heart's stone inside
And as the shadows give way to light
Grow and thrive
Every day must lose to night
Fade and die
And all the time we spent together
United as one on the same side
And despite the chink in the armour
We fought a good fight, we had our time
And its a shame we let all precious
Gather rust, brittle and decay
Shame we had to kill all the graceful
To grasp what we really had there
tiistai 30. joulukuuta 2014
One for Sorrow
Arki on astunut jälleen kehiin, mutta nautin kovin loman joka sekunnista.
Ajelut sujui leppoisasti, ruuhkaa ei juuri ollut suuntaan tai toiseen. Perillä oltiin aattoyönä yhden hujakoilla, peti kutsui ihan samantien. Aatto meni mukavasti kokkaillessa, kuulumisien vaihdossa ja rentoutuessa. Saunottiin savusaunassa, syötiin itsemme palloiksi ja juotiin minttukaakaota. Joulupäivänä vierailtiin hautausmaalla, käytiin anopin kanssa kävelyllä ja illasta nautittiin hieman alkomahoolia. Paikallisesta baaristahan me itsemme sitten löydettiin, appi onneksi toimi kuskina. Sunnuntaina sitten aamusta ajeltiin takaisin Tampereelle, minä hieman ristiriitaisissa tunnelmissa.
Tähän asti olen about parkunut poislähtöä, halunnut jäädä samantien sinne. Tällä kertaa... No en oikein tiedä. Sen huomaa, etten kuulu joukkoon. Anoppi ja Miniä nro 2 tulevat tietysti loistavasti juttuun, ovat kuin bestikset. Minä? No tullaan joo hyvin juttuun, Miniä nro 2 on yksi läheisimmistä ystävistäni. Mutta sen huomaa että me ollaan käymässä. Puoliso on perhettä, minä en. Vaikka kuinka yritän, hekin yrittävät, mutta joku siinä mättää. Välimatka luultavasti. Hauskat asiat joita suunnittelevat koskevat tietysti vain heitä. Minähän asun täällä. Heillä on yhteisiä tuttuja ja kavereita, yhteiset asiat. Minulla oli toki kivaa koko joulun, mutta tunsin kuitenkin itseni hieman yksinäiseksi. Yay. En koe olevani kotona oman perheeni luona, en kuulu joukkoon. Anoppila, no en minä oikein kuulu sitten sinnekään. Tämäkö on sitä juurettomuutta?
Uudenvuodenaatto olisi huomenna. Enkä ole oikein perillä että mitä hittoa sitä tehdään. Puoliso lupaili aiemmin työkaverilleen, että mennään sinne. Sitemmin tuli kutsu myös Kalkkuun, mutta en nyt saa Puolisosta taas irti, että mitä se on J:n kanssa suunnittellut. Miehet! "Katotaan sit, entiiä". Noh, minnekään en halua mennä ilman Puolisoani. Ja sitäpaitsi olen aivan totaalisen persaukinen, latasin bussikortin viimeisillä pennosillani (palkka ois perjantaina..) joten kaikenlainen yömatkustelu on poissuljettu. Ei varaa taksiin, ei edes bussin yömaksuun. Joten ellen halua kävellä Kalkusta Härmälään, koti on parempi vaihtoehto. Pääsisi torstaina sitten salillekin. Ei paskempi vaihtoehto.
Ajelut sujui leppoisasti, ruuhkaa ei juuri ollut suuntaan tai toiseen. Perillä oltiin aattoyönä yhden hujakoilla, peti kutsui ihan samantien. Aatto meni mukavasti kokkaillessa, kuulumisien vaihdossa ja rentoutuessa. Saunottiin savusaunassa, syötiin itsemme palloiksi ja juotiin minttukaakaota. Joulupäivänä vierailtiin hautausmaalla, käytiin anopin kanssa kävelyllä ja illasta nautittiin hieman alkomahoolia. Paikallisesta baaristahan me itsemme sitten löydettiin, appi onneksi toimi kuskina. Sunnuntaina sitten aamusta ajeltiin takaisin Tampereelle, minä hieman ristiriitaisissa tunnelmissa.
Tähän asti olen about parkunut poislähtöä, halunnut jäädä samantien sinne. Tällä kertaa... No en oikein tiedä. Sen huomaa, etten kuulu joukkoon. Anoppi ja Miniä nro 2 tulevat tietysti loistavasti juttuun, ovat kuin bestikset. Minä? No tullaan joo hyvin juttuun, Miniä nro 2 on yksi läheisimmistä ystävistäni. Mutta sen huomaa että me ollaan käymässä. Puoliso on perhettä, minä en. Vaikka kuinka yritän, hekin yrittävät, mutta joku siinä mättää. Välimatka luultavasti. Hauskat asiat joita suunnittelevat koskevat tietysti vain heitä. Minähän asun täällä. Heillä on yhteisiä tuttuja ja kavereita, yhteiset asiat. Minulla oli toki kivaa koko joulun, mutta tunsin kuitenkin itseni hieman yksinäiseksi. Yay. En koe olevani kotona oman perheeni luona, en kuulu joukkoon. Anoppila, no en minä oikein kuulu sitten sinnekään. Tämäkö on sitä juurettomuutta?
Uudenvuodenaatto olisi huomenna. Enkä ole oikein perillä että mitä hittoa sitä tehdään. Puoliso lupaili aiemmin työkaverilleen, että mennään sinne. Sitemmin tuli kutsu myös Kalkkuun, mutta en nyt saa Puolisosta taas irti, että mitä se on J:n kanssa suunnittellut. Miehet! "Katotaan sit, entiiä". Noh, minnekään en halua mennä ilman Puolisoani. Ja sitäpaitsi olen aivan totaalisen persaukinen, latasin bussikortin viimeisillä pennosillani (palkka ois perjantaina..) joten kaikenlainen yömatkustelu on poissuljettu. Ei varaa taksiin, ei edes bussin yömaksuun. Joten ellen halua kävellä Kalkusta Härmälään, koti on parempi vaihtoehto. Pääsisi torstaina sitten salillekin. Ei paskempi vaihtoehto.
maanantai 22. joulukuuta 2014
Matter of Time
Lahjat ostettu, tänään ne paketoidaan. Puolison lahja on jo paketissa. Höpötettiin lahjapiiloista, ja sanoin, että lahjat pitää piilottaa sinne, minne toinen ei koskaan katso. Puoliso kysyi että "Ai, onko mun lahja sitten likapyykkikorin pohjalla?" :D
Tein koe-erän lanttulaatikkoa, joulupöytäversion tekeminen on sitten edessä tänään. Olen joo tehnyt kyseistä laatikkoa onnistuneesti ennenkin, mutta nyt kun olisi tarkoitus tuotosta jonkun muunkin syödä, niin haluan sen onnistuvan. Uunimmekin on normiuunia tehokkaampi (ei hajuakaan että miksi, mutta jos paistan jotain siellä "ohjeen mukaisen ajan" niin tuotos palaa), en halua polttaa laatikkoa.
Tänään olisi edessä töitä ensin 7 h, sitten intensiivistä pakkaamista, lanttulaatikkoa ja siivoamista. Alunperin töissä piti olla 9h, mutta käytin ylityötuntejani aiempaan kotiiinpääsyyn. Pomo kovin toivoisi, että haluaisin ennemmin lähteä huomenna aikaisin. Mutta en, sillä auton haku on kello 17. Puolisokin on töissä, en hyödy aiemmasta kotiinlähdöstä yhtään mitenkään. Pikemminkin ikävää, että jos pääsen joskus kahden-kolmen korvilla.
Huomenna autonhaun jälkeen kotiin hakemaan laukut ja kissat, kahvit keittää ja ehkä syödä jotain. Matkaan olisi tarkoitus päästä just niin pian mitä mahdollista. Palataan Tampereelle sunnuntaina. Mutta en vielä halua ajatella Joulun jälkeistä aikaa. Ensin viisi päivää ihanaa lomaa <3
Tein koe-erän lanttulaatikkoa, joulupöytäversion tekeminen on sitten edessä tänään. Olen joo tehnyt kyseistä laatikkoa onnistuneesti ennenkin, mutta nyt kun olisi tarkoitus tuotosta jonkun muunkin syödä, niin haluan sen onnistuvan. Uunimmekin on normiuunia tehokkaampi (ei hajuakaan että miksi, mutta jos paistan jotain siellä "ohjeen mukaisen ajan" niin tuotos palaa), en halua polttaa laatikkoa.
Tänään olisi edessä töitä ensin 7 h, sitten intensiivistä pakkaamista, lanttulaatikkoa ja siivoamista. Alunperin töissä piti olla 9h, mutta käytin ylityötuntejani aiempaan kotiiinpääsyyn. Pomo kovin toivoisi, että haluaisin ennemmin lähteä huomenna aikaisin. Mutta en, sillä auton haku on kello 17. Puolisokin on töissä, en hyödy aiemmasta kotiinlähdöstä yhtään mitenkään. Pikemminkin ikävää, että jos pääsen joskus kahden-kolmen korvilla.
Huomenna autonhaun jälkeen kotiin hakemaan laukut ja kissat, kahvit keittää ja ehkä syödä jotain. Matkaan olisi tarkoitus päästä just niin pian mitä mahdollista. Palataan Tampereelle sunnuntaina. Mutta en vielä halua ajatella Joulun jälkeistä aikaa. Ensin viisi päivää ihanaa lomaa <3
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Song of the Storm
Jännää. Tilastollisesti mun blogissa käydään eniten Ranskasta käsin. Siis reippaasti Suomeakin enemmän. Joo, käytän otsikoissa biisien nimiä (oliko ylläri jollekin?) Mutta en ole sanaakaan ranskaa ikänä tässä blogissa maininnut, en vain tajua. :D Voi tietysti olla joku Bottikin, mutta hämmentävää silti.
Olen näin joulun alla ollut yllättävänkin sosiaalinen. Onneksi, sillä jokainen kerta on ollut mukavaa, vaikka alkuunsa ahdistaisikin ja kiroiluttaisi ulosmeno. Itsenäisyyspäivänä ulkoilin Veljeni kanssa. Tutustuin paremmin Veljen tyttöystävään, tosi mukava mimmi, ja pariin Veljen kaveriin. Tyypin ystäväpiiri on valtava, ja tuntuu etten ikänä tapaa uudestaan niitä ihmisiä joiden kanssa liikutaan ulkona kun olen siellä. Vietettiin mukavaa aikaa Koulussa (baari Turussa). Porukkaa oli vain tuohon aikaan pikkujouluja viettämässä niin tehokkaasti, että jatkoklubi jäi sillä kertaa välistä.
Viimeviikonloppuna Puolisolla oli pikkujoulut työporukkansa kanssa, ja mun alkuperäinen ajatus oli istua kotona ja katsoa Bones-sarjaa jenkkilän netflixistä (Kokeilkaa cromeen Hola -lisäriä, voi vaihtaa maata ja kattoa vaikka minkä maan netflixiä). Päätin kuitenkin hörppiä pari lasia viiniä, ja Neiti J:n kysellessä kaljalle yhdessä miehekkeensä Mr E:n ja Lahti-vieraan Mr J:n kanssa, niin minähän menin. Istuttiin yksillä ensin Tiikerihaissa, josta suunnattiin Jack the Roosteriin. Ja hauskaa oli. Pariskunta J & E ovat kyllä mainiota seuraa, tarkoitus olisi mennä heille kahville huomenissakin.
Lahjat on yhtä vaille ostettu, menen perjantaina hakemaan sen viimeisenkin. Tiistaina sitten töiden jälkeen autoilemaan ruuhkaan ja kohti Vaalaa. Ja joulua en perkele laihduta.
Olen näin joulun alla ollut yllättävänkin sosiaalinen. Onneksi, sillä jokainen kerta on ollut mukavaa, vaikka alkuunsa ahdistaisikin ja kiroiluttaisi ulosmeno. Itsenäisyyspäivänä ulkoilin Veljeni kanssa. Tutustuin paremmin Veljen tyttöystävään, tosi mukava mimmi, ja pariin Veljen kaveriin. Tyypin ystäväpiiri on valtava, ja tuntuu etten ikänä tapaa uudestaan niitä ihmisiä joiden kanssa liikutaan ulkona kun olen siellä. Vietettiin mukavaa aikaa Koulussa (baari Turussa). Porukkaa oli vain tuohon aikaan pikkujouluja viettämässä niin tehokkaasti, että jatkoklubi jäi sillä kertaa välistä.
Viimeviikonloppuna Puolisolla oli pikkujoulut työporukkansa kanssa, ja mun alkuperäinen ajatus oli istua kotona ja katsoa Bones-sarjaa jenkkilän netflixistä (Kokeilkaa cromeen Hola -lisäriä, voi vaihtaa maata ja kattoa vaikka minkä maan netflixiä). Päätin kuitenkin hörppiä pari lasia viiniä, ja Neiti J:n kysellessä kaljalle yhdessä miehekkeensä Mr E:n ja Lahti-vieraan Mr J:n kanssa, niin minähän menin. Istuttiin yksillä ensin Tiikerihaissa, josta suunnattiin Jack the Roosteriin. Ja hauskaa oli. Pariskunta J & E ovat kyllä mainiota seuraa, tarkoitus olisi mennä heille kahville huomenissakin.
Lahjat on yhtä vaille ostettu, menen perjantaina hakemaan sen viimeisenkin. Tiistaina sitten töiden jälkeen autoilemaan ruuhkaan ja kohti Vaalaa. Ja joulua en perkele laihduta.
torstai 11. joulukuuta 2014
All these lies
Havahduin tänään erääseen asiaan.
Pohdin jokunen kuukausi ihan lääkärin kautta tuota väsymyksen tunnettani. Kilppariakin epäiltiin, mutta verenkuva ei antanut mitään sen kummempaa vastausta. Olen siitäkin maininnut useampaan kertaan, että miten aika tarkalleen vuosi sitten romahdin, kun tajusin että millaiseen suohon olen yritykseni kanssa joutunut/itseni saanut.
Aiemmin mietin, että tarvitsen varmastikin vain lomaa. Nojoo, kivahan tuo olisi, mutta ei sellaista lomaa olekaan mistä ei masentaisi palata takaisin arkeen. Anteeksi mitä? Että mikään maailman loma ei auttaisi, kun se kuitenkin loppuu joskus? Se havahdutti miettimään, että mistä minä oikeastaan nautin. Että jos saisin "täydellisen elämän" ilman mitään rajotteita, niin mitä minä ajallani tekisin? En sitten keksinyt. Niin mitään. Siis en yhtään mitään.
Jäin pohtimaan alaani. Olen pistänyt vähän kaamoksen ja joulukiireen piikkiin sen, että asiakkaat tuntuvat olevan vähän "rasite" töissä. Miten toivoisi sen jonon vain katoavan, ja miten jotenkin kuvittelen, että jokainen sisään astellut asiakas on juuri minun vastuullani. Ööh, asiakas on se työ? Me ollaan työyhteisö, en voi ottaa henkilökohtaista painetta koko firman pyörimisestä? Jos tulee mitään kritiikkiä työstäni, olen valmis iskemään irtisanomislaput tassuun ja hoen itselleni saman tien että oon paska ja lahjaton kampaaja. Oon väärällä alalla kun oon vähän tämmönen.
Johtopäätös: en nauti oikeastaan mistään, en haluaisi tehdä about yhtään mitään. En edes pelkästään olla vain, sillä sehän on tylsää. En haluaisi oikeastaan sosialisoidakaan, kotiin hautautuminen kiinnostaa enemmän. Ruoka ei oikein maistu, mitään ei tee mieli, mutta energian puutteessa sitä lappaa napaansa jotain. En koe olevani hyvä oikeastaan missään, en erityisen kaunis tai viehättävä, ihmisenä lähinnä rasittava, en haluaisi olla edes itse itseni kanssa tekemisissä. Luulen olevani älykkäämpi mitä olen, ja olen harvinaisen vakuuttunut että työkaverini eivät voi sietää minua. Itseasiassa olen jokseenkin vakuuttunut että suurin osa ihmisistä on tekemisissä kanssani vain siksi, että Puoliso on niin hyvä tyyppi. Keskivartaloltaan pyöreä, keski-ikää lähenevä nainen, jossa ei ole sitten mitään erityistä. Ei mun kilpirauhasessa vikaa ole, mulla taitaa olla masennus. Ja koska tätä on ollut ilmassa jo kesästä asti, en usko kaamoksenkaan olevan ainakaan yksin syypää. Se romahdus vuosi sitten, yrityksen lopettaminen ja siihen liittyvä henkinen paine saattoi sitten laukaista masennuksen.
Lueskelin aiheesta vähäsen, sillä masennus on mulle sangen vieras asia. Ok. Lekurille tai psykiatrille voisi olla asiallista mennä, varsinkin pitkissä ja vakavissa tapauksissa, mutta itsehoidollakin voi päästä jo jonnekin. Mitä mun sitten kai kannattaisi tehdä? Ei saisi eristäytyä muista. Hups, pitää kai tosiaan aktivoitua ihmisten suhteen. Rutiinit, terveelliset elämäntavat ja liikunta tekee hvyää. Kääntää ajatusmalliaan positiivisempaan suuntaan, askel askeleelta. Meditaatiota. Kirkasvalolamppu kaamosaikaan. Ok. Kuulostaa ihan hyvältä. Jos edes yrittäisin. Askel askeleelta.
Pohdin jokunen kuukausi ihan lääkärin kautta tuota väsymyksen tunnettani. Kilppariakin epäiltiin, mutta verenkuva ei antanut mitään sen kummempaa vastausta. Olen siitäkin maininnut useampaan kertaan, että miten aika tarkalleen vuosi sitten romahdin, kun tajusin että millaiseen suohon olen yritykseni kanssa joutunut/itseni saanut.
Aiemmin mietin, että tarvitsen varmastikin vain lomaa. Nojoo, kivahan tuo olisi, mutta ei sellaista lomaa olekaan mistä ei masentaisi palata takaisin arkeen. Anteeksi mitä? Että mikään maailman loma ei auttaisi, kun se kuitenkin loppuu joskus? Se havahdutti miettimään, että mistä minä oikeastaan nautin. Että jos saisin "täydellisen elämän" ilman mitään rajotteita, niin mitä minä ajallani tekisin? En sitten keksinyt. Niin mitään. Siis en yhtään mitään.
Jäin pohtimaan alaani. Olen pistänyt vähän kaamoksen ja joulukiireen piikkiin sen, että asiakkaat tuntuvat olevan vähän "rasite" töissä. Miten toivoisi sen jonon vain katoavan, ja miten jotenkin kuvittelen, että jokainen sisään astellut asiakas on juuri minun vastuullani. Ööh, asiakas on se työ? Me ollaan työyhteisö, en voi ottaa henkilökohtaista painetta koko firman pyörimisestä? Jos tulee mitään kritiikkiä työstäni, olen valmis iskemään irtisanomislaput tassuun ja hoen itselleni saman tien että oon paska ja lahjaton kampaaja. Oon väärällä alalla kun oon vähän tämmönen.
Johtopäätös: en nauti oikeastaan mistään, en haluaisi tehdä about yhtään mitään. En edes pelkästään olla vain, sillä sehän on tylsää. En haluaisi oikeastaan sosialisoidakaan, kotiin hautautuminen kiinnostaa enemmän. Ruoka ei oikein maistu, mitään ei tee mieli, mutta energian puutteessa sitä lappaa napaansa jotain. En koe olevani hyvä oikeastaan missään, en erityisen kaunis tai viehättävä, ihmisenä lähinnä rasittava, en haluaisi olla edes itse itseni kanssa tekemisissä. Luulen olevani älykkäämpi mitä olen, ja olen harvinaisen vakuuttunut että työkaverini eivät voi sietää minua. Itseasiassa olen jokseenkin vakuuttunut että suurin osa ihmisistä on tekemisissä kanssani vain siksi, että Puoliso on niin hyvä tyyppi. Keskivartaloltaan pyöreä, keski-ikää lähenevä nainen, jossa ei ole sitten mitään erityistä. Ei mun kilpirauhasessa vikaa ole, mulla taitaa olla masennus. Ja koska tätä on ollut ilmassa jo kesästä asti, en usko kaamoksenkaan olevan ainakaan yksin syypää. Se romahdus vuosi sitten, yrityksen lopettaminen ja siihen liittyvä henkinen paine saattoi sitten laukaista masennuksen.
Lueskelin aiheesta vähäsen, sillä masennus on mulle sangen vieras asia. Ok. Lekurille tai psykiatrille voisi olla asiallista mennä, varsinkin pitkissä ja vakavissa tapauksissa, mutta itsehoidollakin voi päästä jo jonnekin. Mitä mun sitten kai kannattaisi tehdä? Ei saisi eristäytyä muista. Hups, pitää kai tosiaan aktivoitua ihmisten suhteen. Rutiinit, terveelliset elämäntavat ja liikunta tekee hvyää. Kääntää ajatusmalliaan positiivisempaan suuntaan, askel askeleelta. Meditaatiota. Kirkasvalolamppu kaamosaikaan. Ok. Kuulostaa ihan hyvältä. Jos edes yrittäisin. Askel askeleelta.
lauantai 6. joulukuuta 2014
The Curse
Joskus olisi kiva, jos olisi ammatti joka ei seuraisi minua kaikkialle. En aina jaksaisi lausetta "ota sakset mukaan". Joskus haluaisin, että ammattini olisi joku sellainen, ettei tarvitsisi tehdä töitä vapaalla. Pahinta tässä, että jengi ei oikeasti tajua sitä, että mulle se hiustenlaitto on työtä. Ajattelee, että koska se on heille niin kivaa ja rentouttavaa, että se on sitä myös mulle. Ei, se on työtä. Ei rentouttavaa, ei osa hauskaa viikonloppua.
Ideaali viikonloppuna rentoudun, pidän hauskaa enkä hipaisekaan saksia tai kampaa. Ikävä kyllä kaikki reissut Raisioon perheeni luo ovat työreissuja, ja samoin suuri osa reissuista Puolison perheen luo. Sitten ihmtelellään, että miksi en käy perheeni luona useammin. En vain jaksa tehdä aina vapaillani töitä.
Haluaisin hautautua kotiin Tampereelle, sillä olen sitten oman perheeni luona tai pohjoisessa Puolison perheen luona, aina joku odottaa multa hiustenleikkuuta "etsää vähän vois leikata?" ja kun kyseessä on perhe, en voi edes kieltäytyä. Vaikka muuten olisi kuinka kivaa, niin se fakta pilaa aika tehokkaasti kaiken, että joudun töihin. Aina. Kaikkialla. JA EN VITTU HALUA!
Luulin, että saksien "unohtaminen" ratkaisisi asian. Väärin. Isäni ei käynytkään parturissa kuten luulin, vaan päätti odottaa että tulen uudestaan käymään, jotta mulla on sitten mukava puolen vuoden kasvu-urakka edessäni. Eihän hän nyt halua kenenkään muun hiuksia leikkaavan, kun tytär kerta osaa. Ja on niin rentouttavaa sitten saunan jälkeen kun iltasella leikataan tukkaa. Väliäkö sillä, että minä tiedoistan joutuvani töihin lauantai-illalla kello yhdeksän. Mutta sehän on rentouttavaa ja kivaa - "Eikö ole kiva kun on ammatti, voi tehdä työtään vaikka missä ja koska".... EI! Pohjoisessa mun eteen lykättiin harrastelijasakset "kyllä se näillä sujuu, ei oo niin tarkkaa". No on. Mä en vain "klipsi sieltä täältä". Ja kun asiakas nostaa perseensä penkistä, kuka ne jäljet siivoo? No minäpä ne yleensä.
Mua taas vituttaa koko hiusala. Tuntuu että en saa hengittää asialta ollenkaan. Haluaisin vaihtaa alaa, tehdä jotain ihan muuta ja haudata koko hiuksiston. Ikävä kyllä tämä ongelma ei ammattia vaihtamalla parane. Kyky leikata hiuksia ei katoa ihan hetkessä, että vaikka olisin mikä, niin samat pyynnöt raikaisi korvissani silti. Ja aina just niiltä ihmisiltä, joille en vain voi sanoa ei olematta ihan järjettömän itsekäs kusipää. Ja yksikään ei näe sitä mun kantilta. Kukaan koskaan ei ole sanonut ymmärtävänsä mua tän harmituksen kanssa, jos olen asiasta puhunut. "No mutta ei kai se nyt noin iso asia ole? Sehän on pieni juttu vain. Ja perhettähän tässä ollaan, ajattele mitä ne on tehnyt sun eteen" Kiitti. Tähän tekee mun oloni paremmaksi. Se on todella ahdistavaa, että ne tahot joille normaalisti voisin työmurheistani tai muista puhua, ovat nyt se ongelma, ne joille en asiasta voi puhua.
Ja kyllä. Mä aion vielä vaihtaa alaa. Jahka saan kerrottua Puolisolle. Mulla on oikeastaan jo haju, että mikä se voisi olla.
Ideaali viikonloppuna rentoudun, pidän hauskaa enkä hipaisekaan saksia tai kampaa. Ikävä kyllä kaikki reissut Raisioon perheeni luo ovat työreissuja, ja samoin suuri osa reissuista Puolison perheen luo. Sitten ihmtelellään, että miksi en käy perheeni luona useammin. En vain jaksa tehdä aina vapaillani töitä.
Haluaisin hautautua kotiin Tampereelle, sillä olen sitten oman perheeni luona tai pohjoisessa Puolison perheen luona, aina joku odottaa multa hiustenleikkuuta "etsää vähän vois leikata?" ja kun kyseessä on perhe, en voi edes kieltäytyä. Vaikka muuten olisi kuinka kivaa, niin se fakta pilaa aika tehokkaasti kaiken, että joudun töihin. Aina. Kaikkialla. JA EN VITTU HALUA!
Luulin, että saksien "unohtaminen" ratkaisisi asian. Väärin. Isäni ei käynytkään parturissa kuten luulin, vaan päätti odottaa että tulen uudestaan käymään, jotta mulla on sitten mukava puolen vuoden kasvu-urakka edessäni. Eihän hän nyt halua kenenkään muun hiuksia leikkaavan, kun tytär kerta osaa. Ja on niin rentouttavaa sitten saunan jälkeen kun iltasella leikataan tukkaa. Väliäkö sillä, että minä tiedoistan joutuvani töihin lauantai-illalla kello yhdeksän. Mutta sehän on rentouttavaa ja kivaa - "Eikö ole kiva kun on ammatti, voi tehdä työtään vaikka missä ja koska".... EI! Pohjoisessa mun eteen lykättiin harrastelijasakset "kyllä se näillä sujuu, ei oo niin tarkkaa". No on. Mä en vain "klipsi sieltä täältä". Ja kun asiakas nostaa perseensä penkistä, kuka ne jäljet siivoo? No minäpä ne yleensä.
Mua taas vituttaa koko hiusala. Tuntuu että en saa hengittää asialta ollenkaan. Haluaisin vaihtaa alaa, tehdä jotain ihan muuta ja haudata koko hiuksiston. Ikävä kyllä tämä ongelma ei ammattia vaihtamalla parane. Kyky leikata hiuksia ei katoa ihan hetkessä, että vaikka olisin mikä, niin samat pyynnöt raikaisi korvissani silti. Ja aina just niiltä ihmisiltä, joille en vain voi sanoa ei olematta ihan järjettömän itsekäs kusipää. Ja yksikään ei näe sitä mun kantilta. Kukaan koskaan ei ole sanonut ymmärtävänsä mua tän harmituksen kanssa, jos olen asiasta puhunut. "No mutta ei kai se nyt noin iso asia ole? Sehän on pieni juttu vain. Ja perhettähän tässä ollaan, ajattele mitä ne on tehnyt sun eteen" Kiitti. Tähän tekee mun oloni paremmaksi. Se on todella ahdistavaa, että ne tahot joille normaalisti voisin työmurheistani tai muista puhua, ovat nyt se ongelma, ne joille en asiasta voi puhua.
Ja kyllä. Mä aion vielä vaihtaa alaa. Jahka saan kerrottua Puolisolle. Mulla on oikeastaan jo haju, että mikä se voisi olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)