Nose Candy

Juhannuksesta toivuttu, ja seuraavaa lomaa odotellessa...

Juhannus meni ihan mukavasti. Lähdettiin torstaina ajelemaan Vaalaan, oltiin perillä joskus puoliltaöin. Ainoa pahempi ruuhka oli ihan odotetusti ysitiellä Oriveden kohdalla.

Perjantaina tehtiin rosvopaistia, kokkailtiin, saunottiin ja ryypättiin pitkälle aamuun, hieno ilta. Lauantaina mulla oli krapulakooma, mutta pelailin minäkin vähän sulkkista ja osallistuin grillihommiin. Sunnuntaina nyt lähinnä ajeltiin takaisin. Eli sangen perusjuhannus. Perinteistä "tahdon Ouluun!" fiilistä vaan ei tullut. Ja tiedän itsekin että miksi.

Osa Ouluun haluamistani on se perheen tunne. Se, kun tuntee kuuluvansa jonnekin. Puolison Veljen vaimoke on Anopin kanssa kovin läheinen, tekevät juttuja yhdessä jne. Eikä ihme, käyväthän he Anopin luona harva se viikonloppu. Olisi hienoa olla yhtä läheinen heidän kanssaan. Tajusin vain tuossa jouluna, että ei se läheisyys muuttamalla tule. Se voi auttaa asiaa,  mutta olen persoonana jo hyvin erilainen.

Nyt odottelen Lumousta, olisi ensiviikolla. Lumous on vain kerran vuodessa, sillon en laihduta, vaan pidän hauskaa täysin rinnoin! Ja kerrankin pääsen osallistumaan ihan pe-su akselilla. Wohoo!

Tears of a Star

Viikko jälleen loppupuolella, juhannuskin ihan ovella.

Viime viikonloppuna tulikin pidettyä vähän hauskaa. Etkoiltiin Puolison kanssa perjantaina ihan kotosalla, josta suunnattiin Kivenheittoon kavereita tapaamaan. Kivenheitosta matka jatkui Montun kautta Glorian alakertaan, ja siitä kotiin. Ilta oli kiva, tuli nähtyä kasa kavereita ja tutustuttua muutamaan uuteenkin. Lauantaina koomattiin kotona, mutta krapulatta.

Seuraava hauska onkin sitten juhannuksena, sillä tämän viikon ollaan kumpikin töissä. Ikävä pohjoiseen, saa katsoa millainen Oulukaipuu taas iskee. Maanantaina on sitten järkky vitutus, aamuvuoro töissä ja kiva juhannus takana, ei sitä oikein voi ajatella että jee!

Tänään pitäisi päähäni ilmestyä teippipidennykset. Katsotaan mitä tulee, en ole todellakaan mikään pidennysekspertti, joten en ole ihan vakuuttunut, että onko mulla kaikki materiaalit ok, hiusta tarpeeksi jne. Noh, se selviää. Se on kuitenkin vain hiusta, voi varmasti fiksailla ja säätää jälkikäteenkin. Joo, olen kampaaja. Ja ei, kaikki kampaajat eivät ole eksperttejä kaikissa hiusasioissa. Mulla on kaksi heikkoutta: kampaukset ja pidennykset, joista jälkimmäisiä en tee sitten lainkaan.

Yksityisen kampaamokoulun heikkous on juuri nuo vähän harvinaisemmat jutut, kuten kampaukset ja pidennykset. Kampauksiin pitää melkeen olla luontainen kyky ja "visio" kun niitä tekee. Voi joo harjoitella ja olla hiton hyvä, mutta tarvitaan siinä sitä näkemystäkin, luomiskykyä. Koululla ei edes harjoiteltu juurikaan, kampausasiakkaat meni niille tytöille, jotka olivat luontaisesti siinä hyviä. Pidennykset oli kokonaan sivuseikka kouluaikana, vähän koitettiin johonkin tekopäähän, mutta en ole eläessäni tehnyt yhtäkään pidennystä kenenkään hiuksiin.

On muuten harvinaisen ärsyttävää. Kun ajatellaan, että kampaajana olen tietysti hyvä ihan kaikessa hiuksiin liittyvässä, ja että jos joku vähän valittaa hiustenlähtöä tai hilsettä, osaan nimetä juuri The Syyn kyseiseen vaivaan. Tai tämä klassikko: "Leikkaa sellainen malli joka mulle sopii" ... Ja sitten ei vaivauduta yhtään erittelemään, että lyhyttä, puolipitkää vai millaista, yhteen päähän kun sopii kymmenittäin eri malleja. "No sellanen ku sopii, sähän se ammattilainen olet!" Niinpäniin.

Pidennysoperaation lisäksi tänään ei ole ohjelmassa about mitään. Puolisokin päivystää, ja oli juuri koko yön töissä, joten me pysytellään kotona ja löhöillään. Meidän elämä, ah niin värikästä!

Every day is halloween

Vaikka mun sydän itkee verta tilini saldon puolesta, päätin mennä Lumoukseen ja tilasin liput molemmille päiville. En ole kesän aikana buukannut yhtään mitään hauskaa ohjelmaan. Puoliso järkkäilee omia (ja vähän meidänkin) menoja elokuiselle lomallemme, mutta minun kesäsuunnitelmat ovat tyhjiä. Töitä ja töitä ja töitä, joten annoin periksi ja päätin buukata itselleni jotain kivaa.

Sain järkättyä seuraakin. Puoliso nimittäin päivystää, joten sen kanssa en voi sinne mennä. Otin yhteyden erääseen pääkaupunkiseudun ystävään johon tutustuin viime Lumouksessa ja lyöttäydyn heidän seurueensa matkaan. Tuleehan sinne tuttuja ja kavereita vaikka millä mitalla, mutta en nyt kuitenkaan halua yksin mennä.

Pitää vain hyväksyä se fatka, että menee euroja. Liput eivät ole kalliita, eikä lumous ole iltana baareilua kummempaa noin niinkuin rahanmenollisesti, mutta kun mun rakkaat eurot, en haluaisi luopua yhdestäkään. Minä ja mun ääripäät taas. Haluan säästää, niin innostun taas siihen malliin että hyvä etten ihan dyykkariksi rupea kun kauppaan menee aina kasa rahaa. Kiitän itseäni vielä, että ostin lumousliput. Rentoudun, pidän kivaa, tanssin jalat kipeäksi, tapaan ystäviä ympäri Suomen ja gootteilen ihan huolella.

Only one who waits

Kuukausi vaihtui, ja sitä myöten pomon asenne mua kohtaan. Kuukausisaldo sijoittikin mut toukokuun ykköseksi, ja tein viimeviikolla ylitöitä ihan mukavasti, joten pomo oli eilettäin harvinaisen nöyrä. Pomo pyysi käytöstään anteeksi, ja minä lupasin olla kiirehtimättä uuden duunin kanssa. Töissä on taas parempi olla, ja työmotivaatio on huomattavasti korkeampi. Sopu, vihdoin! Nyt tarvii vain pitää se saldo mukavan kohollaan, ja tehdä välistä niitä ylitöitä. Näkyy tilissäkin, ylityöt tuo rahaa. On nimittäin harvinaisen selvä, että musta halutaan jälleen hyvin äkkiä eroon, ellen pysy saldoissani tarpeeksi korkealla.

Muutoin elämässäni on taas seesteisempi vaihe käynnissä. Ollaan Puolison kanssa tuijoteltu Sons of Anarchyn kahta viimeistä kautta aika intensiivisesti, mutta siinäpä se, ei bileitä tai juhlia edes tiedossa. Seuraava suunniteltu meno on jussina. Hyvä niin, kevät on ollut aika aktiivista sosialisointia, on aikakin istua välistä kotona.

Oma olokin on taas parempi. Tein hienoisia muutoksia ruokavaliooni, ja homma näkyy lisääntyneenä energiana ja parempana vointina. Kilpparikoomakausi jatkuikin tarpeeksi pitkään, kun olo oli vähän kyseenalainen. Nyt on taas enemmän oma itsensä. Suurin haaste mulla on pysyä siinä hiton ruokavaliossa. Sillä on mun olon kanssa niin suuri merkitys, mutta helposti lipeän gluteenillisten herkkujen puoleen jos mieli tekee, koska ei se vehnä kuolemaksi ole. Noei, mutta siltä se vähän tuntuu kun veto on ihan täysin pois. Ei se ole sen arvoista, pitäisi vain muistaa se silloin kun mieli tekee jotain mättöä.

Bad Trash

Noniin. Tulihan se läjä paskaa sieltä. Soittelivat maanantaina liitosta pomolle, ja sain liiton edustajalta puhelun, jossa varoitti että pomo oli tosi asiaton ja vihainen. No, eilen se oli sitä minulle. Mulle on työpaikalla näemmä ihan omat säännöt, mun työpisteeni pitää siivota eritavalla kuin muiden enkä illasta minä en saa jonoa katkaista vaikka jengiä olisi tulossa koko yön edestä.

Pomolta toki unohtui, että jos työvuoro loppuu kello kuusi, niin mulla on täysi oikeus silloin lähteä, oli paikalla jonoa tai ei. Ajattelin huomenna kysäistä, että mites siivous, onko loppusiisvous tarkoitus tehdä ylitöinä, jos asiakkaita palvellaan kuuteen? Jos vastaus on että kyllä, niin ilmoitan siivoavani tasan silloin kun ylityöt sopii, muina iltoina en hyväksy nillitystä epäsiististä työpisteestä jos kerta siivousaikaa ei voida mahduttaa työajan puitteisiin.

Toisin sanoen, pomo about kiusaa mua ihan kunnolla tuolla. Syytti suoraan, että mun ilmoituksen takia hänestä tuli rikollinen (kun kerta rikkoi lakia irtisanoessaan työntekijöitä vaikka on juuri palkannut kesähessun). Pomoa kiusasi ihan huolella mun tyyneys, kun pysyin viileänä kuin viilipytty. Hän haukkui mut myös muille, että kuinka olen kamala ihminen tuollaiselle vanhalle eläkeläisrouvalle. Teki itsestään ihan marttyyrin, että miten on nyt mun vika, että hän joutuu syksyllä kadulle ja kaikki menettää työpaikkansa. Jjjjust. Ajattelin sanoa seuraavaksi kun/jos mua kiusaa jollain valivalinillityksillä, että joka kerta kun kiusaa mua, keksii tikusta asiaa valittaakseen mulle, niin se saa mut jäämään tonne aina yhdeksi lisäkuukaudeksi. Että jos musta haluaa eroon mahdollisimman pian, kannattaa olla sovussa. Sillä siksihän se mun olon haluaa tehdä kurjaksi, että irtisanoisin itseni. Ja se muuten on se temppu jota en aio tehdä!

Niin, mun vika. Hänhän itse ei ole ylipalkannut jengiä tuonne! Asiakkaita piisaa, joten ei kai se nyt mun henkilökohtainen vika ole, että raha-asiat menee huonosti? Itse näytti laput, joissa seisoi että teen yli tonnilla firmalle rahaa per kuukausi. Mites siis minä aiheutan konkurssin? Niin ja työkaverit. Osa pitää vahvana pomon puolia, että vanha herttainen rouva ei ansaitsisi tuollaista, että liitto on yksi piru ja minä kusipää. Osa on ymmärtäväisempiä, eräskin sanoi että olisi itse tehnyt ihan samoin. Suurin osa vain ei uskalla sanoa mulle mitään, sillä jos mua piikittelee, voin purra takaisin. Tyypit tietävät paremmin olla sivistyneesti mun kuullessa, sillä jotkut pikku nillitykset ja valivalit saa mut lähinnä nauramaan räkäisesti päin naamaa. Töissä ja muille mulla on piinkova panssari, murrun sitten kotona Puolison sylissä jos on aihetta.

Mitä sitten aion? Pysyä töissä tietysti. Tasan niin pitkään, kunnes löydän mukavan toimistohomman. Kiusaaminen vähän rassaa, pitää tehdä työt euronkuvat silmissä ja just niin hyvin kun voi, ettei pomo saa mitään aihetta antaa varoituksia tms. Vaikka välistä kaduttaa että aloitin tämän prosessin, olisi ollut helpompaa jättäytyä liiton rahoille, mutta pomo polkee työntekijöiden oikeuksia. Tää ois ollut edessä jollekin toiselle myöhemmin, niin paljon on ollut kahnauksia sillä liiton kanssa, että on jo aikain jonkun edes yrittää pistää se kuriin. Mulla kun on koulta hankittuna vuosien kokemus hyvin vittupää pomosta, nykyinen on ihan kissanpentu siihen verrattuna. Koululla kasvatettu panssari on nyt hyvässä käytössä.

Rakastan rahaa, sitä tunnetta kun sitä on. En halua katkaista mukavaa säännöllistä rahavirtaa, joka auttaa lyhentämään velkojani. En halua "pärjätä", vaan haluan edetä. Mun taloudellisuus menee kyllä pikkuhiljaa vähän yli. Oli tannoin pakko käydä ostoksilla, alusvaatteita, meikkejä ja sukkia yms. pakollista tarpeellista. Tuli sitten viikon morkkis siitäkin. Piti tänään kun on vapaapäivä, mennä kirppikselle. Enpä mennyt, sillä haluan säästää rahat ja pitää kuitenkin käydä pakollisilla ruokaostoksilla. Haluan jälleen minimoida rahanmenoa. Lumoukseen menonkin kanssa soudan ja huopaan, sillä haluaisin minimoida rahanmenon.

Where do we draw the line?

Vapaa viikonloppu edennyt sunnuntaihin. Onneksi on edes kaunis päivä!

Eilettäin oli kummipojan nimiäiset, ja ihan jeeshän ne meni. Tilaisuus oli tosi vapaamuotoinen, lähinnä syötiin ja kahviteltiin ja ihailtiin päivän Päähenkilöä. Minulla on joku outo kyky saada pieni Kummipoika nauramaan, tyyppi aina naureskelee ja hymyilee mulle kun yhtään huomioin häntä :).
Sinänsä jännää olla tollai tilaisuudessa. Kaverin suku + minä ja Puoliso. Tyypit kattoo meitä vähän outona, osa oli etukäteen meidät tuominnutkin että "ei työkaveri voi olla kummi!" J piti päänsä, että meistähän tulee kummit, sillä näkeehän se meitä enemmän ja huomattavasti useammin mitä sukuaan. Me voidaan olla läsnä arjessa, siinä missä suku lähinnä erityistilaisuuksissa.

Pitkästä aikaa viikonloppu kun ei ryypätty tai tehty oikeastaan mitään ihmeellistä. Kummeilun lisäksi ollaan aikalailla oltu vain kotosalla. Hyvä niin, ryyppäys vie kaikki rahat. Mitään kummempaa ohjelmaa ei ole tuleville viikoille, sekin on yksinomaan vain hyvä asia.

Viikolla tuli käytyä Liitossa, tyypit oli ihan sitä mieltä että irtisanomiseni on laiton. Kysyivät että mitä haluan. "Kyllä me saadaan sulle sun työpaikka takaisin, eri asia on että haluatko sitä?". Niin. Työpaikka = Rahaa ja minä <3 Raha, mutta jos koulu oli iso kasa paskaa, niin tää on vähintäänkin pieru. Vastasin, että joo kyllä mä toisia töitä haen, mutta haluan lähteä omilla ehdoillani, en tuollai että irtisanotaan syillä millä tahansa. Että haluan vähän aikaa duuninhakuun. Liitosta sanoivat soittelevansa pomolleni torstaina, mutta loppuviikosta ei pomosta kuulunut mitään. Katsotaan mikä on vastaanotto huomenna kun menen aamuvuoroon. Krokotiilinnahka, se pitää kasvattaa ja pian!

Hiusala. Mikä vittu sitä oikein vaivaa? Duuni toisensa jälkeen on ihan käsittämätöntä paskaa. Tampereen kaikki duunipaikat ovat toinen toistaan pahempia. Polkevat työntekijän oikeuksia, pomot ovat sadistisia ja työkaverit ihan järkyttäviä persereikiä. Selkäänpuukotusta, työpaikkakiusaamista, Vittumaisia pomoja... Diva on jopa liitossa mustalla listalla työntekijöiden kohtelusta. Sittarin hiustalolla on ihan kusinen maine, työkaverit ja pomot syyttelevät ja kiusaavat, kukaan viihdy siellä paria päivää pidempään. Ämroomille on ikä- ja naamaraja. Palkkaavat vain kauniita nuoria naisia. Yli kolmekymppisiä ei palkata elleivät ole about hiusguruja ja kilpailuissa menestyneitä. Jopa mun nykyinen paikka on huonomaineinen, Liitossa sanottiin että tuttu juttu on, ja ymmärrän miksi koulun entinen pomo vähän irvisti kuultuaan työpaikastani. Ainoat paikat joilla on jees maine ovat vuokratuolimestoja. Niin ja se Ha(i)rlekiini, ainoa mistä ei ihan suoranaista schaibaa ole tarjolla, pomot hyppyyttävät ja luottavat liikaa vanhoihin työntekijöihin. Niin ja juoruja paikan laadusta suhteessa hintatasoon on aika paljon.. Hairstore meni konkkaan joten ei siitä sen enempää, asiakkaat valittivat palvelusta, työntekijät nenäkkäitä. Että hienoa olla kampaaja, valitse näistä sitten.

Mun täysi fiilis on se, että vaihdan alaa. Palaan takaisin merkonominhommiin, sihteeri, assari, mitä vain paperinpyöritystä. Vaikka vittu varastotyttö, ihan mitä muuta tahansa. Taistelen duunini pitämisestä sen vuoksi, että tosiaan saan sitä hakuaikaa. Heinäkuussa aloitan haun todella (jotta ehdin pitää vähän lomaa...), ja haen niin kauan että joku sopiva paikka löytyy. En jousta takaisin hiusalalle. Jos taas käy niin, että liitto ei saa tapeltua työpaikkaani takaisin, käytän ansiosidonnaisaikani johonkin kurssitukseen/koulutukseen.

When the world explodes

Vielä vähän työjuttujen puintia.

Viisastuin sen verran, että pidän kiinni yhä työajoista ja taukojen mitoista. Liiton mukaan tämä koko irtisanomisjuttu haisee ja vahvasti laittomalta irtisanomiselta, joten mun on parasta olla kiltti työntekijä, jotta Pomo ei pääse vinkumaan minusta mitään mikäli juttu etenee. Huomenna menen käymään, katsotaan mitä sanovat.

Töissä on jäiset tunnelmat. Muut ovat "toipuneet" shokista, ja selkeästi about unohtivat mun kohdalla koko homman. Toinen irtisanottu pitää aiheesta niin kovaa meteliä, ettei voi unohtaa, sillä on aina taipumus tehdä kärpäsistä Härkäsiä. En halunnut vastata pomolle puhelimeen sen jokailtaiseen soittoon, ja eka reaktio työkavereilta oli "No miksi ihmeessä et?" "no mitäs luulet?!?" "Ai niin!" Ja se hienoinen yllätys niiden kasvoilla kun totesin että totta hitossa otan yhteyttä liittoon. En eritellyt syitäni sen enempää, I'm a private person, mutta kai ne oletti että nielen mitä vaan purematta.

Viikonloppuna oli sukujuhlat, mun vanhempien 120 v synttärit. Sinänsä ihan kivaa. Juhlat onnistui, tarjoiluja oli tarpeeksi, nestettä ja viihdykettä oli tarpeeksi. Se, mikä ei onnistunut, oli se helvetinmoinen norsu, mistä kukaan ei halunnut puhua. Syy, miksi Puolisoni ei ole käynyt pariin vuoteen perheeni tai sukuni luona. Se, että mun vanhemmat ja puoli sukua oli sitä vastaan aluksi. Vain siksi, että se keskeytti koulunsa silloin. Se sai porukat luulemaan, että Puoliso eläisi mun siivellä. Ketään ei nkiinnostanut syyt että miksi se lopetti, tai mitä se sitten aikoo. Ei, tuomio rentusta tuli sen saman tien. Sillä vaikka ala olisi miten perseestä ja väärä, niin kouluthan aina tarvii käydä loppuun vaikka hammasta purren!

Teoriassa ymmärrän huolen, mutta eihän mulla ole mitään siipiä millä elää! En todellakana ole syntynyt kultalusikka suussa tai hopeahaarukka perseessä. Eikä ole yhtään porukoiden tapaista tuomita suoralta kädeltä tutustumatta. Mun kummisetä oli tutustumatta neuvonut äitiäni pitämään Puoliso erossa minusta, että tyyppi on loinen. Nyt Kummisetä pyysi Puolisolta anteeksi käytöstään, ja asia tuli väistämättä esiin vanhempieni kanssa. Puoliso oli ihana tyyni itsensä. Hyväksyi anteeksipyynnöt, mutta minä olin vähän kärkkäämpi. Miten helvetissä siinä meni yhdeksän vuotta, että toinen on hyväksytty? Että miksi hitossa asioista ei voi koskaan puhua, vaan odotetaan niiden ratkeavan ajan kanssa? Puoliso totesi yksikantaan vanhemmilleni, että päätti olla välittämättä negatiivisesta vastaanotosta, koska rakastaa mua niin paljon eikä halunnut luovuttaa moisen takia. Onneksi ei! Koska mutsia tuntien eihän mulle olisi kukaan tarpeeksi hyvä. Ehkä jotain selvisi nyt. Ehkä voidaan käydä useammin. Ehkä.

Tällä viikolla olisi Kummipojan nimiäiset. Sitä odotellessa, varmasti leppoisampi tilaisuus mitä mun sukujuhlat. Pitää koittaa olla vähän normaalimpi, etten aiheuta mitään närkästystä. Kummipojan mummit ja vaarit ovat ilmeisesti jokseenkin uskonnollisia. Gootti kummina.. katsotaan mitä siitäkin tulee. Toivottavasti kivaa!

Juhannuksena mennään Pohjoiseen, sitä odotellessa. Pitääkin ottaa asia Oulu esiin jälleen, kun kerta syksystä tulee muutosta elämään.

Jälkipuintia.

Noniin, perjantai (joka tuntuu ihan maanantailta...) ja ensimmäinen työpäivä edessä irtisanottuna. Tavallaan helpotus, ei tarvi puskea eikä pingottaa. Ei tarvi yrittää joustaa tai miettiä ylitöitä. Olenhan jo irtisanottu, mitä pomo mulle enää voi?

Se, että olin aina ajoissa, tein työni tunnollisesti, tein hyvää tulosta ja pidin juuri oikeanmittaiset tauot ei näemmä auttanut. Hävisin krooniselle myöhästyjälle, laiskanlaiselle työntekijälle joka tekee mua huonompaa tulosta ja jolla on ihan oma käsitys taukojen kestosta ja määrästä. Ja vain siksi, että hänellä on aina aikaa mennä töihin vaikka heti. Ja vaikka olisin joustanut kuinka, tehnyt aina ylitöitä yms, ei se olisi mua auttanut. Mimmi on pyörinyt tuolla jotain 9 vuotta, sille minä en voi mitään, mikään maailman joustavuus tai huimat tulokset eivät auta tuollai lojaaliudessa.

En siis ota enää ajoissa olemisesta, taukojen mitoista tms. asioista paineita. Jos myöhästyn vähän niin entä sitten? Eipä mun ajoissa olemista tähänkään mennessä arvostettu. Käydään luultavasti liitossa esittämässä pari painavaa kysymystä, mutta tuskin ne siellä mitään voi, kun virallisestihan on kyse uudelleenjärjestelystä. Pomo laittaa osan paikoista vuokratuolille, joten se saa tehdä sen ihan miten haluaa. Vaikkakin meille esitti, että järjestely johtuu juuri huonosta taloustilanteesta. Mutta ei se olisi tosiasiassa voinut vain kenkästä jengiä pihalle taloudellisin- ja tuotannollisin syin, sillä ei se voi millään osoittaa työn vähentyneen merkittävästi. Mutta vuokratuolius on ihan sallittua. Saa katsoa että mikä on töissä tunnelma tänään. Jäinen? Ehkä.

the Firm

Niinhän siinä sitten kävi, että sain elämäni ensimmäistä kertaa potkut. Yy vitun perkeleen tee. Töissä oli tänään palaveri. Pomo ei paljoa hiiskunut aiheesta etukäteen, mutta spekulointia tietysti oli. Viimeiseen asti en suostunut uskomaan pahinta, mutta sitäpä se oli.

Neljä "parasta" pidetään työntekijöinä, ja meille lopuille kolmelle tarjottiin kallista vuokratuolisopparia. Kuulemma voisi innostaa tekemään ahkerammin töitä, kun siitä riippuu oma tulo. No kiitos. Piti puolustautua omaa hieman laskenutta tulosta ihan sillä, että paransin laatua. Aiemmin vuonna tuli valituksia meidän uusien laadusta, että ei olla niin hyviä. Parannan laatua tekemällä huolellisemmin työtä, ja tässä sitten kiitos. Rivien välistä meidät haukuttiin laiskoiksi ja kalliiksi ja joustamattomiksi, kun pidetyt työntekijät tekevät niin ihanan paljon tulosta, joustavat aina vaikka yöstä ja voi kun ovat ahkeria.

Niin, "hävisin" niukasti vain työvuosissa. Yksi pidetyistä tytöistä tekee paljon mua huonompaa tulosta, mutta hän on valmis tulemaan vaikka yöstä töihin, ja on ollut tuolla tosi kauan. Jep, shame on me kun haluan tehdä töitä sopimuksen ja listan mukaan.

Pomo luuli ihan vakavissaan että lähtisin vuokratuolille. Sen ilme, kun kysyin työsuhteen päättymisajankohtaa, ilmaisten, että en tasan lähde yrittäjäksi. "sun asiakkaat ovat täällä". Niin mitkä? Oon hiljainen kampaaja, ei mulla ole kuin pari vakkaria. "harkitse edes". En. Hitokseen kallis, mikään ei kuulu vuokraan. Naurettavan halvat hinnat yrittäjäksi. Kakskymppiä per leikkuu on yrittäjälle about ilmasta.

Mulla on loma elokuussa 10.8.-29.8. 31.8 on viimeinen työpäivä, ja se sattuu olemaan maanantai. Palaan lomalta töihin päiväksi. Onneksi elokuu on kuukausi nro 10 liitossa, joten työttömyyden alkaessa syyskuussa olen ollut liiton jäsen 10 kuukautta, joten pääsen liiton päivärahoille. En kuole taloudelliseen kurimukseen.

Mitä sitten teen? Jaa a. Hiusala on heikko, en tod lähde vuokratuolille minnekään muuallekaan, ja cm hiustalo ei mua ottanut viimeksikään, ämroomiin on naamaraja (ja ikäraja), oon liian vanha ja gootti. Muualle ei oikeen palkatakkaan. Haluaisin ehkä johonkin sihteerin tms. paperinpyörityshommaan. Onhan mulla siihen koulutuskin - yo-merkonomi. Vuodelta kirves ja nakki, joten jotain kurssia vois olla hyvä käydä. Haluaisin jotain hommaa, jossa ei välttämättä tarvisi olla tekemisissä ihmisten kanssa, eikä olla töissä vuoroissa. Joku ihana kasista neljään -juttu. Noin niinkuin ideaalitapauksessa ois kiva. Katsotaan mistä vitun puhelinmyyjähommasta vielä itsensä löytää.

Our Life

Vappu meni ihan mukavasti. Pakollisten kauppareissujen jälkeen mentiin Hervantaan ystävälle. Ilta oli varsin onnistunut, käytiin puolenyön kieppeillä yksillä Apinassa (Herwoodiin oli törkeä jono...) mutta seuran ollessa hiton päissään, hypättiin taksiin ja kotiin.

Itse olin vappupäivän kotona netflixin kanssa, mutta Puoliso lähti uudestaan ryypylle. Olisin muuten mennyt matkaan, mutta lauantaina oli töitä. Lauantaina tosin käytiin työkaverin kanssa parilla Kivenheitossa, josta minä jatkoin keskustaan paria kaveria tapaamaan. Pariskunta E & J sekä lahtelainen bussikuskiystävä olivat tiikerihaissa. Tiikerihaista jatkettiin Ruby & fellasiin parille, josta sitten pariskunnan tuttujen kämpille, mutta vain pojat ja minä, Neiti J väsähti kesken :D. Pelailtiin Aliasta, katsottiin komiikkaa ja liigabiisejä Youtubesta, saunottiin ja laulettiin. Kotiin päädyin aamuyö viidestä, jaettiin poikien kanssa taksi.

Työkaverit hieman ihmettelee ja naureskelee, että miten helvetissä mä aina olen liikkeellä miesporukalla. Ja että mitä Puoliso tykkää jos olen kundien kanssa ulkona aamuyö viiteen. Neiti J on about ainoita naispuolisia ystäviä, jonka kanssa tulee usein käytyä ulkona, mutta hänenkään kanssaan ei koskaan keskenämme. Mä nyt vain olen sellainen tyyppi, että tulen juttuun miesten kanssa paremmin. Naiset pääsääntöisesti ovat kiinnostuneita ihan eri asioista mitä minä. Mimmit töissä jauhaa töllöohjelmista kuten Temptation Island suomi, salkkarit, jutan ohjelmat, The bachelor yms, mä intoilen House of cardsista, vikingeistä, game of thronesista, ncis:stä yms. Jauhan tietokonepeleistä ja kuuntelen raskasta musaa. Mimmit duunissa intoilee robinista, cheekistä ja jauhaa kynsistä ja ripsistä. Olen päässyt irti kehoni vihaamisesta, oon just tämmönen. En mikään hoikka fitnesskissa, mutta hyvä just näin. En laske kaloria tai itke joka suklaapalaa. Mimmit vinkuu läskeistä ja koittaa yhä löytää sitä loitsua siihen, ettei Ikinäikinäikinä tee mieli tai syö mitään väärää.

En ole mikään stereotyyppinen kampaaja. Mun luonteen suoruus... multa puuttuu täysin se naismainen "tippaleipäaivoisuus". En analysoi toisia "se sano tollee, mitäköhän se tarkotti?" vaan luotan, että jos se sano noin, se tarkotti just sitä. Mimmit lätkii tinderiä ja analysoi miesten viestien syvempää merkitystä. Ja niiltä puuttuu äijien suhteen ihan täysin pieni kriittisyys. Yksikin menee kundien imelän siirappisiin viesteihin ihan täpöllä,  äijät kirjoittaa siirappia ja hunajaa yksi asia mielessään, ja muija on ihan kikseissä ja hehkuttaa kun ainakin x määrä jätkiä on niin lätkässä häneen. Sitten ihmetellään kun jonkin ajan kuluttua kundi katoaa, ei siirappia enää tulekaan. En ole vaivautunut kyseenalaistamaan hänelle tätä kundien truu loven astetta, että tottakai se jätkä katoaa jos ei heru, ja hyvin todennäköisesti voi kadota siltikin vaikka heruisikin. Ehkä se oppii.

Psst. Eikä sitten tulkita tätä "analysointiani" sillai, että kuvittelisin olevani jotenkin parempi. Ei, en ole. Eikä siten, että kuvittelen olevani joku special snoflake. Ei, en ole sitäkään. On monia mimmejä jotka ovat kaltaisiani, kiinnostuneita samoista asioista mitä minä. Valitettavasti heitä on elämässäni vain sangen vähän, lähinnä insinööriajoiltani. Ja mun kaveripiirissäni nyt niitä ahkerimpia bilettäjiä ovat nimenonaan äijät, ja niitä tulee nähtyä vähän siksikin eniten.

Biletys alkaa näkyä eurovarannoissani. Hauskaa on ollut. viimeisen parin kuukauden aikana olen ollut about yhden viikonlopun vain himassa. Näkyy se kyllä kropassakin, turvotus on ihan kohtalainen kun joka viikonloppu bilettää. Tiedän, että oikea ratkaisu on rauhoittua ja jäädä vain kotiin. Tällä hetkellä ihan tosissani olen niin perseaukinen, että ei ole vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin. Silti, olisi ihan mahtia lähteä taas lauantaina ulos. Mikä helvetti mua oikeen vaivaa, joku bilekärpänen purrut? Noh, nyt on pakko jäädä himaan. Tänään on lääkäri, ja se reissu imee loputkin eurot. Ja koska ollaan oltu paikoitellen erillään Puolison kanssa, tekee ihan hiton hyvää viettää viikonloppu toistemme kainalossa. Ensiviikolla kun on porukoiden juhlat ja sitten pönötetään, väistellään kysymyksiä häistä ja lapsista tai työstä. Pitää ensitöikseen napata joku siideritölkki tassuun jotta kukaan ei luule mun olevan raskaana, vastata "no mites työelämä?" kysymyksiin "ihan hyvin" , avioliitto ja lapsiasioihin kuitata että ei ikinäikinäikinä! Mitenniin vihaan tollai tilaisuuksia?