Who taught you to hate

Mun ihana pitkä viikonloppu on melkein vietetty, ja uusi työviikko kolkuttelee ovella. Nyt just vähän on motivaatio kadoksissa. Ei yhtään huvittaisi mennä "tsemppaamaan myyntejä ylös näin kuun viimeisenä viikkona". Jos jokin ahistaa nykyisessä työpaikassani, se on tuo jatkuva myyntistressi. Kokoajan painostetaan, keskustellaan, tarkkaillaan ja vilautellaan varoitusmahdollisuutta jos ei kassa kilise tarpeeksi. No jos minä olisin yrittäjä, luultavasti tekisin ihan samaa. Mutta pidemmän päälle se on tosi ahdistavaa. Ja lisäksi vähän harmittaa, että jos jollain toisella menee hyvin, niin vastaavalta yms. tulee kiitosta että jee, hienoo neiti X, hyvin menee! Jos mulla menee hyvin niin ei tule halaistua sanaa, ei tsemppausta tai kannustusta. Viimeksi sain osakseni ison kasan kateutta. Tykkään meidän Vastaavasta, mutta selkeesti se ottaa mut jotenkin "kilpailijana". Enkä oikein tiedä että miten sen ilmaisisi, että minäkin kaipaan kannustusta.

Ja mun motivaatio tsempata vähän katosi kun viimeksi keskusteltiin Pomon kanssa. Se nimittäin keskustelee säännöllisin väliajoin alaistensa kanssa myynneistä ja työstä yleensä. Sain kyllä muuten kehuja, mutta samalla sanoi sangen suoraan, ettei mua olla siirtämässä nykyisestä toimipisteestäni yhtään mihinkään. "Kyllä tuo aluepäällikkö sua yrittää tarjota, mutta ei me sua täältä siirretä, joten pidä vain huoli, että pääset tänne sitten uudesta osoitteestasikin". No sepä mukava kuulla, kun muutetaan vasta aikaisintaan ensi talvena (jonka Pomokin tietää), ja on ihan yleisesti tiedossa, että haluan vastaavaksi, edetä urallani. Tuota suorempaan ei asiaa voisi enää esittää, sillä nykyisessä pisteessä on jo vastaava. Tuolla en etene yhtään mihinkään. Otti aivoon ihan huolella, ja motivaatio pingottaa myynneissä katosi ihan täysin, kun ei se auta minua etenemään. Toisaalta tiedän ihan hyvin, että jos otan "ei kiinnosta enää" -asenteen, niin sitten en ylene ikänä. Että jos oikeasti haluan Pomon muuttavan mieltään mun suhteen, niin olis paras alkaa taas myyminen kiinnostaa. Mutta silti, ammatillisesti just nyt masentaa ja vituttaa ihan urakalla. Ei kiinnosta sitten paskan vertaa just nyt.

Tosin, tavallaan tämä "ei hätää, ei me sua ylennetä ikänä" -tieto toi jotain rentoutta. Se "pakko saada hyvät myynnit" -stressi katosi aika tehokkaasti. Jos tulee varoitusta ja kenkää, niin en ole varma että onko se nyt niin huono asia. Ja selvennykseksi, teen kyllä työni kunnolla. Olen ammattilainen, vaikka vituttaa niin en mä sitä töissä näytä. Noudatan konseptia, yritän myydä parhaani mukaan joka asiakkaalle. Toki mun myymiseni on vähän laantunut suosittelutasolle sen "Ovesta et astu ulos ostamatta jotain" -asenteen sijasta. Mun työasenteessa ei ole työpaikalla tapahtunut muuta muutosta, enemmänkin pään sisäisesti. Se "myykää myykää tai tulee varoitus" painostus solahtaa aika mutkattomasti yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kuu jää aika heikoille tavotteisiin nähden mun osalta (ja vissiin parin muunkin), mutta en ota siitä stressiä enää. Se on mitä on. Yksi asia on kyllä selkeä: Mä en ole mikään myyjä! Selkeästikään se ei ole mulle luontaista toimintaa, eikä mun missään nimessä tule harkita uraa, jossa koko työ pohjautuu myymiseen!

Niin ja vakavasti harkitsen, että pitäisikö hakea huvikseen jokin aika sitten avatulle kilpailijalle töihin, ihan uteliaisuudesta että mitä niillä on tarjota. Tai että ottaisko ne mua yleensäkin.

Money, money, money

Hmh, oon ollut jälleen kerran vähän kipeänä. Puoliso sai viimeviikolla kunnon flunssaviruksen, ja en nyt ihan tiedä että sitäkö tämä mun tauti on, jokatapauksessa oon vähän kuumeillut. Ärsyttää. Ei erityisemmin muita flunssaoireita, kuumetta vain. Normaalista arjesta ei vain tunnu tulevan yhtään mitään kun on kuumeinen. Tulisi sitten ees kunnolla jos olisi tullakseen, vihaan tätä puolikuntoisuutta.

Kävin verikokeissa alkuviikosta, ja ilmankos oli olo huonontunut niin että annosta piti nostella... Mun kiliprauhasen tulehdusarvot oli tuplaantuneet. Vuosi takaperin oli 680 (normaali alle 35), nyt oli yli 1300. Muutokset tuossa arvossa pitäisi olla aika hitaita, siksi ei otettu välistä kertaakaan. Mutta aika raju muutos mun mielestä... Noh, lekuriaika on kontrollin suhteen reippaan viikon päästä. Toivottavasti saan pitää isomman annostukseni. Mutta en mä missään nimessä tervekään ole, jos normaali arvo on alle 35 ja mulla on nyt yli 1300. Sillä tietämättömille tiedoksi: tyroksiinilla hoidetaan oireita, ei sairautta. En tiedä edes onko kilpirauhasen autoimmuunitulehdukseen mitään parannusta. Tunnen kyllä, että mun kaula on hivenen turvonneen oloinen, ja niellessä tuntuu sellai "pala". Erilainen pala mitä esim. kurkkukivussa olisi. En sitten tiedä että voisiko mun kuumeilu johtua tuosta? Pitänee kysellä lekurilta. Luultavammin tää on kuitenkin vain lievempi versio Puolison flunssasta.

Oon niin ylpeä meistä. Ollaan Puolison kanssa saatu tosi hienosti rahaa säästettyä. Meillä pitäisi olla vuoden loppuun mennessä säästössä 20 000 euroa, jos saadaan säästettyä tähän tahtiin ilman mitään ylimääräisiä häiriöitä (kuten rikkoontuneet kalliit kodinkoneet tms) Mulla ei ole eläessäni ollut näin paljon rahaa mitä nyt. Jännä vain, että vaikka säästötilillä on tosi kiva summa, en koe että olisin rahoissani. Johtuen kai siitä, että niille rahoille on käyttökohde. Mielessäni kun ajattelen, niin ei mulla ole rahaa sen ihmeemmin. Vanhoja lainojakin ollaan saatu komeasti pois. Kesän loppuun mennessä mulla pitäisi olla enää vain vähän opintolainaa, mutta visat ja kulutusluotot olisi viimein maksettu. Pahimmillaan mulla oli opintolainaa + muuta 12 000 euroa eikä senttiäkään säästettynä. Nyt on sen verran säästössä, ja tällä hetkellä opintolaina + muut on 6000, josta opintolainaa se 5000. Kesän loppuun mennssä pitäisi olla opintolaina 4000, jonka suhteen en suotta stressaa, sillä halvinta lainaa ever, ja sitä voi lyhennellä ajan kanssa sitten enemmänkin kun saa muut pois.

Ja mullahan oli koko ajan asiat sinänsä hyvin, että mulla on luottotietoni tallessa, maksoin kyllä minimieriä pois koko ajan, en tehnyt mitään niin typerää, että oisin jotain vippejä ottanut tms. Mun kohdalla vain opintolaina yhdistettynä moneen pieneen puroon synnytti ison meren. Yrittäjyyden aikana oli tiukkaa, niin käytin luottokorttia ihan arjen ostoihin, mikä on virhe. Ei luotolla pidä ostaa ruokaa. Ostin myös vaatteita ja muuta noilla osamaksuhommilla, esim. henkkamaukalla on se oma "maksa lasku osissa" -systeeminsä, jossa sulla on tavallaan jonkin verran luottoa ja makselet sitten kerran kuussa aina tietyn erän. Tuon lopetin silloin kun jätin työni koululla, mutta yrittäjyys kun oli tiukkaa, niin se luottokorttilasku ei pienentynyt mihinkään. Enkä sinä aikana lyhentänyt opintolainaanikaan.

On kyllä tullut opittua paljon: Osamaksut ovat saatanasta. Niillä ostetaan tasan asuntoja, ehkä auto (sekin mielellään käytettynä niin, että sulla on varaa siihen). Luottokortti on saatanasta. Sitä käytetään matkalla tai autonvuokrauksissa, mutta ei arjen juttuihin. Kulutusluotot ovat saatanasta. Älä ota sellaisia. Tee budjetti joka kuulle, kirjaa KAIKKI mihin rahaa käytät. Joka sentti mikä tulee ja mihin menee. Suunnittele rahankäyttöisi, ei tule ylläreitä. Ja tärkein: Mikään materia ei ole ikinä tehnyt niin iloiseksi, kuin suureneva tilinsaldo.

Skills in Pills

Kahdesta sangen rankasta työviikosta selvitty. Ja joo, sain ihan hyvät myynnit aikaiseksi, olin Pirkanmaan toiseksi paras viimekuussa. Tämäkin kuu lähtenyt hyvin käyntiin, tällä hetkellä olen meidän liikkeen ykkönen, mahdollisesti myös koko Pirkanmaan. Ja ei, en oo mikään supermyyjä, mulla on käynyt vaan tuuria. Kuuta on vielä jäljellä, joten en nyt vielä juhli hyviä myyntejä.. Tänhetkinen hyvä tulos vähentää vaan painetta loppukuusta. Niin, meillähän on nimittäin tulostavoitteet, joihin ois päästävä. Jos usea kuukausi menee heikosti, voi tulla jopa varoitusta ja sitemmin kenkää.

Nyt on sitten vähän leppoisampi kuu tulossa, viimekuussa tunnit paukkui ihan komeisiin lukemiin, mikä tietää tietysti hyvää tiliä. Olen kuitenkin pikkuisen iloinen, että edessä on taas vähän leppoisampi kuu. Ehtii miettimään muutakin kuin töitä.

Laihtunutkin olen, 5 kg. Tällä viikolla lähti 1.5 kg. Salirytmistä on saatu taas hyvin kiinni, ja ruokailut pysyneet tosi mallikkaasti hanskassa. Toki yksi iso muutos oli kilpparilääkkeeni annosnosto. Pitänee tosin kohta mennä kontrolleihin kun annosta nostin, mutta ainakin vointi on nyt bueno. Ja lääkärikin meni vaihtoon. Josko nyt sais tän sairauden kokonaan kuriin.  Mutta ihan mahtavaa, kun ennen aika puristavat housut vaan solahti jalkaan. Unentarve on normalisoitunut, jaksan paremmin. Eikä mitään ihmeellistä mättöäkään tee mieli. Oikeastaan ollenkaan. En edes kiellä itseltäni mitään, ei vaan oikein tee mieli mitään epäterveellistä. Olo alkaa olemaan jokseenkin normaali. Vatsakin toimii taas ihan tavallisesti. Ihan outoa voida näin hyvin :D

Fire it Up

Pääsiäinen meni tuttuun tyyliinsä ihan liian nopeasti. Olin toki lauantain töissä, mutta oli niin rauhallinen päivä ettei sitä oikeastaan edes "huomannut". Mutta ai että olinkin vapaan tarpeessa. Oltiin ihan kotosalla. Tuli nukuttua paljon, tuijotettua netflixiä ja liikuttuakin paljon. Enkä syönyt edes yhtään suklaata. Yay!

Näin tiistaiaamunakin töihin paluu ketuttaa. Luvassa on kaksi superrankkaa viikkoa. 10 työpäivää ja vain se pakollinen sunnuntai vapaana. Tänään ois yli yhdeksän työtuntia luvassa, ensiviikolla ois yksi palaveri, mikä parhaimmillaan venyttää työpäivän siihen 12 tuntiin. Joo saa euroja, mutta vietävä noi on rankkoja. Tänäänkin on luvassa kuitenkin aika vilkas päivä, kuten aina pyhien jälkeen. Noh, jos sais sitten ees hyvät myynnit...

Toki tähän mielentilaan vaikuttaa huonosti nukuttu yö ja tuskaiset kuukautiskivut... Kuukauden paskin päivä ja tässä kuussa se osui sitten just tähän pääsiäisen loppuun. Kiva. Noh, luulisi ensiyönä unen tulevan! Oli mikä oli, pysyn silti salisuunnitelmassani. Olen viimein päässyt taas saleiluun kiinni, en luovuta vaikka ois millai työkiire. Ei se sohvalla makuu ole koskaan aiemminkaan virkistänyt. Silti vähän masentava ajatus, että seuraava pidempi vapaa on sitten Jussina, kun mulla alkaa loma. Sellaiset 12 viikkoa. Hmh. No, kai se menee nopeaa....

Memento Mori

Hei taas. Pääsiäinen lähentelee ovella, ja kevätpäiväntasauskin oli ja meni. Oma arkeni on sujunut ihan normi uomissaan, töitä, salia ja sitä normaalia arkea vain. Pääsiäissuunnitelmia ei ole, pidetään viikinkimaraton ja nautitaan olostamme. Minähän olen lauantain töissä, joten mitään kivaa pääsiäislomaahan tässä ei pääse kertymään.

Alunperin Puolison Veljen piti tulla seutuville, mutta peruivat reissunsa kun solmivat pyhän liiton pankin kanssa Asuntolainan merkeissä. No, en minäkään sitten paljoa reissaa kun se omalle kohdalle tulee. No, mulla on Juhannuksena kesälomaa, joten Oulu ja Vaala kutsuu ja mahdollisesti vähän pidempi ajanjakso mitä yleensä ollaan.

Omassa kotopuolessa en ole käynyt hetkeen, ja käyminen on vähän hankalaa. Äidillä on hoitoja aina 3 viikon välein, ja eka viikko on sille se rankin heti hoidon jälkeen. Yhtään ei saa olla flunssainen tai mitenkään tautinen, ja mullahan on aina jotain nuhaa tms. Onhan pelkästään kilpirauhaseni jatkuvassa tulehdustilassa.. Kiva koittaa sumplia visiittiä niin, että mikään ei vaivaisi ja että vapaapäivät sopisivat äidin hoitorytmiin.

Viime lauantaina oli Kummipojan 1 vuotissynttärit. Onko siitä jo vuosi? Äkkiä meni. Seuraavaksi menee varmaan kouluun kohta... Siihen malliin tuntuu tää aika hujahtavan. Mutta luoja miten allerginen oon tollai puolituntemattomien kokoontumisia kohtaan. Kun ei olla Kummipojalle itse mitään sukua, niin ei tietysti tunneta niitä Mummoja, Vaareja, Setiä ja Tätejä sen kummemmin. Ihan mukavaahan siellä oli, mutta mä niin ahdistun noista tilanteista. Onneksi noita ei ole kun sen kerta vuoteen. Onko siis ihme, etten halua Häistäni sen kummempaa tilaisuutta?

Äitini haluaisi, että kutsuisin myös omat Kummit "häihini". Ymmärrän, äitini on tietysti aina haaveillut että omassa puutarhassa pidettäisiin ihan perinteiset häät, vihkiminen olisi Raision kirkossa ja morsian (minä) pukeutuisi valkoiseen. Häät olisi äidin suunnittelemat ja paikalla olisi koko suku, ystävät ja tutut yms. Sulhanen olisi paikallinen, varakkaan perheen poika. Sellai perinteiset häät tavallisella kuviolla. Äidillähän on ollut vähän vaikeuksia huomata, että en kasvanut sellaiseksi millaiseksi kuvitteli mun kasvavan. Etten mahdu siihen "Neiti kesäheinä" -muottiin, johon hän jo lapsena mut lokeroi. Se tunnollinen, kiltti ja herkkä balleriina, luonnonlapsi. Tavallaan surettaa, etten voi/halua toteuttaa tuota äidin haavetta.

Sehän on aina vähän välejä hiertänytkin, kun mun odotetaan olevan tietynlainen, käyttäytyvän tietyllä tavalla ja tekevän tiettyjä valintoja, ja joka kerta kun teen oman pääni mukaan, se on pettymys perheelle: Erosin siitä paikallisesta varakkaasta pojasta. Erosin kirkosta. Muutin Lahteen. Otin tatuointeja. Gootti/metallityyli ei ollutkaan vain "se vaihe". En muuttanutkaan takaisin Raisoon tai Turkuun, vaan lähdin Tampereelle. Otin lisää tatuointeja. Poikaystävä onkin Pohjoinen poika. En halunnutkaan lapsia. Kihloisa kesti iäisyys, eikä unelma Häistä koskaan toteudukaan. Äitini sai jo ylioppilasjuhlani, minähän en saanut valita edes omaa asuani sinne. Päätin jo silloin, että häitäni äiti ei saa. Hän sai yhdet juhlat, minä taatusti saan päättää toiset.

Nyt erityisesti tämä syöpäjuttu on saanut mut vähän tietoiseksi että yhä "memento mori" pitää paikkaansa. Mikään ei ole ikuista, ja tavallaan harmittanee, että jokainen valintani on tietynlainen pettymys äidilleni. Ja nimiasiaa suorastaan pelkään. Sillä häissä varmaan tulee viimeistään ilmi, että olen vaihtanut etunimeni. Olen vältellyt asiaa, sillä äiti on aina ollut niin ylpeä etunimivalinnastaan. Eikä ole ollenkaan ilahtunut, kun valitsinkin toisen nimen itselleni. En sitten koskaan ole kertonut että vaihdoin sen ihan virallisestikin.  Sanoin aikanaan, että vanhemmat saa kutsua mua ihan miksi haluaa. Fiksu kertoisi asian etukäteen, ettei tule mitään kohtausta sitten Puolison perheen edessä, mutta en millään haluaisi. Onneksi maistraattihommat hoidetaan etukäteen, niin ei ainakaan siinä tule sitten esiin. Luultavasti pyydän Puolisoa välttämään nimiasiaa viimeiseen asti. Tervettä eikö?

The Ultimate Fling

Maanantai on kuvioissa ja hieno viikonloppu takana. Meillä oli perjantaina pöytä Astorissa, ja oli kyllä hyvä kokemus. Palvelu ystävällistä ja ruoka tosi hyvää. Annoksetkin sopivan kokoisia. Mennään ihan varmasti toisenkin kerran, en voi kuin suositella lämpimästi. Astorista siirryttiin Bub kaksiin kasvoihin "nauttimaan" maailman pahinta lonkeroa, Helsinkiläinen lonkero -nimellä kulkevaa myrkkyä. Bubi oli super täysi, ja lonkero järkkyä, joten siirryttiin ihan perinteiselle Bub K:hon. K:ssa tuli poikkeamaan ystävämme A. En ole häntä nähnytkään sitten jonkun Bella Morten tai Lumouksen....  Liian kauan aikaa sitten. Lopulta mentiin bussilla kotio.

Lauantaina oli vähän päänsärkyä, mutta muuten ok olo. Iltapäivästä käytiin hakemassa meidän sormukset. Muutoin viihdyin Midsomerin Murhien parissa ihan kotosalla, sunnuntai meni vähän samoissa merkeissä.

Häiden ajankohtakin alkaa valjeta. Tarkkaa päivää ei ole, mutta ensi talvena kuitenkin. Ihan siksi, että mun porukat tekee töitä kesällä. Paikka: Tampere. Varaillaan jokin kiva ravintola tarkoitusta varten, jossa ihan siis aterioidaan. Maistraattihommat ovat sitten erikseen. Jatkoja saatetaan ajatella sitten jossain keskustan hotellin tuntumassa nuorison kesken. Kutsuttuina lähinnä siis Puolison perhe ja oma perheeni, sisältäen sisarusten kumppanit. Häiden juhlintaa, mutta pienessä kaavassa ja ei ees niin perinteisesti.

Haluan kuitenkin vähän panostaa, joten jokunen kilo on aikeissa kadottaa (morsiusdieetti here I come?) ja tukkaani tosiaan kasvatellaan. Mutta tässäkin taas maltilla, ei mitään mekkotavotteita (enhän edes aio pukeutua valkoiseen) vaan siivoan ruokavaliotani lähemmäs clean eating -periaatteita. Ei se määrä vaan se laatu. Saan syödä just niin paljon kun haluan, kunhan se on oikeanlaista evästä. Joo aloittelin jokunen viikko sitten, mutta muutin systeemiä nyt vähän. Ei oikein sovi mulle enää noi "syö x määrä kaloria tai 100 g prodea 50 hiilaria " -ohjeet, kun nälkä tulee jo rajoittamisen ajattelustakin. Tuntuu että vaikka halua olisi, niin keho ja mieli heittää vastaan ihan heti kun ajattelenkin että jotain pitää rajoittaa. Ehkä on aika sitten vaihtaa systeemiä.

Tukka nyt onneksi kasvaa yrittämättäkin, on yllättävän pitkä jo.. Värjäilin sen sunnuntaina ruskeaksi, ja nyt saa puljailu loppua. Saa kasvaa rauhassa ja parempi kuntoiseksi.

White wedding

Johan oli viikko. Vastaavana olo oli aika kiireistä, kun kontoilla oli kuitenkin kaksi liikettä. Jatkuva whatsapp-seuraaminen, siisteydestä huolehtiminen, raha-asiat, työvuoro-asiat... ja en ehtinytkään ees vilkuilla mitään tulostavoitelappuja tms. Mutta opettavainen viikko, ja oli mukavaa vaihtelua olla Hervannassa taas. On niin sääli, että sieltä on niin perse työmatka iltavuoroista. Muuten oisin ennemmin siellä. Sillä musta vähän tuntuu, että Pirkkalan vastaava ei oikeen perusta musta. Se on mukava koska sen täytyy, ja Aluepäällikkö taas taitaa pitää, joten minkäs tekee. Syksyllä aukeaa uusi paikka, jonne hain vastaavaksi. En usko että nappaa, kiinnostuneita on muitakin, mutta ehkä se sekoittaa pakkaa vähän. Ja Pirkkalassa on ihan tarpeeksi mukavaa, että haluan olla ennemmin siellä.

Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.


Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.

Take me to Church

Oho, pari viikkoa taas humahtanut eteenpäin.

Firman juhlat oli ja meni, ja varsin mukavastihan ne menikin. Oli kivaa. Vähän oli seuraavana aamuna hedaria, mutta sangen hyvin män, en tuhlannut ees hirveetä omaisuutta eurojakaan.

Tällä viikolla toimin Hervannan vastaavana, kun varsinainen vastaava on lomalla. Hänellä ei ole nimettyä varavastaavaa, joten nyt se olen tän viikon sitten minä. Hui, hirrrveeeesti juttuja mitä pitää osata, tehdä ja muistaa. Niin ja muistaa kysyäkin. Voi kollegaparat, vähän joudun pommittaa kysymyksillä....

Muutoin kaikki on kuten ennenkin. Ei uutta auringon alla. Siksi kai en ole jaksanut oikeen päivittääkkään. Paitsi nyt. Sillä karkauspäivän kunniaksi tempaisin, ja kosin Puolisoa. Ja nyt ollaan sitten kihloissa, jäi hamekankaat saamati <3. Sormukset ovat vasta ostoslistalla, ja edes perheille ei olla kerrottu vielä. Pitänee kai soitella. Häät? No idea when. Johan meillä kesti 10 vuotta päästä kihloihinkin, joten mikäs kiire tässä. Olenhan jo yhdessä elämäni rakkauden kanssa, joten häitä nyt joutaa vielä odottelemaan.

Tainted Love

Tauti nujerrettu ja olen taas elävien kirjoissa. Töissä olin jo viimeviikosta, peräti pari päivää ennen pitkää viikonloppuvapaata. On ihan höhlä olo kun käy niin vähän töissä. Minkä sitä sairastamiselle voi, mutta vituttaa kaikkien tulostavotteiden puolesta. Joku paskin kuu ikinä, kun muutenkin hiljaista ja ei ihan täysiä tunteja, niin sitten vittu sairastankin vielä. Perkele.

Muutoin elämääni ei jälleen kerran kuulu oikeastaan mitään. Parannuttuani olen innostunut vähän fiksaamaan elämäntapojani. Olen ollut aika virkeä, joten on tullut liikuttua ja syötyä varsin ok. Katsotaan mihin tää johtaa. Jo ennen sairastamista tuntui, että jotain haluan tehä. Ja myönnettävä se on, että paska ravinto ja sokeri ei piristä ketään, saatika kilpparivaivaista. En voi maata kotona mässyttäen ja odottaa, että koska tyroksiinit tehoo ja tois hyvän ja virkeän olon ja -20 kg kuin taikaiskusta. Ei tässä mitkään kuurit ja dieetit auta, vaan pitää hakea kokonaan uusi pohja valinnoille. Ja ihan jees on lähtenyt. Olo on huomattavasti aiempaa vireämpi. Se onkin mun lähtökohta, oma olo. Jos paino putoaa sivutuotteena niin kiva, mutta se oma vireys on pääasia. Se on tullut huomattua, ettei sokeri ja beige ruoka ole ikänä ketään vireäksi tehnyt.

Bad things

No työterveyteenhän kävi tieni ja nyt ollaan sitten saikella vielä huominenkin. Diagnoosina "akuutti ylähengitysteiden infektio" eli siis ihan poskiontelontulehdus. Ylläri. Varmaan joku sadas poskiontelontulehdus... Sain käskyn levätä ja popsia vähän antibiootteja sekä duactia. Yay. On tämä tauti jonnekin edennyt, en enää yski niin että keuhkot repeää, mutta niistän nenäni irti, poskionteloita sattuu ja ääni on yhä jossain ikänsä ryypänneen viskibassoisen röökimuijan tasolla. Kylmä on ihan kokoajan, vaikka minä nyt en yleensä mitenkään herkällä palele. Väsykin vaivaa, nukuin eilen varsin hyvät yöunet, mutta silti piti päikkäröidä pari tuntia.... ja nukahtaa yöunille jo kymmeneltä. Että nukuttua on tullut.

Mutta silti on ihan hitokseen tylsää. Ois kiva puuhailla kaikkea, mutta kun ei jaksa, ei oo voimia koska tauti. Netflixiäkään nyt jaksa kokoaikaa tuijottaa. Onneksi tänään saapunee mun tilaamani kirja, voin uppoutua J.R. Wardin vampyyrimaailmaan.

Keskiviikkona olisi palaveri töissä illasta, mutta mulla on saikkea. Haluaisin mennä sinne, palaverit on yleensä aika oleellisen tärkeitä. Mutta en tiedä voinko mennä kun oon saikella? Keskiviikko on muutenkin mun vika saikkepäivä, että palaverin aikaan pitäisi muutenkin alkaa keräillä itteään kohti työkuntoa. En kuitenkaan halua mitään "vitut toi kipeenä oo kun kerta palaveriinkin tuli" -settiä niskaani. Hmh. Ehkä kysyn asiaa vastaavalta huomenna. Että onko mun läsnäolo ok, joudun kuitenkin ilmoittelemaan mun työkunnostani torstaita ja perjantaita koskien. Ja ihan tasan tarkkaan meen töihin loppuviikosta, en kestä jos pitää koko viikko maata neljän seinän sisällä!