sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Bite Me!

Viikonloppu vetelee viimeisiä, ja kadehdin hieman Puolisoani, jolla alkoi juuri loma. Minäkin haluan :(

Perjantaina vietin viihdeiltaa ensin Galaxyssa pöytäcurlingia pelailemassa kaverien kanssa, piipahdin sen jälkeen myös Hällänviemärissä yksillä Puolison ystävien kanssa. Hällästä lähdettiin kuitenkin jo kotiin, olihan itsellä lauantaina töitä ja humalatila alkoi olla jo suht kova.

Selvisin kuitenkin töhin ja asiakas sai kampauksensa. Lauantaina oli myös Pakkismiitti. Mentiin ensin Pancho villaan syömään ja siitä sitten saunalle. Pancho hoiti homman hyvin, 20+ tyyppiä syömässä, kaikki saatiin ruoka pienellä odottelulla ja about samaan aikaan. Sauna tosin oli jännä, 10. kerros, mutta vain 7. pääsi hissillä. Paikka oli hiton kuuma, ainakin n. 40+ sisällä lämpöä. Istuttiinkin komealla terassilla about koko ilta. Uusiin ihmisiin tuli tutustuttua ja mukavaa oli, vaikka lähdinkin kotio puoliltaöin, enkä jatkanut baariin. Menen varmasti ensikerrallakin, ja muutamaa tyyppiä saattaa nähdä muutenkin.

Tänään on aikeissa lähinnä nauttia olosta, renouttava ihana sunnutai. Huomenna olisi töitä, asiakkaitakin. Keskiviikko-torstai yöllä alkaa sitten minun pikkuinen lomani, suunnataan Vaalaan Puolison perheen luo. Sitäkin reissua jo odottaa. Reissun jälkeen pitääkin miettiä sitä muuttoa ihan tosissaan :o






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti