keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Destination Zero

Viikkoni on alkanut aika laiskoissa merkeissä, työrintamallakin on ollut taas kovin hiljaista. Arkeeni on mahtunut lähinnä salia, kotia ja oleilua. Tänään tosin kävin Caratran luona, ei olla nähty hetkeen ja heille oli muuttanut uusi perheenjäsen, pieni kissa. Tuli suorastaan nostalginen olo leikkiessä minikisun kanssa, että meidän kollinrotjakekin ollut joskus sellainen :)

Loppuviikko on muutenkin sosiaalisempi, perjantaina menen ulos työkaverin kanssa jälleen pöytäcurlingia pelailemaan. Katsotaan tuleeko Puolisokin mukaan. Maltillista viihteilyä tosin, sillä lauantaina tulee kampaus heti kympiltä. Ja lauantaina on miitti, joten kaamea kankkunen ei kuulu kuvioihin.

Puolisolla alkaa loma, ja ensiviikon ke otetaankin suunnaksi Kainuu ja Vaala. Puolison perhettä moikkaillaan, tullaan sitten viikonpäästä tiistaina takaisin. Ideana olisi vierailla lähiviikkoina myös Vantaa/Espoo -suunnalla. Siellä sijaitsee paikka, josta Puoliso haluaa uudet bootsit hakea. Lisäksi Serkku, jonka luona aiotaan vierailla samalla. Jotain sosiaalista elämää tällä Erakollakin sentään :D





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti