Näin loppuviikosta tuntuu, että olen viimein päässyt takaisin Tampere-arkeen. Töissä on hiljaista asiakkaallisesti, mutta ensiviikolla tapahtuva yritysmuutto on pitänyt hieman kiireisenä. Ja tulee pitämään kiireisenä koko ensiviikon. Alkuviikosta pitäisi pakata kampaamojuttuja, hommata keskiviikoksi auto, tehdä pari asiakasta, soitella muuttoilmoja pariin paikkaan, hommata uuteen paikkaan läppäri, selvittää koulun kanssa vielä sopimuksesta pari kohtaa... ja torstaina olisikin sitten jo oltava työkunnossa, kamat paikallaan puoliltapäivin. Ok, selviän!
Unirytmini keikahti loman aikana vituilleen ja pääsin salille väsymyksen takia vasta torstaina. Salilla kävin myös tänään, ja ehkä sitä tästä pääsisi rytmiin jälleen. Tarvitsen salia pitääkseni stressitason matalalla ja ahdistuksen poissa. Lisäksi mikään ei ole tehokkaampi terveellisen syömisen motivaattori kuin kuntoilu. Josko sitä viimein saisi temmottua itseä niskasta kiinni kun muutonkin saa luovittua läpi.
En oikein itsekään tunnista itseäni enää. Olen aina ollut vankkumaton syysihminen. Heinäkuun lopulla normaalisti odotan syksyä kuin kuuta nousevaa. Paitsi tänä vuonna. Ahdistuin pohjoisessa kun ilmat olivatkin kylmät, ja mietin että "Ei vielä!". Riemastuin toissapäivänä kun kelit lämpenivät. Tänäänkin onnesta soikeana kun keli on ollut mitä mainioin. Ehkä syynä on sitten muutto, sillä vaikea on ollut helteistä nauttia aiemmin kun sisälämpötila keikkuu siinä +40 astetta yötä päivää. Nyt kun asunto on viileämpi, on mahtavaa kun ulkona on lämmin. Ja kesä tekee pukeutumisen helpoksi. Mekko tai hame & toppi, that's it. Ei housuja, sukkiksia, sukkia... Helppoa. Tukkanikin pidän nykyään kiharalla (turkkini on luonnonkihara, aiemmin suoristin sen aivan aina), ihanan helppo kampaus. Meikkaan jos jaksan, yleensä en, ellei pidä ihan viihteelle mennä. Jepjep, kuulostaako minulta? Ei minunkaan mielestäni.
Yrittäjävuosi on tehnyt minulle henkisesti ihmeitä. Olen muuttunut ihmisenä aika lailla. Arvotan eri asioita mitä aiemmin, ja olen paljon vahvempi mitä aiemmin. Tuntuu siltä, että voin viimein päästää irti erinäisistä ihmisistä, jotka toistuvasti satuttavat minua ja joiden kanssa ystävyys on kovin yksipuolista. Viimeisen vuoden aikana olen kaivannut tukea enemmän kuin koskaan, ja on tosiaan huomattu että ketkä ovat niitä jotka pysyvät vierelläni. Ilman positiivista asennetta tai Puolison tukea en olisi kestänyt jouluunkaan asti. Raha-asioissakin on opittu paljon. Kun jossain vaiheessa työstä jotain tienaakin ihan itselleen, olen taatusti fiksumpi minne sen euron tunkee. Voi morjes mitä rahankäyttötottumusta sitä on joskus ollut! Noh, aikansa kutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti