Kävin tänään kuulemassa verikokeeni tuloksia, ja kuten lääkärini varoitteli viimeviikolla, veriarvoni olivat suorastaan täydelliset. Mitä nyt hemoglobiini oli liian korkea, mutta muuten. Tämä väsymys jäi nyt siis seurantaan. Seuraavat testit jotka voidaan tehdä, ovat sen verran isoja, että ei kannata tehdä ennen kuin on puolisen vuotta oireilua.
Oloni on ollut tällä viikolla parempi, mitä viimeiseen kahteen viikkoon kertaakaan. En ole ollut ihan niin poikki mitä aiemmin. Pakko ottaa nyt päivä kerrallaan. Kuunnella äitiä, ja mennä nukkumaan just niin aikaisin kuin mieli tekee. Ottaa rennosti. Tavoitteena on nyt ensisijaisesti se, että nukun ainakin sen 8 h per yö ja säännöllisen terveellinen ruokarytmi. En voi laittaa laihdutuskaloreita, sillä se lisäsi väsymystäni ihan tolkuttomasti, mutta terveellisesti voi aina syödä. Ideana lähinnä se, että energiaa tulisi kunnon ruuasta ja yöunista tarpeeksi, ettei tarvitse hakea sitä karkkipussista tai pitsasta.
Päätin sittenkin kirjautua kuntosalin jäseneksi, gogo express pirkkalaan. Tavoite olisi käydä leppoisaa saleilua edes kahdesti viikossa näin ensin. Katsoa että miten menee. Eikä tosiaan mitään fitnesskissatreenejä, vaan nimenomaan rauhalliseen tahtiin salitreeniä. Ehkei ole poissuljettua, että tämä väsymysoire on tästä uramuutoksesta. Äidilläni oli aikanaan vastaava oire kun työelämästä poistui iso stressaava asia, ja äiti sanoi että väsymykseen auttoi aika ja nukkuminen. Ja se, ettei vaadi itseltään liikoja.
Viimeinen vuosi oli kuitenkin aikamoinen stressipiikki elämässäni, ehkei pitäisi sivuuttaa sitä olankohautuksella että se on ohi nyt. Stressijakso oli kuitenkin valtavan pitkä. Ensin rahaongelmien kasautuminen ja jouluinen romahdus. Pakollinen itsensä kokoaminen - ei auta kuin jaksaa vain kun kukaan muukaan ei minua suosta pysty nostamaan. Olisin halunnut lopettaa jo alkuvuodesta, mutta en voinut. Pakko jatkaa ja koittaa välttää verovelat ja luottotietojen menetys. Lisää lainaa keväästä. Heinäkuussa viimein koitti vapaus, mutta velkojen kera. Näen yhä unta koulusta ja entisen pomon vaatimuksista. Pelkään postin saapumista yhä, mitä laskuja tällä kertaa, mitä karhuja. Pitää muistuttaa, että mulla on palkkapäiväkin tätä nykyää! Alitajuisesti yhä huokaan aamuisin, että mitäköhän paskaa tänään, kunnes muistan että ainiin, en ole koululla töissä. Koulu on ollut kuitenkin viimeiset 6 vuotta osa työelämääni, enemmän tai vähemmän. Ei kai pitäisi kuvitella, että sen aiheuttamat jäljet katoaisivat kuukaudessa. Eiväthän ne kadonneetkaan, kun kerta säpsähdän sähköpostiakin: "Mitä musta nyt halutaan, mitä olen tehnyt väärin tai mitä pitää hoitaa...".
Nyt pitänee kai ottaa sitten päivä kerrallaan. Lakata vaatimasta itseltäni niin paljoa ja lakata suorittamasta arkea. Toipua rauhassa tästä kaikesta.
lauantai 30. elokuuta 2014
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Maidottomuus.
Parisen viikkoa maidottomuutta on takana, ja ajattelin kirjailla ylös tuloksia ja ajatuksia asiasta.
Maidottomuus sinänsä on mennyt yllättävänkin helposti. Kun vain tekee itse sapuskansa, esim. juustoton pitsa oli vain aika pahaa, ainakin tilattuna. On kasa juttuja mitä vain et sitten syö, that's it. Kokkauskin on mennyt aika helposti, perunamuusi syntyi soijamaitoon yhtä näppärästi. Sininen keiju on maidotonta margariinia, ja harvassa leivässäkään on maitoa. Homma on aika helppoa kun vaan muistaa lukea tuoteselosteet ja kysellä tarpeeksi. Kerran hain salaatin subista, ja helpostihan annos muuttui maidottomaksi kun jätti juuston veke ja kyseli kastikevaihtoehdoista tarpeeksi.
Onko maidottomuus kalliimpaa? Mahdollisesti. Soijamaito on vähän kalliimpaa mitä normi, merkistä riippuen. Itse haen S-marketista Nordicin soijista, joka on saman hintaista mitä normi laktoositon, joten siinä kohtaa aika plus miinus nolla. Soijajuusto on kalliimpaa, mutta en törsää sitä ihan samaan tahtiin mitä normijuustoa höyläisin. Taloudellinen ero on loppujen lopuksi aika pieni, ainakin minun kohdallani.
Ensimmäisen muutoksen koin olossa, vatsani ei ollut ihan yhtä turvonnut. Ei niiin "raskausvatsa" mitä normisti. Toiminta on nyt mitä sattuu, mutta mun vatsan toiminta nyt ikinä normaalia olekaan. Epänormaali vatsan toiminta on mulle normaalia. Toinen selkeä muutos oli "maitoliman" puuttuminen. Normimaidosta tulee itelle sellaista "maitoyskää", kerääntyy jotain limaa kurkkuun. No, soijamaidosta ei keräänny.
Isoimman muutoksen huomasin tässä pari päivää sitten. Mun ihon kunto. Olen teinistä asti kärsinyt iho-ongelmista, naama on kuin pitsa vaikka mitä tekisi. On ollut eri hoitotuotteita, kosmetologikäyntejä, lääkitystä, antibiootteja, voiteita, e-pillereitä... ja teini-iho yhä vain. Ja epäileville tiedoksi, olen maskeeraaja. Julkisille paikoille meikkaan kyllä näpyt piiloon. Kuviin toimii photari. Joten vaikka et olisi minulla näppyjä nähnyt, se ei tarkoita etteikö niitä olisi! Olen vain hyvä peittämään ne.
Joka tapauksessa, mun iho on selkeästi paranemassa! Ero on valtava parin viikon takaiseen. Laittaisin hitto kuvia jos olisi, mutta ei nyt tullut silloin mieleen ottaa kuvaa meikittömästä, kirjavasta pärstästä. Ja muita ihmeempiä muutoksia en tosiaan tehnyt, tilasin kyllä sen juustottoman pitsan. Olen syönyt karkkiakin (edelliseen postaukseeni viitaten), leivän päällä on yhä margariinia ja soijajuustoa. Joten joku muu ruokavaliomuutos ei tätä muutosta selitä. En edes muuttanut hoitotottumuksiani. Ainoa muutos on tosiaan tuo maidottomuus. I'm so going to keep this up!
Itsehän tosiaan toteutin tämän ihan viimeistä piirtoa myöten. Perfektionistina karsin KAIKEN maidon. Luen tuoteselosteet, vältän jopa tuotteita joissa "saattaa sisältää jäämiä maitojauheesta" tms. Onneksi jopa valmispiirakkapohjia on maidottomana. Lasagne maistui maidottomana ihan yhtä hyvin. Juustoa, maitoa ja jogurttia saa soijapohjaisena, joguja ja maitoja myös kaurapohjaisena. Jäätelöä riisi tai soijaversiona, kermaa samaten. Tarviiko mun luopua mistään? Eipä oikeastaan. Muuttaa vain tottumuksia.
Ja toivon, että kukaan lukija ei enää usko siihen paskaan, että "ihminen tarvii maitoa! Kalsium! Vahvat luut! Sulle tulee osteoporoosi!" ... Joo, ihminen tarvii kalsiumia, mutta saa sitä muualtakin kuin maidosta! Ja soijamaitoon on lisätty kaikenlaista hyödyllistä, kuten D-vitamiinia ja kalsiumia. Ja maidon yhteyttä osteoporoosin ehkäisyssä ei olla kyetty kunnolla todistamaan, esim. aasialaiset. Eivät käytä maitoa lähes ollenkaan, ja ei ole muuten osteoporoosionglemiakaan. Luvut paljon pienemmät mitä Suomessa. On ihan tutkimustuloksiakin. Kuitenkin, maidottomuus on mun kohalla osoittautunut tosi hyväksi jutuksi!
Maidottomuus sinänsä on mennyt yllättävänkin helposti. Kun vain tekee itse sapuskansa, esim. juustoton pitsa oli vain aika pahaa, ainakin tilattuna. On kasa juttuja mitä vain et sitten syö, that's it. Kokkauskin on mennyt aika helposti, perunamuusi syntyi soijamaitoon yhtä näppärästi. Sininen keiju on maidotonta margariinia, ja harvassa leivässäkään on maitoa. Homma on aika helppoa kun vaan muistaa lukea tuoteselosteet ja kysellä tarpeeksi. Kerran hain salaatin subista, ja helpostihan annos muuttui maidottomaksi kun jätti juuston veke ja kyseli kastikevaihtoehdoista tarpeeksi.
Onko maidottomuus kalliimpaa? Mahdollisesti. Soijamaito on vähän kalliimpaa mitä normi, merkistä riippuen. Itse haen S-marketista Nordicin soijista, joka on saman hintaista mitä normi laktoositon, joten siinä kohtaa aika plus miinus nolla. Soijajuusto on kalliimpaa, mutta en törsää sitä ihan samaan tahtiin mitä normijuustoa höyläisin. Taloudellinen ero on loppujen lopuksi aika pieni, ainakin minun kohdallani.
Ensimmäisen muutoksen koin olossa, vatsani ei ollut ihan yhtä turvonnut. Ei niiin "raskausvatsa" mitä normisti. Toiminta on nyt mitä sattuu, mutta mun vatsan toiminta nyt ikinä normaalia olekaan. Epänormaali vatsan toiminta on mulle normaalia. Toinen selkeä muutos oli "maitoliman" puuttuminen. Normimaidosta tulee itelle sellaista "maitoyskää", kerääntyy jotain limaa kurkkuun. No, soijamaidosta ei keräänny.
Isoimman muutoksen huomasin tässä pari päivää sitten. Mun ihon kunto. Olen teinistä asti kärsinyt iho-ongelmista, naama on kuin pitsa vaikka mitä tekisi. On ollut eri hoitotuotteita, kosmetologikäyntejä, lääkitystä, antibiootteja, voiteita, e-pillereitä... ja teini-iho yhä vain. Ja epäileville tiedoksi, olen maskeeraaja. Julkisille paikoille meikkaan kyllä näpyt piiloon. Kuviin toimii photari. Joten vaikka et olisi minulla näppyjä nähnyt, se ei tarkoita etteikö niitä olisi! Olen vain hyvä peittämään ne.
Joka tapauksessa, mun iho on selkeästi paranemassa! Ero on valtava parin viikon takaiseen. Laittaisin hitto kuvia jos olisi, mutta ei nyt tullut silloin mieleen ottaa kuvaa meikittömästä, kirjavasta pärstästä. Ja muita ihmeempiä muutoksia en tosiaan tehnyt, tilasin kyllä sen juustottoman pitsan. Olen syönyt karkkiakin (edelliseen postaukseeni viitaten), leivän päällä on yhä margariinia ja soijajuustoa. Joten joku muu ruokavaliomuutos ei tätä muutosta selitä. En edes muuttanut hoitotottumuksiani. Ainoa muutos on tosiaan tuo maidottomuus. I'm so going to keep this up!
Itsehän tosiaan toteutin tämän ihan viimeistä piirtoa myöten. Perfektionistina karsin KAIKEN maidon. Luen tuoteselosteet, vältän jopa tuotteita joissa "saattaa sisältää jäämiä maitojauheesta" tms. Onneksi jopa valmispiirakkapohjia on maidottomana. Lasagne maistui maidottomana ihan yhtä hyvin. Juustoa, maitoa ja jogurttia saa soijapohjaisena, joguja ja maitoja myös kaurapohjaisena. Jäätelöä riisi tai soijaversiona, kermaa samaten. Tarviiko mun luopua mistään? Eipä oikeastaan. Muuttaa vain tottumuksia.
Ja toivon, että kukaan lukija ei enää usko siihen paskaan, että "ihminen tarvii maitoa! Kalsium! Vahvat luut! Sulle tulee osteoporoosi!" ... Joo, ihminen tarvii kalsiumia, mutta saa sitä muualtakin kuin maidosta! Ja soijamaitoon on lisätty kaikenlaista hyödyllistä, kuten D-vitamiinia ja kalsiumia. Ja maidon yhteyttä osteoporoosin ehkäisyssä ei olla kyetty kunnolla todistamaan, esim. aasialaiset. Eivät käytä maitoa lähes ollenkaan, ja ei ole muuten osteoporoosionglemiakaan. Luvut paljon pienemmät mitä Suomessa. On ihan tutkimustuloksiakin. Kuitenkin, maidottomuus on mun kohalla osoittautunut tosi hyväksi jutuksi!
lauantai 23. elokuuta 2014
What's left of the flag
Päätin viimein tarttua härkää sarvista, ja kävin lekurilla. En ole tänne ihmeemmin vaivasta puhunutkaan, välistä kai maininnut vain. Siitä, että minua väsyttää ihan jatkuvasti. On väsyttänyt jo hyvän tovin. Nyt se on vain pahentunut viimeisen kuukauden aikana.
Alkoi silloin keväästä, kun en jaksanutkaan enää saleilla tai liikkua kunnolla. Vetosin stressiin, että siitä se johtuu ettei jaksa. Heinäkuun tullessa vetosin helteisiin, ei jaksa kun niin kuuma. Nyt tajusin, ei ole normaalia olla näin väsy. Nukun 8 tuntia yössä ja päiväunet. Jos en nuku päiväunia, syön taatusti jotain mässyä. Olen jo usean kuukauden paikannut energiatarvettani ruualla, kun en vain voi nukkua niin paljoa mitä tarvetta tuntuu olevan. En koe olevani ollenkaan oma itseni. Eilen kun pääsin töistä, nukuin tunnin päikkärit. Söin jotain, katsottiin jakso Sons of Anarchyä ja koin olevani valmis petiin. Kello kahdeksalta illalla! Kympiltä luovutin ja sammahdin ihan heti kun sänkyyn pääsin. Tänään aamulla tuntui että voisin nukkua helpolla vielä sen 8 h lisää. Welcome to my life: Nuku 8 h & odota pääsyä nukkumaan loput 16 h. Mitään et jaksa. Ehkä haluaisit, mutta et vain jaksa.
Niin, kävin siis lekurilla. Tyyppi kuunteli kiltisti ja kyseli kaikki mahdollisesta masentuneisuudesta katkonaisiin yöuniin. Kävi minulle läpi mahdolliset syyt, että mistä voi johtua, sekä myös sen että ei välttämättä johdu mistään. Labratestit on tiistaina, jossa otetaan sitten niin rauta-arvot, sokeriarvot kuin kilpirauhas-arvotkin. Lekuri varoitteli, että vaikka oireideni puolesta täsmäisin kilpparitapaukseksi sangen hyvin, arvot voivat yhtä todennäköisesti olla myös puhtaat. Jolloin jatkoa pitää miettiä sitten sen mukaan.
Ei tämä näinkään voi jatkua, että en jaksa edes kokata. Käyn töissä, koska siksi ajaksi saan työnnettyä väsymykseni syrjään, mutta kotio tullessa väsymys lyö yli. En tiedä kumpaa toivon: että jotain löytyy vai sitä, että mitään ei löydy. Jos minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, tälle on syy ja hoito. Mutta nappeja loppuelämän. Jos ei ole, ei moisia lääkityksiä, mutta ei myöskään syytä tai helpotusta.
Jotenkin ironista. Minusta kilpirauhasen vajaatoiminta on aina ollut se läskien trendikkäin tekosyy ever. Se tekosyy, johon vedotaan kun oikeasti kiskotaan vaan sitä mässyä naamaan ja ollaan laiskoja paskoja. (Ja joo, olen kyllä tiennyt koko ajan sen olevan sairaus. Jengi vaan tuntuu vetoavan ihan trendinä siihen) Ja nyt olen sitten itse lähete tassussa selvittelemässä arvoja. Ylimielisyyteni asiaa kohtaan kosahti nilkkaan. Kuitenkin, tässä tätäkin kirjoittaessani, en voi edes kuvitella lähteväni lenkille. Ei ole energiaa. Hitto mulla ei ole energiaa edes keittää perunoita! Tällä olotilalla ei ole laiskuuden kanssa mitään tekemistä. Haluaisin kovin olla oma itseni jälleen, nauttia elämästä.
maanantai 18. elokuuta 2014
Some Kind of Stranger
Tajusin tässä, että nyt kun ei ole enää työasioita murehdittavana, multa loppuu blogausaiheet. Koululla töissä ollessani purin tänne työvitutustani. Yrittäjänä rahamurheita ja stressiä. Nyt kun ei ole oikein kumpaakaan, mistä oikeastaan blogaan. Elämästäni? No kun ei mun elämässä ole just kirjoitettavaa. Tai no, te ketkä olette yhtään useampaa postaustani seuranneet, olette varmasti sen jo huomanneetkin :D
Viikonloppu oli vapaa, peräti tätä maanantaita myöten. Lauantaina käytiinkin chilifesteillä törsäämässä euroja chileihin. Puolison työkaveri J puolisoineen tuli meille saunomaan illasta. Pelailtiin scrabblea ja istuttiin iltaa. Ja tyypit pyysi meitä "kummeiksi" talvella syntyvälle lapselleen. Kummeiksi lainausmerkeissä siksi, että me ei kuuluta kirkkoon eikä siis siksi voida ihan virallisia kummeja olla. Kunnia kuitenkin.
Tänään hoidin vapaan kunniaksi vähän viimeisiä yrityksen paperiasioita. Kuten lopetuslomakkeen lähetys. Y6 on postissa! Keskeytin toiminnan, eli yritys on nyt niinsanotusti pöytälaatikossa. Ei toimintaa. Herättelenkö sen joskus? Nyt tekisi mieli sanoa, että en helvetissä. Mutta ei niin voi sanoa, eihän sitä tulevaisuudesta tiedä. Toistaiseksi en, enkä tällä hetkellä ole sitä mieltä että minusta olisi yrittäjäksi. Liikaa vastuuta ja vaivaa minulle.
Selkeästi nautin eniten, kun saan tehdä työtäni ilman lisävaivoja. Ja vastuuta selkeästi lähes vihaan. Kestän vastuun kyllä, mutta vihaan sitä. En nauti yhtään. Olen kovin perfektionisti, ja koen sen niin, että mitä enemmästä olen vastuussa, sitä enemmän on asioita, joiden täytyy olla täydellisesti. Jos kokonaisuudesta on yksikin asia vähänkin vinksallaan, koko hela hoito on epäonnistunut. Ehkä siksi yrittäjyys ei oikein sovi minulle. Koska on oltava täydellinen. Kaikessa. Jatkuvasti. Otan itse itselleni turhankin ison painolastin murehtimalla aika pieniäkin asioita. Työntekijänä on tietyt jutut jotka minulle kuuluu, nykypaikassa on kussakin vuorossa omat juttunsa jotka pitää hoitaa, mutta siinä se. Ne jutut eivät vaihtele, ne on helppo oppia ja rutinoittaa. Muuten onkin sitten asiakkaita. Asiakkaat vaihtelevat, ja olen sentään sen oppinut hyväksymään, ettei siinä kaikki aina mene ihan putkeen, ei joka asiakkaan kohdalla. Jotenkin asiakkaiden kohdalla on helpompi hyväksyä, etten ole hyvä kaikessa. Siinä ei myöskään asia aina ole minusta kiinni, on se toinen ihminen myös. Esim. viimeviikolla eräs rouva: "Jotain uutta pitäis saada, mutta älä ota mittaa pois kun haluan kiinni. Älä kerrosta, sillä muuten tulee ohut. Älä tee otsatukkaa, sillä se ei sovi. Mutta tee jotain uutta tälle mallille" ... Tossa kohtaa ei ole minun vika, että rouva lähti just sellasella tukalla kuin tulikin. Eri asia. Kaikessa muussa se onkin sitten eri asia. Minun pienessä mielessäni epäonnistuminen tai virheet ovat yhä ankarasti kielletty. Pitäisiköhän joskus jutella jollekin ammattiauttajalle tässä? Tuntuu välistä menevän nämä mun neuroosit vähän naurettavuuksiin.
Ei vaan perfektionismi, vaan se ihmiskammo myös. En esim. toistaiseksi ole palaamassa kuntosalielämään, sillä sellaista salia ei ole joka vastaisi vaatimuksiani. Suurin osa listautuu pois tasan yhdestä syystä: niissä käy muuta porukkaa. Pari ihmistä ei haittaa, mutta eihän salilla koskaan ole vain paria tyyppiä, jos se sali on oikeasti hyvä. Sellaiset salit, jotka vastaavat tarpeitani, niissä käy ihmisiä. Normaalit tyypit hyväksyy asian, mutta minä olen ennemmin menemättä. Ahdistaa ajatuskin jostain ruuhkaisesta kuntosalista. Ahdistun jo siitä, kun joku istuu viereeni bussissa. Kaipaan takkujani eniten just siitä syystä, että niiden kanssa mun viereeni ei uskallettu istua. En erityisesti pidä enää yökerhoista tai keikoistakaan. Tarvitseeko edes sanoa? Liikaa porukkaa.
Tätäkin olen koittanut vähän purkaa. Mikä niissä muissa ihmisissä niin ahdistaa? No ruukaisissa paikoissa se pakkokontakti. Vieraat ihmiset ihan iholla. Tarvitsen sen oman henkilökohtaisen tilani. Mutta paikoissa kuten kuntosalit? No aina odottaminen ärsyttää toki joo. Mutta en osaa sanoa sitä perimmäistä syytä. Ei kuntosalilla ole kukaan "iholla" tai henkilökohtaisella alueellani. Kukin tekee omia juttujaan I know. Ja tosi harvoin tarvii edes seisoskella, etteikö mitään pääsisi tekemään. Silti ahdistaa ja ärsyttää, jos salilla on enemmän kuin muutama tyyppi.
Kumpikin näistä ongelmistani on vain pahentunut vuosien myötä. Olen yhä pahempi perfektionisti, ja yhä erakompi. Tutustun kyllä mielelläni ihmisiin, menen mielelläni kaverien kanssa ulos, mutta en paikkoihin jossa on paljon muuta porukkaa. Esim. Jack the Roosterissa en ole käynyt koko kesänä. Enkä käy, sillä siellä on liikaa väkeä. Jepjep, vois ehkä ammattiauttajalle? Jos joskus jään sinkuksi niin musta tulee ihan taatusti crazy cat lady :D
Viikonloppu oli vapaa, peräti tätä maanantaita myöten. Lauantaina käytiinkin chilifesteillä törsäämässä euroja chileihin. Puolison työkaveri J puolisoineen tuli meille saunomaan illasta. Pelailtiin scrabblea ja istuttiin iltaa. Ja tyypit pyysi meitä "kummeiksi" talvella syntyvälle lapselleen. Kummeiksi lainausmerkeissä siksi, että me ei kuuluta kirkkoon eikä siis siksi voida ihan virallisia kummeja olla. Kunnia kuitenkin.
Tänään hoidin vapaan kunniaksi vähän viimeisiä yrityksen paperiasioita. Kuten lopetuslomakkeen lähetys. Y6 on postissa! Keskeytin toiminnan, eli yritys on nyt niinsanotusti pöytälaatikossa. Ei toimintaa. Herättelenkö sen joskus? Nyt tekisi mieli sanoa, että en helvetissä. Mutta ei niin voi sanoa, eihän sitä tulevaisuudesta tiedä. Toistaiseksi en, enkä tällä hetkellä ole sitä mieltä että minusta olisi yrittäjäksi. Liikaa vastuuta ja vaivaa minulle.
Selkeästi nautin eniten, kun saan tehdä työtäni ilman lisävaivoja. Ja vastuuta selkeästi lähes vihaan. Kestän vastuun kyllä, mutta vihaan sitä. En nauti yhtään. Olen kovin perfektionisti, ja koen sen niin, että mitä enemmästä olen vastuussa, sitä enemmän on asioita, joiden täytyy olla täydellisesti. Jos kokonaisuudesta on yksikin asia vähänkin vinksallaan, koko hela hoito on epäonnistunut. Ehkä siksi yrittäjyys ei oikein sovi minulle. Koska on oltava täydellinen. Kaikessa. Jatkuvasti. Otan itse itselleni turhankin ison painolastin murehtimalla aika pieniäkin asioita. Työntekijänä on tietyt jutut jotka minulle kuuluu, nykypaikassa on kussakin vuorossa omat juttunsa jotka pitää hoitaa, mutta siinä se. Ne jutut eivät vaihtele, ne on helppo oppia ja rutinoittaa. Muuten onkin sitten asiakkaita. Asiakkaat vaihtelevat, ja olen sentään sen oppinut hyväksymään, ettei siinä kaikki aina mene ihan putkeen, ei joka asiakkaan kohdalla. Jotenkin asiakkaiden kohdalla on helpompi hyväksyä, etten ole hyvä kaikessa. Siinä ei myöskään asia aina ole minusta kiinni, on se toinen ihminen myös. Esim. viimeviikolla eräs rouva: "Jotain uutta pitäis saada, mutta älä ota mittaa pois kun haluan kiinni. Älä kerrosta, sillä muuten tulee ohut. Älä tee otsatukkaa, sillä se ei sovi. Mutta tee jotain uutta tälle mallille" ... Tossa kohtaa ei ole minun vika, että rouva lähti just sellasella tukalla kuin tulikin. Eri asia. Kaikessa muussa se onkin sitten eri asia. Minun pienessä mielessäni epäonnistuminen tai virheet ovat yhä ankarasti kielletty. Pitäisiköhän joskus jutella jollekin ammattiauttajalle tässä? Tuntuu välistä menevän nämä mun neuroosit vähän naurettavuuksiin.
Ei vaan perfektionismi, vaan se ihmiskammo myös. En esim. toistaiseksi ole palaamassa kuntosalielämään, sillä sellaista salia ei ole joka vastaisi vaatimuksiani. Suurin osa listautuu pois tasan yhdestä syystä: niissä käy muuta porukkaa. Pari ihmistä ei haittaa, mutta eihän salilla koskaan ole vain paria tyyppiä, jos se sali on oikeasti hyvä. Sellaiset salit, jotka vastaavat tarpeitani, niissä käy ihmisiä. Normaalit tyypit hyväksyy asian, mutta minä olen ennemmin menemättä. Ahdistaa ajatuskin jostain ruuhkaisesta kuntosalista. Ahdistun jo siitä, kun joku istuu viereeni bussissa. Kaipaan takkujani eniten just siitä syystä, että niiden kanssa mun viereeni ei uskallettu istua. En erityisesti pidä enää yökerhoista tai keikoistakaan. Tarvitseeko edes sanoa? Liikaa porukkaa.
Tätäkin olen koittanut vähän purkaa. Mikä niissä muissa ihmisissä niin ahdistaa? No ruukaisissa paikoissa se pakkokontakti. Vieraat ihmiset ihan iholla. Tarvitsen sen oman henkilökohtaisen tilani. Mutta paikoissa kuten kuntosalit? No aina odottaminen ärsyttää toki joo. Mutta en osaa sanoa sitä perimmäistä syytä. Ei kuntosalilla ole kukaan "iholla" tai henkilökohtaisella alueellani. Kukin tekee omia juttujaan I know. Ja tosi harvoin tarvii edes seisoskella, etteikö mitään pääsisi tekemään. Silti ahdistaa ja ärsyttää, jos salilla on enemmän kuin muutama tyyppi.
Kumpikin näistä ongelmistani on vain pahentunut vuosien myötä. Olen yhä pahempi perfektionisti, ja yhä erakompi. Tutustun kyllä mielelläni ihmisiin, menen mielelläni kaverien kanssa ulos, mutta en paikkoihin jossa on paljon muuta porukkaa. Esim. Jack the Roosterissa en ole käynyt koko kesänä. Enkä käy, sillä siellä on liikaa väkeä. Jepjep, vois ehkä ammattiauttajalle? Jos joskus jään sinkuksi niin musta tulee ihan taatusti crazy cat lady :D
sunnuntai 10. elokuuta 2014
The Battle of Nowhere
Ensimmäinen täysi työviikko ohi. Ensiviikolla on tavalliset ma-pe töitä, ja viikonloppu sekä seuraava maanantai vapaana. Melkein kuin loma!
Alan tottumaan uuteen työarkeeni. Päivärytmiin, aamuherätyksiin ja työrutiineihin. Olenhan tuolla ollut jo kolme viikkoa, mutta täyspäiväisenä vasta viikon. Ja koen edelleen olevani onnekas, työpaikka omalta alalta, mukava pomo ja työkaverit, toistaiseksi voimassaoleva soppari.. Onnekas minä.
Ruoka on alkanut jälleen maistua ja kokkaaminen innostaa, joten einekset ja pikaruoka helvettiin ja Clean Eating -respetit kehiin. Siirryin myös kokonaan maidottomalle ruokavaliolle. Olen kovin huono karsimaan laktoosilliset tuotteet laktoosittomiksi, joten vedän radikaalisti kaikki maitotuotteet pois. Katson mitä maha, yleinen olotila, iho yms sanoo kuukauden maidottomuuden jälkeen. Oli toki jännä käydä kaupassa ja syynätä leipäpaketin kyljestä ainesosia. Maitoa on kovin monessa paikassa, jopa lempilakritseissani! Maitotuotteet jäi kauppaan ja tilalle muutti soija- sekä kauravalmisteet. Takana on nyt kolme päivää maidottomuutta ja vaikka koen muutoksen maukkaaksi, en vielä voi sanoa tuntevani ihmeellisiä muutoksia olotilassani. Mutta enpä nyt oikeastaan odotakaan vielä pariin viikkoon mitään erityistä.
Aika huolehtia jälleen itsestä. Viimeiset 6 kuukautta ovat olleet helvettiä. Stressi on ollut ihan järjetön, joulun alla romahdin kunnolla, kevät meni sinnitellessä, ja voimat loppui kesken että olisi jaksanut saleilla tai oikeastaan tehdä mitään itsensä hyväksi. Koko kesän odotin vain heinäkuun loppua, enkä helteen tai stressin vuoksi oikeastaan edelleenkään jaksanut tehdä itselleni mitään.
Edelleen ajatus intohimoisesta treenaamisesta tuntuu ahdistavalta, mutta ei enää niin pahalta mitä aiemmin. Ruokablokki onneksi väistyi, olen selannut clean eating -sivustoja ihan innoissani. Viikon ruuaksikin valikoitui sangen terveellinen setti. Ehkä pian voi ajatella taas liikkumistakin. Nyt kun henkinen ja taloudellinen stressi on väistynyt, voi nukkua kunnon yöunia, ruokavalio siisteytyy ja epäterveelliset asiat elämässäni jää taakse. Toipuminen jatkukoon.
Alan tottumaan uuteen työarkeeni. Päivärytmiin, aamuherätyksiin ja työrutiineihin. Olenhan tuolla ollut jo kolme viikkoa, mutta täyspäiväisenä vasta viikon. Ja koen edelleen olevani onnekas, työpaikka omalta alalta, mukava pomo ja työkaverit, toistaiseksi voimassaoleva soppari.. Onnekas minä.
Ruoka on alkanut jälleen maistua ja kokkaaminen innostaa, joten einekset ja pikaruoka helvettiin ja Clean Eating -respetit kehiin. Siirryin myös kokonaan maidottomalle ruokavaliolle. Olen kovin huono karsimaan laktoosilliset tuotteet laktoosittomiksi, joten vedän radikaalisti kaikki maitotuotteet pois. Katson mitä maha, yleinen olotila, iho yms sanoo kuukauden maidottomuuden jälkeen. Oli toki jännä käydä kaupassa ja syynätä leipäpaketin kyljestä ainesosia. Maitoa on kovin monessa paikassa, jopa lempilakritseissani! Maitotuotteet jäi kauppaan ja tilalle muutti soija- sekä kauravalmisteet. Takana on nyt kolme päivää maidottomuutta ja vaikka koen muutoksen maukkaaksi, en vielä voi sanoa tuntevani ihmeellisiä muutoksia olotilassani. Mutta enpä nyt oikeastaan odotakaan vielä pariin viikkoon mitään erityistä.
Aika huolehtia jälleen itsestä. Viimeiset 6 kuukautta ovat olleet helvettiä. Stressi on ollut ihan järjetön, joulun alla romahdin kunnolla, kevät meni sinnitellessä, ja voimat loppui kesken että olisi jaksanut saleilla tai oikeastaan tehdä mitään itsensä hyväksi. Koko kesän odotin vain heinäkuun loppua, enkä helteen tai stressin vuoksi oikeastaan edelleenkään jaksanut tehdä itselleni mitään.
Edelleen ajatus intohimoisesta treenaamisesta tuntuu ahdistavalta, mutta ei enää niin pahalta mitä aiemmin. Ruokablokki onneksi väistyi, olen selannut clean eating -sivustoja ihan innoissani. Viikon ruuaksikin valikoitui sangen terveellinen setti. Ehkä pian voi ajatella taas liikkumistakin. Nyt kun henkinen ja taloudellinen stressi on väistynyt, voi nukkua kunnon yöunia, ruokavalio siisteytyy ja epäterveelliset asiat elämässäni jää taakse. Toipuminen jatkukoon.
keskiviikko 6. elokuuta 2014
It's Allright
Se tunne.
Tätä oloa ei voi nyt sanoin edes kuvata.
Tein juuri viimeisen kirjanpidon, lopetusinventaarion, ja viimeiset sähköpostit koululle.
Eli toisin sanoen, ei voisi olla yritysasiat enempää ohi minun osaltani. Kirjanpitäjä laatii yritystoiminnan keskeytyslaput. Posti on ainoa paikka jossa vielä käyn asiaan liittyen, mutta se on niin ohi!
Olen totutellut uuteen arkeeni tämän alkuviikon. Olen tehnyt tähän asti kesällä vajaata päivää firmalla, sillä minulla mitään lomaa ole, joten paikkailin tiukkaa työtahtia vajailla päivillä. Nyt tosin on tottumista taas tähän 8 h päivässä -työtahtiin. Ja siihen, että tänään on vapaapäivä ja on keskiviikko.
Arjessa on järjestämistä, kaupassakäynnit yms. Meillä on kaksi vuotta ollut tietty systeemi miten asiat hoidetaan, joten nyt on taas tottumista uuteen. Mutta nautin. Tietyt työajat - kohtuulliset sellaiset, tietty palkka. Kyllä voi ihminen nauttia laskujen maksamisesta! Ja shoppailu on jotain, josta en erityisesti enää nauti. Kuluttaa rakasta tilin saldoani! Välistä hämmennyn itsekin että miten paljon yritystoiminta on minua muuttanut raha-asioissa. Shoppailu ei enää todellakaan ole se "elämän suola" tai asia, joka tekee työssäkäynnistä sen arvoista. Työpaikalla on selkeästi vaikutusta asiaan. Viihdyt työssäsi - palkka ei enää ole se ainoa palkinto. Mutta on mahtavaa, että saan pikkuhiljaa talouteni kuntoon. Tätä tunnetta ei voi ymmärtää, ellei ole käynyt taloudellisesti pohjalla. Ja minun pohjani ei sentään ole niin syvällä, mitä olisi voinut olla.
Niin ja minä sentään selvisin vanhempieni ja Puolison avustuksella ilman kummempia velkoja. Ei verovelkaa tai menetettyjä luottotietoja. Olen toki Puolisolle pystyssä nelinumeroisen summan, mutta siitä ei voi seurata luottotietojen menetystä tai mitään sellaista. Ja nyt kun olen töissä, minulla on tarkka taloussuunnitelma. Ensiksi hävitän kuvioista luottokortin. Luottokortit ovat saatanasta, joten se lähtee korkean korkonsa kanssa ensin. Opintolainat lyhenee hitaasti mutta varmasti, ja koko ajan. Siirrän myös yhteiselle säästötilillemme Puolisoa varten rahaa joka kuukausi, lyhennän velkaani hänelle. Mitä hän haluaa sillä tehdä, on sitten sen asia. Puhui kyllä, että saattaa sijoittaa sinne kertyvää summaa tai antaa sen olla siellä jotta voidaan tehdä yhdessä jotain kivaa. Matkalle tai jotain.
Mutta mitään en kadu. Kaksi vuotta oli kunnon oppivuodet, en ole ensinkään sama ihminen mitä silloin aiemmin. Ja olen ennemmin puolisolle velkaa useamman tonnin yritystoiminnan takia, kuin että olisin esim. shoppaillut itseni velkaiseksi. Koko velka Puolisolle on tasan tarkkaan yritystoiminnasta kerääntynyttä tappiota. Tiedän ystäväpariskunnan, jonka toinen osapuoli on kerännyt miehelleen n. 30 000 euron velan shoppailemalla. Minun summani ei ole mitään tuohon verrattavaakaan, ja yhtään euroa siitä velasta ei ole kertynyt shoppailun tai muun vastaavan takia.
Oli myöskin jännä olla eilen töissä 8-16. Päästä nyt neljältä töistä! Ja samaa seuraa loppuviikon, yay! Puolessavälissä kuuta on pitkä viikonloppu, kun on lauantai ja maanantai vapaana. Sehän on melkeen kuin loma!
Tätä oloa ei voi nyt sanoin edes kuvata.
Tein juuri viimeisen kirjanpidon, lopetusinventaarion, ja viimeiset sähköpostit koululle.
Eli toisin sanoen, ei voisi olla yritysasiat enempää ohi minun osaltani. Kirjanpitäjä laatii yritystoiminnan keskeytyslaput. Posti on ainoa paikka jossa vielä käyn asiaan liittyen, mutta se on niin ohi!
Olen totutellut uuteen arkeeni tämän alkuviikon. Olen tehnyt tähän asti kesällä vajaata päivää firmalla, sillä minulla mitään lomaa ole, joten paikkailin tiukkaa työtahtia vajailla päivillä. Nyt tosin on tottumista taas tähän 8 h päivässä -työtahtiin. Ja siihen, että tänään on vapaapäivä ja on keskiviikko.
Arjessa on järjestämistä, kaupassakäynnit yms. Meillä on kaksi vuotta ollut tietty systeemi miten asiat hoidetaan, joten nyt on taas tottumista uuteen. Mutta nautin. Tietyt työajat - kohtuulliset sellaiset, tietty palkka. Kyllä voi ihminen nauttia laskujen maksamisesta! Ja shoppailu on jotain, josta en erityisesti enää nauti. Kuluttaa rakasta tilin saldoani! Välistä hämmennyn itsekin että miten paljon yritystoiminta on minua muuttanut raha-asioissa. Shoppailu ei enää todellakaan ole se "elämän suola" tai asia, joka tekee työssäkäynnistä sen arvoista. Työpaikalla on selkeästi vaikutusta asiaan. Viihdyt työssäsi - palkka ei enää ole se ainoa palkinto. Mutta on mahtavaa, että saan pikkuhiljaa talouteni kuntoon. Tätä tunnetta ei voi ymmärtää, ellei ole käynyt taloudellisesti pohjalla. Ja minun pohjani ei sentään ole niin syvällä, mitä olisi voinut olla.
Niin ja minä sentään selvisin vanhempieni ja Puolison avustuksella ilman kummempia velkoja. Ei verovelkaa tai menetettyjä luottotietoja. Olen toki Puolisolle pystyssä nelinumeroisen summan, mutta siitä ei voi seurata luottotietojen menetystä tai mitään sellaista. Ja nyt kun olen töissä, minulla on tarkka taloussuunnitelma. Ensiksi hävitän kuvioista luottokortin. Luottokortit ovat saatanasta, joten se lähtee korkean korkonsa kanssa ensin. Opintolainat lyhenee hitaasti mutta varmasti, ja koko ajan. Siirrän myös yhteiselle säästötilillemme Puolisoa varten rahaa joka kuukausi, lyhennän velkaani hänelle. Mitä hän haluaa sillä tehdä, on sitten sen asia. Puhui kyllä, että saattaa sijoittaa sinne kertyvää summaa tai antaa sen olla siellä jotta voidaan tehdä yhdessä jotain kivaa. Matkalle tai jotain.
Mutta mitään en kadu. Kaksi vuotta oli kunnon oppivuodet, en ole ensinkään sama ihminen mitä silloin aiemmin. Ja olen ennemmin puolisolle velkaa useamman tonnin yritystoiminnan takia, kuin että olisin esim. shoppaillut itseni velkaiseksi. Koko velka Puolisolle on tasan tarkkaan yritystoiminnasta kerääntynyttä tappiota. Tiedän ystäväpariskunnan, jonka toinen osapuoli on kerännyt miehelleen n. 30 000 euron velan shoppailemalla. Minun summani ei ole mitään tuohon verrattavaakaan, ja yhtään euroa siitä velasta ei ole kertynyt shoppailun tai muun vastaavan takia.
Oli myöskin jännä olla eilen töissä 8-16. Päästä nyt neljältä töistä! Ja samaa seuraa loppuviikon, yay! Puolessavälissä kuuta on pitkä viikonloppu, kun on lauantai ja maanantai vapaana. Sehän on melkeen kuin loma!
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Last Call For Alcohol
Ensimmäiseksi, anteeksi tavallista isommat kirjoitusvirheet. Olen nimittäin hieman päissäni.
Tulin perjantaina Raisioon perheeni luo, ja pe ilta meni ihan mukavasti. Lauantaina käytiin äidin kanssa perinteisesti kirpputorilla, josta suunnattiin poikkeuksellisesti Turun kasvitieteelliseen puutaarhaan. En ole käynyt paikassa varmaan 20 vuoteen, joten kokemus oli lähestulkoon uusi.
La illasta suuntasin Turkuun tapaamaan vanhaa ystävääni Sorsaa, jota en ole tavannutkaan varmaan kuuteen vuoteen. Tyyppi muutti Lahdesta Turkuun naisen perässä, ja nyt viimein tavattiin ihan paikanpäällä, ravintola Koulussa. Jännä, vaikka miestä ei ole tavannut vuosiin, silti tuntui, ettei vuosia ole välissä vierähtänyt ollenkaan. Sitä kai se ystävyys on?
Huomenna kutsuu koti Tampere. Rakas Puoliso ja Kissat. Koti. Ja uusi arki, nythän minulla ei ole mitään tekemistä enää Koulun kanssa, sillä TARKASTUS MENI LÄPI! Se on viimein ohi!
Nyt olen ihan tavallinen Parturi-kampaaja
Tulin perjantaina Raisioon perheeni luo, ja pe ilta meni ihan mukavasti. Lauantaina käytiin äidin kanssa perinteisesti kirpputorilla, josta suunnattiin poikkeuksellisesti Turun kasvitieteelliseen puutaarhaan. En ole käynyt paikassa varmaan 20 vuoteen, joten kokemus oli lähestulkoon uusi.
La illasta suuntasin Turkuun tapaamaan vanhaa ystävääni Sorsaa, jota en ole tavannutkaan varmaan kuuteen vuoteen. Tyyppi muutti Lahdesta Turkuun naisen perässä, ja nyt viimein tavattiin ihan paikanpäällä, ravintola Koulussa. Jännä, vaikka miestä ei ole tavannut vuosiin, silti tuntui, ettei vuosia ole välissä vierähtänyt ollenkaan. Sitä kai se ystävyys on?
Huomenna kutsuu koti Tampere. Rakas Puoliso ja Kissat. Koti. Ja uusi arki, nythän minulla ei ole mitään tekemistä enää Koulun kanssa, sillä TARKASTUS MENI LÄPI! Se on viimein ohi!
Nyt olen ihan tavallinen Parturi-kampaaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)