Kävin tänään kuulemassa verikokeeni tuloksia, ja kuten lääkärini varoitteli viimeviikolla, veriarvoni olivat suorastaan täydelliset. Mitä nyt hemoglobiini oli liian korkea, mutta muuten. Tämä väsymys jäi nyt siis seurantaan. Seuraavat testit jotka voidaan tehdä, ovat sen verran isoja, että ei kannata tehdä ennen kuin on puolisen vuotta oireilua.
Oloni on ollut tällä viikolla parempi, mitä viimeiseen kahteen viikkoon kertaakaan. En ole ollut ihan niin poikki mitä aiemmin. Pakko ottaa nyt päivä kerrallaan. Kuunnella äitiä, ja mennä nukkumaan just niin aikaisin kuin mieli tekee. Ottaa rennosti. Tavoitteena on nyt ensisijaisesti se, että nukun ainakin sen 8 h per yö ja säännöllisen terveellinen ruokarytmi. En voi laittaa laihdutuskaloreita, sillä se lisäsi väsymystäni ihan tolkuttomasti, mutta terveellisesti voi aina syödä. Ideana lähinnä se, että energiaa tulisi kunnon ruuasta ja yöunista tarpeeksi, ettei tarvitse hakea sitä karkkipussista tai pitsasta.
Päätin sittenkin kirjautua kuntosalin jäseneksi, gogo express pirkkalaan. Tavoite olisi käydä leppoisaa saleilua edes kahdesti viikossa näin ensin. Katsoa että miten menee. Eikä tosiaan mitään fitnesskissatreenejä, vaan nimenomaan rauhalliseen tahtiin salitreeniä. Ehkei ole poissuljettua, että tämä väsymysoire on tästä uramuutoksesta. Äidilläni oli aikanaan vastaava oire kun työelämästä poistui iso stressaava asia, ja äiti sanoi että väsymykseen auttoi aika ja nukkuminen. Ja se, ettei vaadi itseltään liikoja.
Viimeinen vuosi oli kuitenkin aikamoinen stressipiikki elämässäni, ehkei pitäisi sivuuttaa sitä olankohautuksella että se on ohi nyt. Stressijakso oli kuitenkin valtavan pitkä. Ensin rahaongelmien kasautuminen ja jouluinen romahdus. Pakollinen itsensä kokoaminen - ei auta kuin jaksaa vain kun kukaan muukaan ei minua suosta pysty nostamaan. Olisin halunnut lopettaa jo alkuvuodesta, mutta en voinut. Pakko jatkaa ja koittaa välttää verovelat ja luottotietojen menetys. Lisää lainaa keväästä. Heinäkuussa viimein koitti vapaus, mutta velkojen kera. Näen yhä unta koulusta ja entisen pomon vaatimuksista. Pelkään postin saapumista yhä, mitä laskuja tällä kertaa, mitä karhuja. Pitää muistuttaa, että mulla on palkkapäiväkin tätä nykyää! Alitajuisesti yhä huokaan aamuisin, että mitäköhän paskaa tänään, kunnes muistan että ainiin, en ole koululla töissä. Koulu on ollut kuitenkin viimeiset 6 vuotta osa työelämääni, enemmän tai vähemmän. Ei kai pitäisi kuvitella, että sen aiheuttamat jäljet katoaisivat kuukaudessa. Eiväthän ne kadonneetkaan, kun kerta säpsähdän sähköpostiakin: "Mitä musta nyt halutaan, mitä olen tehnyt väärin tai mitä pitää hoitaa...".
Nyt pitänee kai ottaa sitten päivä kerrallaan. Lakata vaatimasta itseltäni niin paljoa ja lakata suorittamasta arkea. Toipua rauhassa tästä kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti