Tajusin tässä, että nyt kun ei ole enää työasioita murehdittavana, multa loppuu blogausaiheet. Koululla töissä ollessani purin tänne työvitutustani. Yrittäjänä rahamurheita ja stressiä. Nyt kun ei ole oikein kumpaakaan, mistä oikeastaan blogaan. Elämästäni? No kun ei mun elämässä ole just kirjoitettavaa. Tai no, te ketkä olette yhtään useampaa postaustani seuranneet, olette varmasti sen jo huomanneetkin :D
Viikonloppu oli vapaa, peräti tätä maanantaita myöten. Lauantaina käytiinkin chilifesteillä törsäämässä euroja chileihin. Puolison työkaveri J puolisoineen tuli meille saunomaan illasta. Pelailtiin scrabblea ja istuttiin iltaa. Ja tyypit pyysi meitä "kummeiksi" talvella syntyvälle lapselleen. Kummeiksi lainausmerkeissä siksi, että me ei kuuluta kirkkoon eikä siis siksi voida ihan virallisia kummeja olla. Kunnia kuitenkin.
Tänään hoidin vapaan kunniaksi vähän viimeisiä yrityksen paperiasioita. Kuten lopetuslomakkeen lähetys. Y6 on postissa! Keskeytin toiminnan, eli yritys on nyt niinsanotusti pöytälaatikossa. Ei toimintaa. Herättelenkö sen joskus? Nyt tekisi mieli sanoa, että en helvetissä. Mutta ei niin voi sanoa, eihän sitä tulevaisuudesta tiedä. Toistaiseksi en, enkä tällä hetkellä ole sitä mieltä että minusta olisi yrittäjäksi. Liikaa vastuuta ja vaivaa minulle.
Selkeästi nautin eniten, kun saan tehdä työtäni ilman lisävaivoja. Ja vastuuta selkeästi lähes vihaan. Kestän vastuun kyllä, mutta vihaan sitä. En nauti yhtään. Olen kovin perfektionisti, ja koen sen niin, että mitä enemmästä olen vastuussa, sitä enemmän on asioita, joiden täytyy olla täydellisesti. Jos kokonaisuudesta on yksikin asia vähänkin vinksallaan, koko hela hoito on epäonnistunut. Ehkä siksi yrittäjyys ei oikein sovi minulle. Koska on oltava täydellinen. Kaikessa. Jatkuvasti. Otan itse itselleni turhankin ison painolastin murehtimalla aika pieniäkin asioita. Työntekijänä on tietyt jutut jotka minulle kuuluu, nykypaikassa on kussakin vuorossa omat juttunsa jotka pitää hoitaa, mutta siinä se. Ne jutut eivät vaihtele, ne on helppo oppia ja rutinoittaa. Muuten onkin sitten asiakkaita. Asiakkaat vaihtelevat, ja olen sentään sen oppinut hyväksymään, ettei siinä kaikki aina mene ihan putkeen, ei joka asiakkaan kohdalla. Jotenkin asiakkaiden kohdalla on helpompi hyväksyä, etten ole hyvä kaikessa. Siinä ei myöskään asia aina ole minusta kiinni, on se toinen ihminen myös. Esim. viimeviikolla eräs rouva: "Jotain uutta pitäis saada, mutta älä ota mittaa pois kun haluan kiinni. Älä kerrosta, sillä muuten tulee ohut. Älä tee otsatukkaa, sillä se ei sovi. Mutta tee jotain uutta tälle mallille" ... Tossa kohtaa ei ole minun vika, että rouva lähti just sellasella tukalla kuin tulikin. Eri asia. Kaikessa muussa se onkin sitten eri asia. Minun pienessä mielessäni epäonnistuminen tai virheet ovat yhä ankarasti kielletty. Pitäisiköhän joskus jutella jollekin ammattiauttajalle tässä? Tuntuu välistä menevän nämä mun neuroosit vähän naurettavuuksiin.
Ei vaan perfektionismi, vaan se ihmiskammo myös. En esim. toistaiseksi ole palaamassa kuntosalielämään, sillä sellaista salia ei ole joka vastaisi vaatimuksiani. Suurin osa listautuu pois tasan yhdestä syystä: niissä käy muuta porukkaa. Pari ihmistä ei haittaa, mutta eihän salilla koskaan ole vain paria tyyppiä, jos se sali on oikeasti hyvä. Sellaiset salit, jotka vastaavat tarpeitani, niissä käy ihmisiä. Normaalit tyypit hyväksyy asian, mutta minä olen ennemmin menemättä. Ahdistaa ajatuskin jostain ruuhkaisesta kuntosalista. Ahdistun jo siitä, kun joku istuu viereeni bussissa. Kaipaan takkujani eniten just siitä syystä, että niiden kanssa mun viereeni ei uskallettu istua. En erityisesti pidä enää yökerhoista tai keikoistakaan. Tarvitseeko edes sanoa? Liikaa porukkaa.
Tätäkin olen koittanut vähän purkaa. Mikä niissä muissa ihmisissä niin ahdistaa? No ruukaisissa paikoissa se pakkokontakti. Vieraat ihmiset ihan iholla. Tarvitsen sen oman henkilökohtaisen tilani. Mutta paikoissa kuten kuntosalit? No aina odottaminen ärsyttää toki joo. Mutta en osaa sanoa sitä perimmäistä syytä. Ei kuntosalilla ole kukaan "iholla" tai henkilökohtaisella alueellani. Kukin tekee omia juttujaan I know. Ja tosi harvoin tarvii edes seisoskella, etteikö mitään pääsisi tekemään. Silti ahdistaa ja ärsyttää, jos salilla on enemmän kuin muutama tyyppi.
Kumpikin näistä ongelmistani on vain pahentunut vuosien myötä. Olen yhä pahempi perfektionisti, ja yhä erakompi. Tutustun kyllä mielelläni ihmisiin, menen mielelläni kaverien kanssa ulos, mutta en paikkoihin jossa on paljon muuta porukkaa. Esim. Jack the Roosterissa en ole käynyt koko kesänä. Enkä käy, sillä siellä on liikaa väkeä. Jepjep, vois ehkä ammattiauttajalle? Jos joskus jään sinkuksi niin musta tulee ihan taatusti crazy cat lady :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti