Pitkästä aikaa biletyksen täytteinen viikonloppu, joka oli kokonaisuudessaan mitä mainioin.
Perjantaina tosiaan uppouduin viinipullon sisältöön, meillä oli Puolison työkaveri J saunomassa. Pojat jatkoi vielä baariin, minä petiin kun väsy voitti.
Lauantaina tuli nukuttua mukavan pitkään ja leivottua Maken synttärinyyttärieväitä. Makelle mentiin viiden hujakoilla, oltiin peräti ekat vieraat paikalla. Paikalla oli paljon uusia tuttavuuksia, ja joitain vanhojakin. Mitä nyt mun ihmismuisti on nykyään ihan surkea, en tajua tavanneeni tyyppejä välttämättä kasvoistakaan. Puolustuksekseni voin sanoa, että ammattini huomioiden se "kasvosokeus" on ainoa, jonka avulla pysyn järjissäni. Palvelen abouttiarallaa 200 asiakasta kuukaudessa, jos kaikki pitäisi (tai edes yrittäisin) muistaa, niin sekoaisin varmasti. Muistan tyypit parhaiten ammateista tai muusta pienestä yksityiskohdasta, en kasvoja tai nimiä mitenkään ihmeemmin. Jos joku loukkaantuu, niin loukkaantukoot. Partyt oli mitä parhaimmat, katseltiin toisella silmällä Umk -finaalia, leikittiin stressitissillä ja pidettiin yleisesti hauskaa.
Itse synttärisankari jäi kotiin nukkumaan, mutta minä ja Puoliso läksittiin Schatten Reunion-partyihin kahden korvilla. Paikalla oli muutama kaveri jotka halusin kovin nähdä, ja yksi bilevieraskin. Tärkeimmät ystävät tulikin vielä bongattua sieltä, myöhäisestä ajankohdasta huolimatta. Harmi että mitään kuvia en kerennyt ottaa oikeastaan mistään kohtaa iltaa, Puoliso nappasi sen ainoan otoksen minusta ja Ystävästä. Onneksi se yksi oli edes facebook-kelpoinen, jotain todisteita sentään että mulla on yhä elämää. Vaikka siinäkin ollaan ihan tuhannen päissään jo... :D
Sunnuntaina olo oli vähän särkyinen, mutta yllättävän ok. Nimittäin kotiintulosta muistan vain pätkiä, sitä että miten Puoliso sai mut riisuttua korsetista en muista sitten yhtään. Onneksi ainoa mikä häipyi oli just toi kotiintulo, muistan jopa taksimatkan.
Tänään aamuni alkoi neulatyynyilemällä labrassa, oli kilpparilabrojen vuoro. Ensiviikolle on sitten aika lekurille. Onneksi Koskiklinikan labrasäännöt ovat terveystaloa löyhemmmät "24 tuntiin ei saa nauttia alkoholia". Terveystalolla on kaksi vuorokautta :D
Huomenna illasta matkaan Porukoille vuorokaudeksi, kotiudun sieltä jo keskiviikkona. Siitä eteenpäin ei onneksi mitään suurempia pläänejä sitten olekaan. Haluan rentoutua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti