Noniin. Tulihan se läjä paskaa sieltä. Soittelivat maanantaina liitosta pomolle, ja sain liiton edustajalta puhelun, jossa varoitti että pomo oli tosi asiaton ja vihainen. No, eilen se oli sitä minulle. Mulle on työpaikalla näemmä ihan omat säännöt, mun työpisteeni pitää siivota eritavalla kuin muiden enkä illasta minä en saa jonoa katkaista vaikka jengiä olisi tulossa koko yön edestä.
Pomolta toki unohtui, että jos työvuoro loppuu kello kuusi, niin mulla on täysi oikeus silloin lähteä, oli paikalla jonoa tai ei. Ajattelin huomenna kysäistä, että mites siivous, onko loppusiisvous tarkoitus tehdä ylitöinä, jos asiakkaita palvellaan kuuteen? Jos vastaus on että kyllä, niin ilmoitan siivoavani tasan silloin kun ylityöt sopii, muina iltoina en hyväksy nillitystä epäsiististä työpisteestä jos kerta siivousaikaa ei voida mahduttaa työajan puitteisiin.
Toisin sanoen, pomo about kiusaa mua ihan kunnolla tuolla. Syytti suoraan, että mun ilmoituksen takia hänestä tuli rikollinen (kun kerta rikkoi lakia irtisanoessaan työntekijöitä vaikka on juuri palkannut kesähessun). Pomoa kiusasi ihan huolella mun tyyneys, kun pysyin viileänä kuin viilipytty. Hän haukkui mut myös muille, että kuinka olen kamala ihminen tuollaiselle vanhalle eläkeläisrouvalle. Teki itsestään ihan marttyyrin, että miten on nyt mun vika, että hän joutuu syksyllä kadulle ja kaikki menettää työpaikkansa. Jjjjust. Ajattelin sanoa seuraavaksi kun/jos mua kiusaa jollain valivalinillityksillä, että joka kerta kun kiusaa mua, keksii tikusta asiaa valittaakseen mulle, niin se saa mut jäämään tonne aina yhdeksi lisäkuukaudeksi. Että jos musta haluaa eroon mahdollisimman pian, kannattaa olla sovussa. Sillä siksihän se mun olon haluaa tehdä kurjaksi, että irtisanoisin itseni. Ja se muuten on se temppu jota en aio tehdä!
Niin, mun vika. Hänhän itse ei ole ylipalkannut jengiä tuonne! Asiakkaita piisaa, joten ei kai se nyt mun henkilökohtainen vika ole, että raha-asiat menee huonosti? Itse näytti laput, joissa seisoi että teen yli tonnilla firmalle rahaa per kuukausi. Mites siis minä aiheutan konkurssin? Niin ja työkaverit. Osa pitää vahvana pomon puolia, että vanha herttainen rouva ei ansaitsisi tuollaista, että liitto on yksi piru ja minä kusipää. Osa on ymmärtäväisempiä, eräskin sanoi että olisi itse tehnyt ihan samoin. Suurin osa vain ei uskalla sanoa mulle mitään, sillä jos mua piikittelee, voin purra takaisin. Tyypit tietävät paremmin olla sivistyneesti mun kuullessa, sillä jotkut pikku nillitykset ja valivalit saa mut lähinnä nauramaan räkäisesti päin naamaa. Töissä ja muille mulla on piinkova panssari, murrun sitten kotona Puolison sylissä jos on aihetta.
Mitä sitten aion? Pysyä töissä tietysti. Tasan niin pitkään, kunnes löydän mukavan toimistohomman. Kiusaaminen vähän rassaa, pitää tehdä työt euronkuvat silmissä ja just niin hyvin kun voi, ettei pomo saa mitään aihetta antaa varoituksia tms. Vaikka välistä kaduttaa että aloitin tämän prosessin, olisi ollut helpompaa jättäytyä liiton rahoille, mutta pomo polkee työntekijöiden oikeuksia. Tää ois ollut edessä jollekin toiselle myöhemmin, niin paljon on ollut kahnauksia sillä liiton kanssa, että on jo aikain jonkun edes yrittää pistää se kuriin. Mulla kun on koulta hankittuna vuosien kokemus hyvin vittupää pomosta, nykyinen on ihan kissanpentu siihen verrattuna. Koululla kasvatettu panssari on nyt hyvässä käytössä.
Rakastan rahaa, sitä tunnetta kun sitä on. En halua katkaista mukavaa säännöllistä rahavirtaa, joka auttaa lyhentämään velkojani. En halua "pärjätä", vaan haluan edetä. Mun taloudellisuus menee kyllä pikkuhiljaa vähän yli. Oli tannoin pakko käydä ostoksilla, alusvaatteita, meikkejä ja sukkia yms. pakollista tarpeellista. Tuli sitten viikon morkkis siitäkin. Piti tänään kun on vapaapäivä, mennä kirppikselle. Enpä mennyt, sillä haluan säästää rahat ja pitää kuitenkin käydä pakollisilla ruokaostoksilla. Haluan jälleen minimoida rahanmenoa. Lumoukseen menonkin kanssa soudan ja huopaan, sillä haluaisin minimoida rahanmenon.
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Where do we draw the line?
Vapaa viikonloppu edennyt sunnuntaihin. Onneksi on edes kaunis päivä!
Eilettäin oli kummipojan nimiäiset, ja ihan jeeshän ne meni. Tilaisuus oli tosi vapaamuotoinen, lähinnä syötiin ja kahviteltiin ja ihailtiin päivän Päähenkilöä. Minulla on joku outo kyky saada pieni Kummipoika nauramaan, tyyppi aina naureskelee ja hymyilee mulle kun yhtään huomioin häntä :).
Sinänsä jännää olla tollai tilaisuudessa. Kaverin suku + minä ja Puoliso. Tyypit kattoo meitä vähän outona, osa oli etukäteen meidät tuominnutkin että "ei työkaveri voi olla kummi!" J piti päänsä, että meistähän tulee kummit, sillä näkeehän se meitä enemmän ja huomattavasti useammin mitä sukuaan. Me voidaan olla läsnä arjessa, siinä missä suku lähinnä erityistilaisuuksissa.
Pitkästä aikaa viikonloppu kun ei ryypätty tai tehty oikeastaan mitään ihmeellistä. Kummeilun lisäksi ollaan aikalailla oltu vain kotosalla. Hyvä niin, ryyppäys vie kaikki rahat. Mitään kummempaa ohjelmaa ei ole tuleville viikoille, sekin on yksinomaan vain hyvä asia.
Viikolla tuli käytyä Liitossa, tyypit oli ihan sitä mieltä että irtisanomiseni on laiton. Kysyivät että mitä haluan. "Kyllä me saadaan sulle sun työpaikka takaisin, eri asia on että haluatko sitä?". Niin. Työpaikka = Rahaa ja minä <3 Raha, mutta jos koulu oli iso kasa paskaa, niin tää on vähintäänkin pieru. Vastasin, että joo kyllä mä toisia töitä haen, mutta haluan lähteä omilla ehdoillani, en tuollai että irtisanotaan syillä millä tahansa. Että haluan vähän aikaa duuninhakuun. Liitosta sanoivat soittelevansa pomolleni torstaina, mutta loppuviikosta ei pomosta kuulunut mitään. Katsotaan mikä on vastaanotto huomenna kun menen aamuvuoroon. Krokotiilinnahka, se pitää kasvattaa ja pian!
Hiusala. Mikä vittu sitä oikein vaivaa? Duuni toisensa jälkeen on ihan käsittämätöntä paskaa. Tampereen kaikki duunipaikat ovat toinen toistaan pahempia. Polkevat työntekijän oikeuksia, pomot ovat sadistisia ja työkaverit ihan järkyttäviä persereikiä. Selkäänpuukotusta, työpaikkakiusaamista, Vittumaisia pomoja... Diva on jopa liitossa mustalla listalla työntekijöiden kohtelusta. Sittarin hiustalolla on ihan kusinen maine, työkaverit ja pomot syyttelevät ja kiusaavat, kukaan viihdy siellä paria päivää pidempään. Ämroomille on ikä- ja naamaraja. Palkkaavat vain kauniita nuoria naisia. Yli kolmekymppisiä ei palkata elleivät ole about hiusguruja ja kilpailuissa menestyneitä. Jopa mun nykyinen paikka on huonomaineinen, Liitossa sanottiin että tuttu juttu on, ja ymmärrän miksi koulun entinen pomo vähän irvisti kuultuaan työpaikastani. Ainoat paikat joilla on jees maine ovat vuokratuolimestoja. Niin ja se Ha(i)rlekiini, ainoa mistä ei ihan suoranaista schaibaa ole tarjolla, pomot hyppyyttävät ja luottavat liikaa vanhoihin työntekijöihin. Niin ja juoruja paikan laadusta suhteessa hintatasoon on aika paljon.. Hairstore meni konkkaan joten ei siitä sen enempää, asiakkaat valittivat palvelusta, työntekijät nenäkkäitä. Että hienoa olla kampaaja, valitse näistä sitten.
Mun täysi fiilis on se, että vaihdan alaa. Palaan takaisin merkonominhommiin, sihteeri, assari, mitä vain paperinpyöritystä. Vaikka vittu varastotyttö, ihan mitä muuta tahansa. Taistelen duunini pitämisestä sen vuoksi, että tosiaan saan sitä hakuaikaa. Heinäkuussa aloitan haun todella (jotta ehdin pitää vähän lomaa...), ja haen niin kauan että joku sopiva paikka löytyy. En jousta takaisin hiusalalle. Jos taas käy niin, että liitto ei saa tapeltua työpaikkaani takaisin, käytän ansiosidonnaisaikani johonkin kurssitukseen/koulutukseen.
Eilettäin oli kummipojan nimiäiset, ja ihan jeeshän ne meni. Tilaisuus oli tosi vapaamuotoinen, lähinnä syötiin ja kahviteltiin ja ihailtiin päivän Päähenkilöä. Minulla on joku outo kyky saada pieni Kummipoika nauramaan, tyyppi aina naureskelee ja hymyilee mulle kun yhtään huomioin häntä :).
Sinänsä jännää olla tollai tilaisuudessa. Kaverin suku + minä ja Puoliso. Tyypit kattoo meitä vähän outona, osa oli etukäteen meidät tuominnutkin että "ei työkaveri voi olla kummi!" J piti päänsä, että meistähän tulee kummit, sillä näkeehän se meitä enemmän ja huomattavasti useammin mitä sukuaan. Me voidaan olla läsnä arjessa, siinä missä suku lähinnä erityistilaisuuksissa.
Pitkästä aikaa viikonloppu kun ei ryypätty tai tehty oikeastaan mitään ihmeellistä. Kummeilun lisäksi ollaan aikalailla oltu vain kotosalla. Hyvä niin, ryyppäys vie kaikki rahat. Mitään kummempaa ohjelmaa ei ole tuleville viikoille, sekin on yksinomaan vain hyvä asia.
Viikolla tuli käytyä Liitossa, tyypit oli ihan sitä mieltä että irtisanomiseni on laiton. Kysyivät että mitä haluan. "Kyllä me saadaan sulle sun työpaikka takaisin, eri asia on että haluatko sitä?". Niin. Työpaikka = Rahaa ja minä <3 Raha, mutta jos koulu oli iso kasa paskaa, niin tää on vähintäänkin pieru. Vastasin, että joo kyllä mä toisia töitä haen, mutta haluan lähteä omilla ehdoillani, en tuollai että irtisanotaan syillä millä tahansa. Että haluan vähän aikaa duuninhakuun. Liitosta sanoivat soittelevansa pomolleni torstaina, mutta loppuviikosta ei pomosta kuulunut mitään. Katsotaan mikä on vastaanotto huomenna kun menen aamuvuoroon. Krokotiilinnahka, se pitää kasvattaa ja pian!
Hiusala. Mikä vittu sitä oikein vaivaa? Duuni toisensa jälkeen on ihan käsittämätöntä paskaa. Tampereen kaikki duunipaikat ovat toinen toistaan pahempia. Polkevat työntekijän oikeuksia, pomot ovat sadistisia ja työkaverit ihan järkyttäviä persereikiä. Selkäänpuukotusta, työpaikkakiusaamista, Vittumaisia pomoja... Diva on jopa liitossa mustalla listalla työntekijöiden kohtelusta. Sittarin hiustalolla on ihan kusinen maine, työkaverit ja pomot syyttelevät ja kiusaavat, kukaan viihdy siellä paria päivää pidempään. Ämroomille on ikä- ja naamaraja. Palkkaavat vain kauniita nuoria naisia. Yli kolmekymppisiä ei palkata elleivät ole about hiusguruja ja kilpailuissa menestyneitä. Jopa mun nykyinen paikka on huonomaineinen, Liitossa sanottiin että tuttu juttu on, ja ymmärrän miksi koulun entinen pomo vähän irvisti kuultuaan työpaikastani. Ainoat paikat joilla on jees maine ovat vuokratuolimestoja. Niin ja se Ha(i)rlekiini, ainoa mistä ei ihan suoranaista schaibaa ole tarjolla, pomot hyppyyttävät ja luottavat liikaa vanhoihin työntekijöihin. Niin ja juoruja paikan laadusta suhteessa hintatasoon on aika paljon.. Hairstore meni konkkaan joten ei siitä sen enempää, asiakkaat valittivat palvelusta, työntekijät nenäkkäitä. Että hienoa olla kampaaja, valitse näistä sitten.
Mun täysi fiilis on se, että vaihdan alaa. Palaan takaisin merkonominhommiin, sihteeri, assari, mitä vain paperinpyöritystä. Vaikka vittu varastotyttö, ihan mitä muuta tahansa. Taistelen duunini pitämisestä sen vuoksi, että tosiaan saan sitä hakuaikaa. Heinäkuussa aloitan haun todella (jotta ehdin pitää vähän lomaa...), ja haen niin kauan että joku sopiva paikka löytyy. En jousta takaisin hiusalalle. Jos taas käy niin, että liitto ei saa tapeltua työpaikkaani takaisin, käytän ansiosidonnaisaikani johonkin kurssitukseen/koulutukseen.
tiistai 19. toukokuuta 2015
When the world explodes
Vielä vähän työjuttujen puintia.
Viisastuin sen verran, että pidän kiinni yhä työajoista ja taukojen mitoista. Liiton mukaan tämä koko irtisanomisjuttu haisee ja vahvasti laittomalta irtisanomiselta, joten mun on parasta olla kiltti työntekijä, jotta Pomo ei pääse vinkumaan minusta mitään mikäli juttu etenee. Huomenna menen käymään, katsotaan mitä sanovat.
Töissä on jäiset tunnelmat. Muut ovat "toipuneet" shokista, ja selkeästi about unohtivat mun kohdalla koko homman. Toinen irtisanottu pitää aiheesta niin kovaa meteliä, ettei voi unohtaa, sillä on aina taipumus tehdä kärpäsistä Härkäsiä. En halunnut vastata pomolle puhelimeen sen jokailtaiseen soittoon, ja eka reaktio työkavereilta oli "No miksi ihmeessä et?" "no mitäs luulet?!?" "Ai niin!" Ja se hienoinen yllätys niiden kasvoilla kun totesin että totta hitossa otan yhteyttä liittoon. En eritellyt syitäni sen enempää, I'm a private person, mutta kai ne oletti että nielen mitä vaan purematta.
Viikonloppuna oli sukujuhlat, mun vanhempien 120 v synttärit. Sinänsä ihan kivaa. Juhlat onnistui, tarjoiluja oli tarpeeksi, nestettä ja viihdykettä oli tarpeeksi. Se, mikä ei onnistunut, oli se helvetinmoinen norsu, mistä kukaan ei halunnut puhua. Syy, miksi Puolisoni ei ole käynyt pariin vuoteen perheeni tai sukuni luona. Se, että mun vanhemmat ja puoli sukua oli sitä vastaan aluksi. Vain siksi, että se keskeytti koulunsa silloin. Se sai porukat luulemaan, että Puoliso eläisi mun siivellä. Ketään ei nkiinnostanut syyt että miksi se lopetti, tai mitä se sitten aikoo. Ei, tuomio rentusta tuli sen saman tien. Sillä vaikka ala olisi miten perseestä ja väärä, niin kouluthan aina tarvii käydä loppuun vaikka hammasta purren!
Teoriassa ymmärrän huolen, mutta eihän mulla ole mitään siipiä millä elää! En todellakana ole syntynyt kultalusikka suussa tai hopeahaarukka perseessä. Eikä ole yhtään porukoiden tapaista tuomita suoralta kädeltä tutustumatta. Mun kummisetä oli tutustumatta neuvonut äitiäni pitämään Puoliso erossa minusta, että tyyppi on loinen. Nyt Kummisetä pyysi Puolisolta anteeksi käytöstään, ja asia tuli väistämättä esiin vanhempieni kanssa. Puoliso oli ihana tyyni itsensä. Hyväksyi anteeksipyynnöt, mutta minä olin vähän kärkkäämpi. Miten helvetissä siinä meni yhdeksän vuotta, että toinen on hyväksytty? Että miksi hitossa asioista ei voi koskaan puhua, vaan odotetaan niiden ratkeavan ajan kanssa? Puoliso totesi yksikantaan vanhemmilleni, että päätti olla välittämättä negatiivisesta vastaanotosta, koska rakastaa mua niin paljon eikä halunnut luovuttaa moisen takia. Onneksi ei! Koska mutsia tuntien eihän mulle olisi kukaan tarpeeksi hyvä. Ehkä jotain selvisi nyt. Ehkä voidaan käydä useammin. Ehkä.
Tällä viikolla olisi Kummipojan nimiäiset. Sitä odotellessa, varmasti leppoisampi tilaisuus mitä mun sukujuhlat. Pitää koittaa olla vähän normaalimpi, etten aiheuta mitään närkästystä. Kummipojan mummit ja vaarit ovat ilmeisesti jokseenkin uskonnollisia. Gootti kummina.. katsotaan mitä siitäkin tulee. Toivottavasti kivaa!
Juhannuksena mennään Pohjoiseen, sitä odotellessa. Pitääkin ottaa asia Oulu esiin jälleen, kun kerta syksystä tulee muutosta elämään.
Viisastuin sen verran, että pidän kiinni yhä työajoista ja taukojen mitoista. Liiton mukaan tämä koko irtisanomisjuttu haisee ja vahvasti laittomalta irtisanomiselta, joten mun on parasta olla kiltti työntekijä, jotta Pomo ei pääse vinkumaan minusta mitään mikäli juttu etenee. Huomenna menen käymään, katsotaan mitä sanovat.
Töissä on jäiset tunnelmat. Muut ovat "toipuneet" shokista, ja selkeästi about unohtivat mun kohdalla koko homman. Toinen irtisanottu pitää aiheesta niin kovaa meteliä, ettei voi unohtaa, sillä on aina taipumus tehdä kärpäsistä Härkäsiä. En halunnut vastata pomolle puhelimeen sen jokailtaiseen soittoon, ja eka reaktio työkavereilta oli "No miksi ihmeessä et?" "no mitäs luulet?!?" "Ai niin!" Ja se hienoinen yllätys niiden kasvoilla kun totesin että totta hitossa otan yhteyttä liittoon. En eritellyt syitäni sen enempää, I'm a private person, mutta kai ne oletti että nielen mitä vaan purematta.
Viikonloppuna oli sukujuhlat, mun vanhempien 120 v synttärit. Sinänsä ihan kivaa. Juhlat onnistui, tarjoiluja oli tarpeeksi, nestettä ja viihdykettä oli tarpeeksi. Se, mikä ei onnistunut, oli se helvetinmoinen norsu, mistä kukaan ei halunnut puhua. Syy, miksi Puolisoni ei ole käynyt pariin vuoteen perheeni tai sukuni luona. Se, että mun vanhemmat ja puoli sukua oli sitä vastaan aluksi. Vain siksi, että se keskeytti koulunsa silloin. Se sai porukat luulemaan, että Puoliso eläisi mun siivellä. Ketään ei nkiinnostanut syyt että miksi se lopetti, tai mitä se sitten aikoo. Ei, tuomio rentusta tuli sen saman tien. Sillä vaikka ala olisi miten perseestä ja väärä, niin kouluthan aina tarvii käydä loppuun vaikka hammasta purren!
Teoriassa ymmärrän huolen, mutta eihän mulla ole mitään siipiä millä elää! En todellakana ole syntynyt kultalusikka suussa tai hopeahaarukka perseessä. Eikä ole yhtään porukoiden tapaista tuomita suoralta kädeltä tutustumatta. Mun kummisetä oli tutustumatta neuvonut äitiäni pitämään Puoliso erossa minusta, että tyyppi on loinen. Nyt Kummisetä pyysi Puolisolta anteeksi käytöstään, ja asia tuli väistämättä esiin vanhempieni kanssa. Puoliso oli ihana tyyni itsensä. Hyväksyi anteeksipyynnöt, mutta minä olin vähän kärkkäämpi. Miten helvetissä siinä meni yhdeksän vuotta, että toinen on hyväksytty? Että miksi hitossa asioista ei voi koskaan puhua, vaan odotetaan niiden ratkeavan ajan kanssa? Puoliso totesi yksikantaan vanhemmilleni, että päätti olla välittämättä negatiivisesta vastaanotosta, koska rakastaa mua niin paljon eikä halunnut luovuttaa moisen takia. Onneksi ei! Koska mutsia tuntien eihän mulle olisi kukaan tarpeeksi hyvä. Ehkä jotain selvisi nyt. Ehkä voidaan käydä useammin. Ehkä.
Tällä viikolla olisi Kummipojan nimiäiset. Sitä odotellessa, varmasti leppoisampi tilaisuus mitä mun sukujuhlat. Pitää koittaa olla vähän normaalimpi, etten aiheuta mitään närkästystä. Kummipojan mummit ja vaarit ovat ilmeisesti jokseenkin uskonnollisia. Gootti kummina.. katsotaan mitä siitäkin tulee. Toivottavasti kivaa!
Juhannuksena mennään Pohjoiseen, sitä odotellessa. Pitääkin ottaa asia Oulu esiin jälleen, kun kerta syksystä tulee muutosta elämään.
perjantai 15. toukokuuta 2015
Jälkipuintia.
Noniin, perjantai (joka tuntuu ihan maanantailta...) ja ensimmäinen työpäivä edessä irtisanottuna. Tavallaan helpotus, ei tarvi puskea eikä pingottaa. Ei tarvi yrittää joustaa tai miettiä ylitöitä. Olenhan jo irtisanottu, mitä pomo mulle enää voi?
Se, että olin aina ajoissa, tein työni tunnollisesti, tein hyvää tulosta ja pidin juuri oikeanmittaiset tauot ei näemmä auttanut. Hävisin krooniselle myöhästyjälle, laiskanlaiselle työntekijälle joka tekee mua huonompaa tulosta ja jolla on ihan oma käsitys taukojen kestosta ja määrästä. Ja vain siksi, että hänellä on aina aikaa mennä töihin vaikka heti. Ja vaikka olisin joustanut kuinka, tehnyt aina ylitöitä yms, ei se olisi mua auttanut. Mimmi on pyörinyt tuolla jotain 9 vuotta, sille minä en voi mitään, mikään maailman joustavuus tai huimat tulokset eivät auta tuollai lojaaliudessa.
En siis ota enää ajoissa olemisesta, taukojen mitoista tms. asioista paineita. Jos myöhästyn vähän niin entä sitten? Eipä mun ajoissa olemista tähänkään mennessä arvostettu. Käydään luultavasti liitossa esittämässä pari painavaa kysymystä, mutta tuskin ne siellä mitään voi, kun virallisestihan on kyse uudelleenjärjestelystä. Pomo laittaa osan paikoista vuokratuolille, joten se saa tehdä sen ihan miten haluaa. Vaikkakin meille esitti, että järjestely johtuu juuri huonosta taloustilanteesta. Mutta ei se olisi tosiasiassa voinut vain kenkästä jengiä pihalle taloudellisin- ja tuotannollisin syin, sillä ei se voi millään osoittaa työn vähentyneen merkittävästi. Mutta vuokratuolius on ihan sallittua. Saa katsoa että mikä on töissä tunnelma tänään. Jäinen? Ehkä.
Se, että olin aina ajoissa, tein työni tunnollisesti, tein hyvää tulosta ja pidin juuri oikeanmittaiset tauot ei näemmä auttanut. Hävisin krooniselle myöhästyjälle, laiskanlaiselle työntekijälle joka tekee mua huonompaa tulosta ja jolla on ihan oma käsitys taukojen kestosta ja määrästä. Ja vain siksi, että hänellä on aina aikaa mennä töihin vaikka heti. Ja vaikka olisin joustanut kuinka, tehnyt aina ylitöitä yms, ei se olisi mua auttanut. Mimmi on pyörinyt tuolla jotain 9 vuotta, sille minä en voi mitään, mikään maailman joustavuus tai huimat tulokset eivät auta tuollai lojaaliudessa.
En siis ota enää ajoissa olemisesta, taukojen mitoista tms. asioista paineita. Jos myöhästyn vähän niin entä sitten? Eipä mun ajoissa olemista tähänkään mennessä arvostettu. Käydään luultavasti liitossa esittämässä pari painavaa kysymystä, mutta tuskin ne siellä mitään voi, kun virallisestihan on kyse uudelleenjärjestelystä. Pomo laittaa osan paikoista vuokratuolille, joten se saa tehdä sen ihan miten haluaa. Vaikkakin meille esitti, että järjestely johtuu juuri huonosta taloustilanteesta. Mutta ei se olisi tosiasiassa voinut vain kenkästä jengiä pihalle taloudellisin- ja tuotannollisin syin, sillä ei se voi millään osoittaa työn vähentyneen merkittävästi. Mutta vuokratuolius on ihan sallittua. Saa katsoa että mikä on töissä tunnelma tänään. Jäinen? Ehkä.
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
the Firm
Niinhän siinä sitten kävi, että sain elämäni ensimmäistä kertaa potkut. Yy vitun perkeleen tee. Töissä oli tänään palaveri. Pomo ei paljoa hiiskunut aiheesta etukäteen, mutta spekulointia tietysti oli. Viimeiseen asti en suostunut uskomaan pahinta, mutta sitäpä se oli.
Neljä "parasta" pidetään työntekijöinä, ja meille lopuille kolmelle tarjottiin kallista vuokratuolisopparia. Kuulemma voisi innostaa tekemään ahkerammin töitä, kun siitä riippuu oma tulo. No kiitos. Piti puolustautua omaa hieman laskenutta tulosta ihan sillä, että paransin laatua. Aiemmin vuonna tuli valituksia meidän uusien laadusta, että ei olla niin hyviä. Parannan laatua tekemällä huolellisemmin työtä, ja tässä sitten kiitos. Rivien välistä meidät haukuttiin laiskoiksi ja kalliiksi ja joustamattomiksi, kun pidetyt työntekijät tekevät niin ihanan paljon tulosta, joustavat aina vaikka yöstä ja voi kun ovat ahkeria.
Niin, "hävisin" niukasti vain työvuosissa. Yksi pidetyistä tytöistä tekee paljon mua huonompaa tulosta, mutta hän on valmis tulemaan vaikka yöstä töihin, ja on ollut tuolla tosi kauan. Jep, shame on me kun haluan tehdä töitä sopimuksen ja listan mukaan.
Pomo luuli ihan vakavissaan että lähtisin vuokratuolille. Sen ilme, kun kysyin työsuhteen päättymisajankohtaa, ilmaisten, että en tasan lähde yrittäjäksi. "sun asiakkaat ovat täällä". Niin mitkä? Oon hiljainen kampaaja, ei mulla ole kuin pari vakkaria. "harkitse edes". En. Hitokseen kallis, mikään ei kuulu vuokraan. Naurettavan halvat hinnat yrittäjäksi. Kakskymppiä per leikkuu on yrittäjälle about ilmasta.
Mulla on loma elokuussa 10.8.-29.8. 31.8 on viimeinen työpäivä, ja se sattuu olemaan maanantai. Palaan lomalta töihin päiväksi. Onneksi elokuu on kuukausi nro 10 liitossa, joten työttömyyden alkaessa syyskuussa olen ollut liiton jäsen 10 kuukautta, joten pääsen liiton päivärahoille. En kuole taloudelliseen kurimukseen.
Mitä sitten teen? Jaa a. Hiusala on heikko, en tod lähde vuokratuolille minnekään muuallekaan, ja cm hiustalo ei mua ottanut viimeksikään, ämroomiin on naamaraja (ja ikäraja), oon liian vanha ja gootti. Muualle ei oikeen palkatakkaan. Haluaisin ehkä johonkin sihteerin tms. paperinpyörityshommaan. Onhan mulla siihen koulutuskin - yo-merkonomi. Vuodelta kirves ja nakki, joten jotain kurssia vois olla hyvä käydä. Haluaisin jotain hommaa, jossa ei välttämättä tarvisi olla tekemisissä ihmisten kanssa, eikä olla töissä vuoroissa. Joku ihana kasista neljään -juttu. Noin niinkuin ideaalitapauksessa ois kiva. Katsotaan mistä vitun puhelinmyyjähommasta vielä itsensä löytää.
Neljä "parasta" pidetään työntekijöinä, ja meille lopuille kolmelle tarjottiin kallista vuokratuolisopparia. Kuulemma voisi innostaa tekemään ahkerammin töitä, kun siitä riippuu oma tulo. No kiitos. Piti puolustautua omaa hieman laskenutta tulosta ihan sillä, että paransin laatua. Aiemmin vuonna tuli valituksia meidän uusien laadusta, että ei olla niin hyviä. Parannan laatua tekemällä huolellisemmin työtä, ja tässä sitten kiitos. Rivien välistä meidät haukuttiin laiskoiksi ja kalliiksi ja joustamattomiksi, kun pidetyt työntekijät tekevät niin ihanan paljon tulosta, joustavat aina vaikka yöstä ja voi kun ovat ahkeria.
Niin, "hävisin" niukasti vain työvuosissa. Yksi pidetyistä tytöistä tekee paljon mua huonompaa tulosta, mutta hän on valmis tulemaan vaikka yöstä töihin, ja on ollut tuolla tosi kauan. Jep, shame on me kun haluan tehdä töitä sopimuksen ja listan mukaan.
Pomo luuli ihan vakavissaan että lähtisin vuokratuolille. Sen ilme, kun kysyin työsuhteen päättymisajankohtaa, ilmaisten, että en tasan lähde yrittäjäksi. "sun asiakkaat ovat täällä". Niin mitkä? Oon hiljainen kampaaja, ei mulla ole kuin pari vakkaria. "harkitse edes". En. Hitokseen kallis, mikään ei kuulu vuokraan. Naurettavan halvat hinnat yrittäjäksi. Kakskymppiä per leikkuu on yrittäjälle about ilmasta.
Mulla on loma elokuussa 10.8.-29.8. 31.8 on viimeinen työpäivä, ja se sattuu olemaan maanantai. Palaan lomalta töihin päiväksi. Onneksi elokuu on kuukausi nro 10 liitossa, joten työttömyyden alkaessa syyskuussa olen ollut liiton jäsen 10 kuukautta, joten pääsen liiton päivärahoille. En kuole taloudelliseen kurimukseen.
Mitä sitten teen? Jaa a. Hiusala on heikko, en tod lähde vuokratuolille minnekään muuallekaan, ja cm hiustalo ei mua ottanut viimeksikään, ämroomiin on naamaraja (ja ikäraja), oon liian vanha ja gootti. Muualle ei oikeen palkatakkaan. Haluaisin ehkä johonkin sihteerin tms. paperinpyörityshommaan. Onhan mulla siihen koulutuskin - yo-merkonomi. Vuodelta kirves ja nakki, joten jotain kurssia vois olla hyvä käydä. Haluaisin jotain hommaa, jossa ei välttämättä tarvisi olla tekemisissä ihmisten kanssa, eikä olla töissä vuoroissa. Joku ihana kasista neljään -juttu. Noin niinkuin ideaalitapauksessa ois kiva. Katsotaan mistä vitun puhelinmyyjähommasta vielä itsensä löytää.
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Our Life
Vappu meni ihan mukavasti. Pakollisten kauppareissujen jälkeen mentiin Hervantaan ystävälle. Ilta oli varsin onnistunut, käytiin puolenyön kieppeillä yksillä Apinassa (Herwoodiin oli törkeä jono...) mutta seuran ollessa hiton päissään, hypättiin taksiin ja kotiin.
Itse olin vappupäivän kotona netflixin kanssa, mutta Puoliso lähti uudestaan ryypylle. Olisin muuten mennyt matkaan, mutta lauantaina oli töitä. Lauantaina tosin käytiin työkaverin kanssa parilla Kivenheitossa, josta minä jatkoin keskustaan paria kaveria tapaamaan. Pariskunta E & J sekä lahtelainen bussikuskiystävä olivat tiikerihaissa. Tiikerihaista jatkettiin Ruby & fellasiin parille, josta sitten pariskunnan tuttujen kämpille, mutta vain pojat ja minä, Neiti J väsähti kesken :D. Pelailtiin Aliasta, katsottiin komiikkaa ja liigabiisejä Youtubesta, saunottiin ja laulettiin. Kotiin päädyin aamuyö viidestä, jaettiin poikien kanssa taksi.
Työkaverit hieman ihmettelee ja naureskelee, että miten helvetissä mä aina olen liikkeellä miesporukalla. Ja että mitä Puoliso tykkää jos olen kundien kanssa ulkona aamuyö viiteen. Neiti J on about ainoita naispuolisia ystäviä, jonka kanssa tulee usein käytyä ulkona, mutta hänenkään kanssaan ei koskaan keskenämme. Mä nyt vain olen sellainen tyyppi, että tulen juttuun miesten kanssa paremmin. Naiset pääsääntöisesti ovat kiinnostuneita ihan eri asioista mitä minä. Mimmit töissä jauhaa töllöohjelmista kuten Temptation Island suomi, salkkarit, jutan ohjelmat, The bachelor yms, mä intoilen House of cardsista, vikingeistä, game of thronesista, ncis:stä yms. Jauhan tietokonepeleistä ja kuuntelen raskasta musaa. Mimmit duunissa intoilee robinista, cheekistä ja jauhaa kynsistä ja ripsistä. Olen päässyt irti kehoni vihaamisesta, oon just tämmönen. En mikään hoikka fitnesskissa, mutta hyvä just näin. En laske kaloria tai itke joka suklaapalaa. Mimmit vinkuu läskeistä ja koittaa yhä löytää sitä loitsua siihen, ettei Ikinäikinäikinä tee mieli tai syö mitään väärää.
En ole mikään stereotyyppinen kampaaja. Mun luonteen suoruus... multa puuttuu täysin se naismainen "tippaleipäaivoisuus". En analysoi toisia "se sano tollee, mitäköhän se tarkotti?" vaan luotan, että jos se sano noin, se tarkotti just sitä. Mimmit lätkii tinderiä ja analysoi miesten viestien syvempää merkitystä. Ja niiltä puuttuu äijien suhteen ihan täysin pieni kriittisyys. Yksikin menee kundien imelän siirappisiin viesteihin ihan täpöllä, äijät kirjoittaa siirappia ja hunajaa yksi asia mielessään, ja muija on ihan kikseissä ja hehkuttaa kun ainakin x määrä jätkiä on niin lätkässä häneen. Sitten ihmetellään kun jonkin ajan kuluttua kundi katoaa, ei siirappia enää tulekaan. En ole vaivautunut kyseenalaistamaan hänelle tätä kundien truu loven astetta, että tottakai se jätkä katoaa jos ei heru, ja hyvin todennäköisesti voi kadota siltikin vaikka heruisikin. Ehkä se oppii.
Psst. Eikä sitten tulkita tätä "analysointiani" sillai, että kuvittelisin olevani jotenkin parempi. Ei, en ole. Eikä siten, että kuvittelen olevani joku special snoflake. Ei, en ole sitäkään. On monia mimmejä jotka ovat kaltaisiani, kiinnostuneita samoista asioista mitä minä. Valitettavasti heitä on elämässäni vain sangen vähän, lähinnä insinööriajoiltani. Ja mun kaveripiirissäni nyt niitä ahkerimpia bilettäjiä ovat nimenonaan äijät, ja niitä tulee nähtyä vähän siksikin eniten.
Biletys alkaa näkyä eurovarannoissani. Hauskaa on ollut. viimeisen parin kuukauden aikana olen ollut about yhden viikonlopun vain himassa. Näkyy se kyllä kropassakin, turvotus on ihan kohtalainen kun joka viikonloppu bilettää. Tiedän, että oikea ratkaisu on rauhoittua ja jäädä vain kotiin. Tällä hetkellä ihan tosissani olen niin perseaukinen, että ei ole vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin. Silti, olisi ihan mahtia lähteä taas lauantaina ulos. Mikä helvetti mua oikeen vaivaa, joku bilekärpänen purrut? Noh, nyt on pakko jäädä himaan. Tänään on lääkäri, ja se reissu imee loputkin eurot. Ja koska ollaan oltu paikoitellen erillään Puolison kanssa, tekee ihan hiton hyvää viettää viikonloppu toistemme kainalossa. Ensiviikolla kun on porukoiden juhlat ja sitten pönötetään, väistellään kysymyksiä häistä ja lapsista tai työstä. Pitää ensitöikseen napata joku siideritölkki tassuun jotta kukaan ei luule mun olevan raskaana, vastata "no mites työelämä?" kysymyksiin "ihan hyvin" , avioliitto ja lapsiasioihin kuitata että ei ikinäikinäikinä! Mitenniin vihaan tollai tilaisuuksia?
Itse olin vappupäivän kotona netflixin kanssa, mutta Puoliso lähti uudestaan ryypylle. Olisin muuten mennyt matkaan, mutta lauantaina oli töitä. Lauantaina tosin käytiin työkaverin kanssa parilla Kivenheitossa, josta minä jatkoin keskustaan paria kaveria tapaamaan. Pariskunta E & J sekä lahtelainen bussikuskiystävä olivat tiikerihaissa. Tiikerihaista jatkettiin Ruby & fellasiin parille, josta sitten pariskunnan tuttujen kämpille, mutta vain pojat ja minä, Neiti J väsähti kesken :D. Pelailtiin Aliasta, katsottiin komiikkaa ja liigabiisejä Youtubesta, saunottiin ja laulettiin. Kotiin päädyin aamuyö viidestä, jaettiin poikien kanssa taksi.
Työkaverit hieman ihmettelee ja naureskelee, että miten helvetissä mä aina olen liikkeellä miesporukalla. Ja että mitä Puoliso tykkää jos olen kundien kanssa ulkona aamuyö viiteen. Neiti J on about ainoita naispuolisia ystäviä, jonka kanssa tulee usein käytyä ulkona, mutta hänenkään kanssaan ei koskaan keskenämme. Mä nyt vain olen sellainen tyyppi, että tulen juttuun miesten kanssa paremmin. Naiset pääsääntöisesti ovat kiinnostuneita ihan eri asioista mitä minä. Mimmit töissä jauhaa töllöohjelmista kuten Temptation Island suomi, salkkarit, jutan ohjelmat, The bachelor yms, mä intoilen House of cardsista, vikingeistä, game of thronesista, ncis:stä yms. Jauhan tietokonepeleistä ja kuuntelen raskasta musaa. Mimmit duunissa intoilee robinista, cheekistä ja jauhaa kynsistä ja ripsistä. Olen päässyt irti kehoni vihaamisesta, oon just tämmönen. En mikään hoikka fitnesskissa, mutta hyvä just näin. En laske kaloria tai itke joka suklaapalaa. Mimmit vinkuu läskeistä ja koittaa yhä löytää sitä loitsua siihen, ettei Ikinäikinäikinä tee mieli tai syö mitään väärää.
En ole mikään stereotyyppinen kampaaja. Mun luonteen suoruus... multa puuttuu täysin se naismainen "tippaleipäaivoisuus". En analysoi toisia "se sano tollee, mitäköhän se tarkotti?" vaan luotan, että jos se sano noin, se tarkotti just sitä. Mimmit lätkii tinderiä ja analysoi miesten viestien syvempää merkitystä. Ja niiltä puuttuu äijien suhteen ihan täysin pieni kriittisyys. Yksikin menee kundien imelän siirappisiin viesteihin ihan täpöllä, äijät kirjoittaa siirappia ja hunajaa yksi asia mielessään, ja muija on ihan kikseissä ja hehkuttaa kun ainakin x määrä jätkiä on niin lätkässä häneen. Sitten ihmetellään kun jonkin ajan kuluttua kundi katoaa, ei siirappia enää tulekaan. En ole vaivautunut kyseenalaistamaan hänelle tätä kundien truu loven astetta, että tottakai se jätkä katoaa jos ei heru, ja hyvin todennäköisesti voi kadota siltikin vaikka heruisikin. Ehkä se oppii.
Psst. Eikä sitten tulkita tätä "analysointiani" sillai, että kuvittelisin olevani jotenkin parempi. Ei, en ole. Eikä siten, että kuvittelen olevani joku special snoflake. Ei, en ole sitäkään. On monia mimmejä jotka ovat kaltaisiani, kiinnostuneita samoista asioista mitä minä. Valitettavasti heitä on elämässäni vain sangen vähän, lähinnä insinööriajoiltani. Ja mun kaveripiirissäni nyt niitä ahkerimpia bilettäjiä ovat nimenonaan äijät, ja niitä tulee nähtyä vähän siksikin eniten.
Biletys alkaa näkyä eurovarannoissani. Hauskaa on ollut. viimeisen parin kuukauden aikana olen ollut about yhden viikonlopun vain himassa. Näkyy se kyllä kropassakin, turvotus on ihan kohtalainen kun joka viikonloppu bilettää. Tiedän, että oikea ratkaisu on rauhoittua ja jäädä vain kotiin. Tällä hetkellä ihan tosissani olen niin perseaukinen, että ei ole vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin. Silti, olisi ihan mahtia lähteä taas lauantaina ulos. Mikä helvetti mua oikeen vaivaa, joku bilekärpänen purrut? Noh, nyt on pakko jäädä himaan. Tänään on lääkäri, ja se reissu imee loputkin eurot. Ja koska ollaan oltu paikoitellen erillään Puolison kanssa, tekee ihan hiton hyvää viettää viikonloppu toistemme kainalossa. Ensiviikolla kun on porukoiden juhlat ja sitten pönötetään, väistellään kysymyksiä häistä ja lapsista tai työstä. Pitää ensitöikseen napata joku siideritölkki tassuun jotta kukaan ei luule mun olevan raskaana, vastata "no mites työelämä?" kysymyksiin "ihan hyvin" , avioliitto ja lapsiasioihin kuitata että ei ikinäikinäikinä! Mitenniin vihaan tollai tilaisuuksia?
tiistai 28. huhtikuuta 2015
Six feet under
Vappuviikko on alkanut, ja iloitsen siitä, että se on vajaa viikko. Itselläni on perjantain pyhän lisäksi tiistai vapaa, olenhan lauantaina kuitenkin töissä. Mutta mukavan pätkittäistä, maksimissaan pari päivää töitä putkeen.
Näillä näkymin mennään kaverin luo Hervantaan vappuna, tyyppi muutti takaisin Tampereelle pohjoisessa asuttuaan noin vuoden. Tyyppi on mukava, iloinen ja hauskaa seuraa, mutta sen musamaku.... Se on räppi-ihmisiä henkeen ja vereen. En tiedä miten kestän kokonaisen illan sen kämpillä kun sen musamaku on vaan niin perseestä. Pitää kai kiskoa alkoholia niin että musa haittaisi vähän vähemmän.
Joku sanoisi, että hyi hitto kun oot rajoittunut. Että eikö nyt vähän voi antaa periksi, ei kai se niin iso juttu ole. No olenhan minä yrittänyt. Monet iloiset illat olen yrittänyt olla välittämättä musiikista. On vain pari genreä, joita en vain voi sietää ilman suurta vitutusta. Räppi ja listahitit. Paskaa musiikkia ei voi vain "ignorata". Vaikka miten yritän olla välittämättä, en voi sille mitään että haluan räjäyttää sen soittovehkeen. Saan lähinnä hedaria jos musiikki on jatkuvasti ihan täyttä paskaa. Tiedän kyllä, että Tyypin tunteet mun musaa kohtaan ovat varmaan aika vastaavat. Sen into räppiä kohtaan on sen verran aitoa, olen huomannut tyypin ilmeet kun itse hehkutan vaikka Turmion Kätilöitä. Ei sille vaan voi mitään, en pysty opettelemaan tykkäämään jostain mistä en pidä. Räppi on paskaa vaikka miten kuuntelet. Listahitit todistaa sen. Listasoitot raikaa radiosta 10 kertaa työpäivän aikana, ja se vitun Tykkään susta niin että halkeen on just niin paskaa että halkeen vielä sadannella kuuntelullakin. Puoliso on mukavan sietokykyinen. Kohtelias. Sen musamaku liippaa omaani, mutta ei se saa hedaria ja vitutusta paskasta musasta.
Tämä saikin mut miettimään sitä kuvitteellista tilannetta että millaisen tyypin kanssa en ikänä voisi olla yhdessä. Musiikkimaku on mulle aika iso asia. Jos pitäisi jakaa elämää ja arkea jonkun kanssa, pitäisi olla edes vähän yhtenevät musiikkimaut. Ei tarvi rakastaa samoja bändejä, mutta esim. Rap, Hiphop, rnb, poppi.. En voisi olla tyypin kanssa joka haluaa sellasta paskaa kuunnella. Eikä se ikänä varmasti voisi olla naisen kanssa jonka musamaku on näin raskas. Toisaalta, olisi yhtä ahdistavaa jos toisen musamaku olisi niin rajoittunut, että ei voi baarissa käydä sen takia, kun musa on paskaa. Joo en käy Fat Ladyssa just siksi, että musa on paskaa ja tupa täynä teinejä, mutta esim. Aussie Bar oli hauska paikka huonosta musasta huolimatta.
Toinen asia minkä en uskoisi toimivan, olisi absoluuttinen urheiluhulluus, oli kyse sitten itse kuntoilemalla tai telkkaria tuijottamalla, ei se toimisi. Käyn kyllä salilla, mutta nautin siitä, että voin käydä toisen kanssa oluella tai burgerilla. Jos sen sijaan toinen osapuoli vetää jatkuvasti rahkaa ja parsaa ja hokee että alkoholi tappaa gainssit niin ei vittu. Siitä huolimatta että olen salikissa, en kestäisi jos toinen olisi salikolli. Ja tämä havainto oli mulle aikas iso yllätys. Telkkari ei ole sen parempi vaihtoehto, haluan töllöttimen itselleni ilman urheilurajoituksia. On parasta, että Puoliso ei ole innostunut mistään urheilulajista edes telkkarissa. Sitäpaitsi, mun horror image miehestä on sellainen karjala-lippispäinen sm-liigafani jonka ykkösrakkaus on aina auto, ja lempiruoka olut ja makkara. Musiikkina mitä radiosta nyt tulee, tai vielä pahempaa, suomiräp. Tähän vielä yhdistettynä "elämäm koulu" tai joku amiksen autopuoli, niin pahin painajainen miehestä on valmis. (Tiedän, itse edustan ihan varmana jonkun pahinta painajaista naisena... And I'm loving it!)
Jumalattarelle kiitos että mulla on Puoliso. Mun oma pelinörtti, jonka kanssa voi aina uppoutua fantasiamaailmaan joko sarjan, leffan tai pelin muodossa. Tyyppi joka antaa mun olla mitä olen, joka aina ymmärtää mun häiriintynyttä huumoriani tai raskasta musamakuani. Mies joka luukuttaa Turmion Kätilöitä mun kanssa. Jaan mieheni mielellään pelin kanssa, voinpahan lukea rauhassa mangaa tai kirjaa. Puoliso yllättää minut juuri oikeilla tavoilla, siivotulla kodilla, suklaalevyllä tai leffalipuilla. Onneksi meillä menee niin hyvin, Puoliso on tehnyt musta aika helvetin ronkelin miesten suhteen :D
Näillä näkymin mennään kaverin luo Hervantaan vappuna, tyyppi muutti takaisin Tampereelle pohjoisessa asuttuaan noin vuoden. Tyyppi on mukava, iloinen ja hauskaa seuraa, mutta sen musamaku.... Se on räppi-ihmisiä henkeen ja vereen. En tiedä miten kestän kokonaisen illan sen kämpillä kun sen musamaku on vaan niin perseestä. Pitää kai kiskoa alkoholia niin että musa haittaisi vähän vähemmän.
Joku sanoisi, että hyi hitto kun oot rajoittunut. Että eikö nyt vähän voi antaa periksi, ei kai se niin iso juttu ole. No olenhan minä yrittänyt. Monet iloiset illat olen yrittänyt olla välittämättä musiikista. On vain pari genreä, joita en vain voi sietää ilman suurta vitutusta. Räppi ja listahitit. Paskaa musiikkia ei voi vain "ignorata". Vaikka miten yritän olla välittämättä, en voi sille mitään että haluan räjäyttää sen soittovehkeen. Saan lähinnä hedaria jos musiikki on jatkuvasti ihan täyttä paskaa. Tiedän kyllä, että Tyypin tunteet mun musaa kohtaan ovat varmaan aika vastaavat. Sen into räppiä kohtaan on sen verran aitoa, olen huomannut tyypin ilmeet kun itse hehkutan vaikka Turmion Kätilöitä. Ei sille vaan voi mitään, en pysty opettelemaan tykkäämään jostain mistä en pidä. Räppi on paskaa vaikka miten kuuntelet. Listahitit todistaa sen. Listasoitot raikaa radiosta 10 kertaa työpäivän aikana, ja se vitun Tykkään susta niin että halkeen on just niin paskaa että halkeen vielä sadannella kuuntelullakin. Puoliso on mukavan sietokykyinen. Kohtelias. Sen musamaku liippaa omaani, mutta ei se saa hedaria ja vitutusta paskasta musasta.
Tämä saikin mut miettimään sitä kuvitteellista tilannetta että millaisen tyypin kanssa en ikänä voisi olla yhdessä. Musiikkimaku on mulle aika iso asia. Jos pitäisi jakaa elämää ja arkea jonkun kanssa, pitäisi olla edes vähän yhtenevät musiikkimaut. Ei tarvi rakastaa samoja bändejä, mutta esim. Rap, Hiphop, rnb, poppi.. En voisi olla tyypin kanssa joka haluaa sellasta paskaa kuunnella. Eikä se ikänä varmasti voisi olla naisen kanssa jonka musamaku on näin raskas. Toisaalta, olisi yhtä ahdistavaa jos toisen musamaku olisi niin rajoittunut, että ei voi baarissa käydä sen takia, kun musa on paskaa. Joo en käy Fat Ladyssa just siksi, että musa on paskaa ja tupa täynä teinejä, mutta esim. Aussie Bar oli hauska paikka huonosta musasta huolimatta.
Toinen asia minkä en uskoisi toimivan, olisi absoluuttinen urheiluhulluus, oli kyse sitten itse kuntoilemalla tai telkkaria tuijottamalla, ei se toimisi. Käyn kyllä salilla, mutta nautin siitä, että voin käydä toisen kanssa oluella tai burgerilla. Jos sen sijaan toinen osapuoli vetää jatkuvasti rahkaa ja parsaa ja hokee että alkoholi tappaa gainssit niin ei vittu. Siitä huolimatta että olen salikissa, en kestäisi jos toinen olisi salikolli. Ja tämä havainto oli mulle aikas iso yllätys. Telkkari ei ole sen parempi vaihtoehto, haluan töllöttimen itselleni ilman urheilurajoituksia. On parasta, että Puoliso ei ole innostunut mistään urheilulajista edes telkkarissa. Sitäpaitsi, mun horror image miehestä on sellainen karjala-lippispäinen sm-liigafani jonka ykkösrakkaus on aina auto, ja lempiruoka olut ja makkara. Musiikkina mitä radiosta nyt tulee, tai vielä pahempaa, suomiräp. Tähän vielä yhdistettynä "elämäm koulu" tai joku amiksen autopuoli, niin pahin painajainen miehestä on valmis. (Tiedän, itse edustan ihan varmana jonkun pahinta painajaista naisena... And I'm loving it!)
Jumalattarelle kiitos että mulla on Puoliso. Mun oma pelinörtti, jonka kanssa voi aina uppoutua fantasiamaailmaan joko sarjan, leffan tai pelin muodossa. Tyyppi joka antaa mun olla mitä olen, joka aina ymmärtää mun häiriintynyttä huumoriani tai raskasta musamakuani. Mies joka luukuttaa Turmion Kätilöitä mun kanssa. Jaan mieheni mielellään pelin kanssa, voinpahan lukea rauhassa mangaa tai kirjaa. Puoliso yllättää minut juuri oikeilla tavoilla, siivotulla kodilla, suklaalevyllä tai leffalipuilla. Onneksi meillä menee niin hyvin, Puoliso on tehnyt musta aika helvetin ronkelin miesten suhteen :D
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Lay the Ghost to rest
Viiiiikonloppu!
Tai no, yksi 6.5 tunnin duunipäivä vielä edessä, mutta perjantain työpäivän jaksaa vaikka käsillään seisten, jos lauantai on vapaa.
Mun pitää nauttia tästä, sillä seuraava vapaa on porukoiden juhlat ja sitä seuraava nimiäistilaisuus. Sitten vedetäänkin kasa lauantaita putkeen. Noh, arkivapaat ovat mainioita salipäiviä.
Olen taas saanut kiinni salikärpäsestä, yay! Olo on taas vireämpi mitä aiemmin. Viimein! Vihaan sitä zombieoloa kun ei huvita tai jaksa mitään. Sitä oloa on jopa vaikea kuvailla. Monesti jos sanoo että "ei saa aikaan/ei huvita/jaksa" se tulkitaan sellaiseksi aikaansaamattomuudeksi. Omaksi "valinnaksi", joksi jonka voi korjata sillä legendaarisella "ota itseäsi niskasta kiinni". Mutta kun kilpparizombie on eri asia. Zombie on hyvä sana. Menet automaatiolla arjen, mutta sitä vireyttä ei saa päälle mistään. Nukut vaikka miten paljon, syöt mitä tahansa, mutta ei auta. Olo on kuin zombiella, ei vain saa tehtyä mitään, ei ole virtaa, menet sellaisessa sumussa. Haluaisit vain koomata. Tuijottaa telkkarista vaikka ostosteeveetä, kunhan ei tarvitse ajatella tai tehdä mitään. Vähäinenkin energia menee työssäkäyntiin ja arjen pyörittämiseen. Viimepäivät olen setvinyt pyykkivuorta ja kämpän siisteyttä, taannoinen koomajakso aiheutti pienen viiveen siivoustasossa.
Ei ole mitään saleilua kummempia suunnitelmia. Olisi ystävän synttärit Orimattilassa, mutta ei ole nyt varaa matkustaa kun on näitä partyjä ollut. Leffassa ajateltiin käydä, moikataan kummipoikaa ja sen sellaista. Tänään ei ainakaan voi ryypätä, kun huomenna ois taas labrat ja pitää olla paastoarvo. Tosin, kuten viimeksi taisin mainita, on sen verran paljon tullut nyt kiskottua niin jos nyt jättäisi väliin. Viimeksi tuli nautittua pari alkoholijuomaa tiistaina.
Käytiin tiistainakin ulkona töitten jälkeen. Korkattiin Paapan kapakassa terassikausi kun odoteltiin Puolison Serkkua vaimoineen, tyypit kun on Tampereella lomalla. Käytiin August Von Trappessa syömässä. Paikka on Hans Välimäen uusi belgialainen bistro & baari. Kokemus oli varsin mukava. Jopa tiistaiksi oli hyvä olla pöytävaraus, sen verran paljon oli porukkaa. Sapuskan sai aika tehokkaasti gluteenittomana, ja ruoka oli tosi maukasta. Paikoitellen erikoisia yhdistelmiä, esim. sinappia juustolautasella, mutta yhdistelmät toimi. Juomapuoli oli mukavan erikoista, perinteistä karjalaa, lapparia tai karhua et sieltä löydä. Kalliit juomat, halvimmillaan siinä 8.50, mutta sinne mennäänkin nauttimaan, ei ryyppäämään. Muutoin selvittiin mukavan maltillisella hinnalla, kolmen ruokalajin illallisesta huolimatta. Ihan kohtuuhintainen paikka, hyvää ruokaa, joten varmasti käydään vielä joskus toistekin. Suosittelen. Jos kuitenkin olet kasvissyöjä, skippaa. Listalla oli tasan yksi kasvisvaihtoehto.
Tai no, yksi 6.5 tunnin duunipäivä vielä edessä, mutta perjantain työpäivän jaksaa vaikka käsillään seisten, jos lauantai on vapaa.
Mun pitää nauttia tästä, sillä seuraava vapaa on porukoiden juhlat ja sitä seuraava nimiäistilaisuus. Sitten vedetäänkin kasa lauantaita putkeen. Noh, arkivapaat ovat mainioita salipäiviä.
Olen taas saanut kiinni salikärpäsestä, yay! Olo on taas vireämpi mitä aiemmin. Viimein! Vihaan sitä zombieoloa kun ei huvita tai jaksa mitään. Sitä oloa on jopa vaikea kuvailla. Monesti jos sanoo että "ei saa aikaan/ei huvita/jaksa" se tulkitaan sellaiseksi aikaansaamattomuudeksi. Omaksi "valinnaksi", joksi jonka voi korjata sillä legendaarisella "ota itseäsi niskasta kiinni". Mutta kun kilpparizombie on eri asia. Zombie on hyvä sana. Menet automaatiolla arjen, mutta sitä vireyttä ei saa päälle mistään. Nukut vaikka miten paljon, syöt mitä tahansa, mutta ei auta. Olo on kuin zombiella, ei vain saa tehtyä mitään, ei ole virtaa, menet sellaisessa sumussa. Haluaisit vain koomata. Tuijottaa telkkarista vaikka ostosteeveetä, kunhan ei tarvitse ajatella tai tehdä mitään. Vähäinenkin energia menee työssäkäyntiin ja arjen pyörittämiseen. Viimepäivät olen setvinyt pyykkivuorta ja kämpän siisteyttä, taannoinen koomajakso aiheutti pienen viiveen siivoustasossa.
Ei ole mitään saleilua kummempia suunnitelmia. Olisi ystävän synttärit Orimattilassa, mutta ei ole nyt varaa matkustaa kun on näitä partyjä ollut. Leffassa ajateltiin käydä, moikataan kummipoikaa ja sen sellaista. Tänään ei ainakaan voi ryypätä, kun huomenna ois taas labrat ja pitää olla paastoarvo. Tosin, kuten viimeksi taisin mainita, on sen verran paljon tullut nyt kiskottua niin jos nyt jättäisi väliin. Viimeksi tuli nautittua pari alkoholijuomaa tiistaina.
Käytiin tiistainakin ulkona töitten jälkeen. Korkattiin Paapan kapakassa terassikausi kun odoteltiin Puolison Serkkua vaimoineen, tyypit kun on Tampereella lomalla. Käytiin August Von Trappessa syömässä. Paikka on Hans Välimäen uusi belgialainen bistro & baari. Kokemus oli varsin mukava. Jopa tiistaiksi oli hyvä olla pöytävaraus, sen verran paljon oli porukkaa. Sapuskan sai aika tehokkaasti gluteenittomana, ja ruoka oli tosi maukasta. Paikoitellen erikoisia yhdistelmiä, esim. sinappia juustolautasella, mutta yhdistelmät toimi. Juomapuoli oli mukavan erikoista, perinteistä karjalaa, lapparia tai karhua et sieltä löydä. Kalliit juomat, halvimmillaan siinä 8.50, mutta sinne mennäänkin nauttimaan, ei ryyppäämään. Muutoin selvittiin mukavan maltillisella hinnalla, kolmen ruokalajin illallisesta huolimatta. Ihan kohtuuhintainen paikka, hyvää ruokaa, joten varmasti käydään vielä joskus toistekin. Suosittelen. Jos kuitenkin olet kasvissyöjä, skippaa. Listalla oli tasan yksi kasvisvaihtoehto.
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Prophetian
Helvetti mikä työpäivä lauantaina. Vajaasta miehityksestä huolimatta asiakasmäärä oli ihan ok, ei mitään tolkutonta kiirettä. Mutta. Yksi sana: Täi. Iltapäivästä penkkiin istui n. 10-12 ikäinen poika, isänsä jäi odottelemaan. En päässyt kuin alkuun, ekat osittelut tekemään kun bongasin hiuspohjasta jotain elävää. Hyyyi. Isä totesi että "Ai onko niitä vieläkin? Ollaan taisteltu niitä vastaan tässä..." Ookoo. Oisko voinut tarkistaa asian etukäteen? Blondi kundi, täit ja saivareet näkyi tosi selkeästi. Asiakas pihalle ja minä siivoan. Ja siivoan. Ja siivoan.
Hetken emmin, että voinko mennä illasta veljeni luo bilettämään Turkuun, jos on kerta riski että mulla ois täitartunta. Huolellisen tutkailun jälkeen ja työkaverin järjen äänen perusteella päätin että bilettämään vain. Ei se täi nyt mikään hirvikärpänen ole. Olen bongannut täitä ennenkin, koululla ollessa. Mutta asiakkaat ovat aina olleet oppilailla, tää oli eka kerta kun oli omalla asiakkaalla. Hyi helvetti! Vielä eilen tutkailin kammalla hiuksiani ja huokaisin pienestä helpotuksesta kun kampaan jäi vain hiuksia.
Ja muutama sananen tästä hiuspohjan kutsumattomasta vieraasta. Täitä ei kiinnosta puhtaus tai varallisuus. Täi on kiinnostunut päänahasta ja verestä. Se ajatus, että täit ovat vain epäsiisteillä ihmisillä tai rastapää hipeillä on myytti. Pääasiassa täit esiintyvät lapsilla, tai sitten lasten kanssa tekemisissä olevilla. Täi leviää kontaktissa helposti, mutta ei se nyt ihan päästä toiseen hyppää.
Niin, hyppäsin töiden jälkeen junaan ja kohti Turkua. Veljeni muutti tyttöystävänsä kanssa yhteen, ja Veli täytti vuosia alkukuusta, joten siinä hyvä bileiden aihe. Kivaa oli, paljon uusia ja muutama vanhakin tuttavuus. Veljen bileissä on usein sangen kivaa. Piipahdettiin baarissa, Torget tai Tårget vai mikä nyt oli. Veli oli kuitenkin jo sangen päissään, joten yksien jälkeen takaisin Veljen luo. Olin nukkumassa ennen yhtä! Mikä oli ihan hyvä, ei ollut sen kummoisempaa kankkusta. Pikavisiitiksi jäi, yhdeltä lähti bussi takaisin Tampereelle.
Onneksi menin. Mulla olisi ollut (teko)syykin jäädä sittenkin kotiin, mutta en kadu hetkeäkään että menin. Vireystilani kun on vähän mitä on. Nyt tosin tuntuu että en ole ihan niin koomainen mitä viimeiset viikot olen ollut. Ekä tästä noustaankin taas. Viikonloppu olisi vapaa, mutta ainoa buukkaus on lauantain verikokeet. Orimattilassa olisi kaverin synttärit, mutta pakko jättää väliin. Ei ole nyt varaa juosta enempää partyissa. Ollaan tosin biletettykin ihan huolella tässä. Joku kolmisen viikonloppua jos oikein muistan. Hyvä jos tulisi nyt viikonloppu ihan kotosalla vain.
EDIT:
Ei vittu... se Isä & Poika & täit -seurue tuli takaisin tänään! "Me tehtiin se hoito?" Ööh, ei ihan ehkä riitä, että tekee hoidon kerran pojalle ja that's it. Tyyppi suuttui mulle, kun yritin selittää, että ne täin munat ovat siellä yhä, hiuksia pitää kammata about päivittäin täikammalla, tehdä hoito uusiksi noin viikon kuluttua. Sitä, että hoito tulee tehdä kaikille ja vaihtaa lakanat, pestä vaatteet, pipot & muut, en ehtinyt selittää. Tuli tyypeille kiirus loukkaantuneena pois. Perkeleen idiootit. Ne samat faktat ovat taatusti lukeneet myös siinä täishampoopullon ohjeissa. Mutta ei! Onneks olin töissä, sillä muut kaksi mimmiähän eivät olisi tunnistaneet. Pomo oli siivonnut 5 tuntia sitä liiketilaa. Kiva jos ois sama setti huomenna uusiks.
Hetken emmin, että voinko mennä illasta veljeni luo bilettämään Turkuun, jos on kerta riski että mulla ois täitartunta. Huolellisen tutkailun jälkeen ja työkaverin järjen äänen perusteella päätin että bilettämään vain. Ei se täi nyt mikään hirvikärpänen ole. Olen bongannut täitä ennenkin, koululla ollessa. Mutta asiakkaat ovat aina olleet oppilailla, tää oli eka kerta kun oli omalla asiakkaalla. Hyi helvetti! Vielä eilen tutkailin kammalla hiuksiani ja huokaisin pienestä helpotuksesta kun kampaan jäi vain hiuksia.
Ja muutama sananen tästä hiuspohjan kutsumattomasta vieraasta. Täitä ei kiinnosta puhtaus tai varallisuus. Täi on kiinnostunut päänahasta ja verestä. Se ajatus, että täit ovat vain epäsiisteillä ihmisillä tai rastapää hipeillä on myytti. Pääasiassa täit esiintyvät lapsilla, tai sitten lasten kanssa tekemisissä olevilla. Täi leviää kontaktissa helposti, mutta ei se nyt ihan päästä toiseen hyppää.
Niin, hyppäsin töiden jälkeen junaan ja kohti Turkua. Veljeni muutti tyttöystävänsä kanssa yhteen, ja Veli täytti vuosia alkukuusta, joten siinä hyvä bileiden aihe. Kivaa oli, paljon uusia ja muutama vanhakin tuttavuus. Veljen bileissä on usein sangen kivaa. Piipahdettiin baarissa, Torget tai Tårget vai mikä nyt oli. Veli oli kuitenkin jo sangen päissään, joten yksien jälkeen takaisin Veljen luo. Olin nukkumassa ennen yhtä! Mikä oli ihan hyvä, ei ollut sen kummoisempaa kankkusta. Pikavisiitiksi jäi, yhdeltä lähti bussi takaisin Tampereelle.
Onneksi menin. Mulla olisi ollut (teko)syykin jäädä sittenkin kotiin, mutta en kadu hetkeäkään että menin. Vireystilani kun on vähän mitä on. Nyt tosin tuntuu että en ole ihan niin koomainen mitä viimeiset viikot olen ollut. Ekä tästä noustaankin taas. Viikonloppu olisi vapaa, mutta ainoa buukkaus on lauantain verikokeet. Orimattilassa olisi kaverin synttärit, mutta pakko jättää väliin. Ei ole nyt varaa juosta enempää partyissa. Ollaan tosin biletettykin ihan huolella tässä. Joku kolmisen viikonloppua jos oikein muistan. Hyvä jos tulisi nyt viikonloppu ihan kotosalla vain.
EDIT:
Ei vittu... se Isä & Poika & täit -seurue tuli takaisin tänään! "Me tehtiin se hoito?" Ööh, ei ihan ehkä riitä, että tekee hoidon kerran pojalle ja that's it. Tyyppi suuttui mulle, kun yritin selittää, että ne täin munat ovat siellä yhä, hiuksia pitää kammata about päivittäin täikammalla, tehdä hoito uusiksi noin viikon kuluttua. Sitä, että hoito tulee tehdä kaikille ja vaihtaa lakanat, pestä vaatteet, pipot & muut, en ehtinyt selittää. Tuli tyypeille kiirus loukkaantuneena pois. Perkeleen idiootit. Ne samat faktat ovat taatusti lukeneet myös siinä täishampoopullon ohjeissa. Mutta ei! Onneks olin töissä, sillä muut kaksi mimmiähän eivät olisi tunnistaneet. Pomo oli siivonnut 5 tuntia sitä liiketilaa. Kiva jos ois sama setti huomenna uusiks.
torstai 9. huhtikuuta 2015
No end, no beginning
Selailin merkintöjäni vuoden takaa. Liikuntaa, työmietintöjä, kouluvitutusta, ruokahaluttomuutta... Ihmettelin että mikä mua vaivaa. Toisaalta selaan niitä sporttimerkintöjä haikein mielin, olisi ihanaa olla se tyttö taas. Mutta se kun ei ole niin yksinkertaista. Nyt kun tiedän mikä minua vaivasi, viitteet tuntuvat selkeiltä. Kilppari oireili ensikerran vuosi sitten.
Kaipaan sitä itseäni, joka treenasi säännöllisesti, oli vireä ja energinen. Nyt se fiilis tulee ja menee. Jaksan aina pari viikkoa kerrallaan. Kaipaan salille about päivittäin, mutta se energia sinne menemiseen puuttuu. Nyt on taas aallonpohjafiilis, ei huvita, väsyttää eikä ruokakaan oikein maistu. Nukkua ja nollata voisin vaikka kuinka. Iho on kuiva ja ääni käheä. Kaduttaa kun jo lupauduin menemään muutamiin bileisiin. Ei jaksaisi. Huvittaisi kyllä, mutta ei vain jaksaisi.
Eniten ketuttaa juuri se, että motivaatiota ja halua olisi, mutta energiaa ei. Joudun keskittämään kaiken energiani ihan arkeen vain. Että jaksan mennä töihin, jaksan sen iltavuoron, tehdä ruokaa ja pakata eväät. Työkaveri on saikella, ja kierosti sitä toivoo itsekin saavansa jonkun flunssan, että saisi syyn hakea saikkea ja jäädä kotiin. Kelju sairaus tämä. Ei toimi kuin joku antibioottikuuri että jokunen nappi naamaan ja jee! Tiedän, että lääketasapainon löytäminen vie aikaa. Lekurilla pitäisi käydä taas toukokuun alussa. Pitää kai olla rehellinen, ja sanoa että ei nyt mitkään mahtifiilikset ole ollut. Lääkkeen nostolla ei ole oikein ollut kummoista vaikutusta, en huomaa mitään eroa. Toki olo on lähtötilanteeseen nähden parempi, mutta en ole kunnossa lähimainkaan.
Koitan keskittyä lähinnä pieniin juttuihin. Mennä pyörällä töihin niin saa edes jotain liikuntaa. Syödä 3-4 tunnin välein mahdollisimman normaalia ruokaa. Nukkua sen 8 h päivässä. Koitan edes elää normaalia elämää, nähdä ihmisiä. Sen tiedän jo kokemuksesta, että vaikka olisi mahdollisuuskin vain koomata kotona, ei se sitä helpotusta tuo. Koomasin pitkälti koko pääsiäisen, onko olo nyt parempi? Ei. Koitan edes jutella töissä asiakkaille. Olen hiljainen kampaaja, mutta eilen en tainnut oikein jutella yhdellekään. Voisi edes yrittää.
Kaipaan sitä itseäni, joka treenasi säännöllisesti, oli vireä ja energinen. Nyt se fiilis tulee ja menee. Jaksan aina pari viikkoa kerrallaan. Kaipaan salille about päivittäin, mutta se energia sinne menemiseen puuttuu. Nyt on taas aallonpohjafiilis, ei huvita, väsyttää eikä ruokakaan oikein maistu. Nukkua ja nollata voisin vaikka kuinka. Iho on kuiva ja ääni käheä. Kaduttaa kun jo lupauduin menemään muutamiin bileisiin. Ei jaksaisi. Huvittaisi kyllä, mutta ei vain jaksaisi.
Eniten ketuttaa juuri se, että motivaatiota ja halua olisi, mutta energiaa ei. Joudun keskittämään kaiken energiani ihan arkeen vain. Että jaksan mennä töihin, jaksan sen iltavuoron, tehdä ruokaa ja pakata eväät. Työkaveri on saikella, ja kierosti sitä toivoo itsekin saavansa jonkun flunssan, että saisi syyn hakea saikkea ja jäädä kotiin. Kelju sairaus tämä. Ei toimi kuin joku antibioottikuuri että jokunen nappi naamaan ja jee! Tiedän, että lääketasapainon löytäminen vie aikaa. Lekurilla pitäisi käydä taas toukokuun alussa. Pitää kai olla rehellinen, ja sanoa että ei nyt mitkään mahtifiilikset ole ollut. Lääkkeen nostolla ei ole oikein ollut kummoista vaikutusta, en huomaa mitään eroa. Toki olo on lähtötilanteeseen nähden parempi, mutta en ole kunnossa lähimainkaan.
Koitan keskittyä lähinnä pieniin juttuihin. Mennä pyörällä töihin niin saa edes jotain liikuntaa. Syödä 3-4 tunnin välein mahdollisimman normaalia ruokaa. Nukkua sen 8 h päivässä. Koitan edes elää normaalia elämää, nähdä ihmisiä. Sen tiedän jo kokemuksesta, että vaikka olisi mahdollisuuskin vain koomata kotona, ei se sitä helpotusta tuo. Koomasin pitkälti koko pääsiäisen, onko olo nyt parempi? Ei. Koitan edes jutella töissä asiakkaille. Olen hiljainen kampaaja, mutta eilen en tainnut oikein jutella yhdellekään. Voisi edes yrittää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)