Fire it Up

Pääsiäinen meni tuttuun tyyliinsä ihan liian nopeasti. Olin toki lauantain töissä, mutta oli niin rauhallinen päivä ettei sitä oikeastaan edes "huomannut". Mutta ai että olinkin vapaan tarpeessa. Oltiin ihan kotosalla. Tuli nukuttua paljon, tuijotettua netflixiä ja liikuttuakin paljon. Enkä syönyt edes yhtään suklaata. Yay!

Näin tiistaiaamunakin töihin paluu ketuttaa. Luvassa on kaksi superrankkaa viikkoa. 10 työpäivää ja vain se pakollinen sunnuntai vapaana. Tänään ois yli yhdeksän työtuntia luvassa, ensiviikolla ois yksi palaveri, mikä parhaimmillaan venyttää työpäivän siihen 12 tuntiin. Joo saa euroja, mutta vietävä noi on rankkoja. Tänäänkin on luvassa kuitenkin aika vilkas päivä, kuten aina pyhien jälkeen. Noh, jos sais sitten ees hyvät myynnit...

Toki tähän mielentilaan vaikuttaa huonosti nukuttu yö ja tuskaiset kuukautiskivut... Kuukauden paskin päivä ja tässä kuussa se osui sitten just tähän pääsiäisen loppuun. Kiva. Noh, luulisi ensiyönä unen tulevan! Oli mikä oli, pysyn silti salisuunnitelmassani. Olen viimein päässyt taas saleiluun kiinni, en luovuta vaikka ois millai työkiire. Ei se sohvalla makuu ole koskaan aiemminkaan virkistänyt. Silti vähän masentava ajatus, että seuraava pidempi vapaa on sitten Jussina, kun mulla alkaa loma. Sellaiset 12 viikkoa. Hmh. No, kai se menee nopeaa....

Memento Mori

Hei taas. Pääsiäinen lähentelee ovella, ja kevätpäiväntasauskin oli ja meni. Oma arkeni on sujunut ihan normi uomissaan, töitä, salia ja sitä normaalia arkea vain. Pääsiäissuunnitelmia ei ole, pidetään viikinkimaraton ja nautitaan olostamme. Minähän olen lauantain töissä, joten mitään kivaa pääsiäislomaahan tässä ei pääse kertymään.

Alunperin Puolison Veljen piti tulla seutuville, mutta peruivat reissunsa kun solmivat pyhän liiton pankin kanssa Asuntolainan merkeissä. No, en minäkään sitten paljoa reissaa kun se omalle kohdalle tulee. No, mulla on Juhannuksena kesälomaa, joten Oulu ja Vaala kutsuu ja mahdollisesti vähän pidempi ajanjakso mitä yleensä ollaan.

Omassa kotopuolessa en ole käynyt hetkeen, ja käyminen on vähän hankalaa. Äidillä on hoitoja aina 3 viikon välein, ja eka viikko on sille se rankin heti hoidon jälkeen. Yhtään ei saa olla flunssainen tai mitenkään tautinen, ja mullahan on aina jotain nuhaa tms. Onhan pelkästään kilpirauhaseni jatkuvassa tulehdustilassa.. Kiva koittaa sumplia visiittiä niin, että mikään ei vaivaisi ja että vapaapäivät sopisivat äidin hoitorytmiin.

Viime lauantaina oli Kummipojan 1 vuotissynttärit. Onko siitä jo vuosi? Äkkiä meni. Seuraavaksi menee varmaan kouluun kohta... Siihen malliin tuntuu tää aika hujahtavan. Mutta luoja miten allerginen oon tollai puolituntemattomien kokoontumisia kohtaan. Kun ei olla Kummipojalle itse mitään sukua, niin ei tietysti tunneta niitä Mummoja, Vaareja, Setiä ja Tätejä sen kummemmin. Ihan mukavaahan siellä oli, mutta mä niin ahdistun noista tilanteista. Onneksi noita ei ole kun sen kerta vuoteen. Onko siis ihme, etten halua Häistäni sen kummempaa tilaisuutta?

Äitini haluaisi, että kutsuisin myös omat Kummit "häihini". Ymmärrän, äitini on tietysti aina haaveillut että omassa puutarhassa pidettäisiin ihan perinteiset häät, vihkiminen olisi Raision kirkossa ja morsian (minä) pukeutuisi valkoiseen. Häät olisi äidin suunnittelemat ja paikalla olisi koko suku, ystävät ja tutut yms. Sulhanen olisi paikallinen, varakkaan perheen poika. Sellai perinteiset häät tavallisella kuviolla. Äidillähän on ollut vähän vaikeuksia huomata, että en kasvanut sellaiseksi millaiseksi kuvitteli mun kasvavan. Etten mahdu siihen "Neiti kesäheinä" -muottiin, johon hän jo lapsena mut lokeroi. Se tunnollinen, kiltti ja herkkä balleriina, luonnonlapsi. Tavallaan surettaa, etten voi/halua toteuttaa tuota äidin haavetta.

Sehän on aina vähän välejä hiertänytkin, kun mun odotetaan olevan tietynlainen, käyttäytyvän tietyllä tavalla ja tekevän tiettyjä valintoja, ja joka kerta kun teen oman pääni mukaan, se on pettymys perheelle: Erosin siitä paikallisesta varakkaasta pojasta. Erosin kirkosta. Muutin Lahteen. Otin tatuointeja. Gootti/metallityyli ei ollutkaan vain "se vaihe". En muuttanutkaan takaisin Raisoon tai Turkuun, vaan lähdin Tampereelle. Otin lisää tatuointeja. Poikaystävä onkin Pohjoinen poika. En halunnutkaan lapsia. Kihloisa kesti iäisyys, eikä unelma Häistä koskaan toteudukaan. Äitini sai jo ylioppilasjuhlani, minähän en saanut valita edes omaa asuani sinne. Päätin jo silloin, että häitäni äiti ei saa. Hän sai yhdet juhlat, minä taatusti saan päättää toiset.

Nyt erityisesti tämä syöpäjuttu on saanut mut vähän tietoiseksi että yhä "memento mori" pitää paikkaansa. Mikään ei ole ikuista, ja tavallaan harmittanee, että jokainen valintani on tietynlainen pettymys äidilleni. Ja nimiasiaa suorastaan pelkään. Sillä häissä varmaan tulee viimeistään ilmi, että olen vaihtanut etunimeni. Olen vältellyt asiaa, sillä äiti on aina ollut niin ylpeä etunimivalinnastaan. Eikä ole ollenkaan ilahtunut, kun valitsinkin toisen nimen itselleni. En sitten koskaan ole kertonut että vaihdoin sen ihan virallisestikin.  Sanoin aikanaan, että vanhemmat saa kutsua mua ihan miksi haluaa. Fiksu kertoisi asian etukäteen, ettei tule mitään kohtausta sitten Puolison perheen edessä, mutta en millään haluaisi. Onneksi maistraattihommat hoidetaan etukäteen, niin ei ainakaan siinä tule sitten esiin. Luultavasti pyydän Puolisoa välttämään nimiasiaa viimeiseen asti. Tervettä eikö?

The Ultimate Fling

Maanantai on kuvioissa ja hieno viikonloppu takana. Meillä oli perjantaina pöytä Astorissa, ja oli kyllä hyvä kokemus. Palvelu ystävällistä ja ruoka tosi hyvää. Annoksetkin sopivan kokoisia. Mennään ihan varmasti toisenkin kerran, en voi kuin suositella lämpimästi. Astorista siirryttiin Bub kaksiin kasvoihin "nauttimaan" maailman pahinta lonkeroa, Helsinkiläinen lonkero -nimellä kulkevaa myrkkyä. Bubi oli super täysi, ja lonkero järkkyä, joten siirryttiin ihan perinteiselle Bub K:hon. K:ssa tuli poikkeamaan ystävämme A. En ole häntä nähnytkään sitten jonkun Bella Morten tai Lumouksen....  Liian kauan aikaa sitten. Lopulta mentiin bussilla kotio.

Lauantaina oli vähän päänsärkyä, mutta muuten ok olo. Iltapäivästä käytiin hakemassa meidän sormukset. Muutoin viihdyin Midsomerin Murhien parissa ihan kotosalla, sunnuntai meni vähän samoissa merkeissä.

Häiden ajankohtakin alkaa valjeta. Tarkkaa päivää ei ole, mutta ensi talvena kuitenkin. Ihan siksi, että mun porukat tekee töitä kesällä. Paikka: Tampere. Varaillaan jokin kiva ravintola tarkoitusta varten, jossa ihan siis aterioidaan. Maistraattihommat ovat sitten erikseen. Jatkoja saatetaan ajatella sitten jossain keskustan hotellin tuntumassa nuorison kesken. Kutsuttuina lähinnä siis Puolison perhe ja oma perheeni, sisältäen sisarusten kumppanit. Häiden juhlintaa, mutta pienessä kaavassa ja ei ees niin perinteisesti.

Haluan kuitenkin vähän panostaa, joten jokunen kilo on aikeissa kadottaa (morsiusdieetti here I come?) ja tukkaani tosiaan kasvatellaan. Mutta tässäkin taas maltilla, ei mitään mekkotavotteita (enhän edes aio pukeutua valkoiseen) vaan siivoan ruokavaliotani lähemmäs clean eating -periaatteita. Ei se määrä vaan se laatu. Saan syödä just niin paljon kun haluan, kunhan se on oikeanlaista evästä. Joo aloittelin jokunen viikko sitten, mutta muutin systeemiä nyt vähän. Ei oikein sovi mulle enää noi "syö x määrä kaloria tai 100 g prodea 50 hiilaria " -ohjeet, kun nälkä tulee jo rajoittamisen ajattelustakin. Tuntuu että vaikka halua olisi, niin keho ja mieli heittää vastaan ihan heti kun ajattelenkin että jotain pitää rajoittaa. Ehkä on aika sitten vaihtaa systeemiä.

Tukka nyt onneksi kasvaa yrittämättäkin, on yllättävän pitkä jo.. Värjäilin sen sunnuntaina ruskeaksi, ja nyt saa puljailu loppua. Saa kasvaa rauhassa ja parempi kuntoiseksi.

White wedding

Johan oli viikko. Vastaavana olo oli aika kiireistä, kun kontoilla oli kuitenkin kaksi liikettä. Jatkuva whatsapp-seuraaminen, siisteydestä huolehtiminen, raha-asiat, työvuoro-asiat... ja en ehtinytkään ees vilkuilla mitään tulostavoitelappuja tms. Mutta opettavainen viikko, ja oli mukavaa vaihtelua olla Hervannassa taas. On niin sääli, että sieltä on niin perse työmatka iltavuoroista. Muuten oisin ennemmin siellä. Sillä musta vähän tuntuu, että Pirkkalan vastaava ei oikeen perusta musta. Se on mukava koska sen täytyy, ja Aluepäällikkö taas taitaa pitää, joten minkäs tekee. Syksyllä aukeaa uusi paikka, jonne hain vastaavaksi. En usko että nappaa, kiinnostuneita on muitakin, mutta ehkä se sekoittaa pakkaa vähän. Ja Pirkkalassa on ihan tarpeeksi mukavaa, että haluan olla ennemmin siellä.

Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.


Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.

Take me to Church

Oho, pari viikkoa taas humahtanut eteenpäin.

Firman juhlat oli ja meni, ja varsin mukavastihan ne menikin. Oli kivaa. Vähän oli seuraavana aamuna hedaria, mutta sangen hyvin män, en tuhlannut ees hirveetä omaisuutta eurojakaan.

Tällä viikolla toimin Hervannan vastaavana, kun varsinainen vastaava on lomalla. Hänellä ei ole nimettyä varavastaavaa, joten nyt se olen tän viikon sitten minä. Hui, hirrrveeeesti juttuja mitä pitää osata, tehdä ja muistaa. Niin ja muistaa kysyäkin. Voi kollegaparat, vähän joudun pommittaa kysymyksillä....

Muutoin kaikki on kuten ennenkin. Ei uutta auringon alla. Siksi kai en ole jaksanut oikeen päivittääkkään. Paitsi nyt. Sillä karkauspäivän kunniaksi tempaisin, ja kosin Puolisoa. Ja nyt ollaan sitten kihloissa, jäi hamekankaat saamati <3. Sormukset ovat vasta ostoslistalla, ja edes perheille ei olla kerrottu vielä. Pitänee kai soitella. Häät? No idea when. Johan meillä kesti 10 vuotta päästä kihloihinkin, joten mikäs kiire tässä. Olenhan jo yhdessä elämäni rakkauden kanssa, joten häitä nyt joutaa vielä odottelemaan.

Tainted Love

Tauti nujerrettu ja olen taas elävien kirjoissa. Töissä olin jo viimeviikosta, peräti pari päivää ennen pitkää viikonloppuvapaata. On ihan höhlä olo kun käy niin vähän töissä. Minkä sitä sairastamiselle voi, mutta vituttaa kaikkien tulostavotteiden puolesta. Joku paskin kuu ikinä, kun muutenkin hiljaista ja ei ihan täysiä tunteja, niin sitten vittu sairastankin vielä. Perkele.

Muutoin elämääni ei jälleen kerran kuulu oikeastaan mitään. Parannuttuani olen innostunut vähän fiksaamaan elämäntapojani. Olen ollut aika virkeä, joten on tullut liikuttua ja syötyä varsin ok. Katsotaan mihin tää johtaa. Jo ennen sairastamista tuntui, että jotain haluan tehä. Ja myönnettävä se on, että paska ravinto ja sokeri ei piristä ketään, saatika kilpparivaivaista. En voi maata kotona mässyttäen ja odottaa, että koska tyroksiinit tehoo ja tois hyvän ja virkeän olon ja -20 kg kuin taikaiskusta. Ei tässä mitkään kuurit ja dieetit auta, vaan pitää hakea kokonaan uusi pohja valinnoille. Ja ihan jees on lähtenyt. Olo on huomattavasti aiempaa vireämpi. Se onkin mun lähtökohta, oma olo. Jos paino putoaa sivutuotteena niin kiva, mutta se oma vireys on pääasia. Se on tullut huomattua, ettei sokeri ja beige ruoka ole ikänä ketään vireäksi tehnyt.

Bad things

No työterveyteenhän kävi tieni ja nyt ollaan sitten saikella vielä huominenkin. Diagnoosina "akuutti ylähengitysteiden infektio" eli siis ihan poskiontelontulehdus. Ylläri. Varmaan joku sadas poskiontelontulehdus... Sain käskyn levätä ja popsia vähän antibiootteja sekä duactia. Yay. On tämä tauti jonnekin edennyt, en enää yski niin että keuhkot repeää, mutta niistän nenäni irti, poskionteloita sattuu ja ääni on yhä jossain ikänsä ryypänneen viskibassoisen röökimuijan tasolla. Kylmä on ihan kokoajan, vaikka minä nyt en yleensä mitenkään herkällä palele. Väsykin vaivaa, nukuin eilen varsin hyvät yöunet, mutta silti piti päikkäröidä pari tuntia.... ja nukahtaa yöunille jo kymmeneltä. Että nukuttua on tullut.

Mutta silti on ihan hitokseen tylsää. Ois kiva puuhailla kaikkea, mutta kun ei jaksa, ei oo voimia koska tauti. Netflixiäkään nyt jaksa kokoaikaa tuijottaa. Onneksi tänään saapunee mun tilaamani kirja, voin uppoutua J.R. Wardin vampyyrimaailmaan.

Keskiviikkona olisi palaveri töissä illasta, mutta mulla on saikkea. Haluaisin mennä sinne, palaverit on yleensä aika oleellisen tärkeitä. Mutta en tiedä voinko mennä kun oon saikella? Keskiviikko on muutenkin mun vika saikkepäivä, että palaverin aikaan pitäisi muutenkin alkaa keräillä itteään kohti työkuntoa. En kuitenkaan halua mitään "vitut toi kipeenä oo kun kerta palaveriinkin tuli" -settiä niskaani. Hmh. Ehkä kysyn asiaa vastaavalta huomenna. Että onko mun läsnäolo ok, joudun kuitenkin ilmoittelemaan mun työkunnostani torstaita ja perjantaita koskien. Ja ihan tasan tarkkaan meen töihin loppuviikosta, en kestä jos pitää koko viikko maata neljän seinän sisällä!

Poison Whiskey

Meni taas viikonloppusuunnitelmat uusiksi. Piti kovin mennä Raisioon lauantaina töiden jälkeen, mutta jo alkuviikosta olin aika yskäinen. Lauantaihin mennessä olin jo ihan kunnolla kipeä. Selvisin työpäivästä (mikä sairasloma?), mutta tuli selväksi jo hyvissä ajoin, että en millään kykene matkaamaan. Nyt sunnuntaina olen yhä sen verran kipeä, että vakavissani harkitsen työterkkarissa käyntiä saikkea varten.

Äitini ei joudu uusintaleikkaukseen (oli riskinä syövän tyypin takia), mutta kemoterapia kutsuu. Alunperin piti olla vaan solusalpaajia, mutta koska syöpä olikin agressiivista tyyppiä, niin varmistetaan kaiken poissaanti kemoterapialla. Juuri siksi, että mitään ei jäisi potentiaalisesti uusiutumaan.  Johtuen alkavasta kemoterapiasta, mun on oltava terve kun menen käymään. Joten seuraava käynti pitää suunnitella huolella.

Ärsyttää tämä flunssa. Juuri kun aloin taas virkistymään kilpparisumuväsykaudesta, kun oli motivaatiota käydä lenkillä tai salilla ja syödä kunnolla. Edelleen on motivaatiota, mutta kun mikään ei maistu, niin sitä syö jotain helppoa ja käsilläolevaa kun tauti vie vähän voimia. Ei sairaana tee mieli salaattia. Ei oikeastaan tee mieli mitään, mutta vähiten etoo ne epäterveelliset.

Lähitulevaisuudessa häämöttää työpaikan vuodenalottajaisjuhlat. Ruokaa ja juomista koko Pirkanmaan mroomilaisten kanssa. Yay, voi tulla ihan hauskaa. Edellyttäen että paranen, enkä saa jotain vitun noroa siihen tms. Hitto meen vaikka pää kainalossa. Haluan juhlia!

Ensiviikosta tulee aika raskas. Mulla on viikonloppu vapaa, joten kaikki viisi työpäivää ovat putkeen (Puoliso aina nauraa tälle, viiden päivän putki on kuulemma ihan normaali viikko :D). Keskiviikkona on työpäivän jälkeen vielä palaveri, ja torstai ja perjantai ovat 9 h päiviä.  Onneksi on se viikonloppuvapaa. Kilpparilääkärikin häämöttänee, kävin verissä tällä viikolla ja katotaan mitä lekuri sanoo. Jos vaikka kontrolliaika pitenisi?

Let me break you

Äiti. Kerroin aiemmin äidilläni olevan rintasyöpä. Leikkaushan meni just fine, hyvä että löytyi aikaisin, ja ei ollut levinnyt imusolmukkeisiin. Huono homma on se, että se tyyppi on numeroa 3, kun paras on 1 ja huonoin muistaakseni 4. Niillä on lääkärillä kokous, että mitä tekevät. Saattaa mennä koko rinta. Seuranta on tiukka, ja uusiutuminen on mahdollista, huonolaatuinen syöpä kun on. Ja hommahan on geneettistä, joten luultavasti löydän itseni mammografiasta lähiaikoina. Ihan varmuuden vuoksi. Äidinpuolen suku kun on geneettisesti muutenkin taipuvainen syöpään, ja syöpä nyt ei mitenkään kerro itsestään että "Hei, olen täällä, tee jotain". Äiti sanoi tuntevansa itsensä juuri yhtä terveeksi nyt kuin ennenkin leikkausta. Hyvä että äitini on niin positiivinen tyyppi.

Varailin bussiliput visiittiä varten. Äitini sanoi, että sen tämä juttu on opettanut, että se elämä on tosiaan tässä ja nyt. Ei sitten ensivuonna, viikonloppuna, lomalla tai eläkkeellä. Elämä ei ole yhtä työtä, vaan jokainen päivä on todellakin elämisen arvoinen. Ja samaa olen huomannut itsekin. Englanniksihan nykyhetki on Present. Lahja. Sitäpäsitä. Välini vanhempiini on ollut välistä hankala ja vierailuhalukkuuteni pakkasen puolella, mutta kyllä tämä omaakin ajattelutapaa muuttaa. Veri on vettä sakeampaa, ja haluan nauttia jokaisen perheenjäseneni läsnäolosta kun he täällä vielä ovat.

Huolestuttaako? Vähän. Toivoin että asia ois just niin simppeli, että syöpä veks ja life goes on. Harmi vain, että syövän tyypistä johtuen se ei mene ihan noin. Sillä se voi uusiutua kyllä myöhemminkin. Muualle. Ei vain rintaan. Huolestuttaako oma terveys? Vähän. Syöpähommelit kun tosiaan ovat perinnöllisiä.

Varjelkoon mikä geneettinen lottovoitto. Samasta suvusta löytyy syövän lisäksi geneettisenä skitsofrenia, autoimmuunisairaudet (psoriasis, reuma, kilpirauhasvaivat), astmaa ja värisokeutta. Syöpä. Kamala sana. Meneekö kaikki pois jos vain suljen silmät ja toivon oikein kovaa?

The Phoenix of the Molotov

Ihan hyvinhän mun tukkaprojekti meni. Lopputulos oli aikas tumma, ensin sitä vihreää sai oikein hakea. Puoliso sanoi, että sen tajuaa jos tietää hakea. Pari pesua myöhemmin, niin johan näkyy vihertävä. Juurikin sellai mitä hain, tummanvihreä. Ja tää jatkojen irroitus oli paras temppu ikinä. Ihan loisto tukka nyt. Mitä nyt varmasti tarvii puljata ton vihreän kanssa. Nää on tiivistyneetkin just fine.

Muutoin elo sujuu juuri kuten ennenkin, töitä ja sitä tavallista arkea. Ei mitään uutta auringon alla. Elo on varsin mukavaa. Säästökin sujuu. Joulu teki pienen kulunotkahduksen, mutta se nyt oli tiedossa. Pankkiin päästään näillä näkymin kesä-syksy -akselilla. Mutta asiat sujuu kuten suunniteltu. Helmikuussa on parit hipat, pitänee huomioida säästämisessä. On mm. työpaikan vuoden alottajaiset, ryyppäystä työkamujen kanssa. Hommaan osallistunee (tai siis on ainakin mahdollisuus osallistua) kaikki Pirkanmaan ämroomilaiset. Saattanee olla ihan mukavaakin.

Töissä ihan imartelevaa, että sekä Pirkkala että Hervanta haluaisi mut tiimiinsä. Kivaa. Se kuitenkin vaikutti vähän mun mielialaan, että Nokian porukan kanssa ei toiminut, ja olin vähän down siitä. Että mussa on pakko olla jotain vikaa, kun en sopinut Hiusmestaan, enkä sitten Nokiallekaan. Onneksi sovin jonnekin, vika ei välttämättä ollutkaan minussa, että olisin vääränlainen. Hiusmesta nyt on ihan oma lukunsa muutenkin, mun jälkeen sieltä on lähtenyt nyt kaksi työntekijää. Ja ainoa paikka ever, jossa tunnollisuus on huono juttu. Että on huono homma kun olen niin tunnollinen työntekijä. Onneksi nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt paikkani, tai siis ainakin oikean firman jossa olla töissä. Odotan tulevaisuutta innolla.