Vuosi 2016

Vuoden viimeinen päivä, tuttu meme jälleen:

1. What did you do in 2016 that you’d never done before?
Järjestin omia häitäni.

2. Did you keep your new year’s resolutions, and will you make more for next year?
En luvannut, enkä aio luvata nytkään.

3. Did anyone close to you give birth?
Muutama ystävä, mutta ei kukaan erityisen läheinen kuitenkaan.

4. Did anyone close to you die?
Ei.

5. What countries did you visit?
Viro.

6. What would you like to have in 2017 that you lacked in 2016?
Häät <3

7. What dates from 2016 will remain etched upon your memory, and why?
29.2.16 menin kihloihin.

8. What was your biggest achievement of the year?
Säästötavoitteen täyttyminen.

9. What was your biggest failure?
Tuttu viimevuodelta: se että olen yhä yhtä lihava mitä aiemminkin.

10. Did you suffer illness or injury?
Joo. Kilppari vaivailee, ja IBS

11. What was the best thing you bought?
Kihlasormukset

12. Whose behavior merited celebration?
Äitini ja Puolisoni

13. Whose behavior appalled you?
Entisen pomoni.

14. Where did most of your money go?
Säästöön.

15. What did you get really, really, really excited about?
Säästötavoitteen saavuttaminen, tulevat häät

16. What song will always remind you of 2016?
Poison - every rose has its thorn

17. Compared to this time last year, are you:
a) happier or sadder? - Onnellisempi

b) thinner or fatter? - Samoissa ollaan
c) richer or poorer? - Rikkaampi

18. What do you wish you’d done more of?
kuntoillut

19. What do you wish you’d done less of?
Tupakoinut

20. How did you spend Christmas?
Puolison perheen luona Vaalassa.

21. Did you fall in love in 2016?
Stayed in love. Puoliso since 18.3.2006

22. What was your favorite TV program?
Svartsjön

23. Do you hate anyone now that you didn’t hate this time last year?
Kyllä.

24. What was the best book you read?
J.R. Ward - Blood wow

25. What was your greatest musical discovery?
Electro swing

26. What did you want and get?
Ylennyksen :)

27. What did you want and not get?
Terveyttä

28. What was your favorite film of this year?
Tuuli nousee

29. What did you do on your birthday, and how old were you?
Täytin 33, en tehnyt mitään kummempaa, söin kakkua kotona :D

30. What one thing would have made your year immeasurably more satisfying?
Tietty rentous ja itsensä hyväksyminen tällaisena pullukkana kuin olen.

31. How would you describe your personal fashion concept in 2016?
Boho-gootti-hippi?

32. What kept you sane?
Puoliso ja kissani.

33. Which celebrity/public figure did you fancy the most?
Enemmänkin järkytyin siitä suuresta määrästä parhauksia jotka siirtyivät ajasta ikuisuuteen :(

34. What political issue stirred you the most?
Jenkkien pressanvaalit

35. Who did you miss?
Perhettäni ja Puolison perhettäni

36. Who was the best new person you met?
Muutama uusi työkamu :)

37. Tell us a valuable life lesson you learned in 2016.
Menneisyys on taakka vain jos kannat sitä mukanasi. Tää sama oli viimevuonna, mutta kun on niin hyvä.

38. Quote a song lyric that sums up your year.

David Bowie - is there life on mars?

It's a God-awful small affair
To the girl with the mousy hair
But her mummy is yelling no
And her daddy has told her to go

But her friend is nowhere to be seen
Now she walks through her sunken dream
To the seat with the clearest view
And she's hooked to the silver screen

But the film is a saddening bore
For she's lived it ten times or more
She could spit in the eyes of fools
As they ask her to focus on

Sailors fighting in the dance hall
Oh man look at those cavemen go
It's the freakiest show
Take a look at the lawman
Beating up the wrong guy Oh man wonder if he'll ever know
He's in the best selling show
Is there life on Mars?

It's on America's tortured brow
That Mickey Mouse has grown up a cow Now the workers have struck for fame
'Cause Lennon's on sale again See the mice in their million hordes
From Ibiza to the Norfolk Broads
Rule Britannia is out of bounds To my mother, my dog, and clowns
But the film is a saddening bore
'Cause I wrote it ten times or more
It's about to be writ again
As I ask you to focus on

Sailors fighting in the dance hall
Oh man look at those cavemen go
It's the freakiest show
Take a look at the lawman
Beating up the wrong guy
Oh man wonder if he'll ever know
He's in the best selling show
Is there life on Mars?

Tavoite saavutettu.

Me tehtiin se!

Säästettiin 20 000 euroa asuntoa varten! Tänään oli tilipäivä, ja siirsin viimeisen erän. Seuraava vaihe onkin sitten se asunnon osto. Ah tätä tunnetta. Eihän se meidän säästäminen toki lopu, seuraavaksi halutaan kasaan jonkinlainen puskurirahasto. Eli se "jos jotain sattuu" -raha, mistä voi ostaa huoletta uuden laitteen rikkoutuneen tilalle, ottaa raha hammaslääkärikuluihin tms. Mutta säästämisen ei tarvitse olla ihan niin tiukkaa ja ehdotonta mitä nyt.

Hyvinhän tämä vajaa 1.5 vuotta on mennyt näinkin. Kamut ihmettelee, että miten hitossa pystytään. No hyvin. Ei tämä ole missään vaiheessa tuntunut mitenkään kovalta tai tiukalta. Tämä on ensinnäkin kahden kauppa, eli kumpikaan ei tähän pysty yksin. Yhteisiä päätöksiä, yhteistä säästämistä. Säästäminen näkyy lähinnä siinä, että miten paljon "turhaa" tulee ostettua. Jos ei säästettäisi, luultavasti mulla olisi enemmän tatuointeja, saattaisin pitää jotain rakennekynsiä. Ehkä shoppailisin vähän enemmän. Nyt en nimittäin muista koska olisin ostanut jotain ihan vaatekaupasta. Puolisolla olisi varmaan enemmän jotain hienoa elektroniikkaa. Säästäminen näkyy juhlimisessa, ei käydä ravintoloissa kuin erityisissä tilaisuuksissa, ja en muista koska oltaisiin viimeksi ryypännyt baarissa ja hurauttanut taksilla kotiin. Kyllähän me juhlitaan, mutta ei yleensä lähdetä baariin. Kalsarikännit for the win. Niin ja ne eväät. Kummankin töissä ihmetellään sinnikkyyttä tehdä eväät. Siinä säästää! Jos ostaa aina kaupasta tai käy jossain syömässä, menee helposti 6-10 euroa per päivä. Eväät? pari euroa per päivä. Niin ja tietysti se isoin: Meillä ei ole autoa, ja ollaan kahden aikuisen talous. Perheet ovat asia erikseen, eikä samaa säästämistahtia tai mallia voi soveltaa jos kuvioissa on lapsia.

En usko, että tulen ikänä palaamaan siihen entiseen täysin. Ei mun tarvi saada jotain turhia rakennekynsiä. Rakastan kirppiksiä, en minä kaipaa shoppailua liikkeissä. Ahistavia paikkoja muutenkin. Varmasti käydään vielä baarissa, mutta krapulat on tätä nykyä aika pahoja settejä mistä ei päivässä selvitä, niin rahan lisäksi sekin vaikuttaa. Ehkä se "ei niin tiukkaa ja ehdotonta mitä nyt " tulee jatkossa näkymään sitten siinä, että jos halutaan käydä siellä ravintolassa, saatetaan mennä. Ehkä panostetaan uuden kodin sisustukseen, kun voi vähän joustaa siinä säästämisessä väliaikaisesti. Niin, ja ne häät. Me tarvitaan siihenkin jokunen tonni.

Ja voin sanoa, mikään ei ole niin tyydyttävää kuin tili, jossa on kasvava summa euroja. Ihan valtavasti on muuttunut taloudellisesti siitä, mistä lähdettiin. Mun ainoa velka on opintolaina. Ei kulutusluottoja tai visaa. Ei osamaksuja edes puhelimesta. Silloin kun lähettiin tähän, mun kokonaisvelka oli n. 11 000 euroa, josta opintolainaa oli puolet. Puolisolla oli oma 3000 kulutusluottonsa.

Joulun alla tuskin ehditään paneutumaan asunnonhaku aiheeseen sen enempää, ihan tarpeeksi puuhaa muutenkin, mutta ihana tunne kun nyt se on mahdollista. Katsoa asuntoja vakavissaan ostoaikeissa, eikä vain haaveilla. Sekin on osa säästämistä ja taloudellista suunnittelua, päästä vuokralta pois ja saada se vuokraraha tuottamaan itselle. Mitäs muuta se on kuin säästämistä, kun lyhentää asuntolainaa? Joskus sen asunnon voi sitten myydä, jos hyvin käy niin voitolla.

Northern comfort

Joulu lähenee, ja vuodenvaihde. Samalla lähenee säästöprojektin loppusuora. Niin hilkulla jo.. Tänään tuli veronpalautukset, ja ne meni suoraan säästötilille. Loppuvuosi onkin sitten todella tiukka. Mun käyttöraha on tuskaisen pieni, eikä varmasti osteta yhtään lahjaa, sillä ei vain ole rahaa. Lisäksi pääsin kokemaan sellaisen ihanuuden kuin juurihoito. Menin yksityiselle, koska en enää luota kunnalliseen, mutta turkanen se maksaa!

Onneksi lähenee minimaalinen joululoma, olen niiden muutaman päivänkin tarpeessa kovin kipeästi. Tää joulunalus on aina yhtä tuskaisen tiukkaa kiirusta, ja nyt kun on vielä tämä säästöprojektikin, on kova painekin tehdä euroja. Joulukuun jälkeen ollaan asuntosäästö saatu kasaan, mutta sitten säästetään häihin. Iik, siihenkin on tasan 3 kk aikaa enää.

Olen yhä aika hämmennyksissä että ollaan tosiaan siinä pisteessä, että menemme naimisiin. Matkaan on mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta jotenkin kaikesta ollaan selvitty. Se "seitsemän vuoden kriisi" oli aika paha, oltiin melkeen eroamassa. Jumalattaren kiitos ei erottu, Puolison jättäminen olisi ollut elämäni pahin virhe! Ollaan kasvettu aikusiksi yhdessä, koettu niin hyvää kuin huonoa. Ja aina Puoliso on ollut tukenani... Olen onnekkain nainen ikinä kun saan hänet miehekseni.

 Alkuvuodesta taitaa tulla kyllä ihan yhtä kiire ja tiukka säästösetti. Ne lähestyvät häät, sekä sitten se lähestyvä muutto kysyy rahaa ja aikaa. No, ehkä mietin muuttoa sitten kun sen aika on, eli jahka on se asunto löytynyt ja kaikki laina-asiat ovat kunnossa.

Huomaa kyllä että vähän stressiä pukkaa, kun odotan vain joulun tulevan. Joulusta kun selviää, töissä hellittää pahin kiire, bileputki on vihdoin takana ja voi taas luvalla kotoilla ja säästää. Yhdet pikkujoulut on takana, yhdet edessä. Niin ja yhdet syntymäpäivät. Kolmesta viikonlopusta ennen joulua kahtena on bileitä. Ja mulla ei nyt ole sitä kuuluisaa rahaa siihen... Mutta mentävä on molempiin. Pikkujoulut ovat mun omalle tiimille, joten en mä vastaavana voi olla sieltä pois! Ne synttärit taas, tyyppi täyttää pyöreitä ja ollaan nähty viimeksi jotain 9 kk sitten. Sille merkitsee ihan valtavasti tuollai asiat, että tullaan kun on pyydetty. Helposti ottaa kieltäytymisen sellai "Eipä nekään minusta välitä" -meiningillä. Ihan varmasti on kummassakin juhlassa mukavaa, mutta silti tekisi mieli jäädä vain kotio... Olisi taloudellisempaakin.

Long time no see

Hei taas, pitkästä aikaa.

Tauko on osittain ollut tietoinen ja toisaalta ei. Aika on humahtanut eteenpäin harppauksella, mutta olen kuitenkin tietoinen että on kirjoittaminen jäänyt.

No mitä kuuluu?

Töissä myllertää, armas Ap on siirtymässä eteenpäin, ja tilalle nostettiin eräs alueemme vastaavista. Hän on hommaan varmasti pätevä, ja opettelu on jo alkanut, mutta aika sekasortoa se on. Välistä tuntuu että olen vastaavana tosi omillani, että jos on jotain ongelmaa tms, ei minulla ole oikein ketään kenen puoleen kääntyä vaan pitää selvitä omillaan. Tampereelle ollaan avamaassa uutta liikettä, vaikka nykyisetkin pyörii vajaalla miehityksellä, niin aika sekasortoa on. Mulla on hyvä porukka, mutta se ei ole koskaan kassassa kun joudun antamaan omistani toisiin liikkeisiin. Jos mulla joku sairastuu niin olen kusessa, kun apua ei tule myöskään muualta. Toivon että tämä tasaantuu tästä, mutta saa nyt katsoa. Toisaalta, tässä mun kyvyt johtaa mitataan, kun pitää selvitä itse ilman tukea. Ehkä tämä kantaa joskus hedelmää kun mietitään seuraavia ylentyjiä. Toisaalta jos joku menee metsään, niin en suostu ottamaan mitään kuraa niskaan, koska ei ole toisaalta apua herunut yhtään mistään. Että jos joku kusee, niin syy on mun ohjauksessa, kun ei kerta opeteta kunnolla.

Häät etenee. Lempäälän Vaihmalan Hovi on varattuna ja kutsut lähetetty. Huoneet varattuna, töihin päivämäärät kerrottuna. Enää sitten jonkinlaista viihdykettä pitäisi saada, kuten joku esiintyjä. Bändi, taikuri tms. Sitten tietysti kakku tilata sieltä hääpaikasta ja mulle vaatteet etsiä. Varata se maistraatti ja tehdä ne vaadittavat paperityöt. Mutta niillä nyt ei ole kiire, hoidetaan sitten vuodenvaihteen jälkeen.

Havahduin siihen, että kova homma on kaikessa muussakin nimenmuutosasioissa kuin vain virallisissa asiakirjoissa. Sähköpostiosoitteet, lehdet, pankit yms. (ei, mun kohdalla tieto ei kulje suoraa virastosta, sillä mulla on tietojenluovutuskielto). Enkä varmaan enää saa sitä kivaa etunimi.sukunimi -sähköpostia, sillä mullahan on sitten eräs missi nimikaimana... Olen tottunut olemaan uniikki nimeni suhteen, ja nyt nimekseni tulee yksi suomen yleisimmistä sukunimistä.. Ja puhelimeenkin pitää opetella vastaamaan eri tavalla... Kaikkea sitä häistä seuraakin :D

Säästöprojekti on edennyt siihen pisteeseen, että meillä on ensiviikolla aika ensimmäiseen pankkiin lainaneuvottelujen tiimoilta. Katsotaan mitä tarjotaan ja sanotaan. Sellai aikataululla kuitenkin mennään, että hääkutsujen lahjatoive -kohtaan muotoiltiin raha-toive muotoon "Lahjoja emme odota, mutta jos haluat tukea tulevaisuuttamme..." sen "asuntolainasäästöä" sijasta. Toivotaan että löydettäisiin kiva asunto jo vuoden alkupuoliskolla.

Tuli laivallakin oltua pari viikkoa sitten. Oli työpaikan risteily, eli sellainen vuosittainen juhla kaikkien ketjun liikkeiden kesken, ei vain Tampereen porukka. Tyyppejä oli jotain 270. Varsin hauskaa oli, teemana Oscar -gaala, joten jouduin fiiniä mekkoakin etsimään. Ainoa miinus reissussa oli se turkasen keinutus. Tuuli kunnolla mennen ja tullen, joten vähän naama vihreenä mentiin. Ja mulla on aika hyvä maha. Osa jengistä laatotti hytissä aina kun botski oli liikkeellä. Olin jokseenkin selvin päinkin, ei maistunut alkoholi alkuillasta sen keinumisen takia, ja loppuillasta ei vain noussut hattuun. Mutta hyvä niin, krapula kotimatkalla ois aika perseestä. Tuliaisiakin toin, kasan suklaata ja yhen baileys -pullon.

Joulukin lähestyy. Mennään pohjoiseen, kun Puoliso ei päivystäkään. Keljuun päivään sattuu aatto, on hurjan lyhyt joululoma, mutta mies haluaa lähteä niin mehän mennään. Onhan väkeä kiva nähdä, mutta mua vähän harmittaa kun pusketaan raskasta reissua vaan pariin päivään. Perillä ollaan aaton vastaisena yönä joskus aamuyöstä, takaisin ajellaan aikaisin aamusta maanantaina. Olisi ollut rentouttavampaa jäädä kotiin. Mutta Puolison (ja minun tulevaa) perhettä on kiva nähdä.

Drama for life

Syksy humahtanut kuvioihin jälleen, ja minä herään taas "henkiin". On jotenkin kaksi aikaa vuodessa, jolloin piristyn, kevät ja syksy. Kevät valonsa takia, syksy kauneutensa.

Vastaavan pestini on nyt alkanut, ja homma on kutakuinkin mitä odotin. Vähän hämmentävää, kun toimipiste vaihtui, sen kulttuuri ja tavat ovat vähän hukassa. Paljon pieniä asioita joita en tiedä tai tunne. Kiireisenä uus jobi on mut pitänyt, väestä on ollut vähän pulaa niin on ollut aika kiirus. En ole päässyt hoitamaan oikein mitään työnkuvaani liittyvää hommaa, asiakkaat ovat kuitenkin se päätyö. AP pahoitteli sitä, että mut vaan pistettiin kylmästi uuteen hommaan ilman sen kummempaa koulutusta tai briiffiä, mutta kai mä olen pärjännyt ihan ok. Se vain, kun Hervannan liike on niin kiireinen. Siellä on aina ruuhkaa ja asiakkaita. Mikä sinänsä on hyvä, mutta ei mitään toivoa, että ehtisi siivoamaan tms.

Ensiviikosta on tulossa mielenkiintoinen, kuun vaihde setit pitäisi hoitaa kahdessa liikkeessä. Toivon että Ap olisi tällä viikolla vähemmän kiireinen ja ehtisi vähän jeesimään. About tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta olen vain epävarma.Uskon kuitenkin, että asiat lähtee rullaamaan kun vaan totun hommaan.

Yksityiselämäni sen sijaan menee ihan samalla lailla mitä ennenkin. Ei mitään uutta siinä. Mitään erityistä ei olla tehty. Työni sijainnin muutos vaatii vähän totuttelua, sillä kulkemisessa kestää, joten en ole oikein kyennyt ajattelemaankaan muuta. Kyllä tämä tästä jahka rutinoituu tuo kulkeminen ja uusi työnkuva.

A blueprint for life

Meillä on nyt hääpäivä päätettynä, tai siis juhlien ajankohta. Nyt pitänee vain soittaa sinne paikkaan ja tiedustella kaikki käytännön asiat, ja mahdollisesti varata se. Yay! Maistraattiajasta ei ollakaan sitten puhuttu vielä mitään...

Kuunneltiin eilen eri muusikkovaihtoehtoja häihin. Oli kolmisen eri vaihtoehtoa mitä mietittiin, sellai trubaduuri -tyyppistä mies ja kitara -meininkiä. Saapa nähdä mitä häissä sitten on fiilikset, kun jo tässä koekuuntelussa olin ihan vedet silmissä Fields of goldin aikana kun visioin meidän häitä. Tarviin varmaan joku kilon nessuja sinne, ja vedenkestävät meikit. Herkkis tai mitään? Mutta minkäs sille voi, olen viimein naimassa mun elämäni rakkauden, ajatuskin herkistää.

Onnistuin jotenkin yöllä venäyttämään vasemman käteni. Ja joo, ihan nukkuessa! Heräsin jossain välissä ihan tolkuttomaan vasemman ranteen jomotukseen. Illasta ei mitään oiretta, että joku oisi vialla. Yht äkkiä vain. Varmaan nukuin jotenkin huonosti käsi linkussa tai jotain, mutta nyt on sitten tukiside vasemmassa ranteessa, jotta pysyisi about aloillaan. Onneksi vasen, pystyn ehkä tekemään työtäni. Ei voi nyt sairastaa, sillä töissä puhaltaa ne kuuluisat muutoksen tuulet. Jengiä lähtee tolkuttomasti ihan parin viikon aikana, kukin minnekin. Osa opiskelemaan, osa muuttaa tms, mutta tiedossa on jäätävä miehistövaje. Joku kiva saikkuli ei nyt ihan sopisi.

Niin, ja musta tulee nyt sitten vastaava. Sellai pienellä varauksella puolin ja toisin, että jos mä olen ihan perseestä tai se homma on ihan perseestä, niin voidaan vielä miettiä. Mutta uskon että pärjään. Jahka homma "vakiintuu" niin me muutetaan. Tai ostetaan auto, mutta uskon että muutetaan. Jonnekin vähän paremmalle sijainnille, mistä mun ois helpompi käydä duunissa. Totuus kun on, että ei me Härmälästä asuntoa voida kuitenkaan ostaa. Nää on kalliita täällä. Ja täältä käsin mun työmatkan kesto bussilla on ihan jäätävä, en ehdi oikein töiden lisäksi muuta tekemäänkään. Joten me muutetaan.

Karma

Nojepjep, ehän mää Lumoukseen sitten mennyt. Viimeiseen saakka veivasin asian kanssa, mutta kotiinjäämiseen vaikutti myös mun päivällä saamani migreenikohtaus. Helpotti nappien avulla illaksi, mutta kun fiilistä ei ole niin ei ole. Ja oli tasan oikea päätös! Olin täysin tyytyväinen ja onnellinen ihan vaan kotona.

Ja niin siinä kävi, että jopa minä sitten innostuin Pokemon Go:sta. Ensireaktio valtavaan hypeen oli itselle tyypillinen vastareaktio. Että kun joku on tosi hypetetty ja joka tuutista tulee aiheesta, mä kyllästyn ihan heti vaan siihen kohkaukseen. Mutta hetken haastateltuani pelaavia kavereita ja tutustuttua aiheeseen, eilen latailin pelin sitten minäkin. Ajattelin, että peli sais mut useammin lenkille. Ja kappas, mun vakiolenkki venähti heti pidemmäksi, kun metsästin pokemoneja. "No jos käyn ton Pokestopin kautta..." "Ai, tuolla ois pokemon..." ja tänään aidosti harmittaa, ettei ole aikaa mennä lenkille. Katsotaan että miten peli etenee, että jatkuuko innostus, mutta hyvä jos se saa mut ahkerammin ulos ja lenkille.

Mulla piti olla elokuussa 3 päivää lomaa, mutta päädyinkin sitten jemmaamaan ne vähän firman painostuksesta. Tiedän tarvitsevani vähän vapaata talvella häiden aikaan, ja aateltiin sinne jotain reissuakin. Ap kyseli töissä sitten, että jos kuitenkin jemmattaisiin ne päivät? Niillä on vähän oma lehmä ojassa asian kanssa, kun 2 muuta on samaan aikaan lomilla, ja siihen aikaan tosi moni myös lähtee opiskelemaan tai muutoin lopettaa työt tuolla, joten joka käsipari tarvitan töihin. Haaveilen ylennyksestä, kun paikkoja tuon muutoksen myötä vapautuisi, joten ehkä sillai hyvä, että joustin tuossa. Ja joo, taviin lomaa talvella enemmän! Tammi-helmikuinen minä kiittää tästä. Mulla kun ei muuten sitä talvilomaa vielä ole. Mutta ensvuonna ois sitten kesälomaa 4 viikkoa, ja sen jälkeen myös talviloma!

Anxiety.

Ahistaa!!!

Häät, haluisin vaan karata jonnekin kauas Puolison kanssa, ei tarvis selitellä, perustella tai mitään. Muut hössöttää niin saatanasti. Meinattiin polttareita pitää yhessä, kun mulla ei oikeen oo kavereita sillai että saisin polttarit aikaan, mutta ei. Eräs yhteinen kaveri "no ettekä pidä, pitää nyt erikseen olla!!!!" ... "no ei mulla sitten oo pottareita kun ei oo ketään ketä kutsua?" ... "No onhan, mä järkkään, heitätte vaan numeroita...!"  Niin vittu mitä kohtaa lauseesta "Minulla ei ole sellaisia kavereita" et ymmärtänyt??Mitä numeroita mä muka heitän kun ei oo ketään??  Kaikki jotka tulee mieleen, joita pidän ystävänä, en oo nähnyt moneen kuukauteen, osaa pariin vuoteen. Voin vaan kuvitella sen reaktion "Ai polttarit, miksköhän se mut pyytää kun ei me olla yhteyksissäkään oltu?" Hauskasta asiasta tuli nyt ihan turha stressi. Puoliso saa pitää hauskan illan kaverien kanssa, mikä sinänsä on mukavaa, mutta mun osuus, istutaan Mr J:n kanssa sit vissiin pubissa kaksistaan. Yay.

Ja ne itse häät sitten. Äiti on jo niin piukeena sanelemassa "Ne tädit ja sedät kutsut sitten ainakin, ja ne serkut, ohan nekin osa sun elämää" ja mun vakuuttelut, että Ei, paikalle tulee tasan perheet, ei mene perille. Äitini asenne on, että mun koko suku pitää tietysti kutsua, mutta Puolisolta riittää vain perhe. Mä tiesin että näin käy, että äiti on suunnittelemassa ja kutsumassa jengiä täyttä häkää, mutta silti ottaa aivoon. Mutta pidän pääni. En pitäisi häitä ollenkaan, mutta perhe on Puolisolle niin tärkeä, että se haluaa läheisten olevan läsnä. Katsotaan saanko puhuttua sen maistraatin erikseen, ettei sinne tarvi lössiä rahaata. Ja kyseinen polttareita järkkäävä ystävä on niinikään kärttämässä mukana, "kai mut kutsutaan, missä on tilat, koska haetaan virosta viinaa?" öö, ei nää oo sellai häät. Ei sua kutsuta, koska ei me pidetä mitään perinteisiä hääjuhlia.

Ja toinen ahistuksen kohde, Lumous.

Ikinä en oo veivannut aiheen kanssa näin totaalisesti. Mulla on lauantaille lippukin jonka ostin mielenhäiriössä. Aattelin että harmittaa jos mulla ei oo lippua ja haluunkin mennä. Mutta nyt vikat pari päivää on ihan sellai olo, että mitä vittua mä siellä tekisin? Jengiä irvailemassa mun viimelumouksen humalatilasta, tuttuja tupa täysi joiden kanssa vaihtaa ne "mitäs kuuluu?" " no ei mitään ihmeellistä, samaa vanhaa" -setit. Sitten ollaan vaivautuneesti hiljaa. Kaikilla muilla on ne kaverilössinsä, mä se irtonainen osa, se ylimääräinen jolle voi puhua, mutta jota ei kestä tarpeeksi kauan että etkoille pyytäis tai haluaisi iltaa seurassa olla. Joo viimeksi oli ihan superkivaa, mutta jotenkin nyt on ihan päinvastainen olo, tuntuu että ne heput joiden kanssa oli viimeksi niin kivaa nyt vastaili mun Lumousuteluihin sillai "No katotaan jos nähään, kai mä siellä pyörin ellen oo krapulassa hotellilla" -asenteella. Sellai, että älä nyt saatana ainakaan seuraan tunge. Joo voi taas olla mun korvien välissä nää, mutta vähän sellai olo että jos en mene niin eipä mua kukaan kaipaamaan jää tai perään kysele.

Joskus vituttaa olla näin introvertti. Sillä sen kerran kun haluaisin mennä ulos, pitää hauskaa, mulla ei ole ketään kenen kanssa mennä. Joo vihaan ihmisiä, mutta aina joskus haluaisi bilettääkin, ja niinä kertoina ottaa aivoon että en kykene siihen normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja näkemään tarpeeksi usein, tai pitämään yhteyttä niin, että kaveruussuhteita muodostuisi.

The sound of silence

Loma lähenee loppuaan, ja mun päivitystahti senkun hidastuu. Syykin on se tavallinen. Jos joku tuttu kysyisi että "Mitä kuuluu?" niin vastaisin totuuden mukaisesti "Eipä ihmeempiä, sitä tavallista vain". Niin, lomalla tai ei, kaikki on ihan ennallaan. Olen yhä parturi, ollaan yhä menossa naimisiin talvella, asutaan yhä Härmälässä, samassa kämpässä, kahden kissan kanssa.. Ei mitään uutta tai ihmeellistä.

Juhannus vietettiin Puolison perheen luona, 9 hienoa päivää maalla. Heräteltiin jälleen ajatuksia Ouluun muutosta, mutta katotaan nyt taas että miten on. Tulevaisuus on niin kovin auki kaikilta osin. Tavallaan se on hienoa, että kaikki on avoinna. Minne muuttaa ja mistä asunto jne. Toisaalta olen sitä tyyppiä, joka haluaa tietää ja varmistaa tulevaisuutensa hyvissä ajoin.

Huomenna on viimeinen lomapäivä ja olisi kai aika käännellä tätä unirytmiä. Pikkuhiljaa uniaika on lipunut yökahteen ja heräilyt yli kymmeneen... Tiistaina pitäisi olla kympiltä jo töissä. Kaksi viikkoa on tuntunut iäisyydeltä, aivan kun olisin ollut lomalla pidempäänkin. Jännä, kun töissä ollessa 2 viikkoa menee hujauksessa, niin nyt tuntuu että mulla ois paljon pidempi loma mitä muilla. Ja elokuussahan on vielä 3 päivää, eli sellai pidempi viikonloppu. Yay! Ehkä voisi sanoa, että loma on ollut onnistunut, kun tuntuu että on ollut kauankin lomalla.

Monster

Oho, melkeen kuukausi päivittämättä mitään. Hups.

No, eipä siinä, ei mun elämässä tapahdu sen kummempia, joten ei ole oikein aiheita mistä kirjoitella. Treenaan 3-4 kertaa viikossa, töitä 5 päivää viikossa ja toistuu viikosta toiseen. Ja introverttina olen tilanteeseen ihan tyytyväinen.

Kävin viikonloppuna vanhemmillani Raisiossa. Vierailu meni ihan mukavasti, äitikin voi varsin hyvin, alkaa syöpähoitojen rankin osuus olla takana ja toipumisen "helpompi" osuus edessä. Kumpa äiti malttaisi vaan ottaa rauhallisesti eikä väkisin yrittäisi töitä tehdä.



Loma Tj on nyt parissa viikossa, Anoppi lupaili tulla mun kanssa salille, niin en ihan treenittä jää sielläkään. Koska en alkomahoolia nautiskele edes juhannuksena, niin voin ihan huoletta keskittyä vaikka treenaamaan. Onneksi ovat urheilullista väkeä. Jos houkuttelisi Puolison pyöräilemään tms.

Ensin tosin mennään Muhokselle, sillä Puolison veli osti Vaimokkeensa kanssa asunnon sieltä. Mennään istumaan iltaa viikonlopuksi sinne. Heillä ei ole vielä lomaa, joten seuraavaksi nähdään sitten Juhannuksena. Loman toinen viikko menee kotosalla, ja en suunnittele siihen mitään! Olen ja nautin olostani.

Open your eyes

Aika soljahtanut taas mukavasti huomaamattani eteenpäin, on taas jokunen viikko vierähtänyt sitten viime päivityksen. Mutta eipä siinä, en minä kummempia ole tehnytkään. Arki kulkee normaaleissa uomissaan eteenpäin.

Mitä sitten kuuluu? Eipä juuri kummempaa. Aloitin tällaisen TJ 8 viikkoa -dieetin, kunnon ruokavalio + treeni -dieettirykäisyn joka päättyy mun loman alkuun. Dieettiä takana nyt 2.5 viikkoa ja ihan mukavasti on mennyt. Jep, dieettasin vapunkin. Ja ihan onnistuneesti! Saliharrastushan on nyt palannut kuvioihin, olen treenannut kiltisti joka viikko nyt yli 2 kk ajan ja fiilis paranee. Kiloja on talven ennätyslukemista kadonnut sellaiset 7. Hitaasti mutta varmasti jotain tapahtunee.

Kilpirauhanenhan oli suuri syypää mun lihomiseen, mutta itseppä päätin sitä paskaa napaani lapata sairastuttuani. Tosin, ilman sitä kilppariväsymyskoomaa en olisi roskaruokaan koskaan kajonnutkaan... Nyt kun lääkitys on kohdallaan, on virtaa ja energiaa palata sille mikä on mulle normaalia, eli salitreenit ja mahdollisimman puhdas ruokavalio. Dieetin aikana kalkuloin vähän kaloriakin, makeat, rasvaiset, suolaiset naksut, jätskit ja alkoholi jää nyt kokonaan väliin. Alkoholin kohdalla on taas sellaiset fiilikset, että taidan mennä juhannuksenkin (Dieetti loppuu viikkoa ennen) alkoholittomilla siidereillä ja viineillä, sillä alkoholi ei vaan sovi mulle, kuten olen ennenkin maininnut. Lisäksi, alkoholi vaikeuttaa mun iänikuista taisteluani tupakkaa vastaan. Itseasiassa ainoa miksi vähän epäröin, että pitäisikö vähän jotain maistella kuitenkin, on se selittely siitä. Jos 32-vuotias nainen joka on kohta menossa naimisiin ei yht äkkiä enää juokaan alkoholia, niin joka ikinenhän sitä epäilee että oon raskaana. Voin kuvitella ne tietäväiset virneet jo valmiiksi, joita ei saa pyyhittyä vaikka kuinka vakuuttelee että en ole paksuna. Jos teetättäis T-paidan jossa lukis jotain "lihava, ei raskaana"?

Niin, kesäloma. Siihen on nyt 5 ja puoli viikkoa aikaa, ja jo samana päivänä kun loma alkaa, me kadotaan pohjoiseen. Ollaan siellä reipas viikko. Mulla on yhteensä 14 päivää lomaa, joista 12 on putkeen ja loput 2 pidän elokuun lopulla kun Puolisolla on lomaa. Muita lomasuunnitelmia mulla ei sitten olekaan. Rentoutumista ja kuntoilua lähinnä. Onneksi mennään heti pohjoiseen, pääsee pois kotoa, joten jos tulis heti sellai "lomalla!" -fiilis. Lomaa odotellessa!!

Who taught you to hate

Mun ihana pitkä viikonloppu on melkein vietetty, ja uusi työviikko kolkuttelee ovella. Nyt just vähän on motivaatio kadoksissa. Ei yhtään huvittaisi mennä "tsemppaamaan myyntejä ylös näin kuun viimeisenä viikkona". Jos jokin ahistaa nykyisessä työpaikassani, se on tuo jatkuva myyntistressi. Kokoajan painostetaan, keskustellaan, tarkkaillaan ja vilautellaan varoitusmahdollisuutta jos ei kassa kilise tarpeeksi. No jos minä olisin yrittäjä, luultavasti tekisin ihan samaa. Mutta pidemmän päälle se on tosi ahdistavaa. Ja lisäksi vähän harmittaa, että jos jollain toisella menee hyvin, niin vastaavalta yms. tulee kiitosta että jee, hienoo neiti X, hyvin menee! Jos mulla menee hyvin niin ei tule halaistua sanaa, ei tsemppausta tai kannustusta. Viimeksi sain osakseni ison kasan kateutta. Tykkään meidän Vastaavasta, mutta selkeesti se ottaa mut jotenkin "kilpailijana". Enkä oikein tiedä että miten sen ilmaisisi, että minäkin kaipaan kannustusta.

Ja mun motivaatio tsempata vähän katosi kun viimeksi keskusteltiin Pomon kanssa. Se nimittäin keskustelee säännöllisin väliajoin alaistensa kanssa myynneistä ja työstä yleensä. Sain kyllä muuten kehuja, mutta samalla sanoi sangen suoraan, ettei mua olla siirtämässä nykyisestä toimipisteestäni yhtään mihinkään. "Kyllä tuo aluepäällikkö sua yrittää tarjota, mutta ei me sua täältä siirretä, joten pidä vain huoli, että pääset tänne sitten uudesta osoitteestasikin". No sepä mukava kuulla, kun muutetaan vasta aikaisintaan ensi talvena (jonka Pomokin tietää), ja on ihan yleisesti tiedossa, että haluan vastaavaksi, edetä urallani. Tuota suorempaan ei asiaa voisi enää esittää, sillä nykyisessä pisteessä on jo vastaava. Tuolla en etene yhtään mihinkään. Otti aivoon ihan huolella, ja motivaatio pingottaa myynneissä katosi ihan täysin, kun ei se auta minua etenemään. Toisaalta tiedän ihan hyvin, että jos otan "ei kiinnosta enää" -asenteen, niin sitten en ylene ikänä. Että jos oikeasti haluan Pomon muuttavan mieltään mun suhteen, niin olis paras alkaa taas myyminen kiinnostaa. Mutta silti, ammatillisesti just nyt masentaa ja vituttaa ihan urakalla. Ei kiinnosta sitten paskan vertaa just nyt.

Tosin, tavallaan tämä "ei hätää, ei me sua ylennetä ikänä" -tieto toi jotain rentoutta. Se "pakko saada hyvät myynnit" -stressi katosi aika tehokkaasti. Jos tulee varoitusta ja kenkää, niin en ole varma että onko se nyt niin huono asia. Ja selvennykseksi, teen kyllä työni kunnolla. Olen ammattilainen, vaikka vituttaa niin en mä sitä töissä näytä. Noudatan konseptia, yritän myydä parhaani mukaan joka asiakkaalle. Toki mun myymiseni on vähän laantunut suosittelutasolle sen "Ovesta et astu ulos ostamatta jotain" -asenteen sijasta. Mun työasenteessa ei ole työpaikalla tapahtunut muuta muutosta, enemmänkin pään sisäisesti. Se "myykää myykää tai tulee varoitus" painostus solahtaa aika mutkattomasti yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kuu jää aika heikoille tavotteisiin nähden mun osalta (ja vissiin parin muunkin), mutta en ota siitä stressiä enää. Se on mitä on. Yksi asia on kyllä selkeä: Mä en ole mikään myyjä! Selkeästikään se ei ole mulle luontaista toimintaa, eikä mun missään nimessä tule harkita uraa, jossa koko työ pohjautuu myymiseen!

Niin ja vakavasti harkitsen, että pitäisikö hakea huvikseen jokin aika sitten avatulle kilpailijalle töihin, ihan uteliaisuudesta että mitä niillä on tarjota. Tai että ottaisko ne mua yleensäkin.

Money, money, money

Hmh, oon ollut jälleen kerran vähän kipeänä. Puoliso sai viimeviikolla kunnon flunssaviruksen, ja en nyt ihan tiedä että sitäkö tämä mun tauti on, jokatapauksessa oon vähän kuumeillut. Ärsyttää. Ei erityisemmin muita flunssaoireita, kuumetta vain. Normaalista arjesta ei vain tunnu tulevan yhtään mitään kun on kuumeinen. Tulisi sitten ees kunnolla jos olisi tullakseen, vihaan tätä puolikuntoisuutta.

Kävin verikokeissa alkuviikosta, ja ilmankos oli olo huonontunut niin että annosta piti nostella... Mun kiliprauhasen tulehdusarvot oli tuplaantuneet. Vuosi takaperin oli 680 (normaali alle 35), nyt oli yli 1300. Muutokset tuossa arvossa pitäisi olla aika hitaita, siksi ei otettu välistä kertaakaan. Mutta aika raju muutos mun mielestä... Noh, lekuriaika on kontrollin suhteen reippaan viikon päästä. Toivottavasti saan pitää isomman annostukseni. Mutta en mä missään nimessä tervekään ole, jos normaali arvo on alle 35 ja mulla on nyt yli 1300. Sillä tietämättömille tiedoksi: tyroksiinilla hoidetaan oireita, ei sairautta. En tiedä edes onko kilpirauhasen autoimmuunitulehdukseen mitään parannusta. Tunnen kyllä, että mun kaula on hivenen turvonneen oloinen, ja niellessä tuntuu sellai "pala". Erilainen pala mitä esim. kurkkukivussa olisi. En sitten tiedä että voisiko mun kuumeilu johtua tuosta? Pitänee kysellä lekurilta. Luultavammin tää on kuitenkin vain lievempi versio Puolison flunssasta.

Oon niin ylpeä meistä. Ollaan Puolison kanssa saatu tosi hienosti rahaa säästettyä. Meillä pitäisi olla vuoden loppuun mennessä säästössä 20 000 euroa, jos saadaan säästettyä tähän tahtiin ilman mitään ylimääräisiä häiriöitä (kuten rikkoontuneet kalliit kodinkoneet tms) Mulla ei ole eläessäni ollut näin paljon rahaa mitä nyt. Jännä vain, että vaikka säästötilillä on tosi kiva summa, en koe että olisin rahoissani. Johtuen kai siitä, että niille rahoille on käyttökohde. Mielessäni kun ajattelen, niin ei mulla ole rahaa sen ihmeemmin. Vanhoja lainojakin ollaan saatu komeasti pois. Kesän loppuun mennessä mulla pitäisi olla enää vain vähän opintolainaa, mutta visat ja kulutusluotot olisi viimein maksettu. Pahimmillaan mulla oli opintolainaa + muuta 12 000 euroa eikä senttiäkään säästettynä. Nyt on sen verran säästössä, ja tällä hetkellä opintolaina + muut on 6000, josta opintolainaa se 5000. Kesän loppuun mennssä pitäisi olla opintolaina 4000, jonka suhteen en suotta stressaa, sillä halvinta lainaa ever, ja sitä voi lyhennellä ajan kanssa sitten enemmänkin kun saa muut pois.

Ja mullahan oli koko ajan asiat sinänsä hyvin, että mulla on luottotietoni tallessa, maksoin kyllä minimieriä pois koko ajan, en tehnyt mitään niin typerää, että oisin jotain vippejä ottanut tms. Mun kohdalla vain opintolaina yhdistettynä moneen pieneen puroon synnytti ison meren. Yrittäjyyden aikana oli tiukkaa, niin käytin luottokorttia ihan arjen ostoihin, mikä on virhe. Ei luotolla pidä ostaa ruokaa. Ostin myös vaatteita ja muuta noilla osamaksuhommilla, esim. henkkamaukalla on se oma "maksa lasku osissa" -systeeminsä, jossa sulla on tavallaan jonkin verran luottoa ja makselet sitten kerran kuussa aina tietyn erän. Tuon lopetin silloin kun jätin työni koululla, mutta yrittäjyys kun oli tiukkaa, niin se luottokorttilasku ei pienentynyt mihinkään. Enkä sinä aikana lyhentänyt opintolainaanikaan.

On kyllä tullut opittua paljon: Osamaksut ovat saatanasta. Niillä ostetaan tasan asuntoja, ehkä auto (sekin mielellään käytettynä niin, että sulla on varaa siihen). Luottokortti on saatanasta. Sitä käytetään matkalla tai autonvuokrauksissa, mutta ei arjen juttuihin. Kulutusluotot ovat saatanasta. Älä ota sellaisia. Tee budjetti joka kuulle, kirjaa KAIKKI mihin rahaa käytät. Joka sentti mikä tulee ja mihin menee. Suunnittele rahankäyttöisi, ei tule ylläreitä. Ja tärkein: Mikään materia ei ole ikinä tehnyt niin iloiseksi, kuin suureneva tilinsaldo.

Skills in Pills

Kahdesta sangen rankasta työviikosta selvitty. Ja joo, sain ihan hyvät myynnit aikaiseksi, olin Pirkanmaan toiseksi paras viimekuussa. Tämäkin kuu lähtenyt hyvin käyntiin, tällä hetkellä olen meidän liikkeen ykkönen, mahdollisesti myös koko Pirkanmaan. Ja ei, en oo mikään supermyyjä, mulla on käynyt vaan tuuria. Kuuta on vielä jäljellä, joten en nyt vielä juhli hyviä myyntejä.. Tänhetkinen hyvä tulos vähentää vaan painetta loppukuusta. Niin, meillähän on nimittäin tulostavoitteet, joihin ois päästävä. Jos usea kuukausi menee heikosti, voi tulla jopa varoitusta ja sitemmin kenkää.

Nyt on sitten vähän leppoisampi kuu tulossa, viimekuussa tunnit paukkui ihan komeisiin lukemiin, mikä tietää tietysti hyvää tiliä. Olen kuitenkin pikkuisen iloinen, että edessä on taas vähän leppoisampi kuu. Ehtii miettimään muutakin kuin töitä.

Laihtunutkin olen, 5 kg. Tällä viikolla lähti 1.5 kg. Salirytmistä on saatu taas hyvin kiinni, ja ruokailut pysyneet tosi mallikkaasti hanskassa. Toki yksi iso muutos oli kilpparilääkkeeni annosnosto. Pitänee tosin kohta mennä kontrolleihin kun annosta nostin, mutta ainakin vointi on nyt bueno. Ja lääkärikin meni vaihtoon. Josko nyt sais tän sairauden kokonaan kuriin.  Mutta ihan mahtavaa, kun ennen aika puristavat housut vaan solahti jalkaan. Unentarve on normalisoitunut, jaksan paremmin. Eikä mitään ihmeellistä mättöäkään tee mieli. Oikeastaan ollenkaan. En edes kiellä itseltäni mitään, ei vaan oikein tee mieli mitään epäterveellistä. Olo alkaa olemaan jokseenkin normaali. Vatsakin toimii taas ihan tavallisesti. Ihan outoa voida näin hyvin :D

Fire it Up

Pääsiäinen meni tuttuun tyyliinsä ihan liian nopeasti. Olin toki lauantain töissä, mutta oli niin rauhallinen päivä ettei sitä oikeastaan edes "huomannut". Mutta ai että olinkin vapaan tarpeessa. Oltiin ihan kotosalla. Tuli nukuttua paljon, tuijotettua netflixiä ja liikuttuakin paljon. Enkä syönyt edes yhtään suklaata. Yay!

Näin tiistaiaamunakin töihin paluu ketuttaa. Luvassa on kaksi superrankkaa viikkoa. 10 työpäivää ja vain se pakollinen sunnuntai vapaana. Tänään ois yli yhdeksän työtuntia luvassa, ensiviikolla ois yksi palaveri, mikä parhaimmillaan venyttää työpäivän siihen 12 tuntiin. Joo saa euroja, mutta vietävä noi on rankkoja. Tänäänkin on luvassa kuitenkin aika vilkas päivä, kuten aina pyhien jälkeen. Noh, jos sais sitten ees hyvät myynnit...

Toki tähän mielentilaan vaikuttaa huonosti nukuttu yö ja tuskaiset kuukautiskivut... Kuukauden paskin päivä ja tässä kuussa se osui sitten just tähän pääsiäisen loppuun. Kiva. Noh, luulisi ensiyönä unen tulevan! Oli mikä oli, pysyn silti salisuunnitelmassani. Olen viimein päässyt taas saleiluun kiinni, en luovuta vaikka ois millai työkiire. Ei se sohvalla makuu ole koskaan aiemminkaan virkistänyt. Silti vähän masentava ajatus, että seuraava pidempi vapaa on sitten Jussina, kun mulla alkaa loma. Sellaiset 12 viikkoa. Hmh. No, kai se menee nopeaa....

Memento Mori

Hei taas. Pääsiäinen lähentelee ovella, ja kevätpäiväntasauskin oli ja meni. Oma arkeni on sujunut ihan normi uomissaan, töitä, salia ja sitä normaalia arkea vain. Pääsiäissuunnitelmia ei ole, pidetään viikinkimaraton ja nautitaan olostamme. Minähän olen lauantain töissä, joten mitään kivaa pääsiäislomaahan tässä ei pääse kertymään.

Alunperin Puolison Veljen piti tulla seutuville, mutta peruivat reissunsa kun solmivat pyhän liiton pankin kanssa Asuntolainan merkeissä. No, en minäkään sitten paljoa reissaa kun se omalle kohdalle tulee. No, mulla on Juhannuksena kesälomaa, joten Oulu ja Vaala kutsuu ja mahdollisesti vähän pidempi ajanjakso mitä yleensä ollaan.

Omassa kotopuolessa en ole käynyt hetkeen, ja käyminen on vähän hankalaa. Äidillä on hoitoja aina 3 viikon välein, ja eka viikko on sille se rankin heti hoidon jälkeen. Yhtään ei saa olla flunssainen tai mitenkään tautinen, ja mullahan on aina jotain nuhaa tms. Onhan pelkästään kilpirauhaseni jatkuvassa tulehdustilassa.. Kiva koittaa sumplia visiittiä niin, että mikään ei vaivaisi ja että vapaapäivät sopisivat äidin hoitorytmiin.

Viime lauantaina oli Kummipojan 1 vuotissynttärit. Onko siitä jo vuosi? Äkkiä meni. Seuraavaksi menee varmaan kouluun kohta... Siihen malliin tuntuu tää aika hujahtavan. Mutta luoja miten allerginen oon tollai puolituntemattomien kokoontumisia kohtaan. Kun ei olla Kummipojalle itse mitään sukua, niin ei tietysti tunneta niitä Mummoja, Vaareja, Setiä ja Tätejä sen kummemmin. Ihan mukavaahan siellä oli, mutta mä niin ahdistun noista tilanteista. Onneksi noita ei ole kun sen kerta vuoteen. Onko siis ihme, etten halua Häistäni sen kummempaa tilaisuutta?

Äitini haluaisi, että kutsuisin myös omat Kummit "häihini". Ymmärrän, äitini on tietysti aina haaveillut että omassa puutarhassa pidettäisiin ihan perinteiset häät, vihkiminen olisi Raision kirkossa ja morsian (minä) pukeutuisi valkoiseen. Häät olisi äidin suunnittelemat ja paikalla olisi koko suku, ystävät ja tutut yms. Sulhanen olisi paikallinen, varakkaan perheen poika. Sellai perinteiset häät tavallisella kuviolla. Äidillähän on ollut vähän vaikeuksia huomata, että en kasvanut sellaiseksi millaiseksi kuvitteli mun kasvavan. Etten mahdu siihen "Neiti kesäheinä" -muottiin, johon hän jo lapsena mut lokeroi. Se tunnollinen, kiltti ja herkkä balleriina, luonnonlapsi. Tavallaan surettaa, etten voi/halua toteuttaa tuota äidin haavetta.

Sehän on aina vähän välejä hiertänytkin, kun mun odotetaan olevan tietynlainen, käyttäytyvän tietyllä tavalla ja tekevän tiettyjä valintoja, ja joka kerta kun teen oman pääni mukaan, se on pettymys perheelle: Erosin siitä paikallisesta varakkaasta pojasta. Erosin kirkosta. Muutin Lahteen. Otin tatuointeja. Gootti/metallityyli ei ollutkaan vain "se vaihe". En muuttanutkaan takaisin Raisoon tai Turkuun, vaan lähdin Tampereelle. Otin lisää tatuointeja. Poikaystävä onkin Pohjoinen poika. En halunnutkaan lapsia. Kihloisa kesti iäisyys, eikä unelma Häistä koskaan toteudukaan. Äitini sai jo ylioppilasjuhlani, minähän en saanut valita edes omaa asuani sinne. Päätin jo silloin, että häitäni äiti ei saa. Hän sai yhdet juhlat, minä taatusti saan päättää toiset.

Nyt erityisesti tämä syöpäjuttu on saanut mut vähän tietoiseksi että yhä "memento mori" pitää paikkaansa. Mikään ei ole ikuista, ja tavallaan harmittanee, että jokainen valintani on tietynlainen pettymys äidilleni. Ja nimiasiaa suorastaan pelkään. Sillä häissä varmaan tulee viimeistään ilmi, että olen vaihtanut etunimeni. Olen vältellyt asiaa, sillä äiti on aina ollut niin ylpeä etunimivalinnastaan. Eikä ole ollenkaan ilahtunut, kun valitsinkin toisen nimen itselleni. En sitten koskaan ole kertonut että vaihdoin sen ihan virallisestikin.  Sanoin aikanaan, että vanhemmat saa kutsua mua ihan miksi haluaa. Fiksu kertoisi asian etukäteen, ettei tule mitään kohtausta sitten Puolison perheen edessä, mutta en millään haluaisi. Onneksi maistraattihommat hoidetaan etukäteen, niin ei ainakaan siinä tule sitten esiin. Luultavasti pyydän Puolisoa välttämään nimiasiaa viimeiseen asti. Tervettä eikö?

The Ultimate Fling

Maanantai on kuvioissa ja hieno viikonloppu takana. Meillä oli perjantaina pöytä Astorissa, ja oli kyllä hyvä kokemus. Palvelu ystävällistä ja ruoka tosi hyvää. Annoksetkin sopivan kokoisia. Mennään ihan varmasti toisenkin kerran, en voi kuin suositella lämpimästi. Astorista siirryttiin Bub kaksiin kasvoihin "nauttimaan" maailman pahinta lonkeroa, Helsinkiläinen lonkero -nimellä kulkevaa myrkkyä. Bubi oli super täysi, ja lonkero järkkyä, joten siirryttiin ihan perinteiselle Bub K:hon. K:ssa tuli poikkeamaan ystävämme A. En ole häntä nähnytkään sitten jonkun Bella Morten tai Lumouksen....  Liian kauan aikaa sitten. Lopulta mentiin bussilla kotio.

Lauantaina oli vähän päänsärkyä, mutta muuten ok olo. Iltapäivästä käytiin hakemassa meidän sormukset. Muutoin viihdyin Midsomerin Murhien parissa ihan kotosalla, sunnuntai meni vähän samoissa merkeissä.

Häiden ajankohtakin alkaa valjeta. Tarkkaa päivää ei ole, mutta ensi talvena kuitenkin. Ihan siksi, että mun porukat tekee töitä kesällä. Paikka: Tampere. Varaillaan jokin kiva ravintola tarkoitusta varten, jossa ihan siis aterioidaan. Maistraattihommat ovat sitten erikseen. Jatkoja saatetaan ajatella sitten jossain keskustan hotellin tuntumassa nuorison kesken. Kutsuttuina lähinnä siis Puolison perhe ja oma perheeni, sisältäen sisarusten kumppanit. Häiden juhlintaa, mutta pienessä kaavassa ja ei ees niin perinteisesti.

Haluan kuitenkin vähän panostaa, joten jokunen kilo on aikeissa kadottaa (morsiusdieetti here I come?) ja tukkaani tosiaan kasvatellaan. Mutta tässäkin taas maltilla, ei mitään mekkotavotteita (enhän edes aio pukeutua valkoiseen) vaan siivoan ruokavaliotani lähemmäs clean eating -periaatteita. Ei se määrä vaan se laatu. Saan syödä just niin paljon kun haluan, kunhan se on oikeanlaista evästä. Joo aloittelin jokunen viikko sitten, mutta muutin systeemiä nyt vähän. Ei oikein sovi mulle enää noi "syö x määrä kaloria tai 100 g prodea 50 hiilaria " -ohjeet, kun nälkä tulee jo rajoittamisen ajattelustakin. Tuntuu että vaikka halua olisi, niin keho ja mieli heittää vastaan ihan heti kun ajattelenkin että jotain pitää rajoittaa. Ehkä on aika sitten vaihtaa systeemiä.

Tukka nyt onneksi kasvaa yrittämättäkin, on yllättävän pitkä jo.. Värjäilin sen sunnuntaina ruskeaksi, ja nyt saa puljailu loppua. Saa kasvaa rauhassa ja parempi kuntoiseksi.

White wedding

Johan oli viikko. Vastaavana olo oli aika kiireistä, kun kontoilla oli kuitenkin kaksi liikettä. Jatkuva whatsapp-seuraaminen, siisteydestä huolehtiminen, raha-asiat, työvuoro-asiat... ja en ehtinytkään ees vilkuilla mitään tulostavoitelappuja tms. Mutta opettavainen viikko, ja oli mukavaa vaihtelua olla Hervannassa taas. On niin sääli, että sieltä on niin perse työmatka iltavuoroista. Muuten oisin ennemmin siellä. Sillä musta vähän tuntuu, että Pirkkalan vastaava ei oikeen perusta musta. Se on mukava koska sen täytyy, ja Aluepäällikkö taas taitaa pitää, joten minkäs tekee. Syksyllä aukeaa uusi paikka, jonne hain vastaavaksi. En usko että nappaa, kiinnostuneita on muitakin, mutta ehkä se sekoittaa pakkaa vähän. Ja Pirkkalassa on ihan tarpeeksi mukavaa, että haluan olla ennemmin siellä.

Niin ja ne kihlat. Ensi viikonloppuna mennään Puolison kanssa syömään. Juhlistetaan vähän molempia, kihlausta sekä meidän 10 vuotista seurustelua. Lauantaina päästään viimein ostamaan sormukset. Niin, ne uupuvat yhä. Tiedetään jo millai ostetaan, mutta ei olla vaan ehitty. Kuten mainitsin, mun viimeviikko oli niin kiireinen, ettei mitään toivoa ehtiä ees ruokakauppaan, saati muualle. Puolisolla alkaa keskiviikkona talviloma, mutta ei jaksa mun töiden jälkeen juosta kiireellä, jos lauantaina on varsin hyvä vapaapäivä siihen. Häät? No jonkinlaiset joo. Luultavasti käydään maistraatissa keskenämme ennen asunnon ostoa, mutta järjestetään jotain pientä perheelle ja ihan ydin-lähipiirille. Sen ajankohta on noin vuoden päästä kesällä, jos kaikki rahansäästö ja asunnon osto menee niin kuin ollaan ajateltu. Mutta mullahan ei ole aikomustakaan pistää montaa tonnia yhteen iltaan, eikä mitään halua olla "päivän keskipiste ja prinsessa, the bridezilla", joten kun sanon että "jotain pientä" niin se tarkoittaa sitä. Juttu on äidilleni tärkeä, joten jotain haluan kuitenkin järjestää. Ja valtavasta välimatkasta johtuen, meidän perheemme ei ole koskaan tavanneet toisiaan. Voisi kai olla aika. Ajankohta on väkisinkin sitten asunnon oston jälkeen, ihan äitini terveydenkin vuoksi. Kemoterapia on vienyt sen sairaalaan saakka. Toipuminen vie hyvinkin sen vuoden.


Mutta silti pienenpieniä häitä silmälläpitäen, aukaisin rastat ja tuumin, että nyt jatkuu tukankasvatus. En halua olla rastamorsian. Puoliso tykkää pitkätukkaisista, joten pienenä lahjana sille. Tukkahan toki kasvaa rastallakin, mutta ilman takkua se on parempikuntoinen. Toisekseen, takut tuntui aiheuttavan mulle niskaan ja hiusrajaan jotain mystistä ihottumaa. Joten tukka auki, ja nyt saa pysyäkin. Takut on kivat, mutta toisten sellaiset. Itsestä tuntui ne päässä että aina jotenkin vähän epäsiisti, ja just sellai "yritän olla nuori käyttämällä nuorten juttuja" vielä aikuisena naisena. Ei musta saa tekemälläkään sitä 20+ söpöä hippityttöä, kun en oo yhtään sen tyyppinen, tai sen ikäinenkään.

Take me to Church

Oho, pari viikkoa taas humahtanut eteenpäin.

Firman juhlat oli ja meni, ja varsin mukavastihan ne menikin. Oli kivaa. Vähän oli seuraavana aamuna hedaria, mutta sangen hyvin män, en tuhlannut ees hirveetä omaisuutta eurojakaan.

Tällä viikolla toimin Hervannan vastaavana, kun varsinainen vastaava on lomalla. Hänellä ei ole nimettyä varavastaavaa, joten nyt se olen tän viikon sitten minä. Hui, hirrrveeeesti juttuja mitä pitää osata, tehdä ja muistaa. Niin ja muistaa kysyäkin. Voi kollegaparat, vähän joudun pommittaa kysymyksillä....

Muutoin kaikki on kuten ennenkin. Ei uutta auringon alla. Siksi kai en ole jaksanut oikeen päivittääkkään. Paitsi nyt. Sillä karkauspäivän kunniaksi tempaisin, ja kosin Puolisoa. Ja nyt ollaan sitten kihloissa, jäi hamekankaat saamati <3. Sormukset ovat vasta ostoslistalla, ja edes perheille ei olla kerrottu vielä. Pitänee kai soitella. Häät? No idea when. Johan meillä kesti 10 vuotta päästä kihloihinkin, joten mikäs kiire tässä. Olenhan jo yhdessä elämäni rakkauden kanssa, joten häitä nyt joutaa vielä odottelemaan.

Tainted Love

Tauti nujerrettu ja olen taas elävien kirjoissa. Töissä olin jo viimeviikosta, peräti pari päivää ennen pitkää viikonloppuvapaata. On ihan höhlä olo kun käy niin vähän töissä. Minkä sitä sairastamiselle voi, mutta vituttaa kaikkien tulostavotteiden puolesta. Joku paskin kuu ikinä, kun muutenkin hiljaista ja ei ihan täysiä tunteja, niin sitten vittu sairastankin vielä. Perkele.

Muutoin elämääni ei jälleen kerran kuulu oikeastaan mitään. Parannuttuani olen innostunut vähän fiksaamaan elämäntapojani. Olen ollut aika virkeä, joten on tullut liikuttua ja syötyä varsin ok. Katsotaan mihin tää johtaa. Jo ennen sairastamista tuntui, että jotain haluan tehä. Ja myönnettävä se on, että paska ravinto ja sokeri ei piristä ketään, saatika kilpparivaivaista. En voi maata kotona mässyttäen ja odottaa, että koska tyroksiinit tehoo ja tois hyvän ja virkeän olon ja -20 kg kuin taikaiskusta. Ei tässä mitkään kuurit ja dieetit auta, vaan pitää hakea kokonaan uusi pohja valinnoille. Ja ihan jees on lähtenyt. Olo on huomattavasti aiempaa vireämpi. Se onkin mun lähtökohta, oma olo. Jos paino putoaa sivutuotteena niin kiva, mutta se oma vireys on pääasia. Se on tullut huomattua, ettei sokeri ja beige ruoka ole ikänä ketään vireäksi tehnyt.

Bad things

No työterveyteenhän kävi tieni ja nyt ollaan sitten saikella vielä huominenkin. Diagnoosina "akuutti ylähengitysteiden infektio" eli siis ihan poskiontelontulehdus. Ylläri. Varmaan joku sadas poskiontelontulehdus... Sain käskyn levätä ja popsia vähän antibiootteja sekä duactia. Yay. On tämä tauti jonnekin edennyt, en enää yski niin että keuhkot repeää, mutta niistän nenäni irti, poskionteloita sattuu ja ääni on yhä jossain ikänsä ryypänneen viskibassoisen röökimuijan tasolla. Kylmä on ihan kokoajan, vaikka minä nyt en yleensä mitenkään herkällä palele. Väsykin vaivaa, nukuin eilen varsin hyvät yöunet, mutta silti piti päikkäröidä pari tuntia.... ja nukahtaa yöunille jo kymmeneltä. Että nukuttua on tullut.

Mutta silti on ihan hitokseen tylsää. Ois kiva puuhailla kaikkea, mutta kun ei jaksa, ei oo voimia koska tauti. Netflixiäkään nyt jaksa kokoaikaa tuijottaa. Onneksi tänään saapunee mun tilaamani kirja, voin uppoutua J.R. Wardin vampyyrimaailmaan.

Keskiviikkona olisi palaveri töissä illasta, mutta mulla on saikkea. Haluaisin mennä sinne, palaverit on yleensä aika oleellisen tärkeitä. Mutta en tiedä voinko mennä kun oon saikella? Keskiviikko on muutenkin mun vika saikkepäivä, että palaverin aikaan pitäisi muutenkin alkaa keräillä itteään kohti työkuntoa. En kuitenkaan halua mitään "vitut toi kipeenä oo kun kerta palaveriinkin tuli" -settiä niskaani. Hmh. Ehkä kysyn asiaa vastaavalta huomenna. Että onko mun läsnäolo ok, joudun kuitenkin ilmoittelemaan mun työkunnostani torstaita ja perjantaita koskien. Ja ihan tasan tarkkaan meen töihin loppuviikosta, en kestä jos pitää koko viikko maata neljän seinän sisällä!

Poison Whiskey

Meni taas viikonloppusuunnitelmat uusiksi. Piti kovin mennä Raisioon lauantaina töiden jälkeen, mutta jo alkuviikosta olin aika yskäinen. Lauantaihin mennessä olin jo ihan kunnolla kipeä. Selvisin työpäivästä (mikä sairasloma?), mutta tuli selväksi jo hyvissä ajoin, että en millään kykene matkaamaan. Nyt sunnuntaina olen yhä sen verran kipeä, että vakavissani harkitsen työterkkarissa käyntiä saikkea varten.

Äitini ei joudu uusintaleikkaukseen (oli riskinä syövän tyypin takia), mutta kemoterapia kutsuu. Alunperin piti olla vaan solusalpaajia, mutta koska syöpä olikin agressiivista tyyppiä, niin varmistetaan kaiken poissaanti kemoterapialla. Juuri siksi, että mitään ei jäisi potentiaalisesti uusiutumaan.  Johtuen alkavasta kemoterapiasta, mun on oltava terve kun menen käymään. Joten seuraava käynti pitää suunnitella huolella.

Ärsyttää tämä flunssa. Juuri kun aloin taas virkistymään kilpparisumuväsykaudesta, kun oli motivaatiota käydä lenkillä tai salilla ja syödä kunnolla. Edelleen on motivaatiota, mutta kun mikään ei maistu, niin sitä syö jotain helppoa ja käsilläolevaa kun tauti vie vähän voimia. Ei sairaana tee mieli salaattia. Ei oikeastaan tee mieli mitään, mutta vähiten etoo ne epäterveelliset.

Lähitulevaisuudessa häämöttää työpaikan vuodenalottajaisjuhlat. Ruokaa ja juomista koko Pirkanmaan mroomilaisten kanssa. Yay, voi tulla ihan hauskaa. Edellyttäen että paranen, enkä saa jotain vitun noroa siihen tms. Hitto meen vaikka pää kainalossa. Haluan juhlia!

Ensiviikosta tulee aika raskas. Mulla on viikonloppu vapaa, joten kaikki viisi työpäivää ovat putkeen (Puoliso aina nauraa tälle, viiden päivän putki on kuulemma ihan normaali viikko :D). Keskiviikkona on työpäivän jälkeen vielä palaveri, ja torstai ja perjantai ovat 9 h päiviä.  Onneksi on se viikonloppuvapaa. Kilpparilääkärikin häämöttänee, kävin verissä tällä viikolla ja katotaan mitä lekuri sanoo. Jos vaikka kontrolliaika pitenisi?

Let me break you

Äiti. Kerroin aiemmin äidilläni olevan rintasyöpä. Leikkaushan meni just fine, hyvä että löytyi aikaisin, ja ei ollut levinnyt imusolmukkeisiin. Huono homma on se, että se tyyppi on numeroa 3, kun paras on 1 ja huonoin muistaakseni 4. Niillä on lääkärillä kokous, että mitä tekevät. Saattaa mennä koko rinta. Seuranta on tiukka, ja uusiutuminen on mahdollista, huonolaatuinen syöpä kun on. Ja hommahan on geneettistä, joten luultavasti löydän itseni mammografiasta lähiaikoina. Ihan varmuuden vuoksi. Äidinpuolen suku kun on geneettisesti muutenkin taipuvainen syöpään, ja syöpä nyt ei mitenkään kerro itsestään että "Hei, olen täällä, tee jotain". Äiti sanoi tuntevansa itsensä juuri yhtä terveeksi nyt kuin ennenkin leikkausta. Hyvä että äitini on niin positiivinen tyyppi.

Varailin bussiliput visiittiä varten. Äitini sanoi, että sen tämä juttu on opettanut, että se elämä on tosiaan tässä ja nyt. Ei sitten ensivuonna, viikonloppuna, lomalla tai eläkkeellä. Elämä ei ole yhtä työtä, vaan jokainen päivä on todellakin elämisen arvoinen. Ja samaa olen huomannut itsekin. Englanniksihan nykyhetki on Present. Lahja. Sitäpäsitä. Välini vanhempiini on ollut välistä hankala ja vierailuhalukkuuteni pakkasen puolella, mutta kyllä tämä omaakin ajattelutapaa muuttaa. Veri on vettä sakeampaa, ja haluan nauttia jokaisen perheenjäseneni läsnäolosta kun he täällä vielä ovat.

Huolestuttaako? Vähän. Toivoin että asia ois just niin simppeli, että syöpä veks ja life goes on. Harmi vain, että syövän tyypistä johtuen se ei mene ihan noin. Sillä se voi uusiutua kyllä myöhemminkin. Muualle. Ei vain rintaan. Huolestuttaako oma terveys? Vähän. Syöpähommelit kun tosiaan ovat perinnöllisiä.

Varjelkoon mikä geneettinen lottovoitto. Samasta suvusta löytyy syövän lisäksi geneettisenä skitsofrenia, autoimmuunisairaudet (psoriasis, reuma, kilpirauhasvaivat), astmaa ja värisokeutta. Syöpä. Kamala sana. Meneekö kaikki pois jos vain suljen silmät ja toivon oikein kovaa?

The Phoenix of the Molotov

Ihan hyvinhän mun tukkaprojekti meni. Lopputulos oli aikas tumma, ensin sitä vihreää sai oikein hakea. Puoliso sanoi, että sen tajuaa jos tietää hakea. Pari pesua myöhemmin, niin johan näkyy vihertävä. Juurikin sellai mitä hain, tummanvihreä. Ja tää jatkojen irroitus oli paras temppu ikinä. Ihan loisto tukka nyt. Mitä nyt varmasti tarvii puljata ton vihreän kanssa. Nää on tiivistyneetkin just fine.

Muutoin elo sujuu juuri kuten ennenkin, töitä ja sitä tavallista arkea. Ei mitään uutta auringon alla. Elo on varsin mukavaa. Säästökin sujuu. Joulu teki pienen kulunotkahduksen, mutta se nyt oli tiedossa. Pankkiin päästään näillä näkymin kesä-syksy -akselilla. Mutta asiat sujuu kuten suunniteltu. Helmikuussa on parit hipat, pitänee huomioida säästämisessä. On mm. työpaikan vuoden alottajaiset, ryyppäystä työkamujen kanssa. Hommaan osallistunee (tai siis on ainakin mahdollisuus osallistua) kaikki Pirkanmaan ämroomilaiset. Saattanee olla ihan mukavaakin.

Töissä ihan imartelevaa, että sekä Pirkkala että Hervanta haluaisi mut tiimiinsä. Kivaa. Se kuitenkin vaikutti vähän mun mielialaan, että Nokian porukan kanssa ei toiminut, ja olin vähän down siitä. Että mussa on pakko olla jotain vikaa, kun en sopinut Hiusmestaan, enkä sitten Nokiallekaan. Onneksi sovin jonnekin, vika ei välttämättä ollutkaan minussa, että olisin vääränlainen. Hiusmesta nyt on ihan oma lukunsa muutenkin, mun jälkeen sieltä on lähtenyt nyt kaksi työntekijää. Ja ainoa paikka ever, jossa tunnollisuus on huono juttu. Että on huono homma kun olen niin tunnollinen työntekijä. Onneksi nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt paikkani, tai siis ainakin oikean firman jossa olla töissä. Odotan tulevaisuutta innolla.

Fish

Ratkaisin tukkaongelmani, nappailin loputkin jatkot pois. Haluan kasvatella omat takkuni ihan rauhassa, ilman jatkoja. Haluan itsellenikin sellaisen kivan "takkutimeline" -kuvakokoelman, että mistä lähdettiin ja missä ollaan. Jos on jatkot, sellaista ei kehity. Ja onhan tää nyt siistimpi näin kun ei oo muhkuraisia jatkoja, ainoastaan omat sileät takut. Ja nää kuitenkin menee kiinni, niin ei oo töissä propleema.

Hehe, operaatio väri taas kerran. Värjäilin ruskeaksi aiemmin, sillä sellai punertavan-vaalean-raidoitettu ei ihan takuissa toimi. Mutta as if mä jaksan olla ruskealla, "en värjää enää" -mentaliteetilla. Muilla se näyttää kivalta, mun päässä tylsältä. Päädyin sitten - uskokaa tai älkää - vihreään! Sellai tumman vihreään, ei mitään nurmikkoa tai rairuohoa. Ja vähän siniseen taittavaan, sellai "Teal" -vihertävään. Tai siis se on tavoite, toistaiseksihan istun tökötit päässä ja pidän sormia ristissä. Tyven vetelin tummalla, ei musta, mutta hyvin tummanruskea vihertävällä lisäsävyllä. Latvan ruskea oli kulunut aika urakalla, sillä pohjallahan on vaalennusta, joten en sitten vaalentanut vihreän alle. Ja vaalennus saattaisi tehdä vihreästä liian kirkkaan, mä haluan vähän samean tumman. Vihreäähän ei ole kestovärinä, joten shokkivärillä mennään. Ja kyllä, shokkia voi vedellä ihan sellaisenaankin, mutta mitä kirkkaamman haluat, sitä vaaleampi on pohjan oltava. Mustassa nyt näy mikään vaalentamatta, mutta mun kulahtaneen vaaleahkonruskeassa saattaapi näkyäkin. Kerron sitten ensipostauksessa että miten kävi. Huonolla tuurilla tumma tyvi ja huonosti tarttunut homehtuneenoloiset takut... Mutta jos noin käy niin perkle mustalla perään :D :D

Demon dance

Vuosi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Uutenavuotena oltiin tosiaan kotosalla, pari kaveria oli meillä saunomassa. Käytiin puoliltaöin katsomassa tuossa rannassa Ratinan ilotulitus, vieraat jatkoi siitä baariin, ja me unille. Puolisolla oli vähän lämpöä, joten minkäänsortin taksijono ei oikein houkuttanut.

Uusi työsopparikin on taskussa, ja mun fyysinen duunisijaintini on nykyään Pirkkala/Hatanpää. Ainakin toistaiseksi. Keväästä ei sitten vielä tiedä ihan varmaksi, mutta toistaiseksi nyt näin. Hervantahan on ihan jees paikkana myös, mutta Pirkkala on lähempänä kotia ja työkaverit vähän kypsempiä. Hervantalaiset kun ovat suurilta osin niin kovin nuoria, ja en ihan sovi siihen joukkoon samalla lailla.

Takkuseni täyttivät myös kuukauden tänään. Tykkään yhä niistäkin. Löysin ulkomaisen rastafoorumin, jossa oli kosolti tietoa, ja kävi vähän harmittamaan etten löytänyt sitä ennen tätä takkuprojektiani. Saa katsoa että otanko takkujatkot pois näin uuden infon valossa ja kasvattelen omiani, vai mitä teen. Tykkään tästä mitasta kyllä, mutta toisaalta houkuttaisi olla omalla tukalla ja seurailla oman hiuksen kehitystä. Osan jatkoista otin pois, jotta sain tämän massan vähän helpommin hallittaavksi. Katsotaan mitä teen, pitää vähän punnita, sillä tän tukan on oltava siisti töissä!

Huomenna on pyhä, ja tarkoitus olisi vähän hoitaa kotihommia (eli siis ihan pyykkäystä, kokkailua yms.) ja käydä ystävän luona. En ole nähnyt häntä hetkeen, joten kiva päästä pitkästä aikaa turisemaan. Ystäviä on aina kiva nähdä. Välistä hävettää, että miten paljon voi aikaa kulua tapaamisten välillä, vaikka asutaan samassa kaupungissa.

Tosin, minä nyt olen tällainen kuin olen, ja ajat sitten lakkasin pyytämästä epäsosiaalisuuttani anteeksi. Tosiystävän tunnistaa juuri tästä, ystävyys ei haalistu vaikka ei nyt ihan joka viikko (tai edes kuukausi) nähdäkään. Ei ole mun luonteelle ominaista ravata sosialisoimassa koko ajan. En minä välitä rampata kaupungilla milloin missäkin aktiviteetissa, ja jos joku siitä vetelee hernulit nenäänsä niin senkus. Bongasin nimittäin taannoin erään ystävän avautumisen facessa, että miten ois kivaa jos ystävät haluaisivat tehdä jotain säännöllisesti, eikä vain kahvitella silloin tällöin. Taatusti tarkoitti muitakin kavereitaan kuin vain minua/meitä, mutta oli se meillekin suunnattu. En jaksanut nähdä vaivaa laittamaan vastausta, että siinä missä hän kaipaa alituista sosialisointia arkeensa, niin kaikille se ei sovi. Minulla ei ole a) aikaa b) rahaa tai c) haluja riekkua kylillä joka viikko. Olisi suotta pahoittanut mielensä. Olen iloinen joka ystävästä, joka tämän ymmärtää. Onneksi elämässäni on ihmisiä, joiden kanssa nyt vain klikkaa niin hyvin, ettei aika siihen oikein vaikuta. Kuten huomenna tapaamani ystävä, tai Mr M jota näen lähinnä Lumouksessa. Meinasin etten ensi lumoukseen menisi, mutta Mr M on aika vahva vaikutin, mikä kesä se sellainen on jos en häntä näe!