Man behind the mask

Joulu meni mukavasti pohjoisessa. Siellä oli sentään lunta, mutta aika vähän. Suli kaikki joulupäivänä pois kun vähän myrskysi. Perillä oltiin aaton vastaisena yönä noin kahdelta, peti kutsui välittömästi. Aatto oli aika perinteinen, ruuanlaittoa ja yhdessäoloa. Väsy tuli kuitenkin aikaisin, ei jaksettu valvoa yhtätoista kauemmaksi, sen verran että raskasta joulua -tvkeikka piti katsoa.

Joulupäivänä ainoa ulkoilu suuntautui Vaalan "keskustaan" ja siihen ainoaan baariin. Ilta oli ihan hauska. Vältyin krapulaltakin! lauantai meni kuitenkin aika löhöillen, ei kellään ollut virtaa tehdä mitään saunomista kummempaa. Sunnuntaina lähdettiin ajoon aika aikaisin, oltiin jo neljältä päivällä kotona.

On ollut vähän käynnistymisvaikeuksia tähän viikkoon. Töissä on ollut aika kiire, ja se pohjaton väsymys ei tunnu helpottavan otettaan. Onneksi on vapaata tänään, aion lähinnä ottaa rennosti. Jotenkin joulupyhien jälkeinen arki on aina yhtä helvettiä. Vähän kuin 10 maanantaita kerralla...

Uusivuosi ois ovella ja me ollaan kotona. Ei ole oikeen kyseltykään että onko mitään missään, mutta ei ole pyydeltykään. Ja ei siinä, haluankin olla kotona. Vihaan yli kaiken sitä taksinmetsästystä. Olen ennemmin yksin kotona kuin parhaissa bileissä jos edessä on se tuskainen taksinmetsästys. Ja jos jotain vihaan enemmän mitä sitä taksirumbaa, niin heräämistä vieraasta kämpästä.

Työsopimusta on enää huominen jäljellä. Mutta vaikka uusi soppari on vielä tekemättä, olen tietoinen jatkosta. Kyselin joulukuun alussa että miten on, ja vastaus oli myönteinen. Ja mullahan on vuorojakin seuraavat pari viikkoa, joten eiköhän se sopimuskin sieltä. tule. Joululomat ja aluepäällikön saikke vähän sotkee noita mahdollisuuksia sellai papereita kirjoitella.

Tulkoon joulu

Huu, viimeiset kolme päivää töitä edessä, sitten joululoma. Tehtävää olisi ihan hitokseen: pitää hakea yksi lahja, antaa Kummipojan lahja saajalleen, pyykätä, pakata, tehdä toivottu lanttulaatikko, kissojen laatikot matkakuntoon.... niin ja käydä tietysti töissä 10-18 ihan sinne keskiviikkoon asti.

Tein viikonloppuna pikavisiitin perheeni luo. Lauantaina oli töitä, joten junaan töiden jälkeen ja eilen sunnuntaina takaisin. Tuttuun tyyliin käytiin äidin kanssa kirpputorilla, kahviteltiin mun veljen luona, lauantai-illasta katsottiin perheen kesken vähän elokuvaa... mukavaa ja rentoa yhdessäoloa. Oli jotain mitä todella tarvitsin, tasan tarkkaan suuntaan tammikuussa takaisin, kun äidillä on sairausloma.

Kotikonnuille palaillaan pohjoisesta sunnuntaina, sillä molemmilla on töitä maanantaina. Uusivuosi taidetaan viettää ihan kotona, ei ainakaan toistaiseksi ole muita suunnitelmia. Mulla on sitäpaitsi la 2.1. töitä, joten ehkä ihan kiva, että viettänee uudevuoden rauhallisissa tunnelmissa.

Muttahei, hyvää joulua, Yulea, Saturnaliaa tai mitä ikinä vietättekään <3

Vuosi 2015

Vuosi lähenee loppuaan, joten teenpäs tämän nyt tähän väliin.


1. What did you do in 2015 that you’d never done before?
Säästin kunnolla rahaa.

2. Did you keep your new year’s resolutions, and will you make more for next year?
En ole varma että lupailinko mitään, en ikänä muista tässä vaiheessa vuotta niitä :D jos lupailin, niin en luultavasti pitänyt. Ei, en lupaa mitään ensivuodeksi.

3. Did anyone close to you give birth?
Joo, musta tuli kummi!

4. Did anyone close to you die?
Onneksi ei.

5. What countries did you visit?
Valitettavasti olin just niin kotihiiri mitä aiemminkin.

6. What would you like to have in 2016 that you lacked in 2015?
Terveyttä. Asunnon osto :3

7. What dates from 2015 will remain etched upon your memory, and why?
7.9.15, aloitin työt silloin. 8.8.15, loma alkoi ja vietin mahtavan viikonlopun Rakkaan kanssa.

8. What was your biggest achievement of the year?
Talousasioiden järjestyminen.

9. What was your biggest failure?
Läskistyminen, en saanut laihdutettua.

10. Did you suffer illness or injury?
Joo. Kilppari vaivailee, ja IBS

11. What was the best thing you bought?
Pikemminkin parasta oli kun en juuri ostanut mitään. Säästö <3

12. Whose behavior merited celebration?
Äitini. Puolisoni.

13. Whose behavior appalled you?
Parin entisen työkaverin.

14. Where did most of your money go?
Arkeen, eli ihan vuokraan, ruokaan, laskuihin...

15. What did you get really, really, really excited about?
Työpaikasta, kesälomasta.

16. What song will always remind you of 2015?
Turmion Kätilöt - Hyvissä Höyryissä

17. Compared to this time last year, are you:
a) happier or sadder? - Onnellisempi
b) thinner or fatter? - Samoissa ollaan
c) richer or poorer? - Rikkaampi

18. What do you wish you’d done more of?
Säästänyt ahkerammin myös alkuvuoden.

19. What do you wish you’d done less of?
Murehtinut painoa ja muuta vastaavaa turhaa stressiä.

20. How did you spend Christmas?
Puolison perheen luona Vaalassa.

21. Did you fall in love in 2015?
Stayed in love. Puoliso since 18.3.2006

22. What was your favorite TV program?
Walking dead

23. Do you hate anyone now that you didn’t hate this time last year?
En. Viha on niin voimakas sana...

24. What was the best book you read?
J.R. Ward - Shadows

25. What was your greatest musical discovery?
Parov Stelar

26. What did you want and get?
Parhaimmant työpaikan ikänä, rastat takaisin

27. What did you want and not get?
Parempaa terveyttä

28. What was your favorite film of this year?
When Marnie was there

29. What did you do on your birthday, and how old were you?
Täytin 32, en tehnyt mitään kummempaa. Vietettiin aikaa Puolison kanssa.

30. What one thing would have made your year immeasurably more satisfying?
Terveys, se etten olisi painostanut itseäni niin kovin laihuuden kanssa

31. How would you describe your personal fashion concept in 2015?
Post-apocalyptinen hippi?

32. What kept you sane?
Puoliso ja kissani.

33. Which celebrity/public figure did you fancy the most?
Angelina Jolie

34. What political issue stirred you the most?
Yhteiskuntasopimusasiat

35. Who did you miss?
Perhettäni, Puolison perhettä

36. Who was the best new person you met?
Uudet työkaverit

37. Tell us a valuable life lesson you learned in 2015.
Menneisyys on taakka vain jos kannat sitä mukanasi.

38. Quote a song lyric that sums up your year.
Arch Enemy - No gods No masters


Here I am, back to the wall
I pick the fight against the tide
Free at last, I go my own way
I will resist them, till the day I die

I am who I am 
My time has come!

I am who I am
Take it or leave it
A rebel at heart
No gods, no masters
My time has come

There is no sacred place
No perfect world
Your head is home
Freedom in your heart
Be strong; take this chance
Make your way, a better future calls

I am who I am
My time has come!

I am who I am
Take it or leave it
A rebel at heart
No gods, no masters
My time has come

No gods, no masters!

What doesn’t kill us makes us stronger
Locked and loaded, ready to strike
Here we stand, loud and proud, united as one (united as one)

I am who I am
Take it or leave it
A rebel at heart
No gods, no masters
My time has come

Catgroove

Huoli äidistä on tasaantunut positiiviseksi uskoksi. Olen varma, että äiti tulee kuntoon, kasvain löytyi kuitenkin hyvissäajoin, ja on kovin pieni. Olen kuitenkin hyperiloinen, että pääsen käymään vanhemmillani pian.

Alkuviikon huonot uutiset kuitenkin vaikutti mielialaani, vasta loppuviikosta oli sellainen olo että on taas itsensä. Yleensä olen hyvä peittämään tunteeni töissä, mutta nyt oli vähän tiukkaa.

Ruokavaliohomma on sujunut ihan ok. Olen noudattanut saamaani ruokavaliota ihan onnistuneesti, mitä nyt koin karvaan pettymyksen kun tajusin että suklaa on multa kielletty. Normisuklaassa on laktoosia, laktoositon Brunbergin suklaa (ainakin se yksi jonka löysin) oli sitten myös sokeriton, joten makeutettu väärillä aineilla. Ruokavaliolla on ollut selkeästi vaikutus painooni, oon laihtunut viikossa pari kiloa. On ollut varsin hyvä olo, ei turvotusta tai löysää vatsaa. Tältä siis tuntuu, kun suolisto toimii normaalisti...

Asiasta pihviin, rakastan hiuksiani!

Tulen vielä kiroomaan liukkaan silkkitukkani helvettiin, mutta nyt en tee samoja virheitä mitä viimeksi, kun joduin lopulta takut aukomaan. Värjäsin nimittiäin hyvin alussa liian hoitavalla värinaamiolla takkuni, joka tietenkin heikensi jatkojen liitoksia. Osa petti silloin heti, osa vasta myöhemmin, mutta petti kuitenkin. Tällä kertaa kierrän hoitovärit kaukaa. En tajua miksi en silloin heti sitä hoksannut että Bad Idea! Värjäily sinänsä tiivistää takkuja, mutta siis normi väri, ei mikään vitun värinaamio. Pitää kyllä värjätä jossain välissä, nyt nää on aika moniväriset. Vielä ei jaksa, sillä siinä on ihan skitso homma. Väriä menee ihan hullun lailla, takut ihmee älyttömän määrän väriä. On myös sangen sotkuista ja aikaavievää touhua.

Mutta nää on mahtavat. Ihan hullu homma on ollut jatkotakkujen virkkailussa, omien jatkuvassa tiivistelyssä ja tyvien fiksailussa, mutta on sen arvosta. Vähän on vielä kesken, jäi 3 kpl jatkotakkuja uupumaan, pitää ne vielä tehdä ja kiinnittää. Sitten ois lähinnä sitä ylläpitoa. Mutta näitä en aukase! Reaktiot töissä on ollut aika hupaisia. Osa on ollut hyperinnoissaan, osa vähän ihmetteleviä ja osa selkeästi kauhuissaan. Vähän outo olo kun tukka koskettaa puoleen selkään, pisimmät takut peittää rinnat, ponnari on ihan järkyttävän massiivinen. Muistutuksena, että viimeksihän mulla oli puoli päätä siilinä, eli takkuja oli vain noin puolessa päätä, ja oma tukka oli lyhyempi, joten nää on nyt tuuheammat ja pidemmät mitä viimeksi. Se, että jatkot ovat omia hiuksia tiiviimmät ja muhkuraisemmat, on vain hyvä asia. Näissä on nyt "luonnetta". Tykkään aika siisteistä takuista, mutta en kuitenkaan liian siisteistä. Näissä pitääkin olla epätasaisuuksia, muhkuraa ja eri kokoja ja vähän eri värejäkin. En halua sellai smootheja kuiturastan näköisiä tasapyöreitä pötkylöitä. Ei mun tukka aukinaisenakaan koskaan ole säntillisen huoliteltu, joten en mä halua sitä rastoinakaan sellaisena.

Set the world on fire

Tälle tunteelle ei ole sanoja. Äidiltäni on löydetty rintasyöpä. Pieni, ja aikaisessa vaiheessa, että sinänsä asian pitäisi olla just niin ookoo että kyhmy poistetaan ja that's it. Äitini on ihanan positiivinen, Suhtautuu samalla lailla mitä flunssaan, tauti siinä missä muutkin ja se parannetaan. Ihana asenne. Toivoa sopii että kyhmy on hyvänlaatuinen, eikä tarvittaisi rankempia hoitoja, tai olisi uusimisen pelkoa.

Idioottina menin soittamaan työmatkalta, oli työtä pitää pärstä peruslukemilla kun julkisilla kulkee. Pääsin kotiin niin paruin sitten Puolison sylissä seuraavat puoli tuntia. Onneksi ostin jo aiemmin junaliput perheen luo. Ikävän lyhyeksi aikaa, mutta kuitenkn. Pitää mennä heti tammikuussa uusiksi.

Libella Swing

Noniin. Ravintoterapeutti koettu. Menin sinne vähän sekaisin tuntein, en tiennyt mistä edes aloittaa, tai mikä on oleellista tietoa ja ei. Terapettuneiti oli varsin ymmärtäväinen, kuunteli ja osasi kysellä sopivasti, jotta jutuissani oli jotain järkeäkin.

Tuloksena se, että siinä missä ruokarytmini on ihan ok, niin syömisen tahtia tulisi hidastaa. Ja ensisijaisesti keskitytään ärtyvän suolistoni hoitoon, eli kuukauden mittainen eliminaatiodieetti Fodmap -kaavion mukaan, eli pelkästään vatsaystävällisiä juttuja. Ei papuja, kaalia, sipulia, chiliä, rasvaista ruokaa, mausteisia ruokia, kivellisiä hedelmiä, vehnää, ruista tai ohraa, omenaa, hiilihappojuomia, makeutusaineita, hunajaa yms. Tammikuun loppupuolelle uusi aika, ja sitten aletaan lisäämään tuote kerrallaan. Katsotaan että mitä maha tykkää. Jos ei tykkää, niin tuote jätetään taas pois. Jos tykkää niin kivaa, voin syödä sitä.  Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen että tulin käyneeksi. Kerrankin kunnon ohjeet, josta voin rakentaa itse arkeeni sopivat eväät. Ei mutuilua tai internetin ah niin laadukasta infoa, vaan tietoa. Vatsa-asiat ovat hidasta settiä ja joulukin on välissä, joten tammikuussa selvinnee, että mitä masu tykkää. Näin totaalista eliminaatiota en ole koskaan tehnytkään. Olen toki lukenut kyseisestä ruokavaliosta ennenkin, mutta en malttanut noudattaa kunnolla, chili ja sipuli kun ovat hyviä. Noh, kaikkeen tottuu. Vaikka ero chilistä ja kokis Zerosta tekeekin vähän kipeää.

Mulla oli pitkä viikonloppu, eli la-ma välinen vapaacombo, ja mites kävikään, perjantaina lähdin puoliltapäivin kuumeessa kotio. Vielä lauantainakin oli vähän heikko olo. Niin tyypillistä. Vähän vapaata luvassa ja kuka kuumeilee? Enskerralla sitten varmaan 23.12 klo 19 lävähtää joku tauti...

Innostuin taas näpertämään tukkani kanssa, ja takut ovat taas kehissä! Siis rastoitin tukkani. Hienosti olin jo pessyt viikonloppuna pehkon suolasaippualla, ja takuttanut niskaa n. 10 takun verran, ennen kuin kysyin pomolta, että mikä politiikka firmalla on rastojen suhteen.... Onneksi vastaus oli, että jos ovat sellai siistit, eikä "tuolla elää jotain"- mallia, niin rastat ovat ok. Tänään sitten takutin lopun pään, ja nyt pitäisi malttaa antaa vähän tiivistyä, koukkia virkkuukoukulla ihan perkeleesti. Jos viikonloppuna sais päähän jo parit jatkot. Nythän nämä ovat aika höttöiset vielä, kuten ihan tuoreet takut nyt yleensä ovat. Ei vaan voi koukkia määräänsä enempää, sillä kaikki se virkkuukoukuttaminen minimini virkkuukoukulla tuhoaa peukaloni, pakko antaa vähän toipua :D

Sinä Saatana

Sain viimein aikaiseksi varattua ajan ravintoterapeutille. Olen syömisten kanssa sekaisin kuin seinäkello. Olen lihava tunnesyöjä, kilpirauhasvaivainen, kärsin ärtyvän suolen oireyhtymästä... ja kaikkiin on olemassa oma ruokavalionsa. Syö näin jos haluat laihtua. Syö näin jotta kilpirauhasesi toimii. Syö näin jotta vatsasi ja suolistosi ei vittuile sinulle. Jos kaikkea noudattaa niin vittu jää jäljelle joku salaatinlehti! Olen lopen kyllästynyt ruokavaliopuljailuun! Haluan vain voida hyvin.

Joku sanoisi että syö vain normaalia ruokaa niin eikö sillä pääse puljaamisesta. Nojoo, ihan ok idea muuten, mutta mun herkästi ärtyvä vatsani aiheuttaa ihan kunnon fyysistä kipua, jos syön jotain väärää. Ja toisekseen, mitä on normaali ruoka? Se mitä Puolisoni syö? Puolison eväät ovat vain variaatioita omistani. Enkä minä tiedä mikä on "normaalia". Lapsuudessa syötiin aina vain keitettyjä perunoita. Puolet aikuisiästäni olen laskenut makroa ja kuluttanut rahkaa, kanafilettä ja parsaa. En minä tiedä mikä on normaalia ruokaa. No, normaaliushan on illuusiota, se kana & parsasetti on saliharrastaja fitnessintoilijalle normaalia, mutta pitsa, burger & makkara -linja on toiselle normaalia. Isälleni on normaalia syödä keitettyjä perunoita, suolakurkkua ja jotain lihaa, mielellään kermassa, kuten mun lapsuudessa syötiin. Mun elimistö ei kestä mun entistä "normaalia" ruokavaliotani, vastsa pistää vastaan ihan kunnolla.

Nyt olen sitten pitänyt ruokapäivistä kaiken varalle, vähän sellai kutina, että semmoi komento sieltä tulisi kuitenkin. Jos voisin vähän nopeuttaa juttuja laatimalla sen sapuskapäiväkirjan valmiiksi. Voisi laatia myös tekstiä siitä, että mitä mun mahani ei tunnu kestävän.. Netti on siitä perkele, että siihen tietoon helposti hukkuu. Ei tiedä mitä uskoa, kun sitä tietoa voi muokata kuka tahansa. Joten, ammattiapu, here I come.

Asiasta pihviin. Joulukuu kehissä, ja viimeinen työkuukausi aluillaan. Itselleni luontaiseen tyyliin olen laatinut varasuunnitelmaa, jos ei työsuhde jatkukaan. Tai no, tässä tilanteessa varmaan kuka tahansa miettisi että mitäs sitten. En varmastikaan pidä uuden työn kanssa kiirettä, pääsen kuitenkin liiton euroille. Ja luultavasti heitän hiusalalle hyvästit, käyn ehkä kurssia tai jotain koulutusta jostain muusta aiheesta. Olen aina halunnut käydä alkoholipassin... En voi palata kampaajaksi, olin aina aika paska naisten hiusten suhteen, ja nyt kun en ole naisten hiuksia väkertänyt puoleen vuoteen, olen entistä paskempi. Joku sihteeri ois ihan loisto, mutta vaatii varmaan vähän onnea ja lisäkurssitusta että saisi jonkun paikan, on nimittäin aika haettuja ne työpaikat...

No gods, No masters

Ai että tätä mun päivitystahtia, viikko vielä nii ois kuukausi väliä. Hups. No voinette arvata syynkin, että miksi hiljaista: Koska ei yksinkertaisesti ole mitään ihmeempää kirjoitettavaa! En ole käynyt missään, tehnyt mitään, ei ole tapahtunut mitään.... Käydään töissä ja eletään normi arkea vain.

And don't get me wrong, mä rakastan elämääni just näin. On kivaa käydä töissä, elää normi arkea. Pidän elämästäni juuri näin. En kaipaa yöelämää, viihteilyä tai tapahtumia. Näin on hyvä. Jos saan jatkosopparin, niin voidaan alkvuodesta tehdä ensimmäiset visiitit pankkeihin, että jos vaikka lainaa? Tuskin nyt heti sitä asuntolainaa täräytetään, mutta kartoitetaan vähän vaatimuksia.

Niin, se jatko. Alkaa kuumottamaan, kun on enää kuukausi sopparia jäljellä. Pitääkö tässä työnhakuprojektiin ryhtyä vaiko ei? Ihan kivasti on tuntunut menevän, mun mielestä. Heidän mielstä en sitten tiedä, en ole niin itseriittoinen optimisti että olisin varma mistään. Kovin tekisi mieli heittää aluepäällikköä viestillä että "pliis kerrottehan ajoissa että jatkuuko soppari vai ei" Mutta en taida sitä tehdä. Vähän liian aikaista siihen tiedusteluun, ja eiköhän ne tajua sen itsekin. Jos nyt ees ensiviikon oottais ennen kun mitään kyselisi. Odottavan aika on pitkä?

Jouluna mennään jälleen Puolison perheen luo, uusivuosi on arvoitus, saa nähdä tehdäänkö mitään ihmeellistä. Ja kumma kyllä, mieluiten kai oisin kotosalla. Uusivuosi on ihan pyllystä lähteä ryypylle, bussit ei kulje ja taksia on mahdoton saada. Yöksikään et kuitenkaan tahdo jäädä, koska koti on ihana paikka herätä. Olo on kuin teinillä joka koittaa kalastella kyytiä joltakin jonnekin baanalle. Not fun!

Put your lights on

Lehdissä oli taannoin juttu siitä Aussitytöstä, joka päätti jättää sosiaalisen median, kun se hallitsi hänen elämäänsä liikaa. Ilmeisesti näitä instagram-julkkiksia, joilla on miljoonia seuraajia, oli jossain mallitoimiston listoilla, kuuluisa poikaystävä yms. Sanoi elävänsä unelmaelämää, mutta olevansa silti surullinen, kun se "unelman ylläpito" on niin hallitseva osa ja vähän valheellista. Miten vatsakuvan ottaminen kysyy päivän paastoa ja satoja kuvia, joten hän päätti poistaa itsensä instasta yms.

Yhtä asiaa en vain tajua: miten vitussa sellai elämä on kenenkään unelmana?!? Miten kukaan yleensäkään unelmoi julkisuudesta?!? En voi tajuta! Se ois ihan kauhu, jos mut tunnistettaisiin kaikkialla minne menen. Jos face ja insta ois täynä seuraajia, tykkääjiä ja kommentoijia. Ei voisi enää luottaa, että kuka on mun kanssa siksi että oon niin kiva ja hyvä tyyppi, ja kuka siksi että oon kuuluisa ja mulla on euroja. Hassua. Toinen kuvailee että "unelmaelämä" ja toiselle se on taas kauhuskenario. Jos mulla alkais kerääntyä satoja ja tuhansia seuraajia, varmaan tekisin saman tempun ja poistaisin itseni somesta, sillä en halua missään nimessä olla mitenkään tunnettu! Tän tytön kohdalla ihmetellään että häh, elää tollai unelmaa ja tekee noin? Mä ihmettelen ainoastaan, että miten hemmetissä hän edes lähti moiseen leikkiin :D

Sillä eihän se somen vika ole, jos itse ne kuvat sinne laittaa. Jos päättää olla syömättä koko päivän että saa täydellisen kuvan mahasta. Miksi pitäisi yleensäkään laittaa kuva mahasta minnekään? Ihan käsittämätöntä, että miten moni oikeasti haaveilee siitä, että ois tunnettu. Mä haaveilen siitä, että vois muuttaa jonnekin hevonkuuseen luonnon keskelle. Oisin maalla varmasti hyvin onnellinen. Olen toki varsin onnellinen näinkin, mutta jos unelmista puhutaan, niin mieluiten eläisin jossain sellai idyllisellä maatilalla lähes omavaraisena. Ja juuri sillai euroja, että se ei ole ongelma, sillä eihän sitä maatilaa tuoton takia pidettäisi. Joo, oon vähän erakkoluonne ;)

Selvennykseksi.

Ahhh, kunnon yöunet <3 Tänään on selkeästi parempi päivä. En ole väsy, ja ruokakin pysyy taas sisällä. Onneksi maanantaille on hieroja...

Lueskelin eilistä tekstiäni ja pakko vähän selventää, mä ihan oikeasti juon alkoholia ihan hiton harvoin. Viimeksi olin juhlimassa elokuussa. Ongelma on lähinnä se, ettei millään halua skipata joka bileitä mihin on kutsuttu, ja selvinpäin on ärsyttävää kun muut ovat jurrissa. Olen kokeillut jokusen kerran, ja lähden yleensä ajoissa pois koska mun vitutuksen määrä kasvaa samassa suhteessa muun jengin kännin kanssa. Mun absolutistiset kaudet yleensä sijoittuu ankaran treenin kanssa samaan, joka on yhtä kuin erakoituminen. Oon kyllä aika erakko, mutta silti on joskus kiva käydä ulkonakin.

Luettuani tekstiäni läpi tuli sellai olo, että joku luulee että mulla on joku ongelma kuningas alkoholin kanssa, niin ei huolta, ei ole.

Down with the sickness

Mä en ymmärrä, että miksi aina teen sen. Ryyppään siis. Vuosi vuodelta seuraukset ovat yhä pahemmat. Maha sekaisin koko viikon, yöllä ei nukuta mutta aamulla väsymykseen voisi kuolla, joka paikkaa kolottaa ja olo on kuin olisi pahemminkin kipeä. Joo oli todella mahti viikonloppu, mun oli todella hauskaa, mutta vittu sentään! ja jos tää on tällasta kolmekymppisenä, en halua tietää miten pitkä "kankkunen" on kun mittarissa on 10 vuotta lisää!

Ja nytkin vältyin perinteiseltä krapulalta, selvisin aspiriinilla, mutta luoja tää niin ei ole sen arvosta. En ole nukkunut kunnolla pariin viimeiseen yöhön, sillä aamun väsymyksstä huolimatta olen illasta ja yöstä pirteä kuin peipponen. Maha on ihan sekaisin, sama mitä syö niin vessan on oltava lähellä, läpikulku on supernopeaa. Saisikohan ediä tai tehoa tukkupakkauksessa, jotta selviän tästä päivästä? ja pahin on tietysti tänään, kun mua tarvitaan töissä ihan taatusti, ettei saikkekaan tule missään nimessä kysymykseen.

Ja vaikka miten vannon, että mikään hauska ei oo tän arvoista, etten enää aiheuta tätä itelleni, niin ketä luulen huijaavani? Biletys on hauskaa, ja en ees biletä kuin tosi harvoin juon alkoholia vielä harvemmin, niin jotenkin sitä unohtaa tai vähättelee näitä seurauksia. Selvin päinkin voisi tietysti olla juhlimassa, ois varmasti huomattavasti parempi, mutta kännisiin ihmisiin menee niin hermo.

Mutta jumalatar sentään ootan vain sitä että oloni palautuu normaaliksi. Että saan nukuttua kunnon yöunet, levättyä, edes 6 yhtenäistä tuntia. Viimeyön 3 on joku vitun enkka. Sitä, että saan syödä taas ilman, että seuraus on varpusparvi ja hirveät kouristukset. Sitä että joka lihasta ei enää särje.

Saiskohan sitä jotenkin päähänsä ajatuksen, että on vähän niinkuin allerginen alkoholille? En syö kiivejäkään enää, kun oon vähä allerginen niille, olo ei oo hyvä kun syö niitä, niin voisko viinaan tulla samanlai? pavut, linssit ja cashew-pähkinätkin on helppo jättää väliin kun olo on huono kun niitä syö. NIin mites alkoholin kanssa? Jos ei jois, kun olo ei oo hyvä KOLMEEN PÄIVÄÄN kun vähän juo viinaa. Niin ja tää ei nyt taida olla ees ihan eka kerta kun tästä aiheesta vingun. Kyllä voi olla vähän tyhmä? kun ei kerrasta - tai ees kymmenestä kerrasta opi.

Roundtable Rival

Halloween!! Lempparijuhlani <3

Arki on soljunut taas puolisen kuuta eteenpäin sitten viimepäivityksen. Mutta eipä siinä että mulla kummempia juttuja olisi ollutkaan. En juhlistanut synttäreitänikään mitenkään ihmeemmin. Puoliso järjesti ihanan pienen yllätyksen synttäritiistaina, oli koristellut kotia halloween-teemaan, oli ruusuja ostanut ja lahjaksi Mad Success -kirjan - eli Rikun ja Tunnan viimeisimmän kirjallisen tuotoksen. Porukoillakin kävin ihan onnistuneesti. Niin ja käytiin me leffassa, katsottiin Ghiblin uusin tuotos, Marnie - tyttö ikkunassa. Taattua Ghibliä, jos pidätte animesta, katsokaa se!

Tänään on töissä pikkujoulut, huomenna olisi niinikään illanistujaiset kaverilla. Sunnuntaina krapula?Ensi viikko on töissä mulla kuusipäiväinen, joten fiilistellään tätä vapaata nyt. Tosin, töissä on varsin mukavaa, joten en nyt ihmeemmin harmittele työviikkoa.

Onneksi on mukavaa, sillä kilpparini oireilee taas jonkin verran... uni maittaa ja veto on poissa. Ehkä tää taas tästä. Onkin jo aikaa tän "aaltoliikkeen" kanssa, oli kumman pitkään sellainen normaalin hyvä olo. Oli jo hetki sitten viime oireilun. Ei ollut ikävä. Prkl.. Mutta siitä johtunee vähän tämä blogihiljaisuus ja lyhyet päivitykset. Kun kilpparioieiden vuoksi en taas oikein jaksa mitään. Käyn töissä, tulen kotiin, vähän kotihommia, pari jaksoa Murdochin murhamysteerejä ja nukkumaan. Toista. Siinäpä mun viimeaikaista eloani tiivistettynä. Ei ihan blogipostausmateriaalia eh?

Mutta nyt, kauppaan ja valmistelemaan hauskanpitoa!!

Bullet the blue sky

Oho, jopas taas vähän aikaa vierähtänyt. Noo, eipä mulle mitään ihmeellistä kuulu. Töitä on ollut nyt lähinnä Hervannassa. Oli viimeviikolla pieni juttutuokio pomon kanssa ja vahvistui että en mene Nokialle. En oikein sopinut sinne, vaikka sinänsä tullaan liikevastaavan kanssa siellä toimeen ja ollaan peräti ihan fb-kavereita, niin jotenkin ei siellä vaan klikata. No, oon ennemmin Hervannassa tai Tampereen puolella noin yleensäkin. Hervannan jengi on mukavaa, siellä on aika rauhallinen tunnelma. Ja Hervannassa on helpompi myydä.

Ensiviikolla ois synttärit. Ensin meinasin että ois jotain bileitä pitänyt, mutta en sitten jaksanut. Menen lauantaina käymään Raisiossa mun vanhemmilla, tosin tulen jo sunnuntaina takas. Kaksi seuraavaa viikonloppua on kuitenkin vapaata. Niin, just kun valittelin lauantaivapaiden vähyyttä, niin sainkin kaksi. Menen kuitenkin ennemmin nyt, sillä vapaat kun osuu joko synttäriksi tai halloweeniksi, niin ois ohjelmaa ihan täälläkin. Sitäpaitsi, sain junaliput 8 euroa per suunta. Yay!

Eiköhän me Puolison kanssa kuitenkin jotain kivaa keksitä yhdessä. Teatteriin, leffaan, raflaan tai jotain. Yhdessä jotain kivaa kuitenkin. Halloweeninä ois perjantaina Hervantatiimin pikkujoulut ja lauantaina ois Bella Morte-goottiklubi. Vois mennä?

Lataa ja Varmista

Jos jotain ikävää pitää työstäni etsiä, se on lauantai-vapaiden vähyys. Ilmeisesti vapaita kuuluu 1 lauantai per kuukausi, ja tässä kuussa sattunee olemaan yksi lauantaipyhä - eli halloween - loppukuusta. Saan odottaa lauantaivapaatani iäisyyden. Nooh, onneksi säästetään rahaa, joten mitäpä muutakaan tekisin lauantaina kun töitä. Ja saan sitäpaitsi arkivapaita. su-ma kombo ei ole yhtään pöllömpi. Tavallaan viikonloppu sekin.

Mun sijaintia ei kai olla ihan vielä päätetty, Nokia se tuskin on. Tänään ja huomenna on vielä vuorot Nokialla, sen jälkeen kaksi viikkoa on sitten Hervanta ja pari satunnaista vuoroa Hatanpäässä tai keskustassa. Olin Hervannasa eilen ekaa kertaa, ja ihan jees paikka vaikutti olevan. Mukavia työkavereita, ihan mukavasti asiakkaita, ja siellä saa todennäköisemmin täydet viikkotunnit. Työvuorot nimittäin tulee vähän liikkeen aukioloaikojen mukaan, ja osa liikkeistä kun on lauantaina auki 6 tuntia, niin viikkotunnit jää helposti vajaaksi. olen tuntiliksalla, joten joo, haluan todellakin täydet tunnit kiitos. Ja sitäpaitsi, Hervantaan on helpompi mennä, sinne menee suora bussi aamuisin Härmälästä. Takaisin joutuu käyttämään vaihtoa, mutta jopa kuuden jälkeen busseja lähtee Hervannasta 10 min välein. Ei tarvi nakottaa missään puolta tuntia, kuten Nokialla pitää.

Vähän työaiheisia nämä mun päivitykset, mutta työ nyt sattuu olemaan iso osa mun elämää, ja kun ei nyt ole tullut oikein viihteiltyäkään, niin ei ole oikein muuta kerrottavaa. Mutta mun blogi, mun jutut <3

This is My War.

Toinen työviikko takana, ja olen yhä sitä mieltä että on kivaa <3

Nokian liike on varsin mukava. Perjantai ratkesi juuri siten, että vaihdttiin Lietsu Nokiaan. Piti mennä fillarilla, mutta koska sade, niin lahjoin pienestä bensarahasta työkaverin kuskaamaan. Pääsin etenemään harjoittelusta aidoksi työntekijäksikin. Tai ainakin asiakaspalvelun osalta. Tittelini taitaa olla harjoittelija just niin kauan, kunnes suoritan kokeen. Jep, meillä on koe uusille työntekijöille koulutuksessa opituista asioista. Sen jos vielä suorittaisi. Niin, ja pitäisi huolen että noudatan jatkossakin konseptia. Petrata pitää ehdottomasti myynnissä ja jäsenyyssuosittelussa. Keskityn niin valtavasti leikkaamiseen ja asiakaspalveluun, että tuppaa se myyntipuoli unohtumaan. On kuulemma jokseenkin luonnollista näin alkuvaiheessa. Ehkä se siitä.

Asiasta kukkaruukkuun. Tajusin perjantaina, että vihaan yhä ihan tolkuttomasti sitä, että olen riippuvainen jostain toisesta. Luulin nimittäin toipuneeni siitä, mutta tuntuu, että olen melkeen pahempi mitä ikinä. Vihaan sitä, että en pärjää itse, että tarvitsen jonkun apua johonkin. Kun tajusin perjantain kelin olevan onneton, ettei pyörällä pääse/kannata mennä, oikeasti harkitsin sitä taksia. Maksavani n. 50 euroa työpäivästä. Ja ihan siksi, ettei tarvitsisi vaivata toisia, olla toisesta riippuvainen. Enemmän se on sitä, etten halua vaivata ketään. En halua olla avuton tai vaivaksi. Samalla lailla kun mun pitää oppia kaikki heti, onnistua kaikessa just heti kerrasta, niin mun pitää myös pärjätä kaikessa omillani. Mulla on tosi usein suunnitelmat a, b ja c, jos johonkin liittyy useampi ihminen. Sellai vaihtoehtoja, että jos suunnitelma a jonkun muun kanssa kusee, niin on aina b ja c ihan itsekseni. Ja kyllä, jopa parisuhteessa. Ollaan oltu Puolison kanssa yhdessä tasan 9.5 vuotta. Miltei vuosikymmen, ja yhä mulla on plan b. Jos Puoliso jättäisi, niin että mitä teen, minne menen, miten pärjään jne. Luulenko sitten että tarvitsen varasuunnitelmiani? En. Meidän suhde on varsin kunnossa, ei meille mitään tapahdu. Mutta plan B on aina oltava. Ja osaatteko muuten yhtään arvata, että miltä tuntuu, kun asiat eivät menekään "suunnitelmieni" mukaan? Sillä eiväthän ne yleensä mene. Aiemmin velloin "epäonnistumisessani", nyt luon aika nopeasti muuttuneiden tilanteiden pohjalta uusia suunnitelmia D, E ja F. Joo, se ammattiauttaja vois olla hyvä.

Ja nyt tämä perfektionismini multihuipentuma päähänpinttymäni joutuu tosi koetukselle, sillä meillä on menossa yhteinen rahansäästösuunnitelma, joka asettaa mut tavallaan vähän riippuvaiseen asemaan. Menossa on kuukausi nro 1, ja vietävä mikä päänsisäinen taistelu on käynnissä. Joo, kaikki etenee suunnitelman mukaan. Kaikki on ok, mutta varjelkoon miten mua ahdistaa, kun ei ole plan B, on vain tämä toteutettava A, ja siinä ollaan me molemmat. Me. Ei minä, vaan Me. Ei mulla oikeasti ole hätää, kaikki on juuri hyvin. Mutta vietävä on vaikea tärkeässä asiassa antautua yhden suunnitelman varaan. Kun ei voi tai auta miettiä entä jos. Ja tarkennuksena, että kyse on ihan säästämisestä, ei mistään riskialttiista jutusta. Miten sekaisin voin oikein olla, kun säästäminenkin ahdistaa mua, jos sitä tehdään Me yksikkönä, eikä Puoliso ja Minä kumpikin erikseen itsenäisesti. Luotan Puolisooni, mun Kallioni. Siitäkään ei ole kyse. En tajua että mikä mut tekee näin neuroottiseksi, mikä on, että mun on kaikessa oltava niin vitun itsenäinen. Perfektionisti olen ollut aina, tai siis niin kauan kuin muistan, ja tiedän about mistä se johtuu, mutta miten vitussa se vain pahenee, vaikka kovin yritän päästä siitä eroon!

Olen tajunnut hiljakkoin myös sen, että vaikka luulin aiemmin haaveilevani ja toivovani naimisiin menoa, niin todellisuudessa se on vähän ahdistava ajatus. Koska siinä jos missä ollaan todellakin Me, ja on vain se plan A. Yksikkö. Koen että ollaan sitä näinkin, mutta jotenkin ajatus siitä virallisesta paperista/sormuksista/sinetistä on vähän ahdistava. Enkä todella tiedä, että voinko ikänä "heittäytyä" mihinkään sillätavoin. Luopua mun kuvitteellisesta itsenäisyydestäni. Eihän sitä itsenäisyyttä mikään sinetti, paperi tai sormus vie, mutta jotenkin siltä se tuntuu ajatuksena. Ai että oon kyllä sekaisin. Onneksi sentään tajuan sen itsekin :D

Wash it all away

Töissä on kivaa!

Nokian liike on pieni ja kiva, olen viihtynyt siellä vallan mainiosti. Kulkeminenkaan nyt niin hankalaa ole, ihan nätisti olen päässyt sinne ja takaisin. Muutenkin mennyt ihan mukavasti. Olen edennyt kohti täysivaltaista työntekijää ihan mukavasti (nythän olen vielä harjoitteluvaiheessa...), joka päivä on päästy askel eteenpäin. Tänään sain avaimenkin töihin <3

Perjantai keljuttaa! Pitäisi olla töissä Lielahdessa, mutta se vitun mielenilmaus. Siis se, mikä jäädyttää kaiken bussiliikenteen. Perkeleenperkele!!!! Haluan töihin, mutta en pääse! Lielahti on ihan toisella puolen Tamperetta! Sinne ei pääse edes pyörällä. Mun on helpompi mennä Nokiallekin kuin Lietsuun. Liikevastaavani oli sitä mieltä, että toimipisteen vaihdon pitäisi onnistua, ja toivotaan, sillä todellakin aion olla töissä. Mutta taksilla en sinne mene.

Mä niin haluan jatkaa tuolla ensivuonnakin. Mulle lupailtiin, että töitä on,  sikälimikäli hoidan hommani odotetulla tavalla, mutta tottakai olen vähän peloissani. Entäjos. Entäjos en olekaan tarpeeksi hyvä/ei olekaan tarvetta/joku ei pidä minusta/olisi pitänyt myydä x määrä tuotteita enemmän/en sovikaan tuonne töihin/entäjossittenkinjotain! Kärsivällisyys ei ole yksi hyveistäni. Tahdontietäähetijustnyt! Tai sitten otan päivän kerrallaan, panostan työhöni joka päivä, jotta opin talon tavoille. Jos ottaisi ensisijaiseksi tavoitteeksi nyt päästä edes koeaikakuukausien loppuun. Miettiä sitä jatkoa sitten joulukuussa.

Hell to Pay

Ensimmäinen viikko uudessa työssä melkein takana.

M Room on erilaisin työpaikka missä olen ikänä ollut, sillä tässä on ihan ehdottomasti paras perehdytys ja koulutus mitä missään. Panostavat työntekijöihinsä. Sain näin alkuun määräaikaisen duunisopparin vuoden loppuun. Selittivät sitä sillä, että on käytäntönä kaikille, kun on ollut ongelmia että koulutuksen jälkeen ilmoitetaankin että enpäs tuukkaan, ja firma jää pulaan. Mutta että jatkoa on, mikäli kaikki menee hyvin ja sitä sopii ja sopeutuu firmaan.

Tuolla on nimittäin ihan oma kulttuurinsa. Oma tapa leikata, palvella asiakkaita yms, ja se on omaksuttava. Koko asiakaskohtaaminen on tietyllä tapaa "käsikirjoitettu", millä kaavalla juttu menee. Ihan siksi, että palvelu on mahdollisimman hyvää ja saman tasoista kaikkialla. Tämä viikko onkin ollut koulutusta. Päätin etukäteen, että "unohdan" kaiken, mitä olen aiemmin oppinut, että tänne lähden puhtaalta pöydältä. Ihan hyvin on mennyt, hahmotan leikkuun ihan ok, pientä viilausta lähinnä siinä. Mutta se kokonaisuus on vähän vielä hakusessa, se että saan sen "käsikirjoituksen" menemään niinkuin kuuluu. Tuntuu että aina unohdan joko kutsua asiakasta nimellä, kätellä tai unohdan arvioida odotuksen minuuteina. Ehkä se siitä kun vaan tarpeeksi yrittää. Niin ja tuotesuosittelut ja jäsenkorttiesittelyt pitää saada matkaan myös. Koitan myöskin olla armollinen itselle, sillä takana on vasta kaksi asiakaspalvelupäivää, eikä kumpikaan niistä ole ollut aivan täysi päivä. Tänään on ensimmäinen asiakaspalvelupäivä, mikä on alusta loppuun ihan vain leikkaamista. Josko tänään saisi sen järjestyksen kulkemaan?

Mut sijoitettiin Nokialle. Oli kuulemma ihan toivottu juttu, että menisin sinne. Se vähän ihmetytti, sillä en tietääkseni tuntenut liikkeen vastaavaa. Kysyin syytä että mistä moinen toive, niin ilmeisesti siellä on ollut työntekijöiden kanssa vähän huono tuuri, ja ovat olleet vähän "teinejä". Eli puuttunut se vastuu ja kypsyys mitä töissäolo usein edellyttää. Mua toivottiin ihan ikäni vuoksi, olivat iloinneet kun töihin oli hakenut joku "aikuinen ja jolla on jotain järkeäkin päässä" :D.

Mulla voi olla työmatkaa, mutta olen iloinen, että mut on sijoitettu tiettyyn pisteeseen. Huomasin tän viikon aikana, että toi ravaaminen on vähän ärsyttävää. En voi jättää esim. työkenkiä töihin, koska huomenna ollaan eri paikassa. Kaikissa liikkeissä on eroja, miten pesukone toimii,  miten pyyhkeet viikataan... ja aina eri työkaverit. Tietty liike on helpompi.

Nyt on viikonloppu vapaa, viimeinen ainakin pariin viikkoon. Katsotaan kasa leffoja, rentoudutaan ja nautitaan toistemme seurasta. Pitäisi vähän opiskella työjuttujakin. Villiä menoa, eikö?

Sapuskoinnista ja terveydestä

Ajattelin tehdä nyt sapuskoinnista ja terveydestä ihan oman postauksensa ihan selvyydenkin vuoksi. Voi selventää juttuja joillekin ystävilleni, että miksi teen sellai ruokavalintoja mitä teen.

Miksi syön niin pirkaleen rajoitetusti? Saan aina aika-ajoin kuulla ruokavalinnoistani. "Syö kuule kunnon kotiruokaa, ei sillä ole kukaan ennenkään sairastunut" tai "älä ole noin nirso" tai "onks toi joku uus laihdutusjuttu?" tai "kokeile noita jutan dieettejä, ne sopii kaikille" tai "Eihän sun kanssa voi minnekään mennä kun oot tommonen" tai "Ei ennenvanhaan tommosta ollut, kyllä on taas näitä nykyajan hömpötyksiä" tai "Söithän sä ennenkin kaikkea..." tai "etkai sä usko noihin hömpämpömppä-hippiruokavaliohin?" ja jos kuulen jonkun noista vielä kerrankin, tirvaisen.

Ensinnäkin, millään syömisilläni ei ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa. Mulla on erinäisiä sairauksia, jotka vaatii tarkemman ruokavalion. Kilpirauhasen vajaatoiminta, ärtyneen suolen oireyhtymä sekä uusimpana diagnosoituna suoliston hiivasyndrooma. Kaksi viimeisintä vaatii varsin tarkan ruokavalion, jotta oireet pysyvät kurissa.

Kilpparista nyt olen puhunut ennenkin, tuttu juttu. Ärtyneen suolen oireyhtymä tarkoittanee, että tietyt ruuat- yleensä runsaskuituiset ja hieman hankalasti sulavat- saavat vatsani ja suolistoni ärtymään, mikä aiheuttanee kipua, ripulia ja ummetusta. Hiivasyndrooma merkitsee, että suolistossani on runsaasti hiivaa. Sellaista elimistön omaa, jota sokerinen, rasvainen, valkoista venhää ja alkoholia sisältävä ruokavalio buustaa. Hiivaa aiheuttanee myös antibiootit, e-pillerit, hormonaaliset muutokset yms. Oireina mm. voimattomuus, väsymys, päänsärkyä, ärtyneisyyttä, keskittymisvaikeuksia, makean ja leivän himo, alapään ongelmat kuten kirvelyä ja kutinaa, nuhaa, suun sammas, ihottumaa, tulehduksia poskionteloissa ja nielussa, ummetusta ja ripulia, turvotusta, kouristelua, yskää, suun kuivumista, ientulehdusta.... Vain näin muutama mainitakseni, jotka kaikki ovat jokapäiväisiä seuralaisiani. Toipuminen hiivasta on alussa, ja voi olla vuodenkin prosessi.

Ensinnäkin, vehnää en syö enää lainkaan. Kilppari vaatisi vain vehnän gluteenin välttelyä, hiivasyndrooma vaatii venhän poiston kokonaan. Sokeri. Kaikki kolme sairauttani vaatii sokerin eliminointia ruokavaliostani. Sokeri nostaa tulehdusarvoja ja on hiivan ruokaa. Hiiva, hiivasyndroomalainen ei voi syödä hiivatuotteita. Alkoholi, mallastuotteet, käymisteitse tuotetut tuotteet, kaikki pahasta hiivasyndroomassa. Makeiset, leivonnaiset, sienet, homejuustot, huonot rasvat... kaikki ovat kiellettyjen listalla. Ja tarviiko edes erikseen mainita, että einekset ja pikaruoka tietysti! Lisäksi ärtyneen suolen oireyhtymä vaatii rasvaisen ja raskaan ruuan, omenien, kaalin, tiettyjen pähkinöiden, erinäisten makeutus- ja lisäaineiden, sekä papujen välttelyä. Helppoa eikö? Joku sanoisi, että kaikki hyvä on kielletty. Mennäänkö ulos syömään? Käyhän se, salaatit ovat aina hyvä vaihtoehto!

Mitä sitten syön? Riisi ja riisituotteet ovat ystävä. Riisi sellaisenaan, riisinuudelit... siitä saa jauhojakin! Jos kaalit ja pavut pitää vähäisenä ja satunnaisena, muut kasvikset ja vihreät ovat sallittuja. Hedelmistä suurin osa on ok, viljoista vehnää lukuunottamatta kaikki muut. Lihat, kala, kana, munat.... Onhan siinä listaa. Se, etten syö pastaa, tavallista leipää, makeatuotteita tai alkoholia, ei nyt ole niin paha rasti. Aika normi ruokaa sitä voi yhä popsia, mahdollisimman luonnollista ja puhdasta ruokaa. Hiivalista on aika tuore juttu, ja siinä on yhä tottumista ja opettelemista. Mutta hiivan voi häätää about ainoastaan ruokavaliolla, joten ei ole pelleilemistä. Ei edes sitä kuuluisaa "ota nyt vain tän kerran" -kertaa. Onneksi olen ollut alkoholiton ennenkin, tästä tipattomasta tulee vain pisin kausi ever. Ja toi kohta sokeri. Kilpparikin sitä jo vaati vähennettäväksi, mutta olin vähän laiskanläntä sen suhteen, sokeri kun on niin maan hyvää. Mutta nyt ei auta, poistolistalle meni sekin. Ja parempi niin. Sillä se oirelista joka mulla on, en halua elää niiden kanssa yhtään sen kauempaa mitä on pakko. Iso läjä ärsyttäviä, mutta sangen pieniä vaivoja. Vaati vähän kynnystä lähteä selvittämään, että olenko luulosairas vai voisko olla jotain selitystä.

Ja jos yhä olet sitä mieltä, että pelleilen ruokavaliolla turhaan, olen luulosairas tai muuten vaan huomionhakuinen typerys kummallisine ruokavaliovaivoineni, pidä asia omana tietonasi. Olet hiton onnekas, jos sun ei tarvitse välttää terveyden vuoksi mitään ruoka-ainetta.

Where waters fall frozen

Niinhän se oli, ettei Ex-pomo ollut ilmeisesti ihan uskonut minua, kun sanoin että vaikka se mut vuorosta vapauttaa niin rahat tarvii maksaa silti kun kyseessä ei ole mun oma pyyntö. Oli uskonut vasta, kun kirjanpitäjänsä oli sanonut samaa, että mulle tulee maksaa mun rahat. Siksi sitten tajusi pyytää mut töihinkin maanantaiksi, ettei nyt ihan tappiolle jää.

On muuten ärsyttävää kun sua pidetään tyhmempänä mitä olet. Sanot jotain että asia on pihvi, sulle nyökytellään että joo, pihvi on, muttei uskota kuitenkaan. Mielessä aatellaan että ei toi tiedä mistä puhuu. Ja sitten vähän yllätytään että kappas, asia olikin pihvi. Ja mulle tuppaa usein käymään noin, että mua pidetään tyhmempänä mitä olen. Jos sanon jotain, niin uskotaan vasta kun joku toinen vahvistaa asian tai googlataan juttu. Perkeles, voin olla vähän erikoinen, mutta oon oikeasti aika fiksu ja tiedän monestakin asiasta aika paljon.

Eilettäin oli lekuri, ja arvot olivat ihan promillen verran huonontuneet edellisestä (eli melkeest samat...) ja olo kun on ollut ihan jees, niin lääkitys jatkuu samana. Kontrolli sitten 6 kk päästä. Yay! Käynnit harvenee. Jos helmikuussa ois kaikki yhä jees, niin ehkä saisin kontrollit vuoteen? Sillä selvennykseksi, että vaikka aluksi kärkyin lekuriaikoja, juoksin labroissa ja lekurilla selvittämässä vaivojani ihan neuroottisena, niin nyt kun on diagnoosi, en minä siitä lekurilla juoksusta nauti! Juoksin vain siksi, kun joku oli vialla. Olisi ihanaa jos saisi kokonaisen vuoden ilman verikokeita ja kontrolleja.

Sain viimein verolaputkin. Eli viimevuoden verotuspäätöksen. Muut sai sen jo keväällä, mutta mun yrityksen takia minä sain keväästä vasta jotkut infolaput ja tänään itse laskelmat ja tiedon palautuksista. Tiesin kyllä saavani rahaa takaisin, sillä veroprossani oli järkyttävän iso, ja maksoin yrityksestäni hullut ennakot, vaikka tein tappiota. Oletin saavani jotain kuutisensataa, mutta hitto, kaks tonnia!!! En oo ikänä saanut tollasia palautuksia. Ja joka hiton sentti menee jemmaan meidän asuntosäästöä varten.

Mutta oli kyllä mahtava loma. Aloitettiin mökkeilyllä, ja mikään ei ole tehnyt meidän parisuhteelle niin hyvää, kuin se mökkireissu. Me kaksi yhdessä, ilman mitään tekniikkaa, kaksi päivää. Tämä koko loma vahvisti meidän parisuhdetta, tulevaisuus on valoisa. Suunnitelmissa on säästää kasa rahaa, että voi hakea asuntolainaa. Ostetaan asunto, ja saapa nähdä käydäänkö ennen sitä ah niin romanttisesti maistraatissa, että lainahommat sujuu mutkattomammin. Mutta tosta nyt ei olla mitään ees puhuttu sen kummemmin, muuta kuin puolivitsillä ajatustasolla. Kerrankin voin sanoa olevani todella onnellinen just näin. Sen ihmisen kanssa, jonka vierestä haluan herätä loppuelämäni.

Syksy saa mut niin energiseksi. Tänään loman päättäjäisiksi olen siivoillut, järjestänyt vaatekaappia, kaivanut tarvittavat paperit maanantaiksi... Jahka Puoliso tulee kotio, käydään vähän kaupoilla, sitten rentoutusta. Ehkä värjään tyvikasvuni. Saunotaan. Otetaan viikonlopusta ilo irti!

Kuoleman päivä

Niin se loma alkaa pikkuhiljaa vedellä viimeisiään. Mainitsin aiemmin Pomon vapauttaneen mut viimeisestä työpäivästä, mutta veti sitten sanansa takaisin. Kysellessäni työtodistusta yms tuli vastaukseksi, että on tehnyt ne jo, mutta lomaltapaluurahojen vuoksi mun olisi tultava maanantaina töihin. No ookoo, alunperin olin varautunutkin siihen, mutta mitä ihmettä? Minä vielä sanoin asiasta että jos se vapauttaa mut niin kyllä ne lomarahat mulle silti tulee, kun tästä asiasta ekan kerran puhuttiin, joten yllärinä ei tullut. Yht äkkiä hän jostain syystä haluaakin mut maanantaina töihin. Pistää miettimään, että koittaakohan se saada mua töihin sitten muinakin päivinä? Kun tässäkin asiassa muutti mielensä... No ei siinä, käyn tekemässä pitkin hampain tuon yhden työvuoron ja sitten jatkan lomailuani. Mutta voitte arvata miten ahkera olen, miten paljon mua huvittaa pingottaa. Tiedän ihan hyvin olevani firman kannattavin työntekijä, tein aika helvetin kovaa tulosta, parempaa mitä kukaan muu tuolla. Se, että lähden, käy sen kukkarolle. Mahtoikohan tajuta asian, kun perui puheensa ja pakottaa mut töihin.

Joo, tiedän. Samaa hommaahan se uudessakin työssä on, ei siinä mitään. Mutta ymmärrätte varmaan, että miksi sitä odottaa sitä uutta työtä enemmän, mitä vanhaa. Toi ilmapiiri tuolla... Aina jotain draamaa. Varmana hämmentää vähän soppaa tuo että tulen huomenna töihin. Ahistaa tuo asiakkaista kilpailu ja samaan syssyyn asiakkaiden välttely. Haukutaan asiakkaille työkavereita selän takana, koitetaan sillä saada niitä vakkareita itselle. Ne jotka ei niin tee, istuu sitten vessassa kännykkä kädessä ettei tarvi tehdä mitään, pitää liian pitkiä taukoja ja nuolee pomon takamusta ettei tuu sanomista. Sitten me tavalliset, ahkerat tyypit saa kantaa sen perustyön, non-stop -leikkuun etenemisen.  Me ollaan niitä, joiden tunnollisuuttaan on pakkokin painaa töitä muiden edestä. Jos joku meistä on poissa, se näkyy juuri siinä, että miten se leikkuujono liikkuu. Jos joku meistä pitää tauon, jono pahimmillaan stoppaa, kun yksi istuu vessassa asiakkaita paossa, toinen pitää ylipitkää taukoaan, kolmas tekee vain vakioasiakkaitaan....

Uuessa työssä ei voi toivoa kellekään. Jono on jono, joten kaverin haukkumisella ei voita mitään. Ketju, joten tiettyjen perseennuolenta ei taida auttaa. Ainoa jolla voi voittaa jotain, on olemalla hyvä ja ahekra työntekijä. Ymmärrättekö, miksi vaihdoin paikkaa? Miksi en millään haluaisi mennä huomenna, vaan odotan uuden duunin alkua?

Tämä viikonloppu ollaan oltu rauhassa kotona. Ei alkoholia tai mitään sellaista. Katsottu vain Pakoa ja pelattu Until Dawnia. Puolison loma loppuu niin ikään, päivystääkin vielä ensiviikon, joten tässä ollaan opeteltu aikatauluihin ja elämään taas normaalisti. Itseasiassa kai ihan hyvä että on toi yksi työpäivä. Pakottaa mut huomenna kasiksi jonnekin, joten mun on pakko herätä aikaisin. Auttaa kääntämään unirytmiä. Ensiviikolla olisi muutenkin kaikenlaista, tuleepahan joku rytmi ainakin.

Kilpirauhaslabroissa kävin tällä viikolla, joten ensiviikolla on siihen liittyvä lekuri. Katsotaan minne arvot ovat menneet, vai ovatko muuttuneet ollenkaan. Toivotaan että saan pitää lääkkeeni. Lekureista kun ei ikinä tiedä. Jotenkin tahtoo olla sellai suhtautuminen, että kun lääkityksellä saadaan arvot hyväksi, niin lääkkeen voikin unohtaa. Väliä siitä, että tyroksiini hoitaa oireita, ei sairautta, joten jos lääkityksen ottaa pois -> arvot ja olo huononee. Ei se tyroksiini siihen vajaatoimintaiseen kilpirauhaseen auta. Jotenkin aina jännittää mennä tuonne. Hrr.

Ensiviikolla olisi ohjelmassa myös vähän shoppailua. Uudessa työssäni on pukukoodi, mustaa, mustaa ja mustaa. Kenkiä myöten mustaa. Joku ehkä nauraa siellä, että onko toi muka mulle joku ongelma? mutta mun vaatekaapin sisältämä musta ei ole työkelpoista, joten niitä hiustyöhön sopivia vaatteita piti ihan ostaa. Asiakaspalveluun soveliaita, tarpeeksi mukavia, sellaista materiaa ettei hiukset tartu tai tule läpi... Housut löytyi yllättävän helposti (vihaan housu-ostoksia...), mutta vielä uupuu pari paitaa ja ne hiton kengät. Työkengät ovat ihan pakolliset löytää, sillä niitä mulla ei ole mustana. Paidat voi tarvittaessa vielä vähän odottaa... mutta luoja mä inhoan shoppailla tällai "pakosta". Että kun on pakko löytää jotain. Oon kirppistelijä, tykkään löytää randomilla, en hakemalla hakea. Normikaupat ahdistaa. Noh, ehkä vietän tiistaina tai keskiviikkona sellai "viimeisiä lomapäiviä" -setin, shoppailen, käyn syömässä sushia, juon rakastamani chailatten.... koitan ees nauttia aiheesta.

Hyvissä Höyryissä

Ai että. Turmarit <3

Ei pitänyt viihteillä tänä viikonloppuna, mutta viihteiltiin kuitenkin. Turmion Kätilöillä oli keikka Saarihelvetissä, ja sinnehän myö osallistuttiin.

Ei pitänyt, mutta oheisen biisin julkaisu (Ja rakas ystäväni Mr M pohjammaalta <3 <3 ) ruokki keikkahalujani, joten päädyttiin sitten Saarihelvettiin kuitenkin, pakoon blokkifestien kaameuksia.

Turmarien soittolista oli miltei mun soittolista, valitettavasti eivät soittaneet oheista tsipaletta, joka ilmestyi vasta pari päivää sitten.

Tutustuttiin pariin uuteen ystäväänkin, hienoja tyyppejä. Valitettavasti Puolison humalatilan takia jäi jatkot väliin.

Mutta oli niin maan kivaa, ensiviikolla keräilläänkin luitamme kohti arkea. Vaikka mullahan on lomaa vielä hienot pari viikkoa... eli sama jakso eessä mitä takana <3 ihan mahtia. Hyvissä höyryissä, viikon tai kaksi, tilatkaa taksi vaikka Tuonelaan....

Where waters fall frozen

Ensimmäisestä lomaviikosta toivuttu, toinenkin edennyt jo puoliväliin. Käytiin viikonloppuna vähän viihteilemässä, ja ilta sisälsi sekä paljon hauskuutta että karvaita pettymyksiä. Kirjoitin aiheesta rant-postauksenkin, mutta päädyin poistamaan sen. Lyhykäisyydessään eräät ennen niin hyvät ystävämme olivat toooosi outoja. Huonolla tavalla. Välttelevän vaisuja, paikoitellen vähän tylyjäkin.. Selkeästi joku oli vialla. Lähdettiin seurasta aika nopeasti, ei sitten jos ei kiinnosta.

Nyt olen lähinnä koittanut koota itseäni. Valvon myöhään ja nukun pitkään, ookoo kuulostaa lomalta? Nojoo, mutta koitan kääntää rytmiä taas takaisin normaaliksi. Ja kevennellä ruokavaliota, on nimittäin vähän lomaisa ruokavaliokin. Ja mulla vähemmän keveä olo ja ulkomuoto. Aika tehdä jotain.

Ei nimittäin se uuden työn aloitus ole kovin vireä jos unirytmi on vituillaan ja ruokavalio päin helvettiä. Niin, irtisanoin itseni maanantaina. Tapahtuma oli ex-pomolle yllätys, mutta selkeästi mieluisa. Homma meni paremmin mitä osasin edes kuvitella. Vapautti mut yhdestä työpäivästä ja saan silti lomaltapaluurahat yms. Yay, mulla onkin neljän viikon loma.

Tänään tulee pari kaveria hiustenleikkuuseen, sitä ennen tulis kai vähän järjestää kämppää. Meinataan Puolison kanssa käydä lähiaikoina Näsilinnassa, mahdollisesti huomenna. Ehkäpä pikniköidäänkin tässä joku päivä.

Let it go

Noniin, loma <3

Viikonloppu oli mitä ihanin. Mökki, jonka Puoliso bongasi tori.fi -sivustolta, oli juuri mitä luvattiin. Ihan loistopaikka. Tilava, upea ja rauhaisassa paikkaa. Perjantaina vain grillattiin ja saunottiin, piti se talviturkkikin heittää. Lauantaina mietittiin, että mennäänkö Virroille satamaan, Tuuriin Keskisen kyläkauppaan vai Ähtäriin eläimiä katsomaan. No ylläri, että eläimet voitti ihan 1000-0.

Kokonaisuudesaan viikonloppu meni luonnon helmassa nauttiessa toistemme seurasta, grillaillessa, oleillessa ja saunoessa. Ihan mahtavaa.

Maanantaina aamusta hyppäsin junaan ja kohti Raisiota. Kierrettiin äidin kanssa läjä kirppiksiä ja poimittiin äidille marjoja varastoon mehua varten. Tiistaina käytiin Brinkhallin kartanolla ja kokkailtiin hyvää. Kotio palauduin tänään, kun oli se näytetyö erääseen parturiin. Ja mä sain sen työn!

Tosin, toimipisteenä on Nokia. Työmatka from hell, olen himassa puoli kasi. Mutta kaikkeen tottuu. Katsotaan nyt pitäneekö ostaa se auto.. Mutta olen innossani! Vaatii vähän tottumista, Puolison pitää kokata enemmän, arki pitänee järjestää uusiksi, mutta ainakin pääsin haluamaani firmaan!

L.O.M.A

Oijoi, yksi päivä. Yksi.

Kolme viikkoa taivasta. Siis vapaata.

Omiin suunnitelmiini tuli pieni muutos, alunperin piti nimittäin olla tämä viikonloppu yksikseni kotona kun Puoliso olisi mökkeilemässä Äijäporukalla. Homma kuitenkin uusiksi, kun eräälle kavereistaan sattui äkillistä surua kohdalle, ja Puoliso jäi punnitsemaan vaihtoehtoja, että peruakko vaiko eikö. Ei se perunut, vaan kysyi minut mukaan. Joten me mennään nyt sitten mökkeilemään.

Maanantaina säntään porukoilleni, pitää ilahduttaa perhettäni läsnäolollani. Käydään varmastikin kirppikset läpi, sekä sitten Brinkhallin kartanolla. Olen vähän heikkona historiaan. Piti olla vähän pidempään, mutta keskiviikkona olisi yhteen työhaastatteluun liittyvä näyteleikkaus.

Niin, työhaastis. Oli eilettäin yksi. Ja ne haastattelijat hoki koko ajan, että miten heillä on niiiin paljon haastateltavia, miten niiiin paljon hakemuksia. Tuli vähän sellai olo, että pitäisikö tyypit päästää tuskistaan ja kääntyä kannoillaan heti. En uskonut mahdollisuuksiini, juuri ton valtavan hakumäärän takia, aattelin hukkuvani aika hyvin massaan. Sanoivat, että haastattelevat tämän viikon, ja purkavat ensiviikolla. Soittivatkin jo tänään mua sitten koetyöhön, raahaan Puolison mallikseni keskiviikkona. Toivotaan parasta.

Haastis onkin viimeinen lomasuunnitelmani, sen jälkeen nautin tasan siitä ihanasta suunnittelemattomuudesta. Mutta ensin huominen. Se yksi päivä enää.

A welcome burden

Viikko. Yksi hiton viikko enää. Nojoo, ja huominen lauantaivuoro, mutta koska olen tänään vapaalla, yhden lauantain nyt kestää vaikka päällään seisten.

Arkeeni ei sinänsä kuulu mitään ihmeellistä. Olin viimeviikonlopunkin töissä, ei tehty yhtikäs mitään. Nukuin 11 h ja katsoin netflixistä Miss Fishers murder mysteries -sarjaa. Ihan loisto, suosittelen. En ole tavannut ketään, käynyt missään tai tehnyt mitään. Interesting, eh?

Mitä nyt töissä pärähti taas alkuviikosta. Maanantain iltavuoro oli ihan tavallinen. Ei niin mitään ihmeellistä - minun mielestäni. Työkaveri unohti kuitenkin puhelimensa, ja huomasi asian vasta, kun olin lähtenyt, eikä hänellä ollut numeroani. Hän siis soitti pomon avaamaan oven, ja pahaa tarkoittamatta selitteli, että kun olen aina niin tarkka työajoista, hän piti vähän kiirettä, vähän hoppuili viimeisen asiakkaankin kanssa. Yay. Kiitos tästä.

Minähän odotin työkaveria ihan rauhassa, ei mun ollut kiire. En pyörinyt lähellä, sanonut mitään, tehnyt mitään, ihan just siksi, etten painosta toista. Että saa tehdä työnsä rauhassa.  Mutta mimmi otti itse paineita, ettei halua minua viivästyttää. Ja sanoessaan sen pomolle, siitä se sota syntyi.

Sain kuulla tiistaina kunniani töissä, että miten mun on aina kiire jne. Että olisi avain pitänyt jättää kollegalle (joka ei ole ikänä siis ovia tuolla sulkenut... jos oisin avaimen jättänyt, siitä se sota vasta olisikin tullut!), että toinen ei saanut ees asiakasta tehdä loppuun rauhassa kun mun on niin kiire. Kollega yritti puolustaa, että en tehnyt mitään väärää, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Multa katkesi pinna, ja pistin vastaan, että hitto vie en tehnyt mitään väärää. Ei ole minun vika, jos toinen unohtaa puhelimensa. En painostanut mitenkään töiden teossa, sillä mun ei ollut kiire. Koitin välttää siivoamistakin, ettei toinen panikoi ja kiirehdi suotta. Suuhtahdin, että niin tai näin, aina teen väärin. Joko mulle raivotaan kun lähden niin täsmällisesti, nyt raivottiin, että mun ois pitänyt jättää avain sulkemista varten kokemattomalle työntekijälle. Että toinen olisi saanut "tehdä työnsä rauhassa ja painostamatta". Että olisi pitänyt lähteä sittenkin ajoissa. Vittu päättäisivät. Paskaa niskaan jos olet aikataulun mukainen, paskaa niskaan jos joustat ja olet ylitse. Pomo loukkaantui muhun pahemmin kun pistin vastaan, ja tiuski että ei mulle voi mistään sanoa kun joko kyynelehdin tai aina otan itseeni. Ei olla vieläkään puheväleissä.

Muista työkavereista 90 % oli mun tukena, lohduttelivat ja rauhoittelivat kun olin lähellä lyödä nyrkkiä seinään. Osa sanoi ymmärtävänsä mua täysin, kun ilmoitin, että ellei olis loma nurkan takana niin olisin irtisanoutunut kiukuspäissäni saman tien. Ja joo, mulle saa sanoa jos olen tehnyt jotain pieleen. Pitääkin sanoa, ei sitä muuten virheistään opi. Mutta vittu, mullehan ei tyhjästä nalkuteta. En kuuntele koululta lähdön jälkeen enää yhtään paskaa turhasta! Tajuan kyllä, että mulle on varmasti houkuttelevaa nalkuttaa ja purkaa tunteita, kun tunnollisena työnkekijänä ja pikku perfektionistina yleensä nyökyttelen katuvana päätäni.

Seurauksena tosta pikku episodista, laitoin parit työhakemukset heti tiistaina. Kummastakin tuli työhaastattelukutsu. Yksi sovittuna, toisen kohdalla vielä päivä auki kun kommunikointi tapahtuu sähköpostitse. Olen optimistinen. Lähden niin vittuun tuolta jos saan ton paikan. Onneksi haastis on lomalla, värväsin Puolison mulle malliksi.

Joka tapauksessa nimittäin nykyisessä tapahtuu muutoksia kun tuun lomilta. Siellä on liikaa työntekijöitä paikkoihin nähden. Johan meitä yritettiin irtisanoa alkukesästä, nyt elokuun jälkeen se on laillista. Ja on ihan yleisessä tiedossa, että jotain tapahtuu, joko sama toistuu kuin viimeksi, tai sitten tulee jotain osa-aikaistamisia tms. Jotain. Sillä tuleehan se äitiyslomalainenkin takaisin.

Pomo on ihan tolkuton. Aina luomassa jotain draamaa ihan itse, nytkin kaikki oli ihan  hyvin, mutta pomo itse teki tyhjästä draaman. Sen on aina pakko vihata jotain, aina joku on sen nurjalla puolella, ei voi olla kaikki vain hyvin. Vitun marttyyri, "minä vanha eläkeläisrouva joudun teidän takianne.... " jne.  Suosii sitä saatanan lusmua, koska se mimmi osaa nuolla persettä oikein, ja on ollut tuolla iäisyyden töissä. Väliä siitä että on firman laiskin, välttelee vessassa nais- ja lapsiasiakkaita, istuu tauoilla liian kauan ja tulee aina myöhässä. Vittu ainoa pomo, kuka arvostaa laiskoja, myöhästeleviä työntekijöitä, jotka vain osaa puhua oikein. Sen silmätikkuna on aina joku meistä täsmällisistä ja ahkerista. Joku eka pomo ikinä joka arvostelee mun taipumusta olla ajoissa ja mun tunnollisuuttani. "Sinä kun olet niin tunnollinen, että ei ole hyväksi..." Mulle riitti. Mä niin lähden.

Dehumanized

Viikonloppu edennyt sunnuntaihin, ja seuraavan kerran kun mulla on vapaa viikonloppu, alkaa loma! Niin lähellä!

Käytiin perjantaina syömässä Ohranjyvässä. Paikan ruokaa on kehuttu, ja ollaan haluttu testata se jo jonkin aikaa. Mietittiin 2H+K, mutta tykättiin Ohranjyvän listasta enemmän. Ja joo, ruoka oli varsin hyvää. Mutta. Palvelu oli ihan saatanan hidasta! Odotettiin pelkästään alkuruokia 50 min. Siinä välissä ei kertaakaan kysytty että halutaanko lisää juotavaa tai mitään, istuttiin vain ja odotettiin. Juotiin neljästään neljä litraa vettä siinä odotellessamme. Alkuruuat lähes hotkittiin kun oli jo ihan tautinen nälkä, mutta pääruokia sai odottaa ihan yhtä kauan! Ja selvennykseksi, Ohranjyvässä ruokapuoli on jotain 6 pöytää, eli ei nyt mitenkään massiivisen iso paikka. Ja mitä seurattiin, kaikilla muillakin kesti just ihan yhtä kauan. Hyvä ruoka, mutta en menisi uusiksi.

Ohranjyvästä jatkettiin Jack the roosteriin terassille. Ilta oli varsin lämmin, joten oli mukava vain olla ja nauttia seurasta ja juomista. Puoliso kuitenkin humaltui aika tehokkaasti, joten poistuttiin taksin kautta himaan kahden maissa. Miehet meni unille, joten minä ja Käly jäätiin turisemaan henkeviä keskenämme.

Lauantaina herättiin krapulattomana, koottiin porukalla meille brunssi, aamusaunottiin ja välistä vähän käytiin päiväunillakin. Ajatuksena oli mennä piknikille, mutta jäätiin kuitenkin kotio, sää muuttui vähän huonoksi. Puolisoa vaivasi helvetin sitkeä hikka, ja ette usko miten monta eri tapaa on hikanpoistoon.

Juo vettä. Juo vettä lasin ulkolaidalta pää kallistettuna eteenpäin. Syö lusikallinen sokeria. Rentoudu 3 min ajaksi täysin. Ime jotain. Hengitä paperipussiin. Työnnä sormi takapuoleen. Saa orgasmi. About kaikkia muita kokeiltiin, paitsi noita kahta viimeistä. Hikkaa ei saatu pois, mutta hauskaa meillä oli!

Meiltä lähdettiin sitten kaupunkiin, käytiin ensin Sohossa syömässä. Istuttiin sohossa jonkin aikaa, siirryttiin sitten Tiikerihaihin. Tiikeriin tulikin pari muuta kaveria lisää sekä kummipojan vanhemmat. Ja kummipojan äidiltä tuli se toimivin hikanpoistokonsti: Ime jääpalaa. Hyvin onnellinen Puoliso, kun neljä tuntia vaivannut hikka lähtikin noin simppelillä konstilla viimein. Tiikeristä mentiin vielä Dogsiin parille, ennen taksitolppaa ja kotia.

Tänäänkään ei tullut krapulapeikko käymään, vaan saa rauhassa viettää leppoisaa sunnuntaita, ennen Oulun vieraiden lähtöä. Tämä olikin viimeinen bileviikonloppu hetkeen. Tai ainakaan ei ole mitään suunniteltua enää edessä. Alunperin meinasin olla nytkin selvinpäin ja terveellinen, mutta Oulun tyyppejä näkee niin harvoin. Päästään kovin harvoin yhdessä ulos pitämään hauskaa, joten tuumin että antaa mennä. Ehdin olla terveellinen salikissa myöhemminkin. Ensiviikolla puoliso päivystää ja itsekin olen seuraavat kaksi lauantaita töissä. Katsotaan irroittelenko loman kunniaksi sitten salilla vai baarissa.

Overkill

Viikonloppu sujahti ohi aika nopeasti, mutta olinhan lauantaina töissä. Lumouksen jälkeinen masennuskin on jo takana.

Piti viettää rattoisa kotiviikonloppu, koska Lumoukseen paloi rahaa ihan liikaa. Mutta ystävämme Make kyselikin suunnitelmiamme, ja kutsuttiin tyyppi meille. Saunottiin, kuunneltiin kaikenlaista musaa ja puhuttiin paskaa. Meiltä otettiin taksi ja Amadeukseen, ja loppuillasta sitten Semaforiin. Joo, luitte oikein. Ja Sema oli ihan tyhjä! Hitto siellä ollu ketään! Menee varmana nurin ihan just...

Vältin kankkusen, ja sunnuntai meni ihan mukavasti. Tänään käänsinkin uuden lehden, ja ostin salikortin. En ole hetkeen käynyt, mun suosikkisali sijaitsee kuitenkin ärsyttävästi keljun matkan päässä. Mun uusi salini taas tossa 5 min kävelyn päässä, pari minuuttia fillarilla. Auki se ei ole niin hyvin mitä entinen, mutta enpä mä ikinä salilla käynytkään aamu viideltä tai ilta yhdeltätoista.

Sain motivaatiopuuskan liikkumiseen, kun luin erään kilpparistin blogitekstin. Mimmi kisaa fitnesskisoissa, ja hitto miten sinnikäs. Joutuu tekemään tuplatyön muihin verrattuna kilojen kanssa, mutta ei luovuta. Ihan samanlaisia oireita sillä on kuin mulla, mutta hän painaa väsymyksestä huolimatta, kun tietää, ettei se nukkumalla parane. Että aina voi voivotella kilpparia että kun on niin sairas, tai sitten toimia siitä huolimatta. Mä valitsin jälkimmäisen. Joo, en ole ihan terve, mutta en anna sen häiritä. Liikkuminen on ihanaa, ja kaipasin salia ihan älyttömästi. Myönnetään kuitenkin, että nyt väsyttää ihan tolkuttomasti. Kävin tosiaan aamusta salilla, menin pyörällä 7.5 km kympiksi töihin. Töissä oli kiirus, ja kuudelta samat 7.5 km takaisin. Suoraa tiskaamaan ja ruoanlaittoon, ja nyt syötyä kun voi viimein hengähtää, voisin kaatua sänkyyn. Mutta tää uupumus on aika ihanaa.

Mutta ehkä tauko on tehnyt hyvää. Nyt treenaan taas siitä treenaamisen ilosta. En laske makroja tai punnitse kanafileetä, ei sen niin väliä. Treenaan, koska pidän siitä, se on mun harrastus. Mun aineenvaihdunnalla tuun tuskin ikänä olemaan niin tikissä mitä 1.5 vuotta sitten olin, mutta entä sitten. Mun kroppa on varsin hyvä just näin. Onnellisimmillani olen kuitenkin ollut kun elintavat ovat olleet terveelliset, kun ruoka ja liikunta on hyvässä tasapainossa, eikä netflix, alkoholi tai biletys ole hallinnut vapaa-aikojani. Siihen haluan takaisin.

Viikonloppuna Puolison Veli & Käly tulevat käymään. Mennään perjantaina ravintolaan, luultavasti 2H+K. Lauantaina mietittiin että pyynikillä vois käydä, ehdotin myös Näsilinnaa ja Arboretumia, tyypit kun kyseli Tampereen nähtävyyksiä. Ihanaa tehdä jotain muuta kuin kiskoa viinaa. Itsehän ajattelin vedellä pelkästään kivennäisvettä, haluan sunnuntaina salille!

Make Me Believe

Asiaa ja ajatuksia läskistä.

Mulla on työkaverina eräs kisoihinkin osallistunut salikonkari. Tyyppi on ihan mukava, mutta voi luoja mikä asenne sillä on. Haukkuu aika kärkevästi kaikkia pyöreämpiä että "Miksei toi tee itelleen mitään???" tai vastaavasti ruumiinrakenteeltaan hoikempia "Eihän tolla oo ees persettä, kannattaiskohan kyykätä vähän!?!" Ilman, että kukaan hänen mielipidettään kysyy. Salilta bongatessaan aloittelijan, joka teki liikettä väärin, tyyppi oli ilkkunut että "Mihinköhän ton liikkeen ois muka tarkoitus ottaa?" Aloittelijan vastatessa, oli sitten jatkanut että teet sen väärin, kannattaisko opetella eka ja tulla salille vasta sitten. Ai että pistää vihaksi. Välistä on saanut purra hammasta ihan todenteolla, ettei työrauha kärsi. Helvetti, kaikkienko pitää mahtua samaan muottiin? Ja hemmetti, jos joku tekee liikkeen väärin, niin voisko vaikka neuvoa eikä ilkkua! Just noiden tyyyppien takia ihmiset ei uskalla käydä salilla!

Ja minä kun en ole idiootti, tiedän ihan täsmälleen mitä mieltä hän on mun kiloistani. Sanoi asiakkaalle taannoin että "Noi kilpirauhasjutut on kyllä sen päivänen tekosyy ettei tosi, kyllä sitä jokainen laihtuu jos vain nostaa perseensä sieltä sohvalta". AAAARGH! Olen kasvattanut rautaisen itsehillinnän, oltais oltu tuon kanssa jo useamman kerran aika sodassa. Joo, niinhän se teoriassa menee. Tekosyyt sikseen ja perse ylös penkistä. Liiku ja syö vähemmän mitä kulutat, niin kaikki laihtuu. No guess what, minä kokeilin 3 viikkoa 1300 kcal ruokavaliolla, laihduin ihan kokonaiset puoli kiloa. Yay! Oliko sen arvoista? No ei helvetissä!

Ensinnäkin. Vittuako mun kilot muille kuuluu? Mikä siinä läskissä nyt edes niin ärsyttää? Sekö, että pullukka istuu terassilla auringossa tyytyväisenä ja syö burgerin vailla huolen häivää, kun toinen "uhraa" kulinaristiset nautinnot terveyden ja fitneksen nimessä ja jumppaa viikosta toiseen? Onko se kateutta? Miksi toi voi syödä suklaata ja mä en? Toki ymmärän visuaalisen puolen katukuvassa, jos ne makkarat on tungettu liian pieniin vaatteisiin, esimerkkinä Johanna Tukiainen. Makkara kuoressa -efekti, mutta sehän on nyt ihan sama vartalomallista riippumatta, ei ole kovin kaunista minkään kokoisella jos vaatteet ei istu. Terveys? onko jokunen ylikilo muutoin hyväkuntoisella tyypillä niin vaarallista? Ennen kuin tuomitaan, ilkutaan ja paheksutaan, oisko hyvä muistaa että ihmisillä on eri taustat, ikinä ei voi tietää kenenkään todellista tilaa, onko sairautta, lääkkeitä tai muuta. Tai pahempaa, mikä historia sillä pullukalla on, eräs tuttu kertoi ystävästään, jolle oltiin ilkeilty sen kiloista. Ja se on sairastanut nuorena anoreksiaa. Hienoa, kannattaa kommentoida jonkun läskejä paremmin tietämättä taustoista, voit laukaista jonkun syömishäiriön uudelleen! 

Samaan aikaan luukutetaan tasa-arvoa, miten erilaisuus on ok, ollaan Lennejä ja sateenkaarilippuja. On ok kun kaikki on erilaisia, yaaay! mutta älä saatana kehtaa olla liian lihava, liian fitness, liian laiha, liian tyytyväinen itseesi. Muista kokeilla paleot, karppaamiset ja kaalisopat, muista haluta fitnesskissakroppaa ja haluta olla hoikka. Muista palvoa painoindeksiä terveyden mittarina, ylikilot tappaa ja kaikki ruokanautinnot ovat saatanasta. Ihan jäätävää tekopyhyyttä luukuttaa tasa-arvoa ja erilaisuuden rikkautta ja sitten perään tuomita vartalot, jotka ei mahdu just sun kauneuskäsitteeseen? ja se dissaus verhotaan terveyden kauniiseen viittaan, väitetään että ollaan vaan huolissaan toisen terveydestä silmät kirkkaina. Ai oletko lääkäri? No sitten, tunnet varmasti tyypin kaikki taustat, kun voit arvostella terveyttä. Ja miksi kenenkään pitäisi muuttaa itseään jonkun muun vuoksi? Mä en tee mitään itselleni kenenkään muun vuoksi, kuin itseni! Voi kysyä Puolisolta, että monestiko olen hänen mielipidettään kysellyt esim. hiusmallia valitessa!

Olen ollut sekä tosi laiha, että nyt vähän lihava. Ja jos jotain olen oppinut, onni ei ole painoindeksistä tai vaatekoosta kiinni. Eikä terveys. Ollessani parhaimmassa kondiksessa ikinä, siitä seurasi pahin olo ikinä kun vajaatoiminta iski. Josta toivutaan vieläkin. Ja on muuten jännä miten ihmisiä toisen koko oikeasti vaivaa! Ollessani laiha, oltiin muka niin huolissaan kun söin terveellisesti, ettei nyt ihan anoreksiaa ole! ja kai muistan elämästä nauttia! Ruokavaliossani ei ole oikeastaan kamalasti mikään muuttunut, syön yhä hyvin samanlaista evästä mitä silloin, mutta jännästi kun olen lihava, kukaan ei ole huolissani ruokavalioni terveellisyydestä! Vähän katsotaan kulmien alta että jopas olen päästänyt itteni läskiksi, jotkut vähän katelisena kun mua ei enää kilot vaivaa. Niin ja BMI ei ole maailman luotettavin mittari. Lihasmassaahan se ei huomioi. Olen joo vähän pyöreä, mutta ette uskoisi mitä mun vaakalukema näyttää, tai mikä mun bmi on. Kerroin äidilleni: "Sun vaaka on rikki, et sä paina niin paljoa".

Jos on hoikka, ollaan kadeja että vittu kun toi on tossa kunnossa. Hoikka ja sillä on hyvä itsekuri. Jos on läski, ollaan kadeja että vittu kun toi ei laihduta, miksi se saa nauttia herkuista ja mä tässä kärsin? Hitto tässä koko jutussa on jotain niin pahasti pielessä ettei tosi!

Niin ja korostetaas näin loppuun, että ääripäät ovat eri asia, joo jos on 300 kiloa painava ja 170 cm pitkä niin ei varmaan oo joo kauhean terveellistä. Tai jos se sama tyyppi painaisi 35 kg. Eipäs haljota oljenkorsia siellä.

Krieg im Paradies

Lumouksesta selvitty ja nyt on iskenyt Lumouksen jälkeinen masennus. Joo, oli kovin kivaa. Se, että kiva on ohi, se ei ole enää niin mukavaa.

Perjantai oli työpäivä, joten en päässyt torstain aloittajaisiin. Ei se mitään, sillä kaverit tuli kaikki vasta pe-la -akselille. Perjantaina säntäsin töistä kotio vastaanottamaan Ystävää Imatralta, joka yöpyi meillä lumouksen ajan, ja lähti eilen. Valmistauduttiin yhdessä, ja aikataulujen vähän venyessä suunnattiin suoraa Klubille, eikä ehditty Dogsin etkoille.

Klubilla oli jo ystäviä hyvissä ajoin, päädyin viettämään iltaa aika tehokkaasti erään Lapualaisen ystävän seurueessa. Tutustuin mieheen pari lumousta takaperin, ja ystävyys on säilynyt ja vahvistunut tässä pikkuhiljaa. Meillä on aika paljon yhteistä, parisuhteitamme myöten, tuli purettua sydäntä ja löydettyä ystävästä vertaistukea ja ymmärrystä. Niin ja juotua ihan riittävästi. Sain kuulla koko lauantain siitä, että miten olin niiiiin kännissä. Kiitos muistutuksesta, itsehän tätä faktaa en olisikaan tajunnut. Tosi ystävät eivät muistuttele asiasta joka käänteessä, ainoat jotka eivät aiheesta huomauttaneet oli about juuri yövieraani ja Lapualainen ystäväni, muut muistuttelivat aiheesta joko suoraan minulle, tai sitten joku toinen kertoi "Niin se sanoi, että olit loppuillasta ihan kunnolla ottaneen näköinen.." Nojee, ette sitten kuvaa vittu ottaneet todisteeksi? Ihan pilkkuun asti ei kuitenkaan oltu, Ystävä saatteli minut ja yövieraani taksitolpalle, josta kotio unille.

Jollain ihmeen kaupalla selvisin kännistäni lähinnä janolla ja päänsäryllä, ja päästiin pyörähtämään Dark Market -tapahtumassa Vapriikilla. Mukaan tarttui paita, kaulakoru ja sormus, mutta suurin osa roippeista oli ihan jäätävän hintasia, joten en sitten shoppaillut sieluni kyllyydestä. Marketilta lähdettiin laukontorille, sillä luvassa oli piknikki Viikinsaaressa. Ilma oli mitä mainioin, ja viikinsaaren pikniköinti karkoitti viimeisenkin kankkusen. Viikinsaarelta kotio, iltaa valmistautumaan.

Koska perjantaina kiskoin niin hyvät suojakännit, en tullut humalaan sitten millään enää lauantaina. Ei auttanut jallut eikä minttushotit, mutta sinänsä hyvä. Pysyi tolkku ja järki, enkä nolannut itseäni ihan niin totaalisesti. Päädyin jälleen Lapuan ystävän seuraan, katseltiin Das Ich:n keikka - oli muuten loistava - ja jatkettiin jutustelua siitä mihin jäätiin perjantaina. Aika meni ihan siivillä, pilkun tullessa kumpikin katsoi kelloa että mitä helvettiä se pilkku näin aikaisin tulee! Että ei kello millään voi olla niin paljoa. Mutta olihan se, jatkoehdotustakin tuli, mutta olin luovuttanut kotiavaimeni yöviraalleni, joten taksijonoon ja kotiin. Koska yövieraanikin oli lähtenyt aiemmin, en olisi millään voinut päätyä kotio aamutunteina. Hengasin pääsääntöisesti Yövieraani ja Lapualaisen herraystäväni kanssa. Yövieras ei edes ole mulle kovin läheinen kaveri, ja jotenkin jäätiin vähän etäisiksi, mutta jälkimmäisestä tyypistä tuli juuri sellainen - hyvä ja läheinen ystävä. Ja jos viikonlopusta jotain kaipaan, on hänen seuraansa.

Niin, Puolisohan ei tänä vuonna osallistunut. Kuten tavallista, sillä oli päivystys. Joka hiton vuosi se päivystää Lumouksen. Viimevuonna sai vahdettua, mutta nyt se on juuri hiljattain vaihtanut päivystyksiä erään toisen menon vuoksi, ei voinut millään kysyä asiaa taas. Tavallaan harmi ja tavallaan hyvä. Teki minulle ihan hyvää bilettää itsekseni, vähän etäisyyttä kaikkeen. En oikein itsekään tiedä, että olenko Avovaimo, asunko rakastettuni kanssa ja olen vakaassa parisuhteessa, vai olenko kämppis, asunko parhaan ystäväni kanssa samassa taloudessa, suhteessa, jonka intohimoprosentti vastaa juurikin about ystäviä ja kämppiksiä. Pitäisi kai ottaa joskus asia puheeksi Puolison kanssa, eikä paeta asiaa yöelämään tai elokuvien ja sarjojen fiktiomaailmaan.

Nose Candy

Juhannuksesta toivuttu, ja seuraavaa lomaa odotellessa...

Juhannus meni ihan mukavasti. Lähdettiin torstaina ajelemaan Vaalaan, oltiin perillä joskus puoliltaöin. Ainoa pahempi ruuhka oli ihan odotetusti ysitiellä Oriveden kohdalla.

Perjantaina tehtiin rosvopaistia, kokkailtiin, saunottiin ja ryypättiin pitkälle aamuun, hieno ilta. Lauantaina mulla oli krapulakooma, mutta pelailin minäkin vähän sulkkista ja osallistuin grillihommiin. Sunnuntaina nyt lähinnä ajeltiin takaisin. Eli sangen perusjuhannus. Perinteistä "tahdon Ouluun!" fiilistä vaan ei tullut. Ja tiedän itsekin että miksi.

Osa Ouluun haluamistani on se perheen tunne. Se, kun tuntee kuuluvansa jonnekin. Puolison Veljen vaimoke on Anopin kanssa kovin läheinen, tekevät juttuja yhdessä jne. Eikä ihme, käyväthän he Anopin luona harva se viikonloppu. Olisi hienoa olla yhtä läheinen heidän kanssaan. Tajusin vain tuossa jouluna, että ei se läheisyys muuttamalla tule. Se voi auttaa asiaa,  mutta olen persoonana jo hyvin erilainen.

Nyt odottelen Lumousta, olisi ensiviikolla. Lumous on vain kerran vuodessa, sillon en laihduta, vaan pidän hauskaa täysin rinnoin! Ja kerrankin pääsen osallistumaan ihan pe-su akselilla. Wohoo!

Tears of a Star

Viikko jälleen loppupuolella, juhannuskin ihan ovella.

Viime viikonloppuna tulikin pidettyä vähän hauskaa. Etkoiltiin Puolison kanssa perjantaina ihan kotosalla, josta suunnattiin Kivenheittoon kavereita tapaamaan. Kivenheitosta matka jatkui Montun kautta Glorian alakertaan, ja siitä kotiin. Ilta oli kiva, tuli nähtyä kasa kavereita ja tutustuttua muutamaan uuteenkin. Lauantaina koomattiin kotona, mutta krapulatta.

Seuraava hauska onkin sitten juhannuksena, sillä tämän viikon ollaan kumpikin töissä. Ikävä pohjoiseen, saa katsoa millainen Oulukaipuu taas iskee. Maanantaina on sitten järkky vitutus, aamuvuoro töissä ja kiva juhannus takana, ei sitä oikein voi ajatella että jee!

Tänään pitäisi päähäni ilmestyä teippipidennykset. Katsotaan mitä tulee, en ole todellakaan mikään pidennysekspertti, joten en ole ihan vakuuttunut, että onko mulla kaikki materiaalit ok, hiusta tarpeeksi jne. Noh, se selviää. Se on kuitenkin vain hiusta, voi varmasti fiksailla ja säätää jälkikäteenkin. Joo, olen kampaaja. Ja ei, kaikki kampaajat eivät ole eksperttejä kaikissa hiusasioissa. Mulla on kaksi heikkoutta: kampaukset ja pidennykset, joista jälkimmäisiä en tee sitten lainkaan.

Yksityisen kampaamokoulun heikkous on juuri nuo vähän harvinaisemmat jutut, kuten kampaukset ja pidennykset. Kampauksiin pitää melkeen olla luontainen kyky ja "visio" kun niitä tekee. Voi joo harjoitella ja olla hiton hyvä, mutta tarvitaan siinä sitä näkemystäkin, luomiskykyä. Koululla ei edes harjoiteltu juurikaan, kampausasiakkaat meni niille tytöille, jotka olivat luontaisesti siinä hyviä. Pidennykset oli kokonaan sivuseikka kouluaikana, vähän koitettiin johonkin tekopäähän, mutta en ole eläessäni tehnyt yhtäkään pidennystä kenenkään hiuksiin.

On muuten harvinaisen ärsyttävää. Kun ajatellaan, että kampaajana olen tietysti hyvä ihan kaikessa hiuksiin liittyvässä, ja että jos joku vähän valittaa hiustenlähtöä tai hilsettä, osaan nimetä juuri The Syyn kyseiseen vaivaan. Tai tämä klassikko: "Leikkaa sellainen malli joka mulle sopii" ... Ja sitten ei vaivauduta yhtään erittelemään, että lyhyttä, puolipitkää vai millaista, yhteen päähän kun sopii kymmenittäin eri malleja. "No sellanen ku sopii, sähän se ammattilainen olet!" Niinpäniin.

Pidennysoperaation lisäksi tänään ei ole ohjelmassa about mitään. Puolisokin päivystää, ja oli juuri koko yön töissä, joten me pysytellään kotona ja löhöillään. Meidän elämä, ah niin värikästä!

Every day is halloween

Vaikka mun sydän itkee verta tilini saldon puolesta, päätin mennä Lumoukseen ja tilasin liput molemmille päiville. En ole kesän aikana buukannut yhtään mitään hauskaa ohjelmaan. Puoliso järkkäilee omia (ja vähän meidänkin) menoja elokuiselle lomallemme, mutta minun kesäsuunnitelmat ovat tyhjiä. Töitä ja töitä ja töitä, joten annoin periksi ja päätin buukata itselleni jotain kivaa.

Sain järkättyä seuraakin. Puoliso nimittäin päivystää, joten sen kanssa en voi sinne mennä. Otin yhteyden erääseen pääkaupunkiseudun ystävään johon tutustuin viime Lumouksessa ja lyöttäydyn heidän seurueensa matkaan. Tuleehan sinne tuttuja ja kavereita vaikka millä mitalla, mutta en nyt kuitenkaan halua yksin mennä.

Pitää vain hyväksyä se fatka, että menee euroja. Liput eivät ole kalliita, eikä lumous ole iltana baareilua kummempaa noin niinkuin rahanmenollisesti, mutta kun mun rakkaat eurot, en haluaisi luopua yhdestäkään. Minä ja mun ääripäät taas. Haluan säästää, niin innostun taas siihen malliin että hyvä etten ihan dyykkariksi rupea kun kauppaan menee aina kasa rahaa. Kiitän itseäni vielä, että ostin lumousliput. Rentoudun, pidän kivaa, tanssin jalat kipeäksi, tapaan ystäviä ympäri Suomen ja gootteilen ihan huolella.

Only one who waits

Kuukausi vaihtui, ja sitä myöten pomon asenne mua kohtaan. Kuukausisaldo sijoittikin mut toukokuun ykköseksi, ja tein viimeviikolla ylitöitä ihan mukavasti, joten pomo oli eilettäin harvinaisen nöyrä. Pomo pyysi käytöstään anteeksi, ja minä lupasin olla kiirehtimättä uuden duunin kanssa. Töissä on taas parempi olla, ja työmotivaatio on huomattavasti korkeampi. Sopu, vihdoin! Nyt tarvii vain pitää se saldo mukavan kohollaan, ja tehdä välistä niitä ylitöitä. Näkyy tilissäkin, ylityöt tuo rahaa. On nimittäin harvinaisen selvä, että musta halutaan jälleen hyvin äkkiä eroon, ellen pysy saldoissani tarpeeksi korkealla.

Muutoin elämässäni on taas seesteisempi vaihe käynnissä. Ollaan Puolison kanssa tuijoteltu Sons of Anarchyn kahta viimeistä kautta aika intensiivisesti, mutta siinäpä se, ei bileitä tai juhlia edes tiedossa. Seuraava suunniteltu meno on jussina. Hyvä niin, kevät on ollut aika aktiivista sosialisointia, on aikakin istua välistä kotona.

Oma olokin on taas parempi. Tein hienoisia muutoksia ruokavaliooni, ja homma näkyy lisääntyneenä energiana ja parempana vointina. Kilpparikoomakausi jatkuikin tarpeeksi pitkään, kun olo oli vähän kyseenalainen. Nyt on taas enemmän oma itsensä. Suurin haaste mulla on pysyä siinä hiton ruokavaliossa. Sillä on mun olon kanssa niin suuri merkitys, mutta helposti lipeän gluteenillisten herkkujen puoleen jos mieli tekee, koska ei se vehnä kuolemaksi ole. Noei, mutta siltä se vähän tuntuu kun veto on ihan täysin pois. Ei se ole sen arvoista, pitäisi vain muistaa se silloin kun mieli tekee jotain mättöä.

Bad Trash

Noniin. Tulihan se läjä paskaa sieltä. Soittelivat maanantaina liitosta pomolle, ja sain liiton edustajalta puhelun, jossa varoitti että pomo oli tosi asiaton ja vihainen. No, eilen se oli sitä minulle. Mulle on työpaikalla näemmä ihan omat säännöt, mun työpisteeni pitää siivota eritavalla kuin muiden enkä illasta minä en saa jonoa katkaista vaikka jengiä olisi tulossa koko yön edestä.

Pomolta toki unohtui, että jos työvuoro loppuu kello kuusi, niin mulla on täysi oikeus silloin lähteä, oli paikalla jonoa tai ei. Ajattelin huomenna kysäistä, että mites siivous, onko loppusiisvous tarkoitus tehdä ylitöinä, jos asiakkaita palvellaan kuuteen? Jos vastaus on että kyllä, niin ilmoitan siivoavani tasan silloin kun ylityöt sopii, muina iltoina en hyväksy nillitystä epäsiististä työpisteestä jos kerta siivousaikaa ei voida mahduttaa työajan puitteisiin.

Toisin sanoen, pomo about kiusaa mua ihan kunnolla tuolla. Syytti suoraan, että mun ilmoituksen takia hänestä tuli rikollinen (kun kerta rikkoi lakia irtisanoessaan työntekijöitä vaikka on juuri palkannut kesähessun). Pomoa kiusasi ihan huolella mun tyyneys, kun pysyin viileänä kuin viilipytty. Hän haukkui mut myös muille, että kuinka olen kamala ihminen tuollaiselle vanhalle eläkeläisrouvalle. Teki itsestään ihan marttyyrin, että miten on nyt mun vika, että hän joutuu syksyllä kadulle ja kaikki menettää työpaikkansa. Jjjjust. Ajattelin sanoa seuraavaksi kun/jos mua kiusaa jollain valivalinillityksillä, että joka kerta kun kiusaa mua, keksii tikusta asiaa valittaakseen mulle, niin se saa mut jäämään tonne aina yhdeksi lisäkuukaudeksi. Että jos musta haluaa eroon mahdollisimman pian, kannattaa olla sovussa. Sillä siksihän se mun olon haluaa tehdä kurjaksi, että irtisanoisin itseni. Ja se muuten on se temppu jota en aio tehdä!

Niin, mun vika. Hänhän itse ei ole ylipalkannut jengiä tuonne! Asiakkaita piisaa, joten ei kai se nyt mun henkilökohtainen vika ole, että raha-asiat menee huonosti? Itse näytti laput, joissa seisoi että teen yli tonnilla firmalle rahaa per kuukausi. Mites siis minä aiheutan konkurssin? Niin ja työkaverit. Osa pitää vahvana pomon puolia, että vanha herttainen rouva ei ansaitsisi tuollaista, että liitto on yksi piru ja minä kusipää. Osa on ymmärtäväisempiä, eräskin sanoi että olisi itse tehnyt ihan samoin. Suurin osa vain ei uskalla sanoa mulle mitään, sillä jos mua piikittelee, voin purra takaisin. Tyypit tietävät paremmin olla sivistyneesti mun kuullessa, sillä jotkut pikku nillitykset ja valivalit saa mut lähinnä nauramaan räkäisesti päin naamaa. Töissä ja muille mulla on piinkova panssari, murrun sitten kotona Puolison sylissä jos on aihetta.

Mitä sitten aion? Pysyä töissä tietysti. Tasan niin pitkään, kunnes löydän mukavan toimistohomman. Kiusaaminen vähän rassaa, pitää tehdä työt euronkuvat silmissä ja just niin hyvin kun voi, ettei pomo saa mitään aihetta antaa varoituksia tms. Vaikka välistä kaduttaa että aloitin tämän prosessin, olisi ollut helpompaa jättäytyä liiton rahoille, mutta pomo polkee työntekijöiden oikeuksia. Tää ois ollut edessä jollekin toiselle myöhemmin, niin paljon on ollut kahnauksia sillä liiton kanssa, että on jo aikain jonkun edes yrittää pistää se kuriin. Mulla kun on koulta hankittuna vuosien kokemus hyvin vittupää pomosta, nykyinen on ihan kissanpentu siihen verrattuna. Koululla kasvatettu panssari on nyt hyvässä käytössä.

Rakastan rahaa, sitä tunnetta kun sitä on. En halua katkaista mukavaa säännöllistä rahavirtaa, joka auttaa lyhentämään velkojani. En halua "pärjätä", vaan haluan edetä. Mun taloudellisuus menee kyllä pikkuhiljaa vähän yli. Oli tannoin pakko käydä ostoksilla, alusvaatteita, meikkejä ja sukkia yms. pakollista tarpeellista. Tuli sitten viikon morkkis siitäkin. Piti tänään kun on vapaapäivä, mennä kirppikselle. Enpä mennyt, sillä haluan säästää rahat ja pitää kuitenkin käydä pakollisilla ruokaostoksilla. Haluan jälleen minimoida rahanmenoa. Lumoukseen menonkin kanssa soudan ja huopaan, sillä haluaisin minimoida rahanmenon.