Arki on astunut jälleen kehiin, mutta nautin kovin loman joka sekunnista.
Ajelut sujui leppoisasti, ruuhkaa ei juuri ollut suuntaan tai toiseen. Perillä oltiin aattoyönä yhden hujakoilla, peti kutsui ihan samantien. Aatto meni mukavasti kokkaillessa, kuulumisien vaihdossa ja rentoutuessa. Saunottiin savusaunassa, syötiin itsemme palloiksi ja juotiin minttukaakaota. Joulupäivänä vierailtiin hautausmaalla, käytiin anopin kanssa kävelyllä ja illasta nautittiin hieman alkomahoolia. Paikallisesta baaristahan me itsemme sitten löydettiin, appi onneksi toimi kuskina. Sunnuntaina sitten aamusta ajeltiin takaisin Tampereelle, minä hieman ristiriitaisissa tunnelmissa.
Tähän asti olen about parkunut poislähtöä, halunnut jäädä samantien sinne. Tällä kertaa... No en oikein tiedä. Sen huomaa, etten kuulu joukkoon. Anoppi ja Miniä nro 2 tulevat tietysti loistavasti juttuun, ovat kuin bestikset. Minä? No tullaan joo hyvin juttuun, Miniä nro 2 on yksi läheisimmistä ystävistäni. Mutta sen huomaa että me ollaan käymässä. Puoliso on perhettä, minä en. Vaikka kuinka yritän, hekin yrittävät, mutta joku siinä mättää. Välimatka luultavasti. Hauskat asiat joita suunnittelevat koskevat tietysti vain heitä. Minähän asun täällä. Heillä on yhteisiä tuttuja ja kavereita, yhteiset asiat. Minulla oli toki kivaa koko joulun, mutta tunsin kuitenkin itseni hieman yksinäiseksi. Yay. En koe olevani kotona oman perheeni luona, en kuulu joukkoon. Anoppila, no en minä oikein kuulu sitten sinnekään. Tämäkö on sitä juurettomuutta?
Uudenvuodenaatto olisi huomenna. Enkä ole oikein perillä että mitä hittoa sitä tehdään. Puoliso lupaili aiemmin työkaverilleen, että mennään sinne. Sitemmin tuli kutsu myös Kalkkuun, mutta en nyt saa Puolisosta taas irti, että mitä se on J:n kanssa suunnittellut. Miehet! "Katotaan sit, entiiä". Noh, minnekään en halua mennä ilman Puolisoani. Ja sitäpaitsi olen aivan totaalisen persaukinen, latasin bussikortin viimeisillä pennosillani (palkka ois perjantaina..) joten kaikenlainen yömatkustelu on poissuljettu. Ei varaa taksiin, ei edes bussin yömaksuun. Joten ellen halua kävellä Kalkusta Härmälään, koti on parempi vaihtoehto. Pääsisi torstaina sitten salillekin. Ei paskempi vaihtoehto.
tiistai 30. joulukuuta 2014
maanantai 22. joulukuuta 2014
Matter of Time
Lahjat ostettu, tänään ne paketoidaan. Puolison lahja on jo paketissa. Höpötettiin lahjapiiloista, ja sanoin, että lahjat pitää piilottaa sinne, minne toinen ei koskaan katso. Puoliso kysyi että "Ai, onko mun lahja sitten likapyykkikorin pohjalla?" :D
Tein koe-erän lanttulaatikkoa, joulupöytäversion tekeminen on sitten edessä tänään. Olen joo tehnyt kyseistä laatikkoa onnistuneesti ennenkin, mutta nyt kun olisi tarkoitus tuotosta jonkun muunkin syödä, niin haluan sen onnistuvan. Uunimmekin on normiuunia tehokkaampi (ei hajuakaan että miksi, mutta jos paistan jotain siellä "ohjeen mukaisen ajan" niin tuotos palaa), en halua polttaa laatikkoa.
Tänään olisi edessä töitä ensin 7 h, sitten intensiivistä pakkaamista, lanttulaatikkoa ja siivoamista. Alunperin töissä piti olla 9h, mutta käytin ylityötuntejani aiempaan kotiiinpääsyyn. Pomo kovin toivoisi, että haluaisin ennemmin lähteä huomenna aikaisin. Mutta en, sillä auton haku on kello 17. Puolisokin on töissä, en hyödy aiemmasta kotiinlähdöstä yhtään mitenkään. Pikemminkin ikävää, että jos pääsen joskus kahden-kolmen korvilla.
Huomenna autonhaun jälkeen kotiin hakemaan laukut ja kissat, kahvit keittää ja ehkä syödä jotain. Matkaan olisi tarkoitus päästä just niin pian mitä mahdollista. Palataan Tampereelle sunnuntaina. Mutta en vielä halua ajatella Joulun jälkeistä aikaa. Ensin viisi päivää ihanaa lomaa <3
Tein koe-erän lanttulaatikkoa, joulupöytäversion tekeminen on sitten edessä tänään. Olen joo tehnyt kyseistä laatikkoa onnistuneesti ennenkin, mutta nyt kun olisi tarkoitus tuotosta jonkun muunkin syödä, niin haluan sen onnistuvan. Uunimmekin on normiuunia tehokkaampi (ei hajuakaan että miksi, mutta jos paistan jotain siellä "ohjeen mukaisen ajan" niin tuotos palaa), en halua polttaa laatikkoa.
Tänään olisi edessä töitä ensin 7 h, sitten intensiivistä pakkaamista, lanttulaatikkoa ja siivoamista. Alunperin töissä piti olla 9h, mutta käytin ylityötuntejani aiempaan kotiiinpääsyyn. Pomo kovin toivoisi, että haluaisin ennemmin lähteä huomenna aikaisin. Mutta en, sillä auton haku on kello 17. Puolisokin on töissä, en hyödy aiemmasta kotiinlähdöstä yhtään mitenkään. Pikemminkin ikävää, että jos pääsen joskus kahden-kolmen korvilla.
Huomenna autonhaun jälkeen kotiin hakemaan laukut ja kissat, kahvit keittää ja ehkä syödä jotain. Matkaan olisi tarkoitus päästä just niin pian mitä mahdollista. Palataan Tampereelle sunnuntaina. Mutta en vielä halua ajatella Joulun jälkeistä aikaa. Ensin viisi päivää ihanaa lomaa <3
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Song of the Storm
Jännää. Tilastollisesti mun blogissa käydään eniten Ranskasta käsin. Siis reippaasti Suomeakin enemmän. Joo, käytän otsikoissa biisien nimiä (oliko ylläri jollekin?) Mutta en ole sanaakaan ranskaa ikänä tässä blogissa maininnut, en vain tajua. :D Voi tietysti olla joku Bottikin, mutta hämmentävää silti.
Olen näin joulun alla ollut yllättävänkin sosiaalinen. Onneksi, sillä jokainen kerta on ollut mukavaa, vaikka alkuunsa ahdistaisikin ja kiroiluttaisi ulosmeno. Itsenäisyyspäivänä ulkoilin Veljeni kanssa. Tutustuin paremmin Veljen tyttöystävään, tosi mukava mimmi, ja pariin Veljen kaveriin. Tyypin ystäväpiiri on valtava, ja tuntuu etten ikänä tapaa uudestaan niitä ihmisiä joiden kanssa liikutaan ulkona kun olen siellä. Vietettiin mukavaa aikaa Koulussa (baari Turussa). Porukkaa oli vain tuohon aikaan pikkujouluja viettämässä niin tehokkaasti, että jatkoklubi jäi sillä kertaa välistä.
Viimeviikonloppuna Puolisolla oli pikkujoulut työporukkansa kanssa, ja mun alkuperäinen ajatus oli istua kotona ja katsoa Bones-sarjaa jenkkilän netflixistä (Kokeilkaa cromeen Hola -lisäriä, voi vaihtaa maata ja kattoa vaikka minkä maan netflixiä). Päätin kuitenkin hörppiä pari lasia viiniä, ja Neiti J:n kysellessä kaljalle yhdessä miehekkeensä Mr E:n ja Lahti-vieraan Mr J:n kanssa, niin minähän menin. Istuttiin yksillä ensin Tiikerihaissa, josta suunnattiin Jack the Roosteriin. Ja hauskaa oli. Pariskunta J & E ovat kyllä mainiota seuraa, tarkoitus olisi mennä heille kahville huomenissakin.
Lahjat on yhtä vaille ostettu, menen perjantaina hakemaan sen viimeisenkin. Tiistaina sitten töiden jälkeen autoilemaan ruuhkaan ja kohti Vaalaa. Ja joulua en perkele laihduta.
Olen näin joulun alla ollut yllättävänkin sosiaalinen. Onneksi, sillä jokainen kerta on ollut mukavaa, vaikka alkuunsa ahdistaisikin ja kiroiluttaisi ulosmeno. Itsenäisyyspäivänä ulkoilin Veljeni kanssa. Tutustuin paremmin Veljen tyttöystävään, tosi mukava mimmi, ja pariin Veljen kaveriin. Tyypin ystäväpiiri on valtava, ja tuntuu etten ikänä tapaa uudestaan niitä ihmisiä joiden kanssa liikutaan ulkona kun olen siellä. Vietettiin mukavaa aikaa Koulussa (baari Turussa). Porukkaa oli vain tuohon aikaan pikkujouluja viettämässä niin tehokkaasti, että jatkoklubi jäi sillä kertaa välistä.
Viimeviikonloppuna Puolisolla oli pikkujoulut työporukkansa kanssa, ja mun alkuperäinen ajatus oli istua kotona ja katsoa Bones-sarjaa jenkkilän netflixistä (Kokeilkaa cromeen Hola -lisäriä, voi vaihtaa maata ja kattoa vaikka minkä maan netflixiä). Päätin kuitenkin hörppiä pari lasia viiniä, ja Neiti J:n kysellessä kaljalle yhdessä miehekkeensä Mr E:n ja Lahti-vieraan Mr J:n kanssa, niin minähän menin. Istuttiin yksillä ensin Tiikerihaissa, josta suunnattiin Jack the Roosteriin. Ja hauskaa oli. Pariskunta J & E ovat kyllä mainiota seuraa, tarkoitus olisi mennä heille kahville huomenissakin.
Lahjat on yhtä vaille ostettu, menen perjantaina hakemaan sen viimeisenkin. Tiistaina sitten töiden jälkeen autoilemaan ruuhkaan ja kohti Vaalaa. Ja joulua en perkele laihduta.
torstai 11. joulukuuta 2014
All these lies
Havahduin tänään erääseen asiaan.
Pohdin jokunen kuukausi ihan lääkärin kautta tuota väsymyksen tunnettani. Kilppariakin epäiltiin, mutta verenkuva ei antanut mitään sen kummempaa vastausta. Olen siitäkin maininnut useampaan kertaan, että miten aika tarkalleen vuosi sitten romahdin, kun tajusin että millaiseen suohon olen yritykseni kanssa joutunut/itseni saanut.
Aiemmin mietin, että tarvitsen varmastikin vain lomaa. Nojoo, kivahan tuo olisi, mutta ei sellaista lomaa olekaan mistä ei masentaisi palata takaisin arkeen. Anteeksi mitä? Että mikään maailman loma ei auttaisi, kun se kuitenkin loppuu joskus? Se havahdutti miettimään, että mistä minä oikeastaan nautin. Että jos saisin "täydellisen elämän" ilman mitään rajotteita, niin mitä minä ajallani tekisin? En sitten keksinyt. Niin mitään. Siis en yhtään mitään.
Jäin pohtimaan alaani. Olen pistänyt vähän kaamoksen ja joulukiireen piikkiin sen, että asiakkaat tuntuvat olevan vähän "rasite" töissä. Miten toivoisi sen jonon vain katoavan, ja miten jotenkin kuvittelen, että jokainen sisään astellut asiakas on juuri minun vastuullani. Ööh, asiakas on se työ? Me ollaan työyhteisö, en voi ottaa henkilökohtaista painetta koko firman pyörimisestä? Jos tulee mitään kritiikkiä työstäni, olen valmis iskemään irtisanomislaput tassuun ja hoen itselleni saman tien että oon paska ja lahjaton kampaaja. Oon väärällä alalla kun oon vähän tämmönen.
Johtopäätös: en nauti oikeastaan mistään, en haluaisi tehdä about yhtään mitään. En edes pelkästään olla vain, sillä sehän on tylsää. En haluaisi oikeastaan sosialisoidakaan, kotiin hautautuminen kiinnostaa enemmän. Ruoka ei oikein maistu, mitään ei tee mieli, mutta energian puutteessa sitä lappaa napaansa jotain. En koe olevani hyvä oikeastaan missään, en erityisen kaunis tai viehättävä, ihmisenä lähinnä rasittava, en haluaisi olla edes itse itseni kanssa tekemisissä. Luulen olevani älykkäämpi mitä olen, ja olen harvinaisen vakuuttunut että työkaverini eivät voi sietää minua. Itseasiassa olen jokseenkin vakuuttunut että suurin osa ihmisistä on tekemisissä kanssani vain siksi, että Puoliso on niin hyvä tyyppi. Keskivartaloltaan pyöreä, keski-ikää lähenevä nainen, jossa ei ole sitten mitään erityistä. Ei mun kilpirauhasessa vikaa ole, mulla taitaa olla masennus. Ja koska tätä on ollut ilmassa jo kesästä asti, en usko kaamoksenkaan olevan ainakaan yksin syypää. Se romahdus vuosi sitten, yrityksen lopettaminen ja siihen liittyvä henkinen paine saattoi sitten laukaista masennuksen.
Lueskelin aiheesta vähäsen, sillä masennus on mulle sangen vieras asia. Ok. Lekurille tai psykiatrille voisi olla asiallista mennä, varsinkin pitkissä ja vakavissa tapauksissa, mutta itsehoidollakin voi päästä jo jonnekin. Mitä mun sitten kai kannattaisi tehdä? Ei saisi eristäytyä muista. Hups, pitää kai tosiaan aktivoitua ihmisten suhteen. Rutiinit, terveelliset elämäntavat ja liikunta tekee hvyää. Kääntää ajatusmalliaan positiivisempaan suuntaan, askel askeleelta. Meditaatiota. Kirkasvalolamppu kaamosaikaan. Ok. Kuulostaa ihan hyvältä. Jos edes yrittäisin. Askel askeleelta.
Pohdin jokunen kuukausi ihan lääkärin kautta tuota väsymyksen tunnettani. Kilppariakin epäiltiin, mutta verenkuva ei antanut mitään sen kummempaa vastausta. Olen siitäkin maininnut useampaan kertaan, että miten aika tarkalleen vuosi sitten romahdin, kun tajusin että millaiseen suohon olen yritykseni kanssa joutunut/itseni saanut.
Aiemmin mietin, että tarvitsen varmastikin vain lomaa. Nojoo, kivahan tuo olisi, mutta ei sellaista lomaa olekaan mistä ei masentaisi palata takaisin arkeen. Anteeksi mitä? Että mikään maailman loma ei auttaisi, kun se kuitenkin loppuu joskus? Se havahdutti miettimään, että mistä minä oikeastaan nautin. Että jos saisin "täydellisen elämän" ilman mitään rajotteita, niin mitä minä ajallani tekisin? En sitten keksinyt. Niin mitään. Siis en yhtään mitään.
Jäin pohtimaan alaani. Olen pistänyt vähän kaamoksen ja joulukiireen piikkiin sen, että asiakkaat tuntuvat olevan vähän "rasite" töissä. Miten toivoisi sen jonon vain katoavan, ja miten jotenkin kuvittelen, että jokainen sisään astellut asiakas on juuri minun vastuullani. Ööh, asiakas on se työ? Me ollaan työyhteisö, en voi ottaa henkilökohtaista painetta koko firman pyörimisestä? Jos tulee mitään kritiikkiä työstäni, olen valmis iskemään irtisanomislaput tassuun ja hoen itselleni saman tien että oon paska ja lahjaton kampaaja. Oon väärällä alalla kun oon vähän tämmönen.
Johtopäätös: en nauti oikeastaan mistään, en haluaisi tehdä about yhtään mitään. En edes pelkästään olla vain, sillä sehän on tylsää. En haluaisi oikeastaan sosialisoidakaan, kotiin hautautuminen kiinnostaa enemmän. Ruoka ei oikein maistu, mitään ei tee mieli, mutta energian puutteessa sitä lappaa napaansa jotain. En koe olevani hyvä oikeastaan missään, en erityisen kaunis tai viehättävä, ihmisenä lähinnä rasittava, en haluaisi olla edes itse itseni kanssa tekemisissä. Luulen olevani älykkäämpi mitä olen, ja olen harvinaisen vakuuttunut että työkaverini eivät voi sietää minua. Itseasiassa olen jokseenkin vakuuttunut että suurin osa ihmisistä on tekemisissä kanssani vain siksi, että Puoliso on niin hyvä tyyppi. Keskivartaloltaan pyöreä, keski-ikää lähenevä nainen, jossa ei ole sitten mitään erityistä. Ei mun kilpirauhasessa vikaa ole, mulla taitaa olla masennus. Ja koska tätä on ollut ilmassa jo kesästä asti, en usko kaamoksenkaan olevan ainakaan yksin syypää. Se romahdus vuosi sitten, yrityksen lopettaminen ja siihen liittyvä henkinen paine saattoi sitten laukaista masennuksen.
Lueskelin aiheesta vähäsen, sillä masennus on mulle sangen vieras asia. Ok. Lekurille tai psykiatrille voisi olla asiallista mennä, varsinkin pitkissä ja vakavissa tapauksissa, mutta itsehoidollakin voi päästä jo jonnekin. Mitä mun sitten kai kannattaisi tehdä? Ei saisi eristäytyä muista. Hups, pitää kai tosiaan aktivoitua ihmisten suhteen. Rutiinit, terveelliset elämäntavat ja liikunta tekee hvyää. Kääntää ajatusmalliaan positiivisempaan suuntaan, askel askeleelta. Meditaatiota. Kirkasvalolamppu kaamosaikaan. Ok. Kuulostaa ihan hyvältä. Jos edes yrittäisin. Askel askeleelta.
lauantai 6. joulukuuta 2014
The Curse
Joskus olisi kiva, jos olisi ammatti joka ei seuraisi minua kaikkialle. En aina jaksaisi lausetta "ota sakset mukaan". Joskus haluaisin, että ammattini olisi joku sellainen, ettei tarvitsisi tehdä töitä vapaalla. Pahinta tässä, että jengi ei oikeasti tajua sitä, että mulle se hiustenlaitto on työtä. Ajattelee, että koska se on heille niin kivaa ja rentouttavaa, että se on sitä myös mulle. Ei, se on työtä. Ei rentouttavaa, ei osa hauskaa viikonloppua.
Ideaali viikonloppuna rentoudun, pidän hauskaa enkä hipaisekaan saksia tai kampaa. Ikävä kyllä kaikki reissut Raisioon perheeni luo ovat työreissuja, ja samoin suuri osa reissuista Puolison perheen luo. Sitten ihmtelellään, että miksi en käy perheeni luona useammin. En vain jaksa tehdä aina vapaillani töitä.
Haluaisin hautautua kotiin Tampereelle, sillä olen sitten oman perheeni luona tai pohjoisessa Puolison perheen luona, aina joku odottaa multa hiustenleikkuuta "etsää vähän vois leikata?" ja kun kyseessä on perhe, en voi edes kieltäytyä. Vaikka muuten olisi kuinka kivaa, niin se fakta pilaa aika tehokkaasti kaiken, että joudun töihin. Aina. Kaikkialla. JA EN VITTU HALUA!
Luulin, että saksien "unohtaminen" ratkaisisi asian. Väärin. Isäni ei käynytkään parturissa kuten luulin, vaan päätti odottaa että tulen uudestaan käymään, jotta mulla on sitten mukava puolen vuoden kasvu-urakka edessäni. Eihän hän nyt halua kenenkään muun hiuksia leikkaavan, kun tytär kerta osaa. Ja on niin rentouttavaa sitten saunan jälkeen kun iltasella leikataan tukkaa. Väliäkö sillä, että minä tiedoistan joutuvani töihin lauantai-illalla kello yhdeksän. Mutta sehän on rentouttavaa ja kivaa - "Eikö ole kiva kun on ammatti, voi tehdä työtään vaikka missä ja koska".... EI! Pohjoisessa mun eteen lykättiin harrastelijasakset "kyllä se näillä sujuu, ei oo niin tarkkaa". No on. Mä en vain "klipsi sieltä täältä". Ja kun asiakas nostaa perseensä penkistä, kuka ne jäljet siivoo? No minäpä ne yleensä.
Mua taas vituttaa koko hiusala. Tuntuu että en saa hengittää asialta ollenkaan. Haluaisin vaihtaa alaa, tehdä jotain ihan muuta ja haudata koko hiuksiston. Ikävä kyllä tämä ongelma ei ammattia vaihtamalla parane. Kyky leikata hiuksia ei katoa ihan hetkessä, että vaikka olisin mikä, niin samat pyynnöt raikaisi korvissani silti. Ja aina just niiltä ihmisiltä, joille en vain voi sanoa ei olematta ihan järjettömän itsekäs kusipää. Ja yksikään ei näe sitä mun kantilta. Kukaan koskaan ei ole sanonut ymmärtävänsä mua tän harmituksen kanssa, jos olen asiasta puhunut. "No mutta ei kai se nyt noin iso asia ole? Sehän on pieni juttu vain. Ja perhettähän tässä ollaan, ajattele mitä ne on tehnyt sun eteen" Kiitti. Tähän tekee mun oloni paremmaksi. Se on todella ahdistavaa, että ne tahot joille normaalisti voisin työmurheistani tai muista puhua, ovat nyt se ongelma, ne joille en asiasta voi puhua.
Ja kyllä. Mä aion vielä vaihtaa alaa. Jahka saan kerrottua Puolisolle. Mulla on oikeastaan jo haju, että mikä se voisi olla.
Ideaali viikonloppuna rentoudun, pidän hauskaa enkä hipaisekaan saksia tai kampaa. Ikävä kyllä kaikki reissut Raisioon perheeni luo ovat työreissuja, ja samoin suuri osa reissuista Puolison perheen luo. Sitten ihmtelellään, että miksi en käy perheeni luona useammin. En vain jaksa tehdä aina vapaillani töitä.
Haluaisin hautautua kotiin Tampereelle, sillä olen sitten oman perheeni luona tai pohjoisessa Puolison perheen luona, aina joku odottaa multa hiustenleikkuuta "etsää vähän vois leikata?" ja kun kyseessä on perhe, en voi edes kieltäytyä. Vaikka muuten olisi kuinka kivaa, niin se fakta pilaa aika tehokkaasti kaiken, että joudun töihin. Aina. Kaikkialla. JA EN VITTU HALUA!
Luulin, että saksien "unohtaminen" ratkaisisi asian. Väärin. Isäni ei käynytkään parturissa kuten luulin, vaan päätti odottaa että tulen uudestaan käymään, jotta mulla on sitten mukava puolen vuoden kasvu-urakka edessäni. Eihän hän nyt halua kenenkään muun hiuksia leikkaavan, kun tytär kerta osaa. Ja on niin rentouttavaa sitten saunan jälkeen kun iltasella leikataan tukkaa. Väliäkö sillä, että minä tiedoistan joutuvani töihin lauantai-illalla kello yhdeksän. Mutta sehän on rentouttavaa ja kivaa - "Eikö ole kiva kun on ammatti, voi tehdä työtään vaikka missä ja koska".... EI! Pohjoisessa mun eteen lykättiin harrastelijasakset "kyllä se näillä sujuu, ei oo niin tarkkaa". No on. Mä en vain "klipsi sieltä täältä". Ja kun asiakas nostaa perseensä penkistä, kuka ne jäljet siivoo? No minäpä ne yleensä.
Mua taas vituttaa koko hiusala. Tuntuu että en saa hengittää asialta ollenkaan. Haluaisin vaihtaa alaa, tehdä jotain ihan muuta ja haudata koko hiuksiston. Ikävä kyllä tämä ongelma ei ammattia vaihtamalla parane. Kyky leikata hiuksia ei katoa ihan hetkessä, että vaikka olisin mikä, niin samat pyynnöt raikaisi korvissani silti. Ja aina just niiltä ihmisiltä, joille en vain voi sanoa ei olematta ihan järjettömän itsekäs kusipää. Ja yksikään ei näe sitä mun kantilta. Kukaan koskaan ei ole sanonut ymmärtävänsä mua tän harmituksen kanssa, jos olen asiasta puhunut. "No mutta ei kai se nyt noin iso asia ole? Sehän on pieni juttu vain. Ja perhettähän tässä ollaan, ajattele mitä ne on tehnyt sun eteen" Kiitti. Tähän tekee mun oloni paremmaksi. Se on todella ahdistavaa, että ne tahot joille normaalisti voisin työmurheistani tai muista puhua, ovat nyt se ongelma, ne joille en asiasta voi puhua.
Ja kyllä. Mä aion vielä vaihtaa alaa. Jahka saan kerrottua Puolisolle. Mulla on oikeastaan jo haju, että mikä se voisi olla.
lauantai 29. marraskuuta 2014
Irstauden Ilosanoma
Juhlittiin tosiaan eilettäin Puolison synttäreitä. Säntäilin töiden jälkeen kiiruulla kauppaan ja alkoon, ja kotio tälläytymään. Tyyppejä alkoi ilemstyä siinä seiskan maissa. Istuttiin meillä iltaa, nautittiin juustokakkua, suolaisia naksuja ja alkoholia. Laulettiin, kitaroitiin ja kuunneltiin musiikkia. Ja naurettii niin että nyt on olo kuin ois vatsalihastreenin tehnyt.
Puolison pari työkaveria joivat itsensä pöydänalle pullollisella kasikymppistä Viru Valge -viinaa ja häipyivät taksilla kotiin harjoittamaan Norjan puhumista. Me muut suunnattiin sitten puoliltaöin baariin. Kaikki oltiin about selvinpäin, mutta Amadeuksen poken mukaan pojat oli liian kännissä. Justjust, tultiin siihen tulokseen, että meillä nyt vaan oli selvästi liian kivaa. Poke kuitenkin näki meidät pihalla nauramassa about kaikelle, pitävän hauskaa. Ehkä ulkopuolisen silmistä se käytös voi vaikuttaa siltä, että osa on ihan turpa täys. Mentiin sitten Dog's Homeen (Miten hitossa toi pitäs taivuttaa? Home:n, Home:iin?). Siellä näin ystäväni Mr A:n, jota en olekaan nähnyt sitten Lumouksen. A on mahtava tyyppi, mutta mieleltään hieman melankolinen ja herkkä, toivottavasti sain piristettyä ja parannettua hänen maailmaansa edes vähän. Hetken mietittiin Dogsin suljettua ovensa, että klubi vai kebab, ja vastaus oli kebab. Itse katselin vierestä pepsi maxin kanssa, eipä ollut nälkä. Kerrankin. Taksijonon kautta himaan nukkumaan. Ja muuten. Taksijonoista järkevin on linja-autoasemalla, siinä on suurin vaihtuvuus. Keskustan taksitolpalle ei tuu ikänä takseja. Taksikuski vahvisti päättelyn, ei siinä kannata jonottaa.
Kerrassaan onnistunut ilta, sillä ei ole krapulasta tietoakaan. Herrat M ja E olivat loistoseuraa, naurettiin itsemme kipeiksi. Tänään otan rennosti, katson sarjoja ja leffoja ja nautin vapaastani.
Puolison pari työkaveria joivat itsensä pöydänalle pullollisella kasikymppistä Viru Valge -viinaa ja häipyivät taksilla kotiin harjoittamaan Norjan puhumista. Me muut suunnattiin sitten puoliltaöin baariin. Kaikki oltiin about selvinpäin, mutta Amadeuksen poken mukaan pojat oli liian kännissä. Justjust, tultiin siihen tulokseen, että meillä nyt vaan oli selvästi liian kivaa. Poke kuitenkin näki meidät pihalla nauramassa about kaikelle, pitävän hauskaa. Ehkä ulkopuolisen silmistä se käytös voi vaikuttaa siltä, että osa on ihan turpa täys. Mentiin sitten Dog's Homeen (Miten hitossa toi pitäs taivuttaa? Home:n, Home:iin?). Siellä näin ystäväni Mr A:n, jota en olekaan nähnyt sitten Lumouksen. A on mahtava tyyppi, mutta mieleltään hieman melankolinen ja herkkä, toivottavasti sain piristettyä ja parannettua hänen maailmaansa edes vähän. Hetken mietittiin Dogsin suljettua ovensa, että klubi vai kebab, ja vastaus oli kebab. Itse katselin vierestä pepsi maxin kanssa, eipä ollut nälkä. Kerrankin. Taksijonon kautta himaan nukkumaan. Ja muuten. Taksijonoista järkevin on linja-autoasemalla, siinä on suurin vaihtuvuus. Keskustan taksitolpalle ei tuu ikänä takseja. Taksikuski vahvisti päättelyn, ei siinä kannata jonottaa.
Kerrassaan onnistunut ilta, sillä ei ole krapulasta tietoakaan. Herrat M ja E olivat loistoseuraa, naurettiin itsemme kipeiksi. Tänään otan rennosti, katson sarjoja ja leffoja ja nautin vapaastani.
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
I.M. Sin
Sain tänään kuulla spirometrian tulokset, ihan normia olivat. Keuhkoni ovat tilavuudeltaan ihan tavalliset, eikä mitään astman oireita ollut havaittavissa. Huojentavaa, että kaikki on ok, oonhan ollut tervakeuhko tosi pitkään.
Viikonloppuna olin lauantaina töissä, ja muutoin aikalailla kotosalla. Sunnuntaina kuitenkin pariskunta E & J yllätti pyytämällä meitä syömään kanssaan, ja huristeltiin sitten bussilla Hooksiin siiville. Ja hieno sunnuntai-iltapäivähän siitä muodostui. Oli mahtavaa viettää aikaa samanhenkisten tyyppien kanssa, kikatella porukalla tyhmille jutuille, joita ei muut tajua. Tuli taas sellainen olo, että enhän minä ole yksin. Onhan minulla ystäviä. On yhä tyyppejä, jotka haluavat viettää kanssamme aikaa, vaikka ei enää säntäilläkään baareihin. Oli kyllä kivaa, ja porukalla tuumittiin, että uusiksi on pakko ottaa piakkoin!
Samalla tuli todettua oma chilinsietokyky aika rautaiseksi. Suicide-vahvuuden siivet eivät nyt niin tulisia olleetkaan. Ja siitä seuraava olisi naga. Olen tosin nauttinut syksyn mittaan aika chilisiä sapuskoja, ja lasagneenkin upotin 1 jalapenon, 2 lemon dropia ja 2 aiji crystalia (lemonin ja aijin vahvuudet siinä seiskan luokkaa..) + rutkasti poppiksen chilisoosia. Ja tuloksena siis minusta sellai mukavan mausteista sapuskaa. Ihan vakavissani teen seuraavan chili con carnen nagasta, sillä millään muulla en saa siitä tarpeeksi tulista. Joo en oo ihan normaali, älkää vaan syökö mun kokkailuja :D. Mun sapuskoista lähtee normiruuasta pitäviltä tukka päästä, sillä mähän heitän chiliä ihan kaikkeen.
Puolisoni täyttää sunnuntaina 33. Nyt on jääkaappi täynä juustokakkuaineita, sillä perjantaina olisi tarkoitus kahvitella ja kakutella erinäisten ihmisten seurassa. Ilmeisesti Puolison ajatuksena ei ole mitään Megapartyja pitää, mutta ihan pientä kivaa kyllä. Pitänee huomenna siis siivota ja auttaa Puolisoa sen juustiksen teossa. Mulla on viikonloppuvapaa, ajattelin käväistä lauantaina Radiokirppiksellä. Nauttia vapaapäivästä täysin siemauksin, sillä seuraava viikonloppu pitää suunnata Raisioon. Ajattelin houkutella Veljeäni perjantaina viihteelle, sillä lauantain kirppiskierros ei onnistu, kun pyhä on. Tehään kirppisreissu sunnuntaina, joten voin nukkua la ihan rauhassa pitkään.
Viikonloppuna olin lauantaina töissä, ja muutoin aikalailla kotosalla. Sunnuntaina kuitenkin pariskunta E & J yllätti pyytämällä meitä syömään kanssaan, ja huristeltiin sitten bussilla Hooksiin siiville. Ja hieno sunnuntai-iltapäivähän siitä muodostui. Oli mahtavaa viettää aikaa samanhenkisten tyyppien kanssa, kikatella porukalla tyhmille jutuille, joita ei muut tajua. Tuli taas sellainen olo, että enhän minä ole yksin. Onhan minulla ystäviä. On yhä tyyppejä, jotka haluavat viettää kanssamme aikaa, vaikka ei enää säntäilläkään baareihin. Oli kyllä kivaa, ja porukalla tuumittiin, että uusiksi on pakko ottaa piakkoin!
Samalla tuli todettua oma chilinsietokyky aika rautaiseksi. Suicide-vahvuuden siivet eivät nyt niin tulisia olleetkaan. Ja siitä seuraava olisi naga. Olen tosin nauttinut syksyn mittaan aika chilisiä sapuskoja, ja lasagneenkin upotin 1 jalapenon, 2 lemon dropia ja 2 aiji crystalia (lemonin ja aijin vahvuudet siinä seiskan luokkaa..) + rutkasti poppiksen chilisoosia. Ja tuloksena siis minusta sellai mukavan mausteista sapuskaa. Ihan vakavissani teen seuraavan chili con carnen nagasta, sillä millään muulla en saa siitä tarpeeksi tulista. Joo en oo ihan normaali, älkää vaan syökö mun kokkailuja :D. Mun sapuskoista lähtee normiruuasta pitäviltä tukka päästä, sillä mähän heitän chiliä ihan kaikkeen.
Puolisoni täyttää sunnuntaina 33. Nyt on jääkaappi täynä juustokakkuaineita, sillä perjantaina olisi tarkoitus kahvitella ja kakutella erinäisten ihmisten seurassa. Ilmeisesti Puolison ajatuksena ei ole mitään Megapartyja pitää, mutta ihan pientä kivaa kyllä. Pitänee huomenna siis siivota ja auttaa Puolisoa sen juustiksen teossa. Mulla on viikonloppuvapaa, ajattelin käväistä lauantaina Radiokirppiksellä. Nauttia vapaapäivästä täysin siemauksin, sillä seuraava viikonloppu pitää suunnata Raisioon. Ajattelin houkutella Veljeäni perjantaina viihteelle, sillä lauantain kirppiskierros ei onnistu, kun pyhä on. Tehään kirppisreissu sunnuntaina, joten voin nukkua la ihan rauhassa pitkään.
tiistai 18. marraskuuta 2014
M.I.N.E
Viikonloppu meni aika normaaleissa merkeissä. Useampi aspiriini taittoi migreeniä siedettäväksi, joten Puoliso & Ystävä aloittelivat meillä saunan parissa, siirtyivät sitten baariin yhdentoista korvilla. Itsehän jäin kotio nukkumaan, lauantain työvuoro kutsui. Sunnuntaina ei tehty sitten niin mitään. Ja hyvä niin, sillä jos mulla on vain yksi viikonlopun päivä vapaana, en silloin tahdo tehdä yhtikäs mitään!
Tänäkin lauantaina olisi töitä, joten tulee toinen vähän rauhaisampi viikonloppu. Meillä lyhenee työaika 8 tunnista 7.5 tuntiin, joten mun työpäivät lyhenee ensiviikosta alkaen. Kiva päästä aiemmin kotiin tai mennä vähän myöhemmin, mutta menetetään pekkaset, eli ne ihanat "ylityövapaat" jotka mahdollistavat pienet palkalliset lomailut. Nyt pitää ottaa palkatonta. Pyhpöh. Koeaikanikin loppui, joten olen nyt sitten työyhteisöni täysivaltainen jäsen. Ja edelleen huippuonnellinen siitä, että mulla on työpaikka.
Tänään oli työhöntulotarkastukseen liittyvä spirometria, eli keuhkojen tilavuusmittausta. Kävin puhaltelemassa anturiin, ja viikonpäästä selvinnee, että olenko normaali vai kenties astmaatikko. Osalle työkavereista on tullut astmatuomio, mikä sinänsä on jännä. Eräänkin kohdalla ei nimittäin ikänä uskoisi, mimmihän on sporttaaja! Hoitaja kuitenkin sanoi, että puhaltelin ihan viitearvojen mukaan, eli ilmeisesti juuri siten miten 31-vuotiaan naisen olettaisikin. Pitkäkestoisesta röökaamisesta ja huonosta aerobisesta kunnosta huolimatta.
Sain joululauantain vapaaksi, joten jouluna olisi tiedossa mahtavaa lomaa akselilla keskiviikko-sunnuntai. Pitäisi piakkoin varailla autokin jouluksi. Mä niin rentoudun! No ok, otan ehkä yhden setin bilekuteita mukaan, päädytään kuitenkin Siitariin (vaalan ainoa baari) viimeistään tapanina. Vois ostaa joulukalenterin, tulisi loma nopeammin :3
Huomenna on vapaapäivä, mutta minä idiootti olen hamstrannut itselleni erinäisen läjän asioita. Aamusta olisi lääkäriaika, siitä pankkiin hakemaan uusi maksukortti, iltapäivästä sitten suuhygienistille. Yay. Siinä mulla vapaapäivää, säntäillä ympäri Tamperetta hoitamassa asioita.
Tänäkin lauantaina olisi töitä, joten tulee toinen vähän rauhaisampi viikonloppu. Meillä lyhenee työaika 8 tunnista 7.5 tuntiin, joten mun työpäivät lyhenee ensiviikosta alkaen. Kiva päästä aiemmin kotiin tai mennä vähän myöhemmin, mutta menetetään pekkaset, eli ne ihanat "ylityövapaat" jotka mahdollistavat pienet palkalliset lomailut. Nyt pitää ottaa palkatonta. Pyhpöh. Koeaikanikin loppui, joten olen nyt sitten työyhteisöni täysivaltainen jäsen. Ja edelleen huippuonnellinen siitä, että mulla on työpaikka.
Tänään oli työhöntulotarkastukseen liittyvä spirometria, eli keuhkojen tilavuusmittausta. Kävin puhaltelemassa anturiin, ja viikonpäästä selvinnee, että olenko normaali vai kenties astmaatikko. Osalle työkavereista on tullut astmatuomio, mikä sinänsä on jännä. Eräänkin kohdalla ei nimittäin ikänä uskoisi, mimmihän on sporttaaja! Hoitaja kuitenkin sanoi, että puhaltelin ihan viitearvojen mukaan, eli ilmeisesti juuri siten miten 31-vuotiaan naisen olettaisikin. Pitkäkestoisesta röökaamisesta ja huonosta aerobisesta kunnosta huolimatta.
Sain joululauantain vapaaksi, joten jouluna olisi tiedossa mahtavaa lomaa akselilla keskiviikko-sunnuntai. Pitäisi piakkoin varailla autokin jouluksi. Mä niin rentoudun! No ok, otan ehkä yhden setin bilekuteita mukaan, päädytään kuitenkin Siitariin (vaalan ainoa baari) viimeistään tapanina. Vois ostaa joulukalenterin, tulisi loma nopeammin :3
Huomenna on vapaapäivä, mutta minä idiootti olen hamstrannut itselleni erinäisen läjän asioita. Aamusta olisi lääkäriaika, siitä pankkiin hakemaan uusi maksukortti, iltapäivästä sitten suuhygienistille. Yay. Siinä mulla vapaapäivää, säntäillä ympäri Tamperetta hoitamassa asioita.
perjantai 14. marraskuuta 2014
Hate.
On muuten tosi hubaa olla särkylääkeallergikko ja migreenitapaus. Mitään tujumpaa särkylääkettä ei voi vedellä, mutta hedari on järkyttävä. Voin vedellä panadolia ja aspiriinia, mutta aspiriineja kuluu sen kolmisen kappaletta ennen kuin on vaikutusta. Eikä sekään sitä pois vie, hedari "tuntuu" jyskyttävänä päässä, vaikka kipu turtuukin. Pitäisi kai konsultoida lääkäriä, että onko mulla toivoa.
Migreeni on mulle suhteellisen uusi tuttavuus, kohtauksia tullut vasta viimeisen 6 kuukauden aikana muutama. Olin varma ensin että mulla on joku hiton aivokasvain kun ensin näkyi silmissä valohäiriöitä ja seuraavaksi julmettu hedari. Kunnes armas Puoliso valaisi, että millainen on migreeni. Yay. Just näin halusinkin perjantaini viettää, pahoinvoivana ja särkylääketokkurassa.
Migreeni on mulle suhteellisen uusi tuttavuus, kohtauksia tullut vasta viimeisen 6 kuukauden aikana muutama. Olin varma ensin että mulla on joku hiton aivokasvain kun ensin näkyi silmissä valohäiriöitä ja seuraavaksi julmettu hedari. Kunnes armas Puoliso valaisi, että millainen on migreeni. Yay. Just näin halusinkin perjantaini viettää, pahoinvoivana ja särkylääketokkurassa.
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Far from Home
En tahdo puhua viikonlopusta. Pelkkä ajattelukin saa mut kaipaamaan jotain, jota en just nyt voi saada. Liian kivaa. Liian kotoisaa ja mukavaa.
Töihin paluu keljutti tiistaina ihan kunnolla. Mitenkäs muutenkaan hienon "loman" jälkeen. Nyt kuitenkin on jo vähän toivuttu entiselleen, arki maistuu taas. Kuukausi menee kuitenkin nopeasti, joulunahan me mennään pohjoiseen taas. Ja ollaan tiistai illasta sunnuntaihin asti!
Vihaan marraskuuta, mutta mun mielialaa kohentaa yhä parantuva rahatilanne. Taloudellinen kurimus ja ahdinko on tosiaan ohi. Suunnittelen talouttani huolella, ja olen jo lyhentänyt velkaani erinäisille tahoille (visa, opintolainat...) ihan kiitettävästi. Ja mun tilannehan on siis alunalkaenkin ollut aika hyvä, kun velkaa on tasan pankille ja suuri osa opintolainaa. Mulla on luottotiedot tallella, ei verovelkaa tai muuta sellaista. Yrittäjyys itsessään ei jättänyt mitään ylimääräistä velkaa. Heinäkuuhun mennessä saan maksettua visalaskuni kokonaan pois. Oli iiiiso virhe moinen kortti ikinä edes hyväksyä. Nyt tilasin tiliini visa electronin, ja hautaan debit/credit -kortin pöytälaatikkoon tasan autonvuokrausta varten. Tuntuu aivan mahtavalta tuijotella budjettia ja tajuta, että pärjäisin jälleen yksinkin. Olen itsenäinen nainen, en mielelläni tukeudu yhtään keneenkään. Parisuhteessakin mulle on tärkeää, että siitä huolimatta pärjäisin itsekin. En halua olla riippuvainen. Olen kuitenkin superonnellinen, että minulla on Puoliso. Pärjäisin itsekin, mutta minun ei tarvitse.
Meillä on taas yhteisiä tavotteita. Minä pienennän velkaani, jotta saadaan joskus asuntolaina. Puoliso säästää Oulua varten. Jo kesällä tilanne on huomattavasti parempi. Osuuspankin osuus opintolainasta on maksettu, visa maksettu, jäljellä vain Nordea. Muutetaan Ouluun, jahka taloustilanne on tarpeeksi kohentunut ja jahka työtilanne näyttäisi siltä. Oulusta tai Muhokselta voisi sitten jokskus hamaassa tulevaisuudessa ostaa kämpän.
Mulla on hieman talvilomaakin, ajateltiin koittaa sitä mission impossiblea saada lomat samaan aikaan sitten kevättalvesta. Voitaisiin lähteä - ylläripylläri - Ouluun ja Vaalaan.
Asiasta pihviin. Eräs asia ihmettyttää ja ärrrsyttää. Nimittäin Avioliitto vs Avoliitto - juttu. Ollaan asuttu yhdessä kahdeksan vuotta. Talvella yhteistä taivalta tulee täyteen yhdeksän vuotta. Silti, äitini ja erinäiset asiakkaat jaksavat muistuttaa yhä uudelleen, että en voi kutsua Puolisoa Miehekseni, kun ei kerta olla naimisissa. Korjaa sanomisiani että "Poikaystävä!" jos erehdyn sanomaan että "mieheni". Jahas. Eli jos ei ikinä mennä naimisiin, mulla on vielä kuusikymppisenäkin poikaystävä? Missä kohtaa on oikeus kutsua Avomiestään tittelillä "mun mies"? Onko siihen ikäraja? Tuntuu pöljältä että on seurustellut melkein vuosikymmenen, asunut yhdessä abouttiarallaa saman verran ja kutsua toista "poikaystäväksi", aivan kun oltaisi jotain 14-vuotiaita, tai seurusteltu jotain pari kuukautta. Ja pöljältä tuntuu senkin puolesta että tuo "Poika" täyttää tän kuun lopussa 33 vuotta. Että sellanen poika, kulkee kohti neljääkymppiä. Äidille perustelin tuota "mieheni" -nimitystä juuri sillä, että ollaan avoLIITOSSA ja avoPUOLISOITA. Mulla on AvoMIES, joten voinen kutsua kumppaniani tittelillä mun mies.
Onko niillä rekistereillä ja sillä ylimääräisellä i-kirjaimella niin iso merkitys? Meidän arjessa se vihkimys ei tekisi yhtään mitään eroa. Poistaisi yhden nimen ovesta ja pistäisi mut kortinvaihtorumbaan? Sikälimikäli niin haluaisin, saattaisinhan pitää mukavan harvinaisen sukunimeni. Olenhan suomessa uniikki tapaus (Jepjep, yhäkin, vaikka vaihdoin mummonimeni Emiliaksi vuosi sitten). I-kirjaimen lisääminen avoliittoomme ei toisi oikeastaan mitään muutosta. Ehkä joskus sitten ikääntyessä jos pitää jotain perimisiä miettiä, mutta toistaiseksi ei niin mitään. Meillä on kuitenkin ilmankin renkuloita aikomus viettää elämämme yhdessä. Meillä on tulevaisuudensuunnitelmia ja elämme ihan samanlaista elämää kuin avioliitossa olevat paritkin. Taloutemme on yhteinen, emme kalkuloi kauppalaskuja tai muuta sellaista. Ehkä siis voin nimittää Puolisoa yhä Puolisoksi tai Miehekseni. Minullahan on Liitto. Minä olen Avovaimo. Me ollaan Puolisoita, ei siihen ylimääräisiä kirjaimia tai rekistereitä tarvita.
Töihin paluu keljutti tiistaina ihan kunnolla. Mitenkäs muutenkaan hienon "loman" jälkeen. Nyt kuitenkin on jo vähän toivuttu entiselleen, arki maistuu taas. Kuukausi menee kuitenkin nopeasti, joulunahan me mennään pohjoiseen taas. Ja ollaan tiistai illasta sunnuntaihin asti!
Vihaan marraskuuta, mutta mun mielialaa kohentaa yhä parantuva rahatilanne. Taloudellinen kurimus ja ahdinko on tosiaan ohi. Suunnittelen talouttani huolella, ja olen jo lyhentänyt velkaani erinäisille tahoille (visa, opintolainat...) ihan kiitettävästi. Ja mun tilannehan on siis alunalkaenkin ollut aika hyvä, kun velkaa on tasan pankille ja suuri osa opintolainaa. Mulla on luottotiedot tallella, ei verovelkaa tai muuta sellaista. Yrittäjyys itsessään ei jättänyt mitään ylimääräistä velkaa. Heinäkuuhun mennessä saan maksettua visalaskuni kokonaan pois. Oli iiiiso virhe moinen kortti ikinä edes hyväksyä. Nyt tilasin tiliini visa electronin, ja hautaan debit/credit -kortin pöytälaatikkoon tasan autonvuokrausta varten. Tuntuu aivan mahtavalta tuijotella budjettia ja tajuta, että pärjäisin jälleen yksinkin. Olen itsenäinen nainen, en mielelläni tukeudu yhtään keneenkään. Parisuhteessakin mulle on tärkeää, että siitä huolimatta pärjäisin itsekin. En halua olla riippuvainen. Olen kuitenkin superonnellinen, että minulla on Puoliso. Pärjäisin itsekin, mutta minun ei tarvitse.
Meillä on taas yhteisiä tavotteita. Minä pienennän velkaani, jotta saadaan joskus asuntolaina. Puoliso säästää Oulua varten. Jo kesällä tilanne on huomattavasti parempi. Osuuspankin osuus opintolainasta on maksettu, visa maksettu, jäljellä vain Nordea. Muutetaan Ouluun, jahka taloustilanne on tarpeeksi kohentunut ja jahka työtilanne näyttäisi siltä. Oulusta tai Muhokselta voisi sitten jokskus hamaassa tulevaisuudessa ostaa kämpän.
Mulla on hieman talvilomaakin, ajateltiin koittaa sitä mission impossiblea saada lomat samaan aikaan sitten kevättalvesta. Voitaisiin lähteä - ylläripylläri - Ouluun ja Vaalaan.
Asiasta pihviin. Eräs asia ihmettyttää ja ärrrsyttää. Nimittäin Avioliitto vs Avoliitto - juttu. Ollaan asuttu yhdessä kahdeksan vuotta. Talvella yhteistä taivalta tulee täyteen yhdeksän vuotta. Silti, äitini ja erinäiset asiakkaat jaksavat muistuttaa yhä uudelleen, että en voi kutsua Puolisoa Miehekseni, kun ei kerta olla naimisissa. Korjaa sanomisiani että "Poikaystävä!" jos erehdyn sanomaan että "mieheni". Jahas. Eli jos ei ikinä mennä naimisiin, mulla on vielä kuusikymppisenäkin poikaystävä? Missä kohtaa on oikeus kutsua Avomiestään tittelillä "mun mies"? Onko siihen ikäraja? Tuntuu pöljältä että on seurustellut melkein vuosikymmenen, asunut yhdessä abouttiarallaa saman verran ja kutsua toista "poikaystäväksi", aivan kun oltaisi jotain 14-vuotiaita, tai seurusteltu jotain pari kuukautta. Ja pöljältä tuntuu senkin puolesta että tuo "Poika" täyttää tän kuun lopussa 33 vuotta. Että sellanen poika, kulkee kohti neljääkymppiä. Äidille perustelin tuota "mieheni" -nimitystä juuri sillä, että ollaan avoLIITOSSA ja avoPUOLISOITA. Mulla on AvoMIES, joten voinen kutsua kumppaniani tittelillä mun mies.
Onko niillä rekistereillä ja sillä ylimääräisellä i-kirjaimella niin iso merkitys? Meidän arjessa se vihkimys ei tekisi yhtään mitään eroa. Poistaisi yhden nimen ovesta ja pistäisi mut kortinvaihtorumbaan? Sikälimikäli niin haluaisin, saattaisinhan pitää mukavan harvinaisen sukunimeni. Olenhan suomessa uniikki tapaus (Jepjep, yhäkin, vaikka vaihdoin mummonimeni Emiliaksi vuosi sitten). I-kirjaimen lisääminen avoliittoomme ei toisi oikeastaan mitään muutosta. Ehkä joskus sitten ikääntyessä jos pitää jotain perimisiä miettiä, mutta toistaiseksi ei niin mitään. Meillä on kuitenkin ilmankin renkuloita aikomus viettää elämämme yhdessä. Meillä on tulevaisuudensuunnitelmia ja elämme ihan samanlaista elämää kuin avioliitossa olevat paritkin. Taloutemme on yhteinen, emme kalkuloi kauppalaskuja tai muuta sellaista. Ehkä siis voin nimittää Puolisoa yhä Puolisoksi tai Miehekseni. Minullahan on Liitto. Minä olen Avovaimo. Me ollaan Puolisoita, ei siihen ylimääräisiä kirjaimia tai rekistereitä tarvita.
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Kärsi
Tultiin just Vaalasta. Ja haluan takaisin. Niin kovaa että itkettää. Ylihuomenna töitä. En halua, tahdon Ouluun!
Eimullamuutakiitoshei!
Eimullamuutakiitoshei!
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Heaven Now
Ihana kotiviikonloppu edennyt sunnuntaihin. Ollaan lähinnä oltu kotona ja katseltu kauhuleffoja. Kaksi päivää putkeen. Parhautta. Viihdyn kaikkista parhaiten kotosalla Rakkaan kainalossa. Ja nyt on ollut sellainen viikonloppu, että näitä voisi olla joka viikonloppu. Hyvää ruokaa, kasa leffoja, oma Rakas... Parhautta <3
Meillä kävi ovella eilen halloween-noitia. Söpöjä pikkunoitia, karkki vai kepponen -teemalla. Harmi ettei mulla ollut muuta mässyä kuin purkkaa. Oisin hukuttanut ne mässyyn muuten. Noh, tiedänpä pääsiäisenä varautua.
Ollaan päästy aika hyvin yksimielisyyteen siinä, että nyt pysytään toistaiseksi Tampereella, mutta tavoitteena on Oulu. Säästetään rahaa muuttoa varten, ja katsotaan kesämmällä että josko hakisi Oulusta töitä. Sinne me molemmat kuitenkin halutaan, ja se aika tulee ihan varmasti, kun sinne muutetaan. Kumpikin haluaisi muuttaa heti, mutta kuten aiemmin todettu, ei rahaa. Muuttaminen kysyy aina euroja, ja vaikka saataisiin hetinyt työpaikatkin, ei ole tarvittavia euroja muuttamiseen. Saatika siihen, että jos toinen vaikka ei heti työllistyisikään. Mutta Oulu, we are coming. Ja epäilijöille, kyllä. Minä haluan niinikään muuttaa Ouluun. En Puolison takia, en ole tekemässä mitään "uhrausta" toisen vuoksi, vaan haluan muuttaa sinne ihan itse.
Mietittiin eilettäin Puolison kanssa baareilua.
Ja kyllä mun baarijuoksut on nyt juostu. En keksi yhtään hyvää syytä, miksi mennä baariin. Edes goottiklubille. Alkoholi? Ei sovi mulle. En halua juoda. Ja vaikka haluaisin, sehän on ihan saatanan kallista siellä. Ystävät? Kuka siellä muka kavereitaan kuulee? Pitää mennä röökille, että voi keskustella. Tanssiminen? Tykkään tanssia, mutta sellasta klubia ei taida Tampereella ollakaan joka soittais ebm:ää koko illan. Parin haku? No mulla on jo maailman rakkain kumppani. Niitä kavereita joita Bella Mortessa tai Lumouksessa näkee? No voin nähdä niitä muutenkin. Liian kallista "hupia" minulle. Kun ei oikeasti edes ole kovin kivaa. En enää ymmärrä ryyppäämistä. Miksi maksaa helposti yli sata euroa siitä, että oksennat aamusta ja olet huonovointinen koko päivän? Kuka oikeasti tahtoo maksaa isot rahat seuraavan päivän tuskasta? Ookoo, mä nyt oon tavallista herkempi, saan krapulan kun ajattelenkin viinaa, mutta tuskin kukaan immuuni krapulalle on. En enää ikinä halua maksaa tiliäni tyhjäksi siitä, että voin huonosti kaksi päivää. Ai niin. Kännissä pitäisi olla kivaa? No ei mulla ollut kovin kivaa kun filmi alkoi pätkiä, kun ei enää täysin kontrolloinut itseään.
Meillä kävi ovella eilen halloween-noitia. Söpöjä pikkunoitia, karkki vai kepponen -teemalla. Harmi ettei mulla ollut muuta mässyä kuin purkkaa. Oisin hukuttanut ne mässyyn muuten. Noh, tiedänpä pääsiäisenä varautua.
Ollaan päästy aika hyvin yksimielisyyteen siinä, että nyt pysytään toistaiseksi Tampereella, mutta tavoitteena on Oulu. Säästetään rahaa muuttoa varten, ja katsotaan kesämmällä että josko hakisi Oulusta töitä. Sinne me molemmat kuitenkin halutaan, ja se aika tulee ihan varmasti, kun sinne muutetaan. Kumpikin haluaisi muuttaa heti, mutta kuten aiemmin todettu, ei rahaa. Muuttaminen kysyy aina euroja, ja vaikka saataisiin hetinyt työpaikatkin, ei ole tarvittavia euroja muuttamiseen. Saatika siihen, että jos toinen vaikka ei heti työllistyisikään. Mutta Oulu, we are coming. Ja epäilijöille, kyllä. Minä haluan niinikään muuttaa Ouluun. En Puolison takia, en ole tekemässä mitään "uhrausta" toisen vuoksi, vaan haluan muuttaa sinne ihan itse.
Mietittiin eilettäin Puolison kanssa baareilua.
Ja kyllä mun baarijuoksut on nyt juostu. En keksi yhtään hyvää syytä, miksi mennä baariin. Edes goottiklubille. Alkoholi? Ei sovi mulle. En halua juoda. Ja vaikka haluaisin, sehän on ihan saatanan kallista siellä. Ystävät? Kuka siellä muka kavereitaan kuulee? Pitää mennä röökille, että voi keskustella. Tanssiminen? Tykkään tanssia, mutta sellasta klubia ei taida Tampereella ollakaan joka soittais ebm:ää koko illan. Parin haku? No mulla on jo maailman rakkain kumppani. Niitä kavereita joita Bella Mortessa tai Lumouksessa näkee? No voin nähdä niitä muutenkin. Liian kallista "hupia" minulle. Kun ei oikeasti edes ole kovin kivaa. En enää ymmärrä ryyppäämistä. Miksi maksaa helposti yli sata euroa siitä, että oksennat aamusta ja olet huonovointinen koko päivän? Kuka oikeasti tahtoo maksaa isot rahat seuraavan päivän tuskasta? Ookoo, mä nyt oon tavallista herkempi, saan krapulan kun ajattelenkin viinaa, mutta tuskin kukaan immuuni krapulalle on. En enää ikinä halua maksaa tiliäni tyhjäksi siitä, että voin huonosti kaksi päivää. Ai niin. Kännissä pitäisi olla kivaa? No ei mulla ollut kovin kivaa kun filmi alkoi pätkiä, kun ei enää täysin kontrolloinut itseään.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Fly Away
Tiistaissa ollaan ja ärtynyt vatsani on viimein osoittanut rauhoittumisen merkkejä. Ilman krapulaakin multa vie vähintään 2 päivää toipua juomingeista. Yay. Joten ehkä mulla on ihan hyvä syy olla vastedes juomatta. En halua edes ajatella mikä oloni olisi jos olisi ollut kunnon laattakrapula?!? Hyi vittu. Ja tein sen päätöksen, että jos yksikin tyyppi vinkuu joskus juomattomuudestani "et kai sä oikeesti limpparia juo" niin lähden paikasta ihan sillä vitun sekunnilla. Mun ei tarvi kuunnella alkoholipropagandaa sitten yhtään, eikä perustella päätöstäni yhtään kenellekään. Tai ainahan voin demonstroida. Mielellään jonkun toisen kämpässä *evil grin*.
Tällä viikkolla on ohjelmassa ihan mukaviakin juttuja. Ylimääräinen vapaapäivä, perjantaina on samhain (Halloween), näen ystäväni Caratran tällä viikolla.. Mitä nyt käytän ylimääräisen vapaani siivoamiseen. Mutta kaikkea mukavaa kuitenkin. Viikonlopun aion viettää rakkaan kainalossa. Se päivystää, mutta suunnittelin pieniä Halloween -kemuja meille kahdelle. Hyvää ruokaa, hieman herkkuja, pari hyvää kauhuleffaa... Aikaa meille kahdelle.
Ensiviikolla on ohjelmistossa Vaalaan lähteminen. Mulla on jokunen ylityövapaa, ja käytän ne putkeen pikkuiseen lomaan. Torstai-illasta ajateltiin lähteä ja maanantaina takaisin. Olen onnekas, sillä mulla on maailman paras Anoppi. Puolison äiti on ihan mahtava. Sitäpaitsi, Kainuun reissut ovat aina ihan lomaa. Se on niin maalla, että oikeasti mieli lepää siellä. Mitä nyt kuumeeni muuttaa lähemmäs herää varmasti jälleen. Kuten aina kun sieltä lähdetään, parun koko paluumatkan "Muutetaan Ouluun... Mä en tahdo lähteä!!!!" Juuri kun olen päässyt sinuiksi ajatuksen kanssa, että muutto Ouluun lykkääntyy hamaan tulevaan, niin muuttohinku herää taatusti uusiksi. Siinä käy aina niin kun käydään siellä. Vaalakin kävisi muuton kohteeksi, mutta on sen verran pieni paikka, ettei kannata elätellä toiveita duunipaikasta mitenkään ihmeeen nopealla aikataululla. Oulu on helpompi. Välistä tuntuu, että mun hinku Puolison kotiseudulle on paikoitellen isompi mitä Puolison. Tosin, tyyppi on elämäni rakkaus, joten muuttaisin sen vuoksi vaikka minne. Jopa Turkuun, jonne mua ei mikään muu mahti maailmassa sais muuttamaan. Imelää lässytystä? Oh yeah!
Tällä viikkolla on ohjelmassa ihan mukaviakin juttuja. Ylimääräinen vapaapäivä, perjantaina on samhain (Halloween), näen ystäväni Caratran tällä viikolla.. Mitä nyt käytän ylimääräisen vapaani siivoamiseen. Mutta kaikkea mukavaa kuitenkin. Viikonlopun aion viettää rakkaan kainalossa. Se päivystää, mutta suunnittelin pieniä Halloween -kemuja meille kahdelle. Hyvää ruokaa, hieman herkkuja, pari hyvää kauhuleffaa... Aikaa meille kahdelle.
Ensiviikolla on ohjelmistossa Vaalaan lähteminen. Mulla on jokunen ylityövapaa, ja käytän ne putkeen pikkuiseen lomaan. Torstai-illasta ajateltiin lähteä ja maanantaina takaisin. Olen onnekas, sillä mulla on maailman paras Anoppi. Puolison äiti on ihan mahtava. Sitäpaitsi, Kainuun reissut ovat aina ihan lomaa. Se on niin maalla, että oikeasti mieli lepää siellä. Mitä nyt kuumeeni muuttaa lähemmäs herää varmasti jälleen. Kuten aina kun sieltä lähdetään, parun koko paluumatkan "Muutetaan Ouluun... Mä en tahdo lähteä!!!!" Juuri kun olen päässyt sinuiksi ajatuksen kanssa, että muutto Ouluun lykkääntyy hamaan tulevaan, niin muuttohinku herää taatusti uusiksi. Siinä käy aina niin kun käydään siellä. Vaalakin kävisi muuton kohteeksi, mutta on sen verran pieni paikka, ettei kannata elätellä toiveita duunipaikasta mitenkään ihmeeen nopealla aikataululla. Oulu on helpompi. Välistä tuntuu, että mun hinku Puolison kotiseudulle on paikoitellen isompi mitä Puolison. Tosin, tyyppi on elämäni rakkaus, joten muuttaisin sen vuoksi vaikka minne. Jopa Turkuun, jonne mua ei mikään muu mahti maailmassa sais muuttamaan. Imelää lässytystä? Oh yeah!
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Sacrifice
Sunnuntai ja jonkinasteinen krapulapäivä. En enää hirveämmin alkoholia käytä, mutta eilettäin oli sellai olo, että tarvitsin kunnon alkoholinhuuruista eskapismia.
Olin lauantain töissä, mutta illasta oli Bella Morte -goottiklubi. Käytiin ensin Puolison ja parin kaverin kanssa Kustaa kolmosessa parilla, ja siitä Laternaan klubille. Tanssilattiaa tuli tampattua Puolison kanssa, juotua jonkun verran ja turistua kaverien kanssa. Puoliso katosi puolen yön jälkeen kotio hammassärkyisenä, itse vielä jäin. Kahden korvilla väsymys ja alkoholi alkoi viemään voimat ja suuntasin Puolison viereen unille.
Ilta oli mukava, ja tänään vielä mukavampaa katsella kauhuleffoja yhdessä. Kaipasin kunnon irtiottoa työdraamoista yms, ja homma toimi, sain pitää vähän hauskaa. Nyt voinkin uppoutua takaisin arkeeni ja tavalliseen elämääni. Hautautua leffojen ja kirjojen ääreen sekä kumppanin syliin. Satunnainen biletys on jees, mutta aamuinen hedari muistutti minua hyvin siitä, miksi en yleensäkään juo. Vaikka oli kivaa, niin ilta muistutti minua hyvin siitä, että miten paljon oikeastaan nautin kotona olosta ja alkoholittomasta elämästä. Onneksi nyt hetkeen ei ole mitään tiedossakaan.
Edit:
Joo ei vittu kännäystä enää ikänä. Eipä alkoholi oo ikinä mun vatsalle sopinut, ja vuosien varrella on vain pahentunut vatsanväänteet... Ei pysy edes vesi sisällä kun kaikki tulee toisesta päästä ulos ihan saman tien. Onneksi ei okseta, ois vähän ongelmia siinätapauksessa! Mikään ei ole tän arvoista. Pahinta on tietää, että ei tämä huomiseksi ohi ole. Helpottuu hieman varmasti, mutta vessan lähellä on oltava töissäkin. Yay.
Olin lauantain töissä, mutta illasta oli Bella Morte -goottiklubi. Käytiin ensin Puolison ja parin kaverin kanssa Kustaa kolmosessa parilla, ja siitä Laternaan klubille. Tanssilattiaa tuli tampattua Puolison kanssa, juotua jonkun verran ja turistua kaverien kanssa. Puoliso katosi puolen yön jälkeen kotio hammassärkyisenä, itse vielä jäin. Kahden korvilla väsymys ja alkoholi alkoi viemään voimat ja suuntasin Puolison viereen unille.
Ilta oli mukava, ja tänään vielä mukavampaa katsella kauhuleffoja yhdessä. Kaipasin kunnon irtiottoa työdraamoista yms, ja homma toimi, sain pitää vähän hauskaa. Nyt voinkin uppoutua takaisin arkeeni ja tavalliseen elämääni. Hautautua leffojen ja kirjojen ääreen sekä kumppanin syliin. Satunnainen biletys on jees, mutta aamuinen hedari muistutti minua hyvin siitä, miksi en yleensäkään juo. Vaikka oli kivaa, niin ilta muistutti minua hyvin siitä, että miten paljon oikeastaan nautin kotona olosta ja alkoholittomasta elämästä. Onneksi nyt hetkeen ei ole mitään tiedossakaan.
Edit:
Joo ei vittu kännäystä enää ikänä. Eipä alkoholi oo ikinä mun vatsalle sopinut, ja vuosien varrella on vain pahentunut vatsanväänteet... Ei pysy edes vesi sisällä kun kaikki tulee toisesta päästä ulos ihan saman tien. Onneksi ei okseta, ois vähän ongelmia siinätapauksessa! Mikään ei ole tän arvoista. Pahinta on tietää, että ei tämä huomiseksi ohi ole. Helpottuu hieman varmasti, mutta vessan lähellä on oltava töissäkin. Yay.
torstai 23. lokakuuta 2014
Kuolleitten Laulu
Interesting. Eilettäin tuli ilmoitus, että meitä lomautetaan. Tänään selvisi, että jokunen päivä tänä vuonna ja jokunen ensivuonna. Ei mitään massiivisia määriä, mutta kuitenkin. Jännä etten saanut koeajan varjolla kenkää.
Pomosta paljastuu mielenkiintoisia puolia, sanoi tänään, että jos meno jatkuu yhtä hiljaisena, hänen täytyy irtisanoa joku. Joku sellainen, joka on liitossa, koska liiton ihmiset vaatii liikaa. Ookoo. Onneksi oon liitossa, sillä taistelutta en luovu, jos irtisanomisperusteet on tollaset. Itsehän en lähde minnekään, sillä omasta lähdöstä napsahtaa karenssi. Ja sinänsä haluan olla töissä tuolla. Vaikka meno nyt on mitä on. Kuitenkin, pieni pelko koputtaa takaraivossa, että kauankohan mulla on töitä. Pitää olla iloinen joka hiton päivästä! Onneksi yrittäjyyteen ei voida pakottaa, joten mulla pitäs olla oikeus työttömyysturvaan. Yritykseni kun on pöytälaatikossa jo onnistuneesti.
Toistaiseksi otan lomautukset ylimääräisenä lomana. Lähden pariksi päivää porukoille ja rentoudun sitten kotona. Tarvitsenkin vähän lomaa. Pitää vain kiristellä kukkaronnyörejä.
Olen vähän kiikun kaakun lauantain Bella Morte -goottiklubin kanssa, mennäkkö vaiko eikö. Haluan joo, ois kai seuraakin, mutta toisaalta.. toi raha asia. Ei tarvitsis tuhlata mihkään baariin. Mutta taidan mennä silti. Vois tehdä hyvää pitää vähän hauskaa. Jos vaikka unohtaisi vähän noita työasioita edes hetkeksi.
Pomosta paljastuu mielenkiintoisia puolia, sanoi tänään, että jos meno jatkuu yhtä hiljaisena, hänen täytyy irtisanoa joku. Joku sellainen, joka on liitossa, koska liiton ihmiset vaatii liikaa. Ookoo. Onneksi oon liitossa, sillä taistelutta en luovu, jos irtisanomisperusteet on tollaset. Itsehän en lähde minnekään, sillä omasta lähdöstä napsahtaa karenssi. Ja sinänsä haluan olla töissä tuolla. Vaikka meno nyt on mitä on. Kuitenkin, pieni pelko koputtaa takaraivossa, että kauankohan mulla on töitä. Pitää olla iloinen joka hiton päivästä! Onneksi yrittäjyyteen ei voida pakottaa, joten mulla pitäs olla oikeus työttömyysturvaan. Yritykseni kun on pöytälaatikossa jo onnistuneesti.
Toistaiseksi otan lomautukset ylimääräisenä lomana. Lähden pariksi päivää porukoille ja rentoudun sitten kotona. Tarvitsenkin vähän lomaa. Pitää vain kiristellä kukkaronnyörejä.
Olen vähän kiikun kaakun lauantain Bella Morte -goottiklubin kanssa, mennäkkö vaiko eikö. Haluan joo, ois kai seuraakin, mutta toisaalta.. toi raha asia. Ei tarvitsis tuhlata mihkään baariin. Mutta taidan mennä silti. Vois tehdä hyvää pitää vähän hauskaa. Jos vaikka unohtaisi vähän noita työasioita edes hetkeksi.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Kirosana.
Viikonloppu on sunnuntaissa, ja ihana vapaaviikonloppu on ollut. Käytiin eilettäin Puolison kanssa leffassa, Dracula Untold. Leffa oli ihan ok. Uusi näkökulma Draculan tarinaan. Antaisin leffalle 1- 10 asteikolla 7,5. Pari pientä epäloogisuutta ja paikoitellen näyttelijöiden työssä olisi parantamisen varaa, mutta leffa oli kokonaisuudessaan ihan ok.
Kokeilin tehdä raakakakkua, eli sellai superfood-versiota, mutta ei nyt ihan mennyt putkeen. Liian pähkinäinen ja kookoksinen. Eikä se koostumuskaan mennyt ihan nappiin. Mutta pysyinpähän yhdessä palassa. Lauantai itsessään oli kyllä ihana päivä. Laatuaikaa ja synttärijuhlintaa rakkaani kanssa.
Huomenna olisi puolittainen vapaa, menen vasta iltäpäivällä värikoulutukseen toviksi. Sitä ennen olisi vuorossa kuntosaleilua ja leipomista. Meinasin viedä töihin mokkapaloja. Luultavasti feilaan ne nyt kun ois vietävä niitä jonnekin.
Olen viimein saanut makeanhimoni kuriin. Ei tee mieli mitään makeaa sitten yhtään. Ja täähän on mulle todella outoa. Yleensä tarvii ajatella vain jotain mässyä ja mieliteko on siinä. Nyt on jo useampi viikko mennyt vailla mitään mielitekoja. Tiedä sitten että mitä teen oikein. Ruokavalio, lisäravinteet, treeni vai mikä? Luulen kykeneväni leipomaan mokkapalat ilman sen kummempia maisteluita! Ja jos joku miettii, että mikä ihme tai saavutus tuo nyt on, niin mähän olen ihan jäätävä makeahiiri. Ollut aina. Makea kuin makea uppoaa, ja ennen mun "vähän jokaista lempikarkkia" -setti makuunista oli sellaset 600 g mässyä. Eli ihan jäätävä säkki. Ja se makeanhimo ei ikänä talttunut "syö banaani" -vinkeillä, vaan jos makeaa tekee mieli, niin sitä sitten himoitsee just niin kauan, kunnes syön sitä. Päivätolkulla jopa.
Olen harkinnut tässä personal trainerin palkkaamista. Gogo:lla on omat pt:t, ja 10 kertaa on ihan kohtuu summan. Aiemmin olin koulun projektissa mukana, mutta eihän sillä lafkalla mikään toimi ihan niin miten olettaisi. Ja ajankohta oli mulle muutenkin totaalisen väärä. Ei sellaisessa elämäntilanteessa olisi pitänyt harkita edes moista. Nyt on kuitenkin toinen tilanne, ja pt voisi olla hyödyllinen juttu. Pitää harkita asiaa. Perusteet kun on nyt kunnossa, syön aikalailla kuten pitääkin (mitä nyt en jaksa aina punnita joka jauhelihagrammaa), treenaan ok, aerobista on mukana, en mässää tai käytä alkoholia. Miksi? Mihin tähtään? Itseni vuoksi. Salitreeni on harrastus, johon haluan panostaa. Itsekkäästi haluan kivan kropan. Ikäännyn, ja huomaan iän (ja tupakan..) muutokset ihossani. En halua näyttää keski-ikäiseltä ämmältä, sikälimikäli siihen voin vaikuttaa. Että siksi. Ja ei, en luovu mistään. Rasvainen ruoka, makea ja viina eivät ole ikinä tehneet oloani hyväksi, eivät ikinä saaneet minua tuntemaan itseäni kauniiksi ja viehättäväksi. Ja en ole kännissä oma itseni. Ja tän vähäisen viihteilyn vuoksi on ystäviä jo kadonnut, joten nothing to lose anymore.
Niin, niistä ystävistä. Tässä blogissakin olen usein viitannut aiemmin erääseen ystäväpariskuntaan, joiden kanssa ennen vietettiin paljonkin aikaa. Herran olen tuntenut nyt 11 vuotta, olimme yhdessäkin joskus 10-11 vuotta sitten. Ennen olivat eräät parhaista kavereistamme. Nyt? Viimeksi kuultiin heistä jotain hieman ennen uuttavuotta, kun kyselivät, että jos emme ole tekemässä mitään ihmeellistä, voidaan tulla heille. Sen jälkeen? Nothing. Aiemmin koitettiin että jos heitä näksi, mutta kun on yksipuolista niin eipä sitten. Nyt yksi yhteinen ystävämme on muuttamassa etelämmäs Eurooppaan. Ystäväpariskunta piti tyypille ylläriläksiäiset. Me saatiin tietää asiasta facen kautta, että joo bileet oli ja kivaa oli. Mun fiilis asiasta on vähän kaksijakoinen. Haikea, sillä tyypit on olleet tärkeä osa mun elämää niin pitkään. Toisaalta, jos tämä on se mitä he haluavat niin ok. Ei väkisin. Mä olen mikä olen. Jos en kelpaa seuraksi selvinpäin, niin ei sitten. Mun on parempi sitten ilman. Joo, paikoitellen olen vähän yksinäinen. Ei enää tutustu uusiin ihmisiin samalla tavalla mitä ennen. Erityisesti näin, kun ei juuri baareissa käy. Ja kun on näin outo tyyppi mitä minä. Mutta oon ennemmin yksin, kuin sellaisten kanssa jotka eivät ole aidosti ystäviä.
Kokeilin tehdä raakakakkua, eli sellai superfood-versiota, mutta ei nyt ihan mennyt putkeen. Liian pähkinäinen ja kookoksinen. Eikä se koostumuskaan mennyt ihan nappiin. Mutta pysyinpähän yhdessä palassa. Lauantai itsessään oli kyllä ihana päivä. Laatuaikaa ja synttärijuhlintaa rakkaani kanssa.
Huomenna olisi puolittainen vapaa, menen vasta iltäpäivällä värikoulutukseen toviksi. Sitä ennen olisi vuorossa kuntosaleilua ja leipomista. Meinasin viedä töihin mokkapaloja. Luultavasti feilaan ne nyt kun ois vietävä niitä jonnekin.
Olen viimein saanut makeanhimoni kuriin. Ei tee mieli mitään makeaa sitten yhtään. Ja täähän on mulle todella outoa. Yleensä tarvii ajatella vain jotain mässyä ja mieliteko on siinä. Nyt on jo useampi viikko mennyt vailla mitään mielitekoja. Tiedä sitten että mitä teen oikein. Ruokavalio, lisäravinteet, treeni vai mikä? Luulen kykeneväni leipomaan mokkapalat ilman sen kummempia maisteluita! Ja jos joku miettii, että mikä ihme tai saavutus tuo nyt on, niin mähän olen ihan jäätävä makeahiiri. Ollut aina. Makea kuin makea uppoaa, ja ennen mun "vähän jokaista lempikarkkia" -setti makuunista oli sellaset 600 g mässyä. Eli ihan jäätävä säkki. Ja se makeanhimo ei ikänä talttunut "syö banaani" -vinkeillä, vaan jos makeaa tekee mieli, niin sitä sitten himoitsee just niin kauan, kunnes syön sitä. Päivätolkulla jopa.
Olen harkinnut tässä personal trainerin palkkaamista. Gogo:lla on omat pt:t, ja 10 kertaa on ihan kohtuu summan. Aiemmin olin koulun projektissa mukana, mutta eihän sillä lafkalla mikään toimi ihan niin miten olettaisi. Ja ajankohta oli mulle muutenkin totaalisen väärä. Ei sellaisessa elämäntilanteessa olisi pitänyt harkita edes moista. Nyt on kuitenkin toinen tilanne, ja pt voisi olla hyödyllinen juttu. Pitää harkita asiaa. Perusteet kun on nyt kunnossa, syön aikalailla kuten pitääkin (mitä nyt en jaksa aina punnita joka jauhelihagrammaa), treenaan ok, aerobista on mukana, en mässää tai käytä alkoholia. Miksi? Mihin tähtään? Itseni vuoksi. Salitreeni on harrastus, johon haluan panostaa. Itsekkäästi haluan kivan kropan. Ikäännyn, ja huomaan iän (ja tupakan..) muutokset ihossani. En halua näyttää keski-ikäiseltä ämmältä, sikälimikäli siihen voin vaikuttaa. Että siksi. Ja ei, en luovu mistään. Rasvainen ruoka, makea ja viina eivät ole ikinä tehneet oloani hyväksi, eivät ikinä saaneet minua tuntemaan itseäni kauniiksi ja viehättäväksi. Ja en ole kännissä oma itseni. Ja tän vähäisen viihteilyn vuoksi on ystäviä jo kadonnut, joten nothing to lose anymore.
Niin, niistä ystävistä. Tässä blogissakin olen usein viitannut aiemmin erääseen ystäväpariskuntaan, joiden kanssa ennen vietettiin paljonkin aikaa. Herran olen tuntenut nyt 11 vuotta, olimme yhdessäkin joskus 10-11 vuotta sitten. Ennen olivat eräät parhaista kavereistamme. Nyt? Viimeksi kuultiin heistä jotain hieman ennen uuttavuotta, kun kyselivät, että jos emme ole tekemässä mitään ihmeellistä, voidaan tulla heille. Sen jälkeen? Nothing. Aiemmin koitettiin että jos heitä näksi, mutta kun on yksipuolista niin eipä sitten. Nyt yksi yhteinen ystävämme on muuttamassa etelämmäs Eurooppaan. Ystäväpariskunta piti tyypille ylläriläksiäiset. Me saatiin tietää asiasta facen kautta, että joo bileet oli ja kivaa oli. Mun fiilis asiasta on vähän kaksijakoinen. Haikea, sillä tyypit on olleet tärkeä osa mun elämää niin pitkään. Toisaalta, jos tämä on se mitä he haluavat niin ok. Ei väkisin. Mä olen mikä olen. Jos en kelpaa seuraksi selvinpäin, niin ei sitten. Mun on parempi sitten ilman. Joo, paikoitellen olen vähän yksinäinen. Ei enää tutustu uusiin ihmisiin samalla tavalla mitä ennen. Erityisesti näin, kun ei juuri baareissa käy. Ja kun on näin outo tyyppi mitä minä. Mutta oon ennemmin yksin, kuin sellaisten kanssa jotka eivät ole aidosti ystäviä.
tiistai 14. lokakuuta 2014
The Enemy Inside
Heh, yhtä työkavereistani on purrut salikärpänen. Mimmi on taipuvainen liioitteluun, ja selittää innoissaan asiakkaille treenaavansa 6 kertaa viikossa, vaikka yhtä täyttä treeniviikkoa ees oo takana. Ensialkuun se jatkuva jauhaminen saliharrastuksesta otti vähän kaaliin. Valitteli koko ajan kipeistä lihaksistaan, vouhotti saleilusta ja treenaamisesta ja meuhaksi sapuskoinnista. Ja se liioittelu.
Se ärsytti tasan siihen asti, kunnes tajusin että olin varmasti itse alussa ihan yhtä ärsyttävä. En tosin harrasta liioittelua, mutta taatusti jauhoin treenistä ja ruokavaliosta yhtä paljon. Anteeksi kaverit :D. Nyt onkin ollut ihan mukava neuvoa toista. Mimmi on aika "joka paikassa" -oleva tyyppi, ei yleensä paljoa kuuntele, mutta treenaamisasioissa se on yllättäen ollut aika korvana vinkkien suhteen. Toivon, että se jatkaa treenaamista. Sen höpötykset taatusti tasaantuu ajan kanssa. Mimmi on myös kova bilettäjä, joten saapa katsoa että miten se jaksaa, mutta toivoa sopii. Tuntuu kuitenkin jännältä olla se kokeneempi treenari, se jolta kysytään neuvoa ja vinkkejä. Outoa :D.
Lämmitti myös töissä saada tippiä 5 euroa, sekä eräs rouva. Oli käynyt mulla leikkuussa aiemmin, ja nyt soitti perään. Ensireaktio mulla oli "voi ei...reklis..." mutta nainen soittikin kehuakseen ja varatakseen permisaikaa mulle. Yay! Vakkariasiakkaat ovat ilo. Kovin suomalaista ajatella ensimmäiseksi yhteydenotosta, että on jotain negatiivista. Johtuu kai siitä, että 90 % tapauksista kun joku soittaa perään, se on jotain negatiivista.
Mulla on taas vähän kriisiä synttärijuttujeni kanssa. Alunperin ajatuksena oli nauttia hyvästä ruuasta kultani kanssa, ja eikä siinä mitään, se on yhä ideana. Mutta ne sapuskat. En millään haluaisi vääntää koko kakkua. Yksi pala on jees, mutta jos teen koko kakun, en tasan pysy yhessa palassa. Enkä voi läntätä Puolisolle 90 % kakusta että tossa, pistä poskees. Voikohan raakasuklaakakkua pakastaa? Toinen asia on se juomapuoli. Mietin ensin, että viiniä. Mutta ajattelin treenata sunnuntaina, joten ei sittenkään viiniä. En halua mun sunnuntain menevän löhöilyyn siksi, että la on jotain hyvää. Ja haluaisin kovin pysyä vain yhdessä palassa suklaakakkua. Mitäköhän Puoliso tuumii jos juomana oiskin Zeroa?
Se ärsytti tasan siihen asti, kunnes tajusin että olin varmasti itse alussa ihan yhtä ärsyttävä. En tosin harrasta liioittelua, mutta taatusti jauhoin treenistä ja ruokavaliosta yhtä paljon. Anteeksi kaverit :D. Nyt onkin ollut ihan mukava neuvoa toista. Mimmi on aika "joka paikassa" -oleva tyyppi, ei yleensä paljoa kuuntele, mutta treenaamisasioissa se on yllättäen ollut aika korvana vinkkien suhteen. Toivon, että se jatkaa treenaamista. Sen höpötykset taatusti tasaantuu ajan kanssa. Mimmi on myös kova bilettäjä, joten saapa katsoa että miten se jaksaa, mutta toivoa sopii. Tuntuu kuitenkin jännältä olla se kokeneempi treenari, se jolta kysytään neuvoa ja vinkkejä. Outoa :D.
Lämmitti myös töissä saada tippiä 5 euroa, sekä eräs rouva. Oli käynyt mulla leikkuussa aiemmin, ja nyt soitti perään. Ensireaktio mulla oli "voi ei...reklis..." mutta nainen soittikin kehuakseen ja varatakseen permisaikaa mulle. Yay! Vakkariasiakkaat ovat ilo. Kovin suomalaista ajatella ensimmäiseksi yhteydenotosta, että on jotain negatiivista. Johtuu kai siitä, että 90 % tapauksista kun joku soittaa perään, se on jotain negatiivista.
Mulla on taas vähän kriisiä synttärijuttujeni kanssa. Alunperin ajatuksena oli nauttia hyvästä ruuasta kultani kanssa, ja eikä siinä mitään, se on yhä ideana. Mutta ne sapuskat. En millään haluaisi vääntää koko kakkua. Yksi pala on jees, mutta jos teen koko kakun, en tasan pysy yhessa palassa. Enkä voi läntätä Puolisolle 90 % kakusta että tossa, pistä poskees. Voikohan raakasuklaakakkua pakastaa? Toinen asia on se juomapuoli. Mietin ensin, että viiniä. Mutta ajattelin treenata sunnuntaina, joten ei sittenkään viiniä. En halua mun sunnuntain menevän löhöilyyn siksi, että la on jotain hyvää. Ja haluaisin kovin pysyä vain yhdessä palassa suklaakakkua. Mitäköhän Puoliso tuumii jos juomana oiskin Zeroa?
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Treenijuttuja.
On se uusi sali jännä paikka. Tutustuminen kestää, kun ei sitä vain kehtaa pyöriä ympyrää muun jengin treenatessa ja tutkia joka vekotinta huolella. Sitä päätyy tutumpiin ja varmempiin juttuihin, silmäilemään etäämmältä "jaa tuolla on siis kyykkypaikka...". Ehkä ensi jalkatreenissä uskaltaa jo tutustua kyykkypaikkaan, nyt tuntui olevan tangot varattuna sen verran tiheään. Ja liikaa jengiä.
Vaikka kyykyssäkin funktio on aika lailla joka paikassa sama, hienoisia eriäväisyyksiä on. Hervannassa esim. oli ihan oma paikkansa kyykylle, etkä sinä siinä muuta tehnyt. Tuolla tuntuu olevan enemmänkin näitä yleisiä tankoja, voit tehdä samassa paikassa mavea tai sitten kyykätä. Ei ilmeisesti ensinkään suoranaista kyykkypaikkaa, jossa tasan tarkkaan kyykkäät. No, ehkä tulen vielä sinuiksi uuden salin kanssa, ja uskallan treenata vapailla painoillakin pelkäämättä, että teen itsestäni idiootin. Mun tuurilla joku ottais kuitenkin Youtubeen niitä "Ei näin" -videoita :D
Liputan silti iltatreenin hienoutta. Jos jatkossa treenaan sunnuntaina, meen sinne vielä myöhemmin. Tänään painelin n. 18.30, parempi aika ois ollut seiskalta. Sali kun menee kasilta kiinni.
Olin tänään vielä iloisempi päätöksestäni jäädä kotio. Puolisolla oli nimittäin ihan perinteinen krapula, ja laatoitti vessassa aamusta. Sympatiat armaalleni, mutta kyllä se sai minut iloiseksi, että en itse ryypännyt. Pääsin salille, ja päivän sapuskoinnit meni ihan mallin mukaan. Ainoa miinus, että mun piti käydä kaupassa salin jälkeen. Muistin että kaupat ois kasiin auki. No eihän ne olleet, joten jäi sitten huomiset evässafkat hakematta, ja huomenna on se mission impossible eessä kun metästän kaupasta jotain muka terveellistä safkaa evääksi. Joopajoo.
Vaikka kyykyssäkin funktio on aika lailla joka paikassa sama, hienoisia eriäväisyyksiä on. Hervannassa esim. oli ihan oma paikkansa kyykylle, etkä sinä siinä muuta tehnyt. Tuolla tuntuu olevan enemmänkin näitä yleisiä tankoja, voit tehdä samassa paikassa mavea tai sitten kyykätä. Ei ilmeisesti ensinkään suoranaista kyykkypaikkaa, jossa tasan tarkkaan kyykkäät. No, ehkä tulen vielä sinuiksi uuden salin kanssa, ja uskallan treenata vapailla painoillakin pelkäämättä, että teen itsestäni idiootin. Mun tuurilla joku ottais kuitenkin Youtubeen niitä "Ei näin" -videoita :D
Liputan silti iltatreenin hienoutta. Jos jatkossa treenaan sunnuntaina, meen sinne vielä myöhemmin. Tänään painelin n. 18.30, parempi aika ois ollut seiskalta. Sali kun menee kasilta kiinni.
Olin tänään vielä iloisempi päätöksestäni jäädä kotio. Puolisolla oli nimittäin ihan perinteinen krapula, ja laatoitti vessassa aamusta. Sympatiat armaalleni, mutta kyllä se sai minut iloiseksi, että en itse ryypännyt. Pääsin salille, ja päivän sapuskoinnit meni ihan mallin mukaan. Ainoa miinus, että mun piti käydä kaupassa salin jälkeen. Muistin että kaupat ois kasiin auki. No eihän ne olleet, joten jäi sitten huomiset evässafkat hakematta, ja huomenna on se mission impossible eessä kun metästän kaupasta jotain muka terveellistä safkaa evääksi. Joopajoo.
lauantai 11. lokakuuta 2014
Shallow
Jee, pääsin eilettäin viimein takaisin salille! Olen flunssan jälkioireiden vuoksi pitäytynyt liikkumasta, se ärsyttävä limayskä ja lievä nuha on piinannut aika pitkään. Mutta voi morjes mikä fiilis! Kävin iltasalilla, about kello 19-20, ja kokemus oli uusi. Olen aina käynyt lähinnä aamusalilla, ja rakastuin tuohon kellonaikaan. Tai ainakin perjantaina toi oli ihan mahtiaika saleilla! Oli mukavasti tilaa nimittäin.
Töistä tullessani Puolison työkaveri J oli ilmaantunut meille. Pojilla oli selkeästi kaljafiilis, tai no, ainahan se on kun jätkät lyöttäytyy samaan seuraan. Hetkellisesti innostuin itsekin, mutta aikaiset työaamut ja halu olla yksin veivät voiton. Vetosin tolkuttomaan väsymykseen ja jäin kotiin. No, en minä nyt ihan niin väsy ollut mitä väitin, sillä kun pojat lähti niin minä painelin lenkille. J on mukava, mutta J:n nainen.. Se on niin hiljaisen ujo ettei vittu tosi. Mimmi on ihan mukava, sen kauniin kerran kun sen kanssa oikeasti pääsee puhumaan. Ihan sama mistä koittaa aloittaa keskustelua, tyyppi vastaa parilla sanalla ja on sitten hiljaa. Jos olisin mennyt sinne, jätkät ois saunoneet ja me mimmit istuttu sohvalla kattomassa telkaa. Mä haukottelisin ja koittaisin vastustaa herkkukulhojen houkutuksia. Olen huomattavasti onnellisempi näin kotona. Vedin lenkkini, nyt on lauantai-illan rentoutumista ja kunnon yöunet luvassa. Huomenna taas salille. En vaihtaisi tätä mistään hinnasta kaverin sohvaan, pari tuumaa isompaan telkkariin ja namikulhoon.
Ajattelin kyllä ryhdistäytyväni tässä tän kuun aikana. Vika päivä ois Bella Morte -goottiklubi, jonne vois suunnata. Sikälimikäli saan seuraa. Puoliso päivystää, ja kuten sanoin, on läjä ystäviä kaikonnut ympäriltä sillä välin kun mulla ei olekaan mennyt niin hyvin. Vois mennä tietty yksinkin joraamaan, ei sekään ihan huono vaihtoehto ole.
Töistä tullessani Puolison työkaveri J oli ilmaantunut meille. Pojilla oli selkeästi kaljafiilis, tai no, ainahan se on kun jätkät lyöttäytyy samaan seuraan. Hetkellisesti innostuin itsekin, mutta aikaiset työaamut ja halu olla yksin veivät voiton. Vetosin tolkuttomaan väsymykseen ja jäin kotiin. No, en minä nyt ihan niin väsy ollut mitä väitin, sillä kun pojat lähti niin minä painelin lenkille. J on mukava, mutta J:n nainen.. Se on niin hiljaisen ujo ettei vittu tosi. Mimmi on ihan mukava, sen kauniin kerran kun sen kanssa oikeasti pääsee puhumaan. Ihan sama mistä koittaa aloittaa keskustelua, tyyppi vastaa parilla sanalla ja on sitten hiljaa. Jos olisin mennyt sinne, jätkät ois saunoneet ja me mimmit istuttu sohvalla kattomassa telkaa. Mä haukottelisin ja koittaisin vastustaa herkkukulhojen houkutuksia. Olen huomattavasti onnellisempi näin kotona. Vedin lenkkini, nyt on lauantai-illan rentoutumista ja kunnon yöunet luvassa. Huomenna taas salille. En vaihtaisi tätä mistään hinnasta kaverin sohvaan, pari tuumaa isompaan telkkariin ja namikulhoon.
Ajattelin kyllä ryhdistäytyväni tässä tän kuun aikana. Vika päivä ois Bella Morte -goottiklubi, jonne vois suunnata. Sikälimikäli saan seuraa. Puoliso päivystää, ja kuten sanoin, on läjä ystäviä kaikonnut ympäriltä sillä välin kun mulla ei olekaan mennyt niin hyvin. Vois mennä tietty yksinkin joraamaan, ei sekään ihan huono vaihtoehto ole.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Rebirth
Psst. Tästä tulee sitten kilometripostaus.
Flunssa ei hellitä otettaan suosiolla, kröhin ja niistän yhä. Ääni on käheä ja liikkumaan ei vieläkään uskalla. Pyhpöh.
Piti tänään nähdä hierojaystävää Hervannasta vohvelikahvilan merkeissä, mutta ei taas mennyt ihan niinkuin piti. Pääsin töistä neljältä, treffit oli viideltä. Tyyppi laittaa viestiä, että myöhästyi bussista ja myöhstynee vähän. Ok, ei siinä mitään, alkuperäinen 30 min venaaminen vaihtui 50 minuutiksi. Onneksi on keskustan kaupat viihdykkeenä. Kävin Cals Ohlsonilla ostamassa keittiöveitsiä ja pyörin Henkkiksellä "ikkunaostoksilla". Kulutettuani tunnin, suuntasin pysäkille kaveria vastaan. Jonkin ajan kuluttua sain kuitenkin viestin, että bussi ei tullut, ja on yhä Hervannassa. Ookoo... minä vähän flunssainen, siihen mennessä jo nälkäinenkin olin tappanut kaupungilla aikaa jo tunnin verran, ja pitäisi vielä varrota uudet 30 min? Not so good. Peruin homman ja hyppäsin kotibussiin. Kaveri oli pettynyt, ja ymmärrän sen. En ihan tiedä ymmäriskö hän mun pointtia, että alkuperäinen 30 min vartoominen on ihan eri kuin puolitoista tuntia. Puoli tuntia ei ole aika eikä mitään. Mutta puolitoista tuntia yhteen soittoon on liikaa. Olisin tietysti heti suunnannut vaikka syömään jonnekin jos bussisotku olisi ollut tiedossa. Tuntuu kuitenkin, että tyyppi on mulle nyt vähän vihainen. No olkoot, olen silti tyytyväinen päätökseeni lähteä kotiin.
Muutoin elämääni ei taas kuulu mitään ihmeempää. Sain firmani viimeiset kirjanpitojutut hoidettua, valitettavasti vaan kirjanpitäjä varmaan muistaa minua vielä laskulla. Verottajallekin pitäisi vielä pulittaa sievoinen summa, mutta ilmeisesti ensivuonna olisi tulossa komea potti takaisin.
Tuntuu että henkinen toipuminen kaikesta tästä muutoksesta on yhä kesken. Olen ollut uudessa työssäni nyt reippaat kaksi kuukautta, tottunut työhöni, mutta en siltikään ole vielä tottunut itse ajatukseen, että olen siellä töissä. En ole tottunut arkeeni. Härmälään on tavallaan kotiutunut, ja tavallaan en. Tunnen paikkoja jo paremmin, mutta eihän tämä vielä koti ole.
Jotenkin tämä palkoilliseksi paluu herätti muistot koulun duuniajoista tosi voimakkaasti. En yrittäjäaikoina nähnyt unia tai koulun paineet eivät palanneet mieleeni, mutta nyt... näen toistuvasti painajaisia siitä ajasta, kun olin koululla töissä. Heräilen öisin siihen paniikinomaiseen tunteeseen, että on kirjallisia töitä tarkistamatta, siihen paniikkiin että työasiat ovat kuralla. Ja minä en ikinä muutoin näe painajaisia. Kaikissa muissa tapauksissa voin hallita uniani, mutta en tässä. Yksikin sähköposti tai yhteydenotto joltain koulun tyypeistä aiheuttaa minussa lähes paniikkihäiriön omaisia oireita. Sitä ahdistusta ei voi sanoin kuvailla!
Jännä, että pieleen menneet firman raha-asiat eivät tuo samanlaista tunnetta. Ehkä siksi, että siinä asiassa sain läheisten tukea, ja siitä suosta on jo melkein noustu, ja se oli oma asiani. Koulusta pääsin eroon, mutta se paska jota sain siellä kokea, se henkinen taakka, se paska joka mun päälle aina lyötiin, se ei ollut itse aiheuttamaani. Se kaikki paska oli jonkun muun muhun suuntaamaa, jos yritin päästä eroon, niskaan tuli lisää paskaa. Koulun tyypit ovat lisäilleet mua ties mihin sosiaalisen median verkostoihin. On laitettu ystäväksi facessa, seurataan twitterissä ja linked-in pyyntökin on tullut. Faceen hyväksyin, mutta muualle en. En kehdanut torpata niitä facessa kun kerta näennäisesti ollaan väleissä kuitenkin. Ei ne siellä tiedä mitään tästä että miten voimakkaasti ex-pomon tyrannius muhun vaikutti.
Multa kollega kysyi alkuviikosta, että voisinko palata koululle töihin. Vastasin, että harkitsisin asiaa n. 8000 kuukausipalkasta, mutta yhtään pienemmästä summasta edes ajattelisi asiaa. Enkä tuostakaan välttämättä vielä suostuisi. Totuus kai enemmänkin on, että ennemmin ammun itseni, kuin menen sinne enää koskaan. En halua edes kävellä yliopistonkatua! En tajua kyllä, että miksi ne haluaa olla mun kanssa tekemisissä ees sosiaalisessa mediassa. Tyypit kuitenkin väittää mua kyselleille asiakkaille, että oon muuttanut Ouluun. Ja ihan hyvin tietävät että missä asun. Asiakkaita on nimittäin randomilla eksynyt mun nykyiseen paikkaan, ja olleet aika yllättyneitä.
Ja tämä henkinen myllerrys tän asian kanssa vie mun voimat. Ulkoisesti olen ok, jaksan käydä töissä ja olla normaali asiakkaiden kanssa. Mutta olen poikki henkisesti. Oli harvinaista minulta edes yrittää tänään jotain sosiaalista elämää. Koska yritän uusiksi? Ei hajua. Haluan nähdä kyllä ystäviä, ei siitä ole kyse. Rakastan kaikkia ystäviäni, mutta henkisesti olen paskana. Ja viimeinen vuosi on muuttanut mua ihmisenä aika tavalla.
Tiedän sen ihan hyvin itsekin. Ja ehkä siitä syystä osa vanhoista ystävistäni on kaikonnut näköpiiristä. En ole niin puhelias mitä ennen. Olen suorempi kuin ennen, helvetin paljon kyynisempi ja sarkastisempi. Tietyllä tapaa olen positiivisempi, uskon tulevaan ja tiedän selviytyväni vaikka ja mistä, mutta esim. yrittäjyyttä ja Suomen taloustilannettä miettien olen ihan jäätävän pessimistinen. (Jos mulla ois eri ala, olisin muuttanut pois Suomesta ihan salamana. Mutta ei kampaaja saa töitä ulkomailta.) Kammoni väenpaljoutta kohtaan on pahempi mitä ikinä. Tähän asti esim. yökerho on ollut ihan mieluisa paikka käydä. Nyt en haluaisi, liikaa porukkaa! Nykyään nautin eniten kotona olosta, Puolison seurasta, kissoistani, elokuvista, sarjoista, kirjoista, ihanan autuaasta joutenolosta. Materia on menettänyt mun maailmassa täyden merkityksensä. Pidän huolta ulkonäöstäni vain siksi, että turhamainen puoleni haluaa minun yhä näyttävän kauniilta. Mutta näytän siltä vain mennessäni julkisille paikoille. Sanoin Puolisollekin, että se ihminen joka lähtee aamulla töihin, on ihan eri näköinen mitä se nainen, joka viettää kotona vapaapäivää. Sääli että Puoliso näkee sen kotimenninkäisen, ei sitä kaunista naista joka käy töissä. Tuntuu, että tein ihan oikean päätöksen, etten vietä bileitä synttäreinäni. En kestäisi niin isoa sosiaalista tilannetta. Halu nähdä ystäviä on onneksi tallella. On ihmisiä, jotka mielelläni tapaisin. Siitä ei ole kyse. Pitää vain olla sellainen päivä, että kykenen siihen.
Flunssa ei hellitä otettaan suosiolla, kröhin ja niistän yhä. Ääni on käheä ja liikkumaan ei vieläkään uskalla. Pyhpöh.
Piti tänään nähdä hierojaystävää Hervannasta vohvelikahvilan merkeissä, mutta ei taas mennyt ihan niinkuin piti. Pääsin töistä neljältä, treffit oli viideltä. Tyyppi laittaa viestiä, että myöhästyi bussista ja myöhstynee vähän. Ok, ei siinä mitään, alkuperäinen 30 min venaaminen vaihtui 50 minuutiksi. Onneksi on keskustan kaupat viihdykkeenä. Kävin Cals Ohlsonilla ostamassa keittiöveitsiä ja pyörin Henkkiksellä "ikkunaostoksilla". Kulutettuani tunnin, suuntasin pysäkille kaveria vastaan. Jonkin ajan kuluttua sain kuitenkin viestin, että bussi ei tullut, ja on yhä Hervannassa. Ookoo... minä vähän flunssainen, siihen mennessä jo nälkäinenkin olin tappanut kaupungilla aikaa jo tunnin verran, ja pitäisi vielä varrota uudet 30 min? Not so good. Peruin homman ja hyppäsin kotibussiin. Kaveri oli pettynyt, ja ymmärrän sen. En ihan tiedä ymmäriskö hän mun pointtia, että alkuperäinen 30 min vartoominen on ihan eri kuin puolitoista tuntia. Puoli tuntia ei ole aika eikä mitään. Mutta puolitoista tuntia yhteen soittoon on liikaa. Olisin tietysti heti suunnannut vaikka syömään jonnekin jos bussisotku olisi ollut tiedossa. Tuntuu kuitenkin, että tyyppi on mulle nyt vähän vihainen. No olkoot, olen silti tyytyväinen päätökseeni lähteä kotiin.
Muutoin elämääni ei taas kuulu mitään ihmeempää. Sain firmani viimeiset kirjanpitojutut hoidettua, valitettavasti vaan kirjanpitäjä varmaan muistaa minua vielä laskulla. Verottajallekin pitäisi vielä pulittaa sievoinen summa, mutta ilmeisesti ensivuonna olisi tulossa komea potti takaisin.
Tuntuu että henkinen toipuminen kaikesta tästä muutoksesta on yhä kesken. Olen ollut uudessa työssäni nyt reippaat kaksi kuukautta, tottunut työhöni, mutta en siltikään ole vielä tottunut itse ajatukseen, että olen siellä töissä. En ole tottunut arkeeni. Härmälään on tavallaan kotiutunut, ja tavallaan en. Tunnen paikkoja jo paremmin, mutta eihän tämä vielä koti ole.
Jotenkin tämä palkoilliseksi paluu herätti muistot koulun duuniajoista tosi voimakkaasti. En yrittäjäaikoina nähnyt unia tai koulun paineet eivät palanneet mieleeni, mutta nyt... näen toistuvasti painajaisia siitä ajasta, kun olin koululla töissä. Heräilen öisin siihen paniikinomaiseen tunteeseen, että on kirjallisia töitä tarkistamatta, siihen paniikkiin että työasiat ovat kuralla. Ja minä en ikinä muutoin näe painajaisia. Kaikissa muissa tapauksissa voin hallita uniani, mutta en tässä. Yksikin sähköposti tai yhteydenotto joltain koulun tyypeistä aiheuttaa minussa lähes paniikkihäiriön omaisia oireita. Sitä ahdistusta ei voi sanoin kuvailla!
Jännä, että pieleen menneet firman raha-asiat eivät tuo samanlaista tunnetta. Ehkä siksi, että siinä asiassa sain läheisten tukea, ja siitä suosta on jo melkein noustu, ja se oli oma asiani. Koulusta pääsin eroon, mutta se paska jota sain siellä kokea, se henkinen taakka, se paska joka mun päälle aina lyötiin, se ei ollut itse aiheuttamaani. Se kaikki paska oli jonkun muun muhun suuntaamaa, jos yritin päästä eroon, niskaan tuli lisää paskaa. Koulun tyypit ovat lisäilleet mua ties mihin sosiaalisen median verkostoihin. On laitettu ystäväksi facessa, seurataan twitterissä ja linked-in pyyntökin on tullut. Faceen hyväksyin, mutta muualle en. En kehdanut torpata niitä facessa kun kerta näennäisesti ollaan väleissä kuitenkin. Ei ne siellä tiedä mitään tästä että miten voimakkaasti ex-pomon tyrannius muhun vaikutti.
Multa kollega kysyi alkuviikosta, että voisinko palata koululle töihin. Vastasin, että harkitsisin asiaa n. 8000 kuukausipalkasta, mutta yhtään pienemmästä summasta edes ajattelisi asiaa. Enkä tuostakaan välttämättä vielä suostuisi. Totuus kai enemmänkin on, että ennemmin ammun itseni, kuin menen sinne enää koskaan. En halua edes kävellä yliopistonkatua! En tajua kyllä, että miksi ne haluaa olla mun kanssa tekemisissä ees sosiaalisessa mediassa. Tyypit kuitenkin väittää mua kyselleille asiakkaille, että oon muuttanut Ouluun. Ja ihan hyvin tietävät että missä asun. Asiakkaita on nimittäin randomilla eksynyt mun nykyiseen paikkaan, ja olleet aika yllättyneitä.
Ja tämä henkinen myllerrys tän asian kanssa vie mun voimat. Ulkoisesti olen ok, jaksan käydä töissä ja olla normaali asiakkaiden kanssa. Mutta olen poikki henkisesti. Oli harvinaista minulta edes yrittää tänään jotain sosiaalista elämää. Koska yritän uusiksi? Ei hajua. Haluan nähdä kyllä ystäviä, ei siitä ole kyse. Rakastan kaikkia ystäviäni, mutta henkisesti olen paskana. Ja viimeinen vuosi on muuttanut mua ihmisenä aika tavalla.
Tiedän sen ihan hyvin itsekin. Ja ehkä siitä syystä osa vanhoista ystävistäni on kaikonnut näköpiiristä. En ole niin puhelias mitä ennen. Olen suorempi kuin ennen, helvetin paljon kyynisempi ja sarkastisempi. Tietyllä tapaa olen positiivisempi, uskon tulevaan ja tiedän selviytyväni vaikka ja mistä, mutta esim. yrittäjyyttä ja Suomen taloustilannettä miettien olen ihan jäätävän pessimistinen. (Jos mulla ois eri ala, olisin muuttanut pois Suomesta ihan salamana. Mutta ei kampaaja saa töitä ulkomailta.) Kammoni väenpaljoutta kohtaan on pahempi mitä ikinä. Tähän asti esim. yökerho on ollut ihan mieluisa paikka käydä. Nyt en haluaisi, liikaa porukkaa! Nykyään nautin eniten kotona olosta, Puolison seurasta, kissoistani, elokuvista, sarjoista, kirjoista, ihanan autuaasta joutenolosta. Materia on menettänyt mun maailmassa täyden merkityksensä. Pidän huolta ulkonäöstäni vain siksi, että turhamainen puoleni haluaa minun yhä näyttävän kauniilta. Mutta näytän siltä vain mennessäni julkisille paikoille. Sanoin Puolisollekin, että se ihminen joka lähtee aamulla töihin, on ihan eri näköinen mitä se nainen, joka viettää kotona vapaapäivää. Sääli että Puoliso näkee sen kotimenninkäisen, ei sitä kaunista naista joka käy töissä. Tuntuu, että tein ihan oikean päätöksen, etten vietä bileitä synttäreinäni. En kestäisi niin isoa sosiaalista tilannetta. Halu nähdä ystäviä on onneksi tallella. On ihmisiä, jotka mielelläni tapaisin. Siitä ei ole kyse. Pitää vain olla sellainen päivä, että kykenen siihen.
maanantai 29. syyskuuta 2014
Choise Millionaire
Noniin. Nenäliinojen täyttämä viikonloppu on ohi, ja mitä ikinä suunniteltiinkin jäi sitten välistä. Oma flunssani alkaa taittua, tukkoinen ja yskäinen olen yhäkin. Mutta yleinen vointini alkaa olla jo paljon viimeviikkoa parempi. Ehkä jaksaa töissäkin taas jotain.
Puolisohan sai tautini myös, ja piti perjantaina sairaslomapäivän. Siinä missä itse olin about työkuntoinen, puolisolle nousi yli 38 asteen kuume. Piti mennä viikonloppuna hämähäkkinäyttelyyn, mutta armaani oli sen verran kipeä että väliinhän se jäi. Toisin sanoen maattiin kotosalla ja keskityttiin Sons of Anarchyn maailmaan. Ja varsin mukavaahan sekin oli.
Minulla on pian syntymäpäivä, ja olen vähän pähkäillyt että bilettääkkö vaiko eikö. Viimevuonnahan biletin onnistuneesti, mutta nyt en vain osaa päättää että bileet vai ei. Joka toinen päivä olen sitä mieltä että partyt pystyyn, ja joka toinen päivä että romanttisesti Puolison kanssa. Toistaiseksi olen pitäytynyt päätöksessäni viettää romanttinen ilta Puolison kanssa. Hyvää ruokaa, saunomista, viiniä ja oma rakas, se kun kuulostaa kovin mukavalle. Kuitenkin, hiukan houkuttaisi bileet....
Tilailin synttärilahjani netistä. Uudet klipsipidennykset. Tuuliviiri muutti jälleen mieltään, ja päätti kasvattaa tukkaansa. Juu, rakastan tätä lyhyttä. Mallihan on kopioitu Ginnifer Goodwiniltä (Olipa Kerran -sarjan Lumikki..) ja olen tähän tyytyväinen, mutta silti kutkuttaa ne pitkät hiukset. Ja siis omat sellaiset, käytän klipsejä lähinnä siksi, että välivaiheet kasvatuksessa ovat perseestä. Katsotaan miten pitkälle nyt pääsen.
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Nothing Stays The Same
Koulusta ei ole kuulunut mitään. Onneksi. En haluakaan kuulla.
Paluu salille ei ole ollut ihan mutkaton. Viimeviikolla intouduin katsomaan Outlander -sarjaa koneelta (tv-sarja Diana Gabaldonin Muukailainen - kirjasta), kaikki 6 jaksoa melkeen putkeen. Se ja pari leffaa tappoi selkäni siihen malliin, että kävelykin oli vittumaista. Juuri kun selkä alkoi olemaan parempi, sain flunssan. Että ei sitten käydäkään aktiivisesti salilla. Ainakaan ihan vielä.
Onneksi töissä on ollut aika rauhallista, sillä eilen vetelin kuumetta alas aspiriinilla. Tänään pyhä liittoni nenäliinojen kanssa näyttää jatkuvan. Mutta ehkä tää tästä. Toivottavasti ei etene poskionteloihin, vaan menis nopealla kaavalla ohi. Siltä tää nyt vaikuttais, että jos poskionteloilla on kaikki jees niin selviän aika vähällä. Iloiseksi mut tekee kuitenkin se, että oon pysynyt ruokavaliossa. Ei ole edes tehnyt mieli mitään epäterveellistä. Kai sen on viimein tajunnut, että ei se roskaruoka tee oloa paremmaksi, eikä se ainakaan mun flussaa paranna.
Mulla ois viikonloppu vapaana, joten ajateltiin mennä Puolison kanssa Tamperetalolle katsomaan Hämähäkkinäyttely. Pyritään luomaan yhteistä aikaa ja ajanvietettä, jotain muuta kuin tvn tuijottelua. Niin paljon kuin rakastankin Sons Of Anarchyn poikia, parisuhteeni vaatii jotain muuta aktiviteettia.
Mutta nyt säntään töihin niistämään -->
Paluu salille ei ole ollut ihan mutkaton. Viimeviikolla intouduin katsomaan Outlander -sarjaa koneelta (tv-sarja Diana Gabaldonin Muukailainen - kirjasta), kaikki 6 jaksoa melkeen putkeen. Se ja pari leffaa tappoi selkäni siihen malliin, että kävelykin oli vittumaista. Juuri kun selkä alkoi olemaan parempi, sain flunssan. Että ei sitten käydäkään aktiivisesti salilla. Ainakaan ihan vielä.
Onneksi töissä on ollut aika rauhallista, sillä eilen vetelin kuumetta alas aspiriinilla. Tänään pyhä liittoni nenäliinojen kanssa näyttää jatkuvan. Mutta ehkä tää tästä. Toivottavasti ei etene poskionteloihin, vaan menis nopealla kaavalla ohi. Siltä tää nyt vaikuttais, että jos poskionteloilla on kaikki jees niin selviän aika vähällä. Iloiseksi mut tekee kuitenkin se, että oon pysynyt ruokavaliossa. Ei ole edes tehnyt mieli mitään epäterveellistä. Kai sen on viimein tajunnut, että ei se roskaruoka tee oloa paremmaksi, eikä se ainakaan mun flussaa paranna.
Mulla ois viikonloppu vapaana, joten ajateltiin mennä Puolison kanssa Tamperetalolle katsomaan Hämähäkkinäyttely. Pyritään luomaan yhteistä aikaa ja ajanvietettä, jotain muuta kuin tvn tuijottelua. Niin paljon kuin rakastankin Sons Of Anarchyn poikia, parisuhteeni vaatii jotain muuta aktiviteettia.
Mutta nyt säntään töihin niistämään -->
perjantai 19. syyskuuta 2014
Perkele!
Argh. Eikö tosta koulun paskasta pääse koskaan eroon?!?
Sain oppilaalta viestin, jossa pahoitteli yritystoiminnan työnsä myöhästymistä. Kyseinen oppilas on "jatkoajalla" koulussa, opiskelee hieman pidempään mitä kesällä valmistuneet luokkatoverinsa. Nyt koululla oli sanottu, että vaikka en enää opeta mitään, niin tarkistan kuitenkin heidän työnsä. Ok.
Mulle ei helvetti ole vain asiasta sanottu mitään. Kukaan ei ole kysynyt mitään, ilmoittanut mitään tai sopinut kanssani mitään tästä. Mun näkemyksen mukaan mun velvollisuudet päättyi 31.7. Missään ei lukenut, että mun pitää tarkistaa tietyn kurssin työt hamaan tappiin asti. Kyseinen oppilas jätti palauttamatta työnsä silloin kun tarkistelin muut työt, joten kyse ei ole mun virheestä, vaan oppilaan oma asia. Eri asia jos olisin vain jättänyt tarkistamatta tms, mutta ei helvetti. Ei näin. Entä jos jokunen ryhmästä pudonnut haluaa jatkaa opintojaan neljän vuoden kuluttua, kuuluuko sekin muka mulle?
Pitäisi kai huolestua vasta, jos oikeasti pyytävät jotain multa. Mutta mulla on se kutina, että ensin sanotaan oppilaille, ja sitten saan lähipäivinä viestin että tarkistathan nämä vielä. Kai koulu on vähän pulassa kun ei ole yritystoiminnan opettajaa, ja on näitä muutamia joiden työt jääneet vaiheeseen, eikä muilla ole tarvittavaa ammattitaitoa.
Tähän asti olen pitänyt välini kouluun. Tyyppejä on facessa kavereina, annoin käyttää nimeäni tutkintojen mahdollisten arvioijien listassa yms. Mutta jos tästä nyt tulee tappelu, että pakottavat mut jollain verukkeella tarkistamaan vielä yritystalouksia, niin voivat olla varmoja, että kaikki yhteistyö ja toveruus loppuu sitten siihen. Ja ei, en tarkista vittu yhtään mitään ennen kuin näyttävät sopimuksesta sen kohdan, tai jostain kirjallisena sen lupauksen multa, että olen velvollinen tarkistamaan tietyn ryhmän työt loppuun, vaikka työn viivästys olisi oppilaan oma syy!
Sain oppilaalta viestin, jossa pahoitteli yritystoiminnan työnsä myöhästymistä. Kyseinen oppilas on "jatkoajalla" koulussa, opiskelee hieman pidempään mitä kesällä valmistuneet luokkatoverinsa. Nyt koululla oli sanottu, että vaikka en enää opeta mitään, niin tarkistan kuitenkin heidän työnsä. Ok.
Mulle ei helvetti ole vain asiasta sanottu mitään. Kukaan ei ole kysynyt mitään, ilmoittanut mitään tai sopinut kanssani mitään tästä. Mun näkemyksen mukaan mun velvollisuudet päättyi 31.7. Missään ei lukenut, että mun pitää tarkistaa tietyn kurssin työt hamaan tappiin asti. Kyseinen oppilas jätti palauttamatta työnsä silloin kun tarkistelin muut työt, joten kyse ei ole mun virheestä, vaan oppilaan oma asia. Eri asia jos olisin vain jättänyt tarkistamatta tms, mutta ei helvetti. Ei näin. Entä jos jokunen ryhmästä pudonnut haluaa jatkaa opintojaan neljän vuoden kuluttua, kuuluuko sekin muka mulle?
Pitäisi kai huolestua vasta, jos oikeasti pyytävät jotain multa. Mutta mulla on se kutina, että ensin sanotaan oppilaille, ja sitten saan lähipäivinä viestin että tarkistathan nämä vielä. Kai koulu on vähän pulassa kun ei ole yritystoiminnan opettajaa, ja on näitä muutamia joiden työt jääneet vaiheeseen, eikä muilla ole tarvittavaa ammattitaitoa.
Tähän asti olen pitänyt välini kouluun. Tyyppejä on facessa kavereina, annoin käyttää nimeäni tutkintojen mahdollisten arvioijien listassa yms. Mutta jos tästä nyt tulee tappelu, että pakottavat mut jollain verukkeella tarkistamaan vielä yritystalouksia, niin voivat olla varmoja, että kaikki yhteistyö ja toveruus loppuu sitten siihen. Ja ei, en tarkista vittu yhtään mitään ennen kuin näyttävät sopimuksesta sen kohdan, tai jostain kirjallisena sen lupauksen multa, että olen velvollinen tarkistamaan tietyn ryhmän työt loppuun, vaikka työn viivästys olisi oppilaan oma syy!
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Death Point
Pikkuhiljaa alan uskoa, että ehkä toivun itsekseni sitten kuitenkin, ilman lekureita tai lisätutkimuksia. Jepjep, tästä postauksesta tulee hyvin terveyspainotteinen. Skippaa jos ei kiinnosta.
Unentarve on edelleen koholla, mutta normaalimpaan päin. Nyt pärjään jo päivän ihan normiruualla, en enää korjaa väsymystäni sillä. Olen löytänyt itseni lenkiltä useamman kerran, ja saliltakin välistä. Nyt on "se aika kuusta" ja odotettavissa on tavallista väsyneemmät puolitoista viikkoa. Pitää olla itselle lempeä, levätä tarpeeksi eikä vaatia niin paljoa. Keskittyä just tasan arkiaktiivisuuteen ja oikeanlaiseen sapuskaan, nukkua tarpeeksi ja unohtaa ylimääräiset liikunnat tai muut.
Sopivan ruokamäärän kanssa on vähän opettelua. Hukkasin aktiivirannekkeeni muutossa, mutta löysin sen viimein, joten rannekkeen tietoja hyväksikäyttäen koitan syödä oikein ja tarpeeksi. Kalorikulutukseni kun on aktiivisen arkeni vuoksi sangen korkea. Teen seisomatyötä, kävelen paljon ihan arkiaskareissakin, enkä kotonakaan nyt hirveästi perseelläni istuskele. Monesti jos yhtään lasken kaloria, syön liian vähän. Jopa ptn ruokavaliot olivat turhan vähänergisiä ja en tahtonut millään jaksaa. Jos sapuskaa on liian vähän, niin sorrun mässäämään helpolla.
Ja nyt tämän väsymysoireilun takia on entistä tärkeämpää, että syön riittävästi ja just oikeanlaista ruokaa. Rasva, sokeri ja suola ei ole ikänä ketään pidemmänpäälle piristänyt. Pitäisi nyt vaan muistaa ensisijaisesti keskittyä ruuan laatuun, unohtaa ne laihdutusjutut. Tottua yhteen asiaan kerralla, tarttua yhteen asiaan kerralla. Jos ensin saisi tän oman vireystilan ja henkisen tasapainon kohdalleen, sen jälkeen voi sitten viilata kaloria laihdutusmielessä. Vielä en ole ihan sillä tasolla.
Viikonloppuna Tampereella on Tracon, ja meille tulee la-su väliseksi yöksi muutama kaveri. Pitää kai jaksaa siivota ennen sitä. Meillä ei ole Traconlippuja, ja minä olen töissä lauantain, joten väliin jää ylläripylläri tänäkin vuonna. Mutta sen verran monessa conissa on tullut juostua, että en usko Suomen conien tarjoavan minulle enää mitään sen ihmeempää uutta. Kiva kyllä nähdä vanhoja kavereita.
Unentarve on edelleen koholla, mutta normaalimpaan päin. Nyt pärjään jo päivän ihan normiruualla, en enää korjaa väsymystäni sillä. Olen löytänyt itseni lenkiltä useamman kerran, ja saliltakin välistä. Nyt on "se aika kuusta" ja odotettavissa on tavallista väsyneemmät puolitoista viikkoa. Pitää olla itselle lempeä, levätä tarpeeksi eikä vaatia niin paljoa. Keskittyä just tasan arkiaktiivisuuteen ja oikeanlaiseen sapuskaan, nukkua tarpeeksi ja unohtaa ylimääräiset liikunnat tai muut.
Sopivan ruokamäärän kanssa on vähän opettelua. Hukkasin aktiivirannekkeeni muutossa, mutta löysin sen viimein, joten rannekkeen tietoja hyväksikäyttäen koitan syödä oikein ja tarpeeksi. Kalorikulutukseni kun on aktiivisen arkeni vuoksi sangen korkea. Teen seisomatyötä, kävelen paljon ihan arkiaskareissakin, enkä kotonakaan nyt hirveästi perseelläni istuskele. Monesti jos yhtään lasken kaloria, syön liian vähän. Jopa ptn ruokavaliot olivat turhan vähänergisiä ja en tahtonut millään jaksaa. Jos sapuskaa on liian vähän, niin sorrun mässäämään helpolla.
Ja nyt tämän väsymysoireilun takia on entistä tärkeämpää, että syön riittävästi ja just oikeanlaista ruokaa. Rasva, sokeri ja suola ei ole ikänä ketään pidemmänpäälle piristänyt. Pitäisi nyt vaan muistaa ensisijaisesti keskittyä ruuan laatuun, unohtaa ne laihdutusjutut. Tottua yhteen asiaan kerralla, tarttua yhteen asiaan kerralla. Jos ensin saisi tän oman vireystilan ja henkisen tasapainon kohdalleen, sen jälkeen voi sitten viilata kaloria laihdutusmielessä. Vielä en ole ihan sillä tasolla.
Viikonloppuna Tampereella on Tracon, ja meille tulee la-su väliseksi yöksi muutama kaveri. Pitää kai jaksaa siivota ennen sitä. Meillä ei ole Traconlippuja, ja minä olen töissä lauantain, joten väliin jää ylläripylläri tänäkin vuonna. Mutta sen verran monessa conissa on tullut juostua, että en usko Suomen conien tarjoavan minulle enää mitään sen ihmeempää uutta. Kiva kyllä nähdä vanhoja kavereita.
torstai 4. syyskuuta 2014
Welcome to the jungle
Hoho.
Arki naarasvaltaisessa työyhteisössä on just sitä, mitä vähän ounastelinkin. Draamantäytteistä. Ensin selvennykseksi, että kyseessä on siis yhden toiminimiyrittäjän pieni yritys, meitä on n. 7 kpl naisia palkkalistoilla, monesta eri ikäluokasta. Työterveydenhoitaja on, mutta jos sairastetaan niin lekurille mennään ihan omakustanteisesti.
Noh, koko tän 1.5 kk mitä olen talossa ollut, oon huomannut että aina on joku poissa. Ja huomasin myös tän akkamaisen juorupiirteen. Ilmeisesti noi poissaolot on tietyillä tyypeillä jo aika tavanmukaisia, milloin mistäkin syystä. Pomo kertoi, että pelkää firman tulevaisuuden puolesta, koska saikkeja on niin pajon. Samaan syssyyn eräs neito ilmestyi työvuoroonsa kuumemittari tassussa, valitti kurkkukipua. Kuumettahan oli sitten huimat 37.1 astetta, tukan oli jaksanut laittaa ja meikitkin nätisti, mutta saikelle piti mennä peräti kolmeksi päivää kun on ah niin kipeä. Seuraavana päivänä neidolla oli kuitenkin tatuointiaika, jonne oli tarpeeksi terve mennäkseen, mutta töihin ei voinut tulla vielä sitten seuraavana päivänäkään. Ja kaiken kukkuraksi laitettuaan "oon kipee, olen 3 päivää saikella" - viestin pomolle, neito sulki kännynsä, ettei pomo voi saada häntä kiinni. Lyhykäisesti, neito otti kolme päivää palkallista "lomaa" kurkkukivun varjolla.
Minähä ja eräs toinen työntekijä ihmeteltiin asiaa, että mitä helvettiä toi tollanen työmoraali oikeen on - mutta naismaiseen tapaan toinen puoli työpoppoota asettui neidon puolelle että "voooooi kun se oli niiiiiin pipi!" Pomo loppujenlopuksi kuuli tuosta tatuointiajasta, ja päätti antaa turhasta poissaolosta varoituksen. Sairaslomaahan ei lääkäriltä tietenkään ollut, joten omalla ilmolla oli poissa. Nyt sitten neito ja hänen Paras Työkaverinsa eivät puhuneet minulle koko päivänä, ja neitonen potkaisi mut sen facekavereistaan. Ok, minä otan tuon sen merkkinä että olin oikeassa, neitonen lintsaa töistä pomon laskuun. Ja eikä siis ollut eka kerta, neidolla on paljon jopa viikon mittaisia epämääräisiä "sairaslomia".
Ja siis tän neiti fitnesspissiksen päähän ei sitten millään mene, että vittu sen jatkuva työstälintsailu voi aiheuttaa pahimmillaan kuuden muun työttömyyden ja pomon velkaantumisen?!? Sitten tää inisee että pomo ei ymmärrä sairastelua. No vittu ymmärtää, jos oot oikeasti sairas! Mutta kuka vittu ees kehtaa olla kurkkukivun varjolla pois? Ja julistaa julkisesti facessa että jee, tatuointiaika! Teki mieli nauraa räkäisesti kun tajusin että lensin sen facekavereista. Minusta tehtiin sitten ilmeisesti se vasikka ja Itse Ilkimys, mutta ihan sen saatanan sama, mä ajattelen tasan firman parasta. Jos olis ollut kolme päivää palkattomalla niin sairastakoot vaikka haamusärkyä mun puolestani. Mua toisten diagnoosit kiinnosta, mutta jos nostetaan palkallista omaa lomaa valheella ja aiheutetaan siten pomolle jatkuvasti uusia kuluja, niin voi olla tasan varma että teen kaikkeni että saan sen loppumaan. Vaikka koko muu työjengi mua inhoiskin. Nyt on 4 päivää vapaata, saa kattoa mikä on henki tiistaina. Who cares, sillä pomo pitää musta. Teen töitä ja tulosta.
Ja sävystään huolimatta, tää ei nyt ole mikään duunirantti. Mä edelleen rakastan työpaikkaani. Mä ranttaan vain laiskoista yli-ikäisistä pissiksistä, jotka ei ole eläessään tehneet oikeaa työtä. Mä olen selkeästi porukan äijämäisin tyyppi. Suorasukaisin ja vähän odotinkin, että jotain tällasta tulee vielä eteen. En ole ikinä tullut naisten kanssa kummosesti toimeen. Ihme, että töissä nyt on yleensä parikin tyyppiä joiden kanssa tuun niin hyvin juttuun.
Samainen neiti fitnesspissis nimittäin itkee sitä, että miten pitkät päivät ja raskasta työ on. Whaaat? Tiesit taatusti että mitä on kampaajan työ. Seisomista, ihmisten palvelemista. Ja tuolla on ihan tavalliset työajat, tavalliset tauot ja tavalliset lomat. Mikään ei mätä sillä saralla. Ja tää pissaliisa vaan itkee. Miten vitussa se on pystynyt olee tuolla ton 1.5 vuotta yhteen soittoon?
Arki naarasvaltaisessa työyhteisössä on just sitä, mitä vähän ounastelinkin. Draamantäytteistä. Ensin selvennykseksi, että kyseessä on siis yhden toiminimiyrittäjän pieni yritys, meitä on n. 7 kpl naisia palkkalistoilla, monesta eri ikäluokasta. Työterveydenhoitaja on, mutta jos sairastetaan niin lekurille mennään ihan omakustanteisesti.
Noh, koko tän 1.5 kk mitä olen talossa ollut, oon huomannut että aina on joku poissa. Ja huomasin myös tän akkamaisen juorupiirteen. Ilmeisesti noi poissaolot on tietyillä tyypeillä jo aika tavanmukaisia, milloin mistäkin syystä. Pomo kertoi, että pelkää firman tulevaisuuden puolesta, koska saikkeja on niin pajon. Samaan syssyyn eräs neito ilmestyi työvuoroonsa kuumemittari tassussa, valitti kurkkukipua. Kuumettahan oli sitten huimat 37.1 astetta, tukan oli jaksanut laittaa ja meikitkin nätisti, mutta saikelle piti mennä peräti kolmeksi päivää kun on ah niin kipeä. Seuraavana päivänä neidolla oli kuitenkin tatuointiaika, jonne oli tarpeeksi terve mennäkseen, mutta töihin ei voinut tulla vielä sitten seuraavana päivänäkään. Ja kaiken kukkuraksi laitettuaan "oon kipee, olen 3 päivää saikella" - viestin pomolle, neito sulki kännynsä, ettei pomo voi saada häntä kiinni. Lyhykäisesti, neito otti kolme päivää palkallista "lomaa" kurkkukivun varjolla.
Minähä ja eräs toinen työntekijä ihmeteltiin asiaa, että mitä helvettiä toi tollanen työmoraali oikeen on - mutta naismaiseen tapaan toinen puoli työpoppoota asettui neidon puolelle että "voooooi kun se oli niiiiiin pipi!" Pomo loppujenlopuksi kuuli tuosta tatuointiajasta, ja päätti antaa turhasta poissaolosta varoituksen. Sairaslomaahan ei lääkäriltä tietenkään ollut, joten omalla ilmolla oli poissa. Nyt sitten neito ja hänen Paras Työkaverinsa eivät puhuneet minulle koko päivänä, ja neitonen potkaisi mut sen facekavereistaan. Ok, minä otan tuon sen merkkinä että olin oikeassa, neitonen lintsaa töistä pomon laskuun. Ja eikä siis ollut eka kerta, neidolla on paljon jopa viikon mittaisia epämääräisiä "sairaslomia".
Ja siis tän neiti fitnesspissiksen päähän ei sitten millään mene, että vittu sen jatkuva työstälintsailu voi aiheuttaa pahimmillaan kuuden muun työttömyyden ja pomon velkaantumisen?!? Sitten tää inisee että pomo ei ymmärrä sairastelua. No vittu ymmärtää, jos oot oikeasti sairas! Mutta kuka vittu ees kehtaa olla kurkkukivun varjolla pois? Ja julistaa julkisesti facessa että jee, tatuointiaika! Teki mieli nauraa räkäisesti kun tajusin että lensin sen facekavereista. Minusta tehtiin sitten ilmeisesti se vasikka ja Itse Ilkimys, mutta ihan sen saatanan sama, mä ajattelen tasan firman parasta. Jos olis ollut kolme päivää palkattomalla niin sairastakoot vaikka haamusärkyä mun puolestani. Mua toisten diagnoosit kiinnosta, mutta jos nostetaan palkallista omaa lomaa valheella ja aiheutetaan siten pomolle jatkuvasti uusia kuluja, niin voi olla tasan varma että teen kaikkeni että saan sen loppumaan. Vaikka koko muu työjengi mua inhoiskin. Nyt on 4 päivää vapaata, saa kattoa mikä on henki tiistaina. Who cares, sillä pomo pitää musta. Teen töitä ja tulosta.
Ja sävystään huolimatta, tää ei nyt ole mikään duunirantti. Mä edelleen rakastan työpaikkaani. Mä ranttaan vain laiskoista yli-ikäisistä pissiksistä, jotka ei ole eläessään tehneet oikeaa työtä. Mä olen selkeästi porukan äijämäisin tyyppi. Suorasukaisin ja vähän odotinkin, että jotain tällasta tulee vielä eteen. En ole ikinä tullut naisten kanssa kummosesti toimeen. Ihme, että töissä nyt on yleensä parikin tyyppiä joiden kanssa tuun niin hyvin juttuun.
Samainen neiti fitnesspissis nimittäin itkee sitä, että miten pitkät päivät ja raskasta työ on. Whaaat? Tiesit taatusti että mitä on kampaajan työ. Seisomista, ihmisten palvelemista. Ja tuolla on ihan tavalliset työajat, tavalliset tauot ja tavalliset lomat. Mikään ei mätä sillä saralla. Ja tää pissaliisa vaan itkee. Miten vitussa se on pystynyt olee tuolla ton 1.5 vuotta yhteen soittoon?
lauantai 30. elokuuta 2014
Devil's Dance Floor
Kävin tänään kuulemassa verikokeeni tuloksia, ja kuten lääkärini varoitteli viimeviikolla, veriarvoni olivat suorastaan täydelliset. Mitä nyt hemoglobiini oli liian korkea, mutta muuten. Tämä väsymys jäi nyt siis seurantaan. Seuraavat testit jotka voidaan tehdä, ovat sen verran isoja, että ei kannata tehdä ennen kuin on puolisen vuotta oireilua.
Oloni on ollut tällä viikolla parempi, mitä viimeiseen kahteen viikkoon kertaakaan. En ole ollut ihan niin poikki mitä aiemmin. Pakko ottaa nyt päivä kerrallaan. Kuunnella äitiä, ja mennä nukkumaan just niin aikaisin kuin mieli tekee. Ottaa rennosti. Tavoitteena on nyt ensisijaisesti se, että nukun ainakin sen 8 h per yö ja säännöllisen terveellinen ruokarytmi. En voi laittaa laihdutuskaloreita, sillä se lisäsi väsymystäni ihan tolkuttomasti, mutta terveellisesti voi aina syödä. Ideana lähinnä se, että energiaa tulisi kunnon ruuasta ja yöunista tarpeeksi, ettei tarvitse hakea sitä karkkipussista tai pitsasta.
Päätin sittenkin kirjautua kuntosalin jäseneksi, gogo express pirkkalaan. Tavoite olisi käydä leppoisaa saleilua edes kahdesti viikossa näin ensin. Katsoa että miten menee. Eikä tosiaan mitään fitnesskissatreenejä, vaan nimenomaan rauhalliseen tahtiin salitreeniä. Ehkei ole poissuljettua, että tämä väsymysoire on tästä uramuutoksesta. Äidilläni oli aikanaan vastaava oire kun työelämästä poistui iso stressaava asia, ja äiti sanoi että väsymykseen auttoi aika ja nukkuminen. Ja se, ettei vaadi itseltään liikoja.
Viimeinen vuosi oli kuitenkin aikamoinen stressipiikki elämässäni, ehkei pitäisi sivuuttaa sitä olankohautuksella että se on ohi nyt. Stressijakso oli kuitenkin valtavan pitkä. Ensin rahaongelmien kasautuminen ja jouluinen romahdus. Pakollinen itsensä kokoaminen - ei auta kuin jaksaa vain kun kukaan muukaan ei minua suosta pysty nostamaan. Olisin halunnut lopettaa jo alkuvuodesta, mutta en voinut. Pakko jatkaa ja koittaa välttää verovelat ja luottotietojen menetys. Lisää lainaa keväästä. Heinäkuussa viimein koitti vapaus, mutta velkojen kera. Näen yhä unta koulusta ja entisen pomon vaatimuksista. Pelkään postin saapumista yhä, mitä laskuja tällä kertaa, mitä karhuja. Pitää muistuttaa, että mulla on palkkapäiväkin tätä nykyää! Alitajuisesti yhä huokaan aamuisin, että mitäköhän paskaa tänään, kunnes muistan että ainiin, en ole koululla töissä. Koulu on ollut kuitenkin viimeiset 6 vuotta osa työelämääni, enemmän tai vähemmän. Ei kai pitäisi kuvitella, että sen aiheuttamat jäljet katoaisivat kuukaudessa. Eiväthän ne kadonneetkaan, kun kerta säpsähdän sähköpostiakin: "Mitä musta nyt halutaan, mitä olen tehnyt väärin tai mitä pitää hoitaa...".
Nyt pitänee kai ottaa sitten päivä kerrallaan. Lakata vaatimasta itseltäni niin paljoa ja lakata suorittamasta arkea. Toipua rauhassa tästä kaikesta.
Oloni on ollut tällä viikolla parempi, mitä viimeiseen kahteen viikkoon kertaakaan. En ole ollut ihan niin poikki mitä aiemmin. Pakko ottaa nyt päivä kerrallaan. Kuunnella äitiä, ja mennä nukkumaan just niin aikaisin kuin mieli tekee. Ottaa rennosti. Tavoitteena on nyt ensisijaisesti se, että nukun ainakin sen 8 h per yö ja säännöllisen terveellinen ruokarytmi. En voi laittaa laihdutuskaloreita, sillä se lisäsi väsymystäni ihan tolkuttomasti, mutta terveellisesti voi aina syödä. Ideana lähinnä se, että energiaa tulisi kunnon ruuasta ja yöunista tarpeeksi, ettei tarvitse hakea sitä karkkipussista tai pitsasta.
Päätin sittenkin kirjautua kuntosalin jäseneksi, gogo express pirkkalaan. Tavoite olisi käydä leppoisaa saleilua edes kahdesti viikossa näin ensin. Katsoa että miten menee. Eikä tosiaan mitään fitnesskissatreenejä, vaan nimenomaan rauhalliseen tahtiin salitreeniä. Ehkei ole poissuljettua, että tämä väsymysoire on tästä uramuutoksesta. Äidilläni oli aikanaan vastaava oire kun työelämästä poistui iso stressaava asia, ja äiti sanoi että väsymykseen auttoi aika ja nukkuminen. Ja se, ettei vaadi itseltään liikoja.
Viimeinen vuosi oli kuitenkin aikamoinen stressipiikki elämässäni, ehkei pitäisi sivuuttaa sitä olankohautuksella että se on ohi nyt. Stressijakso oli kuitenkin valtavan pitkä. Ensin rahaongelmien kasautuminen ja jouluinen romahdus. Pakollinen itsensä kokoaminen - ei auta kuin jaksaa vain kun kukaan muukaan ei minua suosta pysty nostamaan. Olisin halunnut lopettaa jo alkuvuodesta, mutta en voinut. Pakko jatkaa ja koittaa välttää verovelat ja luottotietojen menetys. Lisää lainaa keväästä. Heinäkuussa viimein koitti vapaus, mutta velkojen kera. Näen yhä unta koulusta ja entisen pomon vaatimuksista. Pelkään postin saapumista yhä, mitä laskuja tällä kertaa, mitä karhuja. Pitää muistuttaa, että mulla on palkkapäiväkin tätä nykyää! Alitajuisesti yhä huokaan aamuisin, että mitäköhän paskaa tänään, kunnes muistan että ainiin, en ole koululla töissä. Koulu on ollut kuitenkin viimeiset 6 vuotta osa työelämääni, enemmän tai vähemmän. Ei kai pitäisi kuvitella, että sen aiheuttamat jäljet katoaisivat kuukaudessa. Eiväthän ne kadonneetkaan, kun kerta säpsähdän sähköpostiakin: "Mitä musta nyt halutaan, mitä olen tehnyt väärin tai mitä pitää hoitaa...".
Nyt pitänee kai ottaa sitten päivä kerrallaan. Lakata vaatimasta itseltäni niin paljoa ja lakata suorittamasta arkea. Toipua rauhassa tästä kaikesta.
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Maidottomuus.
Parisen viikkoa maidottomuutta on takana, ja ajattelin kirjailla ylös tuloksia ja ajatuksia asiasta.
Maidottomuus sinänsä on mennyt yllättävänkin helposti. Kun vain tekee itse sapuskansa, esim. juustoton pitsa oli vain aika pahaa, ainakin tilattuna. On kasa juttuja mitä vain et sitten syö, that's it. Kokkauskin on mennyt aika helposti, perunamuusi syntyi soijamaitoon yhtä näppärästi. Sininen keiju on maidotonta margariinia, ja harvassa leivässäkään on maitoa. Homma on aika helppoa kun vaan muistaa lukea tuoteselosteet ja kysellä tarpeeksi. Kerran hain salaatin subista, ja helpostihan annos muuttui maidottomaksi kun jätti juuston veke ja kyseli kastikevaihtoehdoista tarpeeksi.
Onko maidottomuus kalliimpaa? Mahdollisesti. Soijamaito on vähän kalliimpaa mitä normi, merkistä riippuen. Itse haen S-marketista Nordicin soijista, joka on saman hintaista mitä normi laktoositon, joten siinä kohtaa aika plus miinus nolla. Soijajuusto on kalliimpaa, mutta en törsää sitä ihan samaan tahtiin mitä normijuustoa höyläisin. Taloudellinen ero on loppujen lopuksi aika pieni, ainakin minun kohdallani.
Ensimmäisen muutoksen koin olossa, vatsani ei ollut ihan yhtä turvonnut. Ei niiin "raskausvatsa" mitä normisti. Toiminta on nyt mitä sattuu, mutta mun vatsan toiminta nyt ikinä normaalia olekaan. Epänormaali vatsan toiminta on mulle normaalia. Toinen selkeä muutos oli "maitoliman" puuttuminen. Normimaidosta tulee itelle sellaista "maitoyskää", kerääntyy jotain limaa kurkkuun. No, soijamaidosta ei keräänny.
Isoimman muutoksen huomasin tässä pari päivää sitten. Mun ihon kunto. Olen teinistä asti kärsinyt iho-ongelmista, naama on kuin pitsa vaikka mitä tekisi. On ollut eri hoitotuotteita, kosmetologikäyntejä, lääkitystä, antibiootteja, voiteita, e-pillereitä... ja teini-iho yhä vain. Ja epäileville tiedoksi, olen maskeeraaja. Julkisille paikoille meikkaan kyllä näpyt piiloon. Kuviin toimii photari. Joten vaikka et olisi minulla näppyjä nähnyt, se ei tarkoita etteikö niitä olisi! Olen vain hyvä peittämään ne.
Joka tapauksessa, mun iho on selkeästi paranemassa! Ero on valtava parin viikon takaiseen. Laittaisin hitto kuvia jos olisi, mutta ei nyt tullut silloin mieleen ottaa kuvaa meikittömästä, kirjavasta pärstästä. Ja muita ihmeempiä muutoksia en tosiaan tehnyt, tilasin kyllä sen juustottoman pitsan. Olen syönyt karkkiakin (edelliseen postaukseeni viitaten), leivän päällä on yhä margariinia ja soijajuustoa. Joten joku muu ruokavaliomuutos ei tätä muutosta selitä. En edes muuttanut hoitotottumuksiani. Ainoa muutos on tosiaan tuo maidottomuus. I'm so going to keep this up!
Itsehän tosiaan toteutin tämän ihan viimeistä piirtoa myöten. Perfektionistina karsin KAIKEN maidon. Luen tuoteselosteet, vältän jopa tuotteita joissa "saattaa sisältää jäämiä maitojauheesta" tms. Onneksi jopa valmispiirakkapohjia on maidottomana. Lasagne maistui maidottomana ihan yhtä hyvin. Juustoa, maitoa ja jogurttia saa soijapohjaisena, joguja ja maitoja myös kaurapohjaisena. Jäätelöä riisi tai soijaversiona, kermaa samaten. Tarviiko mun luopua mistään? Eipä oikeastaan. Muuttaa vain tottumuksia.
Ja toivon, että kukaan lukija ei enää usko siihen paskaan, että "ihminen tarvii maitoa! Kalsium! Vahvat luut! Sulle tulee osteoporoosi!" ... Joo, ihminen tarvii kalsiumia, mutta saa sitä muualtakin kuin maidosta! Ja soijamaitoon on lisätty kaikenlaista hyödyllistä, kuten D-vitamiinia ja kalsiumia. Ja maidon yhteyttä osteoporoosin ehkäisyssä ei olla kyetty kunnolla todistamaan, esim. aasialaiset. Eivät käytä maitoa lähes ollenkaan, ja ei ole muuten osteoporoosionglemiakaan. Luvut paljon pienemmät mitä Suomessa. On ihan tutkimustuloksiakin. Kuitenkin, maidottomuus on mun kohalla osoittautunut tosi hyväksi jutuksi!
Maidottomuus sinänsä on mennyt yllättävänkin helposti. Kun vain tekee itse sapuskansa, esim. juustoton pitsa oli vain aika pahaa, ainakin tilattuna. On kasa juttuja mitä vain et sitten syö, that's it. Kokkauskin on mennyt aika helposti, perunamuusi syntyi soijamaitoon yhtä näppärästi. Sininen keiju on maidotonta margariinia, ja harvassa leivässäkään on maitoa. Homma on aika helppoa kun vaan muistaa lukea tuoteselosteet ja kysellä tarpeeksi. Kerran hain salaatin subista, ja helpostihan annos muuttui maidottomaksi kun jätti juuston veke ja kyseli kastikevaihtoehdoista tarpeeksi.
Onko maidottomuus kalliimpaa? Mahdollisesti. Soijamaito on vähän kalliimpaa mitä normi, merkistä riippuen. Itse haen S-marketista Nordicin soijista, joka on saman hintaista mitä normi laktoositon, joten siinä kohtaa aika plus miinus nolla. Soijajuusto on kalliimpaa, mutta en törsää sitä ihan samaan tahtiin mitä normijuustoa höyläisin. Taloudellinen ero on loppujen lopuksi aika pieni, ainakin minun kohdallani.
Ensimmäisen muutoksen koin olossa, vatsani ei ollut ihan yhtä turvonnut. Ei niiin "raskausvatsa" mitä normisti. Toiminta on nyt mitä sattuu, mutta mun vatsan toiminta nyt ikinä normaalia olekaan. Epänormaali vatsan toiminta on mulle normaalia. Toinen selkeä muutos oli "maitoliman" puuttuminen. Normimaidosta tulee itelle sellaista "maitoyskää", kerääntyy jotain limaa kurkkuun. No, soijamaidosta ei keräänny.
Isoimman muutoksen huomasin tässä pari päivää sitten. Mun ihon kunto. Olen teinistä asti kärsinyt iho-ongelmista, naama on kuin pitsa vaikka mitä tekisi. On ollut eri hoitotuotteita, kosmetologikäyntejä, lääkitystä, antibiootteja, voiteita, e-pillereitä... ja teini-iho yhä vain. Ja epäileville tiedoksi, olen maskeeraaja. Julkisille paikoille meikkaan kyllä näpyt piiloon. Kuviin toimii photari. Joten vaikka et olisi minulla näppyjä nähnyt, se ei tarkoita etteikö niitä olisi! Olen vain hyvä peittämään ne.
Joka tapauksessa, mun iho on selkeästi paranemassa! Ero on valtava parin viikon takaiseen. Laittaisin hitto kuvia jos olisi, mutta ei nyt tullut silloin mieleen ottaa kuvaa meikittömästä, kirjavasta pärstästä. Ja muita ihmeempiä muutoksia en tosiaan tehnyt, tilasin kyllä sen juustottoman pitsan. Olen syönyt karkkiakin (edelliseen postaukseeni viitaten), leivän päällä on yhä margariinia ja soijajuustoa. Joten joku muu ruokavaliomuutos ei tätä muutosta selitä. En edes muuttanut hoitotottumuksiani. Ainoa muutos on tosiaan tuo maidottomuus. I'm so going to keep this up!
Itsehän tosiaan toteutin tämän ihan viimeistä piirtoa myöten. Perfektionistina karsin KAIKEN maidon. Luen tuoteselosteet, vältän jopa tuotteita joissa "saattaa sisältää jäämiä maitojauheesta" tms. Onneksi jopa valmispiirakkapohjia on maidottomana. Lasagne maistui maidottomana ihan yhtä hyvin. Juustoa, maitoa ja jogurttia saa soijapohjaisena, joguja ja maitoja myös kaurapohjaisena. Jäätelöä riisi tai soijaversiona, kermaa samaten. Tarviiko mun luopua mistään? Eipä oikeastaan. Muuttaa vain tottumuksia.
Ja toivon, että kukaan lukija ei enää usko siihen paskaan, että "ihminen tarvii maitoa! Kalsium! Vahvat luut! Sulle tulee osteoporoosi!" ... Joo, ihminen tarvii kalsiumia, mutta saa sitä muualtakin kuin maidosta! Ja soijamaitoon on lisätty kaikenlaista hyödyllistä, kuten D-vitamiinia ja kalsiumia. Ja maidon yhteyttä osteoporoosin ehkäisyssä ei olla kyetty kunnolla todistamaan, esim. aasialaiset. Eivät käytä maitoa lähes ollenkaan, ja ei ole muuten osteoporoosionglemiakaan. Luvut paljon pienemmät mitä Suomessa. On ihan tutkimustuloksiakin. Kuitenkin, maidottomuus on mun kohalla osoittautunut tosi hyväksi jutuksi!
lauantai 23. elokuuta 2014
What's left of the flag
Päätin viimein tarttua härkää sarvista, ja kävin lekurilla. En ole tänne ihmeemmin vaivasta puhunutkaan, välistä kai maininnut vain. Siitä, että minua väsyttää ihan jatkuvasti. On väsyttänyt jo hyvän tovin. Nyt se on vain pahentunut viimeisen kuukauden aikana.
Alkoi silloin keväästä, kun en jaksanutkaan enää saleilla tai liikkua kunnolla. Vetosin stressiin, että siitä se johtuu ettei jaksa. Heinäkuun tullessa vetosin helteisiin, ei jaksa kun niin kuuma. Nyt tajusin, ei ole normaalia olla näin väsy. Nukun 8 tuntia yössä ja päiväunet. Jos en nuku päiväunia, syön taatusti jotain mässyä. Olen jo usean kuukauden paikannut energiatarvettani ruualla, kun en vain voi nukkua niin paljoa mitä tarvetta tuntuu olevan. En koe olevani ollenkaan oma itseni. Eilen kun pääsin töistä, nukuin tunnin päikkärit. Söin jotain, katsottiin jakso Sons of Anarchyä ja koin olevani valmis petiin. Kello kahdeksalta illalla! Kympiltä luovutin ja sammahdin ihan heti kun sänkyyn pääsin. Tänään aamulla tuntui että voisin nukkua helpolla vielä sen 8 h lisää. Welcome to my life: Nuku 8 h & odota pääsyä nukkumaan loput 16 h. Mitään et jaksa. Ehkä haluaisit, mutta et vain jaksa.
Niin, kävin siis lekurilla. Tyyppi kuunteli kiltisti ja kyseli kaikki mahdollisesta masentuneisuudesta katkonaisiin yöuniin. Kävi minulle läpi mahdolliset syyt, että mistä voi johtua, sekä myös sen että ei välttämättä johdu mistään. Labratestit on tiistaina, jossa otetaan sitten niin rauta-arvot, sokeriarvot kuin kilpirauhas-arvotkin. Lekuri varoitteli, että vaikka oireideni puolesta täsmäisin kilpparitapaukseksi sangen hyvin, arvot voivat yhtä todennäköisesti olla myös puhtaat. Jolloin jatkoa pitää miettiä sitten sen mukaan.
Ei tämä näinkään voi jatkua, että en jaksa edes kokata. Käyn töissä, koska siksi ajaksi saan työnnettyä väsymykseni syrjään, mutta kotio tullessa väsymys lyö yli. En tiedä kumpaa toivon: että jotain löytyy vai sitä, että mitään ei löydy. Jos minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, tälle on syy ja hoito. Mutta nappeja loppuelämän. Jos ei ole, ei moisia lääkityksiä, mutta ei myöskään syytä tai helpotusta.
Jotenkin ironista. Minusta kilpirauhasen vajaatoiminta on aina ollut se läskien trendikkäin tekosyy ever. Se tekosyy, johon vedotaan kun oikeasti kiskotaan vaan sitä mässyä naamaan ja ollaan laiskoja paskoja. (Ja joo, olen kyllä tiennyt koko ajan sen olevan sairaus. Jengi vaan tuntuu vetoavan ihan trendinä siihen) Ja nyt olen sitten itse lähete tassussa selvittelemässä arvoja. Ylimielisyyteni asiaa kohtaan kosahti nilkkaan. Kuitenkin, tässä tätäkin kirjoittaessani, en voi edes kuvitella lähteväni lenkille. Ei ole energiaa. Hitto mulla ei ole energiaa edes keittää perunoita! Tällä olotilalla ei ole laiskuuden kanssa mitään tekemistä. Haluaisin kovin olla oma itseni jälleen, nauttia elämästä.
maanantai 18. elokuuta 2014
Some Kind of Stranger
Tajusin tässä, että nyt kun ei ole enää työasioita murehdittavana, multa loppuu blogausaiheet. Koululla töissä ollessani purin tänne työvitutustani. Yrittäjänä rahamurheita ja stressiä. Nyt kun ei ole oikein kumpaakaan, mistä oikeastaan blogaan. Elämästäni? No kun ei mun elämässä ole just kirjoitettavaa. Tai no, te ketkä olette yhtään useampaa postaustani seuranneet, olette varmasti sen jo huomanneetkin :D
Viikonloppu oli vapaa, peräti tätä maanantaita myöten. Lauantaina käytiinkin chilifesteillä törsäämässä euroja chileihin. Puolison työkaveri J puolisoineen tuli meille saunomaan illasta. Pelailtiin scrabblea ja istuttiin iltaa. Ja tyypit pyysi meitä "kummeiksi" talvella syntyvälle lapselleen. Kummeiksi lainausmerkeissä siksi, että me ei kuuluta kirkkoon eikä siis siksi voida ihan virallisia kummeja olla. Kunnia kuitenkin.
Tänään hoidin vapaan kunniaksi vähän viimeisiä yrityksen paperiasioita. Kuten lopetuslomakkeen lähetys. Y6 on postissa! Keskeytin toiminnan, eli yritys on nyt niinsanotusti pöytälaatikossa. Ei toimintaa. Herättelenkö sen joskus? Nyt tekisi mieli sanoa, että en helvetissä. Mutta ei niin voi sanoa, eihän sitä tulevaisuudesta tiedä. Toistaiseksi en, enkä tällä hetkellä ole sitä mieltä että minusta olisi yrittäjäksi. Liikaa vastuuta ja vaivaa minulle.
Selkeästi nautin eniten, kun saan tehdä työtäni ilman lisävaivoja. Ja vastuuta selkeästi lähes vihaan. Kestän vastuun kyllä, mutta vihaan sitä. En nauti yhtään. Olen kovin perfektionisti, ja koen sen niin, että mitä enemmästä olen vastuussa, sitä enemmän on asioita, joiden täytyy olla täydellisesti. Jos kokonaisuudesta on yksikin asia vähänkin vinksallaan, koko hela hoito on epäonnistunut. Ehkä siksi yrittäjyys ei oikein sovi minulle. Koska on oltava täydellinen. Kaikessa. Jatkuvasti. Otan itse itselleni turhankin ison painolastin murehtimalla aika pieniäkin asioita. Työntekijänä on tietyt jutut jotka minulle kuuluu, nykypaikassa on kussakin vuorossa omat juttunsa jotka pitää hoitaa, mutta siinä se. Ne jutut eivät vaihtele, ne on helppo oppia ja rutinoittaa. Muuten onkin sitten asiakkaita. Asiakkaat vaihtelevat, ja olen sentään sen oppinut hyväksymään, ettei siinä kaikki aina mene ihan putkeen, ei joka asiakkaan kohdalla. Jotenkin asiakkaiden kohdalla on helpompi hyväksyä, etten ole hyvä kaikessa. Siinä ei myöskään asia aina ole minusta kiinni, on se toinen ihminen myös. Esim. viimeviikolla eräs rouva: "Jotain uutta pitäis saada, mutta älä ota mittaa pois kun haluan kiinni. Älä kerrosta, sillä muuten tulee ohut. Älä tee otsatukkaa, sillä se ei sovi. Mutta tee jotain uutta tälle mallille" ... Tossa kohtaa ei ole minun vika, että rouva lähti just sellasella tukalla kuin tulikin. Eri asia. Kaikessa muussa se onkin sitten eri asia. Minun pienessä mielessäni epäonnistuminen tai virheet ovat yhä ankarasti kielletty. Pitäisiköhän joskus jutella jollekin ammattiauttajalle tässä? Tuntuu välistä menevän nämä mun neuroosit vähän naurettavuuksiin.
Ei vaan perfektionismi, vaan se ihmiskammo myös. En esim. toistaiseksi ole palaamassa kuntosalielämään, sillä sellaista salia ei ole joka vastaisi vaatimuksiani. Suurin osa listautuu pois tasan yhdestä syystä: niissä käy muuta porukkaa. Pari ihmistä ei haittaa, mutta eihän salilla koskaan ole vain paria tyyppiä, jos se sali on oikeasti hyvä. Sellaiset salit, jotka vastaavat tarpeitani, niissä käy ihmisiä. Normaalit tyypit hyväksyy asian, mutta minä olen ennemmin menemättä. Ahdistaa ajatuskin jostain ruuhkaisesta kuntosalista. Ahdistun jo siitä, kun joku istuu viereeni bussissa. Kaipaan takkujani eniten just siitä syystä, että niiden kanssa mun viereeni ei uskallettu istua. En erityisesti pidä enää yökerhoista tai keikoistakaan. Tarvitseeko edes sanoa? Liikaa porukkaa.
Tätäkin olen koittanut vähän purkaa. Mikä niissä muissa ihmisissä niin ahdistaa? No ruukaisissa paikoissa se pakkokontakti. Vieraat ihmiset ihan iholla. Tarvitsen sen oman henkilökohtaisen tilani. Mutta paikoissa kuten kuntosalit? No aina odottaminen ärsyttää toki joo. Mutta en osaa sanoa sitä perimmäistä syytä. Ei kuntosalilla ole kukaan "iholla" tai henkilökohtaisella alueellani. Kukin tekee omia juttujaan I know. Ja tosi harvoin tarvii edes seisoskella, etteikö mitään pääsisi tekemään. Silti ahdistaa ja ärsyttää, jos salilla on enemmän kuin muutama tyyppi.
Kumpikin näistä ongelmistani on vain pahentunut vuosien myötä. Olen yhä pahempi perfektionisti, ja yhä erakompi. Tutustun kyllä mielelläni ihmisiin, menen mielelläni kaverien kanssa ulos, mutta en paikkoihin jossa on paljon muuta porukkaa. Esim. Jack the Roosterissa en ole käynyt koko kesänä. Enkä käy, sillä siellä on liikaa väkeä. Jepjep, vois ehkä ammattiauttajalle? Jos joskus jään sinkuksi niin musta tulee ihan taatusti crazy cat lady :D
Viikonloppu oli vapaa, peräti tätä maanantaita myöten. Lauantaina käytiinkin chilifesteillä törsäämässä euroja chileihin. Puolison työkaveri J puolisoineen tuli meille saunomaan illasta. Pelailtiin scrabblea ja istuttiin iltaa. Ja tyypit pyysi meitä "kummeiksi" talvella syntyvälle lapselleen. Kummeiksi lainausmerkeissä siksi, että me ei kuuluta kirkkoon eikä siis siksi voida ihan virallisia kummeja olla. Kunnia kuitenkin.
Tänään hoidin vapaan kunniaksi vähän viimeisiä yrityksen paperiasioita. Kuten lopetuslomakkeen lähetys. Y6 on postissa! Keskeytin toiminnan, eli yritys on nyt niinsanotusti pöytälaatikossa. Ei toimintaa. Herättelenkö sen joskus? Nyt tekisi mieli sanoa, että en helvetissä. Mutta ei niin voi sanoa, eihän sitä tulevaisuudesta tiedä. Toistaiseksi en, enkä tällä hetkellä ole sitä mieltä että minusta olisi yrittäjäksi. Liikaa vastuuta ja vaivaa minulle.
Selkeästi nautin eniten, kun saan tehdä työtäni ilman lisävaivoja. Ja vastuuta selkeästi lähes vihaan. Kestän vastuun kyllä, mutta vihaan sitä. En nauti yhtään. Olen kovin perfektionisti, ja koen sen niin, että mitä enemmästä olen vastuussa, sitä enemmän on asioita, joiden täytyy olla täydellisesti. Jos kokonaisuudesta on yksikin asia vähänkin vinksallaan, koko hela hoito on epäonnistunut. Ehkä siksi yrittäjyys ei oikein sovi minulle. Koska on oltava täydellinen. Kaikessa. Jatkuvasti. Otan itse itselleni turhankin ison painolastin murehtimalla aika pieniäkin asioita. Työntekijänä on tietyt jutut jotka minulle kuuluu, nykypaikassa on kussakin vuorossa omat juttunsa jotka pitää hoitaa, mutta siinä se. Ne jutut eivät vaihtele, ne on helppo oppia ja rutinoittaa. Muuten onkin sitten asiakkaita. Asiakkaat vaihtelevat, ja olen sentään sen oppinut hyväksymään, ettei siinä kaikki aina mene ihan putkeen, ei joka asiakkaan kohdalla. Jotenkin asiakkaiden kohdalla on helpompi hyväksyä, etten ole hyvä kaikessa. Siinä ei myöskään asia aina ole minusta kiinni, on se toinen ihminen myös. Esim. viimeviikolla eräs rouva: "Jotain uutta pitäis saada, mutta älä ota mittaa pois kun haluan kiinni. Älä kerrosta, sillä muuten tulee ohut. Älä tee otsatukkaa, sillä se ei sovi. Mutta tee jotain uutta tälle mallille" ... Tossa kohtaa ei ole minun vika, että rouva lähti just sellasella tukalla kuin tulikin. Eri asia. Kaikessa muussa se onkin sitten eri asia. Minun pienessä mielessäni epäonnistuminen tai virheet ovat yhä ankarasti kielletty. Pitäisiköhän joskus jutella jollekin ammattiauttajalle tässä? Tuntuu välistä menevän nämä mun neuroosit vähän naurettavuuksiin.
Ei vaan perfektionismi, vaan se ihmiskammo myös. En esim. toistaiseksi ole palaamassa kuntosalielämään, sillä sellaista salia ei ole joka vastaisi vaatimuksiani. Suurin osa listautuu pois tasan yhdestä syystä: niissä käy muuta porukkaa. Pari ihmistä ei haittaa, mutta eihän salilla koskaan ole vain paria tyyppiä, jos se sali on oikeasti hyvä. Sellaiset salit, jotka vastaavat tarpeitani, niissä käy ihmisiä. Normaalit tyypit hyväksyy asian, mutta minä olen ennemmin menemättä. Ahdistaa ajatuskin jostain ruuhkaisesta kuntosalista. Ahdistun jo siitä, kun joku istuu viereeni bussissa. Kaipaan takkujani eniten just siitä syystä, että niiden kanssa mun viereeni ei uskallettu istua. En erityisesti pidä enää yökerhoista tai keikoistakaan. Tarvitseeko edes sanoa? Liikaa porukkaa.
Tätäkin olen koittanut vähän purkaa. Mikä niissä muissa ihmisissä niin ahdistaa? No ruukaisissa paikoissa se pakkokontakti. Vieraat ihmiset ihan iholla. Tarvitsen sen oman henkilökohtaisen tilani. Mutta paikoissa kuten kuntosalit? No aina odottaminen ärsyttää toki joo. Mutta en osaa sanoa sitä perimmäistä syytä. Ei kuntosalilla ole kukaan "iholla" tai henkilökohtaisella alueellani. Kukin tekee omia juttujaan I know. Ja tosi harvoin tarvii edes seisoskella, etteikö mitään pääsisi tekemään. Silti ahdistaa ja ärsyttää, jos salilla on enemmän kuin muutama tyyppi.
Kumpikin näistä ongelmistani on vain pahentunut vuosien myötä. Olen yhä pahempi perfektionisti, ja yhä erakompi. Tutustun kyllä mielelläni ihmisiin, menen mielelläni kaverien kanssa ulos, mutta en paikkoihin jossa on paljon muuta porukkaa. Esim. Jack the Roosterissa en ole käynyt koko kesänä. Enkä käy, sillä siellä on liikaa väkeä. Jepjep, vois ehkä ammattiauttajalle? Jos joskus jään sinkuksi niin musta tulee ihan taatusti crazy cat lady :D
sunnuntai 10. elokuuta 2014
The Battle of Nowhere
Ensimmäinen täysi työviikko ohi. Ensiviikolla on tavalliset ma-pe töitä, ja viikonloppu sekä seuraava maanantai vapaana. Melkein kuin loma!
Alan tottumaan uuteen työarkeeni. Päivärytmiin, aamuherätyksiin ja työrutiineihin. Olenhan tuolla ollut jo kolme viikkoa, mutta täyspäiväisenä vasta viikon. Ja koen edelleen olevani onnekas, työpaikka omalta alalta, mukava pomo ja työkaverit, toistaiseksi voimassaoleva soppari.. Onnekas minä.
Ruoka on alkanut jälleen maistua ja kokkaaminen innostaa, joten einekset ja pikaruoka helvettiin ja Clean Eating -respetit kehiin. Siirryin myös kokonaan maidottomalle ruokavaliolle. Olen kovin huono karsimaan laktoosilliset tuotteet laktoosittomiksi, joten vedän radikaalisti kaikki maitotuotteet pois. Katson mitä maha, yleinen olotila, iho yms sanoo kuukauden maidottomuuden jälkeen. Oli toki jännä käydä kaupassa ja syynätä leipäpaketin kyljestä ainesosia. Maitoa on kovin monessa paikassa, jopa lempilakritseissani! Maitotuotteet jäi kauppaan ja tilalle muutti soija- sekä kauravalmisteet. Takana on nyt kolme päivää maidottomuutta ja vaikka koen muutoksen maukkaaksi, en vielä voi sanoa tuntevani ihmeellisiä muutoksia olotilassani. Mutta enpä nyt oikeastaan odotakaan vielä pariin viikkoon mitään erityistä.
Aika huolehtia jälleen itsestä. Viimeiset 6 kuukautta ovat olleet helvettiä. Stressi on ollut ihan järjetön, joulun alla romahdin kunnolla, kevät meni sinnitellessä, ja voimat loppui kesken että olisi jaksanut saleilla tai oikeastaan tehdä mitään itsensä hyväksi. Koko kesän odotin vain heinäkuun loppua, enkä helteen tai stressin vuoksi oikeastaan edelleenkään jaksanut tehdä itselleni mitään.
Edelleen ajatus intohimoisesta treenaamisesta tuntuu ahdistavalta, mutta ei enää niin pahalta mitä aiemmin. Ruokablokki onneksi väistyi, olen selannut clean eating -sivustoja ihan innoissani. Viikon ruuaksikin valikoitui sangen terveellinen setti. Ehkä pian voi ajatella taas liikkumistakin. Nyt kun henkinen ja taloudellinen stressi on väistynyt, voi nukkua kunnon yöunia, ruokavalio siisteytyy ja epäterveelliset asiat elämässäni jää taakse. Toipuminen jatkukoon.
Alan tottumaan uuteen työarkeeni. Päivärytmiin, aamuherätyksiin ja työrutiineihin. Olenhan tuolla ollut jo kolme viikkoa, mutta täyspäiväisenä vasta viikon. Ja koen edelleen olevani onnekas, työpaikka omalta alalta, mukava pomo ja työkaverit, toistaiseksi voimassaoleva soppari.. Onnekas minä.
Ruoka on alkanut jälleen maistua ja kokkaaminen innostaa, joten einekset ja pikaruoka helvettiin ja Clean Eating -respetit kehiin. Siirryin myös kokonaan maidottomalle ruokavaliolle. Olen kovin huono karsimaan laktoosilliset tuotteet laktoosittomiksi, joten vedän radikaalisti kaikki maitotuotteet pois. Katson mitä maha, yleinen olotila, iho yms sanoo kuukauden maidottomuuden jälkeen. Oli toki jännä käydä kaupassa ja syynätä leipäpaketin kyljestä ainesosia. Maitoa on kovin monessa paikassa, jopa lempilakritseissani! Maitotuotteet jäi kauppaan ja tilalle muutti soija- sekä kauravalmisteet. Takana on nyt kolme päivää maidottomuutta ja vaikka koen muutoksen maukkaaksi, en vielä voi sanoa tuntevani ihmeellisiä muutoksia olotilassani. Mutta enpä nyt oikeastaan odotakaan vielä pariin viikkoon mitään erityistä.
Aika huolehtia jälleen itsestä. Viimeiset 6 kuukautta ovat olleet helvettiä. Stressi on ollut ihan järjetön, joulun alla romahdin kunnolla, kevät meni sinnitellessä, ja voimat loppui kesken että olisi jaksanut saleilla tai oikeastaan tehdä mitään itsensä hyväksi. Koko kesän odotin vain heinäkuun loppua, enkä helteen tai stressin vuoksi oikeastaan edelleenkään jaksanut tehdä itselleni mitään.
Edelleen ajatus intohimoisesta treenaamisesta tuntuu ahdistavalta, mutta ei enää niin pahalta mitä aiemmin. Ruokablokki onneksi väistyi, olen selannut clean eating -sivustoja ihan innoissani. Viikon ruuaksikin valikoitui sangen terveellinen setti. Ehkä pian voi ajatella taas liikkumistakin. Nyt kun henkinen ja taloudellinen stressi on väistynyt, voi nukkua kunnon yöunia, ruokavalio siisteytyy ja epäterveelliset asiat elämässäni jää taakse. Toipuminen jatkukoon.
keskiviikko 6. elokuuta 2014
It's Allright
Se tunne.
Tätä oloa ei voi nyt sanoin edes kuvata.
Tein juuri viimeisen kirjanpidon, lopetusinventaarion, ja viimeiset sähköpostit koululle.
Eli toisin sanoen, ei voisi olla yritysasiat enempää ohi minun osaltani. Kirjanpitäjä laatii yritystoiminnan keskeytyslaput. Posti on ainoa paikka jossa vielä käyn asiaan liittyen, mutta se on niin ohi!
Olen totutellut uuteen arkeeni tämän alkuviikon. Olen tehnyt tähän asti kesällä vajaata päivää firmalla, sillä minulla mitään lomaa ole, joten paikkailin tiukkaa työtahtia vajailla päivillä. Nyt tosin on tottumista taas tähän 8 h päivässä -työtahtiin. Ja siihen, että tänään on vapaapäivä ja on keskiviikko.
Arjessa on järjestämistä, kaupassakäynnit yms. Meillä on kaksi vuotta ollut tietty systeemi miten asiat hoidetaan, joten nyt on taas tottumista uuteen. Mutta nautin. Tietyt työajat - kohtuulliset sellaiset, tietty palkka. Kyllä voi ihminen nauttia laskujen maksamisesta! Ja shoppailu on jotain, josta en erityisesti enää nauti. Kuluttaa rakasta tilin saldoani! Välistä hämmennyn itsekin että miten paljon yritystoiminta on minua muuttanut raha-asioissa. Shoppailu ei enää todellakaan ole se "elämän suola" tai asia, joka tekee työssäkäynnistä sen arvoista. Työpaikalla on selkeästi vaikutusta asiaan. Viihdyt työssäsi - palkka ei enää ole se ainoa palkinto. Mutta on mahtavaa, että saan pikkuhiljaa talouteni kuntoon. Tätä tunnetta ei voi ymmärtää, ellei ole käynyt taloudellisesti pohjalla. Ja minun pohjani ei sentään ole niin syvällä, mitä olisi voinut olla.
Niin ja minä sentään selvisin vanhempieni ja Puolison avustuksella ilman kummempia velkoja. Ei verovelkaa tai menetettyjä luottotietoja. Olen toki Puolisolle pystyssä nelinumeroisen summan, mutta siitä ei voi seurata luottotietojen menetystä tai mitään sellaista. Ja nyt kun olen töissä, minulla on tarkka taloussuunnitelma. Ensiksi hävitän kuvioista luottokortin. Luottokortit ovat saatanasta, joten se lähtee korkean korkonsa kanssa ensin. Opintolainat lyhenee hitaasti mutta varmasti, ja koko ajan. Siirrän myös yhteiselle säästötilillemme Puolisoa varten rahaa joka kuukausi, lyhennän velkaani hänelle. Mitä hän haluaa sillä tehdä, on sitten sen asia. Puhui kyllä, että saattaa sijoittaa sinne kertyvää summaa tai antaa sen olla siellä jotta voidaan tehdä yhdessä jotain kivaa. Matkalle tai jotain.
Mutta mitään en kadu. Kaksi vuotta oli kunnon oppivuodet, en ole ensinkään sama ihminen mitä silloin aiemmin. Ja olen ennemmin puolisolle velkaa useamman tonnin yritystoiminnan takia, kuin että olisin esim. shoppaillut itseni velkaiseksi. Koko velka Puolisolle on tasan tarkkaan yritystoiminnasta kerääntynyttä tappiota. Tiedän ystäväpariskunnan, jonka toinen osapuoli on kerännyt miehelleen n. 30 000 euron velan shoppailemalla. Minun summani ei ole mitään tuohon verrattavaakaan, ja yhtään euroa siitä velasta ei ole kertynyt shoppailun tai muun vastaavan takia.
Oli myöskin jännä olla eilen töissä 8-16. Päästä nyt neljältä töistä! Ja samaa seuraa loppuviikon, yay! Puolessavälissä kuuta on pitkä viikonloppu, kun on lauantai ja maanantai vapaana. Sehän on melkeen kuin loma!
Tätä oloa ei voi nyt sanoin edes kuvata.
Tein juuri viimeisen kirjanpidon, lopetusinventaarion, ja viimeiset sähköpostit koululle.
Eli toisin sanoen, ei voisi olla yritysasiat enempää ohi minun osaltani. Kirjanpitäjä laatii yritystoiminnan keskeytyslaput. Posti on ainoa paikka jossa vielä käyn asiaan liittyen, mutta se on niin ohi!
Olen totutellut uuteen arkeeni tämän alkuviikon. Olen tehnyt tähän asti kesällä vajaata päivää firmalla, sillä minulla mitään lomaa ole, joten paikkailin tiukkaa työtahtia vajailla päivillä. Nyt tosin on tottumista taas tähän 8 h päivässä -työtahtiin. Ja siihen, että tänään on vapaapäivä ja on keskiviikko.
Arjessa on järjestämistä, kaupassakäynnit yms. Meillä on kaksi vuotta ollut tietty systeemi miten asiat hoidetaan, joten nyt on taas tottumista uuteen. Mutta nautin. Tietyt työajat - kohtuulliset sellaiset, tietty palkka. Kyllä voi ihminen nauttia laskujen maksamisesta! Ja shoppailu on jotain, josta en erityisesti enää nauti. Kuluttaa rakasta tilin saldoani! Välistä hämmennyn itsekin että miten paljon yritystoiminta on minua muuttanut raha-asioissa. Shoppailu ei enää todellakaan ole se "elämän suola" tai asia, joka tekee työssäkäynnistä sen arvoista. Työpaikalla on selkeästi vaikutusta asiaan. Viihdyt työssäsi - palkka ei enää ole se ainoa palkinto. Mutta on mahtavaa, että saan pikkuhiljaa talouteni kuntoon. Tätä tunnetta ei voi ymmärtää, ellei ole käynyt taloudellisesti pohjalla. Ja minun pohjani ei sentään ole niin syvällä, mitä olisi voinut olla.
Niin ja minä sentään selvisin vanhempieni ja Puolison avustuksella ilman kummempia velkoja. Ei verovelkaa tai menetettyjä luottotietoja. Olen toki Puolisolle pystyssä nelinumeroisen summan, mutta siitä ei voi seurata luottotietojen menetystä tai mitään sellaista. Ja nyt kun olen töissä, minulla on tarkka taloussuunnitelma. Ensiksi hävitän kuvioista luottokortin. Luottokortit ovat saatanasta, joten se lähtee korkean korkonsa kanssa ensin. Opintolainat lyhenee hitaasti mutta varmasti, ja koko ajan. Siirrän myös yhteiselle säästötilillemme Puolisoa varten rahaa joka kuukausi, lyhennän velkaani hänelle. Mitä hän haluaa sillä tehdä, on sitten sen asia. Puhui kyllä, että saattaa sijoittaa sinne kertyvää summaa tai antaa sen olla siellä jotta voidaan tehdä yhdessä jotain kivaa. Matkalle tai jotain.
Mutta mitään en kadu. Kaksi vuotta oli kunnon oppivuodet, en ole ensinkään sama ihminen mitä silloin aiemmin. Ja olen ennemmin puolisolle velkaa useamman tonnin yritystoiminnan takia, kuin että olisin esim. shoppaillut itseni velkaiseksi. Koko velka Puolisolle on tasan tarkkaan yritystoiminnasta kerääntynyttä tappiota. Tiedän ystäväpariskunnan, jonka toinen osapuoli on kerännyt miehelleen n. 30 000 euron velan shoppailemalla. Minun summani ei ole mitään tuohon verrattavaakaan, ja yhtään euroa siitä velasta ei ole kertynyt shoppailun tai muun vastaavan takia.
Oli myöskin jännä olla eilen töissä 8-16. Päästä nyt neljältä töistä! Ja samaa seuraa loppuviikon, yay! Puolessavälissä kuuta on pitkä viikonloppu, kun on lauantai ja maanantai vapaana. Sehän on melkeen kuin loma!
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Last Call For Alcohol
Ensimmäiseksi, anteeksi tavallista isommat kirjoitusvirheet. Olen nimittäin hieman päissäni.
Tulin perjantaina Raisioon perheeni luo, ja pe ilta meni ihan mukavasti. Lauantaina käytiin äidin kanssa perinteisesti kirpputorilla, josta suunnattiin poikkeuksellisesti Turun kasvitieteelliseen puutaarhaan. En ole käynyt paikassa varmaan 20 vuoteen, joten kokemus oli lähestulkoon uusi.
La illasta suuntasin Turkuun tapaamaan vanhaa ystävääni Sorsaa, jota en ole tavannutkaan varmaan kuuteen vuoteen. Tyyppi muutti Lahdesta Turkuun naisen perässä, ja nyt viimein tavattiin ihan paikanpäällä, ravintola Koulussa. Jännä, vaikka miestä ei ole tavannut vuosiin, silti tuntui, ettei vuosia ole välissä vierähtänyt ollenkaan. Sitä kai se ystävyys on?
Huomenna kutsuu koti Tampere. Rakas Puoliso ja Kissat. Koti. Ja uusi arki, nythän minulla ei ole mitään tekemistä enää Koulun kanssa, sillä TARKASTUS MENI LÄPI! Se on viimein ohi!
Nyt olen ihan tavallinen Parturi-kampaaja
Tulin perjantaina Raisioon perheeni luo, ja pe ilta meni ihan mukavasti. Lauantaina käytiin äidin kanssa perinteisesti kirpputorilla, josta suunnattiin poikkeuksellisesti Turun kasvitieteelliseen puutaarhaan. En ole käynyt paikassa varmaan 20 vuoteen, joten kokemus oli lähestulkoon uusi.
La illasta suuntasin Turkuun tapaamaan vanhaa ystävääni Sorsaa, jota en ole tavannutkaan varmaan kuuteen vuoteen. Tyyppi muutti Lahdesta Turkuun naisen perässä, ja nyt viimein tavattiin ihan paikanpäällä, ravintola Koulussa. Jännä, vaikka miestä ei ole tavannut vuosiin, silti tuntui, ettei vuosia ole välissä vierähtänyt ollenkaan. Sitä kai se ystävyys on?
Huomenna kutsuu koti Tampere. Rakas Puoliso ja Kissat. Koti. Ja uusi arki, nythän minulla ei ole mitään tekemistä enää Koulun kanssa, sillä TARKASTUS MENI LÄPI! Se on viimein ohi!
Nyt olen ihan tavallinen Parturi-kampaaja
torstai 31. heinäkuuta 2014
Freedom.
Se on ohi.
Tila on siivottu, ei enää oppilaita tai opetusta. Ei tuhansia tarkistuksia tai ahdistavaa työympäristöä. Tj0!
Olen tästä eteenpäin täyspäiväisesti Hiusmestassa ihan rivikampaajana, palkoillisena. Ja rakastan joka hetkeä. Olen hämmentynyt, kun ei tulekaan mitään negatiivista pomolta tai vuorovastaavilta. Jotenkin alitajuisesti odotan koko ajan, että koska mulle pidetään puhuttelu tms, kun koulullahan en osannut tehdä juuri mitään oikein. Tai siis siltä tuntui.
Enää avaimien luovutus ja toive siitä, ettei ex-pomo päätä olla vittumainen ja nillitellä pienistä.
Huomenna lähden nollaamaan porukoille. Tajuamaan sen, etten ole enää koululle velvollinen yhtään mistään. Että se on ohi, ja työarkeni on nykyään ihan toisenlainen.
Olen vapaa.
Tila on siivottu, ei enää oppilaita tai opetusta. Ei tuhansia tarkistuksia tai ahdistavaa työympäristöä. Tj0!
Olen tästä eteenpäin täyspäiväisesti Hiusmestassa ihan rivikampaajana, palkoillisena. Ja rakastan joka hetkeä. Olen hämmentynyt, kun ei tulekaan mitään negatiivista pomolta tai vuorovastaavilta. Jotenkin alitajuisesti odotan koko ajan, että koska mulle pidetään puhuttelu tms, kun koulullahan en osannut tehdä juuri mitään oikein. Tai siis siltä tuntui.
Enää avaimien luovutus ja toive siitä, ettei ex-pomo päätä olla vittumainen ja nillitellä pienistä.
Huomenna lähden nollaamaan porukoille. Tajuamaan sen, etten ole enää koululle velvollinen yhtään mistään. Että se on ohi, ja työarkeni on nykyään ihan toisenlainen.
Olen vapaa.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
A Free Country
Nyt tulee sitten keliranttausta ja lujaa.
Aika pitkälle olen mukavasta lämpötilasta nauttinutkin, helle ei ole oikein haitannut.. tähän asti. Jotenkin viimeisen viikon aikana on keittänyt yli ja lujaa. Hiki virtaa 24/7, nukuttua et saa samasta syystä, suihku ei auta kuin pariksi hetkeksi, ulkonäkökeskeisellä alalla työskentely on hanurista kun duuniin ei voi laittautumatta mennä...
Huvittaako harkitakaan lenkkeilyä tai mitään urheilua? No ei helvetissä. Kokkausta ei voi edes harkita, sillä lämpötila on ihan saunaa vastaava siinä hellan äärellä. Eipä siinä, ruokahaluakaan ei ole. Syön mitä sattuu ja koska sattuu, ja sehän näkyy. Maha on ihan valtava! Mainitsin aiemmin, että sukuni naiset lihovat vatsasta. Minä myös, ja vatsani on saman kokoinen kuin 8kk raskaana olevilla. En mahdu vaatteisiini kahdesta syystä: Koska iho on niin samperin hikinen ja nihkeä, ja siksi että olen lihonut.
Tiedän mitä pitäisi tehdä. Syödä säännöllisesti, kunnon kevyttä kotiruokaa, lopettaa limpparien litkiminen, urheilla taas, alkoholi ja snäksit vittuun. Lakata valittamasta asiasta ja tehdä jotain. Kierre. Huonot elintavat ja helle väsyttävät -> En jaksa panostaa ruokailuun tai liikuntaan -> väsyttää yhä. Samaan aikaan nautin kyllä siitä, että on lämmin. En todella kaipaa kesäkuun lumisateita. En kaipaa marraskuun harmautta tai talven kylmyyttä. En ole itseasiassa ihan varma että kumpaa tässä ranttaan. Omaa saamattomuuttani vai hikikelejä?
Vois aloittaa. Tämä läskiintyvä laiskamato aikoo nyt käydä leppoisalla kävelyllä. Mennä ajoissa nukkumaaan, herätä huomenna edes kuvitteellisen virkeänä töihin, tarkastaa vanha liiketila ja palauttaa avaimet. Mennä kotiin.
Aika pitkälle olen mukavasta lämpötilasta nauttinutkin, helle ei ole oikein haitannut.. tähän asti. Jotenkin viimeisen viikon aikana on keittänyt yli ja lujaa. Hiki virtaa 24/7, nukuttua et saa samasta syystä, suihku ei auta kuin pariksi hetkeksi, ulkonäkökeskeisellä alalla työskentely on hanurista kun duuniin ei voi laittautumatta mennä...
Huvittaako harkitakaan lenkkeilyä tai mitään urheilua? No ei helvetissä. Kokkausta ei voi edes harkita, sillä lämpötila on ihan saunaa vastaava siinä hellan äärellä. Eipä siinä, ruokahaluakaan ei ole. Syön mitä sattuu ja koska sattuu, ja sehän näkyy. Maha on ihan valtava! Mainitsin aiemmin, että sukuni naiset lihovat vatsasta. Minä myös, ja vatsani on saman kokoinen kuin 8kk raskaana olevilla. En mahdu vaatteisiini kahdesta syystä: Koska iho on niin samperin hikinen ja nihkeä, ja siksi että olen lihonut.
Tiedän mitä pitäisi tehdä. Syödä säännöllisesti, kunnon kevyttä kotiruokaa, lopettaa limpparien litkiminen, urheilla taas, alkoholi ja snäksit vittuun. Lakata valittamasta asiasta ja tehdä jotain. Kierre. Huonot elintavat ja helle väsyttävät -> En jaksa panostaa ruokailuun tai liikuntaan -> väsyttää yhä. Samaan aikaan nautin kyllä siitä, että on lämmin. En todella kaipaa kesäkuun lumisateita. En kaipaa marraskuun harmautta tai talven kylmyyttä. En ole itseasiassa ihan varma että kumpaa tässä ranttaan. Omaa saamattomuuttani vai hikikelejä?
Vois aloittaa. Tämä läskiintyvä laiskamato aikoo nyt käydä leppoisalla kävelyllä. Mennä ajoissa nukkumaaan, herätä huomenna edes kuvitteellisen virkeänä töihin, tarkastaa vanha liiketila ja palauttaa avaimet. Mennä kotiin.
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Whistle and Grin
Viikonloppu meni varsin kivasti. Perjantai meni lokoisasti kotona sillä lauantai oli työpäivä, mutta lauantaina vähän viihteiltiin. Töiden jälkeen Puolison Veli & vaimoke tuli kahville paluumatkallaan, paikalla oli myös eräs ystävämme aloittelemassa.
Saatiin kutsu Mr E:n rantabileisiin Rauhanniemeen, jonne suunnattiin kolmikkona. Paikalla oli paljon tyyppejä, osa uusia ja muutama vanhakin tuttu. Istuttiin rannalla lämpimässä kesäyössä, nautittiin virvokkeita ja tutustuttiin uusiin tyyppeihin. Kävin jopa uimassa! Minä! En nimittäin ole käynyt uimassa kahteen viime kesään lainkaan. No nyt oli lämmin vesi, joten sinne vain.
Joskus yhden paikkeilla suunnattiin samana kolmikkona keskustaan, käytiin snäkärillä syömässä ja piipahdettiin Puolison kanssa Henrysissä. Tosin vain poikettiin, otettiin aika nopeasti taksi kotiin. Puoliso sai grilliltä jotain omituisia makkaraperunoita, sillä kotiin päästyä suht selvä rakkaani meni laatalle yrjöömään makkaraperunant veke. Ei enää ikinä teatterin kulmalla olevaan grilliin!
Tänään tarkatselin loput yritystaloudet, pitäisi käydä myös vähän ostoksilla hakemassa siivousvälineitä. Kahden korvilla sitten siivoamaan liiketilaa, myymään eräälle oppilaalle varaamansa tuotteet ja sitten kotiin.
Huomenna ja keskiviikkona mulla on oppilaita siivousapuna, keskiviikkona myös vanhan ryhmän päättäjäiset. Sitten vain jännätään että mimmosen laskun ex-pomo mulle läiskäsee liiketilan siivouksesta/kunnosta/whatever, että pääsisi viimein eroon koko vitun firmasta. To alkaen onkin sitten kunnolla töitä. Viimein. Olen pian vapaa!
Alan pikkuhiljaa tajuta, että ei enää yhtäkään opetuspäivää. Ei enää koulun asiakkaita, tai kirjallisten töiden tarkistelua. Ei maksettavia Yel-maksuja, tukkulaskuja tai jättimäisiä alveja. Voin vain mennä töihin, tehdä työni, tulla kotiin. Vapaa.
Saatiin kutsu Mr E:n rantabileisiin Rauhanniemeen, jonne suunnattiin kolmikkona. Paikalla oli paljon tyyppejä, osa uusia ja muutama vanhakin tuttu. Istuttiin rannalla lämpimässä kesäyössä, nautittiin virvokkeita ja tutustuttiin uusiin tyyppeihin. Kävin jopa uimassa! Minä! En nimittäin ole käynyt uimassa kahteen viime kesään lainkaan. No nyt oli lämmin vesi, joten sinne vain.
Joskus yhden paikkeilla suunnattiin samana kolmikkona keskustaan, käytiin snäkärillä syömässä ja piipahdettiin Puolison kanssa Henrysissä. Tosin vain poikettiin, otettiin aika nopeasti taksi kotiin. Puoliso sai grilliltä jotain omituisia makkaraperunoita, sillä kotiin päästyä suht selvä rakkaani meni laatalle yrjöömään makkaraperunant veke. Ei enää ikinä teatterin kulmalla olevaan grilliin!
Tänään tarkatselin loput yritystaloudet, pitäisi käydä myös vähän ostoksilla hakemassa siivousvälineitä. Kahden korvilla sitten siivoamaan liiketilaa, myymään eräälle oppilaalle varaamansa tuotteet ja sitten kotiin.
Huomenna ja keskiviikkona mulla on oppilaita siivousapuna, keskiviikkona myös vanhan ryhmän päättäjäiset. Sitten vain jännätään että mimmosen laskun ex-pomo mulle läiskäsee liiketilan siivouksesta/kunnosta/whatever, että pääsisi viimein eroon koko vitun firmasta. To alkaen onkin sitten kunnolla töitä. Viimein. Olen pian vapaa!
Alan pikkuhiljaa tajuta, että ei enää yhtäkään opetuspäivää. Ei enää koulun asiakkaita, tai kirjallisten töiden tarkistelua. Ei maksettavia Yel-maksuja, tukkulaskuja tai jättimäisiä alveja. Voin vain mennä töihin, tehdä työni, tulla kotiin. Vapaa.
torstai 24. heinäkuuta 2014
Liberation
Viimeiset opetustunnit takana, tänään viimeinen asiakaspalvelupäivä. On helpottavaa, että tästä eteenpäin mulla on vain yksi työ! Ja sellainen, jossa ei tarvi keskittyä muuhun, kuin omaan työhön. Oli vapauttavaa kirjata kalenteriin tulevia työvuoroja, kun pelkkä kellonaikojen kirjaaminen riitti. Ei oppilasmääriä, ajanvarauksen päivitystä, tuntisuunnitelmia, kotihommia tai mitään!
Tänään on se päivä, jota olen odottanut viimeiset kuusi kuukautta. Tänään!
Huomenna ja la olisi töitä työpaikassani, alkuviikosta ma-ke siivoilen liikkeen, ja to-pe olisi taas työvuoro. Ensiviikon viikonloppu on vapaa, joten suuntaan Raisioon ja perhettä moikkaamaan. Viikonloppu on minun minilomani, suuntaan Raisioon lähinnä nollaamaan aivojani ja rentoutumaan. Päästämään irti kaikesta yrittäjyyteen ja kouluun liittyvistä asioista.
Varasin tiistaille kampaaja-ajan. Olen huono oman tukkani kanssa, joten saa joku muu leikata. Miten? En tiedä, mutta vihaan tätä moppia joka on siedettävä vain ponnarilla. Oma tukka pitkänä on lähinnä raivostuttava. Takut oli kivat pitkinä, mutta oma pehko... no way!
Tänään on se päivä, jota olen odottanut viimeiset kuusi kuukautta. Tänään!
Huomenna ja la olisi töitä työpaikassani, alkuviikosta ma-ke siivoilen liikkeen, ja to-pe olisi taas työvuoro. Ensiviikon viikonloppu on vapaa, joten suuntaan Raisioon ja perhettä moikkaamaan. Viikonloppu on minun minilomani, suuntaan Raisioon lähinnä nollaamaan aivojani ja rentoutumaan. Päästämään irti kaikesta yrittäjyyteen ja kouluun liittyvistä asioista.
Varasin tiistaille kampaaja-ajan. Olen huono oman tukkani kanssa, joten saa joku muu leikata. Miten? En tiedä, mutta vihaan tätä moppia joka on siedettävä vain ponnarilla. Oma tukka pitkänä on lähinnä raivostuttava. Takut oli kivat pitkinä, mutta oma pehko... no way!
maanantai 21. heinäkuuta 2014
A New Dawn
Viikonloppu meni varsin kivasti. Tein lauantaina ahkerasti töitä, ja sen huomasi. Kassanauhasta näkyy nimittäin, että montako asiakasta kukakin teki ja paljonko tuli rahaa per tyyppi. Muiden tehtyä jotain 5-6 asiakasta ja rahaa noin 150 euroa, minä palvelin 11 asiakasta ja euroja 300. Ja kaksi asiakasta oli vielä värejä. Ei se mikään kisa ole, mutta olen ylpeä itsestäni ja että olen sangen tehokas työntekijä. Yksi mimmeistä tuntui olevan tauolla koko ajan, toinen taas ihan tolkuttoman hidas, jos olisi koululla oppilaana, motkottaisin ajasta ihan varmana. Ei ammattilaisella voi mennä ihan tavalliseen leikkuuseen tuntia!
Duunin jälkeen kotosalla Puolison Veli & vaimoke olivat jo perillä. Korkattiin siiderit ja nautittiin lämmöstä. Saunottiin ja fiilisteltiin parvekkeella kesää. Illasta suunnattiin kaupungille, käytiin ensin Kulma Kuppilassa yksillä, josta sitten Sohoon burgerille. Istuttiin tovi Koskipuistossa, törmättiin lahtelaiseen ystävään ja lopulta hypättiin taksiin ja ajeltiin kotiin. Ilta oli kovin mukava, mitä nyt seuraavana aamuna oli punaviinihedari.
Sunnuntaina vieraat jatkoivat matkaa kohti Espoota ja me jäätiin viettämään ihan normi sunnuntaita. Tänään on sitten viimeiset yritystaloustunnit ever. Torstain jälkeen en enää opeta ensinkään! Torstaina on myös viimeiset asiakkaat. Perjantai on vapaa, minulla on kampaaja-aika ja aloitan muuttojuttuja. Lähetän maksupäätteen takaisin Soneralle, listaan loput tuotteet myytäväksi ja kannan paperit, läppärin yms. mukavan. Lauantaina olisi sitten töitä uudessa työpaikassani. Neljä työpäivää. Neljä. Sitten se on ohi.
Duunin jälkeen kotosalla Puolison Veli & vaimoke olivat jo perillä. Korkattiin siiderit ja nautittiin lämmöstä. Saunottiin ja fiilisteltiin parvekkeella kesää. Illasta suunnattiin kaupungille, käytiin ensin Kulma Kuppilassa yksillä, josta sitten Sohoon burgerille. Istuttiin tovi Koskipuistossa, törmättiin lahtelaiseen ystävään ja lopulta hypättiin taksiin ja ajeltiin kotiin. Ilta oli kovin mukava, mitä nyt seuraavana aamuna oli punaviinihedari.
Sunnuntaina vieraat jatkoivat matkaa kohti Espoota ja me jäätiin viettämään ihan normi sunnuntaita. Tänään on sitten viimeiset yritystaloustunnit ever. Torstain jälkeen en enää opeta ensinkään! Torstaina on myös viimeiset asiakkaat. Perjantai on vapaa, minulla on kampaaja-aika ja aloitan muuttojuttuja. Lähetän maksupäätteen takaisin Soneralle, listaan loput tuotteet myytäväksi ja kannan paperit, läppärin yms. mukavan. Lauantaina olisi sitten töitä uudessa työpaikassani. Neljä työpäivää. Neljä. Sitten se on ohi.
perjantai 18. heinäkuuta 2014
TJ5
Viisi työpäivää. Viisi. Tämän päivän jälkeen neljä. Plus siivouspäivät, mutta ne ovat käytännössä vapaapäiviä. Viisi! Samaan aikaan tuntuu niin lyhyeltä ajalta, että erittäin pitkältä. Olen odottanut ensiviikon torstaita kello kolmea tammikuusta asti. Mulla on jos jonkinnäköistä päivälaskuria, countdownia yms muistuttamassa. Olen odottanut niin kauan, ja nyt se on kovin lähellä. Se on niin lähellä, mutta niin kaukana. Samaan aikaan tuntuu, että ensi torstaihin on ikuisuus aikaa. Ensi lauantaina riipaisen pienet kännit! Ja pe 1.8 juhlin kunnolla, kun koko vuokrasopimus on ohi, ja koulusta päästy eroon lopullisesti.
Huomenna olisi uudessa paikassa töitä, ja sen jälkeen kiiruhdan kotiin tervehtimään Puolison Veljeä ja tämän Vaimoketta. Ihanaa nähdä heitä, lähes perhettä minullekin. Huominen tulee kulumaan taatusti alkoholin kanssa, mutta Viikinsaaren reissuakin suunniteltiin. Tulee olemaan hauskaa!
Ensi maanantaina on viimeinen opetuspäivä. Ajattelin viedä oppilaille suklaata tai jotain. Ensi perjantaina on vapaapäivä ja varasin kampaajan. Ei tätä moppia kestä! Perjantaista alkaakin siivousrupeama, pitää saada liiketila kuntoon. Postittaa Soneralle maksupääte, kerätä paperit ja tietokone ja raahata ne kotiin. Myydä värit ja tuotteet eteenpäin ja hinkata liikkeestä niin lattiat, kaapistot kuin kaikki tasot ja tuolitkin. Mutta mulla on usea päivä aikaa. Onneksi olen saanut tuotteita myytyä jo tosi hyvin. Kun kaikki on kondiksessa, on aika laittaa y6-lomake eteenpäin ja jäädyttää firma. Verokortin jo tilailinkin, pitäisi kai saapua tänään tai ensiviikon alussa. Joskohan tänään kirjotettaisiin sopimus.
Olen ollut kaksi päivää uudessa työssä, ja itse nautin joka hetkestä. Sen kummempaa palautetta en vielä kuitenkaan ole työstäni saanut, mitä nyt ilahtunutta kommenttia kampaaja- ja kassankäyttötaidoistani. Mutta haluaisin kovin kuulla, että mitä mieltä he ovat minusta toistaiseksi. Saisikohan uudesta pomosta tänään irti? Sopimuksen kenties? Soppari piti tehdä jo tiistaina, mutta Pomo ei ehtinytkään sitä laatia, joten asia jäi. En voi todenteolla huokaista, ennen kuin on sopimus.
Huomenna olisi uudessa paikassa töitä, ja sen jälkeen kiiruhdan kotiin tervehtimään Puolison Veljeä ja tämän Vaimoketta. Ihanaa nähdä heitä, lähes perhettä minullekin. Huominen tulee kulumaan taatusti alkoholin kanssa, mutta Viikinsaaren reissuakin suunniteltiin. Tulee olemaan hauskaa!
Ensi maanantaina on viimeinen opetuspäivä. Ajattelin viedä oppilaille suklaata tai jotain. Ensi perjantaina on vapaapäivä ja varasin kampaajan. Ei tätä moppia kestä! Perjantaista alkaakin siivousrupeama, pitää saada liiketila kuntoon. Postittaa Soneralle maksupääte, kerätä paperit ja tietokone ja raahata ne kotiin. Myydä värit ja tuotteet eteenpäin ja hinkata liikkeestä niin lattiat, kaapistot kuin kaikki tasot ja tuolitkin. Mutta mulla on usea päivä aikaa. Onneksi olen saanut tuotteita myytyä jo tosi hyvin. Kun kaikki on kondiksessa, on aika laittaa y6-lomake eteenpäin ja jäädyttää firma. Verokortin jo tilailinkin, pitäisi kai saapua tänään tai ensiviikon alussa. Joskohan tänään kirjotettaisiin sopimus.
Olen ollut kaksi päivää uudessa työssä, ja itse nautin joka hetkestä. Sen kummempaa palautetta en vielä kuitenkaan ole työstäni saanut, mitä nyt ilahtunutta kommenttia kampaaja- ja kassankäyttötaidoistani. Mutta haluaisin kovin kuulla, että mitä mieltä he ovat minusta toistaiseksi. Saisikohan uudesta pomosta tänään irti? Sopimuksen kenties? Soppari piti tehdä jo tiistaina, mutta Pomo ei ehtinytkään sitä laatia, joten asia jäi. En voi todenteolla huokaista, ennen kuin on sopimus.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Töitä!
Ensimmäinen parituntinen työpäivä takana. Minähän siis lupailin auttaa kiireessä jo nyt oman liiketyöni ohella, ja työiltoja kerääntyi tuleville viikoille jokunen per viikko. Eilen olin ensimmäistä iltaa, ja pidin joka hetkestä! Kampaamohan on tyyliltään "non stop", eli leikkaukset otetaan ajanvarauksetta, jonotusperiaatteella. Tyyppejä riitti, ja oma vuoro meni nopeaa. Vuorovastaava oli ilahtunut taidoistani, että yleensäkin osaan työni. Ilmeisesti on ollut jos jonkinlaista kokeilijaa aiemmin. Muutama työkaveri tuli tavattua ja vaikuttivat ihan mukavilta. Ensimmäisen vuoron perusteella tulen viihtymään tuolla.
Tänään olisi niinikään töitä uudessa paikassa, samoin perjantaina ja lauantaina. Kerrankin paikka, jonne menee mielellään. Entinen pomo vähän irvisti kuullessaan että menen tuonne. Rivien välistä antoi jotenkin ymmärtää, että paikassa olisi jotain vikaa talousasioissa. Mutta vähän sellainen kutina, että kunhan koittaa vaikuttaa mielialaani omaksi edukseen. Vuorovastaava on viihtynyt paikassa 3 vuotta, ja kehui työpaikkaansa. Ei kukaan ole työssä 3 vuotta jos paikassa olisi jotain kovin pielessä, ainakaan raha-asioissa. Vähän odotinkin, että minne tahansa menenkin töihin, entinen pomo keksii jotain negatiivista. Ja hänellä nyt ei ole paljoa varaa arvostella muiden paikkojen työolosuhteita. Joo, koululla oli hyvät edut ja hyvä liksa, mutta sisäinen viestintä on olematonta, kritiikin ja palautteen antaminen menee yleensä raivoamiseksi ja ajatustenlukutaito olisi kaikkista hyödyllisin. Mikään rahamäärä ei ole sen arvoista, että siellä kannattaisi olla töissä.
Tuskin maltan odottaa että ensviikko on ohi. Tämä kuluva viikko on nimittäin toisiksi viimeinen työviikko, ensviikko on viimeinen. Kuunvaihdeviikko on ihan puhtaasti siivoamista. Lupailin mennä oppilaiden valmistujaisiin ke 30.7. Menen tasan oppilaiden vuoksi, ja kaavailen samaan hetkeen avaimien palautusta. Sillä viikolla olisi töitäkin vasta torstaina. En usko että pääsen tilanluovutuksessakaan helpolla. Entinen pomo on sen verran natsi, että varmana keksii jotain mistä mun pitää maksaa sille. Ja kannattaako mun lähteä taistelemaan? Ei. Tulee halvemmaksi maksaa. Ei auta kuin hinkata paikat parhaan mukaan ja odottaa pahinta. Lähinnä pari väritaharaa mietityttää, saattaa pistää mut maksamaan kaappien ovien vaihdon tms. Mutta kampaamo, eikö pari väritahraa ole jo vähän normi noin niinkuin värikaapissa?
Tänään olisi niinikään töitä uudessa paikassa, samoin perjantaina ja lauantaina. Kerrankin paikka, jonne menee mielellään. Entinen pomo vähän irvisti kuullessaan että menen tuonne. Rivien välistä antoi jotenkin ymmärtää, että paikassa olisi jotain vikaa talousasioissa. Mutta vähän sellainen kutina, että kunhan koittaa vaikuttaa mielialaani omaksi edukseen. Vuorovastaava on viihtynyt paikassa 3 vuotta, ja kehui työpaikkaansa. Ei kukaan ole työssä 3 vuotta jos paikassa olisi jotain kovin pielessä, ainakaan raha-asioissa. Vähän odotinkin, että minne tahansa menenkin töihin, entinen pomo keksii jotain negatiivista. Ja hänellä nyt ei ole paljoa varaa arvostella muiden paikkojen työolosuhteita. Joo, koululla oli hyvät edut ja hyvä liksa, mutta sisäinen viestintä on olematonta, kritiikin ja palautteen antaminen menee yleensä raivoamiseksi ja ajatustenlukutaito olisi kaikkista hyödyllisin. Mikään rahamäärä ei ole sen arvoista, että siellä kannattaisi olla töissä.
Tuskin maltan odottaa että ensviikko on ohi. Tämä kuluva viikko on nimittäin toisiksi viimeinen työviikko, ensviikko on viimeinen. Kuunvaihdeviikko on ihan puhtaasti siivoamista. Lupailin mennä oppilaiden valmistujaisiin ke 30.7. Menen tasan oppilaiden vuoksi, ja kaavailen samaan hetkeen avaimien palautusta. Sillä viikolla olisi töitäkin vasta torstaina. En usko että pääsen tilanluovutuksessakaan helpolla. Entinen pomo on sen verran natsi, että varmana keksii jotain mistä mun pitää maksaa sille. Ja kannattaako mun lähteä taistelemaan? Ei. Tulee halvemmaksi maksaa. Ei auta kuin hinkata paikat parhaan mukaan ja odottaa pahinta. Lähinnä pari väritaharaa mietityttää, saattaa pistää mut maksamaan kaappien ovien vaihdon tms. Mutta kampaamo, eikö pari väritahraa ole jo vähän normi noin niinkuin värikaapissa?
tiistai 15. heinäkuuta 2014
A New Dawn
Hihi. Työhaastattelu tuotti tulosta, minulla on työpaikka! Menen Kalevan Hiusmestaan töihin jo tänään. Tyypit tarvii kiireesti sinne jonkun, ja lupailin tehdä siellä iltaa ja lauantaita. Tällä viikolla teen 3 arki-iltaa + lauantain, ensiviikolla 2 arkea ja lauantain, ja kuun vaihdeviikolla olen torstaista eteenpäin töissä ihan täyspäiväisesti. Alkuun on koeaika, 4 kk. Mutta mulla on vakituinen työpaikka!
Pomo on sangen herttainen eläkeläiskampaaja. Muita työntekijöitä en hirveästi nähnyt, mutta kaipa tuota tutustuu. Tulee olemaan outoa olla töissä paikassa, jossa tilausta tms ei tarvi hoitaa itse. Ilmoittaa vain jos jotain loppuu. Saksetkin tullaan ostamaan! Edes liikkeen siivoaminen ei ole minun heiniäni. Menen töihin, teen työni, lähden kotiin. Ei paperiasioita, oppilaiden töiden tarkistamisia, tilauksia, liikkeen siivoamista, pankissa juoksemista....Vapauttavaa!
Nyt pitäisi vielä uskoa omiin taitoihin, että olen hyvä kampaaja ja hyvä työntekijä. En ole ollut työntekijä kahteen vuoteen, ja koululla homma oli erilaista ja pomo suorastaan pirullinen vaatimuksineen. Koulusta puheenollen, olisivat halunneet minun olevan siellä töissä vielä ensikuun kahdenteentoista asti. Kieltäydyin. En tiennyt kieltäytyessäni saavani työpaikan, mutta kieltäydyin silti. Vaikka koulu maksaisi mitä, en sinne enää palaa.
Aukaisin eilen loputkin takut. Nyt on hassu fiilis. Tukka on kasvanut "viimenäkemästä". Tuntuu ohuelta, mutta minäpä vertaankin sitä siihen tuuheaan takkupehkoon. Saksia pitäisi käytellä, kehitellä tähän joku malli. Haluaisin kasvatella, mutta tällä hetkellä tämä ylikasvanut tukkani on lähinnä mallia "pehko" tai "moppi".
Viikonloppuna Puolison veli tulee käymään vaimokkeensa kanssa. Menevät Espoon kautta Viroon, ja yöpyvät meillä. Olen lauantaina töissä kolmeen, mutta tyypit lähtee aamusta vasta ajamaan, joten mikäli ovat kotona minua ennen, monesta tunnista ei ole kyse. Tiedossa kuitenkin lauantaikivaa!
Pomo on sangen herttainen eläkeläiskampaaja. Muita työntekijöitä en hirveästi nähnyt, mutta kaipa tuota tutustuu. Tulee olemaan outoa olla töissä paikassa, jossa tilausta tms ei tarvi hoitaa itse. Ilmoittaa vain jos jotain loppuu. Saksetkin tullaan ostamaan! Edes liikkeen siivoaminen ei ole minun heiniäni. Menen töihin, teen työni, lähden kotiin. Ei paperiasioita, oppilaiden töiden tarkistamisia, tilauksia, liikkeen siivoamista, pankissa juoksemista....Vapauttavaa!
Nyt pitäisi vielä uskoa omiin taitoihin, että olen hyvä kampaaja ja hyvä työntekijä. En ole ollut työntekijä kahteen vuoteen, ja koululla homma oli erilaista ja pomo suorastaan pirullinen vaatimuksineen. Koulusta puheenollen, olisivat halunneet minun olevan siellä töissä vielä ensikuun kahdenteentoista asti. Kieltäydyin. En tiennyt kieltäytyessäni saavani työpaikan, mutta kieltäydyin silti. Vaikka koulu maksaisi mitä, en sinne enää palaa.
Aukaisin eilen loputkin takut. Nyt on hassu fiilis. Tukka on kasvanut "viimenäkemästä". Tuntuu ohuelta, mutta minäpä vertaankin sitä siihen tuuheaan takkupehkoon. Saksia pitäisi käytellä, kehitellä tähän joku malli. Haluaisin kasvatella, mutta tällä hetkellä tämä ylikasvanut tukkani on lähinnä mallia "pehko" tai "moppi".
Viikonloppuna Puolison veli tulee käymään vaimokkeensa kanssa. Menevät Espoon kautta Viroon, ja yöpyvät meillä. Olen lauantaina töissä kolmeen, mutta tyypit lähtee aamusta vasta ajamaan, joten mikäli ovat kotona minua ennen, monesta tunnista ei ole kyse. Tiedossa kuitenkin lauantaikivaa!
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Liberation
Viikonloppu sunnuntaissa ja mun työviikot vähenee yhä. Meinasi parku päästä aamulla kun tajuttiin, että vanha uskollinen kahvinkeitin hajosi. Se on vuotanut säiliöstä jostain vettä jo jonkin aikaa, mutta tänään se valutti jo suurimman osan vesistä pöydälle. Keitin on peräisin Puolison kämppikseltä, ystäväni Caratran mieheltä, yli 10 vuoden takaa. Ehkä sen vekottimen oli aikakin jo hajota. Suunnattiin sitten firmani kautta Verkkokauppaan, ja ostettiin Moccamaster. Itse hommasin tehosekoittimen smoothieita varten samalla. Maanantaiaamut on pelastettu!
Viihteellä ei oltu, mutta käytiin töissä hakemassa ensimmäistä kamaerää kotiin. Ideana olisi, että viimeiselle viikolle jäisi raahattavaksi enää vain siivouskamaa, eikä mitään muuta. Suuri osa roinaa päätyi jo kotiin. Haluan lopetuksesta just niin helpon, että vikalla viikolla siivotaan oppilaiden kanssa paikka, minä raahaan imurin kotiin, palautan avaimet ja that's it.
Seuraavana jälleen kerran asiaa tukka, lue jos jaksat. Aihe tuskin kiinnostaa ketään muuta kuin itseäni kuitenkaan :D
Viihteellä ei oltu, mutta käytiin töissä hakemassa ensimmäistä kamaerää kotiin. Ideana olisi, että viimeiselle viikolle jäisi raahattavaksi enää vain siivouskamaa, eikä mitään muuta. Suuri osa roinaa päätyi jo kotiin. Haluan lopetuksesta just niin helpon, että vikalla viikolla siivotaan oppilaiden kanssa paikka, minä raahaan imurin kotiin, palautan avaimet ja that's it.
Seuraavana jälleen kerran asiaa tukka, lue jos jaksat. Aihe tuskin kiinnostaa ketään muuta kuin itseäni kuitenkaan :D
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Million Dollar Business
Minulla on jälleen maanantaina työhaastattelu. Tampereelle, yhteen kampaamoon Kalevassa. Tyypit tarvii heti apua, ja tarjouduin tekemään oman liiketyöni ohella esim. iltoja ja lauantaivuoroja. Jos kaikki menee hyvin, olen maanantaista alkaen hyvin kiireinen. Ja haluaisin tehdä töitä nykyhommani ohella nämä pari viikkoa, sillä tarvitsen rahaa ja kipeästi. Ensikuussa on pakko maksaa myös opintolainanlyhennykset. Maksaa vuokra, puhelinlasku ja bussikortti. Firmastakin koituu vielä jotain kuluja. Jollain ne on maksettava, ja muutamakin vuoro auttaisi kummasti.
Ainoa mistä olen huolissani, on tukkatyylini. Haastattelija on eläkkeelle jäänyt mummoikään ehtinyt kampaaja, enkä nyt hurjan optimistinen ole että miten suhtautuu takkuihin. Olen aina ollut vähän sillä kantilla, että jos tukka on ongelma, paikka on väärä. Mutta tässä tilanteessa en voi olla nirson ylimielinen. En voi valita paikkaani tuollai perusteilla. Jos sitä vaaditaan, niin sitten ollaan sivistyneen näköisiä. Tarvitsen työpaikan, en voi nirsoilla ja valita sitä tukkani perusteella.
Vastoin mitä edellisessä postauksessani ilmoitin, värjään tukkani vielä kerran. Mahdollisimman lähelle omaa karmeaa hiusväriäni. Tuhkainen vaaleanruskea. Tajusin tuon haastattelun saatuani, että mun pitäisi takuista huolimatta koittaa olla edustava. Ja tämä nykyinen hiusvärihän on ihan sekametelisoppa. Vaaleaa, kuparihtavaa, tummempaa, punertavaa ja tyvikasvu. Tänään urakoin viimeisen kerran värituubien ja takkujen kanssa kutinaa uhaten, että saan tukkani lähelle omaa hiusväriä. Ehkä tungen maanantaina takkuni jollekin tiukahkolle nutturalle ja isken parit kukkaset tai jonkun huivinnäköisen.
Viikonloppuna ei tehdä mitään erityistä. Minä menen töihin vähän siivoilemaan ja järjestelemään paikkoja, mikäli asiakkaita ei tule. Puoliso tulee niinikään vähän fiksailemaan. Puoliso päivystää, joten luultavasti pysytään muutoin ihan kotosalla. Kun se päivystää, pitää olla autollinen. Kokemus kertoo että jos sitä jonnekin menee, puhelin soi ihan samantien. Kotona on hyvä. Ensi viikonloppuna kuitenkin tulee Puolison Veli kumppaneineen käymään, joten ollaan nyt tämä viikonloppu kotosalla.
Ainoa mistä olen huolissani, on tukkatyylini. Haastattelija on eläkkeelle jäänyt mummoikään ehtinyt kampaaja, enkä nyt hurjan optimistinen ole että miten suhtautuu takkuihin. Olen aina ollut vähän sillä kantilla, että jos tukka on ongelma, paikka on väärä. Mutta tässä tilanteessa en voi olla nirson ylimielinen. En voi valita paikkaani tuollai perusteilla. Jos sitä vaaditaan, niin sitten ollaan sivistyneen näköisiä. Tarvitsen työpaikan, en voi nirsoilla ja valita sitä tukkani perusteella.
Vastoin mitä edellisessä postauksessani ilmoitin, värjään tukkani vielä kerran. Mahdollisimman lähelle omaa karmeaa hiusväriäni. Tuhkainen vaaleanruskea. Tajusin tuon haastattelun saatuani, että mun pitäisi takuista huolimatta koittaa olla edustava. Ja tämä nykyinen hiusvärihän on ihan sekametelisoppa. Vaaleaa, kuparihtavaa, tummempaa, punertavaa ja tyvikasvu. Tänään urakoin viimeisen kerran värituubien ja takkujen kanssa kutinaa uhaten, että saan tukkani lähelle omaa hiusväriä. Ehkä tungen maanantaina takkuni jollekin tiukahkolle nutturalle ja isken parit kukkaset tai jonkun huivinnäköisen.
Viikonloppuna ei tehdä mitään erityistä. Minä menen töihin vähän siivoilemaan ja järjestelemään paikkoja, mikäli asiakkaita ei tule. Puoliso tulee niinikään vähän fiksailemaan. Puoliso päivystää, joten luultavasti pysytään muutoin ihan kotosalla. Kun se päivystää, pitää olla autollinen. Kokemus kertoo että jos sitä jonnekin menee, puhelin soi ihan samantien. Kotona on hyvä. Ensi viikonloppuna kuitenkin tulee Puolison Veli kumppaneineen käymään, joten ollaan nyt tämä viikonloppu kotosalla.
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Huoh.
Voihan nolous muuten eilistä kotimatkaa töistä.
Pomppasin bussiin kuten tavallista, siihen perinteiseen ruuhkavuoroon. Jokin ärsytti nenääni, ja aivastin heti alkuunsa pari kertaa. Bussi täyttyy, joku neitonen istuu viereeni. Aivastelusta johtuen nenä alkaa vuotaa. Käsilaukun penkomista, tarviin paperia. Sitä ei ole. Ei palastakaan. Niiskutan, koitan vaivihkaa pyyhkiä yhä rankemmin valuvaa nenääni kädellä, ettei räkä nyt ihan poskella valu. Kaivan yhä laukkua, jos vaikka paperia löytyisi. Ei löydy. Bussista hypätessäni niiskutan ja pyyhin nenääni puistoyleisöstä huolimatta. Ennemmin pyyhin kädellä kuin annan rään valua pitkin poskia.Hyi helvetti. Miten mulle käy näin?!? Mitä normaalit ihmiset tekee tollai tilanteissa? Ainoa mikä olisi voinut olla vielä pahempi, olisi ollut nenäverenvuoto. En enää ikinä lähde mihinkään ilman paperia!
Pomppasin bussiin kuten tavallista, siihen perinteiseen ruuhkavuoroon. Jokin ärsytti nenääni, ja aivastin heti alkuunsa pari kertaa. Bussi täyttyy, joku neitonen istuu viereeni. Aivastelusta johtuen nenä alkaa vuotaa. Käsilaukun penkomista, tarviin paperia. Sitä ei ole. Ei palastakaan. Niiskutan, koitan vaivihkaa pyyhkiä yhä rankemmin valuvaa nenääni kädellä, ettei räkä nyt ihan poskella valu. Kaivan yhä laukkua, jos vaikka paperia löytyisi. Ei löydy. Bussista hypätessäni niiskutan ja pyyhin nenääni puistoyleisöstä huolimatta. Ennemmin pyyhin kädellä kuin annan rään valua pitkin poskia.Hyi helvetti. Miten mulle käy näin?!? Mitä normaalit ihmiset tekee tollai tilanteissa? Ainoa mikä olisi voinut olla vielä pahempi, olisi ollut nenäverenvuoto. En enää ikinä lähde mihinkään ilman paperia!
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Verta Sataa
Asiaa värjäyksestä.
Tyypit jotka mut tuntevat, tietävät että vaihdan tukkani väriä todella usein. Olen kameleontti. Joku vuosi takaperin valittelin allergisoitumistani vaalennusaineelle. Rakastin olla blondi, ja siitä piti luopua sen perhanan kutinan ja kirvelyn vuoksi. Pelkäsin, että joku päivä palaa vielä päänahka rakoille.
Normivärjäystä ei allergia tuntunut vielä estävän. Silloin. Takkujen tultua kehiin vähän hillitsin värjäilyjäni. Suurimmaksi osaksi siksi, että näiden värjääminen on niin perseestä. Pidin luonnonblondia minun mittapuulla aika pitkään, kunnes tajusin, että sekin saatanan aine on alkanut kutisemaan. Punertavanruskea tuli kehiin, jottei tarvi värjätä niin usein mitä blondia. Laitoin otsikseni punaiseksi hetken mielijohteesta hoitoainevärillä Lumouksen ajaksi, ja tänään sitten värjäsin sen pois, kun oli aika ruma. Ja se saamarin kevytvärikin kutisi, jopa otsiksen mittaisella läänillä!! Tajusin tänään: Olen allerginen hiusvärille.
Ja kun kerran kutisee, oireet vaan pahenee. Paluuta ei ole. Mitä enemmän värjään, sen pahemmaksi se käy. Kutinaa seuraa kirvely. Kirvelyä ihottuma ja pahempi kutina. Siitä eteenpäin seuraakin mukavaa turvottelua, rikkinäistä ihoa yms hauskaa. Ja millä alalla minä olen? Niinpäniin. Värjäänkö enää tukkaani? En. En halua ottaa riskiä. Pahentaa oireita. Voin ehkä kokeilla jotain "allergisoimattomia värejä", jos ei kutinaa esiintyisi. Mutta ei sellaista ole olemassakaan kuin allergisoimaton väri. Jos olet allerginen värille, ihan sama mitä hiton "allergialiiton suosittelemaa" hiusväriä ostat. Samaa paskaa purkissa, eri tavalla koottuna vain. Hellävaraisissakin väriaineissa on PPD johdannaisia, jotka allergisoivat ihan yhtä lailla. Jotkut suoravärit voisivat ehkä tulla kysymykseen. Mutta nehän eivät kunnolla värjäämättömään tartu. Ettäsillälailla. Minä ja asfaltinvärinen tukka. Siihen kun läsäyttää parit harmaat hiukset lähivuosina niin näytän ihan mummolta. Nyt vituttaa. Ehkä raidotan sitten joskus kun otan nämä takut pois.
Mites sitten ammattini? Mun on lähivuosina pakko vaihtaa alaa. Värjäys nyt on ihan ok, en ole saanut käsiin ihottumaa. Vielä. Permisaineet ottaa keuhkoon aika kunnolla. Laittaa yskittämään. Viitteitä sekin herkistymiselle.
Olen taas siinä pisteessä, missä olin 10 vuotta sitten. Mikä minusta tulee isona? No vitustako minä tiedän. Luulin että kampaaja. Mutta ei sitten, sillä en voi tätä työtä enää montaa vuotta tehdä. Helpottamaan tämä ei tule.
Tähän asti kouluja on takana Lukio, kauppis, 2 vuotta ammattikorkeaa ja kampaamokoulu. En voi ihmeen kauaa enää opiskella, sillä multa loppuu tukikuukaudet. Ja mitä sitten haluaisin opiskella? Ei hajua. Mitä haluaisin tehdä, jos en voi kampaaja olla? En minä tiedä.
Mahtavaa. Voisinko vaan voittaa lotossa?
Tyypit jotka mut tuntevat, tietävät että vaihdan tukkani väriä todella usein. Olen kameleontti. Joku vuosi takaperin valittelin allergisoitumistani vaalennusaineelle. Rakastin olla blondi, ja siitä piti luopua sen perhanan kutinan ja kirvelyn vuoksi. Pelkäsin, että joku päivä palaa vielä päänahka rakoille.
Normivärjäystä ei allergia tuntunut vielä estävän. Silloin. Takkujen tultua kehiin vähän hillitsin värjäilyjäni. Suurimmaksi osaksi siksi, että näiden värjääminen on niin perseestä. Pidin luonnonblondia minun mittapuulla aika pitkään, kunnes tajusin, että sekin saatanan aine on alkanut kutisemaan. Punertavanruskea tuli kehiin, jottei tarvi värjätä niin usein mitä blondia. Laitoin otsikseni punaiseksi hetken mielijohteesta hoitoainevärillä Lumouksen ajaksi, ja tänään sitten värjäsin sen pois, kun oli aika ruma. Ja se saamarin kevytvärikin kutisi, jopa otsiksen mittaisella läänillä!! Tajusin tänään: Olen allerginen hiusvärille.
Ja kun kerran kutisee, oireet vaan pahenee. Paluuta ei ole. Mitä enemmän värjään, sen pahemmaksi se käy. Kutinaa seuraa kirvely. Kirvelyä ihottuma ja pahempi kutina. Siitä eteenpäin seuraakin mukavaa turvottelua, rikkinäistä ihoa yms hauskaa. Ja millä alalla minä olen? Niinpäniin. Värjäänkö enää tukkaani? En. En halua ottaa riskiä. Pahentaa oireita. Voin ehkä kokeilla jotain "allergisoimattomia värejä", jos ei kutinaa esiintyisi. Mutta ei sellaista ole olemassakaan kuin allergisoimaton väri. Jos olet allerginen värille, ihan sama mitä hiton "allergialiiton suosittelemaa" hiusväriä ostat. Samaa paskaa purkissa, eri tavalla koottuna vain. Hellävaraisissakin väriaineissa on PPD johdannaisia, jotka allergisoivat ihan yhtä lailla. Jotkut suoravärit voisivat ehkä tulla kysymykseen. Mutta nehän eivät kunnolla värjäämättömään tartu. Ettäsillälailla. Minä ja asfaltinvärinen tukka. Siihen kun läsäyttää parit harmaat hiukset lähivuosina niin näytän ihan mummolta. Nyt vituttaa. Ehkä raidotan sitten joskus kun otan nämä takut pois.
Mites sitten ammattini? Mun on lähivuosina pakko vaihtaa alaa. Värjäys nyt on ihan ok, en ole saanut käsiin ihottumaa. Vielä. Permisaineet ottaa keuhkoon aika kunnolla. Laittaa yskittämään. Viitteitä sekin herkistymiselle.
Olen taas siinä pisteessä, missä olin 10 vuotta sitten. Mikä minusta tulee isona? No vitustako minä tiedän. Luulin että kampaaja. Mutta ei sitten, sillä en voi tätä työtä enää montaa vuotta tehdä. Helpottamaan tämä ei tule.
Tähän asti kouluja on takana Lukio, kauppis, 2 vuotta ammattikorkeaa ja kampaamokoulu. En voi ihmeen kauaa enää opiskella, sillä multa loppuu tukikuukaudet. Ja mitä sitten haluaisin opiskella? Ei hajua. Mitä haluaisin tehdä, jos en voi kampaaja olla? En minä tiedä.
Mahtavaa. Voisinko vaan voittaa lotossa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)