Elämää joulun jälkeen.

Pyhien jälkeinen ensimmäinen arkipäivä on aina yhtä kaamea. Unirytmini kääntyi nurin loman aikana suht onnistuneesti, ja tiistaina väsytti toden teolla. Tiistai oli myös pitkä työpäivä, mikä ei yhtään auttanut väsymykseen. Tänään onneksi sentään vähän parani, yöllä tuli nukuttua hyvin ja töissäkin rauhallisempaa. 

Olen kurkkua myöten täynä joulun mässäilyjä, ja olen alkuviikon onnellisena syönyt kovinkin terveellisesti. Ja saa luvan jatkua, joulua tuli mässättyä riittävästi! Ensiviikko on jälleen lomaa, ja kunnianhimoinen tavoite olisi ottaa jonkinmoinen liikunnaksi kutsuttu aktiviteetti jälleen osaksi elämää. Jos vaikka voittaisin liikuntainhoni ja minäkin oppisin löytämään liikunnasta iloa. Aionkin keskittää lomani toisen osan vähän paremmin itseni hoitoon, kun ensimmäinen meni lähinnä koomaillessa ja wowin parissa. 

Parempi olisikin jotain tehdä, sillä lähestyvä uudenvuodenreissu anoppilaan tulee niin näkymään vyötäröllä. Anoppini on loistokokki, ja pöydässä on aina jotain pullaa, kakkua tms. herkkua. Ja kilttinä miniänä en kuitenkaan kehtaa kieltäytyä kun tarjotaan, ja toinen on varta vasten tehnyt kun kerrankin ollaan kylässä. Odotan kuitenkin reissua, Puolison perhe on loistava, ja pääsen näkemään sentään luntakin tämän talven aikana. 

Minun Yuleni

Noniin, nyt on syöty sitten koko vuoden edestä. Tai siltä ainakin tuntuu :D

Itse Yulea vietin jo talvipäivänseisauksena kuten wiccan tapana on, mutta nämä jouluaaton juhlallisuudet kuuluvat minulla pakanalliseen yuleen, ei ensinkään kristilliseen perinteeseen. Tämä wiccallinen puoli minusta on ehkä jonkinmoinen yllätys jopa minut hyvin tunteville, mutta pienenä lisäyllärinä voin mainita että olen ollut wicca jo lähes viisi vuotta ;) En vain pidä asiasta kummoista haloota, päinvastoin oikeastaan. Asian on tiennyt lähinnä Puoliso ja perheeni.

Meidän jouluaattoon kuului hyvä ruoka, lahjojen availu, lumiukko-piirretty ja Helppo elämä -kausi 3 dvd. Olen katsonut Lumiukon lähes joka joulu lapsuudesta lähtien, ja se on aivan pakollinen yhäkin. En pääse tunnelmaan ilman sitä. Onneksi tein suuren osan kokkailuja jo perjantaina, joten pääsin aattona helpolla, ruoka piti vain lämmittää. Olen se perusteellinen emäntä, joka tekee about kaiken kinkunpaistosta laatikoihin itse. Vihaan valmisruokia!

Mieheni lahjoi meitä dvd-läjällä ja niitä ollaan nyt sitten tuijoteltu. Sain Puolisolta myöskin keittön monitoimilaitteen, sellaisen viipale-suikalekoneen, jolla saa jos jonkinmoista raastetta ja viipaletta. Laite tuli todella tarpeeseen, ja olen sen ostosta vihjaillut Puolisolle todella ahkerasti. Pääsen jälleen tekemään kasvispihvejä!

Illan vietin sitten Wowin parissa kun Puoliso meni aikaisin nukkumaan. Sama nörtteily jatkukoon tänään ja huomenna, Wowia, leffoja ja hyvää ruokaa. Tänään tosin tarvii tehdä vähän siivoiluja ettei kämppä räjähdä totaalisesti.

Hyvää Yulea!

Tämä viikko tuli todella tarpeeseen. En kuitenkaan halua edes ajatella töihinpaluuta välipäiviksi, en vielä! Onhan tässä vielä 4 päivää vapaata. Tiistaina näin ystävää kaupungilla kirppiskierroksen merkeissä. Perus Radiokirppisreissu, joka antoi omalta osaltaan minulle mukavan saaliin tälläkertaa. Kirppiksen jälkeen suunnattiin Bistro Venlaan salaateille, loistosalaatit siellä. Pyörittiin kaupungilla vielä tovi ennen kuin suuntasin kotio.

Muutoin olen lähinnä rentoutunut, wowannut ja järjestänyt kotiani joulukuntoon. Hommat ovatkin suht valmiina, koti on siisti ja kuusi koristeltu, mutta kokkailut on vielä jäljellä. Huomisen vietänkin siis keittiössä erilaisten jouluruokien parissa. Tänään vielä ylläpitosiivousta, viimeiset ostokset ja Yulen viettoa, onhan tänään talvipäivänseisaus.

Uudenvuoden suhteen ollaan vähän kahden vaiheilla. Joko jäädään Tampereelle ja mennään iltaa istumaan ystävien luo, tai sitten pakataan kissat kainaloon ja suunnataan kohti Puolison kotikontuja Oulunseudulle. Ongelmana nyt lähinnä matkan kustannukset ja aika. Kummankin pitää kuitenkin olla välipäivät töissä. Saapa nähdä että mitä tehdään.

Hyvää joulua!

Yuleloma.

Viikonloppu Raisiossa perheen luona meni ihan tutun kaavan mukaan. Perjantaina istuttiin lähinnä iltaa viinilasillisten äärellä ja vaihdettiin kuulumisia. Lauantaina suunnattiin äidin kanssa kirpputoreille ja kaupoille suht aamusta, ja illasta sitten perhepäivällistä ja saunomista. Sunnuntai menikin matkustaessa takaisin Tampereelle, tavaroiden pakkailussa ja purkamisessa. Tyypillinen Raisioreissu.

Tänään on edessä lääkärireissu, aika uikuttaa koko syksyn kestäneestä flunssastani. Jos on jonkinnäköistä flunssanoiretta koko ajan päällä akselilla elokuu-joulukuu, olisi ehkä aika moikata lääkäriä. Voisin lyödä vaikka vetoa että minulla on jälleen poskiontelontulehdus. Minut punkteerataan keskimäärin pari kertaa vuodessa, aina joka flunssan yhteydessä, joten eiköhän se tälläkin kertaa siihen mene. Punkteeraus ja antibiootit, yay. Aion tosin lohduttautua sushilla ja jouluostoksilla, koska edessä on vielä hiusmalleilu, enkä jaksa mennä kotiin vain tunniksi.

Alastani johtuen olen säännöllisesti hiusmallina, aina näyttöjen yhteydessä, ja koska näytöt ovat jälleen päällä, tämän naisen tukka värjätään. Ja myöhemmin permanentataan. Kyllä, luit oikein, miulle tehdään permanentti. Oma pehkoni on sangen luonnonkihara, joten se tekee minusta sopivan suoristuspermanenttimallin. Onkin aika tehdä jotain tälle päälle, olen käyttänyt pidennyksiä niin ahkerasti että oma tukka pidennysten alla on aika moppi.

Huomenna pidän siivouspäivän, ihan senkin takia, että joulukuusemme saapuu huomenna ja sille pitää tehdä tilaa! Kotikin näyttää viikonloppureissun jälkeen juuri siltä, että täällä on asunut Mies. Kun saa siivottua, koristeltua sapauvan kuusen ja sellaset kodinhommat valmiiksi, voin rentoutua ja nauttia Yulesta.

Kuva: Backstreet

Ainiin. Löysin viimein täydellisen asustuksen serkkuni lähestyviin häihin. Häät ovat miulle aina vähän ongelma, pitäisi muka etiketin mukaan olla jotain iloista ja kevyen väristä juhlavaa yllä, mutta kun nuo synkeämmät värit ovat enemmän tyyliäni. Eikä sukuni katso aina kovin hyvällä goottityyliäni häiden kaltaisissa kinkereissä. Kuvan keltainen korsetti pitsillä toimii kuitenkin loistavasti! Makuni ja tyylini mukainen, sopii häihin ja tulee taatusti käytettyä myöhemminkin.

Take a look what a life you live

Kiirusta on pitänyt jälleen, mutta huomenna olisi viimeinen työpäivä ennen pientä lomaa. Ensitöikseni suuntaan nenun kohti Raisiota ja armasta synnyinkotiani. Joulupyhiähän en ole viettänyt siellä n. 5 vuoteen, ihan siitä syystä että on aina mennyt vähän riitelyksi siellä nuo joulut näin aikuisiällä. Haluan kuitenkin käydä siellä näin jouluanaikaan, vaikka en siellä itse joulupyhiä halua viettääkään. Samalla saan mukavan irtioton viikonlopun ajaksi omasta arjesta. Pakkokin siirtää ajatukset työjutuista muualle kun ei ole edes niitä papereita ympärillä muistuttamassa töistä. Vielä kun voisi jättää puhelimensa Tampereelle.

Tänään piipahdin töiden jälkeen parilla juomalla työporukan kanssa, ja teki ihan hyvää, päästiin turisemaan mukavasti asioista. Voin ehkä jäädä lomalle suht hyvin mielin.

En muuten olisi ikinä uskonut, että laihtuminen voisi vituttaa.Sain sitten sen Lip Servicen kynähameen. Olen lipparin kokojen ja mittojen kanssa aika tarkka, koska kuteet tahtovat olla aika niukkoja. Tuttujen mittojeni mukaan valitsin koon, ja kun hamonen tuli ja sovitin, tajusin sen olevan liian suuri. Pikainen itsen mittaus ja siinähän se syy, olen jokusta senttiä pienempi mitä aiemmin. Hmh. Olisin mielelläni ollut entiselläni. Laihtumista ei huomaa muuten, kuin että se hame on minulle hitusen liian iso. Siksi se ketuttaakin! Jos kerta olen pienempi, olisi kiva tajuta se jostain muusta kuin liian isoista vaatteista! Pitänee raahata hame jollekin ammattitaitoiselle pienennettäväksi.

^^

Sain viime merkinnän mekkoni haettua, ja se osoittautui varsinaiseksi rakkaudeksi! En malttaisi ottaa sitä pois ollenkaan. Samalla postireissulla sain ystäväni avustuksella haettua kisuillemme uuden raapimapuun. Kattini tuhoavat raapimapuita aika tahtiin, ja tällä kertaa tilattiin järeämpi zooplussasta. Paketti vaan oli aika iso, joten tarvitsin ystävän jeesiä (ja autoa) avuksi. Kiitokset siitä hänelle <3

Perjantai meni mukavasti kotosalla, mutta lauantaina en malttanut pysyä suosikkibaaristani Tuopista poissa. Kävästiin Puolison kanssa Tuopissa eräitä ystäviämme tapaamassa ja juomassa itsemme mukavasti huppeliin. Samalla tuli uudenvuodensuunnitelmiakin luotua. 

Töitä on jäljellä tämä viikko ennen viikon joululomaa. Lomaahan on kaksi viikkoa, mutta pitänee palata töihin välipäiviksi. Tämä viikko tuleekin menemään lentäen, kiirusta pitää ihan toden teolla, mutta sitä se joulunaika on. Odotan vain lomaani kuin kuuta nousevaa, tarvitsen sen viikon! Mitä aion tehdä? Kaikkea sitä mukavaa jota muuten en ehdi. Käyn vanhemmillani, hoidan asioita kaupungilla, siivoan ja valmistelen joulua. Tai siis jouluruokia, tämä pariskuntahan ei lahjo. Varsinkin kun on suuria suunnitelmia vuoden alkuun ja niihin tarvitaankin sitten jokainen liikenevä euro. Mutta niistä suunnitelmista sitten hieman myöhemmin.

Materian ihana maailma

Ihanainen vapaa viikonloppu jälleen eessä. Viikko meni sekavissa merkeissä, en vielä eilenkään ollut ihan varma, että mikä päivä edes on. Jotenkin yksi pyhä välissä sotkee viikkorytmini toden teolla. Ihme jos en aamulla herää siihen tunteeseen, että olen myöhässä töistä.

Mutta tähän väliin on pakko hehkuttaa jälleen hieman ihanaa materian maailmaa.
Tänään oli kovin tavoitteena käydä postin kautta noutamassa Emp:in pakettini, mutta tajuttuani miten järkyttävä sää onkaan, tuumin että ehkä se mekko pysyy siellä sunnuntaihin asti. Nyt kotona lämpöisessä kuitenkin vähän harmittaa, olisin kovin mielelläni ottanut uuden mekkoni jo viikonlopuksi.

Tämä hame <3

Toinen ostos löytyi Usan ebaysta, jälleen kerran Lip Serviceä. Black diamond dynasty -setin kynähame. Huomasin nimittäin ilokseni, että edelliset lipparilöytöni istuivat vallan loistavasti, ja olivat todella mukavat päällä. Havaintoni sai minut kurkkaamaan ebayta uudemman kerran, ja kynähameita rakastavana ihastuin Black diamond dynastyn versioon. Töissähän tosiaan on ihan työvaatteet, joten eipä tarvitse edes ajatella työkäytännöllisyyttä vaatteissani kuten joskus aiemmin piti.

Houkuttaisi pistäytyä lempparibaarissani Tuopissa parilla tänään, mutta mukavuudenhaluinen minä taitaa jäädä lipittämään kokista oman olohuoneen lämpöön. Siitäkin huolimatta, että Tuoppiin on tosiaan se jokusen sadan metrin matka.

Mur.

Mukavastihan se perjantai menikin ystävien parissa Tampereen yöelämässä. Käyn harvoin baareissa, joten ilta oli mukava. Ainoa miinus, että eräs Puolison ystävä, juurikin se, jota pidin ennen mukavimpana näyttikin itsestään toisen puolen. Hän kun sattuu olemaan tupakoitsija, eikä näemmä sitten pitänyt oikein siitä, että tämä pariskunta ei olekaan enää savullinen. Heti saavuttuamme alkoi hehkutus miten hyvältä tupakka maistuu ja miten ihanaa onkaan polttaa. Aina käydessään tupakalla muisti tarjota meille molemmille, vaikka hyvin tiesi ja muisti että kumpikaan ei enää polta. Kiltisti vastattiin vain että "Ei kiitos, en polta", mutta sitä jatkui läpi illan. En tajua miksi toinen, joka tietää miten haastavaa tupakanpolton lopetus on, haluaa tuolla tavoin saada toiset sortumaan? Tuleeko itselle vähemmän ketutus kun toisetkin polttaa, eikö oma epäonnistuminen lopetuksessa kaivele niin paljoa? En tajua! Mukava ihminen, mutta ottaa aivoon että pitää koko ajan jauhaa tupakasta ja miten ihanaa se on. Enkä nyt tarkoita, että koska emme enää polta, ei saisi muutkaan ympärillämme, tai että seurassamme ei saisi asiasta edes mainita, mutta tuo kun oli jo niin läpinäkyvää! Jos vastasin tupakkahehkutukseen omalla mielipiteelläni, että miksi MINÄ lopetin, niin sain tiuskaisut saarnaamisesta ja tuputtamisesta. En taida haluta hengailla kyseisen herran seurassa taas hetkeen. En jaksa sellaista, että minulle saa höpöttää tupakoinnin autuudesta millä mitalla, mutta minä en saa kertoa että miksi savuttomana on  minusta kiva olla.

Tämä päivä oli juuri niin maanantai kuin vain olla ja saattoi, ei paljoa "tästä tulee hyvä päivä" -mantrat auttaneet. Maanantai mikä maanantai. Ensinnäkin, en halua kuulla firmasta Ryanair enää ikinä. Toiseksi, jouluruuhkat ovat syvältä. Kolmanneksi, ketuttaa kun unirytmi on ahterista ja nukuin viimeyönä ruhtinaalliset kaksi tuntia. Töissä jaskoi lähinnä itsenäisyyspäivävapaan voimalla. Loppuillaksi taidan paeta World of Warcraftin maailmaan ja mennä ajoissa unille.

A weekend.

Ihanaksi yllätyksekseni sainkin vapaan viikonlopun. Ensimmäinen ohjelmaton / työtön viikonloppu kuukauteen, ja tämä viikonloppu alkoikin shoppailulla. Eksyin katsastamaan aleksi 13 uuden liikkeen Tampereen keskustassa, enkä minä ilman kenkiä sieltä voinut poistua.

Bullboxer  black elastic tie ankle boots

Talvikenkiä olin vailla, mutta mitä minä niillä kun joulukuussa on plussakelit, tällähetkellä kipeämmin olin nilkkureiden tarpeessa. Jos ja kun ilmat kylmenee, pääsen uudelleen kenkäostoksille.

Töissä totesin helvetin nimeltä Ryanairin verkkosivut, ja voisin toitottaa koko firman hevonkuuseen. Miten voi olla noin vaikeaa luoda vakaita nettisivuja? Koita siinä tulostaa lippuja kun sivut kaatuvat koko ajan.

Loppuillan ajattelin viettää Puolison ja sen ystävien kanssa alkoholipitoisissa merkeissä, edellisestä viihteelläolosta ystävien parissa onkin jo tovi.

Perkele.

Postitäti muisti minua tänään kirjeellä vuokraemännältäni, joka tiedoitti vuokramme korotuksesta. Vannoin, että jos vuokramme vielä nousee, niin sitten muutetaan. 50 neliötä ja melkeen 700 euroa ei oikein nappaa. Vuoden alussa alkaa sitten uuden kodin metsästys toden teolla, ja tämä pariskunta jättää pyynikintorin taakseen. Rakastan tätä sijaintia, mutta paljoa muuta hyvää tässä ei sitten olekaan. Liian ahdas, huono pohjaratkaisu, saunatilat kalliit, pienenpieni vessa...  Vai onko kenelläkään muulla olohuonetta, jonka joka seinällä on ovi? Jepjep, aika muuttaa.

Fakta, että tällähetkellä elän töille alkaa näkyä päällepäin. Useiden viikkojen ankara työputki rasittaa, ja minulla on selkäytimessä se kutina, että en saa kaipaamaani vapaata vielä tänäkään lauantaina. Lasken päiviä joululomaan! Motivaatiota on niin vaikea pitää yllä ja sitä haluaa vain suoriutua jälleen yhdestä työpäivästä. Enkä tiedä miten normaalit ihmiset käyvät pankeissa lainasta neuvottelemassa, hoitavat asioitaan tai käyvät lääkärillä, itse olen aina töissä! Pankkiin ehdin ainoastaan kesälomalla, lääkärissä käydään yksityisellä lauantaisin tai iltamyöhään, puheluita soitellaan lounastauolla ja hammaslääkärissä ei vain käydä, koska sinne aikoja on vain päivisin. Muuttoasioissakin tulen luottamaan Puolisoni apuun, koska hän saa helpommin vapaata ja pääsee töistäkin aiemmin.

Positiivista on, että champix kuurini on ohi. Olo on.. normaali. Lääkekuurin loputtua en kokenut mitään ihmeellisen äkillistä tupakanhimoa, enkä huomaa olossani mitään erilaista nyt, kun en enää syö lääkkeitä. Aika näyttää, että miten laskeneen painoni käy. Minulle kun muistutettiin Champixin olevan mielialalääke, ja nehän tunnetusti aiheuttaa painonmuutoksia. Tosin, Puolisoni ei laihtunut grammaakaan, minä 6 kg. Haluaisin kovin uskoa, että laihtumisellani ei ole mitään tekemistä lääkkeen kanssa, koska sehän merkitsisi kilojen tulemista takaisin! Mutta tärkeintä on, että en polta enää! Pikkujouluissakin oli jännä seurata tupakoitsijoiden ravaamista ulkona, ja itse sai istua tyytyväisenä ahterillaan ja nauttia juomasta. Ei ole ikävä tupakointia tihkusateessa, ei ole ikävä sitä oloa, kun mieli tekisi älyttömästi, mutta röökille ei vain pääse. Ei ole ikävä niitä röökinhakureissuja, kun muuten saisi hengailla yöpaidassa koko päivän, mutta nenu pitää laittaa ulos askin takia.

Busy.

Blogielämä jäi tälläkin viikolla jokseenkin hiljaiseksi, koska olen tehnyt lähinnä töitä kuin pieni eläin iltamyöhään saakka. Nyt kuitenkin näkyy valoa tunnelin päässä, joten soin itselleni vapaaillan kaikesta hässäkästä. Suuntasin tänään töiden jälkeen Hanabiin ystäväni kanssa. Hanabissa tulee käytyä harmittavaisen harvoin, vaikka kyseinen Japani-ravintolahan sijaitsee samalla kadulla työpaikkani kanssa! Olin kyllä kipeästi hyvän seuran ja sushin tarpeessa. Ei ole terveellistä tehdä viikkotolkulla iltamyöhään töitä, tapaamatta yhtään ketään.

Syömästä suunnattiin kohti keskustan kauppoja, ja tuli viimein paikattua meikkipussillisia ja alusvaatteellisia puutekohtia. Rakastan kauniita alusvaatteita, mutta inhoan ostaa niitä, koska rintaliivien sovitus on työn ja tuskan takana. Mutta nyt kun kerta asialle lähdin, niin tulikin paikattua kaikki alusvaatelaatikon vajaukset kerralla. Kotimatkalla piti poiketa vielä alkossa hakemassa minipullo viiniä kruunaamaan perjantain. Jep, harrastan minipulloja. Ihan siitäkin syystä että haluan nauttia viinini, en juoda siitä kännejä. Minipullossa on sopiva määrä. 

Viikkoon mahtui yksi parisuhteellinen pettymyskin. Iloitsin aiemmin, että päästiin päätökseen joulun suhteen. Noh, ilmeisesti tulkitsin miestäni väärin, ja päätöstä ei kuulemma oltukaan tehty. En kyllä tajua, miten "joo, tehdään näin" lauseen voi tulkita niin että päätöstä ei ole synytnyt? mene ja tiedä. Mutta mitä ilmeisemmin aiemmin tehty päätös viettää joulu kotona pitää. Puolison kotona vierailu on kerrassaan mahtavaa, se perhe on ihana, mutta vihaan jouluna matkustamista. Liikaa asioita huomioitavana. Ennemmin menen sinne vaikka uudeksivuodeksi, kun pahimmat jouluruuhkat ovat ohi.

Ps. Ostin lanttulaatikkoa! Ehdoton lempparijouluruokani, teen maailman parasta lanttulaatikkoa.

Muotiblogailua

En ole muotiblogaaja, mutta tämän postauksen verran hehkutan hieman kivan materian maailmaa. Palasin viimein värillisten piilolinssien maailmaan, kiitos cybershopin edullisten värilinssien, joita viimein saa vahvuuksilla. En nimittäin innostu käyttämään piilareita, joiden kanssa joutuisin kuitenkin käyttämään rillejä!

Kuva: cybershop

Löysin vanhan suosikkini uudelleen, violetit! Rakastan piilareissa nimenomaan erikoisia, luonnottomia värejä. Saattanee johtua siitä, että omat vaaleanharmaat silmäni ovat kovin värittömät, ja jos kerran on mahdollisuus muuttaa silmieni väriä, teen sen sitten niin että sitä väriä todellakin on! Ehdoton suosikkini muinoin teinigoottina käyttää toisessa silmässä vihreää, ja toisessa lilaa piilaria. Sopivan erikoista minulle, mutta nykyään taidan pitäytyä samanvärisissä linsseissä. Onnekas minä jolla on kuitenkin erikoisen vaalea silmienväri, joten mikä vaan linssi tuo näkyvän muutoksen.

Kuva: cybershop

Nämä vihreät lumosivat minut myös, sääli, että juuri vihreitä ei ole vahvuuksilla. Pitänee siis seuraavaksi tilailla suosikkini numero 3, mustat. Turkoositkin olisi kiva löytää.En kuitenkaan ikinä käyttäisi valkoisia, menee jo minullakin yli. Ja ne kissansilmälinssit joutavat suoraa naamiaisiin.

Muihin ostoksiin. Ebay Usa:n selailu tuotti minulle muutaman vaatekappaleellisen Lip Service-merkin tuotteita. Ok, en hirveästi perusta merkin kuteista yleensä, olen turhan romanttinen tyyliltäni. Hyvältähän ne näyttää toisten yllä, mutta omaan makuun ei oikein ole mahtunut tähän asti. Tai omaan kokoon, lipparin mitoitus tekee minusta amatsonin. Mutta, transformer top on kuitenkin tulossa, ja huokeaan hintaankin vielä. Nuo olkapään ja rinnan remmit ihastuttivat. Ok, puen taatusti tuon alle jotain, mutta noi remmit <3 Toinen ostos on jokagootin kaapista löytyvää gangsta pranksta -mallistoa, ikityylikäs vetoketjullinen pinstripe-toppi. Sopinee hyvin miun korporaattigootin vaatekaappiin. Pitänee kai jatkossakin tarkkailla jenkkilän ebayta, jos löytyisi jatkossakin tyyliin mahtuvaa, huokeaa vaatetta vaatekaappiin.

Kiirusta.

Työt ovat vieneet tehokkaasti aikaani tällä viikolla siinä määrin, että en ole tänne ehtinyt edes vilkaista. Eipä siinä että minulla olisi ollut aikaa tehdä mitään sellaista josta tänne tulisi kirjoiteltua. Kiireet jatkuvat aika tehokkaasti jouluun asti, ja koitan epätoivoisesti löytää aikataulustani jonkinlaisia rauhoittumishetkiä, jolloin ei tarvitsisi ajatella töitä, tai kaikkea sitä työmäärää joka on vielä tekemättä.

Tänäänkin joudun osan illastani uhraamaan töille, mutta edes pari tuntia haluan illastani viettää sashimin ja kuorosodan parissa. Huomenna töistä päästyäni nautin lasillisen viiniä ja katson Wall-e -elokuvan. On muuten kerrassaan hellyttävä animaatio <3

Päädyimme Puolison kanssa ratkaisuun joulunvieton suhteen. Joulu on parisuhteessamme ainainen keskustelun aihe, koska perheemme asuvat niin kaukana toisistaan. Tänä vuonna mies päätti päivystää joulun uudenvuoden sijaan, joten jäämme siis kotiin, emme reissaa tänävuonna sen enempää Ouluun kuin Raisioonkkaan. Kelpaa minulle, sillä rakastan häärätä jouluruokien parissa, nautin siitä, että saan rakentaa kotiamme joulukuntoon. Parasta juuri sen takia, että syödään jouluna justiinsa niitä ruokia joista tykätään, lahjotaan toisiamme jos halutaan, eikä oteta pätkääkään paineita! Huomasin joulu-inhoni lähtevän aika tehokkaasti ihan sillä, että san viettää sen kotona Puolison ja kissojeni kanssa keskenämme. Tosin minähän vietän oikeastaan Yulea, en kristillistä joulua, vaikka aattona se juhlinta tapahtuukin ihan töidenkin kannalta käytännöllisistä syistä.

Minulla on ongelma. Asenteellinen sellainen, johon olisi kiva saada muutos. Olen koittanut kääntää pessimistisyyttäni ja negatiivisuuttani positiivisempaan suuntaan, mutta on yksi asia johon en pysty suhtautumaan positiivisesti. Liikunta.

Jep, liikunta on terveellistä, avain laihdutukseen, liikuntaa harrastavat elävät pidempään yms. Pitää vaan löytää se oikea liikuntamuoto! Niinpäniin. Olisikin niin helppoa. Koululiikunta tappoi aikanaan liikuntainnostukseni totaalisesti. Koitin käydä trendin mukaisesti eri tanssitunneilla, mutta eihän se mielenkiinto yllä pysynyt pitkään. Paitsi balettia tanssin 10 vuotta kun äiti halusi.

Lenkkeily on mielestäni kidutuksen yksi muoto, uida en oikeastaan edes osaa (kerran altaan päästä päähän ei kai lasketa uimisen osaamiseksi), kuntopyöräily on karmeaa rääkkiä ja joukkueliikunnat ovat sieltä jostakin (nimim. aina se viimeinen valinta joukkueeseen). En oikein tiedä mitä tarkoitetaan kun sanotaan että liikunnasta tulee hyvä olo. Minulle tulee lähinnä tuskahiki ja paikat kipeäksi. Kuitenkin tiedän että liikunta tekisi mielelle ja kropalle hyvää, eikä stressaisikaan niin paljoa. Miten ihmeessä sohvaperunan saisi nauttimaan liikunnasta? Olisi kiva oikeasti saada liikunnasta iloa ja hyvää oloa. Zumbassa ja pilateksessa tulee käytyä kun vain pääsen, ovat ehkä ainoita liikuntamuotoja jotka nyt on sen verta kivaa mitä liikunta nyt pystyy olemaan. Tulisiko niissä kuitenkaan käytyä yksin? Ei.

Ok, kävelyn ja juoksun suhteen minulla on kyllä lääketieteellinenkin ongelma. Olen pilannut jalkani korkokengillä aikanaan, joten ainoa kenkämuoto jossa pystyn kävelemään yli kilometrin ovat korkokengät. Lenkkareissa/muissa littanissa kengissä se kipu sääressä on jotain sietämätöntä, ja saa minut klenkkaamaan. Käynkö lääkärillä? No en. Pitäisi kyllä. Minullahan on työkengissäkin korko.
Mutta kai sitä nyt muita vuorotyöläiselle sopivia edullisia liikuntamuotoja voisi olla? Jos jollain on kivaa vinkkiä sohvaperunan ylös saamiseksi, kertokaa!

Tämä marraskuinen viikonloppu

Viikonloppuuni on kuulunut mm.

.

Musiikillista.

Kuulinpa Nightwishin uuden sinkun radiosta tuossa taannoin. Muutama seuraamani blogi on sitä jo hehkuttanutkin, samoin muutama tuttu. En vain tajua, sehän kuulostaa ihan samalta miltä kaikki Nightwishin biisit, tekijästä ei epäselvyyksiä! Suorastaan tympäännyin koko bändiin entistä enemmän. Niin, olin kuitenkin bändin tuotannon suuri ystävä vielä noin 10 vuotta sitten. Nykyään voisi sanoa että en oikein edes siedä.

Kyllä voi asiat muuttua kymmenessä vuodessa. Pukeutuminen ja oma tyyli on pysynyt jokseenkin yhtä gootikkaan synkeänä, mutta musiikkimaku on heittänyt aika kuperkeikan. Olen nykyään yhtä aikaa nirsompi musiikinkuuntelija, että sallivampi. Lempibändiä/artistia en osaa enää oikeastaan sanoa. Pidän yhtä lailla The sisters of mercystä kuin Poets of the fallistakin, Kate Bush on ihana, Christina Aguileralla on mahtava ääni (vaikka hyviä biisejä ei olekaan kovinkaan montaa) ja Amanda Jenssenillä on todella kivoja kappaleita. 10 vuotta sitten kuitenkin pidin Nightwishistä ja Sonata Arcticasta, jälkimmäinen nähty livenä useita kertoja, mutta enää ei vain uppoa ei. Silloin musiikkimakuni oli kovin rajoittunut metalliin ja goottirokkiin. Nykyään kuuntelen aika laidasta laitaan, mutta sellaisia "ihan ok" artisteja ei sitten enää oikein olekaan, vaan inhokkilista on nykyään paljon helpompi laatia mitä se suosikki. Joskus oli sekin toisinpäin.

Tavallaan kaipaan sitä aikaa kun musiikkiin suhtautui loppujenlopuksi intohimoisemmin. Ostin lempparibändien cd:t, halusin keikoille, odotin uusia levyjä ja sinkkuja. Nykyään kuuntelen musiikkia lähinnä työmatkoilla kuulokkeilla, en ole ostanut cdtä moneen vuoteen ja keikoillakaan jaksa käydä kun töissä pitää olla. Olisi hienoa yhä innostua tietystä bändistä, haluta keikoille ja ostaa innoissaan albumi. Viimeksi innostuin musiikista edes jonkun verran löytäessäni kirppikseltä edullisesti Kate Bushin lp-levyjä. Toivottavasti minusta ei tule enempää aikuinen, eikä enempää musiikkinirso.

Marraskuu.

Miun  uusi ihanuus

Loppu viikonloppu tosiaan meni rentoutuessa. Katselin laatuleffan: Repo the genetic opera, luin lisää A song of ice and fire (siis Game of thrones) -sarjaa ja otin vapaastani ilon irti. Sorruin hieman koruostoksiinkin, mutta ebaysta sai halvalla ihanaisen Alchemy gothicin korusarjan aarteita. Bongasin myös erään myyntiblogin: SvS Market Place jossa on myynnissä kaikkea ihanaa bloginpitäjän tekemää korua. Sieltäkin piti pari korua itselleni tilailla. Noh, ei ainakaan ole osamaksulla, ja ovat nuo sen arvoisia.

Viikko alkoi osaltani hektisesti, töissä meni vuorot uusiksi ja kiirusta on pitänyt, mutta meneepähän työpäivät nopeammin. Ainoa mikä ärsyttää, on eräs kollega. Tämä kyseinen tapaus on tupakoinut useita kymmeniä vuosia, ja hän on pessimistisin tyyppi ikinä. En tiedä ärsyttääkö oma helppo lopetukseni häntä vai mistä kiikastaa, mutta on oikea pahanilmanlintu! Aina kun asia tulee yhtään puheeksi, jaksaa hän mainita, että miten minulla tulee vielä tuskat eteen, kuinka tulee olemaan vielä tosi vaikeaa ja kuinka en enää ikinä voi nauttia alkoholia ilman että sortuminen on lähellä.

Yleensä noita pelkoja on itse lopetuksen yhteydessä, en halua kahden kuukauden jälkeen kuulla moista manausta. Miksei voi vain sanoa että hienoa, onnistut varmasti ilmankin lääkitystä. En ole idiootti, tiedän että lääkitys tekee tästä älyttömän helppoa. En kuitenkaan halua kuulla että miten koen vielä helvetin tuskat! Kokemuksesta tiedän, etttä kyllä ne pahimmat tuskat ovat jo kaukana takanapäin. Ärsyttää sellai ylinegatiiviset tyypit. Vähän kuin onnistuneelle laihduttajalle sanoisi että hei, vielä sä repsahdat ja lihot!

Loppuviikosta onkin kauden ensimmäiset (ja osaltani luultavatsi ainoat) pikkujoulut edessä. Töissä juhlitaan usein suht hyvissä ajoin pikkujouluja, koska vuoden loppupuolella on aina turkasen kiire. Odotan ihan innolla, koska firman juhlat ovat yleensä tosi hauskoja. Siinäpä pääsen näyttämään että miten tiukkaa tekee nauttia alkoholia ilman tupakkaa, hah! On kuitenkin mukavaa päästä välillä viihteelle ihan työporukassakin.

Rentoutus.

Eilinen oli kerrassaan hieno päivä. Töiden jälkeen suuntasin ensin Oluthuoneelle työkaverin kanssa parille. Parit pysyi ihan oikeasti parina lonkerona, mutta pieni istuminen ja akkojen kesken juoruaminen rentoutti mukavasti Lonkeroilta säntäsin kotiin valmistautumaan iltaan, sillä vietin eilen mitä ihanimman illan Puolison kanssa. Käytiin ravintola Saludissa (http://www.salud.fi/) syömässä pitkän kaavan mukaan, kotona elokuvaa ja yhteistä laatuaikaa.  Rakastan käydä erilaisissa ravintoloissa ja panostaa hyvään ruokaan. Jos käymme miehen kanssa ulkona, syömme yleensä kunnolla alkuruuasta jälkkäriin, juodaan hyviä viinejä ja nautitaan tunnelmasta. Koska tuo harrastus käy vähän lompakolle, näitä ravintolaillallisia ei ole kovin usein, mutta kun on niin sitten panostetaan.

Voin olla itsestäni hitusen ylpeä. Viimekuu oli rahallisesti niukka, kuten silloin alkukuusta vuodatin palkanlaskijan mokaa, mutta pysyin budjetissani mitä parhaiten! Tiukasta budjetista huolimatta sain säästettyä. Nyt palkanlaskija oli hoitanut hommansa oikein, ja sain maksettua kaikki osamaksut yms. pois. En tajua miksi ikinä menin moisia ottamaankaan! Seuraavana vuorossa onkin sitten luottosaldon pienennys. Huomaan kyllä kehittyneeni raha-asioissa. Rahaa jää enemmän käteen, ja huomaan kyllä mitä kaikkea ilmankin tulen toimeen. Maksettuani kaikki klarnat ja hennesit nollille, tein pyhän lupauksen ostaa vast edes vain laskulla tai tilisiirrolla, en missään nimessä jaksota osamaksuihin.

Nyt nautin tästä viikonlopusta ilman mitään ohjelmaa. Seuraavan kuukauden lauantait ovatkin kovin ohjelmatäytteisiä, joten tänään on se päivä kun haluan löhötä leffan parissa rentona ilman pidennyksiä, meikkiä tai edes oloasua kummempaa vaatetusta. Niin, olen se, joka ei käy edes lähikaupassa laittautumatta. Pystyn siihen, voin mennä meikittä vaikka minne ilman ongelmaa, mutta kun en halua! Joten tällaiset päivät kun ei tarvitse meikata tai laittautua ovat loppujenlopuksi harvassa.

Interior design

 Sisälläni kuplii sisustuskipinä. Äidiltäni saama ihana lamppu ja läjä verhoja sytyttivät sen. Makuni sisustuksen suhteen on todella omituinen, toisaalta rakastan goottia, mutta toisaalta aasialaista. Nykyinen kotini on kai jonkinmoinen yhdistelmä. Omasta kodistani en kuitenkaan kuvia tänne läiskää, vaan enemmänkin inspiraatiokuvia ja upeita sisustuksia.

Jos saisin valita, olkkarini voisi näyttää jotenkin tältäkin. Vähän turhan musta-valkoinen, mutta tuo peili ja nuo verhot ovat ihania! Lampusta puhumattakaan. Mutta, onnekkaalla minulla on hyvin paljon samankaltainen lamppu mustana olkkarini katossa. 

Tämä hylly on aivan mahtava! Jos jostain tällaisen vain saisi. 

Tämä on jotenkin vain upea. Värit, tyyli...Tuo kynttelikkö on rakkautta, harmi että en ole onnistunut vielä löytämään vastaavaa. Ainoastaan sellaisia 3 kynttilän mentäviä. Tällainenkin makkari kelpaisi!

Toisaalta rakastan aasialaista yksinkertaisuutta. Futoni on ehkä paras sänky missä olen ikinä nukkunut, enkä luopuisi siitä edes aiemman kuvan sängyn takia. Tapetin vaihtaisin, mutta muuten tässä on jotain ihanan rauhallista.

Lämpenin kovin tälle keittiölle. Olen kurkkuani myöten täynä vuokrakämppien rumia muka-moderneja valkoisia keittiönkaappeja, tylsiä tiskipöytiä ja epäkäytännöllistä järjestystä. Tässä keittiössä on tunnelmaa. Tumma puu sisustuksessa on mieleeni.

Tällaiset välisermit olisivat hienot. Sopisivat avarampaan kämppään tilanjakajaksi.

Tässä kylppärissä on myös sitä jotain. Osittain makuuni turhan koristeellinen, esim. tuo oikealla oleva jalkalamppu, mutta pidän tästä kovin kuitenkin. Amme ja peilipöytä ovat jotain, joita unelma-kodissani olisi taatusti!

Happy Samhain!

Noniin, reissusta kotiuduttu. Nissan Micra oli ajopelinäni, ja suorastaan rakastuin siihen kirppuun. Oikein näppärä pieni "tyttöauto". Bensankulutus 400 km matkalla oli olematonta, sillä oli mukava ajaa, ja jopa tällainen auto-noob osasi käyttää sitä mainiosti. Matkaseurani kissat olivat yllättävänkin rauhallista seuraa, ainoastaan paluumatkalla irtosi maukunaa. Reissuni meni sen verta mukavasti autolla, että saapa nähdä menenkö enää junalla/linja-autolla.

Kissani pääsivät yllättämään, yleensä kollini Hiro on helppo saada koppaansa ja neitini Tara on se vaikea tapaus. Nyt oli aivan päinvastoin! Hyvä ettei tyttö nyt itse sinne koppaan kävellyt, sen verta helposti meni. Ei laittanut vastaan ollenkaan. Hiro sen sijaan... Kollia sai hakea vanhempieni talosta hyvän tovin, ja kun sen sai kiinni, vasta neljännellä yrityksellä sain kopin oven kiinni asti. Pitääkin metsästää vast edes Hiro ensin laatikkoon ja Tara sitten. Onnekas kuitenkin olen, kissani ovat maailman helpoimpia otuksia kuljetettavaksi. Kumpikin on tottunut matukstaja ja päästään Puolison kanssa aika helpolla.

Mukaan tarttui sisustustavaraa, kuten kristallikruunu (musta takorautainen jossa muutama kristalli, ei sellainen kamala 80-luvun mauton härpäke), musta pitkä takorautainen kynttilänjalka ja mustat pellavaverhot. Nyt enää tarvii lahjoa mr. Puoliso avustamaan, en saa lamppua kattoon yksin, enkä ylety laittamaan niitä verhojakaan. Olen kuitenkin innoissani, ehkä tästä läävästä saa kodin näin neljän asutun vuoden jälkeen. Aika hyvin olen saanut tätä jo makuamme vastaavaksi, musta-harmaa-valkoinen sisustus gootikkaalla vivahteella.

Nyt kotiuduttuani on edessä tavaroiden purku ja kunnon paluusiivous. Yritän olla katsomatta liikaa mr. Puolison tuliaisiin, toi minulle ison läjän nameja. Ehkä nautin niitä illasta sitten kun ajattelin pitää halloweenin perinteisen Tim Burton-leffamaratonin.

Halloweenia ja autoilua.

Voi vietävä miten oon huono keksimään otsikoita!

Sain sitten pidennykseni, kuten viime päivityksestä saattoi huomata. Aika hyvin istuu omaan hiukseeni, ja en malttaisi ottaa näitä pois! Ulkona liikkuessa tututkaan tahdo tunnistaa. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti luulleet näitä oikeaksi pehkokseni, kyselleet että kauanko olen kasvattanut hiuksiani ja kuinka hoidan näitä kun ovat niin hyväkuntoiset :D

Halloween on yksi lempijuhlistani, aikanaan pidin usein synttäribileet halloweenina, mutta lopetin järkkäilyn jokunen vuosi sitten. Ihan senkin takia, että ei tähän minikämppään pysty ketään kutsumaan tai mitään kunnollisia bileitä järkätä. Minun halloweenini keskittyy nykyään enemmänkin Samhainin viettoon 31.10. Tänä vuonna tiedossa ei ole edes yhteistä kauhuleffaviikonloppua, vaan mies lähtee äijäreissulle laivalle ja minä kissoineni perheeni luo Turun suuntaan.

Yksi suosikkipalveluistani tätä nykyä on hertz-autovuokraamot. Tulee pääsääntöisesti edullisemmaksi mitä junalla, ja kätevämmäksi, minä kun  usein raahaan kaksi kissankoppaa matkassa. Esim. Tre-Oulu, 2 kissaa, 2 aikuista (ei opiskelijaa), menopaluu, yht noin 300 euroa sis taksit asemalle ja kotiin. Autonvuokraus: n. 200 e sis bensat. Ja on mahdollisuus ajella miten paljon haluaa, lähteä koska huvittaa. Joo, noihin hintoihinhan ostaisi jo käytettyjä autoja. Mutta kun minä en tarvitse arkena autoa. En tarvitse autoa muuten kuin näille pidemmille reissuille! Joten hertz on yhä palveluni.

Minä nyt en ole kovin kummoinen autoilija, mutta olen kehittynyt kuskina valtavasti viimeaikoina. Joudun töissä ajelemaan säännöllisesti, eikä edellisestä autoreissusta ole kuin pari viikkoa. Alan viimeinkin pääsemään sinuiksi autoilun kanssa, en enää panikoi autoilua. Alan viimein luottaa itseeni kuskina. Niin, onhan minulla kortti ollut viimeiset 10 vuotta, mutta siihen mahtui 6 sellaista vuotta kun ei ollut mitään mahdollisuuttakaan ajaa, joten jouduin verestämään ajotaitoani 6 ajamattoman vuoden jälkeen. Ainoa ikävyys tulevassa reissussa on saada lemmikit kiinni ja koppaansa ihan ilman miehistä apua, mr Puoliso on aika velho laittamaan katteja koppaan.

Pst. Tatuointini on nähtävillä tatuointistudio Ink Pistolsin kotisivuilla, luottotatskaajani Tonin galleriassa.

Random

Tällainen pikainen aamupäivitys.

Mitä olen viimepäivät puuhaillut:

Mukava pikku harrastukseni jo usean vuoden ajan <3
Servu: Earthen ring
Hahmo: human mage lvl 85, alchemy ja herbalism
Kilta: Titan Alliance

Uusin harrastukseni:

Kurpitsoille tulee vielä "Halloween-naamat" ja Cthulhu nyt vain sattuu olemaan valkoinen. Aion tehdä vielä klassisen vihreän ja söpön pinkinkin.

Bonuskuva: Minä tätänykyää:





















Jepjep, salama tekee ihmeitä ihonvärilleni. Ja kiloilleni.

Thank Goddess it's friday!

Eilen tuli vuosia täyteen tasan 28. Kitistyäni tarpeeksi ikääntymisestäni, rakas Puolisoni lupasi ostaa minulle lahjaksi rollaattorin. Ei se mitään, kunhan rollaattorissani on sellainen kori tai kassi, johon saa ostokset :D Mitäköhän sille keksisi 30 vuotislahjaksi, ovat jo ensikuussa!

Onnellinen minä sai osan pidennyksistään tänään, loput seuraa ensiviikolla. Väri toimi yllättävänkin hyvin, hieman joudun omaa päätäni sävyttämään. Mutta mikä tunne! Hiusten laatu on loistava, ja ulkonäkö muuttui kertaheitolla. Tuskin maltan odottaa, että loputkin tulevat ja saan uuden tukkani käyttöönkin. Huomenna säntään radiokirppikselle fiilistelemään ja nauttimaan vapaastani, nollaamaan aivoja työkiireiden jälkeen.

Töissäoloa on pahentanut syömättömyyteni. Jostain syystä Champix on aiheuttanut minulle sivuoireitaan vasta nyt, yli kuukauden popsimisen jälkeen. Lääkäri varoitteli sivuvaikutuksista ensimmäisen kahden viikon aikana. Minulle tulee nimittäin tabuista nykyään ihan järjettömän paha olo. Oksetus. Pilleri pitää ottaa aamuisin ja iltaisin, pahin menee äkkiä ohi, mutta se ellotus jatkuu pitkin päivää. Tulos = en saa syötyä oikein mitään. Ei maistu, ei tule oikein nälkäkään. Noh, vaaka näyttää varmaan iloisia lukuja sen johdosta kun ravintoni oli tänäänkin 1 red bull, 1 suklaapatukka ja puoli annosta makaronilaatikkoa. Pitäisi varmaan pitää proteiinijauhetta, hedelmiä tms matkassa jotta saisi pidettyä verensokeria tasapainossa.

Nyt korkkaan lonkeron ja kokkaan Puolisolle. Minä kuitenkaan saa mitään syötyä, niin juodaan sitten.

It's my life.

Viikonloppu ehtinyt sunnuntaihin, ja sainkin mukavasti rentouduttua. Juhlistettiin syntymäpäiviäni, vietin laatuaikaa itseni kanssa ja nautin olostani. Oli mukavaa käydä Puolison kanssa ulkona pitkästä aikaa. Meillä oli aiemmin tapa, käydä kerran kuukauteen ravintolassa syömässä ihan kunnolla, ilman eurorajoituksia. Nyt kun minulla on säästökuuri ja molemmilla tupakkalääkitys (kallein lääke ikinä!), tapa on toistaiseksi jäänyt. Emme ole käyneet ulkona aikoihin, jos on ollut tarkoituskin, joko Puoliso tai minä ollaan jouduttu töihin. Aiomme elvyttää tavan jälleen jahka raha-asiat palautuu ennalleen. 

Tänään on edessä pilates ystävän kanssa ja koitan saada mieleni kohti uutta viikkoa. Sunnuntai on tärkeä päivä minulle, pakko valmistautua henkisesti uuteen viikkoon, koska työni on hektistä ja stressaavaa. Mikään mahti maailmassa ei saa minua maanantaina positiiviseksi, ellen ole sunnuntaina valmistautunut. Omaan sunnuntairutiiniini kuuluu pilates tai muu vastaava liikunta, maanantain valmistelu, kodin järjestäminen, meditaatiota, rentouttava suihku, hyvä ruoka ja rentoutumista elokuvan tai hyvän sarjan parissa. Pahinta mitä tiedän on se, että tuntuu vapaan menevän hukkaan: "taas viikonloppu menny eikä ees huomannut.." Minä todella haluan huomata, että oli juuri viikonloppu!

Ostin itselleni 1 kk tupakoimattomuuslahjan, hiustenpidennykset. En kadu hetkeäkään, että leikkasin hiukseni keväällä, mutta alituista hiusmuutosta kaipaava minä on jälleen kasvattamassa. Pidennykset nopeuttavat asiaa hieman. Ovat kauniimmatkin, oma hiuksistoni muistuttaa pitkänä lähinnä leijonanharjaa. Tilasin ulkomailta, ovat halvempia siellä. Tosin, suomenkin taksoilla maksavat about saman verran mitä ennen paloi tupakan muodossa savuna ilmaan. 

Olen miettinyt elämääni ja sen suuntaa paljon viimeaikoina. Mitä oikeastaan haluan. Elämältäni, ammatillisesti, kodiltani, tulevaisuudelta.. Tavallaan olen pitkin kesää ja syksyä kulkenutkin kohti valitsemaani polkua. Kaikki nämä projektini siisteydestä talouteen, savuttomuus, sosiaalisen median karttelu yms ovat pieniä askelia eteenpäin. Ensimmäinen isompi asia on muutto, ellei omaan asuntoon niin toiseen vuokrattavaan. Samassa yhteydessä menee sisustus uusiksi, nykyisestä säilytetään elektroniikka ja sänky. Kaikki muu menee vaihtoon. Jossain vaiheessa tulen perustamaan oman kampaamon. Vielä ei ole oikea aika sille, mutta jossain vaiheessa. Tätä ei saa tulkita niin, että jotenkin inhoaisin elämääni nyt. Ei, pidän elämästäni ja arjestani. On vain aika uusille tuulille. Tehdä arjesta parempaa. 

On stranger tides

Alkuviikko sujahti taas töissä säntäillessä, töitä on tullut paiskittua ja stressiä on ilmassa. Kodin rauhaan on kuitenkin ihana palata, ja positiivinen ajattelutapa on toiminut hyvin myös stressinhallintana. Nykyään osaan pudottaa työhuolet niskastani samalla, kun vaihdan työvaatteeni takaisin omiini. Ehkä tupakoinnin lopetuksellakin on vaikutuksensa, ennen kaava oli aikalailla: stressaava tilanne -> halu tupakoida -> ei ehdi -> stressaan lisää, koska en pääse sinne savukkeelle. Nyt stressaavista tilanteista pääsee kun hengittelee hetken syvään ja tyhjentää mielen toviksi.

Sain alkuviikosta kuulla, että olen muuttunut viimeaikoina valtavasti, tupakoinnin lopetus, facebookista lähtö, olen (kuulemma) rauhallisempi, järjestelmällsempi, hoikempi... Komentti sai minut hämmentymään. Joo-o, koko kesän ja syksynhän minulla on ollut erinäisiä projekteja. Tietoisia. Mutta en kuitenkaan ole ajatellut "muuttavani" itseäni, että pyrkisin jotenkin uudistumaan. Tietyillä osa-alueilla vain. En tajunnut, että ihminen joka on kanssani tekemisissä joka päivä huomaa muutoksen. Enhän minä itsekään huomaa kokonaiskuvaa, minulla on vain projekteja.

Loppuviikosta toivon voivani vähän hengähtää, että pahimman stressinaiheuttajan pitäisi helpottaa hieman huomisen jälkeen. Ehkä juhlistan lähestyvää syntymäpäivääni jotenkin. Nyt painun nollaamaan aivot Jack Sparrowin parissa.

Läskiä vaiko ei?

Sain kuin sainkin viettää vapaan viikonlopun, vaikka alunperin piti olla lauantaina työvuoro.Vapaasta onnellisena olen nukkunut hullun paljon, siivoillut kotia ja fiilistellyt ihanaa syysilmaa. Eilen Illasta suunnattiin ystävien luo iltaa istumaan. Tarkoituksena oli lähinnä nauttia muutama, eikä vetää kaatokännejä baarissa, mikä on sitä illanviettoa minun makuuni. En niin välitä yökerhoista. Ilta oli mukava, juteltiin kaikenlaista, naurettiin smurffi-biiseille ja kuunneltiin hevisaurusta. Joo-o, ollaan kaikki reippaasti yli parikymppisiä :D

Tuli siis koettua viimein alkoholin nauttiminen ja tupakoinnin lopetus. Ilokseni huomasin, että lonkerot eivät saaneet aikaan mitään tupakkahimotusta. Itseasiassa en osannut edes kaivata. Muut olivat toki vähän hämmentyneitä, että yht äkkiä olemmekin savuttomassa leirissä. Yhä meiltä kysellään sytkäreitä, onko heittää röökiä yms, ja toistaiseksi on ollut aina yhtä erikoista vastata että ei tupakoida.

Toinen iloinen asia on, että kaikista ennakkovaroitteluista huolimatta, en ole lihonnut grammaakaan. Päinvastoin, olen laihtunut lopetettuani tupakoinnin. Vyötäröltä lähtenyt 7 cm. Luin hiljakkoin artikkelin, jossa yhdistettiin tupakointi ja lihominen. Silloin nauroin asialle, tupakanhan pitäisi viedä ruokahalua! Nyt voin nyökytellä olevani samaa mieltä. Laihduin kun lopetin. Tälläkertaa hyväksyin faktan, että saatan lihoa ja että se on ok. Mikä sinänsä on suuri askel minulle, minä en hevillä salli itselleni lihavuutta.

Laihdutin jokunen vuosi takaperin 15 kg. Sen piti olla aluksi pieni muutos elämäntapoihin, alkuperäinen tavoite oli 10 kg. Enkä edes ollut ylipainoinen. Laihdutus oli kuitenkin helppoa ja hauskaa, ja huomasin olevani siinä hyvä kun vauhtiin pääsin. Laihdutuksen loppu osui yksiin taloudellisen katastrofikauden kanssa, eikä minulla ollut varaa lisätä syömistäni. Ei siinä että tosissani edes yritin. Laihdutus jäi päälle kuin itsestään, ja huomasinpa "ilokseni" painavani 49 kg. Aivan liian vähän 165 cm pitkälle naiselle. Vielä 49 kiloisenakin tuumin, että jos vielä pari kiloa. 

Oliko puuha tervettä: No ei lähelläkään. Puolitin mikropuuroannoksen, koska kokonaisessa on liikaa kaloreita. Söin lähinnä näkkäriä, koska siinä on vähemmän kaloreita mitä normi leivässä. Tyypillinen aamiainen saattoi olla ihan omenakin. Banaaneja en juuri syönyt, koska kalorit olivat mielestäni suurehkot verrattuna hedelmän kokoon. Tein paljon kasviskastikkeita, koska kasvis-tomaattisoosissa oli kivan vähän kaloreita. Lihaa en juuri harrastanut, turhan läskistävää. Hesellä/herkuttelemassa kävin n. kerran kuukauteen, ja sekin piti hikoilla lenkkipolulla pois. Alkoholiin en koskenut, join baareissa laittilimua tai vettä ja pompin itseni hikeen tanssilattialla. Onneksi sain työpaikan, ja sain päiviini muuta sisältöä kuin kalorien laskemiset. Töissäkäyvänä en enää ehtinyt samanlaiseen liikuntatahtiin tai kalorivahtiin mitä työttömänä. Muuten olin vaarallisen lähellä anoreksiaa. Nyt kun katson niitä kuvia, en ikinä haluaisi olla niin laiha. Minä olen naisellinen nainen, minussa kuuluukin olla kurvia ja kaarta! 

Mitä tuosta melkein vuoden syömishäiriökaudesta jäi käteen: lihomisfobia. Olen tehnyt paljon töitä mieleni kanssa, että pystyn hyväksymään itseni näin. Toki, usein viittaan itseeni läskinä muka vitsillä: "Väistytkö vähän, läski ei mahdu". Pitäisi lopettaa, en minä ole läski. Muodokas kyllä, mutta en läski. Edelleen se peilistä katsova ihminen on toisinaan liian lihava, sanoo minulle että läski, lenkkipolulle siitä! Onneksi suurimman osan päivistä se on jo hiljaa.

Savutonta elämää.

Raportoinpa jälleen savuttomuuden etenemisestä. Kohta kolme viikkoa polttamatta, ja suoraan sanoen on vaikea kuvitella että olen yleensäkin joskus tupakoinut. En voi uskoa miten tärkeä asia polttaminen minulle joskus oli, miten vannoin että en tasan lopeta. Ainoa syy joka loppujenlopuksi sai minut niin sanomaan oli pelko. Nytkin on pieni pelko ahterissa. Joo, savuttomuus on sujunut loistavasti, suuri kiitos champixille. Bonusta: Unet ovat todella mielenkiintoisia!

Lääkkeet tapaavat kuitenkin olla kuuriluontoisia, niin tämäkin. Väkisinkin pelkään sitä parin kuukauden päästä koittavaa hetkeä, että mitäs sitten kun ei ole enää lääkkeitä tukena. Palaako oloni normaalin lopettajan tasolle, joka ei tahdo saada tupakkaa mielestään? Tuleeko se tyhjä olo takaisin, jota nyt ei ole ollut? Kuinka paljon kokemastani hyvästä olosta, savuttomuuden helppoudesta on korvieni välissä ja kuinka paljon on kiitos lääkkeille? Olisi hurjan hauska tietää. Yritän asennoitua niin, että teen tämän itse, ei lääkkeet. Että oloni on tasan samanlainen kuurin loputtuakin. En haluaisi pelätä kuurin loppumista. Onneksi on kaksi kuukautta vielä aikaa manipuloida itseni uskomaan omaan tahdonvoimaani.

Tuntuu oudolta kun tupakoivat ystäväni kysyvät että miten on mennyt, kauanko olen pärjännyt ilman yms. Jotenkin samanlainen olo kuin että joku kysyisi kuinka kauan olen pärjännyt ilman porkkanaa? Kaipaanko porkkanansyöntiä? Yhtä outoa kun kysytään tupakoinnista. Kaipaanko? No en!

Olen ollut jokseenkin puolikuntoinen tämän viikon, mutta kumman aikaansaava. Kasa rästitöitä on hoitunut kuin itsestään. Ei niin akuutit tehtävätkin on tullut tehtyä samantien, ja haluaisin kovin tehdä nyt sellaisetkin hommat mitä ei vielä edes pysty hoitamaan. Outo minä. Onkohan pihistely syynä siihen, että teen töitä niin innolla! Tai sitten vapaa viikonloppu, haluan nauttia siitä ilman mitään rästejä kummittelemassa mieleni perukoilla! Kovin motivoivaa oikeastaan ajatella, että joulukuussa on sellaiset 150 euroa "ylimääräistä". Sellaista rahaa, joka ennen hävisi joko savuna ilmaan tai turhan kalliiseen työpaikkamatkusteluun. Noh, nekin 150 € kuussa menevät suoraan luottokorttitilille. Veronpalautukset suoraan osamaksuista eroonpääsemiseen. Ehkä sijoitan ne tulevaisuudessa opintolainan takaisinmaksuun, saisi sitäkin lyhennettyä ahkerammin.

Pihistyskuukausi

Tälläkin kertaa kukkarooni muuttaa matti täksi kuuksi. Ihmettelinpä palkkakuitin saatuani, että kumman vähän tulee rahaa! Totesin, että tuloraja ylittynyt, ainakin palkkakuittini mielestä. Itse olin eri mieltä, samoin verokorttini. Palkanlaskija ei ollut sitten huomioinut verokorttini tulorajaa, vaan jättänyt koko vuodeksi entiselleen, viimevuoden tasolle. Ok, joku tarkkaavaisempi olisi tajunnut mokan jo alkuvuodesta, mutta ei se silti oikein ole. Turisin aiheesta töissä hetken, ja summahan voitaisiin hyvittää vielä, moka oikaista. Valitsin vaihtoehdon B, eli nuukailla tämän kuun. Se laittaa minut toden teolla ajattelemaan rahankäyttöäni, koska jäljelle jääneen summan on vain riitettävä! Se on ehdoton ei kaikenlaiselle shoppailulle, alkoholille, biletykselle, ravintoloille, gourmeekokkailuille.

Oikeastaan tilanne sai minut jo havahtumaan. Ensimmäistä kertaa olen näin huolimaton, etten koko vuonna huomaa väärää tulorajaa. Aiemmin ajattelin, että työssäkäyvällä pitää olla elämässä nautintoja, tai tunnen työssäkäynnin turhaksi. Selitin asiaa entisessä blogissani joskus, kuinka tarvitsen shoppailua yms, todisteeksi etten käy töissä turhaan. Miten typerä ihminen voikaan olla! Maksan joitain shoppailujani yhä luottokorttilaskun muodossa, hennesin nettikauppaan on tili, jota tulee kuukausittain lyhennettyä. Löysin osamaksutaivaan hyvän aikaa sitten, ja nyt selvitän tietäni ulos sieltä. Kaupungilla en ole kaupoilla käynyt aikoihin, tupakkaan ei mene rahaa, nettishoppailu on viimeinen rahareikä, joka on saatava kuriin. Ilman tätä köyhempää kuukautta, kun jokainen sentti on budjetoitava, olisinkohan tajunnut pikkiriikkistä ongelmaani nimeltä nettishoppailu.

Aiomme tosiaan ostaa yhteisen asunnon, joten nyt on viimeinen aika muuttaa kulutustottumuksiaan. Jos asumiseen menee enemmän rahaa mitä ennen, jostain senkin rahan on tultava. Se nipistetään shoppailusta, viihteelä olosta, tyyriistä ruokatottumuksista. Täytän juuri ennen Samhainia 28. Olkoon lupaukseni seuraavalle vuodelle, että sinä aikana nollataan luottotili, hyltään osamaksutilit ja kerrytetään eurot omalle tilille lepäämään.

*köh*

Sainpa sitten sen flunssani takaisin. Juuri kun oloni oli normaali, terveeksi luokiteltava, tauti uusi. Nyt jälleen kerran yskitään keuhkoja pellolle, niistetään nenä ruvelle, podetaan kuumeilua ja pysytään pystyssä finrexinin ja teen avulla. Sen siitä saa kun ei pidä sairaslomia, tai ravaa lääkärillä jatkuvasti. Aionko nyt soittaa töihin, että olen kipeä enkä pääse huomenna töihin? En. Liikaa vaivaa vain muille, pakko mennä kuumetta tai ei. Ehkä sitten käyn lääkärillä jos tämä tauti jatkuu vielä joulukuullekin asti. Ei sittenkään pilatesta tänä sunnuntaina, ei sittenkään salireissua tai shoppailua tiistaina. Sensijaan peti, teekuppi, nessupaketti ja läjä Nemi-sarjakuvia.

Puoliso on sensijaan ollut kovin kultainen. Auttoi sunnuntaisiivouksessa, teki ruuan ja keitti teenkin. Onneksi ensiviikonloppu on vapaa. Puolisollakin. Jos olen yhtään enemmän voimissani, hemmottelen miehen piloille kiitokseksi.

The rain comes falling down

Olin koko alkuviikon jokseenkin maassa siitä faktasta, että joudun olemaan jälleen paljon töissä. Loppuviikon koitin kääntää sitä voimavaraksi. Paljon töitä nyt tietää tietenkin lihavampaa tilipussia. Lauantai-vuorot koostuvat lähinnä keikoista, erilaisia tapahtumia eikä sitä tavallista työpaikan arkea. Keikat taas ovat iloinen asia, uusia ihmisiä, uusia kokemuksia sekä kontakteja. Paljon töitä nyt saattaa tietää rennompaa aikaa myöhemmin. Onnistuinkin loitsimaan itseni positiiviselle asenteelle perjantaihin mennessä, ja valmistelinkin tämän päivän keikkahommaa ilolla, siitä huolimatta että piti kohdata pahin painajaiseni: minä autolla parkkihallissa. Onnistuin \o/

Nyt, lauantai-illalla kotosalla, sushit syötynä ja suihkussakin käyty, olen raukealla mielellä. En jaksa ajatella töitä enää seuraavaan 24 tuntiin, vaan nautin lyhyestäkin viikonlopustani. Puolison kanssa puhuttu vakavissaan tulevaisuudesta: asunnon osto. Jepjep, ohan siitä jauhettu jo jonkin aikaa, mutta pankkiin olisi tarkoitus soitella ensiviikolla ja varata aikaa, varmistaa lainantakaajilta että lupauksensa on yhä voimassa. Eräänlaista etenemistä suhteessa sekin, yhteinen omistusasunto. Tälle näppärälle sijainnillemme voimme kyllä heittää hyvästit, mutta mitä "pienestä" bussimatkasta siihen verrattuna, että koti olisi oma, eikä vuokralla. Tuskin maltan odottaa!

*sigh*

Viikko savuttomuutta takana, ja olo on suorastaan ihmeellinen. Tuntuu oudolta ajatella, että olen joskus yleensäkin tupakoinut. Tapakin tahtoo jo jäädä, en enää mene bussipysäkille liian aikaisin, tai ruokatunnilla kaiva käsilaukkua tottumuksesta. Tupakoivat ihmiset haisevat ihan järkyttävälle, ja kun muistelen miltä se tuntui tupakoida, tulee mieleen lähinnä se tuhkiksen maku suussa. Jokainen tabletti on ollut rahansa arvoinen. Ainoa mitä en ole vielä kokenut, on juomingit. Alkoholi ja tupakka on kuulunut minulla yhteen viimeiset 10 vuotta. Saapa nähdä miten käy, kun nyt pitäisi siitä nauttia ilman tupakkaa. Aiemmin pelkästään alkoholijuoman maku on laukaissut tupakanhimon. Olen ehkä hitusen huolissani, mutta pitänee luottaa itseeni. 

Niinhän siinä kävi, että löydän itseni töistä lauantaisin nykyään. Suostuin vaihtamaan arkivapaan takia viimeviikolla, mutta jos olisin tiennyt että tänäkin viikonloppuna tarvii olla töissä, en olisi suostunut mistään hinnasta! Nyt ärsyttää, olo on vähän kuin että minut olisi huijattu tekemään 2 viikonloppua putkeen. Loppuisikin vain kahteen, näillä näkymin peräkkäisiä viikoloppuja tulee neljä. Aika hyvin ihmiseltä jonka pitäisi tehdä vain yksi viikonloppu kuussa. Jos tämä jatkuu, että on kyse muustakin kuin vain "joustosta", pitänee miettiä että mitä teen, tai mitä tapahtuu, jos sanon että hemmetti ei käy!

No more fb

Tein eilen ehkä vähän yllättävänkin ratkaisun, ja lähdin facebookista. Minut tuntevat tyypit tietävät minun olevan aikamoinen nörtti, aina jossain galleriassa tai pelaamassa WoWia. Nyt viimeaikoina olen halunnut elämääni enemmän positiivisuutta, ja halusin karsia elämästäni pikkuhiljaa negatiivisia asioita. 

Yksi niistä isoista negatiivisista asioista elämässäni oli facebook. Aina siellä piti roikkua, koska "yhteydenpitoväline ihmisiin" tai "sitä kautta saa tietää mitä kaukana asuville tutuille kuuluu". Toisinsanoen stalkkeriväline. Sitä kautta päästin elämääni myös sellaisia ihmisiä, jotka toivat lähinnä ikäviä muistoja mieleen, tai vaikuttivat negatiivisesti elämääni. Kaikkihan tietävät mitä ovat ärsyttävät statuspäivitykset. Eiköhän jokaisen kaverilistalla ole sellaisia tyyppejä, joiden päivityksiä ei vain jaksa lukea, koska ovat ärsyttäviä. Minuun ne vaikuttivat joskus negatiivisesti, vaikeampi pysyä positiivisena. Toiseksi, facebook lisää koneenkäyttöaikaani. En halua istua tässä niin paljoa. Jos ei muuta tekemistä ole, saatoin roikkua facebookissa. Nyt, otan käteeni vaikka kirjan tai lehden ennemmin. 

Toinen syy, erittäin suuri sellainen, on facen jatkuva muuttuminen. Asetuksia muutellaan, eikä niistä juuri kerrota. Suuresta osaa luin jostain lehdestä. Vihaan sitä mainosp*skaa, että jos et ole varovainen asetustesi kanssa, löydät itsesi tukemasta jotain firmaa/tuotetta. En pidä siitä, että ikinä ei tiedä miltä face näyttää, ja siitä, että nykyään joka tykkäykseni näkyy kaikille. Siitä puhumattakaan, että niillä suojausasetuksilla "näkyy vain kavereille" ei ole suurta merkitystä, kyllä ne saa nähtyä suojauksista huolimatta.

Entäs ne ystävät sitten? Ei kaikilla voi numeroani olla, tai eihän kaikki ole vielä google plussassa. Suoraansanoen, ei kiinnosta. Halusin karsia elämästäni negatiivisia asioita, ja siihen sisältyy myös läjä ihmisiä. Todelliset ystäväni tajuavat kyllä soittaa minulle, lähettää sähköpostia tai käynnistää mesensä! Se, että ei pääse vakoilemaan facessa mitä elämääni kuuluu, onko uusia kuvia tai lukemaan statuspäivityksiäni on vain hyvä. Tiedän kyllä itse, miten pitää yhteyttä erinäisiin ihmisiin, joiden kanssa yhteydenpito aiemmin oli facen varassa. Haluatko tietää mitä minulle kuuluu? Soita, laita tekstari, tai liity google plussaan.

Tiedetäänpähän Puolison kanssa halutaanko meidät oikeasti paikalle esim. juhliin, kun nyt meidät on pakko kutsua puhelimen kautta, ei voi laittaa enää massakutsua facen kautta :D Entä jos jää juhlat väliin? Eipä haittane, silloin kyseessä ei tainnutkaan olla todellinen ystävä.

Tears of autumn rain

Jo meni viikko jälleen nopeasti. Ja kuukausi. Lokakuu on käsillä jo ensiviikolla. Vaihdoin perjantain työpäivän lauantaityövuoroksi, joten sain nauttia ihanasta arkivapaasta. Halusin ottaa vapaapäivästäni kaikki irti, joten suuntasin kaupungille jo aamupäivästä. Käytin hyväkseni intsrumentariumin ilmaisen näöntarkastuksen todetakseni, että pitänee uusia lasini lähiaikoina. En tahtoisi, kalliita ovat. Halusin juhlistaa savutonta elämääni, joten suuntasin Marusekiin lounassushille. Edullista ja todella hyvää! Rakastan sushia, jos pitäisi valita yksi ruoka jota söisi loppuelämänsä päivittäin, se olisi sushi. Marusekista suuntasin ostoksille, punaviiniä, uusia meikkejä ja kaulahuivi. Iltapäivästä oli vielä kampaaja-aika, sain viimein tasoitettua hiukseni. Illasta katseltiin Puolison kanssa elokuvia ja napsittiin cheddarjalapenoja. Ovat muuten jotain parhautta! Paljon mukavammin ei perjantai olisi enää voinut mennä!

Niin, haluan rikkoa yhden myytin, joka jostain syystä tuntuu elävän. Kampaajakin saattaa käydä kampaajalla. Jep, olen kampaaja. Jep, laitan työkseni hiuksia. Istunko siis päivät pitkät tällättävänä? En. Onko töissä aikaa istua penkkiin itse? No ei todellakaan. Värjään hiukseni itse (viimeksi eilen <3 ), mutta leikkuutan ne muualla. Olisinhan toki voinut varata ajan töistä ja mennä ilmaiseksi, mutta kuka nyt vapaapäivänäänkin haluaa työpaikalle hengaamaan? En ainakaan minä. Tiedänhän minä mitä tukalleni pitäisi tehdä, mutta itse oman hiuksensa leikkaaminen on hanurista. Ennemmin uskon sen toiselle.

Eilinen oli kerrassaan rentouttavan ihana, ja nyt töistä kotiutuneena haluan jatkaa tuota rentoa viikonloppuani. Nauttia vapaasta illasta, nauttia siitä, että ei tarvitse mennä mihinkään. Sitäpaitsi, syksy parhaimmillaan! Rakastan syksyä, noita värejä, viileää kirpeää ilmaa. Ja nimenomaan tätä värikästä syksyä, en sitä marraskuun harmautta. Jostainsyystä ihmiset mieltää sen harmaan lehdettömän marraskuun syksyksi O.O
Tehkää itsellenne palvelus ja käykää metsässä kävelyllä, nauttikaa syyssäästä!

Hmh.

Huomenna se alkaa. Savuton elämä. Onneksi. Tupakka maistuu älyttömän pahalle nykyään. Ainoa ongelma taitaa olla vanha sanonta: Old habits die hard. Mieli ei tee, mutta tavasta sitä löytää itsensä parvekkeelta, työpaikan tupakka-alueelta ja kaivamasta sytkäriä. Onneksi joka kerta sytyttäessäni huomaan että ainiin, pahaahan tämä, ja tumppaan. Kyllä se tästä!

Sunnuntaina löysin kuin löysinkin itseni pilatestunnilta, ja ehdin jo unohtaa miten tehokasta se oikeastaan on. Keskivartaloa kivistää ja nyt koitan löytää työaikataulustani salireissun mentävää rakoa. Mitä nyt mr. Puoliso oli oma itsensä vastatessaan vatsalihaskipuvalitteluuni: "haamusärkyä..." :D Ehkä lihon vähän vähemmän jos löytäisin itseni useammin salilta.

Työkuviot hieman ahdistaa taas. Suht pitkään sainkin nauttia vähäisistä lauantaivuoroista, mutta ilmeisesti siihen tulee stoppi ja löydän itseni töistä kuutena päivänä viikossa joka toinen viikko. Pöh! En tahdo! Vapaat lauantait ovat vaikuttaneet kovin positiivisesti työmotivaatiooni, parisuhteeseeni ja kodinhoitooni. Jos löydän itseni töistä jälleen joka toinen lauantai, varmaan pimahdan!

Champix vol 2

Champix-kuuri jatkuu, ja ero on ihan mieletön entiseen. En saa polttamisesta enää yhtään mitään irti! Jos joku lukijani on tupakoitsija - en voi kuin suositella! Polttaminen on vähentynyt radikaalisti, ja en olisi halunnut ostaa enää yhtäkään uutta askia. En kuitenkaan "voi" lopettaa vielä, saattaa romuttaa kuurin ellen tupakoi sitä vaadittua ensimmäistä  viikkoa kokonaan. On siitä puuhasta niin vastenmielistä tullut, että odotan keskiviikkoa innolla! Miinuspuoli? No ruoka maistuu ja kunnolla. Välistä tulee niitä "tyhjiä" hetkiä, kun ennen olisi pistänyt tupakakasi. Kun kuitenkaan ei tee yhtään mieli, sitä lähinnä ihmettelee tyhjää hetkeä että mitäs nyt? Yleensä se päätyy jääkaapille. Jepjep, salille ja sassiin etten ihan paisu. Mutta edelleen, olen ennemmin savuton läski kuin laiha tupakoitsija. Luotan myös siihen, että se tyhjä olo katoaa, kun tupakoinnin tapa häviää. Aikaahan se vie rikkoa tutut rutiinit niin, että ei tunnu oudolta, mutta uskon vakaasti että edessä on aika, kun en koe siinä mitään ihmeellistä etten sytytäkään tupakkaa.

Eilisen piti olla rauhallinen koti-ilta, mutta eräät ystäväni houkuttelivat minut ja Puolison Tuoppi-baariin "parille". Kotiuduimme Puolison kanssa yhden maissa, ja jatkettiin hauskaa kotona. Tanssittiin yhdessä, naurettiin youtube-videoille ja suunniteltiin tulevia. Parisuhteemme taipaleen kunniaksi piti nojailla "meidän" biisimmekin, Alphavillen forever young. Kappaleemme on noinkin kliseinen hidas ihan siitä syystä, että se oli ensimmäinen hitaamme sinä iltana kun tapasimme. Perjantai oli kerrassaan hieno ilta, nautin joka hetkestä ystävieni ja Puolisoni parissa.

Tänään tiedossa yhteistä kokkausta, leffahetkiä ja tunnelmointia kotona. Tarkoitukseni oli päivästä suunnata Zumbaan,  mutta eilinen alkoholi kostautui lievällä krapulalla, ja päätin siirtää liikuntatuokion huomiseen Pilatekseen. Nyt kun savuverho ympäriltäni alkaa hälvetä, tuntuu että elämässä on jälleen makua ja iloa. Ei, en nyt kumman masentunut ollut ennenkään, mutta savuverho ympärillä kuvaa aika hyvin. Muutoksen huomaa vasta kun savuton elämä häämöttää.

Champix

Noniin. Kolmas päivä tupakkalääkityksellä takana. Paketin, lääkärin ja apteekkarin kaikista varoituksista huolimatta, päätäni ei ole kivistänyt, ei ole masentanut eikä olokaan ole ollut huono. Pitänee toivoa, että olo pysyy yhtä normaalina jatkossakin, kun lääkitys tulee voimistumaan.

Olenko sitten huomannut 3 päivän aikana muutoksia? Olen. Tupakka ei maistu yhtä hyvältä mitä aiemmin. Ei tee mieli käydä samalla tavalla savukkeella mitä ennen lääkitystä. Vaikutus tulee luultavasti olemaan voimakkaampikin, kun voimakkuus nousee. Homma kuitenkin toimii niin, että suotavaa olisi tupakoida ensimmäiset 7-14 päivää. Vähentänyt olen kuitenkin ihan automaattisesti, ei vaan tee mieli! Nyt jo näkyy tilini saldossa, että ei kulu savuna ilmaan yhtä paljon mitä ennen.

Olen tehnyt lähes koko viikon iltavuoroa, ja on ollut ilo olla töissä ilman tarvetta juosta savukkeelle. Odotan innolla tulevaa, että pääsen pahasta tavasta kokonaan irti. Vihaan tapaani, ja vihaan itseäni siitä, että huolimatta pitkistäkin savuttomista kausista, olen aina sortunut uusiksi. Nyt en sorru! Tämä on pysyvä juttu.

Iloinen asia on, että minulla on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu. Edellisviikolla oltiin Oulussa Puolison veljen luona, viimeviikonloppuna Helsingissä. Nyt on lisäksi minun ja Puolison parisuhdepäivä, ja suunnitelmissa leffakäynti ja kokata yhdessä jotain erinomaista ruokaa. Ensiviikolla onkin sitten Mabon (Jos et tiedä mikä se on, googlaa) ja sen viikonlopun pyhitänkin Mabonin viettoon.

Positiivisen ajattelun voima

Olen aina ollut aikamoinen pessimisti. Uskonut visusti Murphyn lakiin, että jos jokin voi mennä pieleen, se taatusti menee. Jostain syystä koin, että olen onnekkuudeltani Aku Ankan tasoa, joten pessimismiä on ollut sen takia helppo ylläpitääkin. Olenhan harvinaisen epäonninen, kenossakin olen sen tempun tehnyt, että en saanut ensimmäistäkään numeroa oikein. Kahdesti.

Taannoin havahduin omaan pessimismiini. Asennoiduin valmiiksi maanantaina, että tämä päivä ei voi olla hyvä, onhan maanantai, ja maanantait ovat aina jostain syvältä. Päivä osoittautui normaaliksi arkipäiväksi. Jäin miettimään aihetta, asennoiduin kovin negatiivisesti kaikkeen ikävään mitä päivä voi tuoda tullessaan, ennen kuin se oli edes ehtinyt alkaakaan. Kuinka erilainen voisi päivästä tulla, jos päättäisi jo aamusta, että tänään on hyvä päivä? Hyvin erilainen, voin kertoa.

Seuraavana aamuna hoin itselleni, että tämä päivä on hyvä päivä. Koitin hymyillä peilikuvalleni ja nauttia kirpeästä syysaamusta tihkusateesta huolimatta. Yllätyksekseni koin sen tavallisen arkipäivän varsin hienoksi päiväksi. Nyt useamman viikon positiivisuuskuurin jälkeen, voin ilolla sanoa, että homma oikeasti toimii. Vastoinkäymiset ovat kovin pieni asia jos on päättänyt päivän olevan hyvä, ja hymyillyt jo aamusta. Silloin niistä ei lannistu, "arvasinhan!". Enää en koe olevani onneltani Aku Ankka. Pessimismi jotenkin tuntuu vetävän huonoja asioita puoleensa. Ajattelin negatiivisesti - päivä oli ikävä. Tänään oli perinteisempi maanantai, työmotivaationi tuntui nukkuvan yhä, ahdisti että jaha, siinäpä se viikonloppu. Sisuksissani oli tunne, että tänään tulee jotain ikävää, tänään on huono päivä. Sinnikäästi hoin itselleni, että päivästä tulee hyvä, ja tulihan siitä! Sain vaiennettua sisäisen maanantaivihaajan, ja tämä maanantai oli kerrassaan mukava. Pessimistit - kokeilkaapa! Voitte vaikka yllättyä.

Helsinki oli yhä paikallaan

Se olisi sitten sunnuntai jälleen, ja mikä ihana syysilma! Pitänee käydä lenkillä tässä vielä ja nauttia säästä.

Kävin sitten torstaina siellä lääkärillä, ja sain reseptin lääkkeelle nimeltä Champix. Kalliitahan ne ovat, mutta ilmeisesti tulokset ovat hyviä. Puolisolla on aika lääkärille maanantaina, joten aloitetaan yhdessä kuuri. Lista sivuvaikutuksista oli aika komea, mutta en anna sen pelottaa itseäni vaan pysyn positiivisena. En halua manata itselleni ikäviä asioita vaan uskon positiivisen ajattelun voimaan. Ja on muuten toiminut! Ensiviikolla voin sitten kertoa miltä lääkekuuri vaikuttaa, ja kummoista on tupakointi. Ensimmäisen kuuriviikon aikana pitää nimittäin polttaa vielä.

Perjantai meni aika rauhallisesti, sillä lauantaina suuntasin Helsinkiin kohti Sokosta ja muotinäytöstä. Minun työpaikkani nimittäin buukattiin maskeeraamaan muotinäytöksen malleja, ja minä + 3 muuta heräilimme sitten erittäin aikaisin ollaksemme helsingissä kello 9.30. Näytös liittyi Helsingin Sokoksen uusitun naisten muotiosaston avajaisiin, ja sen juonsi Viivi Pumpanen. Keikka itsessään oli mukava, oli kiva olla mukana ja nähdä muotinäytöksen "backstage". Keikasta suoriuduttuani suuntasin kahvilaan tapaamaan serkkuani, jota en ole nähnyt aikoihin. Serkkuni on menossa naimisiin tammikuussa, ja lupauduin tekemään hänelle häämeikin ikäänkuin häälahjaksi. Kahvilasta siirryttiin baariin rautsikan lähelle muutamalle, ja siiderin iloisella voimalla sitten junalla kohti Tamperetta. Lauantai-ilta menikin Puolison kanssa kotona ollen, syötiin pitsaa ja katseltiin elokuvia.

Tänään tuntuu, että olen jälleen saanut voimiani takaisin. Yskäkin helpottanee pikku hiljaa ja nautin kokkauksesta, viimeiset päivät ovat kiireen takia menneet aikalailla kolmioleipä-pitsalinjalla ja oli aivan ihanaa kokata jälleen kunnon ruokaa, siivota keittiötä ja nauttia syksyisestä sunnuntaista. Ensiviikosta ei toivottavasti tule yhtä kiireistä, ja toivon ehtiväni salille jälleen, ehtiväni hoitaa kotia, itseäni ja juhlistaa Puolison kanssa meidän 5.5 vuotista yhteistä taivalta. Jep, vietetään yhä myöskin puolivuotispäiviä, koska minusta ei kannata jättää yhtäkään hyvää syytä juhlia/käydä ravintolassa käyttämättä.

Vielä pitäisi tehdä vähän työjuttuja huomiselle, valmistautua uuteen viikkoon. Mutta ensin voisi suunnata sinne kävleylle.

Smoking kills

Varasin sitten ajan lääkärille. Aiheesta tupakanpolton lopettaminen. Haluan lopettaa, olen polttanut kohta 10 vuotta, ja ne terveyshaitat alkavat vaikuttaa. Esimerkiksi en oikein haista nykyään enää mitään. Ok, mulla on muutenkin ongelmia nenä-korva-nielu alueella, että yksin savukkeet eivät ole syypää, mutta nyt sekin vähä hajuaisti mitä minulla oli, on mennyttä. Jepjep, laihdutus ja lopettaminen ei oikein toimi yhteen, mutta tässä asiassa oon ennemmin sitten savuton läski.

Nyt joku tupakoimaton miettii, että ihanko lääkärille, eihän se ole kuin tahdonvoimasta kiinni! Ja onhan sitä purkkaakin. Informaatio: ei, tahdonvoima ei yksin auta kun on vuosia tupakoinut. Henkinen koukku on se pahin. Purkka: kokeiltu on, eikä muuta tulosta kuin kipeät leukaperät. Laastari: en voi edes testata. Totesin ehkäisylaastarien kohdalla että kappas, olen allerginen sille liimalle mitä laastareissa on.

Kuulin siis Puolisolta sen työkaverin onnistumisesta lääkkeiden avulla. Lääkäriltä saa superkalliita lääkkeitä, jotka saa tupakan maistumaan pahalta. Ja taas kaikki tupakoimattomat lukijani nauravat, onko se muka hyvää? No, tupakoivalle on. Tarvitaan siinä omaa tahtoakin, mutta lääkkeet ovat auttaneet joitain silloin, kun kaikki muu on jo kokeiltu. Puoliso onneksi hakee lääkkeet ensiviikon alussa, voidaan tsempata toisiamme. Haluan haistaa jälleen, maistaa ruuan kunnolla, kirkkaamman ihon, valkoisemmat hampaat, tuoksua paremmalle, enemmän rahaa tilille (1 kk tupakat = yli 100 euroa), ja ennen kaikkea, haluan välttää ne rumat "tupakkarypyt" ylähuulessa sitten vanhana!

Aion laatia itselleni palkintosysteeminkin. Palkitsen itseni jollain aina joka tupakaton viikko. Rahansäästö ei palkintona ihan vielä toimi, koska yllätys, sekin on jo kokeiltu. Kyllä tämä tästä!

Viikonloppu.

Ah mikä viikonloppu. Kotiuduin juuri Oulusta, jossa vietettiin viikonloppu. Lähdettiin perjantaina töiden jälkeen vuokra-autolla ajelemaan kohti Oulua, ja Puolison veljen kämppää. Oulussa sattui olemaan lauantaina extremerun-tapahtuma, johon Puoliso ja Veli  osallistuivat, lisäksi syntymäpäiväpippalot.

Lähtö ei sujunut ihan ongelmitta, töissä meinasi venyä turhan pitkäksi ja sain juosta kohti Hertz-autovuokraamoa. Ajo itse sujui kuitenkin mukavasti, tiet eivät olleet kovin ruuhkaiset. Saavuttiin perille hieman puolenyön jälkeen, ja päädyttiin aika nopeasti petiin. Aamun valjetessa pojat korkkailivat jo ensimmäisiä oluitaan valmistautuessaan extremerunille, me naiset suuntasimme kauppaan ja valmistamaan illan evästyksiä. Mikäs siinä valmistellessa, kokkaillaan vähän, istutaan lonkeroiden parissa, kokkaillaan taas... :)

Pojat saapuivat runilta kovin hilpeinä, kaljateltassa oli vierähtänyt tovi. Juhlat itsessään oli loistavat, tavattiin kasa uusia ihmisiä ja pidettiin porukalla hauskaa. Muut päättivät jatkaa iltaa Oulun yöelämään, mutta minä ja Puoliso jäätiin kämpille unille. Ihan siitäkin syystä, että tänään piti tosiaan olla ajokunnossa puoliltapäivin. Minä herkkäuninen heräsin kuitenkin aamuyöstä baareilioiden tuodessa kämpille jatkot. Meinasi hermo mennä jossain välissä, mutta onneksi siinä kuuden maissa rauhoittuivat ja sain jatkettua unia. 

Sunnuntai valkeni aika koomaisena, minä ja Puoliso oltiin niitä harvoja joiden olo oli mitä mainioin. Yhden maissa kamat oli kasassa ja hypättiin autoon. Pari pakollista pysähdystä ja ilta kahdeksalta oltiin kotona. Kisut yllättivät kiltteydellään, mitään kapinatuhoja ei ollut tapahtunut. Kiitokset ruokkijoille! Ilman heitä olisi hieno reissu jäänyt minulta väliin.

Koska perjantai oli todella kiireinen ja hektinen, toimitin pakolliset siivoustoimenpiteet heti kotiutuessamme. Kämppä jäi ihan kamalaan kuntoon. Muutoin olen onnistunut projekti-siisteydessä, kämppä on yleisesti ottaen pysynyt siistinä ja minua todenteolla häiritsee jos sotku uhkaa vallata kämpän. Ainoat harmin aiheet ovat asuntomme lattiat ja seinät. Lattiat ovat jotain laminaatti-parkettisysteemiä, jota ei vedellä saisi edes putsata. Mutta keittiö+moinen lattia = katastrofi. Jollain lattiat pitäisi luututa, mutta en hitsivie tiedä että millä saan keittiötahrat lähtemään ellen käytä vähän vettä. Perkele mikä materiaali. Seinissä on ainoa pikku vika, että ovat betonia. En saa seinille sitten minkäänlaista taulua, julistetta tms koristusta. Lisäksi, pikku kisumme kokee tapettien repimisen hauskaksi puuhaksi, ja tapetti on paikoitellen riekaleina. Siinä onkin yksi syy, miksi emme hirveästi pidä enää mitään juhlia täällä. Seinät = järkyttävät. Lattiat = yhtä järkyttävät. Haluan muuttaa! Kämppään jossa on maalia seinässä ja ei mitään hiton laminaatti-parkettilattiaa!

Huomenna alkaakin uusi kiireinen viikko. Maanantaina edessä on tärkeä kokous, torstaina ja lauantaina pitäisi suunnata nenä kohti Helsinkiä ja erästä maskeerauskeikkaa. Keikka on mahtava juttu, mutta vähän jänskättää tietysti, että miten se klaarataan. Lisäksi, keikalle pitää hommata yhtä sun toista mukavaa maskitavaraa. Noh, meneepähän viikko nopeasti kun on töissä kiire.